Äitini haukkuessa minua tekee mieli luovuttaa

Perheterapiaa ehdottanutkin hävisi jonnekin? Kun mietin, että auttaisiko se minua, vai onko heilläkin vain antaa malleja miten olla äiti, kun se ei nyt ole se ongelma...

ap

Tuntuu myös siltä kuin äiti ei välittäisi minusta yhtään. Mitäs virkaa sitä sellaisella äidillä on? Tekisi mieli ottaa puhelin käteen soittaa ja haukkua se kusipää, mutta "onneksi" en enää pidä yhteyttä, niin eipä sitä hiljaisuutta kannata nyt moisen raivontunteen takia rikkoa. Miten paljon vihaa (ja katkeruutta) sitä voikaan yhtä ihmistä kohtaan tuntea... Ja olla olemassa. Siitäkin pitäis päästä eroon, mutta miten?! 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä nyt koen, että luovuttamiseni on äitini syytä. Mutta en tietenkään odota hänen korjaavan asiaa. Minun pitäisi. Mutta en osaa. Minulla on ollut jokin syy luovuttaa, ehken luota tarpeeksi itseeni, tms. enkä edelleenkään luota, en osaa korjata äitini rikkomaa asiaa. Sillälailla äitini on syyllinen meidän elämämme ongelmiin. Kun on lapsesta asti toiminut jollain tietyllä mallilla erittäin vaikean ihmisen läheisyydessä, niin ei ole kehittynyt keinoja oikeaan toimimismalliin ja olen aivan eksyksissä. 

Ap

Sun elämästä ja äitiydestä ei ole vastuussa kukaan muu, kuin sinä itse. Pieniä askeleita. Meet lasten kanssa puistoon ja luet satuja ja vain olet läsnä, lohdutat kun on paha mieli. Ei sun tartte olla täydellinen äiti,ei kukaan ole ja äitiydessäkin kehittyy, kun antaa mahdollisuuden. Ei siinä vanhemuudessa voi kovin pahasti mennä metsään kun on läsnä lapsilleen ja pitää rajat yllä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Kyllä minä nyt koen, että luovuttamiseni on äitini syytä. Mutta en tietenkään odota hänen korjaavan asiaa. Minun pitäisi. Mutta en osaa. Minulla on ollut jokin syy luovuttaa, ehken luota tarpeeksi itseeni, tms. enkä edelleenkään luota, en osaa korjata äitini rikkomaa asiaa. Sillälailla äitini on syyllinen meidän elämämme ongelmiin. Kun on lapsesta asti toiminut jollain tietyllä mallilla erittäin vaikean ihmisen läheisyydessä, niin ei ole kehittynyt keinoja oikeaan toimimismalliin ja olen aivan eksyksissä. 

Ap

 

 

Sun elämästä ja äitiydestä ei ole vastuussa kukaan muu, kuin sinä itse. Pieniä askeleita. Meet lasten kanssa puistoon ja luet satuja ja vain olet läsnä, lohdutat kun on paha mieli. Ei sun tartte olla täydellinen äiti,ei kukaan ole ja äitiydessäkin kehittyy, kun antaa mahdollisuuden. Ei siinä vanhemuudessa voi kovin pahasti mennä metsään kun on läsnä lapsilleen ja pitää rajat yllä.

Mun oma äitikin meni just noilla ohjeilla ihan metsään. Läsnäolo oli hänelle sitä, ettei tutustu minuun, millainen mä oikeasti olen, vaan halusi nähdä oman mielensä mukaisen lapsen ja kun en ollut -> oikeus haukuntaan. 

Mutta siis just noista asioista, joita neuvoit, mä oon jo luovuttanut. Ei mun tartte tehdä mitään, kun en ole täydellinen äiti. Kun joku tuleekin vain moittimaan, niin aha, se oli sit siinä. En tee enää mitään. Kärsikööt, hoitakoot muut, mä en enää tee aivan varmasti yhtään mitään!!!!

Tää on se mun asenne. Haluaisin kai ymmärtää, miksi mä ajattelen noin tai oikeammin vielä miten mä pääsen siitä eroon. Miten mä oikeasti koen, että haukuttunakin pitää vain yrittää. Miksi, jos mä oikein haukun muita, esim. miestä, sekin lakkaa yrittämästä, miksi se on sallittua? Ei kukaan halua elää toisten haukkumana. Jos mä elin niin kauan, että en pysty muuttumaan niin mitä tehdä? Jonkun on kai osattava auttaa minua? Mies on tutustunut minuun aikuisena. Hän voisi lähteä pois, jos sanani satuttavat liikaa. Mä en aikoinaan voinut lähteä pois. Mua on haukuttu yksinkertaisesti vain liian kauan. En jaksa enää yrittää muuttua.

Ap

Joku voisi tietysti kysyä, enkö ajattele, miltä lapsista tuntuu? Kyllä ajattelen, mutta en osaa silti tehdä. 

Mietin tuota haukuttuna olemista, haukkujen kohteena elämistä. Varmasti se on kerryttänyt melkoisen määrän piiloaggressiivisuutta minuun ja sen osako tuo "en varmasti enää tee mitään" on? Toisaalta se on myös eräänlainen hätähuuto. Mutta äitini ei kyllä huomaa siinä mitään hätää. Näki pelkkää niskoittelua. Se tietenkin vain pahensi tilannettamme. Ja etenkin minun tilannettani. Ei varsinaisesti hänen elämäänsä, tietenkään. Ellei siksi lasketa huolissaan oloa siitä, kun tyttären elämässä ei mikään oikein suju. 

Miksi siitä on huolissaan? Onpa tekopyhä. Osaamattomuutta häneltä taikka tarkoituksella itseaiheutettua. Helppo syyttää vain minua.

Ap

Loogisesti ajatellen äitini ei pitäisi olla huolissaan minun elämästäni ja siitä, ettei se oikein suju. Tosin eniten hän huolestuu silloin, kun soitan hänelle ja valitan jotain asiaa. Teen sen yleensä vertaistuen toivossa, että äiti sanoisi, että ymmärtää ja voi voi, koita nyt saada asia kuntoon, mutta sen sijaan hän alkaakin etsiä epäkohtia toiminnassani ja elämässäni ja alkaa haukkua minua ilmeisesti, koska häntä ahdistaa, ettei elämäni olekaan Shangri-la. Ihmettelen kyllä miten se voisi olla, kun äiti on vaikuttanut minuun aina hyvin negatiivisesti. Miksi soitin hänelle oli siksi, että yhteen aikaan aloinkin ajatella, että ehkä huonot välimme ovatkin minun syyni ja aloin kertoilla hänelle juttujani. Mutta niiden olisikin pitänyt olla vain hyviä juttuja, elämäni epäkohdista kertominen aiheuttaa vain tuon minun mollaamisreaktion. Se sai tilanteen vain pahemmaksi.

Äidin joskus esittämää huolta lapsista en oikein hänen logiikallaan ymmärrä. Mutta tietenkin se johtuu siitä, ettei hän näe mitään vikaa itsessään. Mutta siis hänen mukaansa minun on nyt aikuisena vain selvittävä itse, jos olenkin kokenut hänessä jotain vikaa (joka on siis vain minun kokemukseni, ei mikään totuus, hänelle). Mutta sen sijaan minä aiheutan lapsilleni vahinkoa. Eikö se kuitenkin ole niin, että vaikka aiheutankin, niin en minä ole siitä vastuussa, vaan lapset aikuisina? Näinhän mullekin tässä ketjussa vastattiin. Minä olen päättänyt, etten tee mitään, se ei ole äitini syy.

Ap

Tietenkin se, että mulla on näitä ongelmia aiheuttaa lapsille sen, että se heikentää heidän mahdollisuuksiaan elämässä. Mutta sitähän vanhemmuus on. Lapsi syntyy täydellisenä tähän maailmaan, sitten lapsella on vanhemmat, jotka eri tavoin pilaavat tätä täydellisyyttä ja mahdollisuuksia. Vain hyvin harvan vanhemmat ovat sellaisia mahdollisuuksien annossa tai henkisiltä kyvyiltään, että jotenkin kohottavat lasta tai edes antavat tämän kasvaa omaksi itsekseen. Eiköhän se tavallisempi tarina ole se, että johtuen vanhempien eriasteisista keskeneräisyyksistä tai ongelmista lasta jotenkin väkivalloin rajoitetaan, kurjistetaan ja lamataan, eikä hän pärjää aikuisena niin hyvin kuin mihin hänellä persoonana sinänsä olisi ollut edellytyksiä. Ainakin kun lukee nuorten keskustelupalstoja ja miettii syrjäytyneiden nuorten määrää, niin tulee siihen johtopäätökseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti haukkuu mua ja polkee maahan, olen epäonnistunut elämän joka osa-alueella, äitinä, tyttärenä, ex-vaimona.

Kaikista pahinta on, että nostaa exäni nykyisen jalustalle ja ostelee heidän tulevalle lapselle lahjoja. Suorastaan hinkuu kun hänestä tulee jälleen "mummo " ja kun minä ilmoitin raskaudestani 9 vuotta sitten hän ehdotti aborttia.

Onko äitisi psyykkisesti sairas vai ihan puhtaan ilkeä?

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin se, että mulla on näitä ongelmia aiheuttaa lapsille sen, että se heikentää heidän mahdollisuuksiaan elämässä. Mutta sitähän vanhemmuus on. Lapsi syntyy täydellisenä tähän maailmaan, sitten lapsella on vanhemmat, jotka eri tavoin pilaavat tätä täydellisyyttä ja mahdollisuuksia. Vain hyvin harvan vanhemmat ovat sellaisia mahdollisuuksien annossa tai henkisiltä kyvyiltään, että jotenkin kohottavat lasta tai edes antavat tämän kasvaa omaksi itsekseen. Eiköhän se tavallisempi tarina ole se, että johtuen vanhempien eriasteisista keskeneräisyyksistä tai ongelmista lasta jotenkin väkivalloin rajoitetaan, kurjistetaan ja lamataan, eikä hän pärjää aikuisena niin hyvin kuin mihin hänellä persoonana sinänsä olisi ollut edellytyksiä. Ainakin kun lukee nuorten keskustelupalstoja ja miettii syrjäytyneiden nuorten määrää, niin tulee siihen johtopäätökseen.

Ap

Siis äitisi on pilannut sinut ja sinä pilaat lapsesi? Mihin isät ovat jääneet. Kannattaisi mennä hakemaan apua itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Tietenkin se, että mulla on näitä ongelmia aiheuttaa lapsille sen, että se heikentää heidän mahdollisuuksiaan elämässä. Mutta sitähän vanhemmuus on. Lapsi syntyy täydellisenä tähän maailmaan, sitten lapsella on vanhemmat, jotka eri tavoin pilaavat tätä täydellisyyttä ja mahdollisuuksia. Vain hyvin harvan vanhemmat ovat sellaisia mahdollisuuksien annossa tai henkisiltä kyvyiltään, että jotenkin kohottavat lasta tai edes antavat tämän kasvaa omaksi itsekseen. Eiköhän se tavallisempi tarina ole se, että johtuen vanhempien eriasteisista keskeneräisyyksistä tai ongelmista lasta jotenkin väkivalloin rajoitetaan, kurjistetaan ja lamataan, eikä hän pärjää aikuisena niin hyvin kuin mihin hänellä persoonana sinänsä olisi ollut edellytyksiä. Ainakin kun lukee nuorten keskustelupalstoja ja miettii syrjäytyneiden nuorten määrää, niin tulee siihen johtopäätökseen.

Ap

 

 

Siis äitisi on pilannut sinut ja sinä pilaat lapsesi? Mihin isät ovat jääneet. Kannattaisi mennä hakemaan apua itsellesi.

Minun isälläni oli samoja ongelmia kuin minulla nyt ja minun lapsillani taas on hyvä ja läsnäoleva isä. En sanonut, että pilaan lapseni, mutta onhan se fakta, että ongelmani heikentävät heidän asemaansa vs. mulla ei olisi ongelmia. Mutta uskon, että heillä on parempi tulevaisuus kuin minulla, koska en ole yh (kuten äitini oli). Minua ei siis kotona puolustanut kukaan.

Ap

Tuttu vuodatus taas. Lakkasit siivoamasta äitisi kuisaksi. Et hoida lapsiasi yhtään. Et arvosta miestäsi. Olet toiseen rakastunut. Miehesi tekee kaiken, hoitaa lapset ja siivoaa. Sinulle ei ole kelvannut yksikään terapeutti. Koska et halua mennä eteenpäin. Haluat vain haukkua äitiäsi.Et vältä siitä, että olet huonompi äiti kuin omasi oli. Et välitä muista kuin itsestäsi. Muilla ei ole väliä

Olen nyt terapiassa. Sinä olet vain katkera jostain minulle. Enkä ymmärrä mistä.

Ap

Olen vastannut täällä jo aiemmin sinulle. Ja puolsin sinua, vaikka haukkuja saitkin.

Ymmärrän lannistumisesi kaiken takia.

Sinä olet historiasi vastaus.

On hyvä, että katkaisit välit äitiisi, näin hän ei pääse enää vaikuttamaan sinuun.

Vaikka hän vaikuttaa sinuun vieläkin, se että olet kuunnellut koko elämäsi samaa levyä, saa tietysti sen soimaan vieläkin, varsinkin, kun olet tehnyt jotakin peruuttamattoman kamalaa äitisi mielestä.

Nyt sitten hänen äänensä jatkaa soimaamistasi, vaikka hän fyysisesti onkin kaukana.

Mene hakemaan terveyskeskuslähetteellä terapiaa. Kerrot, kuinka haluaisit olla parempi äiti, mutta kuinka olet masentunut ja tarvitset käyttäytymismalleihisi uudelleenohjelmointia. Tarvitset voimaa, sillä olet arvokas ja tärkeä.

Äitisi yritä unohtaa, kunnioituskin pitää ansaita.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt terapiassa. Sinä olet vain katkera jostain minulle. Enkä ymmärrä mistä.

Ap

Liian monta sairasta vuodatusta. Oliko jokin kohta virheellinen? Poimintoja aiemmista vuodatuksistasi

Miksi teit aloituksen, jos olet puoli vuotta ollut etäällä äidistäsi? Mistä hän nyt on sinua haukkunut, mistä sinä nyt olet luovuttanut? Jos et ole koskaan siivonnut tai yhtään hoitanut lapsiadi

Vierailija kirjoitti:

Tuttu vuodatus taas. Lakkasit siivoamasta äitisi kuisaksi. Et hoida lapsiasi yhtään. Et arvosta miestäsi. Olet toiseen rakastunut. Miehesi tekee kaiken, hoitaa lapset ja siivoaa. Sinulle ei ole kelvannut yksikään terapeutti. Koska et halua mennä eteenpäin. Haluat vain haukkua äitiäsi.Et vältä siitä, että olet huonompi äiti kuin omasi oli. Et välitä muista kuin itsestäsi. Muilla ei ole väliä

Eiköhän Ap osaa itse hoitaa elämänsä tietyn tuen turvin.

Ensimmäisellä aloituksella varmasti oli osittain myös tarkoitus imeä haukkuja itseensä, jotta tavallaan saisi voimia mennä hakemaan apua.

Ei kukaan kerjää haukkuja noin, ellei ole helposti syyllistymään.

Säälin eniten hyljeksittyjä lapsiasi. Heillä ei ole lainkaan äitiä. Helpompaa olisi heille, jos äiti ei asuisi samassa taloudessa. Kun äiti ei ole läsnä, ei näe lapsiaan ei huolehdi yhdestäkään tarpeesta. En tiedä mitään vahingollisempaa.

Odota vaan. Sinun ei tarvitse heidän aikuisuudessaan olla heidän elämässään. Välit on poikki. Lapsilla kyllä terapian tarvetta

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Mun äiti haukkuu mua ja polkee maahan, olen epäonnistunut elämän joka osa-alueella, äitinä, tyttärenä, ex-vaimona.

Kaikista pahinta on, että nostaa exäni nykyisen jalustalle ja ostelee heidän tulevalle lapselle lahjoja. Suorastaan hinkuu kun hänestä tulee jälleen "mummo " ja kun minä ilmoitin raskaudestani 9 vuotta sitten hän ehdotti aborttia.

 

 

Onko äitisi psyykkisesti sairas vai ihan puhtaan ilkeä?

jos hän olisikin sairas, jotenkin tuon vielä ymmärtäisi. Oikeasti hän on ilkeä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Olen nyt terapiassa. Sinä olet vain katkera jostain minulle. Enkä ymmärrä mistä.

Ap

 

 

Liian monta sairasta vuodatusta. Oliko jokin kohta virheellinen? Poimintoja aiemmista vuodatuksistasi

Miksi teit aloituksen, jos olet puoli vuotta ollut etäällä äidistäsi? Mistä hän nyt on sinua haukkunut, mistä sinä nyt olet luovuttanut? Jos et ole koskaan siivonnut tai yhtään hoitanut lapsiadi

Sinä et taida ymmärtää ihmisen psykologiaa, joten et ole paras ihminen auttamaan ap:tä.

Jos on koko elämänsä aikana kuullut haukkuja ihmiseltä, jota uskoo, arvostaa ja kunnioittaa. Tiedäthän kuinka lojaaleja lapset ovat vanhemmilleen?

Sitten viimoin rohkenee lopettaa sen jatkumisen(katkaisee välit).

Kuvitteletko, että jo tehty haava samantien umpenee, problem solved!?

No,no, ei se niin mene. Ap suree vielä menetettyä äitiä, sitä äitiä mitä hän on toivonut elämälleen, muttei saanutkaan. Suruaika ja parantumisaika, korjausaika, kaikki kestää vuosia.

Jos olet rikoksen uhri, jossa sinua kohtaan tehdään henkistä väkivaltaa kerran,

ja tyyppi sen lopettaa(joutuu linnaan) onko sinun henkiset arpesi samantien korjattu?

No, eipä ole ei.

Ja Ap:n tapauksessa tuota henkistä riistoa on jatkunut koko hänen elämänsä!

Toki hän uskoo olevansa huono ja blaablaablaa kaikkea sitöä mitä äiti on jankuttanut.

Nyt hänen pitää saada tervehdyttäviä ihmisiä korjaamaan väärät käsitykset. Vaikkakin terapia-se lienee paras ratkaisu. Luinkin, että siellä käyt-hienoa.

Pitkä polku, mutta usko mua se kantaa kyllä:)

Vierailija kirjoitti:

Säälin eniten hyljeksittyjä lapsiasi. Heillä ei ole lainkaan äitiä. Helpompaa olisi heille, jos äiti ei asuisi samassa taloudessa. Kun äiti ei ole läsnä, ei näe lapsiaan ei huolehdi yhdestäkään tarpeesta. En tiedä mitään vahingollisempaa.

Odota vaan. Sinun ei tarvitse heidän aikuisuudessaan olla heidän elämässään. Välit on poikki. Lapsilla kyllä terapian tarvetta

En tiedä minkälaisesta välinpitämättömyydestä puhut, mistä ajatuksesi omasta elämästäsi kumpuaa. Tavallaan minäkin olen kasvanut äidin, joka ei huolehdi lapsen tarpeista kanssa. Ei se, että pukee, laittaa ruoan ja laittaa lapsen kouluun ja siivoaa kodin vielä tee kesää. Jos äiti ei näe lapsen persoonaa lainkaan on se vahingoittavaa. Ja kuitenkin en ole täysin toivoton tapaus minäkään, en usko siis lastenikaan olevan. Lisäksi heillä on isä ja minullakin oli, mutta oliko sinulla? Jos äiti ei näe lasta eikä ketään muita ole on se varmasti paha tilanne. 

Ap

Terapiaa on ollut jo aiemmin. Useita kertoja. Äiti kuulostaa ihan tavalliselta. Sensijaan ap ei. Persoonallisuushäiriö on niin vahva. Pienintäkään myötätuntoa omia lapsia kohtaan ei ole. On olemassa vain Minä.

Lapset voisi vielä pelastaa. Mutta ap ei halua. Edellisellä sivulla hän sanoo, että lapset vaurioituvat. Mutta heille voi sanoa, että kanna itse vastuu... Hän haluaa, että vain häntä saa ajatella. Ei toivo lapsilleen mitään. Koska Minä!