Minä saan näppylöitä vaatimattomista ihmisistä! Sisältää vinkunaa ja valitusta.

Pakko saada valittaa johonkin ja IRL en yksinkertaisesti kehtaa. Kyse on äitikaveristani, joka jostain syystä ärsyttää minua ihan järjettömän paljon. Tämän kynsillä liitutauluun efektin saa aikaiseksi lähinnä se, että hän on (minusta) hyvin suurieleisesti vaatimaton. Näitä "enhän minä nyt mitään tarvi"-ihmisiä.



Paitsi puheissa, näkyy myös käytännössä. Hän pukeutuu 90-luvun alun vaatteisiin, ei ikinä osta itselleen mitään uutta tai korkeintaan halpahallista tai kirpparilta ja sieltäkin löytää sen itselleen epäsopivimman ja kauheimman vaihtoehdon. Leikkaa hiuksensa itse, koska ei halua tuhlata kampaajaan. Hänen takiaan ei tarvitse vaivautua. Kun hän kyläilee, saa pitkään taivutella häntä suurin piirtein edes istumaan alas (pelkää kai, että tuoli kuluu turhaan) saati sitten kahvipöytään (eihän nyt hänen takiaan olisi tarvinnut.) Itse kuitenkin kestitsee vieraitaan viimeisen päälle. Tarjoaa bensarahaa satunnaisesta parin kilometrin kyydistä ja jättää salaa autoon, jos en huoli. Jos siis hänet nyt ensin saa hyväksymään kyydin, hänhän voi kävellä, vaikka sataisi ämmiä äkeet selässä. Kysyttäessä hän ei myöskään osaa mitään, ymmärrä mitään ja kaikessa hänen omistamassaan tai kokemassaan on aina jotain perustavanlaatuista vikaa (esim. hän on laittanut heidän talonsa pihan aivan viimeisen päälle, on todella upea, jos sitä kehaisee, alkaa hirveä vähättely, iten kaikkialla on vain rikkoja, mikään ei kasva niin upeasti kuin muilla, vähintäänkin on joku pensas väärään suuntaan kallellaan tai iltaisin kauheasti hyttysiä.) Yms. lista on loputon.



Kai vaatimattomuus kaunistaa ja muuta sellaista, mutta onko se välttämätöntä olla niin osoitteleva? Ja kyse ei ole siitä, että olisi erityisen vähävarainen. On nyt kotona lasten kanssa, mutta sekä miehellä että hänellä on hyväpalkkaiset työt ja mies ja lapset ovat aina viimeisen päälle puettuja. Hän osaa myös ommella hyvin ja ompelee lapsilleen paljon kauniita vaatteita, voisi yhtä hyvin ommella itselleenkin, mutta ei.



Minä en tiedä, miksi hän minua tämän asian suhteen niin riipoo, yleensä olen aika hyvä ottamaan ihmiset sellaisina kuin ovat. Välillä saan tehdä tosissani töitä ja purra huulta, että en alkaisi suorastaan kettuilemaan hänelle ja menisi mukaan hänen vähättelyynsä. Oikeasti, harvoin olen tavannut ihmisiä, jotka asettavat näin suuren haasteen käytöstavoilleni.



Ja ennen kuin joku ihmettelee, miksi olen tekemisissä hänen kanssaan: Hän on fiksu, mukava, auttavainen, luotettava, välillä hänen kanssaan on todella hauskaa ja hänellä on todella kivat lapset, joista yksi on 5-vuotiaani paras kaveri.