Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä järkeä elämässä on?
04.10.2015 |
Päivät vaihtuvat kuukausiksi, kuukaudet vuosiksi. Olen 37v ja mietin, enkä löydä vastausta. Minkä vuoksi elän, tai olen edes elänyt? Onko jollain vastaus siihen? Olen elänyt hyvin vaikeissa oloissa lapsuuteni ja ollut onneton, surullinen, ja toivoton niin kauan kuin muistan. Olen silti mennyt elämässä ns. eteenpäin, perustanut perheen, saanut ammatin, jossa viihdyn, parisuhde on. Onneton olo jatkuu, kaikki tuntuu tyhjältä ja toisinaan, tunteet vyöryvät yli. Rakastan lapsiani aina, tunne-elämä siltä puolen kunnossa. En vain käsitä, mikä on elämäni tarkoitus ja mielekkyys, onnellinen en varmasti tule olemaan koskaan, koska melkein 40 vuotta olen ollut onneton. Olenko hukkapala? Miksi elän ja miksi synnyin? En keksi mitään oikeaa syytä siihen, mitään todellista tarkoitusta.
Kommentit (32)
Traumatisoituminen johtaa usein ajatuksiin, että kaikki on turhaa ja vailla mitään merkitystä. Ja toivottomaan oloon. Sun pitäisi hankkiutua traumaterapiaan. Eihän elämässä järjellä ajateltuna välttämättä mitään mieltä ole, mutta silti suuri osa ihmisistä kokee elämänsä mielekkääksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Sitten kun koet oman elämäsi sellaiseksi, tuo ajatus siitä onko elämässä järkeä vai ei, on turha tai mietit sitä korkeintaan filosofiselta kannalta. Silloin vain elät elämääsi koska se on kivaa. Jos vaikka mietit jotain harrastusta tai televisio-ohjelmaa tai yhtään mitään asiaa mistä nautit, niin tuskin olet esim. jättänyt treffit poikaystävän kanssa väliin koska "eihän siinä ole mitään järkeä, kuollaan kuitenkin joskus". Vaan olet mennyt treffeille koska olet nauttinut poikaystävän seurasta. Nyt sulla vaan on tilanne, ettet (ilmeisesti) nauti oikein mistään muuten kuin pintatasolla. Se johtuu todennäköisesti traumatisoitumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 12:17"]
Traumatisoituminen johtaa usein ajatuksiin, että kaikki on turhaa ja vailla mitään merkitystä. Ja toivottomaan oloon. Sun pitäisi hankkiutua traumaterapiaan. Eihän elämässä järjellä ajateltuna välttämättä mitään mieltä ole, mutta silti suuri osa ihmisistä kokee elämänsä mielekkääksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Sitten kun koet oman elämäsi sellaiseksi, tuo ajatus siitä onko elämässä järkeä vai ei, on turha tai mietit sitä korkeintaan filosofiselta kannalta. Silloin vain elät elämääsi koska se on kivaa. Jos vaikka mietit jotain harrastusta tai televisio-ohjelmaa tai yhtään mitään asiaa mistä nautit, niin tuskin olet esim. jättänyt treffit poikaystävän kanssa väliin koska "eihän siinä ole mitään järkeä, kuollaan kuitenkin joskus". Vaan olet mennyt treffeille koska olet nauttinut poikaystävän seurasta. Nyt sulla vaan on tilanne, ettet (ilmeisesti) nauti oikein mistään muuten kuin pintatasolla. Se johtuu todennäköisesti traumatisoitumisesta.
[/quote]
Tai ehkä jopa tuo että "elät elämääsi koska se on kivaa", on väärin sanottu, ennemminkin koet elämäsi tarkoituksenmukaiseksi silloinkin kun ei ole niin kivaa.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 11:28"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 11:26"]
Tuon tyhjyyden voi täyttää vain Jeesus, Hän on elämä :)
[/quote]
Tai rakkaus itseen, sama asia.
2
[/quote]
Vain oikea hengellisyys voi täyttää sen tyhjyyden. Ei se ole välttämättä Jeesus, ei minulle ainakaan. Mutta ilman uskoa johonkin suurempaan on elämä juuri niin tyhjää kuin ap kuvaa. Minulle hengellisyys tuli vasta todella kovien kokemusten kautta, siksi olen niistä kiitollinen. Ilman niitä tuskin olisin sitä löytänyt.
[/quote]
Noh, en minäkään sanonut millälailla sen rakkauden itseen löytää. Mutta en minä itse ainakaan USKO mihinkään itseäni suurempaan, tai tiedä sellaisesta mitään. Aika naivia olisi jos olisi pakko uskoa jotain höpönlöpöä voidakseen rakastaa. Hengellisyys voi olla vain rakkautta tai tunnetta rakkaudesta, ei siihen nyt mitään universumiuskoa tarvita.
Vaikka en toivoisi kenellekään näitä fiiliksiä, niin olen silti helpottunut etten ole ainoa. Joskus vaan tuijotan kaupassa ihmisiä ja tekisi mieli huutaa, että ettekö te tajua että kaikki tämä on täysin turhaa, kun kaikki me kohta kuitenkin kuollaan. Itselläni nämä ajatukset alkoivat kun äitini kuoli ollessani 20. Ehkä jokin kriisi tai trauma tuli siitä? Olen nyt jo melkein saman ikäinen kuin ap.
En voi käsittää miksi minä olen juuri minä. Miksi minä olen syntynyt? Mikä järki tässä kaikessa on?Monesti kuolemanpelko vaan yhtäkkiä vyöryy ylitse ja se tuntuu aivan hirveältä. Joudun ikuisiksi ajoiksi jättämään tämän maailman ja aika vaan kuluu, taas hetki lähempänä kuolemaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 12:27"]En voi käsittää miksi minä olen juuri minä. Miksi minä olen syntynyt? Mikä järki tässä kaikessa on?Monesti kuolemanpelko vaan yhtäkkiä vyöryy ylitse ja se tuntuu aivan hirveältä. Joudun ikuisiksi ajoiksi jättämään tämän maailman ja aika vaan kuluu, taas hetki lähempänä kuolemaa...
[/quote]
Tuo on hyvä asia eikä niin päin että koet "elämänpelkoa".
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 12:27"]
En voi käsittää miksi minä olen juuri minä. Miksi minä olen syntynyt? Mikä järki tässä kaikessa on?Monesti kuolemanpelko vaan yhtäkkiä vyöryy ylitse ja se tuntuu aivan hirveältä. Joudun ikuisiksi ajoiksi jättämään tämän maailman ja aika vaan kuluu, taas hetki lähempänä kuolemaa...
[/quote]
Mitä se kuolema oikeastaan haittaa kun ei tuo elämäsikään kovin kivalta vaikuta? En usko että olosi paranisi yhtään vaikka sulle annettaisi 1000 vuotta elinaikaa.
Ja järjellä ajateltuna: jos menee vaikka kahden viikon Havaijin- lomalle, niin kumpi on järkevämpää: istua pimeässä hotellihuoneessa kaksi viikkoa koska kohtahan se loma kuitenkin loppuu ja joutuu lähtemään pois, vai uida, ottaa aurinkoa, käydä kiipeilemässä ja katselemassa maisemia ja eläimiä?
Se on joku aivokemiallinen juttu, että jos tapahtuu jotain oikein kamalaa, ihmiseltä voi kadota merkitys asioihin. Voihan sitä kautta löytyä syvällisempi ote elämään ja kaikkeen, mutta pointtina että eivät ne ihmiset, jotka pitävät elämästään eivätkä mieti koko ajan kuolemaa, ole mitenkään tyhmiä. Heistä elämä TUNTUU mielekkäältä ja se on normaalia, muutenhan ihminen olisi kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten kun kukaan ei olisi vaivautunut poistumaan luolasta. Jos elämässään ei näe mitään mieltä eikä mikään tunnu miltään niin kannattaa hakeutua hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumatisoiva tapahtuma uhkaa ihmisen uskomusjärjestelmää. Yleensä terve ihminen uskoo, että maailma on hyvä, elämä on tarkoituksenmukaista ja että ihmiset ovat arvokkaita. Järkyttävä tapahtuma voi murskata uskomusjärjestelmän, koska se tapahtuu ennustamatta ja sattumanvaraisesti. Haavoittumattomuuden illuusio häviää ja ihminen menettää hallinnantunteensa.
VII Merkitysjärjestelmien muutokset
A. Epätoivo ja toivottomuus
B. Aikaisempien uskomusten menetys
mitä sä hyödyt hyvistä asioista, kun millään ei oo mitään järkee? ps.ammu ittes
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätähän tämä. Samaa päivästä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
3, olen maannut lattilla kymmeniä kertoja elämässäni kädet ristissä, ja pyytänyt tulevani uskoon. En ole tullut, en ymmärrä. OLen kylmä kala, joka ui merkityksettömästi elämänsä alusta loppuun asti.
ap
Väärin toimittu, ei sitä noin tehdä...
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 11:28"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 11:26"]
Tuon tyhjyyden voi täyttää vain Jeesus, Hän on elämä :)
[/quote]
Tai rakkaus itseen, sama asia.
2
[/quote]
Vain oikea hengellisyys voi täyttää sen tyhjyyden. Ei se ole välttämättä Jeesus, ei minulle ainakaan. Mutta ilman uskoa johonkin suurempaan on elämä juuri niin tyhjää kuin ap kuvaa. Minulle hengellisyys tuli vasta todella kovien kokemusten kautta, siksi olen niistä kiitollinen. Ilman niitä tuskin olisin sitä löytänyt.