Kerro joku outo fakta itsestäsi
Saa olla mitä vain, pysytään kuitenkin asialinjalla.
Itse sanon että tykkään juoda aina vain lämpimiä juomia. Jopa kaljan ja limsankin täytyy olla huoneenlämpöistä.
Kommentit (579)
Mulla on omituinen notkoselkä jota peittelen vaattein. pelottaa että tää johtaa kyttyräselkään.
En ole hullu. kirjoitti:
Aistin kuolleiden ihmisten sielujen läsnäolon. En siis näe niitä, vaan ainoastaan aistin niiden läsnäolon. Erityisesti hautausmaalla kulkiessani aistin siellä olevan paljon sinne haudattujen ihmisten sieluja.
Ei niitä sieluja sinne haudata vaan ruumiit. Sielu jättää maalliset jäänteet kuolemassa.
Olen opetellut haukottelemaan suu kiinni. Kätevää palavereissa (en tosin tiedä kuinka friikiltä silloin näytän, luulen kuitenkin ettei kukaan huomaa).
Inhimillistäm koneita ja laitteita. Esim. auton käynnistäminen pakkasella ilman esilämmitystä on ihan kamalaa. Säälittää hirveästi raukka kun öljyt ovat ihan jähmeitä. Lisäksi esim. jarruttaminen ja hidasteiden yli ajaminen tuntuu pahalta.
Olen myös jättänyt valot päälle robotti-imurille, ettei se tarvitse yksin pimeässä imuroida.
Pakko sanoa tähän alkuun, että suurin osa vaikuttaa niin symppiksiltä ja ihanilta leivän säälimisineen ja itsekseen puhumisineen, tekis mieli vaan paijata teitä. :3
Itse oon tosi tarkka kodinhoidosta. Pyykit pitää ripustaa tietyllä tavalla, ensin paidat, housut, sitten pikkuhousut ja lopuksi sukat. Saan mielessäni hirveän raivokohtauksen, kun katson, jos mies asettelee pyykkejä kuivumaan, kun se tekee kaiken väärin mun mielestäni. Silti annan sen välillä laittaa ja koitan näin siedätyttää itseäni asialle. :D Sama koskee siivoamista, ja monesti ahdistaa, kun ''en voi'' pyytää miestä avuksi, koska se tekee kaiken ''väärin''. En tietenkään sano miehelle näin ja annan hänen siivota ja touhuta itse myös kotona, tää on vaan mun pään sisällä joku juttu. :)
Säälin tavaroita, joita en käytä. :(
En ole koskaan käynyt laivalla, enkä ulkomailla. Enkä koe sille niin suurta tarvetta vieläkään. Ikää 23.
En pidä alkoholin mausta ja humalassa olemisesta, näin ollen juon todella harvoin, jos siis koskaan.
Mulla on mun jokaiselle lemmikille oma äänensävy. :D Puhun jokaisen kanssa, omalla äänensävyllä ja vastailen myös eläinten puolesta samalla äänensävyllä. Lisäks mä kans sanon mitä hirveimpiä solvauksia mun lemmikeille lässyttäen ja ne vaan kehrää tyytyväisenä ku paijailen samalla. :)
Minulla on kaksi kohdunsuuta ja kaksi kohtua (yksi emätin, tavalliset ulkosynnyttimet).
Vierailija kirjoitti:
Olen lanseerannut palstalle syvästi juurtuneen lompakkoloinen-käsitteen. Aluksi jankkasin sitä vitsinä, sitten vastaraktiona raivolle siitä ja nyt se elää jo ihan omaa elämäänsä ; D
Kyllä niistä itkunsekaisista katkerista vuodatuksistasi on vitsit kaukana. Sinua ei ole kukaan nainen huolinut muuten kuin rahojesi takia. Onhan se surullista.
Mäkin teen tota säälimistä. Säälin usein kaupassa kaikkea huonompaa. Esim jos muropaketti tai ananastölkki on nurkasta rutussa, ostan sen purkin ettei sitä syrjitä. Ajattelen, että jos minä en osta, ei osta kukaan muukaan ja se päätyy lopulta jätteeksi ja kauppa ottaa tästä tappiota. Lisäksi käyrimmät kurkut ja epämuodostuneet vihannekset lähtevät yleensä minun mukaani. Rikkimenneitä jauhopusseja ja nahistuneita vihanneksia en käytännön syistä osta.
Kerran olin valitsemassa kummitytölleni syntymäpäivälahjaksi erästä poropehmolelua. Kassajonossa huomasin, että poron silmät olivat ihan kierossa miten sattuu. Teeskentelin etten olisi huomannut asiaa ollenkaan ja vein lahjan normaalisti paketissa. Vasta kun muut alkoivat naureskella, että ompas hassut silmät olin ihan et "no ohho niinpäs vain onkin".
Vieläkin kun käyn kylässä ja näen lahjani, pidän sitä kierosilmäporoa erityisen söpönä. Katselen sitä vaivivihkaa lämpimästi kuin mitäkin vanhaa ystävää. Ja kun muut ei näe, nyökkään sille hyväksyvästi, "minä tiedän miltä tuntuu olla erilainen toveri, minä tiedän."
Mulla on 22cm vehje ja osaan kuulemma käyttää sitä oudon mallikkaasti
Vierailija kirjoitti:
En ole hullu. kirjoitti:
Aistin kuolleiden ihmisten sielujen läsnäolon. En siis näe niitä, vaan ainoastaan aistin niiden läsnäolon. Erityisesti hautausmaalla kulkiessani aistin siellä olevan paljon sinne haudattujen ihmisten sieluja.
Ei niitä sieluja sinne haudata vaan ruumiit. Sielu jättää maalliset jäänteet kuolemassa.
Aivan. Hautausmaa on niitä paikkoja, jossa ei juuri sieluja tapaa. Sielut saattavat jäädä niille paikoille, joissa eläessään asuivat. Hautausmailla on vain ihmisten kuoret, rauhallista siis.
Auton bensa tuoksuu hyvälle. Tekis mieli juoda koko tankillinen sitä. Aina jos seison jossain korkealla josta on pitkä pudotus alas, tekis mieli hypätä sieltä.
Puren varpaankynsiäni koska en voi enää purra sormenkynsiäni (geelikynnet).
Olen mies, ja teininä keksin tavan masturboida tyynyllä. Laitan narun ensin keskeltä tyynyn ympäri, ja solmin sitten kaksi nurkkaa toisiinsa kiinni. Siihen tyynyyn tulee semmonen "vako", johon voi työntyä.
Olen 36-vuotias enkä ole koskaan juonut kahvia, edes testimielessä maistaakseni. :D
Vierailija kirjoitti:
Minulla on trikotillomania
Kertoisitko lisää?
T: eräs, jolle tämä on ihan uusi tuttavuus.
Uskon karmaan. Tyytyväisenä elän elämääni ja odotan ja seuraan:) Harvemmin iloitsen kenenkään kärsimyksestä mutta JOSKUS:)