Ilman epiduraalia

loukkaavaksi. Toinen kokee, että tuputetaan ja toinen, että omaa kokemusta loukataan.



Asiasta lentokoneeseen.. Tuossa muutama päivä sitten ajelin äitini kanssa kotiin ja hän kyseli, että mitä puudutteita sain keisarinleikkauksessa. Keroin, että leikkaus tehtiin epiduraali- ja spinaalipuudutuksessa. Äitini kysyi, että eihän niistä ollut mitään haittaa vauvalle. Sanoin, että ne ovat ihan niitä normaaleja puudutuksia joista hänkin on jomman kumman saanut. Äiti katsoi minua ihmeissään ja sanoi, ettei saanut mitään puudutetta. Oli ihan äimänä, että nykyään voi saada puudutteita (äitini on synnyttänyt -74 ja -80). Mistään piikeistä ei oltu kuulemma edes puhuttu =)



On se maailma vaan muuttunut onneksi tältäkin saralta! Itse ainakin olen onnellinen, että minulla on valinnan vapaus ottaa puudute tai olla ilman.

...njoammil: juuri tuota tarkoitin!



Emilyn - Se on hienoa, että sulla on noin suuri vakaumus asian suhteen, mutta synnytys ja lapset on sellainen asia, jotka aivan varmasti muuttaa sinua ja ajattelumaailmaasi. Mäkin olen monet periaatteeni joutunut tässä matkan varrella pyörtämään.



Mä en todellakaan ole luomusynnytystä vastaan, päinvastoin!! En tietysti tiedä, millaisia kipuja olet elämässäsi joutunut kokemaan, mutta niin kuin monet ovat jo todeneet, se synnytyskipu on NIIN erilaista kuin mikään muu kipu! Se on hienoa, että harjoittelet kipua varten, mutta kun noin kovasti suunnittelet ja harjoittelet, niin muista ottaa myös se suunnitelmissasi huomioon, että mitä jos et saakaan sitä kipua hallintaasi. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, että siinä vaiheessa pitäisi se epiduraali ottaa!! Mutta mieti, mitä siinä tilanteessa tekisit. Se on nimittäin täysin mahdollista.

tekstisi olisi voinut olla omalta näppäimistöltäni.



Minunkaan mielestäni kukaan ei halunnut ap:lle sanoa, että näin sinunkin synnytyksesi tulee menemään tai mollata häntä toiveestaan luomusynnytykseen- päin vastoin- hän sai monia arvokkaita vinkkejä luomusynnytystä varten ja tarinaa siltä toiseltakin puolelta- eli siitä kun kaikki ei menekään suunitelmien mukaan (sekin kun on ihan realistinen mahdollisuus) .



Muut keskustelijat kertoivat kokemuksiaan. Tämä on kuitenkin keskustelupalsta, johon kaikki voivat ottaa osaa. En itse ainakaan alkuperäisestä viestistä ymmärtänyt että lääkkellistä apua synnytykseensä saaneet eivät saisi tähän osaa ottaa.



Ja edelleen kaikella ystävyydellä, toivotan kaikkille- ap mukaan lukien- hyvää ja rentoutunutta synnytystä ja toivotaan että kaikki sujuu turvallisesti sitten aikanaan.

Monet kertoivatkin vain omista kokemuksistaan, mutta sitten joukkoon johtui niitä väheksyjöitäkin, jotka totesivat että " turha synnytystä on noin tarkkaan suunnitella, yllätyksiä tulee VARMASTI, ethän ole EDES synnyttänyt vielä, et TIEDÄ miltä se tuntuu" .. Ihmeellisen kapeakatseisia ihmiset! Olen jo moneen kertaan selittänyt näkemykseni lääkkeistä jne. Se on ollut jo monta vuotta elämäntapani ja tulee olemaankin, sitä ei mikään muuta, sen tiedän kun tunnen itseni, jos te jotka väitätte jotain muuta, olette epävarmempia itsestänne, se ei tarkoita sitä että kaikki olisivat.



Ja monta sivua sitten jo totesinkin sen, että en ole missään vaiheessa edes sanonut, etteikö yllätyksiä voisi tulla. Alkuperäisessä viestissäni yksinkertaisesti kysyin vinkkejä luomusynnytykseen ja rentoutusharjoituksiin, joten ihmettelen todellakin, että niin monelle tuli välttämätön tarve puuttua asiaan aiheilla, jotka eivät RENTOUTUMISHARJOITUKSIIN liittyneet yhtään millään tavalla, ihan sama mitä yllätyksiä muille on sattunut, en ole puussa kasvanut joten tiedän kyllä elämästä jo sen verran, että täällä on jotkut lauseet ja " viisaudet" olleet kuin vajaaälyiselle, kyllähän sitä jo maalaisjärjellä osaa ajatella asioita eri näkökanteilta.



Se, kun sanoin, ettei synnytys varmasti ole suurinta tuskaa mitä olen kokenut, sitä lausetta ei varmaan sellaiset ihmiset ymmärrä, joilla elämä on ilman suurempia murheita kulkenut eteenpäin, mutta en sitäkään tarkoittanut verrannollisesti fyysiseen kipuun, mutta asioilla on mittasuhteensa. Ja kun kukaan ei ole siihen synnytysKIPUUN tainnut kuolla ja niin moni on täälläkin kertonut hyvin selvinneensä synnytyksestä, vaikka on sattunutkin, niin ihmettelen sitä kun pitää aina paasata kauhukuvia miten paljon se sattuu..! Kipukynnykset ovat erilaisia ja niin tai näin, synnytys on elimistölle luonnollinen tapahtuma ja elimistöllä on myös valmiudet siihen. Te, jotka ette ymmärrä rentoutumisen voimasta mitään, voisitte mennä toiseen keskusteluun mesoamaan, jooko?? En minäkään tule tuputtamaan omia näkemyksiäni ihmiselle, joka on todennut epiduraalin itselleen hyväksi.

Emilyn, en nyt oikein ymmärrä, mistä loukkaannuit (?). Et ole varmasti ainoa, joka on elämässä kokenut kovia. Tässä ketjussa vain oli luontevaa puhua fyysisestä kivusta. En tarkoittanut paasata tai pelotella, kun kerroin, että synnytyskipuni lähes veivät tajun. Synnytykseni oli hieno kokemus.

Kun nyt tuli luonnollisuus puheeksi: maailmassa vammautuu ja jopa kuolee äitejä ja vauvoja pitkittyneeseen synnytykseen. Voimat voivat loppua, ja jos silloin ei ole asiantunteva apu lähellä, voi käydä huonosti. Nykyisinhän monissa maissa kritisoidaan sitä, että on panostettu kyläkätilöiden koulutukseen, mutta unohdettu pystyttää myös toimiva systeemi (sairaala) poikkeavia synnytyksiä varten. Ja niitä on paljon. Meillä Suomessa on tietysti eri tilanne, onneksi, raskaudenaikaisen seurannan ja hyvätasoisen hoidon takia. Perimmiltään synnytys on sekä äidille että sikiölle vaarallinen tapahtuma. Luonnollinen tietysti, mutta luonnollinen ei ole synonyymi sanalle turvallinen.

No, tässäpä tämä. Otetaan rennosti vaan.

Emilyn:

Se, kun sanoin, ettei synnytys varmasti ole suurinta tuskaa mitä olen kokenut, sitä lausetta ei varmaan sellaiset ihmiset ymmärrä, joilla elämä on ilman suurempia murheita kulkenut eteenpäin, mutta en sitäkään tarkoittanut verrannollisesti fyysiseen kipuun, mutta asioilla on mittasuhteensa. Ja kun kukaan ei ole siihen synnytysKIPUUN tainnut kuolla ja niin moni on täälläkin kertonut hyvin selvinneensä synnytyksestä, vaikka on sattunutkin, niin ihmettelen sitä kun pitää aina paasata kauhukuvia miten paljon se sattuu..! Kipukynnykset ovat erilaisia ja niin tai näin, synnytys on elimistölle luonnollinen tapahtuma ja elimistöllä on myös valmiudet siihen. Te, jotka ette ymmärrä rentoutumisen voimasta mitään, voisitte mennä toiseen keskusteluun mesoamaan, jooko?? En minäkään tule tuputtamaan omia näkemyksiäni ihmiselle, joka on todennut epiduraalin itselleen hyväksi.

Ninni-03



En nyt muista enkä tullut katsoneeksi, että mitä juuri sinä kirjoitit, mutta kuten sanoin, ihmiset tuntevat kivun eri tavalla ja fyysisen kivunkin voi suhteuttaa siihen kipuun ja tuskaan mitä on kokenut, onpa se ollut sitten mitä tahansa elämän varrella. Lähinnä äskeisessä tekstissäni viittasin niihin ihmisiin, jotka alkoivat mesota siitä, että on typerää olla päättänyt olla ottamatta puudutuksia jne.



Puhuit pitkittyneestä synnytyksestä. Minä puhuin luonnollisuudesta ja kivusta ja olen aiemminkin sanonut, että on hyvä, että on lääketiede jotta sitä voidaan käyttää hädän tullen. Kuten sanoin senkin, että sen takia haluan synnyttää sairaalassa, JOS jotain sattuisikin. Mutta lähtökohtanahan on tietysti se, että kaikki menisi hyvin - kuten suurimmassa osassa synnytyksiä.



Tuosta nyt en olisi niinkään varma, että perimmiltään synnytys on sekä äidille että sikiölle vaarallinen tapahtuma!? Eiköhän se pohjimmiltaan ole luonnollinen, en ainakaan ikinä ole kuullut, että suurin osa synnytyksistä olisi vaarallisia, joten siltä osin lauseesi ei kyllä kuulosta totuudenmukaiselta.

Ninni



Lukaisin tuon edellisen viestisi, missä puhuit kivusta, en olekaan väittänyt että tietäisin miltä se kipu tuntuu, mutta alunperinkin olen puhunut kivunhallinnasta jne.



Siksi juuri ihmettelen sitä, että kun aloitin ketjun kysyäkseni rentoutumisvinkkejä, ihmiset alkoivat suoltaa kipukokemuksiana ja jotkut niitä ylimielisiä näkemyksiään sen perusteella, kun ovat itse synnyttäneet, väittävät tietävänsä miten se minullakin tulee menemään.



Noh, mutta täytyy tästä kohta puoliin kokeilla tuota hypnoosi cd:tä illan ratoksi :)

Hei Emilyn,



Ottamatta mitään kantaa tähän " kiistelyyn" tässä pinossa, vastaan tuohon alkuperäiseen kysymykseesi. Omat kaksi synnytyskokemustani ovat molemmat menneet hyvin ilman epiduraalia.



Ensimmäiseen synnytykseen lähdin asenteella, että toivottavasti pärjään ilman epiduraalia, mutta jos en pärjää, niin ok sitten. Olen luonteeltani jännittäjätyyppiä, joten kuuntelin rentoutuscd-levyjä ja tein rentoutusharjoituksia, joita löytyy useista eri kirjoista ja levyiltä.



Ensimmäinen synnytys käynnistyi lapsiveden menolla, sitten lähdettiin laitokselle, mutta supistukset eivät alkaneetkaan vuorokauteen. Vauvalle tuli sydänäänilaskuja, joten kalvot puhkaistiin ja supistukset alkoivat todella voimakkaina. Huono puoli oli siinä, että minut " köytettiin" sänkyyn, joten etukäteen suunnittelemani ja harjoittelemani liikkumiset kivunlievityksenä sai unohtaa. Jouduin olemaan kylkiasennossa erittäin kovien supistusten kourissa, kipu oli kyllä todella kovaa, mutta onneksi avautuminenkin eteni hyvin. Sain aina uutta voimaa siitä, kun kuulin että olin avautunut lisää. Kovien supistusten alla minun ei tarvinnut kärvistellä kuin 4 tuntia ja olin täysin auki, kokeilin ilokaasua, mutta en saanut siitä apua (en osannut käyttää). Hengitysharjoitukset olivat tarpeen tässä vaiheessa. Sitten kun olin auki, loppuivat supistukset eikä ponnistamistarvetta tullut. Laitettiin oksitosiinitippaa että supistukset saatiin taas käyntiin. Olin ajatellut ponnistavani jakkaralta, mutta en saanut koska vauva oli lievästi ennenaikainen (36+5) ja sydänäänet eivät olleet tasaiset. Eli olisin joutunut ponnistamaan puoli-istuvasta asennosta. Kun tarpeeksi huusin, etten voi ponnistaa näin (sattui aivan sairaasti selkään se asento) minut autettiin konttausasentoon, jossa ponnistin sitten niin että tukka näkyi. Sitten takas puoli-istuvaan ja vauva syntyi 18 min ponnistuksella. Jälkeenpäin sanoin synnytyksestä, että kipu oli todella kovaa, mutta se oli siedettävissä.



Toiseen synnytykseen viime syksynä, valmistauduin myös lukemalla kirjaa, jonka nimi oli " synnyttäjän harjoitukset" tms. en ihan tarkkaan muista nimeä. Siinä oli hyviä vinkkejä rentoutumiseen. Toiseen synnytykseen oli helpompi lähteä, kun tiesi vähän mitä odottaa. Tämä synnytys käynnistyi supistuksilla torstaiaamuna klo 05, jolloin niitä tuli 20 min välein. Aamupäivällä supistukset tiivistyivät 10 minuutin välein tuleviksi. Silloin liikuin ja menin suihkuun. Suihku oikeasti auttoi kipuun, ei tuntunut yhtään pahalle siellä. Lauloin ja ääntelin suihkussa. Kätilöt sanoivat, että suihkussa saisi olla 45 min ja sitten pitää tulla välillä pois. Klo 17 siirryttiin synnytyssaliin, olin siinä vaiheessa vielä oikein hyvissä voimissa ja kipu oli ihan siedettävissä, supistukset tulivat 7 minuutin välein eli sain hyvin levätä välissä. Tässä synnytyksessä sain liikkua ja keinutella, kokeilla terapiapalloa ja käydä vielä uudelleen suihkussa olemassa puolisen tuntia. Nyt minulle neuvottiin ilokaasun käyttö ja siitä sain apua myös todella paljon. Keskityin rentoutumiseen ja hengittämiseen. Pahin aika alkoi klo 20:30 silloin supistuksia tuli tauotta, tämä vaihe kesti noin tunnin. Sitten oli paikat auenneet ja pääsin nyt sinne toivomalleni synnytysjakkaralle, 10 pisteen tyttö syntyi kahden minuutin ponnistuksella klo 22. Tämä toinen synnytys oli pidempi kuin ensimmäinen, mutta kokemuksena todella hieno. Tunsin, että hallitsen synnytyksen ja tunsin miten kroppani toimii.





Omat vinkkini siis näin tiivistettynä avautumisvaiheeseen;

- liiku jos saat, pidä pystyasento mahdollisimman paljon

- ajatukset " kurissa" , mieli kirkkaana, älä anna kivulle valtaa

- pidä silmät auki, ota kiintopiste johonkin kohtaan (kätilön neuvo)

- pidä suu raollaan ja leuka rentona

- ääntele ja keskity hengittämiseen

- pidä kämmenet auki, ei nyrkkiin puristettuna

- varpaatkin rentona, ei kipristettynä

- harjoittele lantionpohjanlihaksia, opettele tuntemaan miten rentoutat koko lantionpohjan (ainakin lukemassani kirjassa oli näitä harjoituksia). Supistuksen aikana keskity ajatukseen " rento lantionpohja"



Siis nämä keinot ovat auttaneet minua kestämään synnytykset ilman lääketieteellistä kivunlievitystä ilokaasua lukuunottamatta.



Onnellista odotusta, toivotaan että kaikki menee hyvin! Rentoutumisharjoitukset eivät ainakaan koskaan ole hukkaan heitettyjä.



T.Gerbera

OK, kipuasiat käsitelty :)

Kirjoitin varmaan aika epäselvästi. Suomessa raskaus/synnytys ei ole kummempi riski, mutta meilläkin reilussa 20%:ssa synnytyksistä tarvitaan erityisiä, asiantuntemusta vaativia toimenpiteitä (keisarileikkaus, imukuppiulosautto, perätila jne.). Näistä osa on sellaisia tapauksia, jotka olisivat saattaneet ratketa itsestäänkin, mutta riskejä ei ole haluttu ottaa. Jonkinmoista kuvaa tuo luku varmaan kuitenkin antaa, enkä usko, että kaikkien synnyttäjien rentoutuskoulutus laskisi lukuja dramaattisesti.

Suurin osa synnytyksistä, etenkin Suomessa, sujuu hyvin, ja jos ongelmia ilmeneekin, niihin osataan puuttua, niin lääkkeellisillä kuin muillakin keinoilla. Silti kehitysmaissa raskauden ja synnytyksen komplikaatiot ovat hedelmällisessä iässä olevien naisten merkittävin kuolinsyy (lähteenä Väestöliitto).

Emilyn:

Puhuit pitkittyneestä synnytyksestä. Minä puhuin luonnollisuudesta ja kivusta ja olen aiemminkin sanonut, että on hyvä, että on lääketiede jotta sitä voidaan käyttää hädän tullen. Kuten sanoin senkin, että sen takia haluan synnyttää sairaalassa, JOS jotain sattuisikin. Mutta lähtökohtanahan on tietysti se, että kaikki menisi hyvin - kuten suurimmassa osassa synnytyksiä.

Tuosta nyt en olisi niinkään varma, että perimmiltään synnytys on sekä äidille että sikiölle vaarallinen tapahtuma!? Eiköhän se pohjimmiltaan ole luonnollinen, en ainakaan ikinä ole kuullut, että suurin osa synnytyksistä olisi vaarallisia, joten siltä osin lauseesi ei kyllä kuulosta totuudenmukaiselta.

Mun mielestäni " nojailu" auttoi hyvin. Samalla sai rintakehää auki ja keuhkot täyteen ilmaa. Palleahengitys oli mun juttu. Jumppapallo oli todella kätevä, siinä sai lantion liikkeelle.

...vastaan ja sitten saa tämä asia mun puolestani olla. Mä en halua alentua tappelemaan.



Mun mielestä kukaan ei ole sulle yrittänyt tuputtaa mitään omia mielipiteitään vaan tarkoitus oli, että sä voisit muiden kokemuksista jotain oppia. Se on mun mielestä kapeakatseisuutta, että se oma tapa ja mielipide olisi ainut oikea. Ja jos ei neuvot miellytä, niin eihän niitä ole pakko lukea!!! Kukaan ei ole täällä sun vakaumustasi yrittänyt arvostella.



Tämä on mun viimeinen viestini tähän ketjuun enkä aio enää edes lukea, jos jotain vastauksia tulee. Saa asia olla. Mitään pahaa en ole tarkoittanut, enkä arvannut omien mielipiteiden ja kokemusten kertomisen olevan väärin joidenkin mielestä.



Hyvää jatkoa. Elämä opettaa sinuakin...

Saritta



Ahaa, että kukaan ei ole täällä vakaumustani arvostellut.. päivän vitsi! Jäiköhän sulta osa ketjusta lukematta??



Ja vai että elämä opettaa.. hekoheko! Ehkä se sinua ja kaltaisiasi joskus opettaakin! MINÄ en ole missään vaiheessa väittänyt, että tapani olisi ainoa ja oikea muuta kuin OMALLE kohdalleni! Minä olen luomuhenkinen ihminen, joten mikä onkaan typerämpää kuin se, että jotkut alkavat minun näkemyksiäni kyseenalaistaa kun olen ne monessa asiassa hyväksi todennut ja niin ovat myös monet asiantuntijatkin. Sinulla tässä on elämästä vielä paljon opittavaa, mutta noin ahdasmielinen ja itsekäs ihminen ei kyllä välttämättä opi yhtään mitään!



Omia mielipiteitään voi omalta kohdaltaan kertoa, mutta se ei enää ole pelkkä oma mielipide, kun minulle on puhuttu sävyyn " katsotaanpa sitten kun menet synnyttämään.." jne. Jos joittenkin on mahdoton käsittää luonnonmukaisuuksia, rentoutuksia ja näitä luomujuttuja, ei olisi kannattanut alunperinkään työntää nenäänsä tähän ketjuun! Kuten sanoin, minäkään en arvostele muitten erilaisia valintoja, mutta tiedän kyllä että se tuntuu olevan ihmisille ylitsepääsemättömän vaikeaa - olla tekemättä niin! Tässähän se taas on todettu.



Ja nyt hypnoosin pariin.

Ninni-03:

Perimmiltään synnytys on sekä äidille että sikiölle vaarallinen tapahtuma. Luonnollinen tietysti, mutta luonnollinen ei ole synonyymi sanalle turvallinen.

Tämä on mielenkiintoinen näkökulma, ja eri kulttuureissa huomaa, miten ajatukset eroavat toisistaan.

Itse en ajattele synnytystä lääketieteellisenä tapahtumana. Kyllä, lääketieteestä on synnytyksessä joskus paljonkin apua, en sitä kielläkään - mutta lääketiede ei ole ehto onnistuneelle synnytykselle.

Jos raskaus on ollut ns " riskitön" , voi mielestäni hyvillä mielin suunnata katseensa ja ajatuksensa ideaaliseen synnytykseensä, ja mielikuvilla käydä tulevaa koitosta läpi, kuinka sen haluaisi menevän jne.

Täytyy muistaa, että Suomi on synnytyksen suhteen todella kliininen maa, valitettavasti. Synnytykset hoidetaan automaattisesti sairaalassa, ja yleensä luotetaan täysin henkilökuntaan. Hyvin usein tehdään toimenpiteitä (välilihan leikkausta, kalvojen puhkaisuja ym) kysymättä asiakkaalta (huom! asiakkaalta, ei potilaalta!) ja tiedänpä useamman tapauksen, jossa on epiduraalikin annettu ilman, että synnyttäjällä oli mitään hajua, mitä hänelle tehdään! Tällä tavalla synnyttäjältä viedään se oma ääni, oma tahto ja oma osallistuminen synnytykseensä. Uskomattoman moni synnyttäjä on todennut, että ikään kuin katsoivat vierestä omaa synnytystään ja tunsivat itsensä täysin ulkopuolisiksi. Juuri tämän takia toivoisin, että Suomessa olisi muitakin vaihtoehtoja kuin sairaalasynnytys. Englannissa synnytyin " Birth Centerissä" eli kätilöiden luotsaamassa yksikössä, missä kaikki oli kätilöiden vastuulla - koko talosta ei edes löytynyt sitä lääkäriä. Kotisynnytys tuntuu olevan oikea kirosana Suomessa, vaikka senkään vaarallisuudesta ei ole pitävää näyttöä, JOS raskaus on riskitön ja muutkin ongelmat on otettu huomioon.

Hieman asian vierestä seuraava lainaus YLEn " Akuutti" ohjelman sivuilta:

EU-maista vain Suomessa ja Portugalissa synnyttäjillä ei ole oikeutta valita synnytyspaikkaansa, toisin sanoen sairaalasynnytykset ovat käytännössä pakollisia. Yleisesti ottaen kotisynnytysten määrät ovat kuitenkin erimaissa hyvin alhaiset.

Suomessa n.10, ruotsissa 100 ja Norjassa 200 vuodessa eli alle 1%.Hollannissa kotisynnytysten määrä on EU maista suurin n.30%.

Minä harkitsisin vakavasti kotisynnytystä mahdolliselle kolmannelle lapselleni, mutta tiedän ettei sellainen ole mahdollista, koska kätilöä en varmasti siihen löytäisi mistään täältä päin Suomea. Ehkä Etelä-Suomessa tilanne olisi toinen. Ja maamme terveydenhuolto kyllä varmasti pistäisi hanttiin viimeiseen asti.

No niin, nytpä jään odottelemaan niitä kärkkäitä kommentteja itsekkyydestä, kun edes uskallan ajatella lapseni hengellä leikkimistä = kotisynnytys.

että ap on vaan haastamassa riitaa tässä keskustelussa. Lukaisin koko ketjun läpi mutta en löytänyt yhtään häneltä yhtään kommenttia tai kiitosta niihin viesteihin jossa oikeasti annettiin vinkkejä hänen kysymäänsä asiaan? Jos vähänkin viittaa omaan toisenlaiseen kokemukseen niin niihin hän on kyllä todella kärkkäästi vastaamassa?!

joka on jo karannut aika paljon alkuperäisestä aiheesta.



Ihmettelen mitä tähän asiaan itse asiassa edes liittyy synnytyksen vaarallisuus tai lääketieteen hyödyllisyys ongelmasynnytyksiä hoidettaessa? Ei kai kukaan tässä ketjussa ole sitä lähtenyt kiistämään. Itseäni ärsyttää, kun heti oletetaan, että jos joku haluaa mahdollisuuksien mukaan synnyttää ilman puudutteita, hän on suurinpiirtein aikeissa kieltäytyä kaikesta mahdollisesta lääketieteellisestä avusta ja aikoo synnyttää jossain savimajassa päiväntasaajalla. Eihän näillä asioilla ole välttämättä mitään tekemistä keskenään!



Itselläni syy välttää puudutuksia on ihan sama kuin jollain toisella tähän ketjuun kirjoittaneella: En halua menettää tuntoa ja hallintaa omaa kehooni. Minusta ajatus epiduraalineulasta selkärangassa on huomattavasti epämiellyttävämpi, kuin kovatkaan synnytyskivut. Ja toki olen huolissani myös puudutteiden mahdollisista sivuvaikutuksista, mutta itse asiassa tämä syy ei ole merkittävin syy olla ottamatta niitä, vaan ajattelen vain yksinkertaisesti, että ilman puudutteita synnytystapahtuma on mielestäni mukavampi.



Ja sitten alkuperäiseen aiheeseen: Sait, Emilyn, jo jotain oikein hyviä ohjeita kivun hallintaan ja sietämiseen. Minusta yksi tärkeä pointti on asennointuminen kipuun: Jos on päättänyt synnyttää ilman voimakkaita kivunlievityskeinoja, se tarkoittaa samalla myös päätöstä ottaa vastaan aika iso annos kipua. Eli kannattaa asennoitua niin, että synnytys tulee sattumaan ja paljon, jotta kipu ei sitten tule yllätyksenä. Itse ainakin ajattelen olevani paljon paremmin varautunut nyt toisessa synnytyksessäni, kun tiedän jo mitä on odotettavissa. Viime kerralla nimittäin kivun voimakkuus säikäytti minut todella. Se oli paljon, paljon kovempaa, kuin olin koskaan osannut kuvitella. Ja tutkimusten mukaan synntyskipu onkin kovinta kipua mitä suurin osa naisista on kokenut tai tulee kokemaan koskaan elämänsä aikana.



Synntyskipu on kuitenkin siinä mielessä erilaista, että se ei vahingoita. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos paniikkiin joutuminen uhkaa. Synnytyskipua ei tarvitse paeta, eikä välttämättä edes lievittää, se pitää vain ottaa vastaan, supistus kerrallaan. Paras mahdollinen asenne on sellainen vähän " masokistinen" . Heittäytyy vain supistukseen, maistelee ja tunnustelee sitä kipua, mutta ei pelästy sitä. Antaa vain sen tulla, ei kiirehdi sen loppumista, vaan antaa sen mennä omia aikojaan. Näin minulle neuvoi eräs kokenut kätilö ja tästä ajatuksesta sain paljon apua omassa synnytyksessäni.



Lisäksi kannattaa muistaa, että synnytyksessä on usein ns. " siirtymävaihe" . Eli siinä vaiheessa, kun kipu on pahimmillaan ja alkaa tuntua siltä, ettei enää kestä ja tilanne alkaa karata käsistä, tämä on todennäköisesti positiivinen merkki ja vauvan syntymä on aivan lähellä. Itselläni siirtymävaihe kesti jotain vajaat puoli tuntia, supistukset olivat tauottomia ja kipu järkyttävää ja luulin kuolevani. Tilannetta olisi helpottanut huomattavasti, jos olisin tajunnut olevani siirtymävaiheessa ja että vauva syntyy aivan kohta ja kivut ovat samantien ohi niin kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Ensi kerralla olen siinäkin mielessä viisaampi, että muistan tämän asian.

Fiiniksi, en rupea tappelemaan, olen niin monesta asiasta samaa mieltä kanssasi (esim. lääketieteen merkitys synnytyksessä). Lähtökohdat ovat yksilöllisiä. Mulla oli normaali, riskitön raskaus, mutta niin vain synnytin keskosen, joka oli kärsinyt sikiöaikaisesta kasvuhäiriöstä. Harvinaistahan se on, mutta se(kin) riski on. Synnytykseen kannattaa tietysti henkisesti ja fyysisestikin valmistautua - miettiä, miten ylipäänsä kivun tuntemista käsittelee, miten voi rentouttaa ja rauhoittaa itseään, kiinnittää huomion muualle jne. Omaan synnytykseeni olin tyytyväinen: vauva oli päähenkilö, mutta mä hyvänä kakkosena.

Kotisynnytys ei ole kaikille mahdollinen eivätkä kaikki sitä halua. Silti olen sitä mieltä, että halukkaille sen pitäisi olla helpompaa kuin mitä se nykyisellään on. Uskon, että äidit & kätilöt miettivät riskejä ja varautuvat ennakkoon poikkeustilanteisiin.

Suikeroalpi, joo, mopo on vähän karannut ja keskustelu rönsyillyt, myönnetään ;) Sinänsä ymmärrän hyvin, ettei joku halua puudutteita. Mäkään en aluksi halunnut ja ilman epiduraalia pärjäsinkin 7 tuntia. Siinä vaiheessa, kun supistuksissa ei ollut lainkaan taukoa, pyörin tajunnan rajamailla ja olin vasta 4 cm auki, mieli muuttui. Eli aina helvetilliset kivut eivät ole merkki siitä, että vauva syntyy kohta.

En tiedä, vaikuttaako synnytyksen käynnistymistapa (vesien meno vs. supistukset) synnytyskipuihin, mahtaako kellään olla tietoa?

suikeroalpi:

Synntyskipu on kuitenkin siinä mielessä erilaista, että se ei vahingoita. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos paniikkiin joutuminen uhkaa. Synnytyskipua ei tarvitse paeta, eikä välttämättä edes lievittää, se pitää vain ottaa vastaan, supistus kerrallaan. Paras mahdollinen asenne on sellainen vähän " masokistinen" . Heittäytyy vain supistukseen, maistelee ja tunnustelee sitä kipua, mutta ei pelästy sitä. Antaa vain sen tulla, ei kiirehdi sen loppumista, vaan antaa sen mennä omia aikojaan. Näin minulle neuvoi eräs kokenut kätilö ja tästä ajatuksesta sain paljon apua omassa synnytyksessäni.

Lisäksi kannattaa muistaa, että synnytyksessä on usein ns. " siirtymävaihe" . Eli siinä vaiheessa, kun kipu on pahimmillaan ja alkaa tuntua siltä, ettei enää kestä ja tilanne alkaa karata käsistä, tämä on todennäköisesti positiivinen merkki ja vauvan syntymä on aivan lähellä.

Ninni-03:

En tiedä, vaikuttaako synnytyksen käynnistymistapa (vesien meno vs. supistukset) synnytyskipuihin, mahtaako kellään olla tietoa?

suikeroalpi:

Synntyskipu on kuitenkin siinä mielessä erilaista, että se ei vahingoita. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos paniikkiin joutuminen uhkaa. Synnytyskipua ei tarvitse paeta, eikä välttämättä edes lievittää, se pitää vain ottaa vastaan, supistus kerrallaan.

Lisäksi kannattaa muistaa, että synnytyksessä on usein ns. " siirtymävaihe" . Eli siinä vaiheessa, kun kipu on pahimmillaan ja alkaa tuntua siltä, ettei enää kestä ja tilanne alkaa karata käsistä, tämä on todennäköisesti positiivinen merkki ja vauvan syntymä on aivan lähellä.

Ninnille: olen varma, että vaikuttaa! Minulla eka synnytys alkoi supistuksilla ja vedet menivät vasta ponnistusvaiheessa, kivut pysyivät hyvin hallinassa Luomusti synnytin ja hvyin pärjäsin. Toinen synnytys jouduttiin käynnistämään ja vedet menivät melkein heti kun (keinotekoisesti aloitetut) kivuliaat supistukset alkoivat. Ja voi itku niitä supistuskipuja, ne olivat aivan hirveät alusta asti. Luomusti synnytin jälleen ja pärjäsin, mutta en kovin hvyin.

Suikeroalpille sanon että höpöhöpö.:) Kipu voi olla pahimmilaan ja vauvan syntymään voi olla vielä piiiitkä aika. Minulla on molemmilla kerroilla vauva aloittanut laskeutumisen VASTA kun olen ollut 10 cm auki, eli sitä " siirtymävaihetta" , jolloin kipu on ollut kaikista kovin, on ollut molemmilla kerroilla 1.5-2 tuntia (eli melkein puolet koko synnytyksen kestosta).

Jälkimmäisessä synnytyksessä tämä oli aika traumaattinen vaihe. Kipu oli niin kova, että taju meinasi lähteä, kohdunsuu oli jo täysin auki, mutta ponnistaa ei voinut. Piti vain odottaa, läähättää ja pidätellä ponnistamisen tarvetta ja odottaa. Eikä yhtään tiennyt, kauanko pitää vielä kestää, onko kyse minuuteista vai tunneista. Synnytyksestä jäi sen verran ikävä muisto, että minä, kipulääkkeiden vastustaja, kyllä miettisin pari kertaa, jos samanlainen tilanne tulisi vielä eteen...

Niin, ehkä en ilmaissut itseäni tarpeeksi täsmällisesti :) Kirjoitin, että kun kivut ovat pahimmillaan, syntymään on TODENNÄKÖISESTI enää lyhyt aika. Jos joku vielä kaipaa rautalangasta vääntämistä, yritin siis tsempata ensisynnyttäjää, jolle tuo siirtymävaiheen kauheus tulee helposti yllätyksenä.



Siirtymävaihehan voi ihan yleisesti kestää tunninkin tai varmaan monilla vielä pidempäänkin. Mutta siltikin se yleensä on se viimeinen etappi ennen ponnistusvaihetta, joka useinkin on yllättävän kivuton ja helppo. Itselläni vaan tämä ajatus pääsi hukkumaan siinä tajunnan rajamailla häilyessä, enkä ymmärtänyt enää ollenkaan, että kätilö kertoi kohdunsuun olevan melkein kokonaan auki. Tuskin muistin enää olevani synnyttämässä, kun kivut olivat niin kovat, että aloin mennä aivan paniikkiin. Jos tuossa vaiheessa olisin pystynyt muistuttamaan itselleni, että palkinto odottaa kohta ja kipu loppuu pian, olisi kaikki ollut paljon helpompi kestää. Tämän ajatuksen ainakin minä haluan pitää päässäni seuraavalla kerralla.



Tällä palstalla on vain ilmeisesti vaikea sanoa synnytyksestä yhtään mitään, kun aina joku ilmoittautuu, että ei se ainakaan minulla noin mennyt ja ei kaikilla mene samalla tavalla jne. Joo, näinhän se onkin, joten ehkä sitä olisi vain parasta olla hiljaa omista kokemuksistaan?

Onko lukutaidossasi kenties puutteita? Olen monessakin kohtaa kiittänyt niitä, jotka ovat antaneet pyytämiäni vinkkejä. Riidanhaastajat ovat kyllä joitain ihan muita kuin minä.

oli ihan hyvä eikä siinä missään sanottu että sun pitää ottaa ebiduraali.Kirjoittaja halusi sanoa että älä liian tiukasti lyö lukkoon miten meinaat synnyttää koska et voi tietää miten synnytys etenee ja loppujen lopuksi menee.Pettymys voi olla suuri jos et saakkaan esim synnyttää istualteen.





Itselläni on kaksi lasta joista toinen on syntynyt ebiduraalin avulla ja toinen luomusti. Kummallakin kerralla kuuntelin mitä kehoni sanoo että onko esim hyvä olla pystyssä vai makuulla.Sitä ei voi tietää ennenkuin olet juuri siinä tilanteessa.