Ilman epiduraalia

Tuskin kukaan ihan kiusallaan kommentoi tähän ketjuun. Kukaan ei voi toisen puolesta tietää, mikä on hyvä, mutta siinä mielessä synnyttäneet ovat asiantuntijoita, että tietävät, miten intensiivinen ja ennalta-arvaamaton tilanne voi olla. Jotkut loukkaantuvat siitä, että kertoo omista kokemuksistaan (pyytämättä), jollekin toiselle se voi olla ajattelemisen arvoinen juttu. OK?



Mä olisin halunnut synnyttää ilman epiduraalia. Aikoinani sairastamani leikkaukseen päätyneen suolitulehduksen jälkeen olin aika varma, että kestän kyllä synnytyskivutkin, onhan niillä tarkoituksensa ja ne loppuvat aikanaan. Pärjäsin hyvän aikaa (7 tuntia) mm. jumppapallon, geelityynyn ja liikkumisen avulla, mutta siinä vaiheessa, kun supistuksissa ei ollut ollenkaan väliä, silmissä musteni ja taju alkoi mennä, halusin epiduraalin. Ja happea. Epiduraalista oli mun kohdallani se hyöty, että jaksoin taas pysyä pystyssä ja liikkua. Ponnistuksessa kokeilin eri asentoja, jakkaraakin, mutta lopulta olin niin kipeä (epiduraalin vaikutus oli lakannut), että halusin puoli-istuvaan. Ja hienosti meni.



Ajattelin myös vähän pidemmälle: halusin säästää itseäni. Tiesin, että vauvamme joutuu Lastenklinikalle ja säästin voimiani, jotta jaksaisin alusta lähtien käydä hoitamassa häntä. Lääkkeillä on riskinsä, mutta joskus niillä on paikkansa. Pitkittynyt synnytys olisi ollut tytöllemme suurempi riski kuin epiduraali.



Aivan vilpittömästi toivon onnea AP:n synnytykseen! Rentoutuminen ja ajatustensa kiinnittäminen pois kivusta auttavat varmasti osaltaan.

Itselläni kaksi vesisynnytystä (kera kaasun iloisen) takana, ja jo ensimmäisellä kerralla olin päättänyt etten halua epiduraalia. Tuo päätös oli niin vahva, että jopa etsin sellaisen synnytyspaikan, joka olisi mahdollisimman " pehmeä" ja arvomaailmaltaan samanlainen kuin minun. Ja kun vaihtoehtona olivat Surreyn iiiiso aluesairaala tai kätilöiden pyörittämä pieni yksikkö maalaiskylässä (missä ei edes lääkäriä ollut, eikä täten siis epiduuraalejakaan jaossa)... helppo valinta :)



Hyvin monen on vaikea tajuta, että se KIPU ei ole kaikille se isoin leijona. Jos minun pitäisi listata pelottavia asioita synnytyksessä, ihan ensimmäisenä olisi TUNNON MENETTÄMINEN. Mikään ei olisi yhtä kauheata omalla kohdallani kuin se, etten tuntisi oman vartaloni aistimuksia. Ja ymmärrän aivan täysin, että tunnottomuus voi jollekin tuoda turvaa, siksi kai siis epiduraali/spinaali/jne. Mutta jokainen kokee synnytyksen eri tavalla - minä haluan tuntea kaiken, eikä se mielestäni ole masokismia. Minulle tärkeää on olla " läsnä" omassa synnytyksessäni, ja en koe sen olevan mahdollista epiduraalin vaikutuksen alaisena. Synnytyskipu ei ole mikään kirous, vaan sen on luonto paikalleen asettanut ihan syystä. Minusta oli hienoa " kuunnella" kivun eri vaiheita ja huomata itsekin miten koko tapahtuma eteni. Okei, en ole niin hullu että väittäisin nauttineeni ponnistusvaiheesta, mutta supistuskivusta ainakin ihan alkuvaiheessa tunsin suurta henkistä tyydytystä. Tiesin, että jokainen supistus oli yksi ovi lähemmäs tuota ihanaa uutta elämää :)



Synnytyksen suunnittelusta sen verran, että olen sen molemmilla kerroilla tehnyt, ja kuulun kai sitten vähemmistöön koska synnytykset menivät melkeinpä välimerkkejä myöten kuten olin ajatellutkin. Mutta synnytyssuunnitelman tehtävähän ei olekaan olla tuon tapahtuman käsikirjoitus, vaan toimia tiedonlähteenä kätilöille. Kätilöt ovat itse sanoneet, että synnytyssuunnitelma antaa heille arvokasta tietoa synnyttäjästä, hänen persoonastaan ja ajatusmaailmastaan synnytyksen suhteen. Ei aina välttämättä ole aikaa eikä paikkaa kertoa kätilölle kaikkea mitä haluaisi, ja tuo etukäteen tehty paperilappunen toimii tässä erinomaisesti.



Minä en siis myöskään ymmärrä tuota " turha suunnitella kun mitään ei voi tietää varmaksi" . Ihan tottahan se on, ei voikaan tietää - mutta (ontuvaa vertauskuvaa käyttääkseni) mieluummin lueskelen karttaa etukäteen ennen kuin lähden ajamaan kädet silmillä autoa :)

>Minä en siis myöskään ymmärrä tuota " turha suunnitella kun mitään >ei voi tietää varmaksi" . Ihan tottahan se on, ei voikaan tietää - mutta >(ontuvaa vertauskuvaa käyttääkseni) mieluummin lueskelen karttaa >etukäteen ennen kuin lähden ajamaan kädet silmillä autoa :)



Vähän tuntuu ettei saisi *hetkeksikään* unohtaa miten synnytys on arvaamaton ja vaarallinen prosessi, jossa kaikki on kaiken aikaa mahdollista - eritoten komplikaatiot, kauheat kivut ja kaikenlaiset katastrofit, ja niiltä itseänsä voi suojella vain heittäytymällä alusta asti henkilökunnan asiantuntemuksen varaan, kyllä he sitten tietävät..?



Joku täällä taisi tämän jo sanoakin että koska suurin osa synnytyksistä kuitenkin sujuu ns. normaalisti ja ilman isoja ongelmia, on paljon suurempi mahdollisuus että oma suunnitelma toteutuu ainakin tärkeimmiltä osin kuin että kaikki päättyisi isoon pettymykseen ja kyyneliin. Olen siis ehdottomasti sitä mieltä että synnytyksen miettiminen etukäteen kannattaa ja on hyvä että luotat omaan ruumiiseesi ja henkisiin kykyihisi hallita kipua. Siitä se lähtee! Toivottavasti sinulle osuu kätilö joka vilpittömästi tukee ja kannustaa sinua tässä pyrkimyksessä koska sillä on *tavattoman* suuri merkitys.

Mä suunnittelin että otan ihan ns.luomu synnytyksen ilman minkäänlaisia kivun lievityksiä mutta kun synnytys alko en edes harkinnu olla ottamatta kakkia mahdollisia lääkkeitä mitä saa:) Mutta tietenkin se on jokaisen henk.kohtanen päätös.Mää nyt muutenkin jännitin sitä ihan kauheesti mutta silti kipu synnytyksessä yllätti täysin!

äitikolmelle:

Mistäs sä tiedät että olen jo synnyttänyt :P

Onhan mut varmaan joku jo muualtakin bongannut mutta tässä linkki synnytyssepustukseeni.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=690&post…

Pakko vielä työntää oma lusikka soppaan. Siis ensinnäkin se, että Emilyn tuli pyytämään neuvoa rentoutusharjoituksissa, niin kaikki rupee sanomaan, että ei synnytyksestä tyyliin selviä ilman lääketieteellisiä kivunlievityksiä. Jos ei ole alkuperäiseen pyyntöön neuvoja, niin ei varmaan kannata tulla tuputtamaan omia kokemuksia. Minä ainakin ymmärsin Emilynin pointin siinä, että hän halusi lähteä synnyttämään luomuna, MUTTA jos jotain poikkeavaa tulee, niin sitten ottaa tuhdimmat aseet käyttöön.



Minusta on ihailtavaa, että ihminen osaa tietoisesti rentoutua. Minulle se on aina ollut vaikeaa. Yritin ennen synnytystä miettiä, miten voisin rentoutua ja siten edistää synnytystä. Otin rauhoittavaa musiikkia mukaan ja yritin hengitellä rauhallisesti. En siinä kuitenkaan onnistunut kuin ihan alkuvaiheessa. Olin naama irvessä sekä varpaat ja sormet kippurassa. Ja ei kyllä edistänyt synnytystä yhtään. Kohdunsuun tilanne junnasi pitkään paikoillaan, koska en pystynyt rentoutumaan kivun takia. Varmasti jos olisin pitkään treenannut rentoutumista, niin synnytyskin olisi edennyt hieman paremmin.



No, minä käytin kaiken maailman puudutteita, niistä epiduraali oli huonoin. Ei toiminut tällä mammalla. Minulle lähtökohta olikin saada lapsi ulos ja itse annoin kätilöille aika vapaat kädet. Minunkin pitäisi kyllä opetella joskus rentoutumaan. Olen vähän semmoinen häseltäjätyyppi, joka ei osaa olla paikoillaan.



Siis jos meinaa synnyttää pelkän rentoutumisen avulla, niin minun mielestä sitä pitääkin suunnitella ja harjoitella, ei se muuten onnistu. Jos lähtee sillä asenteella, että no kokeillaanpas tätä rentoutumista, niin aika nopsaan se kipu yltyy liian kovaksi. Rentoutuminen on kuitenkin tärkein asia synnytyksen etenemisessä.



Hienoa, että synnytyksesi eteni hyvin. Nähdäkseni rentoutuminen oli erittäin toimiva keino sinulle. Synnytys eteni sujuvasti ja kaikki meni hyvin.

Emilyn:

äitikolmelle:

Mistäs sä tiedät että olen jo synnyttänyt :P

Ihan puhdas sattuma oli, eli en tosiaan tiennyt :) Mutta suuret onnittelut pikkuisesta neidistä. Kiva kuulla että kaikki meni hyvin, ja että rentoutus toimi kivunlievityksenä suunnittelemallasi tavalla. Hyvää jatkoa!

Hienoa, että synnytyksesi meni hyvin ja pärjäsit ilman puudutuksia, kuten halusitkin.



Hienoa myös, että kaikki ei mennyt kuten suunnittelit - ehkä oma ehdottomuutesi vähän hellittää. Luin ketjun vasta nyt ja esim. seuraava kommenttisi huvitti:



" Synnytysasennon päätin jo kun eräällä kurssilla, opettajanani toiminut vuosien kokemuksen omaava kätilö kyseistä asentoa suositteli ja kertoi, ettei perinteinen asento sängyllä ole kovin käytännöllinen, kun siinä joutuu ponnistamaan ylöspäin. "



Harmi, että olit niin kovin vihainen mielipiteidensä kertojille, tämä ketju olisi voinut olla mukavaa luettavaa ilman asennettasi.



Pakko kommentoida tuohon kätilösi mainintaan siitä, että ponnistusvaihe on samanlainen oli sitten puudutusta tai ei. Ei pidä ollenkaan paikkaansa! Itse synnytin esikoiseni luomusti (en missään vaiheessa kokenut kipua niin kovaksi, että kaipaisin puudutusta - olisin sellaisen tarvittaessa ottanut). Ponnistusvaihe oli helvetillinen, vauva laskeutui vasta ponnistuksen alkaessa eli pää ei ehtinyt muotoutua ja oli pyöreä, py39 (vauva iso muutenkin), autettiin imukupilla. Toisessa synnytyksessä halusin kivunlievitystä, joka auttaa ponnistusvaiheessa. Kätilö suositteli spinaalia, jonka sain kun olin 7cm auki (en olisi avautumisvaiheeseen mitään kaivannut). Vauva oli isompi kuin esikoinen, py38. Tunsin, kun vauva syntyi, mutte tuntenut kipua! Ihana kokemus.



Kylläpä oli joku ketjuun kirjoittaja oikeassa. Koittaisit muistaa, että synnytit vauvan. Se vauva on se pääasia. Kertoo paljon sinusta, kun sinua mietitytti se, miltä mahasi ja alapääsi näyttää synnytyksen jälkeen. Monia mietityttää, miltä vauva näyttää tai miten vauva voi.



Mukavia hetkiä vauvasi kanssa, keskity häneen!

Aika törkeä väitös, ettenkö olisi ajatellut miltä vauvani näyttää ja miten hän voi, vain sen takia kun kirjoitin että mietin miltä mahani ja alapääni näyttää..! Mutta tuo on taas näemmä sellaisten naisten logiikkaa, joille se oma ulkonäkö ei merkitse mitään, auta armias jos haluat ulkonäöstäsi huolehtia niin heti olet jonkun mielestä huonompi äiti koska se " kertoo paljon sinusta.." Sanoisinko että hitusen naurettavaa.



Ja synnytykseni kyllä meni kuten suunnittelinkin, jos et satu muistamaan suunnitelmieni lähtökohtana oli että kaikki menee ok ja minusta SE kertoo paljon minusta, että kävin siihen pirun sängylle jotta kätilö sai sen sydänäänianturin laitettua vauvan päähän.

eli mun eka tyttöni on jo 5v ja sen aikana sain kaikki kivun lievitykset kun synnytys kesti 18h 35min ja toinen tyttö on jo 2v6kk ja sen aikana selvisin ilman mitään kivun lievitystä ja synnytys kesti 3h50min ja tän kolmannen kaa aijon selvii ilman mitään " lääkitystä" eli kivut kärsitään jos niitä sitten on mutta synnytys on niin ihanaa että sen kivun kestää =)

Jouduit aikamoisen ryöpytyksen kohteeksi ja mielestäni ihan turhaan. Synnytystä voi ja saa suunnitella, ja ihmettelen kovasti, että niin moni jaksoi sinulle jauhaa samoja asioita, vaikka jo ensimmäisessä viestissäsi kerroit kyllä tajuavasi, että kaikki ei välttämättä men juuri niin kuin itse haluaisit. Varsinkin Röllin kommentit osoittivat vain uskomatonta typeryyttä. Ihan kuin se, että miettii miltä alapää näyttää synnytyksen jälkeen automaattisesti tarkoittaisi sitä, että ei miettisi ja pitäisi kaikkein tärkeimpänä sitä vauvaa. Mutta ilmeisesti joillain on putkiaivot, eikä niihin mahdu kuin yksi ajatus kerrallaan.



Niin, onnittelut pienestä tytöstä ja hyvää jatkoa.

psyyke. Se, että tunsi olevansa kivun kanssa sinut tai peräti hieman kipua edellä. Minulla ainakin auttoi se, että koko aika oli " takataskussa" jokin uusi kikka, kun edellinen kipua lievittävä keino menetti tehonsa. Ei sen mitään erikoista tarvitse olla: lantion pyörittelyä, kaurapussia, hierontaa, terapiapalloa, suihkua/saunaa ja aqvarakkuloita kera ilokaasun kokeilin.



Minulle nuo riittivät. Ratkaisevaa minulla oli pitää aukenemisvaiheen loppuaika (3-4 h) jalkoja aukikierrossa (eli lantio mahdollisimman auki), istumaan en pystynyt 12 tuntiin ennen ponnistusta eli enemmän tai vähemmän jalkeilla/kontallaan olin. Ponnistus jakkaralla siitä huolimatta onnistui.



Synnytyksiä takana vain tämä yksi. Kokonaiskesto oli laskutavasta riippuen 16-14 h. Kuitenkin melko lempeä kokemus, vain viimeinen 0.5 h ennen ponnistamista olin todella kipeä (silmissä musteni ja ympäristön tapahtumien tajuaminen hävisi, olisin ollut valmis ottamaan jopa sen epiduraalin, aukesin 2 tunnissa 4 cm -> 10 cm). Vedet menivät juuri ennen ponnistamisen aloittamista. Oli hyvä kokemus. Tsemppiä!



Titi

kiva ap kun jaksat kommentoida asiaa. Vaikka teksti on välillä ärhäkkää, on ollut mukava lukea kuinka osaat puolustaa mielipidettäsi.



Itse kans valmistauduin synnytykseen. Tottakai sitä miettii miten se tulee menemään ja missä asennossa haluaisi olla, kukapa ei miettisi. Halusin myös mahdollisimman luonnonmukaisen synnytyksen. Luin kans noita luonnollinen synnytys-tyylisiä kirjoja ja netistä hain tietoa vaihtoehdoista. En todellakaan tykkää, että näinkin luonnollisesta tapahtumasta tehdään lääketieteellinen tapahtuma, jossa kätilöt ja lääkärit on pääosassa, ei nainen ja vauva. Rentoutumiscd tä en kuunnellut, mutta nyt taidan nekin käydä läpi. (toinen tulossa kesäkuussa).



Mulle oli esim. tosi tärkeää, että saan olla " vapaalla jalalla" eli ei sidota piuhoihin ja mittareihin. Synnytykseni alkoi vesien menolla. Soitin sairaalaan, ja siellä sanoivat, että 6 tunnin päästä pitäisi tulla näytille, jos ei aiemmin tarvetta tule. No, menimme ja olin 2 cm auki. Jäimme kuitenkin sairaalaan odottelemaan. Supistuksia tuli ja olihan ne kipeitä, mutta kyllä ne kestin. Mutta ne eivät olleet tarpeeksi tehokkaita, eli kohdunsuulla ei tapahtunut mitään. Olin nukkunut vain 2 tuntia edellisenä yönä. Sairaalaan tulimme aamu yhdeksältä, ja illalla päätimme, että jään sinne yöksi, että saan petidiinpiikin avulla nukuttua. Sitäkään ei annettu heti, ensin kätilö seurasi ja mittaili ja totesi, että " ihan oikeesti tekeekö noin kipeää" , kun sanoin, että en saa nukuttua supistuksilta.



No, nukuin sit muutaman tunnin piikin avulla, mutta toista en saanut kun heräsin taas kipeisiin supistuksiin. Siinä vaiheessa olin tosi väsynyt. Mutta kohdunsuu oli 4 cm auki, joten soitin miehen kotoa paikalle ja siirryimme synnytyssaliin (omasta mielestä ehkä tuo lääke auttoi rentoutumaan ja kohdunsuukin avautui...ehkä?). Siellä nojailin säkkituoliin ja aina supistusten välissä nukahdin, olin niin poikki. Kätilö sit ehdotti oksitosiinia aamupäivällä, kun tuntui, että ei ne supistukset tee vieläkään sitä työtänsä. Niinpä sen otin, vaikken olisi näin halunnut menevän. Mistä sen olisin osannut tietää, että joskus supistukset vaan tulee ja on kipeitä, mutta mitään ei tapahdu... Sen voin sanoa, että nää " keinotekoiset" supistukset teki ihan älyttömän kipeää. Siis todella kivuliaita, ja senpä takia kyselin kivunlievitysmahdollisuuksia. En epiduraalia halunnut, sillä halusin vielä liikkua ja olla ylhäällä, koska se kuulemma auttaa parhaiten avautumiseen. Päädyimme kohdunkaulanpuudutukseen. Lääkäri olisi laittanut vauvalle ruuvilla(!) piuhan päähän, sydänäänien seurantaan, mutta kielsin. Minusta se käy vauvalle kipeää, eikä se ollut tarpeellista. Kätilökin vakuutteli lääkärille, että ihan hyvin ollaan sydänäänet kuultu vatsanpeitteidenkin läpi. No, ei laittanut, mutta eipä laittanut puudutustakaan kun olin auennut liikaa. Ja kylläpä loput avautumisvaiheen supistukset kävivät kipeää...ilman kipulääkkeitä siis mentiin... Ponnistusvaiheessa kätilö kehoitti sänkyyn. Tästä muistosta irvistelen vieläkin...miksi ei olisi voinut olla seisaallaan, tuolilla tms... Mutta olin jo aika väsynyt, tuntui että ei jaksa ponnistaa. Ponnistusvaihekkin kesti yli tunnin, mutta lopulta oli tyttömme ulkona. Ja kuvista näkee, että äiti oli ihan naatti 35 tunnin työn jälkeen.



Eli tämän kokemuksen jälkeen sanon, että hyvä fyysinen kunto on tärkeää kun haluaa luonnonmukaisesti mennä. Niinhän ap ilmeiseti sanoikin, että kuntoa on. En muuten revennyt, pikku nirhauma kai tuli, koska olin epparinkin " kieltänyt" synnytyssuunnitelmassa. Kätilöopiskelija olisi epparia leikannut, mutta kätilö oli onneksi lukenut lapun läpi eikä tehnyt. En ollut öljynnyt välilihaa, mutta olin venytellyt paljon esim. kyykkyistunnassa paikkoja.



Sit kannattaa synnytyksen lähestyessä mennä ajoissa nukkumaan joka ilta, itse valvoin yhteen asti kirjaa lukien ja lapsivedet meni kolmelta, joten vähillä unilla piti jaksaa. Eli kymmeneltä nukkumaan :)



Tottakai synnytykseen pitää valmistautua! Mitä enemmän tietää, sitä enemmän on apuja takataskussa. Kannattaa partnerillekkin puhua toiveista, että osaa pitää sun puolia salissa. Joskus itse ei kerkeä, tajua tai muista sanoa mitä haluaa.



Mietinpä vaan, että ne, jotka ei synnytykseen valmistaudu ei varmaan valmistaudu imetykseenkään, sillä samanlainen luonnollinen tapahtuma sekin on, eikö? Ja sitten lopetetaan imetys kolmen viikon päästä kun ei suju... Kärjistän asiaa, mutta minusta tiedon hakeminen on viisasta ja kaukonäköistä. Niin ja oletko ap miettinyt kotisynnytystä? Esim. altaankin saa kotiinsa tilattua. Itsellä kävi mielessä, mutta en ihan ekaa olisi tohtinut... ja eipä se olisi noilla supistuksilla kotona syntynytkään.



p.s. sit siinä ponnistusvaiheessa oli ihan sama miten se lapsi olisi lopulta ulos tullut...halusin vaan koko touhun ohi... :)

Faith



Kotisynnytystä en ole ajatellut, se ehkä tuntuu kaukaiselta ajatukselta siltä osin, että jos jokin menisikin pieleen ja synnytyssairaalakin on 70km päässä :/ Ehkä tietyllä tavalla kuitenkin koen kätilöt ym henkilökunnan siinä turvana, jos jotain sattuisi. Sinänsä olisi kyllä ihanteellinen ajatus synnyttää kotona!

Kotisynnytystä en minäkään ensikertalaisena uskaltanut suunnitella. Toisen lapsen kohdalla suunnitelut olivat jo alulla, kunnes kätilöni vakuutti, että pystymme sairaalaan järjestämään haluamani rennon ja kodikkaan ilmapiirin. Ja erittäin positiivinen kokemus tuo viimeisin synnytykseni olikin. Kannattaa ehdottomasti vaatia niitä itselle tärkeitä asioita synnytykseen :)

Sen voin kyllä sanoa, että synnytyksen jälkeen mielipiteeni eivät muutu. Vaikka oma synnytykseni menisi millä tavalla, niin se ei tarkoita sitä, että alkaisin väittää luomusynnytyksen olevan hölynpölyä ja puhua puudutusten puolesta. Mahdatkohan ikinä ymmärtää tätä asiaa?

Ihan mielenkiintoista keskustelua on ollut tässä! Minua on aina ärsyttänyt se fraasi, että synnytystä ei pitäisi suunnitella /suurin piirtein ajatellakaan etukäteen vaan luottaa ammattilaisiin. Ajatus on kaunis, mutta kuka voi luottaa 100%sesti siihen, että omaan synnytykseen sattuu juuri se oikea ammattilainen, joka jaksaa selittää kaiken juurta jaksaen, kannustaa erilaisiin asentoihin ja erilaisiin kivunlievityksiin, antaa oikeassa suhteessa tukea ja vapautta jne? En ole mikään periskeptikko hoitohenkilökunnan suhteen, mutta jo siitä synnytyskertomusten määrästä, jota olen netissä ja lehdistä käynyt läpi, on helppo vetää se johtopäätös, että niitä toisenlaisiakin ammattilaisia on olemassa aika paljon. Me naiset ollaan niin erilaisia: toinen haluaa heittäytyä kätilön ohjailtavaksi, toinen haluaa itse tietää ja tuntea kaiken, missä mennään. J



Itse synnytin esikoiseni Tammisaaressa ja olin siitä onnellisessa asemassa, että minun ei oikeastaan tarvinnut suunnitella synnytystäni etukäteen, koska tiesin, että kaikki ne asiat, joita synnytykseltäni toivon, ovat Tammisaaressa normaalikäytäntö, joka toteutuu, jos mitään ihmeempää ei tapahdu. Toiveenani oli, että mitään nopeuttavia toimenpiteitä (oksitosiinitippa, kalvojen puhkaisu, eppari jne.) ei tehtäisi, saisin liikkua vapaasti ja olla ammeessa, lääkkeellisiä kivunlievityksiä en ottaisi ihan ensimmäisenä, ponnistusasento olisi mahd. pysty, saisin vauvan heti iholle. Niin se sitten menikin. Ammeesta nousemiseen asti kivut olivat mielestäni siedettäviä, vaikka kovia, mutta sitten tuntui, että tarvitse jotain troppia, ja yritettiin laittaa PCB. Ei se enää oikein onnistunut, kun olin auki jo. Ilokaasua en osannut ottaa oikein ja pelkäsin pahoinvointia niin, etten oikein halunnutkaan.



Synnytykseni odottamaton osuus alkoi, kun lapsi oli jo ulkona, eli vuosin runsaasti, kohtu ei jaksanut supistua kunnolla (jo ponnistusvaihe oli pitkittynyt, kun kohtu ilmeisesti alkoi väsyä). Tässä on syy siihen, että itse en voi harkitakaan kotisynnytystä - vielä 100 vuotta sitten naiset kuolivat tuollaisiin vuotoihin.



Vaikka olin ennen synnytystä - ja olen nytkin, toista odottaessani - hyvin " luomuorientoitunut" ja luin aika paljon aiheesta, minun luonteeseeni ei olisi koskaan sopinut tehdä mitään " en tule missään nimessä ottamaan epiduraalia" -päätöstä. Skeptisyyttäni ja laiskuuttani en myöskään rupea mihinkään henkisiin psyykkausharjoituksiin. Jos toinen synnytykseni menee jostain syystä paljon hankalammin - joudutaan käynnistämään, vauva on kauhean suuri, supistukset heikkenevät tms. - niin varmasti pyydän puudutteita, jos tarvitsen. Vaikka eka synnytys oli ns. helppo, kipu oli kovempaa kuin minulla mikään koskaan, ja voin helposti eläytyä siihen, että joku toinen haluaa kaikki mahdolliset tropit. Se, mitä suosittelisin ja toivoisin useammalle, on se, että uskallettaisiin kokeilla ensin niitä ei-lääkkeellisiä keinoja ja turvautua troppeihin vasta, jos pehmeämmät keinot ei auta. Tämä on tietenkin pitkälti kiinni sairaalasta ja niistä ammattilaisistakin.



Tottahan se on, ettei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Eikä verrata hammassärkyyn tai yhtään mihinkään. Emilyn, tuskinpa Saritta tarkoitti, että synnytys saattaa saada sinut muuttamaan mielesi sen suhteen, että epiduraali olisikin se ainoa hyvä ja luomusynnytys huono. Luulenpa, että hän tarkoitti sitä, että saatat olla oman synnytyksesi jälkeen vähemmän ehdoton mielipiteissäsi ja avoimempi toisten kokemuksille. Kaikkea hyvää kaikenlaisille synnyttäjille ja synnytyksen suunnittelijoille!



njoammil

njoammil: Luulenpa, että hän tarkoitti sitä, että saatat olla oman synnytyksesi jälkeen vähemmän ehdoton mielipiteissäsi ja avoimempi toisten kokemuksille. Kaikkea hyvää kaikenlaisille synnyttäjille ja synnytyksen suunnittelijoille!





Niin njoammil, tuo mitä sanoit, niin en todellakaan aio olla jatkossakaan vähemmän ehdoton mielipiteissäni, nehän ovat minun mielipiteitäni ja koskevat omaa elämääni!



Minulle on ihan ok se, mitä muut ovat kokeneet, mutta ei todellakaan se, että tullaan sitten sanomaan että näin se minullakin menee. Vai miltähän tuntuisi muista, jos minä onnistuneen luomusynnytykseni jälkeen tulisin toisille toitottamaan, että ei se synnytys satu edes yhtään, ihan turhaan te niitä puudutuksia otatte! Se on yksi ärsyttävämpiä asioita, kun joku alkaa puhua asiasta totena sen perusteella miten se itsellään on mennyt, ihmiset kun ovat erilaisia ja kokevat asiat eri tavalla. Se riippuu ihmisestä ja siitä mihin tottunut ja mitä on kokenut. Siitä olen aivan varma, että olen elämässäni kokenut paljon enemmän ja suurempaa tuskaa kuin synnytys, vaikken ole edes synnyttänyt! On minulla jo selkeät kasvatusmenetelmätkin, vaikken ole vielä ketään kasvattanut. Mutta jos ette sattuneet tietämään, eivät ne kaikki kätilötkään ole itse synnyttäneet, vaikka ohjeistuksia antavatkin. Eli ei sitä tarvitse olla käytännössä kokenut asioita, jotta niistä voisi olla vahvat mielipiteet ja näkemykset.



Onneksi täällä sentään on useampi, joka on samoilla linjoilla kanssani ja ymmärtänyt jo ensimmäisestä viestistäni pointtini.

Emilyn, olen samaa mieltä, ettei kukaan voi ennustaa toisen kipuja ja synnytyksen kulkua. Eikä pidäkään. Mutta kai sitä silti voi omien kokemusten pohjalta kertoa? Ei se tarkoita sitä, että kirjoittaja arvelee kaikilla muillakin asian olevan just niin.

En tiedä, mitä olet kokenut, mutta voisin väittää, että synnytyskivuista tietää vain synnyttänyt/kivuliaan keskenmenon kokenut. Mä luulin kestäneeni elämäni kovimman kivun, kun sairastuin suolistotulehdukseen (ei mikään perusumpparijuttu). Leikkaus oli pelastus. Siltikään ne krampit yli 40 asteen kuumeessa eivät olleet synnytyspolttoja pahempia. Kipu oli tietysti erityyppistä.

Joo mutta nyt meinaa mennä lapsi pesuveden mukana. Hyvää synnytystä kaikille!

Emilyn:

Se riippuu ihmisestä ja siitä mihin tottunut ja mitä on kokenut. Siitä olen aivan varma, että olen elämässäni kokenut paljon enemmän ja suurempaa tuskaa kuin synnytys, vaikken ole edes synnyttänyt!

Ihminenhän käsittääkseni tapaa muuttua ja kehittyä iän ja kokemusten myötä ja ehdottomuus mielipiteissä on tyypillisesti yksi asia, joka ajan mittaan pehmenee ja saa eri sävyjä. Minä en ole ehkä oikea ihminen marmattamaan kenenkään ehdottomuudesta koska olen itse monissa asioissa jyrkkä - mutten sentään lyönyt lukkoon näkemyksiäni koko elämäkseni, herra paratkoon.

Olen lukenut koko viestiketjun läpi enkä huomannut yhtä ainoaa viestiä, jossa kukaan esittäisi sinulle, että " näin se sinullakin tule menemään" . Sen sijaan moni on neuvonut varustautumaan siihen, ettei se mene niin kuin olet suunnitellut, ja kertonut omasta kokemuksestaan, esim. että itsekin halusi luomusynnytystä mutta kipu yllätti täysin ja toisin meni.

Jottei ekan viestini koko sisältö peittyisi tuon ilmeisesti ärsyttävän loppukaneettini alle, niin selvyyden vuoksi, olen varsin monissa asioissa samoilla linjoilla kanssasi. Tiedän hyvin, miltä tuntuu kuunnella synkkiä ja latistavia ennustuksia niiltä, joiden odotus, synnytys, imetys ym. on tavalla tai toisella mennyt huonosti ja jotka maalailevat samanlaisia tulevaisuudenkuvia kaikille vastaantuleville. Mutta eihän siitä tarvitse loukkaantua, voi vaan sisäisesti nauraa, että sen kun manailet siinä, katsotaan vuoden kuluttua! Minusta hyvistä/helpoista/ihanista synnytyskokemuksista pitäisi puhua paljon enemmän. Joskus tuntuu, että moni ei taida uskaltaa omastaan puhua, ettei vaan loukkaisi kauhusynnytyksen kokeneita.

ystävällisesti njoammil

Emilyn:

Niin njoammil, tuo mitä sanoit, niin en todellakaan aio olla jatkossakaan vähemmän ehdoton mielipiteissäni, nehän ovat minun mielipiteitäni ja koskevat omaa elämääni!

Minulle on ihan ok se, mitä muut ovat kokeneet, mutta ei todellakaan se, että tullaan sitten sanomaan että näin se minullakin menee.