härskeintä / "lutkamaisinta"
Vähän kiihoketta kesään -kertokaapa mikä on mielestänne ollut härskeintä / lutkamaisinta / rohkeinta mitä olette tehneet?
(Seksistä siis puhutaan).
Mulla tyttöystävän kanssa sovituskopin suihinotto sessio -loppuun asti.
Poskia vähän kuumotti kun poistuttiin kopista. Kiva sitä silti muistella.
Kommentit (564)
Mikä sitten on härskiä tai lutkamaista?
Itse miellän härskiksi vaikkapa tuntemattoman tai puolitutun miehen yllättävän pepun puristelun, eli aika helposti voi olla härski, mutta sitten taas lutkamaiset teot on suurempia.
Esim. tuntemattomalta tai puolitutulta suihinottaminen ilman et saa myös itse suuseksiä on mielestäni sellaista halpaa ja lutkamaista toimintaa, etenkin jos sen tekee vaikkapa kännissä jossain kusisen baarin vessassa tai julkisesti jossain festarialueella tms.
Ja tietysti myös (julkiset) ryhmäpanot ym. on lutkamaista, ainakin jos on kännissä ja/tai panijat on tuntemattomia tai puolituttuja.
Ei varmaan tarvitse antaa enempää esimerkkejä, tästä kai jo tajuaa mitä ajan takaa?
Mitään tuollaista en ole ikinä tehnyt enkä tekisi, mutta härski olen joskus ollut.
Pervoja juttuja olen kyllä tehnyt, mutta ne on eri juttu kuin lutkamaiset teot.
Vierailija kirjoitti:
viime viikolla livahdettiin 19v pojan kanssa yövuorossa varastoon naimaan tauolla,siinä 32v perheenäitiä vietiin kun isolla varustettu kestävä ja taitava poitsu antoi oikein kunnolla.pojam
n kihlattu on samassa duunipaikassa ja oli myös yössä silloin:)
Oliko satunnainen pano vai onko ollut juttua pidempään? Mulla on yksi ihana ja hyväkroppainen työkaveri jonka kanssa kahdestaan ilta ja yövuoroissa on monesti tehnyt mieli mennä pikaisille johonkin. Pitäisi vaan hiukan tulla vihreää valoa niin osaisin lähestyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
viime viikolla livahdettiin 19v pojan kanssa yövuorossa varastoon naimaan tauolla,siinä 32v perheenäitiä vietiin kun isolla varustettu kestävä ja taitava poitsu antoi oikein kunnolla.pojam
n kihlattu on samassa duunipaikassa ja oli myös yössä silloin:)Oliko satunnainen pano vai onko ollut juttua pidempään? Mulla on yksi ihana ja hyväkroppainen työkaveri jonka kanssa kahdestaan ilta ja yövuoroissa on monesti tehnyt mieli mennä pikaisille johonkin. Pitäisi vaan hiukan tulla vihreää valoa niin osaisin lähestyä
Miksi alapeukkua tällekkin? Ei oo alapeukuttajat tainnu saada moneen vuoteen? Tai mukavia työkavereita
Vierailija kirjoitti:
tytärtä samaan aikaan, kun hän oli äitimuorinsa kanssa saunomassa 100 m päässä. Naisystäväni on 41 v, minä 32 ja tytär 23 vuotias.
Eli siis samaan aikaan panit tytärtä kun hänen äitinsä oli vieressä vai panitko molempia?

Minua ainakin vit tuttaa nämä kyselijät: oliko karvakolmio, missä tapasitte, jne, jne. Siksi siis alapeukkua tulee minulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
viime viikolla livahdettiin 19v pojan kanssa yövuorossa varastoon naimaan tauolla,siinä 32v perheenäitiä vietiin kun isolla varustettu kestävä ja taitava poitsu antoi oikein kunnolla.pojam
n kihlattu on samassa duunipaikassa ja oli myös yössä silloin:)Oliko satunnainen pano vai onko ollut juttua pidempään? Mulla on yksi ihana ja hyväkroppainen työkaveri jonka kanssa kahdestaan ilta ja yövuoroissa on monesti tehnyt mieli mennä pikaisille johonkin. Pitäisi vaan hiukan tulla vihreää valoa niin osaisin lähestyä
Miksi alapeukkua tällekkin? Ei oo alapeukuttajat tainnu saada moneen vuoteen? Tai mukavia työkavereita
Eipä ollut erityisen lutkamaista, kun "on monesti tehnyt mieli...".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tytärtä samaan aikaan, kun hän oli äitimuorinsa kanssa saunomassa 100 m päässä. Naisystäväni on 41 v, minä 32 ja tytär 23 vuotias.
Eli siis samaan aikaan panit tytärtä kun hänen äitinsä oli vieressä vai panitko molempia?
Miten se pani kun ne oli 100 metrin päässä saunomassa?
Olin pulassa, ei ollut röökii. Pummasin, mutta äijä vaati että imen eka hänet.
Vierailija kirjoitti:
Olin pulassa, ei ollut röökii. Pummasin, mutta äijä vaati että imen eka hänet.
Kysy siis suoraan? Loukkasiko yhtään? Helposti tulee läsäristä
Kiihotin naisystäväni työpaikallaan kanssani puhelinseksiin. Oli eräässä kauppakeskuksessa pienessä liikkeessä yksin töissä. Kävi takahuoneessa riisumassa pikkarit pois, sormetti itsensä finaaliin puh sextatessa kanssani kun ihmisiä käveli liikkeen ohi. Onneksi kukaan ei tullut ostoksille kesken kliimaksin ja otti vielä muutaman kuvankin paljaasta perseestään ja pillusta hameen alta.
Satunnainen seuralainen, joka tykkäsi todella paljon ottaa suihin, halusi autossa ajon aikana
lutkuttaa munaani, mitä oli tehty aiemminkin.
Tällä kertaa ei orkku tuntunut tulevan, joten pää heilui ylös-alas noin 100 km ajomatkan ajan. Risteyksissä tämä näytti kiinnostavan myös muita matkailijoita : )
Eikä se sitten lopultakaan onnistunut, mutta mukavaa oli.
Eräs varattu nainen , jonka kanssa asuimme aika kaukana toisistamme eli tapasimme hyvin varvoin ( olemme joskus rakastelleet tosi ihanasti illan ym., ja hän on hyvin halukas ja eroottinen ) oli kerran työmatkalla talvella Lapissa eräässä hiihtokeskuksessa. Soitin hänelle juuri kun hän odotti kuljetusta pois sieltä ja aikaa oli vielä tunti. Hän oli luovuttanut huoneensa pois. Puheet menivät kuumaksi ja seksiin äkkiä, kuten aina hänen kanssan. Hän ei ollut saanut pitkään aikaan ( niin ainakin väitti ) ja hänkin kiihottui muisteluistamme nopeasti siellä aulan nurkassa hiljaa puhuessaan, minä myös. Hän halusi ehdottomasti tehdä puhelimessa itselleen hyvää ja meni invavessaan, riisui housut pois ja alkoi istuen masturboida. Oli se todella kiihottavaa kuulla kun hän ääntä pidätellen laukesi pari kertaa voihkien hiljaa ja tietenkin tein itsekin samalla. Sain myös kuvan hänen paljaasta alapäästään. Oli tosi kiihottavaa.
Toisen kerran olin itse menossa aamulla aikaisin junalla palaveriin pk-seudulle , kun soitin eräälle työtutulle, ihanalle sinkkunaiselle, jonka kanssa meillä oli ollut värinää, puhetta kaikesta, muttei seksiin asti päästy, kun hän epäröi. Olimme silloin menossa samaan palaveriin. Hän oli vielä hotellin sängyssä ja kertoi nukkuvansa aina alasti. Heti sen jälkeen aloimme puhua eroottisia, kerroin mitä tekisin hänelle ja hän alkoi kiihottua ja masturboida siellä pian ja laukesi ääneen.
Olin puhelimessa silloin junan vessassa ja junan melu vähän häiritsi, mutta kuulin riittävästi hänen kiihottumisestaan kyllä ja tein tietenkin itsekin samalla loppuun asti. Olipahan mielenkiintoista mennä sitten parin tunnin päästä samaan palaveriin ihan pokkana....
Yksistä pirskeistä lähdettiin samaa matkaa työkaverin kanssa kävellen kun asuttiin samalla suunnalla.
Tän kanssa oli vispilänkauppaa ollut aina kun ollaan oltu jossain kekkereissä. Puristellut ohimennen pyllyä, sipaissut selkää. Järjetön kemia.
Siinä kävellessä, alikulkusillan alla hän pysäytti minut, suuteli kiihkeästi ja työnsi kätensä pikkuhousuihini. Olin aivan märkä. Matkaa ei ollut mun kämpälle kuin ehkä 100 metriä joten päädyimme naimaan aamuyöllä talon pyörävarastoon.
Tästä kului jonkun aikaa ja viestittelin tuhmia kyseisen kaverin kanssa. Päädyin yöllä hänen kämpille jossa nussittiin varmaan 3 tuntia.
Kerran otin häneltä myös suihin autossa.
Mies oli varattu ja parikymmentä vuotta vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Yksistä pirskeistä lähdettiin samaa matkaa työkaverin kanssa kävellen kun asuttiin samalla suunnalla.
Tän kanssa oli vispilänkauppaa ollut aina kun ollaan oltu jossain kekkereissä. Puristellut ohimennen pyllyä, sipaissut selkää. Järjetön kemia.
Siinä kävellessä, alikulkusillan alla hän pysäytti minut, suuteli kiihkeästi ja työnsi kätensä pikkuhousuihini. Olin aivan märkä. Matkaa ei ollut mun kämpälle kuin ehkä 100 metriä joten päädyimme naimaan aamuyöllä talon pyörävarastoon.Tästä kului jonkun aikaa ja viestittelin tuhmia kyseisen kaverin kanssa. Päädyin yöllä hänen kämpille jossa nussittiin varmaan 3 tuntia.
Kerran otin häneltä myös suihin autossa.Mies oli varattu ja parikymmentä vuotta vanhempi.
Taidat pitää vanhemmista miehistä?
Vähän samankaltainen tarina minulla.
Minun eksää nussi naapurin neljän lapsen isä pyörävarastossa. He tulivat samalla yöbussilla keskustasta ja puheet olivat muuttuneet seksiaiheisiksi. Pihassa he päätyivät pyörävarastoon ja naapuri nussi eksäö takaapäin.
Kerran päädyin mummotunneli kautta eduskunnan saunaan ja siitähän sitten tulikin oikein orgiat, kun viina virtasi, ruokaa mässäiltiin ja toinenkin kansanedustaja avustajineen hyppäsi pukille vuorotahtiin. Harmi, kun ei pystynyt videoimaan.
tapasin lapsenvahtini kun lähdin kapakista, hän alaiäinen, otin messiin ja jossakin kongissa suudeltiin ja pikkupöksyt oli kuuin kalarepun pohja, päädyttiin lääkäriaseman pyöräparkkiin kadun varteen ja pyysin häntä nojaamaan polkupyörän tarakkaan kun laskin hänen housunsa ja työnsin kaljupäisen kostajan sisään takaapäin. panna rynkytin ja loppuvaiheessa koko pyöräteline pyörineen piti aivan kaameaa rytinää ennenkin mälli irtosi tytön tiukkan pimpsaan. ai kun oli mehukasta painaa sitä. tosin nussimme sen jälkeen aika useasti mitä lämmöllä muistelen
Vierailija kirjoitti:
Viime kesänä Saimaalla retkisatamassa juttelin naapuriveneen omistajan ja samalla vanhan tutun kanssa siten että seisoin etukajuutan kattoluukussa puoliksi ulkona. Eipähän naapuri tiennyt että samalla hänen vaimonsa runkkasi ja otti suihin minulta kannen alla näkymättömissä :))
Tää on pirun kuuma ja kiihottava. Sattuispa itellekki noin rempseä veneilykaveri mukaan :). Ottiko ihan yllättäen vai pyysitkö ja kaveri ei huomannu mitään? Vanhempi nainen kyseessä?
Ihan suoraa puhetta naisen suusta jos tuollaista kuulis useamminkin :) siitä siis suoraan vaan hame korviin ja menoksi? Laskit siis paljaalla sisään vielä? Tapasitteko myöhemmin