härskeintä / "lutkamaisinta"
Vähän kiihoketta kesään -kertokaapa mikä on mielestänne ollut härskeintä / lutkamaisinta / rohkeinta mitä olette tehneet?
(Seksistä siis puhutaan).
Mulla tyttöystävän kanssa sovituskopin suihinotto sessio -loppuun asti.
Poskia vähän kuumotti kun poistuttiin kopista. Kiva sitä silti muistella.
Kommentit (564)
Mitään kovin härskiä en ole tehnyt. Tykkään kuitenkin pukeutua juoksutrikoisiin, vaikka tiedän että pikkuhousut näkyy läpi. Oikeastaan nautin tuollaisesta pienestä, viattomasta paljastelusta.
FrankDryCum kirjoitti:
Satunnainen seuralainen, joka tykkäsi todella paljon ottaa suihin, halusi autossa ajon aikana
lutkuttaa munaani, mitä oli tehty aiemminkin.
Tällä kertaa ei orkku tuntunut tulevan, joten pää heilui ylös-alas noin 100 km ajomatkan ajan. Risteyksissä tämä näytti kiinnostavan myös muita matkailijoita : )
Eikä se sitten lopultakaan onnistunut, mutta mukavaa oli.
Melko mukava frendi jos tykkää vaan imeä munaa todella :)
Vierailija kirjoitti:
Viime kesänä Saimaalla retkisatamassa juttelin naapuriveneen omistajan ja samalla vanhan tutun kanssa siten että seisoin etukajuutan kattoluukussa puoliksi ulkona. Eipähän naapuri tiennyt että samalla hänen vaimonsa runkkasi ja otti suihin minulta kannen alla näkymättömissä :))
Kuumaa huh tahtois samaan tilanteesee
Olen sari 55v olin kolmen miehen kanssa he kuvasivat
avoimia paikkojani kun sain orgasmeja
niin pyllyreikäni supistuksetkin kuvattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen aikaisen miesystäväni kaksi bändikaveria oli meillä kylässä juhlimassa. Mieheni sammui ja kaverit alkoivat härnätä minua, mikä johti siihen, että annoin molempien naida minua peräjälkeen. Toinen vahti ettei mieheni herää kun toinen bylsi. Välillä äijä jotain urahteli ja meinasi heräillä, kyllä se vähän jännitti. Silti sain jälkimmäisen kanssa ihanan orgasmin.
Kaverit lähtivät ja kun mieheni heräsi myöhemmin, tahtoi panna. Ihmetteli vähän että olempa liukas, mutta oli vain tyytyväinen.Tämä oli ainut kerta, mutta myöhemmin kyllä pelattiin näitten bändikavereitten kanssa silmäpelejä, muttei menty enää sänkyyn.
Mistäs tää lähti ? Tissien hieromisesta vai kysykö kaverit suoraan? Todella kiihottavaa ois ollu silloin olla toinen kavereista tai sun luona kylässä :)). Kiihotutko usein vieraista miehistä kun oma mies on lähellä vai oliko tää vain lipsahdus?
Huh huh mikä tilanne kyllä tuossa lentääkin jo helpommalla kun toisen mies nukkuu vieressä kun bylsii menemään. Annoit siis molempien laskea sisään? Kiihotutko vieraista miehistä usein ja annatko helposti vieraille ?

Mene muualle kyselemään idiootti? Aina sama

Ärsyttävän mielistelevä tyyli.
Rakastajattaren kanssa sekstailtiin ja sormetin myös anaalia. Kotiin palattuani vaimokin halusi osansa. Hän pitää sormen imemisestä, joten saattoi paska maistua ja basillit vaihtaa...
Pari viikkoa sitten mieheni kanssa laivaristeilyllä, törmättiin sattumalta miehen kahteen kaveriin joista toinen pani mua laivan vessassa ja toinen myöhemmin ihan käytävällä !
Oma mies kun viihtyi baaritiskilllä niin mä sit näin...tavallaan hävetti mut aika lutkaolo, kiihotti myös.
Tää ei siis eka kerta vaan mua on muut panneet, ihan miehen luvallakin - kivaa
Jonna 47v
Miksi te huoraajat pysyttelette ihmissuhteissa kun haluatte jakaa itseä kuitenkin kelle tahansa?
Onko kukaan teistä kokenut pettämistä puolisolta?
Tää ketju romahduttaa lopunkin uskon ihmisyyteen.
Toivottavasti saatte takas tekonne.
Vierailija kirjoitti:
Pari viikkoa sitten mieheni kanssa laivaristeilyllä, törmättiin sattumalta miehen kahteen kaveriin joista toinen pani mua laivan vessassa ja toinen myöhemmin ihan käytävällä !
Oma mies kun viihtyi baaritiskilllä niin mä sit näin...tavallaan hävetti mut aika lutkaolo, kiihotti myös.
Tää ei siis eka kerta vaan mua on muut panneet, ihan miehen luvallakin - kivaa
Jonna 47v
Ton ikäistä Jonnaa ei ole olemassakaan....
Vierailija kirjoitti:
Pari viikkoa sitten mieheni kanssa laivaristeilyllä, törmättiin sattumalta miehen kahteen kaveriin joista toinen pani mua laivan vessassa ja toinen myöhemmin ihan käytävällä !
Oma mies kun viihtyi baaritiskilllä niin mä sit näin...tavallaan hävetti mut aika lutkaolo, kiihotti myös.
Tää ei siis eka kerta vaan mua on muut panneet, ihan miehen luvallakin - kivaa
Jonna 47v
Päädyittekö yllättäen vessaan ja teitkö itse aloitteen vai veikö mies?
Vierailija kirjoitti:
Pari viikkoa sitten mieheni kanssa laivaristeilyllä, törmättiin sattumalta miehen kahteen kaveriin joista toinen pani mua laivan vessassa ja toinen myöhemmin ihan käytävällä !
Oma mies kun viihtyi baaritiskilllä niin mä sit näin...tavallaan hävetti mut aika lutkaolo, kiihotti myös.
Tää ei siis eka kerta vaan mua on muut panneet, ihan miehen luvallakin - kivaa
Jonna 47v
Tietääkö miehesi tästä ja annoitko vieraiden laskea sisään?
Rakastajattaren kanssa paneksittiin kaksi yötä hotellissa, yhteisellä kotimatkalla otti vielä autossa suihin. Siitä pari tuntia ajoa kotiin ja vaimo oli heti seksiä vailla ja pitihän sitä antaa ettei epäilykset herää. Oli kyllä todella härski olo jyystää vaimoa toisen naisen sylkeä vielä kullissa, vaan hyvinhän tuo tuntui kelpaavan silti.
Vierailija kirjoitti:
tapasin lapsenvahtini kun lähdin kapakista, hän alaiäinen, otin messiin ja jossakin kongissa suudeltiin ja pikkupöksyt oli kuuin kalarepun pohja, päädyttiin lääkäriaseman pyöräparkkiin kadun varteen ja pyysin häntä nojaamaan polkupyörän tarakkaan kun laskin hänen housunsa ja työnsin kaljupäisen kostajan sisään takaapäin. panna rynkytin ja loppuvaiheessa koko pyöräteline pyörineen piti aivan kaameaa rytinää ennenkin mälli irtosi tytön tiukkan pimpsaan. ai kun oli mehukasta painaa sitä. tosin nussimme sen jälkeen aika useasti mitä lämmöllä muistelen
Olet vielä ylpeä kun olet pettänyt vaimoasi ja vielä sekaantunut lapsiin? Hyi hitto.
Ihanan kiihottavia kokemuksia täällä kertokaa lisää ;)
Yksi parhaita mieleen jääneitä kun Mökillä oltiin piti tulla naiskaverini myös, ilmoitti ettei pääsekkään. No, mieheni kaksi kaverusta tuli. Mieheni esteli ei tartte lähteä me ollaan vaan rantasaunalla. Siellä ottivat, otin mökillä itekin ja katsoin telkkua. Kaverukset tuli saunalta tokaisivat mieheni sammui sinne. Kävin kattomassa nukku kuorsas siel. Tulin takas, jokin kilahti ja kaverukset leikkisästi: emäntä tahtoo petiä meille tehdä. Halusin niitä yhtäkkiä, kun edellisestä aikaakin kulunu. Siinä sitten kahden miehen kanssa yhtaikaa pidettiin pikaisesti kivaa. Kävin pesulla saunalla mieheni vierellä nesteiden valuessa
Tahtoisin vaan tavata näitä naisia jotka antaa monelle miehelle kerralla ja ja haluaa saada rasvat sisään. Yleensä se tilanne on mennyt niin että jos on nainen tai kaksi tullut porukan kanssa jatkoille niin on valinneet ottaneet vain yhden miehen pumppaamaan eikä ole muut kiinnostaneet. Parisuhteessa olevilla ei ole vieraat kiinnostaneet ollenkaan edes ajatuksena. Ei ole vastaan sattunut yhtä avoimen seksuaalisia mitä täällä osa vastaajista. Ei voi kuin olla kateellinen niille miehille jotka on vuoroaan saaneet odottaa muna pystössä edelllisen miehen tyhjentyessä teidän sisään
Kertokaa lisää

No, nyt olikin TODELLA härski tarina! NOT!

Mitenhän tää liitty mihinkään?? Notnotnot
Sitten kannattaa varmaan lukea muuta kuin seksipalstaa. Mene lukemaan niitä saippuasarjalankoja tai muita roska-aiheita hiekkoinesi