2,5-vuotiaan nukkumaanmenosta

että lähes jokaiseen kysymykseen voi vastata tuossa tilanteessa, että " puhutaan siitä huomenna, nyt on aika nukkua" ! Käytin sitä paljon, etenkin tuota " puhutaan siitä huomenna" vastaavissa tilanteissa, ja se lopetti kyllä kyselemiset yksitoikkoisuudessaan aika lyhyeen ;) Eikä kertaakaan kysellyt tietenkään enää huomisin niitä juttuja. Jos kyselyt alkavat siinä vaiheessa, kun yritiät lähteä huoneesta pois, se sopii siihenkin.



-pupsu

On varmaan ihan hyvä, että parivuotias näkee teidät sängystään: on turvallisempi olo nukahtaa. Sen ikäinen kun voi muuten kapinoida tosi paljon yksin nukahtamista vastaan. Mutta minä en suostuisi keskustelemaan lapsen kanssa silloin kun tämän on aika käydä nukkumaan. Jos esim luetaan iltasatu tai kerrotaan joku pieni " juttu" niinkuin meillä joskus, voi sen jälkeen sopia että ollaan lähellä mutta ei enää jutella. Lähelläolo riittänee siihen että nukahtaminen ei pelota tms.

Itse luulin että nukkumishuolet jäävät kun lapsi kasvaa eikä enää ota maitoa kesken unien mutta hui hai! Meillä tarvitaan äiti viereen nukuttamaan ja heräillään miten sattuu...

täällä on tyttö 2v2kk ja hirveä uhma päällä.

nukkumaan menot on yhtä helvettiä (anteeksi kiroiluni) sekä päiväunille että yöunille.

tietyt rituaalit on aina ennen unia mutta hirveä hysteerinen huuto alkaa heti omassa sängyssä. hieman paremmin nukahtaisi viereeni, mutta haluan hänen nukahtavan omaan sänkyyn.

tällä hetkellä nukkuu vanhenpien huoneessa, pinnasängyssä. ei osaa vielä kiivetä pinnasängystä pois itse, jalka nouseee mutta ei osaa tai ylety vielä.

valoja ei saisi sammuttaa, mutta en missään nimessä halua opettaa nukkumaan/nukahtamaan valot päällä. olen avannut pimentävät rullaverhot jotta ei olisi niin pimeää ja ovi on raoltaan että valoa tulisi muualta.

joskus jää hetkeksi nätisti itsestään sänkyyn pienen silittelyhetken jälkeen, useimmiten ei. Ja yleensä hirveä huuto vaikka istuisin vieressä koko ajan. (sama huuto ja touhu myös mummilla).

tästä hankalaa tekee vielä se että koululainen nukkuu/yrittää nukkua viereisessä huoneessa ja siskon huuto häiritsee ja pitää hereillä.



meillä on säännöllinen rytmi, ja tyttö nukkuu päiväunet n2t rauhallisesti, mutta öisin yleensä heräilee 1-4kertaa, ja muutenkin pitää meteliä nukkuessaan.



kuuluuko tälläinen tähän ikään vai onko meillä muuten vaan ongelmatapaus? tätä on nyt jatkunut n1kk. saattanut välissä olla pari yksittäistä helppoa nukuttamista, mutta muuten tätä samaa.

Täällä on usein tästä aiheesta ollut juttua, johon itsekin ihmetellen osallistunut. Pahimmillana menee 2-4 tuntia, eikä juuri alle 2h mene jos ei heti nukahda.



Paras tapa meillä on nukkumaanmenoissa tämä nyt tällä hetkellä: ei yritetä nukuttaa väkisin. Jos ei nukahda, niin sitten ei edes yritetä.

Käydään samaan aikaan nukkumaan, kaikki valot pois, tai sitten eteiseen jätetään pieni himmeä yövalo, josta se näkyy myös makuuhuoneeseen (nukumme kaikki samassa huoneessa, vanhemmat ja 2-vuotias omassa sängyssään ja vauva perhepedissä)

Luetaan kirjoja, ulkoillaan, ja syödään riittävästi jne.



Pahimmat virheet mitä voi tehdä, on yrittää pakottaa nukkumaan, kun ei vielä väsytä, yksin nukahtamaan jättäminen (väsyksissäkin), päälle päätteeksi vielä oven sulkeminen, valojen pois otto (aina on nukuttu pimeässä, mikä sitten onkin ihme että nyt jostain syystä ei nukukaan enää kuin valot päällä!) Omassa sängyssäkään ei viihtyisi, mutta siitä ei luovuta, kun muuten ei pysty kukaan nukkumaan jos vielä perhepetiin tulisi. Korkeintaan nukahtamaan ja rauhoittumaan otetaan väliin joskus. Ehkä tärkeintä on se sylittely ja sen sellainen, turvallisuuden tunne ennen nukahtamista. Ei vielä 2-vuotias ole iso. Joskus vaan väsyksissä sitä nukuttamista ei jaksaisi ja toivoo, että lapsi nukahtaisi itsekseenkin... ja hermo menee kun luulee toisen jo nukahtaneen ja lähtee vaikka veskiin, niin hetipä tuo pomppaa perään ja täysin virkeänä ja sama nukutus alusta...

tai korkeintaan sanoisin asiallisen napakalla, mutta rauhallisella äänellä " Nyt on yö, nyt nukutaan" ja sitäkään en kaikkiin huuteluihin/kyselyihin, vaan vaikkapa viiden minuutin välein. Vaikka lapsi kiljuisi ja mekastaisi kuinka, en antaisi ylimääräistä huomiota, sillä sehän olisi ikäänkuin palkkio ei toivotusta-käyttäytymisestä. En usko minäkään, että lapsi kovin montaa iltaa jaksaisi yksin tuntitolkulla huudella ja jos sitten jaksaisi, niin sitten yksin huutelisi.



Mitä sitten karkailuun tulee, kannatan ehdottomasti sitä, että lapsi aina palautetaan ilman mitään keskusteluja omaan sänkyynsä. Taas sama virsi " Nyt on yö, nyt nukutaan" ja paikalta poistuminen. Vaikka sitten miljoona kertaa perätysten. Ei palveluja (vettä, seuraa, laulua jne.), vaikka lapsi pyytäisi. Palvelupyyntöihin sama vastaus kuin kaikkeen muuhunkin eli joko harkittu hiljaisuus tai tuo virsi, jota olen jo aiemmin toistanut. Hämärässä vessassa voi käyttää kerran, jos vessahätä on todennäköinen, mutta ei vessassa ramppaamista tai siellä vetelehtimistä.



Onhan se piinaavaa se " koulutusaika" , jolloin uusia rutiineja viedään käytäntöön, mutta uskon vakaasti, että sinnikkyys näissä asioissa vie pitkälle. Nukahtamisrutiinien pitää olla sellaisia, että aina voidaan toimia samalla tavoin ja vieläpä niin, ettei nukahtaminen vie keneltäkään pitemmän päälle kaikkia voimia ja järkeä.



Olen aika tiukka tällä vaatimattomalla elämänkokemuksellani myös siinä, että ajattelen lapsen parhaaksi olevan se, jos vanhemmat päättävät lapsen puolesta, milloin on yö ja milloin nukutaan. On niitäkin lapsia, jotka tykkäävät käydä nukkumaan, mutta suurempi lienee niiden lasten joukko, jonka nukkumistottumukset menisivät ihan holtittomiksi, jos he itse joutuisivat niistä päättämään. Eli minusta siis päivärytmi kannattaa yrittää taaperoikäisellä saada sellaiseksi, että se mahdollistaa nukkumaan käymisen ja heräämisen suht samoihin aikoihin joka päivä. Näin ei tarvitse arpoa sen kanssa, olisiko lapsi juuri nyt riittävän väsynyt nukahtaakseen vai ei. Uskon myös, että monilla lapsilla ongelmana nukahtamisessa on yliväsymys eli niissä erilaisissa pitkissä nukahtamis-/nukuttamisrutiineissa lapsi väsähtää niin, että oikea väsymys menee yli ja sitten se nukahtaminen vasta vaikeaa onkin. Siksi kannatan simppeliä toimintaa säännölliseen rytmiin. Uskon, että tällä saadaan lapselle luotua myös turvallisuuden tunnetta. Pienelle lapselle minusta luo turvallisuutta sekin, että hän tietää, että vanhemmat päättävät asioista hänen puolestaan ja että vanhemmat toimivat aina samalla tavoin.



Mutta siis, olen näissä asioissa vasta noviisi, ja voi olla, että vuosien päästä ajattelen ihan toisin.



Tituliini

sitkeästi ja säntillisesti vain lapsi takaisin sänkyyn kerta toisensa jälkeen ja kyselyihin pelkkä " nyt nukutaan" . Tavallaan unikoulua siis!

Meillä poika 2,5 v. ja nukkumaanmenot on ollut aivan hirveetä rumbaa jo loppukeväästä -05 asti :((! Luulin silloin, että nukahtamisvaikeudet johtuvat valoisuudesta, mutta ei! Vieläkin sama juttu. Tässä itse alkaa olla jo aivan rikki, poikki ja puhki...mikä vaan pahentaa iltoja.

Tuntuu, että ollaan yritetty jo aivan kaikkea...mutta poika on niin luupää, että mikään ei auta. Nyt tunnen itseni jo ihan hirviöksi :(!



Eli meillä iltarutiinit tehdään aina suurinpiirtein saman kaavan mukaan. Tullaan hoidosta/töistä kotiin, syödään, leikitään ja aloitellaan iltapuuhat. Luetaan iltasatu ja käydään nukkumaan. Poika nukkuu omassa huoneessaan aivan meidän makuuhuoneen vieressä, näkee huoneestaan meidän makuuhuoneen ja olohuoneen. Hetken silittelen (tai sitten isi), sanon hyvää yötä ja poistun omiin hommiin. Pari minuuttia ja poika köpöttelee jo pois...kannan hänen takaisin sanon " nyt nukutaan, on yö, hyvää yötä" silitän ja poistun paikalta...tätä jatkuu loputtomiin! Lopulta tuntuu, että se on jo hänestä hauska leikki? Juoksee ja huutaa " et saa kiinni" nauraa ja kikattaa...vaikka minä olisinkin aivan tyyni ja rauhallinen.



Jos jään hänen viereensä " nukuttamaan" alkaa hän vain jutella ja esittämään temppuja. Ei auta vaikka kuinka sanoisi " nyt nukutaan, on yö" ...



Onko teillä jotain neuvoja tai vinkkejä? Auttakaa ihmeeessä!

Me olemme mieheni kanssa jo aivan neuvottomia ja aivan loppu!

Neuvolassa vaan lohdutettiin, että varautukaa vielä vuodenkin kestävään " unikapinaan" . Tosi lohduttavaa...

Hei!



Toimitteko aina tuona kriittisenä hetkenä, kun lapsi menee tai hänet laitetaan sänkyyn täsmälleen samalla tavalla? Mietin vain sitä, että jos joskus jäätte sängyn viereen taputtelemaan tai pitämään kättä selän päällä ja sitten toisinaan taas ette, se ehkä saa lapsen vähän epävarmaksi siitä, miten hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa teihin. Uskon kyllä, että olette kovasti ja sinnikkäästi taistelleet ja että homma on aivan uuvuttavaa. Uskallan silti kysyä kysymykseni, kun olen huomannut, että monet jotka ajattelevat aina toimivansa johdonmukaisesti, saattavatkin sitten väsyksissään hiukan muuttaa toimintatapojaan. Samoin olen huomannut, että joillakuilla pariskunnillakin toimintatapa eroaa hiukan toisistaan. Jos lapselle jää sellainen olo, että karkailusta ja muusta _saattaa_ seurata palkkio (huomion saanti, vaikka vain katsekontakti vanhempaan tai vanhemman kehonkielen muutos), hän voinee jatkaa rajojen kokeilua vaikka kuinka, jos on sinnikästä sorttia. Siksi siis kannatan sitäkin, että kun lapsi eleettömästi palautetaan sänkyyn, pidetään kasvonilmeet hyvin vakaina ja vältetään katsekontaktia. Ja kun sitten sanotaan sitä totuttua nukkumislausetta, omalla äänenpainolla kuitenkin varmistetaan se, ettei lapsen tarvitse tuntea oloaan turvattomaksi.



Jos olette tähän asti toimineet ihan johdonmukaisesti, en ymmärrä, miten tuosta ikävästä tavasta pääsisi sitten eroon. Ehkä käyttöön voisi ottaa jonkun uuden rutiinin, mutta mikä se sitten olisi? Joka tapauksessa niin kauan, kun parempaa rutiinia ei tule mieleen, minusta ehdottomasti kannattaa jatka suoraviivaista ja selkeää toimintaa.



Tituli

Eli päiväunille on vaikea saada, sillä unen tarve on selvästi vähentynyt. Toisaalta tarvii ne päiväunet kyllä muuten on illalla yliväsynyt. Illalla taas meillä oli pari kuukautta sitten parin kuuukauden nukutusrumba, joka pahimmillaan kesti 2 h joka ilta. Se oli selvää tahtojen taistelua. Lapsi testasi kuka meillä päättää, milloin nukutaan. Ja niin pahalta kun se kuullostaakin niin parhaiten tehosi sekä päivällä että illalla (päiväkodissa kuulemma myös) pakkonukutus. Lapsi hellästi mutta voimakkaasti vaan kainaloon yleensä omassa sängyssä (istuin siinä vieressä), joskus vanhempien sängyssä, mutta emme halunneet siitä tapaa. Aikansa lapsi vastusteli, sitten uskoi, että nukutaan käänsi kyölkeääm oli hetken valveilla ihan rauhassa ja nukahti. Pahaltahan se tuntui, että joka kerta piti ensi käydä läpi raivari-itkut ennekuin nukuttiin, mutta se vaan tuntui olevan välttämätöntä. Nyt jää illalla yleensä itse sänkyyn iltasadun jälkeen vielä kuuntelemaan satukasettia yövalo päällä ovi kiinni.

Asia on tietysti eri jos hommaan liitty pelkoa tai eroahdistusta,

Me kyllä yritämme toimia joka ilta samanlaisesti ja johdonmukaisesti, mutta on ihan totta mitä sanoit, väsyneenä ei aina " huomaa" miten toimii...ja nyt kun tarkemmin mietin viimeisiä iltojamme, emme niin kovin johdonmukaisia ole jaksaneet? olla.



Mekin olemme yrittäneet tuota, että otan pojan kainaloon, kun oikein meno sängyssä villiintyy se taitaa olla ainut keino saada rauhoittumaan. Siinäkin on pari juttua johon kaipaisin neuvoja... Eli mitä sitten kun poika siinäkin vain laulelee? Annatteko laulella kiinnittämättä huomiota?

Entä kun poika yrittää purra tai sylkeä (kamalaa kirjoittaa tällaista oman lapsen käytöksestä...siis ihan kiltti kyllä yleensä...) mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä, kun lapsi jo on tiukasti kainalossa...?

on eloisa ja energinen poika, joka tarvitsee oman aikansa ennen kuin rauhoittuu iltaunille. Esikoinen jätti tämän ikäisenä jo päiväunet pois (oli kotihoidossa), jolloin iltanukutus muuttui helppoakin helpommaksi: poika vain sänkyyn ja suukko, jäi itse nukahtamaan ja nukahti nopeasti. Mutta kuopus on päiväkodissa ja nukkuu edelleen päikkärit, joille nukahtaa sekä hoidossa että kotona tosi nopeasti. Iltaisin yrittää vetää showta, temppuilee ja jumppaa ja hölisee sängyssään. En jätä häntä yksin unta hakemaan, vaan istun vieressä (tai mies istuu), kunnes uni on tullut. Vaikka poika jumppaileekin, hän yleensä alkaa nopeasti rauhoittua, kun aikuinen ei mene mukaan hullunmyllyyn vaan jaksaa pysyä rauhallisena. Iltasadun/laulun jälkeen en puhu enää muuta kuin korkeintaan hiljaisen " shhh" . Mies saattaa jutella pojille vielä ääneen, jolloin nukahtaminen selvästi viivästyy; itse istun vieressä yleensä kymmenisen minuuttia tai vartin, jolloin kuopuskin jo on taintunut unilleen.



Lastenhuone pidetään meillä ihan pimeänä ja ovikin kiinni siihen asti, kun me vanhemmat itse menemme nukkumaan; silloin avaamme oven raolleen jotta helpommin kuulemme, jos lapset yöllä vikisevät.



Veikkaan että kuopuksenkin voi alkaa jättää hakemaan unta ihan itsekseen, kun aikanaan lopettaa päiväunet. Siihen asti yritän nauttia illan rauhoittumishetkestä; oikeastaan on jopa mukavaa istua pimeässä poikien hakiessa unta, kunhan en rupea miettimään siinä kuopuksen peuhatessa, että pitäisi jo päästä tiskaamaan tms. :-) Tuntuu että mitä tyytyväisempänä ja rennompana itse siellä sängyn vieressä hiljaa istun, sen helpommin poikakin nukahtaa.

Meillä on samanikäinen poika ja oli samanlaiset ongelmatkin - yritettiin suuttua, olla lempeitä, nukuttaa, kantaa sänkyyn, olla nukuttamatta... Yritettiin viedä aiemmin sänkyyn, myöhemmin sänkyyn, siis ihan kaikkemme!



Sitten keksin tämän " sylinukutuksen" . Ekan kerran kun poika tuli pois sängystä, vein takaisin ja peittelin, sanoin hyvää yötä. Toisella kerralla nostin pojan syliin, istuimme isin ja äidin sängyllä niin, että lapsi on selkä minun rintaani vasten, eli katsoo minusta poispäin. Pidin käsiä niin, ettei voinut tehdä niillä mitään " sijaistoimintaa" . Tooosi tylsää. En puhunut, en katsonut lasta. Alkoi rimpuilla pois, sanoin vain että nyt istutaan tässä, et pääse nukkumaan kun kerran karkasit. Meni 10 min ja poika PYYSI PÄÄSTÄ NUKKUMAAN! Noh, annoin luvan ja sanoin että jos nousee, mennään takaisin istumaan. Nousi, istuttiin ja 5 min kuluttua meni sänkyyn - menin pois huoneesta ja sinne jäi. Tätä on nyt tehty aina kun poika nousee, mutta edistystä on tapahtunut eikä nouse enää sängystä edes joka kerta.



Tämä auttoi meillä. Ei ole " julma" tapa nukuttaa, mutta ei myöskään anna lapselle " valtaa" päättää. Lisäksi siinä on tosi tylsää ainakin meidän pojallemme ;)



Kannattaa ainakin kokeilla ;)

Meilläkin on ollut käytössä tuo " sylinukutus" , mutta poika on ollut " vauva-asennossa" sylissäni. Taidankin kokeilla seuraavaksi tuota selka itseenpäin asentoa...



Helpottaa kyllä kuulla, että muillakin samanlaisia ongelmia. Kunpa tämä vaihe vaan jo helpottaisi. Oikeesti! Kohta vuosi taisteltu...

Eli lähes vuoden ollut samanmoista, kuin ylhäällä kuvailtu (pissahätää 5x ja vuorotellen isän ja äidin simputusta, sängystä karkailua yms.) Pahin vaihe oli 2,5 v- 3 v.



No, 3 v. neuvolassa saatiin ohjeita, joiden avulla saatiin nukkumaanmeno vihdoinkin rauhoittumaan:



- aikaistettiin nukkumaanmenoa puolella tunnilla eli 19.30 alkaa jo iltatoimet (hoidossa ollessa...nyt taas kotihoidossa ja n. 20 alkaa iltapala riippuen päiväunista)



- käytössä isän tai äidin ilta (joskus myös mummun ilta, jos kylässä). Tämä tarkoittaa, että vain toinen aikuisista hoitaa kaikki iltatoimet ja myös vie vettä tms. YHDEN kerran nukkumaanmenon jälkeen. Toinen sanoo hyvää yötä ovelta tai ennen sänkyynmenoa halien. Isä yleensä laulaa ja lukee sadun, äiti lukee sadun ja keksii itse yhden pikkusadun. Kun lapsi tottui tähän, niin pompotus väheni 50%, kun tiesi, että vain toinen tulee. Lisäksi toinen vanhemmista saa vapaaillan kokonaan nukutuksesta eli suunnilleen jokatoinenilta vuorottelua käytetään.



- jatkuvan vessassaramppaus lopulta loppui, kun pari kertaa suututtiin siitä oikein kunnolla eli iltapissa tehdään ennen sänkyyn menoa joka ilta



Lisäksi siis lapsen kanssa vielä jutellen selviteltiin asiat eli kerrottiin äidin ja isin illoista ja miksi on tärkeää mennä kiltisti nukkumaan ja pysyä omassa sängyssä (myös nukkua siellä koko yö).



Lisäksi ostettiin lapselle yövalo, joka palaa koko yön aina.



Ja voi olla, että suurelta osin vaikutti siirtyminen kotihoitoon eli hoitopäivän jälkeen aika meidän kanssa oli lyhyt ja yritti pitkittää päivää ramppaamalla vessassa yms. Tietysti nukkuma-ajan venyessä aamuherätyksetkin oli rankkoja.



Toivottavasti tässä nyt oli vinkkejä...pitää miettiä, että mihin itse on valmis ja muokata iltarutiinit sen mukaan. Minä en esim. halua istua iltaa pojan sängyn vieressä, sillä sitä on kokeiltu ja aikaa kului aina 1-2 h. Aika rankkaa oli, kun olen itsekin iltauninen...illalla on kuitenkin ainoa mahdollisuus saada vähän omaakin aikaa tai vanhempien yhteistä aikaa.



Tsemppiä...suurin osa hankaluuksista johtuu kyllä uhma-iästä.