TAMMIKUISTEN SYNNYTYSTARINOITA!
PIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIItkä tarina, lukekoon ken jaksaa....
Synnytykseni lähti käyntiin 10.1.2006 aamulla kuudelta. Heräsin kipeään suppariin, joka tuntui alavatsalla. Siitä supparit tulivatkin heti 7 min. välein. Ajattelin että ne kuitenkin pian lopahtavat. Mies lähti töihin puoli kahdeksalta ja samaan aikaan alkoi limatulppa irrota. Siiä supparit sitten nopeasti tihenivät neljään minuuttiin mutta en edelleenkään uskonut että lähtö pian tulisi. Aloin jopa pesemään 450 litraista akvaariotamme. Tuli kiire saada siivous loppuun kun poltot tulivat pahemmiksi. Uskaltauduin kuitenkin 10.45 vielä menemään suihkuun kun välillä kun istuskelin sohvalla, väliä oli jopa 6 min. Suihkussa olin puoli tuntia ja kun yksi suppari yhtäkkiä kesti yli minuutin, iski paniikki et nyt pakko soittaa mies kotio ja tyksiin.
Lähtiessä väli oli 3 min. Ajomatkalla oletan, että hulahti vähän vettä, koska muuten synnytyksen aikana ei vettä tullut.
Aluksi mut laitettiin sydänkäyrälle n. klo 12.00. Kaulaa ei ollut jäljellä yhtään ja auki kahdelle sormelle. Hetimiten saatiinkin huone kun supistukset olivat säännölliset ja kipeät. Huoneessa olin tunnin verran ja sieltä suihkuun. Suihkussa supparit kovenivat ja kipu oli jo aika sietämätöntä. Yritin olla kontallaankin suihkussa, mutta ei siitä mitään tullut kun suihkukoppi oli tosi pieni ja yksi muoviseinistä kaatui koko ajan päälleni!!!!! Siinä lattialla kärvistellessäni mies huolissaan vielä tiedusteli että eihän meitä käännytetä takaisin kotiin että onhan synnytys varmasti käynnissä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kahden maissa kipu oli jo niin kova että oli pakko saada kätilö. Hän ehdotti ilokaasua jota sitten kokeilin kahden supistuksen ajan. Ei tullut mitään, huusin maskiin supparin aikana ja oli taju mennä kaasusta. Kätilö totesi että nyt kyllä kuulostaa jo niin pahalta että pakko tsekata tilanne. Totesi vaan että oho, hyvä jos epiduraali ehditään antaakaan että olen kuusi senttiä auki. Mulle tuli ihan kauhea paniikki ja huusin vaan kun suppareiden väli oli tuskin minuuttia. Jouduin odottamaan tuskaiset 10 min epiduraalia. Vihdoin kun tulivat, alkoi ponnistuttamaan ja oksettamaan. Mies tunki oksennuskippoa eteeni jonka sysäsin pois. Joku huusi vieressä että läähätä läähätä ja tein työtä käskettyä. Vihdoin tuikkasivat piikin selkääni, joka ei muuten tuntunut oikeastaan missään. Nopeasti tilanne rauhoittui ja kipu jäi vain toiselle kyljelle. Kello oli kolme tässä vaiheessa ja kätilö tutkittuaan sanoi että jaahas ja sitten saan ponnistella kun siltä tuntuu. Huilasin muutaman supparin, jotka muuten tunsin epiduraalista huolimatta jännänä aaltona. Ensin ponnistin kyljeltään, jota ennen synnytystä en edes ollut ajatellut vaihtoehtona. Tuntui ihan hyvin toimivan kun mies piti toista jalkaa aina supparin tullessa ylhäällä. Kun pää alkoi näkymään, käännyin puoli-istuvaan. Loppujen lopuksi ponnistus ei tuntunut missään muualla kuin kyljessä, josta epiduraali ei ollut vienyt kipuja. Mies oli ihanasti koko ajan mukana. Piti jalasta ja kertoi väliaikatietoja alapäästä!!! Kertoi jopa nähneensä kun repesin hieman ihan lopussa huh huh. Sain nopeasti kiinni mihin päin piti ponnistaa. Aluksi jännitin tavallaan alapäätä ja työnsin peräsuoleen päin, mutta nopeasti hoksasin että kun rentouttaa alapään ponnistuskin menee enemmän etupäähän päin. Loppujen lopuksi minulle teki kipeämpää ponnistaa loppu vartalo ulos kuin mitä pään ponnistus. OLi se huisi tilanne kun kokeilin vauvan päälakea kun oli puoliksi ulkona. Vauva ei syntyessään paljon rääkynyt. Siinä kun sain hänet rinnalle, tunne oli uskomaton. Siinä hän killitti isoilla silmillään suoraan minuun. Harmi vaan että tunnetta häiritsi kova kipu repeämästä. Tikkaus taasen ei tuntunut oikeastaan miltään.
Kokonaisuudessaan minulle jäi tosi hyvä mieli synnytyksestä vaikka ja ehkä juuri siksi kun nopeasti eteni. Kivut olivat ennen puudutusta todellla kauheat mutta lohdutuksena muille tilanne vie mukanaan eikä sitä siinä vaiheessa osaa pelätä miten jaksaa kestää tulevan.
Ensimmäinen vaihe kesti 9 tuntia josta siis 3 tuntia synnärillä, ponnistus 40 minuuttia ja jälkeiset 8 min.
Vauvan mitat 3135 gr ja 49 cm, pipo 33. Vauvan painon takia päästiin kotio vasta tänään, kun maito nousi rintoihin " vasta" kolmantena päivänä. Vihdoin aamun punnituksessa paino oli lähtenyt nousuun. Nyt ollaan tämä päivä ihmetelty että miten se pieni ihminen voikin haluta tissiä tunnin välein. Nännit ihan vesikelloilla ja kipeät kuin mitkä mutta kyllä se tästä lähtee kun maitoa alkaa nousta paremmin rintoihin. Vauvaa vaan jaksaa ihailla ja halia, on se niin uskomatonta kun se omalle kohdalle käy, sitten sen vasta ymmärtää miten rakas se voi olla.
No olipa tässäkin tarinaa. Vauvantuoksuista arkea kaikille vauvansa saaneille ja onnea vielä omaansa odottaville.
Maariska + nasuliini 4 pv
Kommentit (24)
eli tyttö syntyi 23.1 (LA 11.2) klo.6.47. pituus 48cm ja paino 3540g <3
vedet lähti aamuyöstä kello 4.30.sairaalassa oltiin kello 5.15 jolloin 6 cm auki. ponnistaa sain 6.00 ja tyttö tuli peppu edellä 6.47.
synnytys oli kaikinpuolin mukava ja helppo, onneksi :) vieläkin ihmettelen sitä. tosin esikoisenkin synnytys oli helppo mutta helkutin kivulias..tässä tuntui ettei se kipukaan niin paha ollut, tiedä siten olinko asennoitunut jotenkin eri tavalla ;)
Aikomus oli kirjoitella jo aikaisemminkin tarinaa synnytyksestä, mutta yllättäen aika on menny vauvan, esikoisen ja kodin hoidossa.
Siis... Paria päivää ennen käynnistyspäivää itseasiassa laskettunapäivänä lähdin äitini luokse asustelemaan, koska sairaalaan on sieltä lyhyempi matka. Samaisena päivänä alkoi hillitön kutina, joka merkkasi minun kohdallani raskaushepatoosia. Noh käynnistys oli sovittu sitä seuraavalle päivälle, joten ei hätää. Keskiviikkoaamuna menin mieheni kanssa labran kautta äitipolille viimeiseen kokoarvioon ja sieltä suoraan käynnistykseen synnytyssaliin.
Kokoarviossa pikkumiehen painoksi saatiin 4200gr ja alateitse oli minun lapseni tehtävä, kuten toivoinkin. Salissa jouduin sängylle makoilemaan, jotta saatiin otettua käyrää oksitosiinitipan vaikutuksen seuraamiseksi. Alkuun en tuntenut yhtään supistusta, mutta kyllä niitä käyrälle hyvin piirtyi. Oksitosiinitippa laitettiin klo 11 ja sanottiin että jos supistuksia ei ala tulla kuudessa tunnissa niin yäöksi osastolle ja uusi yritys seuraavana aamuna. Kahden aikaan iltapäivällä sanoin mieheleni, ettei taida meijän poika tälle päivää syntyä, mutta kun kätilöt vaihtui ja lääkäri samoin niin johan alkoi tapahtua.
Lääkäri tuli aivan kuin tyhjästä ja puhkaisi kalvot todeten että kyllähän meijän tänään on synnytettävä. siitä alkoikin säännöllisten supistusten jatkumo ja aina voimistuva kipu. En kehdannut ensin edes pyytää kivunlievitystä vaan sinnittelin ja vasta kun mieheni pyysi minulle ilokaasua otin sitä tyytyväisenä vastaan. ilmeisesti kuitenkin oksitosiinitippa yhdistettynä kalvojen puhkaisuun oli minulle liikaa ja kohta supistuksia tulikin koko ajan. En kokenut yhtään kivutonta hetkeä vaan olin kipukrampissa kokoajan. En pystynyt liikkumaan, vain olemaan yhdessä kohti ja uikuttamaan ja välillä huutamaan kurkkusuorana. onneksi kätilöt tekivät päätöksen puolestani ja laitattivat minulle spinaalin. sen jälkeen kivut hävisi, mutta tilalle tuli armoton kutina fentanylistä. Puudutteen annosta meni melkein tunti kun yhtäkkiä paikat oli kokonaan auki ja pääsin ponnistamaan.
Sanoin miehelleni että nyt se pahin on edessä ja niinhän se olikin. ponnistelin poikaa ulos reilun puoli tuntia. Viimeiset viisitoista minuuttia pojan pää venytti niin kipeästi alapäätä että huusin vain että en pysty synnyttämään. Enkä omin voimin pystynytkään, koska poika oli ristinyt kädet rintakehänsä päälle ja päätti tulla niin ulos. Toinen kätilö painoi vatsani päältä minkä pystyi ja toinen kätilö repi poikaa päästä ja olkapäistä minkä sai. pojan pulssi kohosi jossain välissä 250:aan ja syntyessään hän oli veltto, eloton ja hän ei hengittänyt tahi äännelyt ollenkaan.
poika vietiin elvytyksen jälkeen keskolaan ja minä jouduin kaaviintaan kun kalvot eivät irronneet. osastolle poika pääsi seuraavana päivänä ja nyt kaikki on kohdallaan, mutta kyllä taisi tämä herra meijän viimeiseksi jäädä.
Synnytys kesti klo 11:sta 17.04:ään.
kalvot puhkaistiin klo 14.30, puudutteen sain 15.30 ja ponnistusvaihe alkoi klo 16.30. poika syntyi siis 17.04. Siinä lyhennelty ja epätarkka versio synnytyksestäni.
Ronnika ja Äijän käpykkä kohta 4vkoa
Menin siis maanantaina 6.2.2006 käynnistykseen, koska viikkoja oli jo 41+6.
Sain suun kautta ensimmäisen puoliskan Cytotecia ysin aikaan, mutta siitä ei ollu sen kummempaa tehoo, suppareita tuli kymmenen minuutin välein, niinku jo monta päivää, kipeetäkää ei vielä käyny. Päivällä yhden aikoihin katottiin tilanne, ei edistystä ja sain toisen puoliskan lääkettä. Kävelin osaston käytävillä ja supistukset rupes tuntumaan jo melkosen tehokkailta, väliki alko lyhentyä. Kuuden aikaan olin neljä senttiä auki ja sain soittaa isännän paikalle ja ite kömmin ammeeseen odottelemaan. Oli se mukava paikka siihen tilanteeseen, voin kaikille suositella! Kipu ei kyllä hävinny millään lailla, mutta se oli jotenki kevyempi ottaa vastaan, ku vedessä pysty liikkumaan ja muljuttelemaan erilailla. Mieski siinä sitte ehti saapua ja ehkäpä siinä puoli kahdeksan aikaan alko tuntumaan siltä, että tarttis saada jotain vahvempaa troppia. Isäntä puetti mut pikkuhiljaa, supisti niin usein, ettei siitä meinannu tulla mitää, ku emäntä löi niin useesti kaksinkerroin ja pyöritteli vaan takapuoltaan...
Salissa ku tutkittiin, niin oltiin 8 senttiä auki, ilokaasunaamari käyttöön ja se auttoki ihan hyvin. Kohta olin jo kokonaan auki, mutta lippaa oli jäljellä, eikä vauva ollu vielä laskeutunu, niin ei saanu ponnistaa ja työnnätti niin p....leesti. Ukko joutu ottamaan sormuksenki pois etten olis puristanu sitä sen sormeen ikusesti kiinni. Kaurapussi selkään ja miesriepu hiero kädet krampissa, se autto hienosti. Mutta vauva ei vaan laskeutunu. Lippaki oli jo hetken pois, mut ku vedet lensi (ku sain vähä " ähkäästä" ) niin lippa tuli takasi eteen. Mä rupesin olemaan jo melkosen poikki, viimeks synnytys pysähty tähän samaan kohtaan ja päädyttiin sektioon. Nytki mua ruvettiin valmistelemaan leikkaukseen, mitää hätää ei vielä ollu, homma vaan ei edistyny..
Naapurisalista jouduttiin hätäsektioon ja me odoteltiin, mies hiero selkää ja mä imin ilokaasua ja huusin kurkku suorana...
Sitte laski vauvalla sydänäänet ja alko tuleen kiire päästä leikkuriin (siellähän oli se naapuriäiti)
Äänet saatiin hapella nostettua pariin kertaan, mutta sitte ei enää. Mä sain tehtäväksi imee happee rauhallisesti ja syvään, sekä hypätä toiselle petille, jolla kätilö ja mies juoksujalkaa kärräs leikkaussaliin (henkilökuntaa vähä..)
No leikkaava lääkäri oli saanu naapuriäidin leikattua ja takapäivystäjä oli ehtiny paikanpäälle kursimaan sitä kokoon ja kai lennosta alettiin mua leikkaamaan.
Toki happimaski vaihdettiin taas vahvempiin aineisiin ja multa taju kankaalle.
Ku heräsin nukutuksesta, olin pihalla, ku lumiukko: mikä vauva, kuka sai pojan!?!
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, poika synty terveenä,ei ollu ehtiny kärsiä hapenpuutteesta. Pisteet 9/10/10, pituus 50 cm, paino 3440 g
ja lätsä 34.
Tilanne oli kuulemma erittäin harvinainen, harvoin riittää hätäsektiota edes yhtä viikkoon, saati kahta päivälle ja vielä samaan aikaan! Olis ollu kiva tutustua siihen toiseenki äitiin, mutta niin se vaan aika sairaalas meni uutta vauvaa ihmetelles, mutta terkkuja vaan sille viiden lapsen äidille, jolla oli yhtä jännät paikat, ku meilläki.
Kätilö oli ihan mahtava, soitteli vielä kotiinki, ettei jääny mitää traumoja, lääkärin kans sairaalas oli pitkä juttutuokio ( syytä ei tilanteeseen löydetty, taaskaa..) Se on selvää, että seuraava synnytys on suunniteltu sektio, jos uskallan sen raskauden riskin ottaa, kohdun seinämä oli jostain kohtaa ohentunu ja on siin riski raskauteen.
Poika on kuitenki ihana, mies on ihana ja oli aivan mahtava tuki synnytykseski, isot lapset on ihania ja niin nnoissaan pikkuveljestä. Mä luulen että meille tulis joskus se neljäski....
Hyviä vointeja kaikille ja tavataanhan tuolla vauvapuolella, edes sillontällön!?
Hemppa ja Hermanni, viikon ja päivän vanha äijä
Laskettu aika oli jo 29.1. Eikä oikein ollut mitään oireita tulevasta synnytyksestä. Olinkin ihan varma että menen 8.2. ensimmäiseen yliaikaiskontrolliin. Mutta 40+5 alkoi yöllä pikkuhiljaa supistella, olivat kuitenkin aika heikkoja, tulivat n. 10-15 min välein. Tätä sitten jatkui koko viikonlopun, yötä päivää, välillä voimakkaammin, välillä heikommin. Olivat kuitenkin sen verran heikkoja että tiesin ettei vielä ollut lähdön aika.
Maanantaina 6.2. illalla sain tarpeekseni, en ollut nukkunut kunnolla moneen yöhön. Olin kyllä jo soittanut sunnuntai-illalla synnärille ja kysynyt neuvoa, että joko pitäisi tulla, mutta kätilö oli sitä mieltä ettei se oikein vielä kuulosta siltä että olisi käynnissä. Minulla olisi kuitenkin kivempi olla kotona. Lähdin kuitenkin maanantai-illalla kymmenen maissa taksilla synnärille sillä periaatteella että tulen bumerangina takaisin muutaman tunnin kuluttua. Mies jäi vielä kotiin 2,5 v esikoisen kanssa.
Tulin synnärille hieman vailla 23. Kätilö teki sisätutkimuksen,ja totesi kohdunsuun olevan 3-4cm auki ja kanavan hävinneen. Olin positiivisesti yllättynyt, olihan niistä päiväkausia kestäneistä suppareista sentään jotain hyötyä ollut :) Vauvasta otettiin sydänkäyrää, minulla supisteli n. 10 min välein. Lääkäri tuli ultraamaan. Sai painoarvioksi 4-4,5kg. Ajattelin että jättekiva, miten saan sen kokoisen pakerrettua ulos ...
Päätettiin että saan petidiinipiikin ja jään sinne tarkkailuhuoneeseen nukkumaan yöksi, että saisin levättyä edes vähäsen.
Saan piikin ja lämpötyynyn laitettavaksi selän alle. Supistelee yhä, enkä saa nukuttua silmäystäkään, ramppaan vessassa koko ajan. Kahden maissa soitan kätilön paikalle ja kerron etten saa ollenkaan nukuttua, supparit ovat hieman voimistuneet ja tihentyneet. Sisätutkimuksessa kohdunsuu 4-5 cm auki.
Päätetään että siirryn synnytyssaliin jossa puhkaistaan kalvot homman nopeuttamiseksi. Käyn kuitenkin ensin soittamassa miehelleni että hän hommaa äitini paikalle.
Vauvasta otetaan käyrää, ja naukkailen vähän ilokaasua, siitä oli apua myös edellisessä synnytyksessäni. Kolmen maissa puhkaistaan kalvot, ja vauvan päähän asetetaan samalla STAN-anturi. Kohdunsuu on auki 5-6cm.
Mies saapuu paikalle joskus puoli neljän maissa ja jossain vaiheessa laitetaan myös oksitosiinitippa supistuksia vauhdittamaan. Toivon epiduraalia, ja anestesialääkäri tulee laittamaan sen puoli viiden maissa. Lääkäri toteaa että laittaminen voi olla vaikeaa eikä lupaa varmasti onnistuvansa (edellisessä synnytyksessä sama juttu, ei onnistunut). Puudutus ei auta, ja alan jo olemaan aika kipeä. Hengitän ilokaasua ihan raivona :)
Hieman ennen kuutta saan paracervikaalipuudutuksen, se auttaa jonkun verran. Paikalle tulee toinen anestesialääkäri koittamaan uudestaan epiduraalinlaittoa. Sekin epäonnistuu, tai se tuntuu toispuoleisesti, eli ei auta juuri ollenkaan. Spinaalipuudutusta ei haluta laittaa, koska jos joudun sektioon, se halutaan jättää viimeiseksi vaihtoehdoksi.
Mies hieroo kipeää selkää aina supistuksen tullessa, ja kätilö laittaa myös muutaman aquarakkulan selkään.
Pikkuhiljaa alan tuntemaan ponnistuksen tarvetta, ja 10:10 minut laitetaan puoli-istuvaan asentoon. Ponnistaminen sujuukin yllättävän hyvin, kätilöitä on paikalla useita auttamassa. Yhdessä vaiheessa pää vähän junnasi paikallaan ja lääkäri kutsuttiin paikalle. Sain kuin sainkin ponnistettua tämän " vaikean kohdan yli" ja tyttö syntyi10:35. Ponnistusvaihe kesti siis 25 min. Jouduttiin tekemään episiotomia.
Tyttö oli vähän pelästynyt ja veltohko, eikä heti alkanut itkemään. Hänet vietiin lastenhuoneeseen virvoiteltavaksi ja keuhkot kuvattiin myös. Apgarpisteet olivat 5-7-10. Painoa oli 3600g, pituutta 52cm ja päänympärys 35,5. Ei sitten ne lääkärin painoarviot ihan pitäneet paikkansa ....
Koska kaikki muuten meni niin hyvin, niin pitihän jotakin olla. Istukka ei irronut, vaikka sitä yritettiin saada ulos tunnin ajan. Kätilöt paineli vatsan päältä saaaakelin kovaa, ja yrittivät vaikka mitä, tunsin miten verta oikein turskahteli jalkovälistä. Lopulta päädyttiin siihen että se joudutaan irrottamaan leikkauksessa. Minut kärrättiin leikkaussaliin ja nukutettiin.
Heräsin kahden maissa heräämössä. Naamalla oli maski ja kurkku oli tosi kipeä ja karhea, koska mulla oli ollut hengitysputki. Sain kuulla että olin vuotanut melkein koko verikapasiteettini, 4 litraa. Minuun tiputettiin parhaillaan neljättä pussia verta, sain myös hemohesia, jääplasmaa (tai jotain siihen suuntaan) sekä nestettä. Palelin ja olo oli muutenkin aika heikko. Hemoglobiinini oli alimmillaan 71.
Kyselin milloin pääsisin osastolle katsomaan uutta vauvaa ja iskää. Sain kuulla että vasta illalla :( Sain onneksi soittaa alas isille, ja soitin myös äidilleni.
Onneksi olin sen verran hyvinvoiva että päästivät minut osastolle jo viiden maissa, kiva niin, en olisi jaksanut maata tylsässä heräämössä enää hetkeäkään.
Saimme perhehuoneen minun huonon kunnon vuoksi, emme kyllä olleet alun alkaen suunnitelleet ottaa koko perhehuonetta. Mutta toisaalta oli tosi kiva kun myös mies sai olla siellä yötä.
Seuraavana aamuna pääsin ylös sängystä ja suihkuun, ja hb oli jo hieman yli 90. Vauvan sokeriarvoja seurailtiin pari päivää koska oli niin huonot ne ekat apgarit. Sokerit oli kuitenkin ihan kunnossa.
Pääsimme kotiin perjantaina vauvan ollessa 3 vrk. Oma olo alkaa olee lähes normaali, nyt pitää vaan tankata runsaasti rautaa :))
Synnytyksestä jäi oikein hyvä fiilis, vaikka se loppuepisodi nyt olikin mitä oli. Onneksi olen nuori ja muuten terve, ja hb oli alunalkaen hyvä.
Edellinen synnytykseni päätyi kiireelliseen sektioon, ja olen tosi tyytyväinen että sain kokea myös alatieversion, vaikka tuo alapää nyt aika hellänä onkin vielä ... Mutta on tämä paljon parempi, se leikkaushaava vasta inha onkin.
Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän romaanin loppuun. Hyvää kevättä kaikille toivoo
ronsu ja " Justiina" 5vrk