TAMMIKUISTEN SYNNYTYSTARINOITA!
PIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIItkä tarina, lukekoon ken jaksaa....
Synnytykseni lähti käyntiin 10.1.2006 aamulla kuudelta. Heräsin kipeään suppariin, joka tuntui alavatsalla. Siitä supparit tulivatkin heti 7 min. välein. Ajattelin että ne kuitenkin pian lopahtavat. Mies lähti töihin puoli kahdeksalta ja samaan aikaan alkoi limatulppa irrota. Siiä supparit sitten nopeasti tihenivät neljään minuuttiin mutta en edelleenkään uskonut että lähtö pian tulisi. Aloin jopa pesemään 450 litraista akvaariotamme. Tuli kiire saada siivous loppuun kun poltot tulivat pahemmiksi. Uskaltauduin kuitenkin 10.45 vielä menemään suihkuun kun välillä kun istuskelin sohvalla, väliä oli jopa 6 min. Suihkussa olin puoli tuntia ja kun yksi suppari yhtäkkiä kesti yli minuutin, iski paniikki et nyt pakko soittaa mies kotio ja tyksiin.
Lähtiessä väli oli 3 min. Ajomatkalla oletan, että hulahti vähän vettä, koska muuten synnytyksen aikana ei vettä tullut.
Aluksi mut laitettiin sydänkäyrälle n. klo 12.00. Kaulaa ei ollut jäljellä yhtään ja auki kahdelle sormelle. Hetimiten saatiinkin huone kun supistukset olivat säännölliset ja kipeät. Huoneessa olin tunnin verran ja sieltä suihkuun. Suihkussa supparit kovenivat ja kipu oli jo aika sietämätöntä. Yritin olla kontallaankin suihkussa, mutta ei siitä mitään tullut kun suihkukoppi oli tosi pieni ja yksi muoviseinistä kaatui koko ajan päälleni!!!!! Siinä lattialla kärvistellessäni mies huolissaan vielä tiedusteli että eihän meitä käännytetä takaisin kotiin että onhan synnytys varmasti käynnissä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kahden maissa kipu oli jo niin kova että oli pakko saada kätilö. Hän ehdotti ilokaasua jota sitten kokeilin kahden supistuksen ajan. Ei tullut mitään, huusin maskiin supparin aikana ja oli taju mennä kaasusta. Kätilö totesi että nyt kyllä kuulostaa jo niin pahalta että pakko tsekata tilanne. Totesi vaan että oho, hyvä jos epiduraali ehditään antaakaan että olen kuusi senttiä auki. Mulle tuli ihan kauhea paniikki ja huusin vaan kun suppareiden väli oli tuskin minuuttia. Jouduin odottamaan tuskaiset 10 min epiduraalia. Vihdoin kun tulivat, alkoi ponnistuttamaan ja oksettamaan. Mies tunki oksennuskippoa eteeni jonka sysäsin pois. Joku huusi vieressä että läähätä läähätä ja tein työtä käskettyä. Vihdoin tuikkasivat piikin selkääni, joka ei muuten tuntunut oikeastaan missään. Nopeasti tilanne rauhoittui ja kipu jäi vain toiselle kyljelle. Kello oli kolme tässä vaiheessa ja kätilö tutkittuaan sanoi että jaahas ja sitten saan ponnistella kun siltä tuntuu. Huilasin muutaman supparin, jotka muuten tunsin epiduraalista huolimatta jännänä aaltona. Ensin ponnistin kyljeltään, jota ennen synnytystä en edes ollut ajatellut vaihtoehtona. Tuntui ihan hyvin toimivan kun mies piti toista jalkaa aina supparin tullessa ylhäällä. Kun pää alkoi näkymään, käännyin puoli-istuvaan. Loppujen lopuksi ponnistus ei tuntunut missään muualla kuin kyljessä, josta epiduraali ei ollut vienyt kipuja. Mies oli ihanasti koko ajan mukana. Piti jalasta ja kertoi väliaikatietoja alapäästä!!! Kertoi jopa nähneensä kun repesin hieman ihan lopussa huh huh. Sain nopeasti kiinni mihin päin piti ponnistaa. Aluksi jännitin tavallaan alapäätä ja työnsin peräsuoleen päin, mutta nopeasti hoksasin että kun rentouttaa alapään ponnistuskin menee enemmän etupäähän päin. Loppujen lopuksi minulle teki kipeämpää ponnistaa loppu vartalo ulos kuin mitä pään ponnistus. OLi se huisi tilanne kun kokeilin vauvan päälakea kun oli puoliksi ulkona. Vauva ei syntyessään paljon rääkynyt. Siinä kun sain hänet rinnalle, tunne oli uskomaton. Siinä hän killitti isoilla silmillään suoraan minuun. Harmi vaan että tunnetta häiritsi kova kipu repeämästä. Tikkaus taasen ei tuntunut oikeastaan miltään.
Kokonaisuudessaan minulle jäi tosi hyvä mieli synnytyksestä vaikka ja ehkä juuri siksi kun nopeasti eteni. Kivut olivat ennen puudutusta todellla kauheat mutta lohdutuksena muille tilanne vie mukanaan eikä sitä siinä vaiheessa osaa pelätä miten jaksaa kestää tulevan.
Ensimmäinen vaihe kesti 9 tuntia josta siis 3 tuntia synnärillä, ponnistus 40 minuuttia ja jälkeiset 8 min.
Vauvan mitat 3135 gr ja 49 cm, pipo 33. Vauvan painon takia päästiin kotio vasta tänään, kun maito nousi rintoihin " vasta" kolmantena päivänä. Vihdoin aamun punnituksessa paino oli lähtenyt nousuun. Nyt ollaan tämä päivä ihmetelty että miten se pieni ihminen voikin haluta tissiä tunnin välein. Nännit ihan vesikelloilla ja kipeät kuin mitkä mutta kyllä se tästä lähtee kun maitoa alkaa nousta paremmin rintoihin. Vauvaa vaan jaksaa ihailla ja halia, on se niin uskomatonta kun se omalle kohdalle käy, sitten sen vasta ymmärtää miten rakas se voi olla.
No olipa tässäkin tarinaa. Vauvantuoksuista arkea kaikille vauvansa saaneille ja onnea vielä omaansa odottaville.
Maariska + nasuliini 4 pv
Kommentit (24)
Meille syntyi lauantaina 28.1 ihana pieni tyttö, silloin oli menossa jo rv 41+3. Aamuyöllä alkoi supistella ja lirahdella, kahdeksan maissa lähdimme sairaalaan. Lirahtelu todettiin lapsivedeksi ja minut laitettiin käyrille. Supistukset tulivat noin 8-10 min välein ja olin sentin auki. Niinpä menin kuumaan suihkuun toivomaan, että se lyhentäisi supistusten välejä. Ei lyhentänyt, mutta kivuliaammiksi ne muuttuivat koko ajan. Oli ikävä maata käyrien ottamisen takia sängyllä, pystyasento oli niin paljon parempi kivun tullessa. Kätilö ehdotti Petidin-piikkiä kipuun, se laitettiin, mutta eipä se paljon auttanut. Kuuma kaurapussi ei sekään ollut mun juttu. Sitten kokeiltiin aqua-rakkuloita, niiden laitto kirveli kuin olisi ampiasparvi iskenyt selkään. Rakkulat vei selkäkivun, mutta mahan puolen kipu ikään kuin voimistui. Ihan hyvin kuitenkin jaksoin, supistusten välissä olo oli aina niin hämmästyttävän hyvä.
Puolen päivän aikaan pääsimme saliin, vaikka olin edelleen tosi vähän auki. Nyt ehdotettiin ilokaasua ja otin sitä ilomielin, vaikka etukäteen olin ajatellut, etten haluaisi " päätäni sekaisin" . Kyllä siinä vaiheessa on pää jo valmiiksi kivusta sekaisin, ettei tullut mielenkään kieltäytyä. Ilokaasun voimalla pärjäsin kolmisen tuntia, sitten kätilö ehdotti epiduraalia ja kerroin ottavani. Ihanasti mun mielestä kaikkea lievitystä tarjottiin, ei joutunut todellakaan suotta kärsimään eikä ollut mikään kivunlievityskielteinen ilmapiiri, kuten jotkut etukäteen pelottelivat.
Epiduraalin laitto meni tosi helposti, sitä ehkä olin etukäteen eniten jännännyt. Ja sitten aukeni taivas, kivut katosivat täysin, olo oli jotenkin ihan onnellinen ja jopa torkahtelin. Jossain vaiheessa oli myös laitettu oksitosiinitippa nopeuttamaan avautumista ja muistaakseni tuossa kolmen maissa olin viisi tai kuusi senttiä auki. Noin 16.30 epiduraalin teho alkoi heiketä, tunsin supistukset ensi paineena, sitten taas kivuliaanpana. Sitä lisättiin noin viiden maissa, samoin oksitosiinia.
Sitten jatkettiin samaa rataa, kunnes kätilö ihmetteli, enkö todellakaan tunne ponnistamisen tarvetta, olin yhtäkkiä täysin auki ja mikä ihmeellisintä, vauvan pää oli jo " puoliksi näkyvissä" . Kokeilin itsekin ja sormi osui päälakeen! Olin kyllä tuntenut ikään kuin joku puhaltaisi purkkapalloa minusta ulos, mutta että vaavi oli jo melkein näkyvissä! Sitten ajatetltiin kokeilla ponnistamista ja niin oli lapsi maailmassa 11 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen. Silmissä säkenöi tähtiä ja taju tuntui lähtevän, mutta päällimmäisenä tunteena oli uskomaton riemu siitä, että meidän vaavi on pian sylissä. Ja kun hän sieltä luiskahti, menin sekaisin. Itkin ja nauroin vuoron perään aivan hysteerisenä, jostain kuulin, kun mies sanoi, että se on tyttö. Ja kätilö silitteli mua, rauhoitteli kai hepuliani.
Ihana pieni täydellinen tytön tyllerö annettiin heti yöpaidan alle rinnalleni ja siinä me saimme häntä rauhassa ihmetellä. Jälkeiset tuli siististi heti pian ja kätilö ompeli pari tikkiä, episiotomia siis tehtiin. Kaikki on onnellisesti ohi, olo hyvä ja onni pienestä tytöstä uskomattoman käsittämättömän suuri.
Myöhemmin mies pääsi tyttöä punnitsemaan ja mittaamaan, minä suihkuun. Kun tulin suihkusta, odotti minua maailman ihanin näky: mies istui keinutuolissa tyttö sylissä, huoneessa oli hämärät valot, ei muita ihmisiä ja meidän lempimusa soi hiljaa. Oi onnea. Ja kohta tuotiin kahvia ja voileipiä.
Synnytyssairaala oli siis TAYS, tytön mitat 3760g ja 51 senttiä, pipo 35. Kotiin pääsimme tiistaina ja hyvin menee. Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi vain ja ainoastaan hyviä muistoja, henkilökunta oli todella ihanaa, mikään ei pelottanut ja meitä pidettiin hyvin tilanteen tasalla.
t@mmikuinen ja typy 5 päivää
Lauantaina 14.1. aamupäivällä 10 jälkeen huomasin vessareissulla, että tulee vähän limatulppaa pyyhkiessä. Olo oli ollut jotenkin tukala jo muutaman päivän ja vaisto sanoi, että synnytys on lähellä, mutta tolkutin itselleni, että tässä voi mennä vielä yli viikkokin. Edellinen synnytys kun oli sektio, niin kokemusta ei ollut. Päivän mittaan tuli satunnaisesti supistuksia ja maha oli ihan sekaisin, kävin ripulip****lla muutaman tunnin välein, eikä ruokaa tehnyt mieli. Kuudelta illalla tuli yhtäkkiä kamala nälkä, ja ruuan jälkeen sitä vasta vessassa saikin juosta...
Illalla oli pakottava tarve tehdä kaikki ässät, tosin siivouksen vaihdoin ulkoilulenkkiin. Sen mukavimman ässän jälkeen supistukset sitten alkoivatkin illalla klo 11. Silloin en vielä välejä katsellat kun yritin nukkua - muutama viime yö oli ollut tos kehno. Yhdeltä yöllä sitten luovutin, nousin ylös touhuamaan omia touhuja että edes mies saisi nukuttua ja aloin kellottaa supistuksia. Tässä vaiheessa ainakin väli oli jo 5 minuuttia. Lapsenvahti oli tulossa tunnin ajomatkan päästä ja olin tosi epävarma siitä, onko tämä nyt SITÄ etten turhaan pöllytä hoitajia ylös yöllä. Soitin äitipolille ja sanoivat, että kuulostaa siltä, että synnytys on käynnissä mutta mihin tahtiin etenee, sitähän ei kukaan osaa sanoa. Mutta että hän kyllä soittaisi lapsenvahdit paikalle ja tekisi petit valmiiks, että jos vielä pystyy nukkumaan niin onpahan aamulla vahdit valmiina. No, soitin heidät paikalle, olivat meillä 4:ltä ja 4.30 äitini pakotti meidät lähtemään, kun supistusten väli oli 2,5 minuuttia ja irvistelin joka supistuksella. Sanoi, että kun ei tiedä jos mulla etenee nopeestikin, niin jään pian ilman kivunlievityksiä jos viivyttelen kotona.
Viideltä sitten oltiin sairaalassa ja mä pelkäsin koko ajan, että meidät laitetaan vielä kotiin. Olin kahdelle sormelle auki ja kaulaa vielä vähän jäljellä. Päästiin lepohuoneeseen, jossa kävin ammeessa - oli ihanaa, ja yritin syödä mehukeittoa. Mies luki melkein koko ajan kirjaa...Supistukset tuli 2-4 minuutin välein, ja 8.30 olin 3cm auki. Yhdeksän jälkeen päästiin saliin, ja aloin heti ottamaan ilokaasua. Suhtauduin siihen varauksella, niin moni on sanonut että siitä tulee huono olo. Mulle se kuitenkin auttoi tosi hyvin. Välillä, jos sitä hönki liikaa, tuli oksettava olo, mutta se ei ollut niin paha, ettenkö ois mielummin ottanut sitä kuin kovempia kipuja ilman ilokaasua. Isäkin kokeili ilokaasua kerran, ja sanoi että ei kiitos enempää =)
Kymmenen jälkeen kätilö alkoi valmistella epiduraalin laittoa, laitettiin tippaa ym. Anestesialääkäri oli kuitenkin sektiossa, joten piti odotella. Ite olin sitä mieltä, että kyllä tää tässä vielä menee, kätilö tuntui hätäilevän enemmän että tuleeko se ajoissa. No, lopulta kun lääkäri tuli 10.50, mun kivut oli just yltyny suunnattomasti, ja hänen tullessaan konttailin pitkin synnytyssänkyä ja kiroilin ja itkin. Mies pyöri ympärillä vähän avuttomana. Samalla kun alkoivat valmistella epiduraalin laittoa, vedet meni ja kivut nous taas potenssiin 100 000. En pystynyt olemaan paikallaan, kiroilin ja huusin vaan. En muista tilanteesta paljoakaan, muuta kun että käskettiin olla paikallaan ja että verenpainemittari huusi vähän väliä ja kätilö laitto miehen painelemaan sitä aina kun se huusi. Että oli jotain virkaa miehelläkin =) Puoli tuntia meni, ennen kuin se puudute saatiin laitettua, ja sitten aukenikin taivas....Se vei kivut ihanasti pois, joka supistuksella tunsin kuitenkin paineen alapäässä, mutta voimakas kipu alavatsalta pysyi poissa. Pystyin vajaan tunnin lepäämään.
Ennen yhtä olin 8 cm auki ja alettiin jo odotella että kuinka nopeasti loppu menee. Mulle tuli olo, että pissattaa. Kätilö toi ämpärin, johon yritin pissata, mutta ei onnistunut. Hän tutki uudestaan ja sanoi että saa alkaa ponnistamaan. Niinpä sitten 13.30 alkoi ponnistusvaihe, joka kesti 1h 10 min. Sattui aivan helvetisti ja usko meinas loppua moneen kertaan. Huusin että mä halkeen, ei se tule ym. Lopussa mut katetroitiin, ja sen jälkeen ei mennytkään kuin noin 10 minuuttia kun vauva oli syntynyt. En tiedä, se pissako sitten hidasti tuota ponnistusta.
Poika syntyi siis 15.1. klo 14.39. Mitat 3280g ja 48 cm, pipo 36cm.
Nyt vauva huutaa ruokaa, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!
Torstaina 26.1 läksimme synnärille, sillä mua oli supistellut yli vuorokauden välillä 8-10 minuuttia. Välillä supistuksia tuli tiheämpäänkin, mutta ei kuitenkaan säännöllisesti. Illalla kuitenkin halusin tarkistuttaa tilanteen ja alkoi ne supistukset olemaan aika kipeitäkin. Sairaalassa todettiin että, kanavaa sentti jäljellä ja kohtu auki sentin. Sain kipulääke pistoksen ja mut otettiin osastolle yöksi, jotta saisin nukuttua. vauvan sydänääniä seurattiin kolmen tunnin välein (en tiedä miksi, tais olla rutiinia).
Perjantai aamuna klo. 7.00 pettymys oli melkoinen, sillä tilanne ei ollut edistynyt yhtään, vaikka koko yön oli supistellut. Klo. 10 tilanne edelleen sama ja mä alan vaipua epätoivoon. Kello 12 lääkäri tarkistus, kanava kadonnut ja kohtu 2 senttiä auki. Olin todella kipeä, mutta super onnellinen tilanteen edistymisestä. Lääkäri kuitenkin kertoi synnytyssalejen olevan täynnä ja koska, mua oli jo niin kauan supistellut halusi hän antaa minulle supistukset lopettavan piikin, jotta kohtu ja minä saisimme levätä. Tuskissani olin valmis mihin vaan, joten piikki laitettiin. Päivän nukuimme synnytysvastaanotolla miehen kanssa.
Illalla kuudelta lähdettiin kävelylle ja supistelut alkoivatkin melkein heti. Synnytysvastaanotolla kätilö kaski mun mennä tunniksi kuumaan suihkuun, mutta jo vartin suihkun jälkeen aloin olla todella kipeä. Kätilö haki mut pois suihkusta ja sitten mentiinkin suoraan synnytyssaliin, jonne päästiin kello. 19.15. Ilokaasua aloin heti naukkailla todella huolella-ihanaa ainatta!! Taisin olla aika pöhnässä. Tässä vaiheessa mun mies hieroi aina supistuksen aikana mun selkää auttoi tosi paljon. Kello 21. kalvot puhkaistiin ja pian sen jälkeen sain epiduraalin.
Epiduraalin jälkeen lääkäri käski mun alkaa nukkumaan ja kätilö haki miehelle peiton. Meni noin vartti ja pyysin lisää epiduraalia. Kätilö tarkisti tilanteen, kohtu 8 cm auki. Kätilö naureskeli että, hitto jää kahvit juomatta (oli just keittänyt). Ja mieskin siinä ihmetteli että, kauanpa nukuttiin. Vartti tästä ja olin 10 senttiä auki. 23.15 alettiin ponnistaan. Ihanan neidon 3995 g ja 50 senttiä sain rinnalleni kello 23.34.
Synntys kesti 5 tuntia 45 minuuttia ja oli huomattavasti helpompi kun odotin. Ilokaasua ja epiduraalin otan ehdottomasti seuraavallakin kerralla, mikäli luoja moisen suo ;). Muutaman tikin sain, mutta keskiviikkona kykenin jo mm. normaalisti ajamaan autoa.
Mun kokemukseni jälkeen neuvoisin lähtemään synnyttämään avoimin mielin ja luottamaan henkilökuntaan. Aonut asia, jonka itse olin päättänyt ennalta oli pyytää kaikki mahdollinen kivunlievitys ja sen varmasti sainkin, sillä en kokenut kipua mitenkään erikoiseksi, enkä oikeastaan edes muista enää tunteeni kipua.
Ponnistus vaiheessa päätin antaa kaikkeni ja totesin ennen sen alkua ettei, tässä kauaa sitten ponnistella. Kätilö antoi mun tunnustella vauvan päätä ja se tais antaa tsempin viimeiseen koetokseen. Kannattaa pitää palkinto mielessä.
Kaiken kaikkiaan oli mukava kokemus.
Tazu
mutta eiköhän siinä varmaan kaikki oleellinen tullu kuitenkin. Eppari jouduttiin siis leikkaamaan ja muutama tikki tuli. Vaikka välillä tuntu, että hommasta ei tule mitään, aloin ponnistusvaiheen pitkittyessä pelätä ties mitä, väärää tarjontaa ym. mutta silti nyt kun on kummastakin synnytystavasta kokemusta, sanon, että ehdottomasti lähden uudestaan synnyttämään alateitse, mielummin kuin sektiolla, jos meille vielä lapsia, tai se yksi vielä =) suodaan...Mies kysyi melkein heti synnytyksen jälkeen että mites se kolmas, en kuulemma ollut vastannut mitään ;)
Niin, ja poika syntyi siis rv 39+4.
Ikionnellinen Kölli kera tytön 2v 1kk ja pojan 8 päivää
Pientä punertavaa vuotoa alkoi tulemaan maanantai iltana. Vuoto jatkui tiistaina hyvin vähäisenä ja keskiviikko aamuna 1.2.2006 heräsin supistukseen 5.45 ja aluksi niitä tuli 15min. välein mutta ajattelin että ei tästä vielä lähtö tule ja päätin viedä miehen töihin seitsemäksi. Matkalla tuli suppareita ja aika kovia mietimme jo sillioin että nytkö lähtö tulee, mutta mies kuitenkin meni vielä töihin. Takaisin kotiin päästessäni menin nukkumaan ja tuli heti yksi supistus, toinen tuli aika pian perään mutta oli jo niin kipeä että oli pakko nousta sängystä ylös. Silloin tiesin että nyt on oikea aika lähteä. Soitin miehelle että tulen hakemaan töistä ja lähdetään synnyttämään. Ajomatka oli tuskaa ja miehen työpaikalta 45km sairaalaan tuntui mielettömän pitkältä. Supistuksia tuli jo kolmen minuutin välein eikä istuminen ollut enää helppoa. Matkalla ajattelin että pyydän heti jotain lääkettä oloa helpottamaan.
Sairaalassa oltiin vähän ennen kymmentä. Mentiin käyrille ja katsottiin kohdun suun tilanne -> 4cm auki! Siitä suoraan saliin ja ilokaasun kimppuun. Pyysin heti epiduraalin kun sen laitto vaan on mahdollista. Sain salissa vielä peräruiskeen ja vessaan suppareiden kanssa kärvistelemään. Ilokaasua hengittelin sänkyyn nojaten joka auttoi kivasti. Pää meni ihan sekaisin mutta auttoi hyvin vieden kovimman kivun pois. Epiduraalin sain 11.30 ja sen jälkeen kivut katosivat. Noin 12 aikaan olin jo 8c auki.
Supistukset alkoivat tuntua peräsuolessa päin ja alkoi tulla ponnistamisen tarvetta 13 aikaan. Kätilöiden vuoro vaihtui ja siinä itse tein pikkuponnistuksia omasta aloittesta kätilöä odotellessa. 14.30 sain luvan aloittaa ponnistamisen aluksi kyljellään ja lopuksi selällään/puoli-istuvassa asennossa. Pään saaminen ulos oli vaikeinta ja muu ruumis tuli kätilön avustamana nopeasti. POIKA tuli ilmoitti kätilö (sukupuolesta ei ollut tietoa, mutta oma arvelu pojasta osoittautui oikeaksi). Syntymäaika 15.00. Paino: 3920g, pituus: 51cm ja pää: 36cm. Pisteet 9/9. Pieni repeämä tuli johon ommeltiin pari ommelta. Napanuora oli aika lyhyt eikä onneksi ollut kaulan ympärillä. Istukka jo lähes loppuun käytetty. Avautumisvaihe kesti 8 tuntia ja ponnistusvaihe 30 minuuttia. Kätilö kehuii hyväksi synnyttäjäksi. Ei huutoja vaan rauhalllisuus on valttia. Synnytys oli mielestäni helppo eikä traumoja jäänyt. Tummatukkainen peikkopoikamme syntyi viikolla 40+4.
Kaksi tuntia salissa ja sitten osastolle. Osastolla olin vauvan kanssa kaksi vuorokautta kunnes halusin lähteä kotiin. Ensisynnyttäjää ei mielellään siinä vaiheessa oltaisi kotiin päästetty,mutta ei ollut mitään hyvää syytä enäää sairaalassakaan olla ja pitää. Nyt kotona harjoitellan vauvan tuoksuista arkea!
Reitsu ja Leevi 4vrk
En tainnut koskaan virallisesti ilmoittautua tammikuisten pinoon, mutta laitanpa kuitenkin tätä synnytyskertomusta tänne.
Synnytys oli mulle ihan mielettömän upea kokemus, ei todellakaan kivuton, mutta rytmitys meni jotenkin ihan nappiin. Mulla alkoi lauantaina rv 40+2 aamutuimaan tosi kipeät menkkakivut, jotka tuli heti säännöllisesti 10 minuutin välein. Niistä en vielä ajatellut, että synnytys lähtisi käyntiin, mutta sitten alkoi vettä hulahtelemaan niin sen jälkeen ei ollut enää epäselvää. Suorastaan tuuletin täällä kun olin niin iloinen, että vihdoinkin päästään toimeen! Supparit oli siis ihan siedettäviä, siksi ei pidetty lähdön kanssa kiirettä vaikka laitokselta käskivätkin lähteä tulemaan samantien. Mies oli ihan sekaisin, minä ohjeistin ja käskytin jotta sen sai toimimaan järkevästi. Mm. sen eka vaatevalinta oli kauluspaita ja siistit sammarit mitä se käyttää töissä... Mä sanoin sille, että ei tässä palaveriin olla lähdössä, että tiedossa on verta, hikeä ja kyyneleitä että vaatteet vaihtoon. Laitat t-paidan ja verkkarit. Sitten se itkee kun verkkarit on likaiset... ja minä lohdutan että ei se haittaa, ei siellä kukaan ehdi niitä huomaamaan.
Matka laitokselle meni iloisesti jutellessa, eivät tainneet hoitsut oikein eka uskoa että oikeasti olisin tulossa synnyttämään, kysyivät millä asialla ollaan ja minä meinasin, että pitäisi vissiin synnyttää. No, tilanne valkeni niille melkolailla samantien kun kunnon supparit pamahti sopivasti päälle ja alatutkimus paljasti mun olevan jo 4 cm auki. Siitä sitten suoraan saliin ja enpä niitä suppareita jaksanut kovin pitkään kärvistellä vaan pyysin epiduraalin. Tässä vaiheessa klo oli 13 ja sitten vaan odoteltiin. Laitettiin toinenkin satsi epiduraalia ja meininki oli leppoisa.
Söin lounaankin ja siinä sitten kahvia hörppiessä alkoi ponnistuttamaan. Kello oli puoli 5. Oltiin lyöty miehen kanssa vetoa, että monelta vekara on maailmassa, minä veikkasin viittä, mies kuutta. Tunnin verran ponnistelin seisaaltaan nojaten sänkyyn tai mieheen, välillä äkistelin kontallaan ja muutaman kerran sängyssä kyljellään. Mulla meni hermot ihan täysin kun mitään ei tapahtunut ja valitinkin siitä kätilölle, joka tiesi kertoa että tämä tunnin ponnistelu on ollut vasta siirtymävaihetta, että nyt vasta alkaa hommat! Ja oikeassa oli. Olin ajatellut jakkaraa, mutta totesin etten jaksa olla enää pystyssä ja homma hoidettiin loppuun sängyssä. 35 minuuttia oli varsinaista ponnistusta ja ihan helvettiähän se oli. Olin vähän arka ponnistamaan kunnolla, mutta kyllä se rohkeuskin sitten löytyi ja sen myötä tulostakin syntyi. Poitsu putkahti ulos tasan kello 18 ja mies oli voittanut vedon! Fiiliksistä ei tarvinne kertoa sen enempää, mahtavaa ja liikuttavaa ja fanfaarit soi!
Varsinainen perhehuone oli varattu, mutta järjestivät meille sellaisen kahden hengen huoneesta. Muutenkin koko sairaala-aika oli tosi hienoa, meitä kohdeltiin hirveän hyvin ja huomaavaisesti, opastettiin riittävästi ja tarvittaessa, muuten saatiin olla keskenämme.
Poika (4094g, 50cm, pipo 33,5cm) tuli ulos käsi poskella ja teki tullessaan kivaa jälkeä kynsillään, sillä seurauksella että tikkejä laitettiin parisenkymmentä. Kuitenkaan yhtään syvää repeämää ei tullut, eikä leikattu, pelkkää semmoista pientä pintarispaantumista. Hyvin on jo toivuttu, alkaa tuntumaan ihan ihmiseltä taas.
Kuten edellinenkin kirjoittaja totesi, kannattaa lähteä synnyttämään avoimin mielin. Voi kyllä olla, että jos joskus toinen ipana tulee niin ajatukset on erimoiset synnytyksestä.
Aurinkoista talvipäivää kaikille (pakkanen saisi kyllä jo väistyä)!
t. Virginie
Tässäpä tulisi hieman synnytysturinoita.
Keskiviikkona 18.1. oli kok päivän sellainen omituinen olo, lähinnä vatsassa. Ei supistellut, mutta ei ihan normaali olokaan ollut. Käytiin isovanhemmilla kylässä ja illalla vielä koiran kanssa lyhyellä lenkillä.
19.1. kolmelta ylää heräsin siihen, että housuihin valuu jotakin. Pikkuisen supisteli. Vessassa tuli limaa (yök) ja side oli ihan märkä. Vähän valui vielä jotain, mutta se loppui. Menin takaisin sänkyyn, missä supisteli noin 10 min välein, ei kovaa ja epäsäännällisesti. Pari tunita valvoin ja nousin ylös. Menin kuitenkin takaisin tunnin päästä, kun supparien väli piteni. Sain hieman torkuttua. Kahdeksalta ei enää nukuttanut ja yhä suppaili lievästi. Päätin soittaa vanhempani paikalle varmuudeksi, kun heiltä menisi kuitenkin tunti päästä paikalle.
Kun vanhempani tulivat, oli supparit vielä epäsäännöllisempiä kuin aikaisemmin. Niinpä niin, ajattelin. Esikoinen lähti kuitenkin mummolaan ja minä aloin siivota. Imuroin ja luutusin hiki hatussa, mutta ei supparit koventuneet. Piru vie. Mulla oli kontrolli yhden maissa ä-polilla, joten paineltiin sinne. Ekakuitenkin käytiin vielä kaupassa ostoksilla.
Polilla alkoi valua lapsivettä, mitä oli ilmeisesti siis tullut jo yöllä. Lääkäri ultrasi (koko arvio 2400g) ja todettiin että kasvua ei ole eli jos ei aamuun mennessä käynnisty, niin käynnistetään. Päästiin samaan tarkkailuhuoneeseen kuin esikoista synnyttäessä. Sitten alkoi ajan kulutus. Kahvioon ja takaisin ja ramppasin sairaalan rappusia ylös alas. Mies kävi kylillä ja tuli takaisin " viihdytysjoukoiksi" . Koko ajan supisteli, mutta lievästi ja epäsäännöllisesti. Ajattelin että yhtä " vauhdikkaasti" etenee kuin viimeksikin.
Käyrillä jouduin makoilemaan pitkään, kun käyrä oli vähän levotonta. Kohdunsuu oli 2 cm auki ja kanava poissa. Seitsemän maissa supparit olivat jo pikkuisen voimakkaampia ja sanoin miehelle,että en päästä enää kotiin. Nämäkään supstukset eivät piirtyneet käyrille. Ketutti.
Kahdeksan maissa supistukset alkoivat olla suht säännöllisiä ja taas käyrille. Saleissa oli sutinaa ja kätilö poikkeis aina vain pikaisesti paikalle. No, kaikki oli ok ja mulla seuraa, niin eipä haitannut. Kun hoitaja tuli ottamaan käyrältä pois, todettiin että vauvan pää on tosi alhaalla, mutta kohdunsuu vielä tosi takana eikä sen enempää auki.
Yhdeksän aikaa alkoi olla tukalo olo ja piti pyytää kipulääkettä. Vuoronvaihto li juuri menossa ja uusi kätilö tuli paikalle. Pyysi odottamaan hetken, että ehtisi katsoa paperit läpi ja laittaa salin valmiikis. En voinut odotaa kuin vajaan 5 min ja eiku uudestaan hoitaja paikalle. Näki ilmeestä, että nyt sattuu ja ohjasi saliin. Siellä oli vaikea olla mitenkään ja kun lopultä pääsin pedille, niin kohdunsuu oli 7 cm auki!! Jaaha. Siinä meni sitten mahdollisuus kipulääkkeisiin. Kätilö arveli, että kohdunkaulapuudutus voisi olla mahdollisnen, mutta ei taida ehtiä ja vauvanpääkin on niin alhaalla. Lihakset oli kivusta aivan hervottomat, mutta helpottui hieman parilla hönkäisyllä ilokaasua. Sittena alkoikin jo ponistuttaa. Meinaisn puristaa miehen sormet poikki, mutta eipä valitellut. Sitten sukanvarsista kiinni ja niin putkahti tyttäremme maailmaan. Pikkuisen piti leikata, kun ei meinannut mahtua (vaikka pieni pää olikin) ja sydänäänet heikkenivät. Kaikki oli ok ja sain vauvan rinnalle. Ihanaa!!
Painoa 2600g, pituus 46,5cm ja pipo 33,5 cm.
Kaiken kaikkiaan I vaihe 1h55min (suunnilleen)
II vaihe 11 min
III vaihe 9 min
Oli aika vinkeä tunne ponnistaa kun tunsi koko ajan vauvan pään tulevan alemmas ja ulos. Viime kerralla ei näin ollut, kun olin saanut epiduraalin ja ihan puuduksissa. Olin yllättynyt itsestäni, että jaksoin ponnistella. Kätilö oli aivan ihana. Tosi rauhallinen ja kannustava. Sain pitää vauvan rinnalla ompelun ajan ja harjoiteltiin hänen opastuksessa imetystä. Kätilö sanoi, että punnitukseen ja kylpyyn ehtii kyllä hetken päästä. Tärkeintä on hänen mielstä rauhassa köllötellä ensi alkuun.
Nyt sitten opetellaan arkea vauvan ja esikoisen kanssa. Hyvin on mennyt tämä viikko. Onnea kaikille vauvan saaneille ja odottaville.
Pieni tytöntyllerö syntyi 18.1 klo. 05.15
Heräsin 17.1 aamuneljältä aika kovaan supistukseen ja vessassa käydessäni huomasin sitten, että limatulppa oli alkanut irtoamaan. Menin takaisin sänkyyn ja yritin siinä nukkua, mutta suppareita tuli sen verran etten unen päästä enään kiinni saanut.
Aamupäivällä sitten pakattiin lasten vaatteet valmiiksi ja lähdettiin mummolaan. Siellä vietettiin sitten koko päivä odotellen, että synnytys lähtisi kunnolla käyntiin. Supistuksia tuli n. 6 - 15 minuutin välein ja ajattelin ettei taida lähtö tänään tulla. Kun supparit tuli tasasesti 6 minuutin välein lähdettiin kuitenkin käymään sairaalalla kymmenen aikaan illalla jossa kätilö tutki tilanteen.... kohdunkaulaa kaksi senttiä jäljellä ja auki kolme senttiä. Päätettiin lähteä vielä sitten kotiin kun en halunnut jäädä osastolle makailemaan. Sain mukaan nukahtamislääkkeen ja parasetamolia kipuihin.
Kotona oltiin 23.30 ja laitettiin sauna päälle. Kävin sitten saunassa ja supparit alko sitten yhtäkkiä voimistumaan. Ajattelin kuitenkin että yritän vielä nukkua, jos vain mahdollista ja menin sänkyyn.
Ei mennyt montaakaan minuuttia kun tuli oikein kunnon supistus joka kesti ja kesti ja heti perään toinen samanmoinen. Sanoin miehelle että lähdetään saman tien takaisin sairaalalle.
Mies lähti sitten hakemaan auton parkkikselta oven eteen. Supistukset senkun vaan voimistu ja en itte edes saanu vaatteita päälle kun teki niin kipeetä. Nojailin vaan sänkyä vasten ja puhisin.
Sairaalalla oltiin sitten klo. 3 ja taas mentiin käyrille ja kätilö totesi että olen jo 5 cm auki ja kohdunkaula kokonaan hävinnyt. Päästiin heti synnytysaliin, jossa sitten keskusteltiin kivunlievityksestä. Halusin epiduraalin kun aikaisemmissakin synnytyksissä se oltiin laitettu.
Kätilö rupesi sitten laittelemaan tippaa ja jostain syystä ei saanut kanyyliä laitettua vaan piti pistellä kolmeen kertaan ennenkuin onnistui. Supistukset koveni koko ajan ja neljältä kätilö tutki taas tilanteen ja huomasi että olin auennut jo 8 cm. Samalla meni sitten vedet ja supistukset senkun vaan ylty.
Epiduraalia ei enää tässä vaiheessa keretty laittamaan vaan päädytiin spinaalipuudutukseen. Anestesialääkäri ei saanu sitä heti laitettua vaan joutu pistämään kolme kertaa ennenkuin onnistu. Olipa kiva olla siinä sikiöasennossa liikkumatta kun toinen ronkkii selkärankaa ja supistaa niin että meinas taju lähteä. Sitten kun sai spinaalin laitettua 04.20 niin oli aivan ihanaa ja sain vähän levähdettyä. Kaikki lihakset oli aivan krampissa jatkuvista supistuksista.
Kätilö tutki taas tilanteen 05.00 ja kohdunsuu oli täysin auki. Katetroivat sitten virtsarakon kun ajattelivat, että voisi olla tiellä ponnistusvaiheessa.
Tässä vaiheessa en tuntenu supistuksia enkä minkäänlaista ponnistamisen tarvetta. Koko alakroppa oli ilman tuntoa. Sitten klo. 05.14 kätilö sanoi, että voisin alkaa ponnistelemaan ja muutaman työnnön jälkeen syntyi täydellinen tyttövauvamme Apgar 9-10-10. Ponnistusvaiheen kestoksi mitattiin 1 min, joten kiire oli pikku neidillä maailmaan. Pieni 1 asteen repeämä tuli välilihaan, johon sitten laitettiin kolme tikkiä. Jälkeiset syntyi täydellisinä ja istukka painoi 795 g. Koko synnytyksen kesto oli 5 h 14 min.
Synnytys oli nopea ja kovin kivulias mutta oli taas palkinto sen arvoinen. Pituutta oli 50 cm, painoa 4050 g ja hattu 37 cm.
Imetys on lähtynyt ihan hyvin käyntiin ja neiti syö hyvällä ruokahalulla. Kotosalla ollaan oltu jo kohta viikon päivät ja hyvin on lähtenyt tämä arki näiden kolmen kanssa sujumaan.
t. tintti05 ja pikkuneiti 8 pv
Maanantai-iltana (23.1.) yhdeksän jälkeen alkoi lorahdella lapsivettä. Aluksi vähän ihmeteltiin, että mitä se on, kun se oli sellaista keltaista ja ehkä vähän limaista. Soitettiin synnärille ja pyysivät heti tulemaan. Supistuksia tuli muutama hassu tuntiin, joten isä lähetettiin kotiin klo 23 ja minä jäin synnytyssaliin nukkumaan. Yhden aikaan supistukset alkoi tulla 5-10 minuutin välein ja alkoivat jo hieman tuntua (tosin vain sellaista menkkamaisilta kivuilta). No, supistukset hiljalleen voimistuivat ja oli pakko jo alkaa ulista! =) Kahden aikaan kätilö ehdotti, että joskohan soitettaisiin se isä takaisin ja laitettaisiin epiduraali. Tässä vaiheessa olin auki vain 2cm.
Isä tuli kolmen aikaan paikalle ja samalla saatiin epiduraali laitettua. Sen myötä hävisivät kaikki kivut ja samalla loppuivat myös supistukset, joten piti laittaa tipan kautta sitä ainetta, joka niitä voimistaa (en nyt muista että mitä se on nimeltään). Supistuksia alkoi hiljalleen tulla tiheämmin, mutta kiitos epiduraalin en tuntenut mitään! Ja paikatkin avautuivat aika nopsaan sen jälkeen. Ponnistusvaiheen lähestyessä epiduraali lopetettiin, jotta tuntisin ponnistuksen tarpeen. Onneksi sen tunnistinkin, joten oli " hyvä" ponnistaa lapsi maailmaan. Aika rankkaahan se ponnistaminen oli, mutta ei ollut onneksi mitään kipuja siinäkään. Suloinen poikamme syntyi siis 24.1. klo 5.45. Painoa oli 3330g, pituutta 49,5cm ja pipo 35,5cm.
Mulle jäi tosi hyvä fiilis synnytyksestä, se oli oikeastaan aika helppo ja melko kivuton, koska en joutunut kovin montaa kivuliasta supistusta kokemaan. Tosin paikat ovat olleet nyt kipeät synnytyksen jälkeen, kun jouduttiin eppari tekemään ja tuli vähän repeämääkin. Kaiken kaikkiaan synnytys kesti 4h 52min (I vaihe 4h 20 min, II vaihe 25 min ja III vaihe 7 min), joten kätilö sanoi, että seuraavan kohdalla kannattaa olla aika lähellä sairaalaa... =)
Kotona ollaan oltu vasta pari päivää ja hiljalleen vauva-arki lähtee rullaamaan. Onneksi vauva nukkuu öisin ihan hyvin, herää aina parin-kolmen tunnin välein syömään, joten olen saanut ihan hyvin nukutuksi.
Tsemppiä vaan kaikille vielä omaa nyyttiään odottaville tammimammoille ja voimia arkeen jo nyyttinsä hakeneille! =)
Piippa79 ja pikkuinen peikkomies 7 vrk
Lämpimät onnittelut sinulle Maariska ja nautihan täysin rinnoin vaavasta!!
T.Pallotuija
10.1 epäilin aamulla lapsiveden tihkumista ja soittelin sairaalaan. Pyysivät tarkkailemaan tilannetta ja tulemaan tarkistukseen viimeistään illansuussa. Illalla sitten todettiin testillä, että vettä se on ja jäin yöksi osastolle.
Koska yön aikana supistukset eivät alkaneet, synnytys käynnistettiin aamulla cytotecillä. Säännölliset supistukset alkoivat klo 10.30 ja muuttuivat kunnolla kipeiksi n. klo 14. Peräruiskeen ja suihkun jälkeen n. klo 15 aloin haluta ilokaasua ja epiduraalia. Olin 3-4 cm auki ja kohdunkaula hävinnyt ja minut määrättiin saliin. Jouduin odottelemaan osastolla saliin pääsyä yli tunnin. Olin jo niin kipeä, että itkin ja puristin tyynyn reunaa kahden minuutin välein tulevissa supistuksissa. Ei mitään toivoa, että olisin pystynyt kävelemään saliin. Olin epätoivoinen, kun salia ei ollut vapaana ja jouduttiin odottamaan ja odottamaan.
Salissa ehdittiin olla vain tunnin, enkä ehtinyt saada mitään kivunlievitystä, kun homma eteni niin vauhdilla. Ilokaasun hakeminenkin kesti niin kauan, että siitä sain apua vain viimeiseksi puoleksi tunniksi. Olin todella kipeä, huusin suoraa huutoa eikä tarkkoja mielikuvia tapahtumien kulusta/keskusteluista ole. Kuulun siis niihin, joiden elimistö reagoi turhan voimakkaasti tuohon käynnistyspilleriin.
Poika syntyi 12 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen. 51 cm ja 3320 g. Hän on parasta lääkettä toipumiseen! 9 pisteen poikanen. Minä en onneksi revennyt pahasti, pari tikkiä vain tarvittiin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vauva tuoksuu ihanalle.
Tiistai-aamuna 10.1 aikaisin lähdettiin synnärille, supistuksia oli yöllä ollut yhdestä alkaen 10 min. välein. Kymmeneltä ois ollu aika kontrolliin äitipolille, mutta mentiin kuitenkin synnytyspuolelle. Tutkimustuloksena ei kaulaa jäljellä ja sormelle auki kohdunsuu, eli jäin osastolle. Päivän mittaan supistukset laantui, vaikka kävelin ympäriinsä. Illalla viideltä mies lähti kotiin, sisko tuli seuraksi (hänen määrä olla synntytyksessä mukana kun miestä epäilytti se synnytyssaliin tulo...) ja sain cytotec-murun, mutta mitään ei tuntunut. Yhdeksältä päätin mennä nukkumaan ja passitin siskon kotiin kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Menin pitkään lämpimään suihkuun ja sitten petiin, aah.
Ja sitten saman tien kun sain ojentauduttua (ilmeisesti olin sit rentoutunut sen verran), paukahti hirveet supparit päälle! Kymmeneltä supisteli tiheesti ja säännöllisesti, soitin miehelle, joka lupas tulla käymään, laitoin siskolle viestin. Sitten meni vedet, tai oikeastaan ei menny kerralla hulahtamalla vaan purskahteli aina vähän joka supistuksella. Mies tuli paikalle, ja vähän myöhemmin siskokin. Puoli kaksitoista menin ammeseen, se olikin tosi mukavaa jonkun aikaa kunnes supistukset koveni kunnolla. Olin ajatellut että amme rittää mulle kuten edellisessä synnytyksessäkin kivunlievitykseksi, mutta cytotec-supparit tuntu olevan tosi paljon rajummat kun luomut...
Nousin ammeesta, kokeilin palloa ja säkkituolia ja hierontaa, sisko hieroi ihanasti, sitten ilokaasua, mutta supistukset koveni vaan ja tuli ihan taukoamatta, olin kuitenkin vasta 5 cm auki. Mies sai sitten puhuttua mulle järkeä että ottaisin jonkun puudutuksen ja siitä sitten neuvoteltiin, onneksi Klexanesta oli jo yli 12 h niin puudutus oli mahdollinen. Aloin olla aika sekapäinen kivusta ja tiheistä suppareista jotka ei antaneet yhtään taukoa, ja lopulta tilattiin spinaalipuudutus.
Spinaalipuudutuksen antaminen kävi tosi näppärästi ja nopeasti, ja sen jälkeen olin ihan taivaassa! Puuduin kyllä tosi paljon, en vähään aikaan tuntenut jalkojani tai yhtään mitään, tärisin vaan peiton alla kun lihakset oli jo niin krampissa taukoamattomista supistuksista. Pari tuntia sain siinä levähdellä ja leijua pumpulissa kun spinaalin vaikutus kesti. Siskon kanssa höpöteltiin kaikkea, hän söi suklaata ja mies oli edelleen paikalla, nukkui säkkituolissa. Sitten olinkin 8 cm jo auki, sain vähän oksitosiinia vauhdittamaan ja avauduin 10 senttiin kun vähän oli vielä puudutusta jäljellä.
Sitten aloin ponnistaa, mies jäi edelleen saliin, ei malttanutkaan lähteä, tosin tuli mun pääpuolelle kun olin kontillaan sängyllä päädystä kiinni pitäen. Aluksi en oikein osannut kun puudutus vähän vaikutti, mutta lopulta tajusin oikean suunnan... Ponnistusvaihe kesti 14 minuuttia, huusin ihme huutoa ihan spontaanisti, se huuto vaan tuli jostain, en tiedä onko muille käyny samoin, vaikka aattelin etten minä ainakaan huuda synnytyksessä... Repesin aika pahasti, mutten kyllä tuntenut sitä yhtään siinä vaiheessa. Kun vauvan pää syntyi, kätilö huomasi että vauvan tukassa olikin jotain vihreää eli kakkaa lapsivedessä. Kielsi ponnistamasta ja imi vauvan hengitystietä... Sitten ponnistin lopun vartalon ja vauvan vatsaa ja keuhkoja vielä imettiin puhtaaksi pöydällä. Itse seisoin sängyllä edelleen polvillani kun olin vauvassa kiinni napanuoralla, ja repeämästä valui verta pitkin jalkojani ja lammikoksi sängylle, kun kätilö touhusi vauvan kimpussa. Lopulta hän rääkäisi ja napanuoran sai isä leikata (oli siis edelleen paikalla alkuperäisestä suunnitelmastaan huolimatta), sisko otti kuvia. Neiti syntyi siis 11.1 klo 6.44.
Pääsin vihdoin makuulle, vauva vatsalle, verta oli vuotanut siinä polvillaan reilu 800 ml. Istukka syntyi aika pian. Kävi ilmi että olin revennyt peräsuolen sulkijalihakseen asti, ja tätä alettiin ommella. Kun olin valmis, kätilö ehdotti että menisin suihkuun ja sitten kahville ja konjakille, mutta kun yritin nousta, maailma vaan musteni. Niin sitten suihku jäi, enkä muutenkaan pystynyt koko päivänä nousemaan verenhukan takia, mutta pidin vauvaa huoneessa vieressä peiton alla ja ihastelin ja pusuttelin.
Kaiken vaivan arvoista se oli, tyttö on aivan ihana, ja jo ovat unohtuneet supistusten kivut ja verenvuodot, eikä repeämäkään ole mikään hirveän kipeä, esikoisesta repesin kanssa kovasti ja siinä tehtiin vielä eppari lisäksi, epparihaava oli paljon kipeämpi kuin tämä repeämähaava nyt... Nyt ainakin tiedän, että jos synnytys käynnistetään jollain tavalla, kyllä tarvitaan jotain lääkkeellistä kivunlievitystä, kyllä se sen verran rajua on...
Tällainen oli siis meidän neidin matka maailmaan, hurja mutta ihana. Olisin valmis samaan uudelleen... :)
Rosa ja tyttö 5 vrk
9.1.2006 rv39+6 menin normi neuvolakäynnille 14:30. Siellä sydänääniä kuunnellessa pöydällä tuli tosi kipee supistus. Siitä kun lähdettiin autolle niin alkoi supisteleen taas. Käytiin vielä kaupassa niinkuin aiottiin ja olipahan tuskaa kaupassa, supisteli 4-10min välein tosi kipeetä. Vietiin ostokset kotiin ja vähän naukattiin jotain syötävää. Pakattiin sairaalakassit ja ajateltiin lähtä näyttäytyyn synnärille, kyllähän ne kotiin lähettää jos ei ole vielä tosi kyseessä.
16:20 Otettiin vastaan synnärillä, housuja pois ja tulotarkastukseen.
16:30 Kohdunduu on auki 2cm ja kanava hävinnyt. RR 116/72. Sikiön sykekäyrä kuulostaa liian levottomalta. Pöydältä noustessa multa holahtaa veristä vuotoa pitkin jalkoja ja siitä lähetään nopsaan synnytyssaliin.
17:30 Kohdunsuu auki 3cm. Kalvot puhkaistaan, sillä sikiön käyrät edelleen levotonta. Taas multa tulee tummaa verta ja käsketään makaamaan, ei saa liikkua mihinkään. Supistelee kipeästi. Saan happiviikset nenään, jonkun verran helpottaa hengittämistä. Amme toiveet siis unohdetaan ja myös muut keinot joita olisin voinut kokeilla avautumisvaiheessa, pallot ym..
18:20 Otetaan mikroverinäytteet sikiön päästä, jotta varmistuttais ettei asukilla ole hätää. Sykkeet tasaantuukin välillä. Ultrataan masua ja yritetään selvittää vuodon syytä. Istukka kuitenkin ok. Veri tulee kohdunsuulta, tai niin lääkärit arvelee. Mikroverinäyte on rajalla, joudutaan ottaan toinen myöhemmin. Nyt mää otan urheasti supistukset vastaan kyljelleen makuulla sängyllä ja mies puristaa mua kädestä ja hieroo selkää supistuksen aikana.
18:50 Otetaan toinen mikroverinäyte. Se on onneksi erinomainen :) Kohdunsuu on 5cm auki. Tilataan epiduraali.
19:22 Epiduraali laitetaan ja oi tätä ihanuutta! Supistuksethan eivät tunnu enää missään!!
21:00 Laitetaan pissakatetri, onhan tässä jo ilta maattu. Nyt alkaa tuntuun ponnistamisen tarvetta. Kohdunsuu 7cm auki. Aina kun supistus tulee mää tärisen aivan kauheesti. Mies on aivan hämillään. Pitää muistuttaa itseä hengittämisestä.
21:40 Kohdunsuu täysin auki, saa alkaa ponnistelemaan. Kylläpä helpottaa. Kätilöillä vaihtui vuoro ja nyt uusi alkaa tsemppaamaan. Sydänkäyrät vaavilla ok. Ei muuta kuin rentoutua ja ponnistella tarpeen mukaan.
22:25 Saan ponnistettua 25 aktiivisen minuutin jälkeen komean pojan maailmaan! Itkut parkaisee heti, vähän ähisee. Imutetaan keuhkot ja annetaan mun rinnalle.
Voi että poika on suloinen. Katselemme toisiamme ja sitten isi ja hoitaja lähteekin punnitsemaan ja mittailemaan poikaa.
22:35 Istukka tulee ulos.
Mulle tehtiin eppari ja tuli myös pieni repeämä. Pojan raajat hieman sinertää niin isi meni mukaan kun poika laitetaan lämpöön. Lastenlääkäri kuuntelee vielä pojan keuhkot, sillä hengitys vähän rohisee. Ei kuitenkaan hätää.
Käyn suihkussa ja sitten kärrätään pyörätuolilla osastolle.
1. vaihe 8h 30min
2. vaihe 25min
3. vaihe 10min
Kätilö ja kaikki avustaneet lääkärit ym olivat aivan ihania ja kannustavia! Voisin synnyttää vaikka heti uudelleen :)
----------------------------------------------------------------
Rouva ja maailman ihanin poika-vauva jo viikon ikäinen
pojan syntyessä oli napanuora kaulan ympärillä, löysästi onneksi. se saatiin luiskaututettua pois ja poika siis synyti virkeänä ja terveenä. se aiheutti ne levottomat sykkeet aiemmin.
apgarin pisteet 9/8/8. Väristä lähti pisteitä.
Laitoin Unelman lainausmerkkeihin koska juuri sellaisen synnytin; pitkäaikaisen unelmamme!
Poikamme syntyi ma 9.1 rv 38+2. Laskettua aika oli 21.1 eli tämän viikon lauantai. Pojalla oli mittaa 51cm ja painoa 3140g, pipo oli 34,5 cm. Hiuksiakin herralla on runsaasti, sellaista vaaleaa hieman punertavaan vivahtavaa.
Synnytystä edeltävän viikon irtoili limatulppaa hieman joka päivä, kovia supistuksia en tuntenut, joskus alamahaa jomotti kuukautismaisesti, muuten oli vain mahankovettumisia. Kivuliain päivä oli kun olin ollut kokoarviossa äitipolilla silloin supisteli parin tunnin ajan. Varsinaisesti synnytys käynnistyi vesien menolla klo1.00 ja heti sen jälkeen alkoi supistelemaan voimakkaasti n. 5 minuutin välein. Soitin synnärille että millä tulisin omalla autolla vai ambulansilla, käskivät itse päättää ja niin loppuviimein lähdettiin omalla, kun en kestänyt enää olla yhtään kotona piti päästä heti lähtemään. Matka synnärille kesti noi 45 minuuttia ja koko ajan supistukset voimeni ja tiheni. Makasin etupenkillä ja puristin miestä kädestä ja haukoin henkeä että suukin oli aivan kuiva. Vihdoin päästiin perille ja heti tukittavaksi. Kohdunsuu oli jo 7cm auki , minut siirrettiin suoraan synnytyssaliin ja siellä sain ilokaasua kipuihin. Hoitohenkilökunta vain töpeksi maskin kanssa eivätkä meinanneet saada sieltä tulemaan ilokaasua. Ensimmäisen henkäyksen jälkeen oksetti, mutta ei sitten jatkossa, taisin hengittää sitä liian kauan. Paikat aukeni nopeasti ja vihdoin tuli tunne että nyt ponnistuttaisi. Ponnistus vaihe kesti 7 minuuttia, vauvan sykkeet laski hieman ja lääkäri tuli paikalle, jos tarvitsee avittaa imukupilla, mutta ponnistin vauvan itse ulos ja kaikki oli hyvin. Kätilö arveli myöhemmin sykkeen laskun syyksi kireällä ollutta lyhyttä napanuoraa. Synnytyksen kesto 1h30min +ponnistusvaihe 7min.
En osannut kuin ihmetellä ja ihastella uutta elämää, tuntui niin uskomattomalta että voiko se todella olla meidän vauva. Nytkö se on siinä jota on niin kauan odotettu. Nyt kun poika on reilun viikon vanha suloisempaa ja ihanempaa vauvaa ei voisi olla olemassakaan.
Sairaalassa vauvan sokereita seurattiin pari ensimmäistä päivää, koska minulla todettiin se raskausdiabetes. Arvot olivat ihan hyvät. Ensimmäisinä päivinä annettiin vähän lisämaitoa varmuuden vuoksi. Nyt ei tarvitse enää antaa, paino on noussut hyvin. Eilen kävi äitiysneuvolantäti kotona ja punnitsi pojan, painoa 3090g hyvin noussut kotiinlähtöpainosta joka oli 2985g. Vielä ensiviikolla tulee äitiysneuvolasta terkkari käymään kotona, ja seuraavalla viikolla vuoron saa sitten lastenneuvolan terkkari.
Vauvamme oli kuntamme ensimmäinen tänä vuonna syntynyt ja huomenna tulee paikallislehden toimittaja tekemään meistä pienen jutun. Naiselliseen tapaan mulla oli ensimmäinen ajatus mitä puetaan vauvalle ja itselle päälle :)
Sinä tulit ja valloitit meidän sydämet,
niin moni on sinua odottanut,
niin moni sinua rakastaa.
Toivon että saat elää hyvän ja onnellisen elämän.
Me isin kanssa teemme kaikkemme jotta se toteutuisi!
Unelma ja isi sekä " vauhti veikko" 8 päivää vanha
merkit viittasivat että odottaisin tyttöä mutta tulikin pieni poju. Ei se mitään nyt on sitten 3 poikaa ja tyttö.
9.1.05 aamu alkoi viiltävällä kivulla joka meni vatsan lävitse.
sen jälkeen ei mitään muuta oiretta. Sitten kun lähdin kävelemään neuvolaan alkoi tulla kivuliaita supistuksia. Ajattelin että kohta synnytän neuvolassa. Neuvolassa minut ohjattiin menemään käymään sairaalassa koska edelliset synnytykset ovat olleet niin nopeita kuten tyttö joka syntyi 1 h, 16 minuuttia ja ambulanssissa. Matkaa sairaalaan on vajaat 10 kilsaa. Soitin kotiin päästyäni sairaalaan
ja sieltä pyydettiin välittömästi tulemaan suoraan sairaalaan synnytysosastolle. Menin synnytys osastolle ja minut laitettiin kuuntelulaitteeseen. Kätilö tutki ja sen jälkeen minut siirettiin tarkkailuosastolle.
Seuraavana päivänä lääkäri tutki ultraäänellä ja sanoi että kotiin en pääse ennenkuin olen synnyttänyt. Seuraavana päivänä ilmoitettiin että synnytys käynistettäisiin.
12.1 torstai aamuna menin synnytys saliin jossa synnytys käynistettiin pillerin avulla. Odottelin koko aamupäivän supistuksia joita ei kuulunut ja vauvakaan ei ollut laskeutunut tarpeeksi. Lääkäri ilmoitti että jos mitään ei tapahdu laitetaan illalla toinen pilleri tai sit seuraavana päivänä. Iltapäivällä alkoi tapahtua hiljakseen alkoi tulla supistuksia
jotka kovenivat aikaa myöden. Sitten tulikin lääkäri käymään
joka totesi että vauva oli laskeutunut tarpeeksi ja samassa se puhkasi kalvot. Sitten alkoi tulla lapsivettä syöksyen sitä tuli niin paljon että lääkäri ei saanut asennettua vauvan päähän anturia.
sitten vaan odoteltiin varsinaisen synnytyksen käynistymistä eikä sitä tarvinnut kauaa odotella kun alko tulla tosi kipeitä supistuksia jotka vaan kovenivat minuutti, minuutilta. Välillä oksensin kun kivut olivat niin kovat ja kätilö pyyhki hikeä otsalta. minusta tuntui kuin verisuoni olisi katkenut päästä. Mitään muuta kipu lääkettä en kerinyt saamaan kuin akua rakkuloita jotka auttoi vaan hetkeksi Sitten oli kolme ponnistusta ja vauveli oli syntynyt.
Synnytys oli kyllä kaikista edellisistä synnytyksistä tuskasin.
Synnytys kesti kaiken kaikkiaan 1 tunti. eli vauhdilla tuli.
Poika on rauhallinen ja tyytyväinen eikä paljoa itkeskele. Lääkärikin ihmetteli kun poju ei paljoa itkeskele.
12.1 kello 17.35 syntyi pieni poika 3160 g ja 49 cm.
tummaa tukkaa oli ihan kiitettävästi.
Minnie-71 ja pikku prinssi
16.1 heräsin noin viiden aikaan kovaan vessahätään (iso hätä :) ähisin ja puhisin puolisen tuntia siinä pöntöllä hissuksiin kiroten temppuilevaa vatsaani..
könysin takaisin sänkyyni saaden tyypillisesti kipakan supistuksen seurakseni..vetäsin peittoa päälle ja änkesin tyyny kasojani oikeisiin kohtiin tukemaan mahaa ja selkää..ja taas pärähti supistus...ähkin ja puhkin...nousin ylös ja alas juomaan mehua..ylös mentäessä taas...kävin uudestaan vessassa ja taas...sitten välähti näitähän tulee ja kipiää tekee, hiki virtaa..suihku auki, kuumalle ja kontilleen...pyörittelin takalistoani ja puhistelin...kuuden pintaan kävin herättämässä miestä..ilmoittelin vain että töihin et lähde tuli sairaalaan lähtö tai ei..tässä vaiheessa suppareita oli vajaan 5 min välein...hypin suihkun ja olkkarin väliä tiheään...
seitsämän aikaan mies sanoi että lähtee viemään lapsia hoitoon, minä pistin itseni sillä välin kotona lähtökuntoon ja niin sitten matkasimme sairaalaan...siellä jouduin käyrälle puoleksi tunniksi ja kätilö teki sisätutkimuksen..vasta 2 sormelle auki, kaula hävinnyt...minä irvistin ja ajattelin että se siitä ei tule mitään..teki kipiää mutta helkkarin hidasta. pääsimme kuitenkin saliin odottelemaan josko tapahtuisi edistystä...supistukset harvenivat ja vaimenivat..hitaimmillaan tuli puolen tunnin välein ja selän hieronta auttoi niihin...
kunnes klo 11 parahdin kivusta ja tipahdin polvilleni..konttasin suihkuun ja mies soitti kätilön paikalle joka supistusten väliin pyrki tekemään sisätutkimuksen...5 cm auki ja supistusten väli 30sk ja kesto 1min, mies käski antamaan kipulääkettä minä kun olen sellainen että kovassa kivussa en sano mitään tuijotan vihaisesti ja huohotan auta pitkittäen...en tiedä miksi se tuntuu auttavan..joka kerta :D
lääkäri tuli antamaan kohdunkaula puudutteen, se puudutti vain puolittain mutta sekin riitti..oli tuntui seuraavat 40 min erittäin hyvälle, sen jälkeen pyysin uuden puudutteen, olin jo 8cm auki..tunsin alinomaista ponnistamisen tarvetta ja oli kova pissa hätä joten kätilö katetroi minut loppusenteillä..vajaassa puolessa tunnissa puudutteen ansiosta avauduin loppuun ja sain ponnistaa,kätilö opasti minut hyvin ponnistamaan taakse kallistuneen kohtuni kanssa ja 7 minuutissa poika rääkäisi ensimmäisen kerran ponnekkaasti. poika painoi 3490gr ja oli 49.5cm...istukka syntyi 10 minuuttia pojan perään painaen 450gr ja ollen täydellinen. Poika sai aprg. pisteiksi 9
vauva oli niin alhaalla että vedet tulivat vasta pojan jälkeen. se mikä pidensi selkeästi synnytystä oli se etten missään vaiheessa pystynyt täysin rentouttamaan lantiotan ja jalkojani supistaessa vaan päinvastoin jännitin niitä hurjasti jopa niin että vieläkin 4 päivän jälkeen jalat ja takalistonlihakset ovat älyttömän kipeät, myös pissaaminen ja isompi hätä ovat olleet kadoksissa sen ansiosta, osastolla pyysin relaxanttia jotta saisin tarpeeni hoidettua.
..synnytyksen kestoksi kirjattiin 9 tuntia 40minuuttia. Selvisin pienillä nirhaumilla, ensi ajatukseni oli että ei enää koskaan mutta nyt sekin tunne on kadonnut :) jälkivuoto on jo lähes loppunut, maito noussut hitaasti mutta varmasti rintoihin ja poika on suloistakin suloisempi ja on sulattanut isosiskonsa sekä veljensä sydämet. Isi ei saa silmiänsä irti, ihmettelee vain.
poika syö parin tunnin välein antaumuksella tunnin verran, lisämaitoa olen antanut jos siltä on tuntunut...
sydäntä puristaa ja itku on herkässä..onnesta..tässä on minun potkumahani, hikkailtani ja tärisyttävä jännitykseni..suloisena vauvana, puhisevana ja tuhisevana hamuilemassa rintaa
RR ja tuhina
to 12.1 klo 8.00 aika osastolle käynnistykseen nopeitten synnytysten takia niin ja pitkän välimatkan, nopeimmillaan 1.5h sairaalaan. koko päivän käynnisteltiin ilman tulosta.... Mies lähti kotiin illalla kun mitään ei tapahtunut..... klo 22.20 meni vesi ja soitin ukon takasin sairaalaan.. supistelemaan alkoi 22.50 ja paikat oli auennut 2 cm ja kanavaa oli vielä jäljellä... saliin pääsin 23.30 ja neiti syntyi 23.40... ja ukkokin kerkes olla mukana 20 min ja oli kuulemma ajanut ylinopeutta. Ponnistusvauheen pituutta en edes tiedä kun koko ajan yritin pitää neitiä sisällä ettei tulis liian nopeaa ulos.. mutta se vaan tuli vauhdilla eikä sille mitään saanut... koko jutun kesto oli 1h 20 min....ja luomuna tuli, niin kuin edellinenkin jonka synnytys kesti 2h8min.
Laskettuaika tuli ja meni vauhdilla ohi.
Sitten torstaiaamuna 2.2. rv 40+5 herättyäni tunsin supistelevan. hiukan aikaa kölliessä ajattelin mielessäni että tänään taitaa tapahtua, kun vihdoin supistelu tuntuu selässä.
Supistella alkoi hetimien 10-15min välein , mutta ei nyt niin turhan kipeästi.
Niin siinä päivä meni ja päikäritkin sain nukuttua pienten supistelujen saattelemana.
Mies tuli 16aikaan töistä ja tuumasin et tänään taidetaan iltasella lähteä, pistä auto roikkaan valmiiksi.
Viideltä kävin suihkussa ja sen jälkeen supistelut hiukan koveni voimakkuudeeltaan. iltaruoka ei oikein maistunut.
Kuuden jälkeen täytyi miehen alkaa hieroon selkää supistuksen aikana, kun alkoi jo hiukan sattumaan. Otin siinä vielä pienet torkut.
19.20 supisti aika kovasti ja tunsin kuinka jotain tuli pöksyihin. Limaa ja en ollut varma tirahtiko lapsivettä.
Sen jälkeen alkoi supistella 7-10min välein ja joka supistuksella teho koveni.
20.30 lähdimme ajeleen kohti synnäriä ja autossa tuli pari supistusta ja niiden väli oli 5-6min. olimme Synnärillä perillä 20.50 ja kätilö totesi että olin auki 4cm ja laitettiin käyrille.
Siinä vaiheessa supparit piti taukoa ja tulivat vajaan 10min välein , mutta teki tosi kipeää. Siispä siirryimme saliin ja silloin klo oli 21.20.
Pyysin heti jotain puudutetta ja kätilö lupasi kohdunkaulan puudutteen ja lääkäri tulee sen laittamaan heti kun oli just lopettelemassa sektiota.
niin siinä kätilö lähti vuoron vaihtoon ja pyynnöstäni ennen lähtöä laittoi 2 aqua-rakkulaa, jotka helpottivat kipua selästä.
Siinä sitten odottelin ja tuskailin kivuliaiden suppareiden kanssa uutta kätilöä ja lekuria salista.
Kun uusi kätilö tuli, niin tuskailin jo milloin se lekuri tulee, oli kuulemma just lopettelemassa ja pian tulossa.
Sain ilokaasun supistukseen ja tunne oli aivan taivaallinen, supistus ilman kipua. Nousin sängylle, jotta saatiin vauva käyrään, jotta saisin sit sen puudutteen. Taas supisti ja silloin hurahti vedet. Samassa kätilö tuumas että vauva tulossa ja olen kokonaan auki.
Siinä sitten laittoivat salin valmiiksi 5minuutissa ja sain alkaa ponnistamaan. Ponnistamista kesti 6min ja sitten tomera tyttömme syntyi oikean vesisyöksyn kera, kun loput vedet tulivat vauvan perässä, koska pää oli estänyt niiden todellisen tulon aikaisemmin.
Vauva parkaisi kunnolla ja minä onnesta sekaisin mieheni kättä puristin ja totesin että niin se vain tämäkin tuli ilman puudutteita.
Kolmella tikillä selvisimme ja suihkun jälkeen olin todella voimaton ja makasin vain sängyllä ja ihmettelimme pientä ihmettämme.
Että sellaisnen nopea synnytys meillä.
kestoksi saimme 2h45min, josta ponnistusta 6min.
vauvan mitat taisivat olla tammikuisten odottajien suurimmat eli 4680g ja 54cm.
Kaunista kevättä toivotellen:
onnesta sekaisin oleva prinsessan äiti ja isukki ja isotveljet
syntyi meille pieni tyttö (52 cm, 3880kg) Satakunnan keskussairaalassa.
Laskettu aika meni viidellä päivällä yli.
Supistuksia alkoi tuntumaan su 15.1. siinä iltaseitsemän-kahdeksan maissa. Sitä ennenkin oli vähän kumma olo, kävelylenkillä klo 15 maissa täytyi välillä pysähtyä, ja heiluttaa niinkuin hula-hulavanteen kanssa vartaloa. Hassua ja täysin ennen sattumatonta! Iltaysiltä alkanutta leffaa katellessa olo oli 5-20 min välein kumma, reisiä kuumotteli ja vähän selkääkin. Klo 24 maissa, kun piti nukkumaan mennä, tuntui jo aika selvältä, että minähän en tänä yönä nuku. Yhtään. Ja niin siinä sitten kävi, että klo 02 maissa alkoi tulla supistuksia 5-10min välein, tunnin verran niitä kotona kestin, sitten herätin miehen ja sairaalassa oltiin klo 04.10.
Kätilö katsoi ultralla tilanteen, vauva perätilassa väärinpäin. Oli vihainen ja kummissaan, ettei neuvolassa oltu huomattu, vaan väitetty vaan olevan oikein tulossa! Lääkäri tuli ja totesi ettei oo mitään muuta vaihtoehtoa, kuin leikata ja pian. Kohdunsuu oli 7cm auki, ja vedet meni siinä tutkiessa. Mä olin tietty IHAN paniikissa, kun tuollaista odottamatonta tapahtui siinä vielä kun aika kipeenä olin niistä supistuksista. Mutta leikkuriin siis mentiin, ja alle 1 ½ h sairaalaan saapumisen jälkeen oli tyttö maailmassa.
Koko se maanantai-päivä meni maatessa sängynpohjalla, juttelinkin mitä sattui eli aika sekaisin oli koko äiti. Paikat tärisi parisen tuntia leikkauksesta kuin haavanlehdellä. Kaamee tunne. Tiistaina olin jo aika pirteä, tietty lääkettä täytyi ottaa, että pystyi väliä sänky-wc hiipimään. Keskiviikkona olis ollut jo kiva päästä pois. To ja pe olikin jo täyttä tuskaa, kun en millään olis enää halunnut siellä makailla. Imetys ei oikein lähtenyt käyntiin, kun maito ei noussut, ja vauva vaan huusi tai nukahti, kun yritin. Perjantaina iltapäivällä päästiin sitten kotiin, ja imetyskin on alkanut pikkuhiljaa jollakinlailla toimimaan. Vauva nukkuu 2-4 tuntia, sitten imetellään tai annetaan pullosta lypsymääni maitoa + vähän korviketta.
Eiköhän tämä tästä!