Lue keskustelun säännöt.
Ajatteletko salaa, että työpaikkakiusatut ihmiset ovat
10.08.2006 |
usein itse hankalia ja sosiaalisilta taidoiltaan puutteellisia?
Kommentit (138)
Minua ei ole koskaan kiusattu ja vuosia mietin, että mikä siinä nyt muka on niin vaikeeta. Kunnes kohtasin työpaikkakiusaajani, salakavala ankeuttaja. Ilkeä, paha ja inhottava. Olen lapsesta asti uskonut, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, hänen kohdallaan ymmärsin, että voi olla paha. Pahinta kärsimystä oli kuulla, kun selosti kuinka kaltoin kohtelee lastaan. Tuo itseasiassa laittoi minut vihdoin toimimaan ja pääsemään irti ilkeyden ilmapiiristä. En vieläkään pysty käsittämään mikä ihmeen ihminen hän oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just päinvastoin!! Sosiaalisesti taitavia ihmisiä, miellyttäviä, avoimia ja aitoja.
Umpiniskaiset junttimuijat ei kestä sellaisia työpaikoilla. Kärkkäät ja kovat ihmiset ovat heti ottamassa sellaisia silmätikuksi. Mitä kana aivoilta voikkaan odottaa
Olen ollut pari vuotta työpaikkakiusattu nuorena ensimmäisessä koulutusta vastaavassa työpaikassani. Esihenkilö kiusasi. Onko minulla edelleen työpaikkakiusatun leima? Sittemmin olen ollut monessa työpaikassa ja aina ollut pidetty yhteisön jäsen.
Kiinnostava olisi kuulla onko työyhteisöjen piirteissä sellaisia puolia jotka lisää kiusatuksi joutumista tai päin vastoin?
Esim.opettajista ja varhaiskasvatuksesta on aika ajoin kuulunut että työyhteisöjen ongelmat ja stressi yleensä kasvaneet kun yksiköt muuttuneet yhä isommiksi. Silloin toki myös kuormittavia tilanteita yhä enenevämmin.
Mutta onko yksiköissä tai niiden koossa tai jossain ulkoisista puitteissa tai sisäisessä rakentaissa sellaista joka lisää tätä kiusaamisen ja kiusatuksi tulemisen mahdollisuutta ja siihen laukaisevia tilanteita?!
Itsestäni voin sanoa sen verran että stressi kyllä kasvaa kun joutuu paikkaan jossa paljon virikettä, siis lähinnä ihmisiä paljon ympärillä. Tietysti kyse siitä millainen rooli ja tilanne ja miten hyvin niitä voi hallita, kuten oma asema tilateessa. Jos joku kuitenkin sanoo että kiusatuksi joutuminen on jonkun oma syy niin ei kyllä ymmärrä mitään ihmismielen dynamiikasta. Monesti siinä silti taitaa olla jostain väärisyneestä roolikuvasta kyse ainakin tietyissä mielessä?! Mutta mikä asetelma arkipäivässä tai siinä tilateessa ja ympäristössä on laukaisevat tekijät?!!
Ollessani töissä eräässä HUSin sairaalassa erästä naispuolista työntekijää kiusattiin käsittämättömästi. Eräät dominoivat henkilöt, mm.muuan kovaääninen nepsy, olivat laumana tuon työntekijän kimpussa. Mukana oli myös johtoasemassa olijoita, jotka myötäilivät kiusaajia. Tuo vainottu henkilö oli työyhteisön fiksuin, sivistynyt ihminen. Vallalla oli joukkohysteria. Kiusattu siirrettiin lopulta muualle, apinalauma jäi huseeraamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen niin, että olen töissä ainoastaan siksi, että tienaan elantoni. Varsinainen elämä ja ystävät on työn ulkopuolella. Näin ollen ei tarvitse ottaa liian raskaasti mitään mitä työpaikan sosiaalisissa kuvioissa tapahtuu.
Kunpa se olisikin noin helppoa! No, joillekin ilmeisesti on.
Mutta kun on kuullut niitä kiusaamiskertomuksia, joissa esim. kiusatun työpöydältä saatetaan viedä piiloon työssä tarvittavia asiakirjoja, niin kyllä se vähån vaikuttaa myös työn tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lue koskaan mitään muuta kuin naistenlehtiä ja AV:tä?
Jos yhtään on yleistietoa, niin pitäisi tietää (ottaen huomioon, miten yleistä työpaikkakiusaaminen on), että työpaikkakiusatuksi joutuu ihan sattumanvaraisesti. Joku menestyvä työntekijä voi ärsyttää juuri sitä suvaitsematonta typaikkapahista (jolla itsellään ei ole kaikki ihan kohdallaan), joka sitten alkaa kiusaamaan. Usein syystä, josta kiusaaja on kiusatulle kateellinen.Toisaalta samat tyypit yleensä joutuu kiusatuiksi koulussa, armeijassa, töissä. Ei taida olla ihan sattumanvaraista kuitenkaan.
Minäkin ajattelen, että tietynlainen persoonallisuus vetää saalistajat kimppuunsa. Huomataan jokin herkkyys tai haavoittuvuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen niin, että olen töissä ainoastaan siksi, että tienaan elantoni. Varsinainen elämä ja ystävät on työn ulkopuolella. Näin ollen ei tarvitse ottaa liian raskaasti mitään mitä työpaikan sosiaalisissa kuvioissa tapahtuu.
Kunpa se olisikin noin helppoa! No, joillekin ilmeisesti on.
Mutta kun on kuullut niitä kiusaamiskertomuksia, joissa esim. kiusatun työpöydältä saatetaan viedä piiloon työssä tarvittavia asiakirjoja, niin kyllä se vähån vaikuttaa myös työn tekemiseen.
Tietysti nykyään, kun toimistoissa ei enää ole niin paljon paperia, tuo ei ole yhtä helposti mahdollista. Myös etätyö estää tuon kaltaisen kiusaamisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lue koskaan mitään muuta kuin naistenlehtiä ja AV:tä?
Jos yhtään on yleistietoa, niin pitäisi tietää (ottaen huomioon, miten yleistä työpaikkakiusaaminen on), että työpaikkakiusatuksi joutuu ihan sattumanvaraisesti. Joku menestyvä työntekijä voi ärsyttää juuri sitä suvaitsematonta typaikkapahista (jolla itsellään ei ole kaikki ihan kohdallaan), joka sitten alkaa kiusaamaan. Usein syystä, josta kiusaaja on kiusatulle kateellinen.Toisaalta samat tyypit yleensä joutuu kiusatuiksi koulussa, armeijassa, töissä. Ei taida olla ihan sattumanvaraista kuitenkaan.
Minäkin ajattelen, että tietynlainen persoonallisuus vetää saalistajat kimppuunsa. Huomataan jokin herkkyys tai haavoittuvuus.
Tietynlainen "kaveria ei jätetä" - ajatus siis muuttanut muotoaan "vähänkin erilainen jätetään varmasti" - muotoonsa??!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen niin, että olen töissä ainoastaan siksi, että tienaan elantoni. Varsinainen elämä ja ystävät on työn ulkopuolella. Näin ollen ei tarvitse ottaa liian raskaasti mitään mitä työpaikan sosiaalisissa kuvioissa tapahtuu.
Kunpa se olisikin noin helppoa! No, joillekin ilmeisesti on.
Mutta kun on kuullut niitä kiusaamiskertomuksia, joissa esim. kiusatun työpöydältä saatetaan viedä piiloon työssä tarvittavia asiakirjoja, niin kyllä se vähån vaikuttaa myös työn tekemiseen.
Tietysti nykyään, kun toimistoissa ei enää ole niin paljon paperia, tuo ei ole yhtä helposti mahdollista. Myös etätyö estää tuon kaltaisen kiusaamisen.
Paperin sijasta voi tiedostoja vaikkapa kadottaa ja vähintään yhtä helposti. Jos ei kopioita löydy niin sehän vielä pahempikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen niin, että olen töissä ainoastaan siksi, että tienaan elantoni. Varsinainen elämä ja ystävät on työn ulkopuolella. Näin ollen ei tarvitse ottaa liian raskaasti mitään mitä työpaikan sosiaalisissa kuvioissa tapahtuu.
Kunpa se olisikin noin helppoa! No, joillekin ilmeisesti on.
Mutta kun on kuullut niitä kiusaamiskertomuksia, joissa esim. kiusatun työpöydältä saatetaan viedä piiloon työssä tarvittavia asiakirjoja, niin kyllä se vähån vaikuttaa myös työn tekemiseen.
Ja vaikkei työtä kukaan vaikeuttaisikaan konkreettisesti, harva varmaan oikeasti pystyy eristämään kaiken sosiaalisen elämänsä ja kokemusmaailmansa täysin työpaikan ulkopuolelle. Töissä ollaan kuitenkin samojen ihmisten kanssa tekemisissä keskimäärin kolmasosa vuorokaudesta. Hyvässä ja pahassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten kesken on vähän eri asia, mutta aikuisen ihmisen pitäisi jo hyväksyä, että sitä on jokainen omillaan maailmassa ja sinua kohdellaan juuri niin kuin annat itseäsi kohdella. Jos rupeat kynnysmatoksi, löytyy aina joku jolla on likaiset kengät. Niin sanoakseni.
No vähän noinkin. Mutta toisaalta aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että likaiset kengät puhdistetaan ihan jonnekin muualle, kuin toisen selkään.
Työyhteisö taisi olla pääsyyllinen omassa kiusaamiskokemuksessani. Työpaikka oli urani ainoa, jossa ei järjestetty perehdytystä, rooleja ja vastuita ei oltu määritelty lainkaan. Työntekijät oli jaettu verhon takana arvostettuihin ja ei-arvostettuihin. Kaikki hapuilivat pimeydessä.
Työkaveri oli saanut edellisessä työpaikassa kenkää yt-neuvotteluissa, hän oli niin stressissä ja epävarma, että puhui kollegoista jatkuvasti pahaa, sepitti heistä juttuja, ja raivostui jos hänen tekemisiään priorisoitiin alemmas. Työyhteisö myös mahdollisti tämän, koska käytökseen ei puututtu ja esihenkilöihin meni myös kollegan manipulointi täysin kritiikittä läpi (kokemattomat esihenkilöt ekassa vastuuroolissaan, johon eivät olleet saaneet mitään koulutusta eikä ollut kiinnostanut opetella).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
yleensä kiusaajat ovat aina rumia ja jotenkin muutenkin onnettomia, aian niillä on heikko itsetunto.
sanoohan sen järkikin että niissä on itsessään vikaa.
Tuo vammainen kyllä puhui kiusatuista.
olen kokenut kiusaamista työpaikalla.
Kerran pakit saanut työkaveri alkoi kiusaamaan minua, jatkuvaa töitteni hankaloittamista sekä järkyttävää suunsoittoa ja nimittelemistä. Otin asian esille kun en enää jaksanut, lopulta vaihdoin työpaikkaa ja tuo hylätty miesparka jäi soittamaan suutansa muille.
Yhdessä työpaikassa kaksi samaa paikkaa hakenutta aloitti kiusaamisen heti, tulin muualta ja heidän esimiehekseen. Suoraa huutoa, tehtävistä kieltäytymistä, selän takana nimittelyä, asioiden hankaloittamista. Pääsin eroon tilanteesta kun molemmat tajusivat lähteä toisaalle töihin. Oma esimieheni ei puuttunut, korosti, kuinka HÄNELLE, ei kukaan huutanut...samainen esimies ei myöskään perehdyttänyt työhön, minulla ei ollut edes työpöytää kun aloitin, töitä olisi pitänyt tehdä toisten koneilla silloin kun jollain olisi ollut 10 minuutin tauko! Työ oli siis kokoaikasta :D. Minulla oli kuitenkin melko hyvä kokemus itse tehtävästä, joten sain homman pyörimään paremmin kuin ikinä ja järjestin itselleni työtilan tarvikkeineen. Samainen esimies otti kunnian aina töistäni itselleen, oli kaksinaamainen narsisti ja usutti älykkyydellään alhaisen aputyöntekijän väittämään, että kiusasin häntä kun vaadin tehtävien hoitoa. Ko. työntekijä yritti mm. lääppiä minua, tunkeutua kotiini, ei kuulemma osannut lukea yms. ihan painajainen, ei suoritunut alkeellisimmistakaan tehtävistä mutta ilmeisen kätevä manipuloitavaksi esimiehen tarkoituksiin. Lopulta vaihdoin työpaikkaa.
Nykyään nostan kissan heti pöydälle jos koen, että minulle huudetaan tai käyttäydytään epäasiallisesti, minulla on täysi nollatoleranssi näiden asioiden suhteen. Haluan keskittyä työssäni työntekoon, en persoonallishäiriöisten draamoihin.
Miksi minua on kiusattu, yksi syy on olleet nämä ihastuneet työkaverit, toinen syy on ollut, että olen melko pätevä siinä mihin ryhdyn, kateus on yksi perisynneistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan ajattelen että etenkin tätivaltaisilla aloilla, ei aa olla pitkä ja hoikka, kaunis, älykäs nainen esim. samassa paketissa, jos ei ole dominoiva luonne, koska muuten lättynaamat lyttää sut ja juoruilee ja kiusaa sua ja kehuvat kilvan toisiaan 164 cm / 80 löllyköinä hoikiksi ja kauniiksi.
Et kyllä kuulosta kivalta.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava olisi kuulla onko työyhteisöjen piirteissä sellaisia puolia jotka lisää kiusatuksi joutumista tai päin vastoin?
Esim.opettajista ja varhaiskasvatuksesta on aika ajoin kuulunut että työyhteisöjen ongelmat ja stressi yleensä kasvaneet kun yksiköt muuttuneet yhä isommiksi. Silloin toki myös kuormittavia tilanteita yhä enenevämmin.
Mutta onko yksiköissä tai niiden koossa tai jossain ulkoisista puitteissa tai sisäisessä rakentaissa sellaista joka lisää tätä kiusaamisen ja kiusatuksi tulemisen mahdollisuutta ja siihen laukaisevia tilanteita?!
Itsestäni voin sanoa sen verran että stressi kyllä kasvaa kun joutuu paikkaan jossa paljon virikettä, siis lähinnä ihmisiä paljon ympärillä. Tietysti kyse siitä millainen rooli ja tilanne ja miten hyvin niitä voi hallita, kuten oma asema tilateessa. Jos joku kuitenkin sanoo että kiusatuksi joutuminen on jonkun oma syy niin ei kyllä ymmärrä mitään ihmismielen dynamiikasta. Monesti siinä silti taitaa olla jostain väärisyneestä roolikuvasta kyse ainakin tietyissä mielessä?! Mutta mikä asetelma arkipäivässä tai siinä tilateessa ja ympäristössä on laukaisevat tekijät?!!
Omien havaintojeni mukaan kiusaamisriski on suurempi työyhteisöissä, jotka ovat kovin hierarkkisia ja joissa työtä tehdään ns. omalla persoonalla. Henkilökohtaisen ja työminän rajat menevät helposti sekaisin ja jotkut ottavat nokkiinsa siitä, jos joku työkaveri on vähän "erilainen" heihin verrattuna. Tässä erilaisuuden ei tarvitse tarkoittaa ujoutta, hiljaisuutta tai muuta sellaista, jota yleensä tarjotaan kiusatuksi tulemisen syyksi. Yhtä lailla reipas, miellyttävä ja ulospäinsuuntautunut henkilö voi joutua kiusatuksi, jos osuu erilaisuutta huonosti sietävään työyhteisöön, jossa on paljon sosiaalisesti taitamattomia, työhönsä leipääntyneitä ja itsestään epävarmoja työntekijöitä.
Hierarkkisuus puolestaan saa usein aikaan "paska valuu alaspäin" -ilmiön, jossa omat vääryydet kostetaan oletetusti alemmalla tasolla olevalle. Kyseessä voi olla paikan uusin työntekijä tai vaikka opiskelija, joita hierarkkisissa yhteisöissä tuntuu toisinaan olevan suorastaan lupa simputtaa. Hierarkkisuuteen yhdistyy monesti myös huono johtaminen, jolloin kukaan ei oikein tiedä paikkaansa työyhteisössä eikä ole selvillä siitä, millaista työpanosta häneltä odotetaan. Sen synnyttämä hämmennys ja turhautuminen purkautuu usein työkavereiden huonona kohteluna.
Toisaalta toisen ääripään työyhteisöt eli vailla mitään normeja ja rajoja olevat, esimerkiksi monet taide- ja kulttuurialan työyhteisöt, voivat olla yhtä lailla kiusaamispesäkkeitä. Huonoa ja epäkunnioittavaa käytöstä on helppo perustella "taiteilijaluonteella" ja osassa alan yhteisöistä ei tajuta sitä, kuinka vahingollista piittaamaton ja rajaton käytös on. Kaikilla alan ihmisillä ei ole tajua siitä, miten ihmisten kanssa toimitaan eikä taitoa katsoa asioita muiden perspektiivistä. Jos siihen yhdistyy vielä kateutta tms. kollegaa kohtaan, pelkkä keskenkasvuinen käytös luisuu herkästi kiusaamiseksi.
Jos kiusaaja ei tarvitsisi mitään syytä niin silloin johtajia kiusattaisi yhtä paljon kuin harjoittelijoita.
Kyllä joku syy on mikä laukaisee, eikä se oli juurikaan hyväksyttävä. Koska tilalla voisi olla jotain rakentavaa ja asiallista. Kyse on myös kiusaajan pelosta jotain epämääräistä muutosta tms.kohtaan.
Tämä on suuri ongelma työyhteisöissä, eikä ole parantumaan päin. Kyse on yhä tehokkaammaksi vaadituilta työyhteisöiltä kykyä käsitellä asioita millään muotoa. Tai siis mahdollisuus käsitellä aina olisi mahdollista.
Mutta koska tietyt tilanteet tätä laukaisee niin veikkaan että yksinkertaisin tapa välttää olisi avoimuus ja keskustelu. Kun jotkut ylempänä väittäneet että samat henkilöt joutuu yhä uudestaan näihin tilateisiin : no varmasti kyllähän kierre kulkee edelläkin, mutta ongelma on silti sama, eli yhä vaikeampaa saada otetta yhteisöstä, vaikka kaikki voisi olla hyvinkin vähäisestä huomiosta kiinni. Toki on myöskin vaikeita tapauksia jotka kaipaisi muutakin ammatillista apua, ihan hyvässä mielessä tarkoitan.