Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi vai elämänkumppani?
12.01.2009 |
Jollain foorumeilla on varmasti aihetta jauhettu, mutta nostan kissan pöydälle nyt täällä, kun kerrankin satuin käymään lukemassa näitä keskusteluja...
Kun ajatellaan elämää kokonaisuutena, niin kumpi on tärkeämpää, lapsi vai kumppani????
Itse ajattelen - ja tämähän on henkilökohtainen mielipide - että kumppani on se tärkeämpi. Lapset ovat meillä vain lainassa, heillä tulee olemaan oma elämä, vaikka vanhemmat toki useimmiten ovat erittäin tärkeitä ihmisiä heille koko elämän ajan. Jos menettää lapsen, on sitä tuskaa jakamassa useimmiten toinenkin ihminen, joka käsittää sanoittakin, miten pahalta tuntuu. Jos taas menettää kumppaninsa, ei ole ketään jonka kanssa jakaa surua. Lapselle ei sellaista taakkaa voi missään nimessä laittaa, vaan päinvastoin hänen omaa murhettaan on jaettava ja yritettävä helpottaa.
Ja ilman tuota menettämisen uhkaakin: itselleni elämänkumppani, ihana mieheni, on se tärkein ihminen maailmassa. (Olen silti täysin vastuussa lapsestani, eli älkää alkako jauhamaan vastuusta. Myöskään ei voida tässä yhteydessä miettiä kumman vaikkapa pelastaisi jos vain toinen olisi mahdollinen. Varmasti se olisi silloin lapsi, koska vastuu ei lopu koskaan.)
Nyt puhun siitä, miten kukin näkee oman elämänsä ja olen erittäin kiinnostunut lukemaan erilaisia näkemyksiä!!
Kommentit (94)
ja sen jatkumisen edellytys ei ole kumppani vaan lapsi. ihan siis biologisesti. Eli Biologisesti lapsi on tärkeämpi.
Vastuun kannalta lapsi on tärkeämpi, koska lapsi on riippuvainen. Kumppani voi pitää huolta itsestään.
Tunnepuolen kannalta tämä varmaan riippuu ihmisestä. Jos on sellainen, ettei osa elää yksin niin sitten se on kumppani. Jos on sellainen joka panostaa jatkuvuuteen niin se on lapsi. Jos on suhteellisen snormaali ihminen niin ne on varmaan aika tasapainossa.
mutta koska kokonaisuuden kannalta pitää ottaa huomioon nämä kaikki aspektit (biologia, vastuu ja tunnepuoli) niin kaikenkaikkiaan se palsi on kaikille tärkeämpi. Joillain se kumppani vaan sitten saa myös osansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittele tulipalo. Kenet pelastat ensin?
Suojelen lasta vaikka hengelläni. Lasta rakastaa on se mitä vain, millainen vain.
Kumppani on aikuinen omilla toimeentuleva ihminen, joka kriisin sattuessa selviäisi elämästään ilman minuakin. Lapseni eivät selviäisi äitnsä kuolemasta. Olen heille täysin korvaamaton ja se tieto riittää laittamaan lapset etusijalle.
Miehen voi heittää pellolle, kun/jos töppäilee..pettää tms, mutta omalle lapselle antaa anteeksi. Mies voi vaihtaa mut pois tai minä löytää uuden, mutta lapset eivät vaihda meitä pois..eikä vanhemmat vaihda lastaan pois..että näin.
Rakkaus omaan lapseen on ehdotonta. Teki lapsi mitä tahansa, tulet häntä aina rakastamaan.
Samaa ei voi sanoa kumppanista. Jos mies pettää, hakkaa, alkaa väkivaltaiseksi, niin rakkaus eittämättä hiipuu. Eli rakkaus on ehdollista ja kohde voi vaihtua elämän aikana monestikin.
Sen sijaan lapset on aina yhtä rakkaita.
Ja jos pitäisi valita kumman pelastaa hätätilanteessa, niin lapsi se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumppanin kanssa tunteet voivat hiipua ja ero tulla, mutta lapsi on aina sydämessä - olkoonkin vain lainaa.
Miehiä tulee ja menee, mutta lapset ovat ja pysyvät ja rakastavat ehdoitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minkäänlaista kilpailua. Ei tarvitsisi miettiä sekuntiakaan jos joutuisin valitsemaan.
Rakastan kyllä miestäni paljon, mutta ei sitä rakkautta voi verrata siihen mitä tunnen lapsiani kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ilman nykyistä kumppania ei olisi noita lapsiakaan. Eli ensin löytyi se ihminen, kenen kanssa haluaisin perheen hankkia.
Mulle on on itsestään selvää ollut aina, että lapsi on tärkeämpi. Ehkä meidän suhde on huono tms, mutta en voi kuvitellakaan rakastavani jotain miestä lähellekään niin paljon kuin lapsiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut aina sitä mieltä ,että tulen äidiksi vaika ilman miestä.
Sitten löysinkin ihanan miehen ja saimme kaksi ihanaa poikaa.
Kymmenen yhteistä vuotta takana ja päädymme sovussa avioeroon.
Paperi hommat saatiin eteenpäin ja yllätys yllätys huomasin olevani raskaana.
Tällä hetkellä olen ikionnelenin kahden lapsen yksinhuoltaja ja puolen vuoden kuluttua kolmen lapsen yksinhuoltaja.....ja erittäin onnellinen elämäntilanteeseeni.
Eli valitsen mieluummin lapseni kuin jonkun karvanaama turjekkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun puoliso tulee ykkösenä tärkeysjärjestyksessä (ihmisistä), niin asiat on aika hyvin. Eipä tule pettämisiä ja jättämisiä silloin, kun parisuhteesta huolehditaan, vietetään yhdessä aikaa, nautitaan toisistaan. Lisäksi lasten on hyvä ja turvallista kasvaa, kun vanhemmilla on toimiva ja rakkaudentäyteinen suhde.
Ei ne lapset kaukana puolisosta tietenkään tule. Mutta puoliso on se, jonka kanssa olen valinnut elää loppu elämäni, myös sen jälkeen kun yhteiset lapset on maailmalle saateltu. Pakkohan puolison on olla tärkein!
tämäkin vain mututuntumaa.
Johtuu kai siitä pohjimmaisesta syystä, että musta maailmassa on lopultakin aina yksin ja elämänsä loppuun asti pysyy alusta loppuun asti mukana vain sinä yksinäinen itse.
Siksi puoliso on vain hetkellinen rinnallakulkija joka pohjimmiltaankin on joku täysin tuntematon jota ei voi koskaan täysin tuntea (en taida uskoa toiseen puoliskoon...) ja puoliso kulkee rinnalla vain sen ajan minkä haluaa ja voi koska tahansa sanoa sopimuksensa irti ja häipyä.
Lapsiaankaan ei todella lopulta voi tuntea, mutta heihin on syvä suhde syntynyt jos kohdussa ja jatkuu niin pitkään kuin jatkuu, toivottavasti oman elämän loppuun asti. Ja vaikka lopulta lähtisivätkin kotoa, on suhde erityinen kuten mihin tahansa muuhunkin omin käsin pikku siemenestä suureksi saatettuun.
Tämä ehkä on synkkä ja kyyninen elämänasenne, mutta näin mulla. Osa mietinnöistä on jo lapsuuden peruja, osa ehkä eron seurausta.
lapsesta ei onnistu kumpikaan.
Kyllä mulle tällä hetkellä on lapset etusijalla, samoin miehellekin, mutta varmaan keskinäisen suhteemme merkitys kasvaa sitä mukaa kun lapset kasvavat.
Miehen pystyisin jättämään ja voisin unohtaa, mutta lapsista en luopuisi IKINÄ, vaikka olisivat minkälaisia tahansa tai tekisivät mitä tahansa.
Mun mies on sanonut, että pitää mua itselleen tärkeimpänä ihmisenä jopa ennen lapsia. Mä vaan jotenkin hymyilin vastaukseks, koska en voi sanoa olevani ollenkaan samaa mieltä. Lapset on mulle tsiljoona kertaa tärkeämpiä kuin yksikään mies vois olla koskaan.
Kuolisinko mieheni puolesta? En.
Mikään ei ole suurempaa kuin äidinrakkaus.
Koska lapset lähtevät aikanaan, mutta kumppani jää. Suhteemme perustuu vapaaseen valintaan, olemme valinneet toisemme. Lapsiamme emme ole valinneet, eivätkä he meitä. Ja kliseisesti sanottu mutta totuus on se, että meidän suhteemme on lastemme koti.
Alue: Aihe vapaa
ja lastani rakastaisin vaikka hän tekisi mitä. Samaa ei voi sanoa kumppanista. Erot ja pettäminen ovat nykyään tavallasia, mutta oma lapsi on aina rakkain. Oman lapsen kuolema on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Toki aviopuolisonkin kuolema on kamalaa, mutta vielä 1000 kertaa kamalampaa on ihmiselle oman lapsen kuolema. Lasta rakastaa ehdoitta, mutta kumppania ei. Jos kumppani pettäisi tai tekisi jotain vielä kamalampaa, erohan siinä tulisi.