Lue keskustelun säännöt.
Äitini pyysi minulta yhtä asiaa, en puhu hänelle, mitä teen?
20.06.2015 |
Eli en ole enää puheväleissä äitini kanssa. Äiti ei tätä halua tajuta. Mies on ja on sanonut äidlleni, että viestit miehelleni, ei minulle, että äiti siis jättää minut rauhaan.
äiti ei ole tätä kuitenkaan kunnioittanut, vaan on kerran viestitellyt mulle kysyen kuulumisia. Surullistahan se on, että tähän on tultu, mutta hänelle on annettu monta tilaisuutta ymmärtää, miten kohdella minua niin, ettei pahoita mun mieltä ja kun ei halua ottaa mitään onkeensa niin katkaisin välit.
Mutta nyt mietin, mitä teen, kun äiti lähestyi minua ehdottaen, että hän ja eräs sukulaisensa jonka mäkin tunnen lapsuudestani, tulisivat meille käymään myöhemmin kesällä. Tai vaihtoehtoisesti niin, että näksimme kaikki äitini luona. Tämä sukulainen haluaa kuulemma nähdä lapseni.
En halua heitä meille, meillä on tosi sotkuista. Tavallaan siinä olisi se hyvää, että kun äiti on aina lytännyt minua aiheesta ja häpeää minua siksi, niin saisi hävetä sitten oikein kunnolla. Mutta ei se nyt olisi kivaa sitä sukulaista kohtaan tulla meille enkä jaksaisi siivota juurikaan.
Mä en halua mennä äidilleni. Se olisi sitten vain teatteria että välimme ovat muka kunnossa, sitä se on ollut tähän asti ja se teatteri on nyt minun osaltani loppu.
Mietin, että ehkä mies menisi vain lasten kanssa. Sekin harmittaa, koska ei heille nyt varmaan tämä sukulainen niin tärkeä ole. Ajomatkaaakin on reilusti toistasataa km suuntaansa.
Vielä tuli mieleen valkoinen valhe, mutta en vaan haluaisi lähteä sillekään tielle. Eli sanoisin, että olemme silloin juuri matkoilla. Mitä te tekisitte?
Kommentit (694)
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 21:59"]
Viestiin 199 viitaten: ap, on kyllä vähän liikaa vaadittu ihmisiltä, että he oikeasti kykenisivät pidättäytymään neuvomisesta jos eivät ymmärrä tilanteesta paljonkaan. Asiahan on päinvastoin: sitä innokkaampia ollaan neuvomaan, mitä vähemmän ymmärretään. Jos et sitä ihan oikeasti ymmärrä, se on jo vähän huolestuttavaakin. Siis muiden ihmisten suhteen. Äitisi neuvomisille olet toki allergisoitunut, mutta pystytkö käsittämään tämän yhtälön ja hyväksymään sen kohtuullisen neutraaliksi ýleisinhimilliseksi piirteeksi, jota vain normaalitilanteissa tasoittavat erilaiset lieventävät tekijät, kuten esim. toista kohtaan tunnettu kunnioitus ja etäisyysden suoma välinpitämättömyys?
Jotta voit ymmärtää äitiäsi jonain päivänä voidaksesi antaa anteeksi, vaikket koskaan pystyisi hänen kanssaan tekemisissä olemaankaan - sinun pitäisi ensin kyetä ymmärtämään ihmisiä yleisellä tasolla. Käykö se sinulta miten hyvin silloin kun et joudu puolustamaan oikeuttasi olla sinä?
Nämä olivat pohdittavia kysymyksiä, en ole vastauksenkipeä.
[/quote]
Joudun puolustamaan sitä aina. Kai. Mulla on vissiin hyvin huono itsetunto. Mulla on ollut liian vähän ihmissuhteita, ne ovat menneet pieleen tai olen joutunut vetäytymään niistä. Siis harjoitellakseni sitä, mitä mulle oikein halutaan sanoa tai mitä ihmiset tarkoittavat. Oletan ihmisten haluavan minulle pahaa. Ennemmin tai myöhemmin. Olen ihan varma siitä. Harva kestää mun suuttumista, tai sitten en halua näyttää sitä ja vetäydyn, mutta suutun eli pahoitan mieleni ja sitten suutun, jos koen, että minulle puhutaan pitäen minua jotenkin puhujan alapuolella tai vähätellen. Ja neuvominenhan saa perinteisesti sellaiset ajatukset nousemaan. Mutta livenä mun tilanteesta tietää hyvin harva. Kelle mä kertosin mitään tästä? En kellekään. Joten ei niitä neuvojiakaan ole.
Turha mun on kehenkään tutustua, kun tää tilanne on näin turhauttava. Kerron jollekin tilanteestani ja odotan mitkä sanat kaveri valitsee (moitteeseen). Moittiminen on kuitenkin AIVAN TURHAA, I've had it, ei auttanut, jotain muuta, kiitos. Voisinhan mä tietenkin koittaa reippaasti vaan tutustua ohmisiin ja antaa heidän tehdä päätökset minusta, mutta äitini sanat kummittelevat mielessäni. Ehkä en kiinnosta ketään, ehkä minua ei voi arvostaa. En ota sitä riskiä. En ole mikään muiden sylkykuppi, kun on paha olla.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos 78. Jämäkkää ja suoraa puhetta. Olet oikeassa. Tää on kaikki niin alussa, mä opettelen. Siis itsenäisyyttä. Vappuna katkaisin välit, tää äidin yritys on ensimmäinen haaste minulle ja vaikeaa on, mutta avullanne lankakerä oikeasti avautuu. En oo mm. uskaltanut ajatella, ettei äiti rakasta mua kuten pitää. Siksi et saan näkökulmia tähän, teinkin tän aloituksen. Jo uudet ajatukset vie eteenpäin.
ap
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 14:09"][quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:45"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:42"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:38"]
Niin mitä mä sanon äidille kun se syyttää mua sukulaisen matkan pilaamisesta, kun halusin tehdä itsestäni numeron ja tavata VAIN hänet jossain kahvilassa ja mielenosoittaa äidilleni, että käyttäydyn häntä kohtaan huonosti vaikka ei ole (äidin mukaan) mitään syytä!!! Vai pitääkö mun vaan unohtaa koko tapaaminen?
ap
[/quote]
No et tietenkään sano mitään! Ethän sinä puhu äidillesi, muistatko? Etkä edes kuuntele niitä syytöksiä, etkä hankkiudu tilanteeseen jossa äitisi pääsisi syyttelemään sinua.
[/quote]
Joo, mutta jotenkin pitäis hoitaa toi ehdotus. Siis reagoida ehkä. Vai laitanko miehen vastaamaan, kun äidilleni on sanottu, että yhteydenotot sinne, muttta kun ei ymmärrä/usko.
ap
[/quote]
Ei sinun tarvitse reagoida mitenkään. Mietipä, mikä oli äitisi tarkoitus ylipäätään? Oliko se
a) Tuottaa sinulle hyvää mieltä? Äitisihän tietää ettet halua tavata häntä, ja nyt hän on pakottamassa sinut tapaamaan itseään. Voinemme siis todeta että tämä ei ollut syy.
b) Tuottaa sinulla pahaa mieltä? Kuten todettu, äitisi tietää ettet halua tavata häntä. Siksi hän käyttää kaikki tietämänsä manipulointikeinot jotta saisi sinulle syyllisen olon. Jos et tapaa heitä, sinulla on paha mieli (koska hän on manipuloinut sinut kokemaan syyllisyyttä). Jos tapaat heidät yhdessä, sinulla on paha mieli koska joudut tapaamaan myös äitisi. Jos tapaat sukulaisen yksin, sinulla on paha mieli koska äitisi on syyllistänyt sinut siitäkin.
100% varmasti voidaan siis todeta että äitisi yhteydenoton syy on vain ja ainoastaan tuottaa sinulla pahaa mieltä. Miksi sinun pitäisi vastata yhtään mitään yhteydenottoon jonka tarkoitus on vain pahoittaa mielesi?
Ja sitten se tärkein: älä ota vastaan äidiltäsi mitään viestejä. Ei kenenkään kautta.
[/quote]
Mutta MIKSI mun äiti manipulois minua? Hän on sanonut rakastavansa minua? Miksi hän haluaa tuottaa minulle PAHAN MIELEN? Miksi ihmeessä? Olen saanut kärsiä siitä koko ikäni, koko ikäni, aina. Luulin, että kun tulen aikuiseksi, se loppuu. Kiusaako hän siis minua ja miten pääsen siitä eroon?
Sithän mulla ei ole äitiä? En voi sanoa, että mulla ois äitiä,, joka rakasti minua?
Miksei äiti itse NÄE tätä? Olen puhunut hänelle kaikesta, mitä tunnen, että hän vain moittii minua, ja tuntuu pahalle, mutta hän ei lopeta.
Aivan kuin hän vihaisi minua.
Pitääkö mun alkaa suhtautua kuten mun äitini vihaa minua?
Mä en oikeasti kestä, mä olen koittanut olla ihan hyvä tytär, mutta siivoaminen on aina ollut vähän sitä sun tätä ja en osaa olla sellainen kohtelias ja sulavakäytöksinen, että äidille kelpais.
Miksi hän SEN TAKIA kiusaa mua? En nyt oikeasti ymmärrrä. Eikö äidit vaan rakasta lapsiaan? Mitä se nyt oikein sekoilee?
Mä en halua uskoa, että äiti haluaa tuottaa mulle pahaa mieltä. Mä kuvittelen, että ottaa tuon ehkä edelleen jonkinlaisena koulutuksena. "Mun pitää tulla kaikkien kanssa toimeen, tilanteisiin, joissa en saa itse valita, miten ne menee" tai jotain muuta selaista. Tavallaan ymmärrän, että siellä on takana vihaa, mutta peitteleekö äiti oikeasti sitten vihaansa minuun kaikilla näillä koulutuksilla??? Ihan outoa. Miksei voi olla vihainen suoraan? Niin mäkin aina oon hänelle ollut. Raivoaminen ei todellakaan tuota ongelmia, heh. Jos äiti on toiminut satuttavasti siis.
Meidän kommunikointi on olllut pääosin aina vihamielistä kyllä. Aitoa lämpöä ei oikeastaan ole ollut. Tai mä oon ollut tosi pieni, kun se on minun puoleltani loppunut, niin etten itse muista ees.
Äiti saa myös kaiken näyttämään siltä, kuin hän ei oikein vain käsittäis, etten mä halua nähdä häntä ja saan sanoa sen uudelleen ja uudelleen (tähän asti en ole silti inahtanutkaan, eli välien katkaisu on pitänyt) ja äiti saa sitten pöyristyä ja loukkaantua aina uudelleen ja uudelleen. Miksi se ei ole aito, vaan ihme pelaa ja manipuoli, mä en jaksa tuollaista sukulaista, siksi ne välit kyl onkin katki, joo.
ap
[/quote]
No kerropas jetsulleen niitä tilanteita miten ja missä äitisi on dissannut sinua?
Ota hyvä ihminen vastuu omasta elämästäsi, kun olet lapsiakin hankkinut! Vaikutat äärimmäisen rasittavalta ihmiseltä.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 12:41"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 12:36"]
Onpahan syy olla haluamatta ihmisiä kylään kun ei viitsi siivota! Onko ap.n elämänhallinta pettänyt, oletko masentunut tai mt-ongelmainen? Tuo muukaan sepustus ei kuulosta ihan normaalilta.
[/quote]
On elämänhallinta pettänyt ja äidin toiminta on siihen yksi syy. Siksi en enää halua nähdä häntä enkä antaa hänen vaikuttaa minuun.
Ja siis frankly my dear jos äitini onni olisi minulle tärkeää, siivoaisin. Mutta kun se ei ole. Niin ainoa syy olla siiboamatta olisi se, että äiti saa sitten hävetä, kun sukulaisensa näkee, ettei äiti ole oikein onnistunut tyttärensä kasvattamisessa. Kun äiti kerran haluaa ottaa sen niin päin, sen sijaan, että antaisi mun valita siisteystasoni itse.
[/quote]
Olet laittanut välit poikki, mutta silti annat äitisi kontrolloida kaikkea käytöstäsi? Tee nyt oikeesti niin kuin itse haluat, äläkä joka asiassa mieti, että äitiäitiäiti. Itse olet vastuussa omasta kodistasi, omista tunteistasi ja omasta hyvinvoinnistasi, etkä voi huonoa oloasi siirtää jonkun muun syyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos äiti ois kannustanut, tai ei ainakaan ois haukkunut, olis helpompaa ottaa riski ja tutustua ihmisiin ja katsoa pitääkö he minusta. Eli kyllä vain vanhempi voi pilata lapsensa kyvyn "elää". Miksei äiti kannustanut tai edes antanut olla?? Miksi ei oo koskaan ollut PAHOILLAAN siitä mitä olen saanut kokea, kun hän oli väsynyt yms? Antaisin anteeksi. Nykyisin äidin taktiikka on valehdella päin naamaa, että ei ole koskaan käyttäytynyt huonosti mua kohtaan tai huutanut. Hän oikeutti toimintansa sillä, että katsoi mun ansaitsevan sen.
ap
Kuulostatpa, AP, oikein hienolta ja tasapainoiselta ihmiseltä. :)
Ja ei, en tule lukemaan ketjua enää, joten älä turhaan tuhlaa energiaasi näpytelläksesi minulle vastausta jossa kerrot haluavasi NEUVOJA EIKÄ MOITTEITA!!!11.
Senkin energian jonka vastaamiseen käyttäisit, voisit kanavoida vaikkapa siihen lääväsi siivoamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinullekin ystäviä löytyisi, jotka osaisivat olla neuvomatta. Ehkä olet yrittänyt rakentaa ystävyyttä senverran nuorten ihmisten kanssa,etteivät he ole voineet ymmärtää tilannettasi mitenkään. Olet siis ollut tuomittu epäonnistumaan. Olisi valtavan onnellista, jos suvussa tai muussa tuttavapiirissä olisi joku joka osaisi katsoa tilannetta sinunkin kannaltasi.
Olet keski-ikäinen, sinulla on loistavasti aikaa korjata taisteluvammasi ja kehittää kykyäsi ymmärtää muita ja irtautua pelkoreaktioistasi. Ei tilanne ole noin toivoton. Valitse vain alkuun ystävät tarkoin. Tarvitset heitä, jotta et puolestasi lastaa liikaa omaa perhettäsi. Sinussa on kuitenkin paljon ainesta, joka on jäänyt alikäyttöön kun olet joutunut muuntumaan mureenaksi.
Mitä vittua sinä noita asioita pyörität päässäsi?
Keskity olemaan hyvä äiti lapsillesi ja elämään elämääsi.
Itsekkin ole laittanut välit poikki äitiini. Ja elän elämääni vapaana, miettimättä mitä äitini minusta ajattelee, tai muu suku. Ihan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei herrajee että mielenterveydeltään tuon kaltaiset ihmiset vielä lisääntyy.
Ottakaa nyt huomioon tuo, mitä ap äsken vasta kertoi: hän on aloittanut itsenäistymistaistelunsa vasta vappuna. Totta kai hän on ihan sähikäisenä vielä, tuskahan on vasta alkanut tosissaan purra. Ensialkuun sitä on huojentunut, koska tilanne on ollut kestämätön ja mikä tahansa irtiotto on helpotus. Sitten alkaa akuutti tuska helpottaa, ja siinä vaiheessa alkaa äidin psykologinen valta taas purra, koska oma epävarmuus ja syyllisyydentunteet alkavat saada tilaa. Kun on kuvitellut alkavansa vapautua ja näkee äkkiä edessään loputtoman ylämäen, loppuu usko ja rohkeus, eikä ole vielä minkäänlaista myönteistä kokemusta omasta pärjäävyydestä.
Äiti on itse kertonut, ettei rakasta lastaan. Kannattaa kuunnella sitä päälausetta ja keskittyä sen hyväksymiseen, ja luopua toivosta, jonka ripustaa sivulauseisiin, jotka ovat tyyppiä koska olet tuollainen. Äidissä nyt vain on radikaalia vikaa. Tottakai silloin on tyttäressäkin vammoja. Nuorena aikuisena niitä on silti korkea aika alkaa korjailemaan, kun joustavuutta vielä riittää ennen keski-iän jämähtäväisyyttä. Jos ehtii pilaamaan omia lapsiaan pahasti, alkaa olla liikaa jo puolustuskannalla kestääkseen muutosta, ja pahimmassa tapauksessa päätyy innokkaaksi linkiksi sukupolvisen väkivallan ketjuun.
Nyt on oikein hyvä ja korkea aika lähteä etsimään sitä terapeuttia, jolla ei tunnu olevan liikaa kiirettä yrittää saada aapeetä ymmärtämään äitiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja minkä helvetin takia aikuista naista pitäisi kannustaa siivoamaan tms auttaa??
Ota vastuu omasta ja perheesi elämästä! Yhtikäs mikään asia ei ole enää äitisi vastuulla, sinä olet aikuinen ihminen.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 18:20"]
Yksi äitini sähköposteista:
"Tottakai onnellinen ja iloinen (nimi tässä), joka ei siivoaisi kotiaan eikä välittäisi hoitaa kaunista puutarhaansa olisi (nimi):lle iloinen asia. Eri asia on ketä sellainen (nimi) kiinnostaisi. Lasten naapureita tai opettajiako? Olisivatko lapset siitä iloisia aikuisina, jos eivät olisi kotoaan edes oppineet siivoamaan jälkiään ja huolehtimaan asioista, jotka tulevat eteen elämässä. Mitä luulet ystäviesi ja naapurien ajattelevan likaisesta ja sotkuisesta pihasta ja kodista. Tai lasten ystävien ja heidän vanhempiensa? Älä luule, että sinä voit jättää kodistasi huolehtimatta ilman, että siitä olisi mitään seuraamuksia. Kasva jo aikuiseksi ja ymmärrä miten se vaikuttaa lasten elämään mitä valintoja teet.
Ymmärrä, että ihmiset eivät ehkä välitä tavata sellaisia ihmisiä, jotka pitävät kodin siisteyttä vain sellaisena pikkuasiana, josta ei tarvitse välittää. On typerää ja itsekästä ajatella niin. Lasten tulee voida tavata ystäviä ja niiden vanhempia nähdäkseen muutakin vain omat nurkkansa ja oppiakseen tulemaan toimeen muiden kanssa. Ystäväpiirin ylläpitäminen on heidän vuokseen tärkeää. Milloin olet viimeksi kutsunut ystäviä käymään kylässä? Ymmärrä se, että se kuuluu myös vanhempana olemiseen.
Mihin sinä käytät aikasi?
Opettavaisin terveisin,
Äiti"
Kohta tuon jälkeen tapahtui se, että päätin, että tämä ihminen ei enää minua "auta" eikä ojenna. Tuosta kirjeestä ei ollut minulle MITÄÄN APUA. Samaa olen kuullut lapsesta asti. Mutta se, ettei äidistä edes se ole hyvä asia, että mä olisin iloinen, jos en siivoa, vaan hän kehtaakin sanoa, että mä en kiinnosta ketään, kertoi mulle, että eipä kannata olla tekemisissä. Varmasti tarvitsen apua, mutta omalta äidiltä sitä ei saa. Onko tuossa kirjeessä yhtään kannustusta? Mä näen pelkkää moitetta.
ap
[/quote]
En näe tässä sähköpostissa mitään vikaa. Äitisi on huolissaan siitä, että teillä on paskaista. Kyllä nyt, ap olet ongelmasi muodostanut ihan omassa päässäsi. Olet vain laiska. Väität, ettei siivotussa kodissa ole onnellisempi, kuin paskaisessa. Väitän, että onpas. Nyt et viitsi siivota, kun rahapulan vuoksi jouduitte siivouspalvelusta luopumaan. Voi jumalauta mikä kermaperse... Taidat olla sellainen 100-kiloinen sohvalössykkä, joka tilaa joka päivä pitsan kotiintuotuna. Se onkin viisiin ainoa tilanne, kun jaksat persettäsi ylös sieltä sohvan uumenista nostaa: kun pitsalähetti soittaa ovikelloa.
[/quote]
Ai, tätä vinkujaa en huomannutkaan :) Sinä se läski olet tai ainakin kovaa vauhtia pelkäät tulevasi sellaiseksi. Mä olen hoikka ja kaunis, ihan normaalivartaloinen ihminen. Sohvalla viihdyn kyllä, mut siivoa sä vaan, se on sun tasoiselle oikeaa puuhaa. Äidille ihan oikein jos nyt odottelee siellä vastausta. Sit se voi taas "yllättyä" ja suuttua mulle, kun en taaskaan totellut, ei tullut vastausta! Miten idaria se on?? Liian idaria. Ei ihme, että äiti on ollut loppuelämänsä yksin. Avioliittonsa kesti naurettavat 7 vuotta, minäkin oon ollut mieheni kanss yhdessä jo kauemmin :) Kiitos kylläkin mieheni, mutta onneksi äiti valitsi sen rahakkaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:07"]
Ja minkä helvetin takia aikuista naista pitäisi kannustaa siivoamaan tms auttaa?? Ota vastuu omasta ja perheesi elämästä! Yhtikäs mikään asia ei ole enää äitisi vastuulla, sinä olet aikuinen ihminen.
[/quote]
Joo, ei vittu tarvitse! Hoitaisinkin omat hommani, jos ei se saatanan äpäräidiootti katsoisi asialliseksi aina pilata mun mieleni haukkumalla milloin mistäkin ja sanomalla, mitä pitää tehdä! Ei to-del-la-kaan tarvitse!! Voisi olla ihan vitussa aivan hiljaa!!! No, nyt oppii sen, kun on laitettu ulos kuvioista(mme.) Uliskoon siellä itkunsa. Se mikä vituttaa on "lämminhenkinen lähestyminen sukulaisvierailu porkkanana" jonka tiimoilta sitten taas voi sanoa, mikä ei mennyt mulla putkeen jne jne. Oppisi just tuon, mitä sinä sanoit. Oletko sinä ketjua lukeva äiti äiti, joka et vain voi olla neuvomatta lastasi? Älä ole!
ap
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 22:50"]
Kyllä sinullekin ystäviä löytyisi, jotka osaisivat olla neuvomatta. Ehkä olet yrittänyt rakentaa ystävyyttä senverran nuorten ihmisten kanssa,etteivät he ole voineet ymmärtää tilannettasi mitenkään. Olet siis ollut tuomittu epäonnistumaan. Olisi valtavan onnellista, jos suvussa tai muussa tuttavapiirissä olisi joku joka osaisi katsoa tilannetta sinunkin kannaltasi.
Olet keski-ikäinen, sinulla on loistavasti aikaa korjata taisteluvammasi ja kehittää kykyäsi ymmärtää muita ja irtautua pelkoreaktioistasi. Ei tilanne ole noin toivoton. Valitse vain alkuun ystävät tarkoin. Tarvitset heitä, jotta et puolestasi lastaa liikaa omaa perhettäsi. Sinussa on kuitenkin paljon ainesta, joka on jäänyt alikäyttöön kun olet joutunut muuntumaan mureenaksi.
[/quote]
Onhan mulla mies. Mutta hän on ainoa, joka ei koskaan tuomitse. Melkein saiskin olla joku, joka vähän sanois, lempeästi sit vaikka. Voin jutella muutamalle muullekin kyllä asioistani, mutta toisella on ehkä vielä vaikeampaa kuin mullakin -> rajallinen kyky vastaanottaa. Että ei nyt aivan kauhea tilanne, mutta he on mun toisia sukulaisia, ois kivaa, jos joku muukin ymmärtäisi minua.
Mutta kun mä en luota niin mä en luota. Äitini istuessa olkapäälläni saatan paradoksaalisesti itsekin paheksua ihmisiä, jotka eivät selviä vaikeuksistaan. Tai en jotenkin ainakaan mitenkään helposti ymmärrä, muita kuin ihan samaa kokeneita. Miten ihmeessä pääsisin siitäkin eroon? Huoh. Tai voisin hyväksyä viallisuutta? Eihän sitä minussakaan hyväksytä. Tässäkään ketjussa, mun vika on ettei lapsilla ole puhdas koti. No, aina ei voi voittaa.
Et sit hyvä ois sellainen, jolla ei ole ongelmia, mutta miksi hän haluaisi mua ystäväkseen, kun sellaisenkin voi löytää, joka on kans "terve" tai voi hyvin.
Ap
Se on kuule äidin tehtävä kasvattaa lastaan.
Ja sinulla on oikeus poistaa äiti elämästäsi, jos ei kemiat kohtaa.
Mutta, sinulla on velvollisuus hoitaa oma perheesi.
AP kuulostaa eksältäni, jolla todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Tunteet menivät nollasta sataan, ensin haukuttiin, sitten taas rakastettiin ja riiputtiin. Kaikki elämässä oli vanhempien vika, koska isä oli paska ja äiti oli juoppo, siksi hänellä oli nyt kaikki huonosti eikä mikään auta, kaikki tahtoivat hänestä aina pahaa ja ystäviäkin oli vaikea pitää, mutta ne kaikki olivat kuitenkin tyhmiä huoria. Paska lapsuus oli rikkonut hänet täysin ja hänen tapauksessaan minun tehtäväni oli ymmärtää ja rakastaa loputtomiin. Mutta eihän se minun rakkauteni mihinkään riittänyt, kun ei isäkään rakastanut ja koulussakin kiusattiin, niin miksi kukaan mies rakastaisi? Hän ei osannut päästää irti mennestä ja sama levy soi päivästä toiseen.
APlle toivotan vain onnea tulevaan, toivottavasti asiasi ratkeavat.
Omg, mikä ketju. Mars hoitoon ap. Et ole normaali. Nyt elät niin keskellä omia kummia ajatuksiasi, ettet ymmärrä, että tarvitset apua ja että toi ei ole normaalia. Toivottavasti joku pitää huolen sun lapsesta. Tsemppiä kovasti ja toivottavasti voit pian paremmin ja saat selvitettyä ongelmasi.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:21"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 22:50"]
Kyllä sinullekin ystäviä löytyisi, jotka osaisivat olla neuvomatta. Ehkä olet yrittänyt rakentaa ystävyyttä senverran nuorten ihmisten kanssa,etteivät he ole voineet ymmärtää tilannettasi mitenkään. Olet siis ollut tuomittu epäonnistumaan. Olisi valtavan onnellista, jos suvussa tai muussa tuttavapiirissä olisi joku joka osaisi katsoa tilannetta sinunkin kannaltasi.
Olet keski-ikäinen, sinulla on loistavasti aikaa korjata taisteluvammasi ja kehittää kykyäsi ymmärtää muita ja irtautua pelkoreaktioistasi. Ei tilanne ole noin toivoton. Valitse vain alkuun ystävät tarkoin. Tarvitset heitä, jotta et puolestasi lastaa liikaa omaa perhettäsi. Sinussa on kuitenkin paljon ainesta, joka on jäänyt alikäyttöön kun olet joutunut muuntumaan mureenaksi.
[/quote]
Onhan mulla mies. Mutta hän on ainoa, joka ei koskaan tuomitse. Melkein saiskin olla joku, joka vähän sanois, lempeästi sit vaikka. Voin jutella muutamalle muullekin kyllä asioistani, mutta toisella on ehkä vielä vaikeampaa kuin mullakin -> rajallinen kyky vastaanottaa. Että ei nyt aivan kauhea tilanne, mutta he on mun toisia sukulaisia, ois kivaa, jos joku muukin ymmärtäisi minua.
Mutta kun mä en luota niin mä en luota. Äitini istuessa olkapäälläni saatan paradoksaalisesti itsekin paheksua ihmisiä, jotka eivät selviä vaikeuksistaan. Tai en jotenkin ainakaan mitenkään helposti ymmärrä, muita kuin ihan samaa kokeneita. Miten ihmeessä pääsisin siitäkin eroon? Huoh. Tai voisin hyväksyä viallisuutta? Eihän sitä minussakaan hyväksytä. Tässäkään ketjussa, mun vika on ettei lapsilla ole puhdas koti. No, aina ei voi voittaa.
Et sit hyvä ois sellainen, jolla ei ole ongelmia, mutta miksi hän haluaisi mua ystäväkseen, kun sellaisenkin voi löytää, joka on kans "terve" tai voi hyvin.
Ap
[/quote]
No, varmaankin tarvitset sellaisen, joka on itse paljon nähnyt ja kokenut. Mutta kysymys on siinä mielessä teoreettinen, että voi olla ystävyyksiä, joissa ollaan suht samassa vaiheessa kehityksessä ja käytetään toista omien tunteiden peilinä suoraan. Sitten on niitä, joissa toinen on edempänä omalla polullaan, mutta syventää omaa ymmärrystään tukemalla toista, joka tulee perässä. Sitten on sellaisiakin, joissa ongelmansa jo aiemmin selättänyt vanhempi ihminen tukee nuorempaa hänen polullaan ja saa siitä mielenvirkistystä ja henkistä jumppaa tms.
Ystävyyden ainoa funktio ei ole sataprosenttisen terve ja ongelmaton seura, vaikka nykyinen mentaalihygieniamuoti yrittää niin väittää. Meille olisi paljon terveellisempää sellainen ajattelutapa, jossa ihmisellä olisi jatkuvasti useampi eri-ikäinen ystävä, joiden mekaniikka olisi joka suhteessa erilainen. Se avartaisi kaikkia. Olemme tällä hetkellä vaarassa tyhmistää itsemme linnoittautuessamme jokainen mahdollisimman omankaltaiseen seuraan.
Ketju on lukittu.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:59"]
Mitä helvetin väliä sillä on mitä kummisi sinusta ajattelee? Anna pitää sinua vaikka hitlerinä; toisen ihmisen ajatukset eivät vaikuta sinuun paskan vertaa.
[/quote]
Jos hän ajattelee, että olen hullu, niin ei kai ne ajatukset tyhjästä synny? Tai että olen epämiellyttävä. Hän voi sitten tulla epähuomiossa tai minua inhotessaan jakamaan tätä käsitystään muillekin ja niin minusta alettaisiin puhua pahaa. Tämä on se, miksi en haluaisi, että minusta ajatellaan pahaa koska äitini sanoi niin. Sukumme on pieni eikä riski ole tavallaan iso tai ulotu moneen ihmiseen, mutta mikä oikeus sellaisella ajattelutavalla minusta on levitä minnekään? Kun se ei ole totta, mutta en mä voi todistaakaan, että ei ole.
ap
[/quote]
Nyt AP jumankekka! Älä anna äitisi määritellä sinua! Se mitä mieltä äitisi sinusta mahdollisesti on, ei ole totuus. Mieti nyt ite. Äidin tehtävä on tukea lastaan, ei arvostella.
Minulla itselläni on tytär, jonka valintoihin en ole puuttunut enkä aio puuttua. Pyrin tukemaan häntä hänen valitsemallaan tiellä, joka varmasti tulee olemaan jotain muuta kuin mitä itse ehkä häntä kantaessani kuvittelin. Minulla ei ole oikeutta arvostella hänen valintojaan, paitsi siinä tapauksessa että ne selkeästi vaarantavat hänet tavalla tai toisella.
Nyt sä lakkaat märehtimästä tätä asiaa. Se mitä äitisi susta kylillä kertoo, kertoo hänestä enemmän kuin sinusta. Jos et ole noiden sukulaisten kanssa muutenkaan tekemisissä, onko mitään väliä mitä ne sinusta ajattelevat? Lankeat tuota miettiessäsi suoraan äitisi asettamaan ansaan.
Olen pahoillani seuraavasta: äitisi ei kykene rakastamaan sinua kuten pitäisi vaan käytöksellään vahingoittaa ja alistaa sinua. Se mitä äitisi kutsuu rakkaudeksi ei ole muuta kuin vallankäyttöä ja mainpulointia eikä sinun pidä siihen alistua.Sinun tehtäväsi EI ole täyttää äitisi odotuksia, vaan löytää oma tapasi toimia. Oli kyse sitten siivoamisesta tai muusta. Kotonasi sinun ei tarvitse kapinoida äitiäsi vastaan vaan voit luoda lapsellesi turvallisen kasvuympäristön. Älä mieti siivoamista äitisi tahdon toteuttamisena. Kaiken ei tarvitse olla putsplank eikä keittiön lattian tarvitse olla sairaalasiisti.
Nyt ilmo äidille että jättää teidät rauhaan tai lähtee poliisille ilmo vainoamisesta. Sinä lasket kymmeneen ja haet apua itsellesi lapsesi takia. Älä toista äitisi virhettä.