Lue keskustelun säännöt.
Äitini pyysi minulta yhtä asiaa, en puhu hänelle, mitä teen?
20.06.2015 |
Eli en ole enää puheväleissä äitini kanssa. Äiti ei tätä halua tajuta. Mies on ja on sanonut äidlleni, että viestit miehelleni, ei minulle, että äiti siis jättää minut rauhaan.
äiti ei ole tätä kuitenkaan kunnioittanut, vaan on kerran viestitellyt mulle kysyen kuulumisia. Surullistahan se on, että tähän on tultu, mutta hänelle on annettu monta tilaisuutta ymmärtää, miten kohdella minua niin, ettei pahoita mun mieltä ja kun ei halua ottaa mitään onkeensa niin katkaisin välit.
Mutta nyt mietin, mitä teen, kun äiti lähestyi minua ehdottaen, että hän ja eräs sukulaisensa jonka mäkin tunnen lapsuudestani, tulisivat meille käymään myöhemmin kesällä. Tai vaihtoehtoisesti niin, että näksimme kaikki äitini luona. Tämä sukulainen haluaa kuulemma nähdä lapseni.
En halua heitä meille, meillä on tosi sotkuista. Tavallaan siinä olisi se hyvää, että kun äiti on aina lytännyt minua aiheesta ja häpeää minua siksi, niin saisi hävetä sitten oikein kunnolla. Mutta ei se nyt olisi kivaa sitä sukulaista kohtaan tulla meille enkä jaksaisi siivota juurikaan.
Mä en halua mennä äidilleni. Se olisi sitten vain teatteria että välimme ovat muka kunnossa, sitä se on ollut tähän asti ja se teatteri on nyt minun osaltani loppu.
Mietin, että ehkä mies menisi vain lasten kanssa. Sekin harmittaa, koska ei heille nyt varmaan tämä sukulainen niin tärkeä ole. Ajomatkaaakin on reilusti toistasataa km suuntaansa.
Vielä tuli mieleen valkoinen valhe, mutta en vaan haluaisi lähteä sillekään tielle. Eli sanoisin, että olemme silloin juuri matkoilla. Mitä te tekisitte?
Kommentit (694)
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 19:54"]Tunnistin jo ap:n ;-))
[/quote]
Jos tunnistit, tee lastensuojeluilmoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 16:17"]
Ottakaa nyt huomioon tuo, mitä ap äsken vasta kertoi: hän on aloittanut itsenäistymistaistelunsa vasta vappuna. Totta kai hän on ihan sähikäisenä vielä, tuskahan on vasta alkanut tosissaan purra. Ensialkuun sitä on huojentunut, koska tilanne on ollut kestämätön ja mikä tahansa irtiotto on helpotus. Sitten alkaa akuutti tuska helpottaa, ja siinä vaiheessa alkaa äidin psykologinen valta taas purra, koska oma epävarmuus ja syyllisyydentunteet alkavat saada tilaa. Kun on kuvitellut alkavansa vapautua ja näkee äkkiä edessään loputtoman ylämäen, loppuu usko ja rohkeus, eikä ole vielä minkäänlaista myönteistä kokemusta omasta pärjäävyydestä.
Äiti on itse kertonut, ettei rakasta lastaan. Kannattaa kuunnella sitä päälausetta ja keskittyä sen hyväksymiseen, ja luopua toivosta, jonka ripustaa sivulauseisiin, jotka ovat tyyppiä koska olet tuollainen. Äidissä nyt vain on radikaalia vikaa. Tottakai silloin on tyttäressäkin vammoja. Nuorena aikuisena niitä on silti korkea aika alkaa korjailemaan, kun joustavuutta vielä riittää ennen keski-iän jämähtäväisyyttä. Jos ehtii pilaamaan omia lapsiaan pahasti, alkaa olla liikaa jo puolustuskannalla kestääkseen muutosta, ja pahimmassa tapauksessa päätyy innokkaaksi linkiksi sukupolvisen väkivallan ketjuun.
Nyt on oikein hyvä ja korkea aika lähteä etsimään sitä terapeuttia, jolla ei tunnu olevan liikaa kiirettä yrittää saada aapeetä ymmärtämään äitiään.
[/quote]
Tässä on hyviäkin pointteja. Suurin osa kuitenkin on lukenut kaikki viestit ja rivien välistä voi lukea sen, että ap ei ole kykenevä ihan aikuisten asioihin. Lapsi on, mutta elämänhallinta hukassa, ei pysty siivoamaan, mies siivoaa minkä viitsii jne. Ei kuulosta ihan normaalilta toiminnalta tämä.
Tässä tapauksessa olisi minusta erittäin tärkeää kuulla myös äidin versio asiaan, ei asia ole näin mustavalkoinen kun ap kirjottaa.
Ja kyllä mä voisin matkustaakin toiselle paikkakunnalle, mutta en halua asiasta mitään konfliktia äitini kanssa.
Jos et halua olla väleissä äitisi kanssa niin eikö se jo silloin ole konflikti?
En halua syyttää, tuskin moni muukaan tässä ketjussa. Uskon ymmärtäväni oikein hyvin sillä en itsekään ole ollut tekemisissä äitini kanssa useampaan vuoteen, hän ei kohdellut minua kunnioituksella, piti itselleen alisteisena ja olisi varmaan pitänyt loppuelämäni jos en olisi laittanut rajoja siihen. Hänkin puhui minusta muille kaikenlaista, ei kyllä valehdellut sinänsä uskoakseni, mutta väritti tietysti asiat haluamikseen ja teki itsensä uhriksi siinä. Oli tosi kiva tavata yhteisiä tuttuja (enää ei tarvitse)...
Mutta tosiaan niinkun ihmiset on sanoneet niin se on ihan susta ittestäs kiinni, annatko äitis pompottaa ittees. Jos katsot paremmaksi olla vastaamatta hänen viesteihin tai tavata jonkun ilman häntä, tai mitä nyt haluatkaan, niin sittenhän sä voit tehdä just niin ja se on parempi. Ei kannata antaa vapaaehtoisesti jonkun pilata elämäänsä.
Kuullostatpa ihan mahtavalta ihmiseltä.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:32"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:21"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 22:50"]
Kyllä sinullekin ystäviä löytyisi, jotka osaisivat olla neuvomatta. Ehkä olet yrittänyt rakentaa ystävyyttä senverran nuorten ihmisten kanssa,etteivät he ole voineet ymmärtää tilannettasi mitenkään. Olet siis ollut tuomittu epäonnistumaan. Olisi valtavan onnellista, jos suvussa tai muussa tuttavapiirissä olisi joku joka osaisi katsoa tilannetta sinunkin kannaltasi.
Olet keski-ikäinen, sinulla on loistavasti aikaa korjata taisteluvammasi ja kehittää kykyäsi ymmärtää muita ja irtautua pelkoreaktioistasi. Ei tilanne ole noin toivoton. Valitse vain alkuun ystävät tarkoin. Tarvitset heitä, jotta et puolestasi lastaa liikaa omaa perhettäsi. Sinussa on kuitenkin paljon ainesta, joka on jäänyt alikäyttöön kun olet joutunut muuntumaan mureenaksi.
[/quote]
Onhan mulla mies. Mutta hän on ainoa, joka ei koskaan tuomitse. Melkein saiskin olla joku, joka vähän sanois, lempeästi sit vaikka. Voin jutella muutamalle muullekin kyllä asioistani, mutta toisella on ehkä vielä vaikeampaa kuin mullakin -> rajallinen kyky vastaanottaa. Että ei nyt aivan kauhea tilanne, mutta he on mun toisia sukulaisia, ois kivaa, jos joku muukin ymmärtäisi minua.
Mutta kun mä en luota niin mä en luota. Äitini istuessa olkapäälläni saatan paradoksaalisesti itsekin paheksua ihmisiä, jotka eivät selviä vaikeuksistaan. Tai en jotenkin ainakaan mitenkään helposti ymmärrä, muita kuin ihan samaa kokeneita. Miten ihmeessä pääsisin siitäkin eroon? Huoh. Tai voisin hyväksyä viallisuutta? Eihän sitä minussakaan hyväksytä. Tässäkään ketjussa, mun vika on ettei lapsilla ole puhdas koti. No, aina ei voi voittaa.
Et sit hyvä ois sellainen, jolla ei ole ongelmia, mutta miksi hän haluaisi mua ystäväkseen, kun sellaisenkin voi löytää, joka on kans "terve" tai voi hyvin.
Ap
[/quote]
No, varmaankin tarvitset sellaisen, joka on itse paljon nähnyt ja kokenut. Mutta kysymys on siinä mielessä teoreettinen, että voi olla ystävyyksiä, joissa ollaan suht samassa vaiheessa kehityksessä ja käytetään toista omien tunteiden peilinä suoraan. Sitten on niitä, joissa toinen on edempänä omalla polullaan, mutta syventää omaa ymmärrystään tukemalla toista, joka tulee perässä. Sitten on sellaisiakin, joissa ongelmansa jo aiemmin selättänyt vanhempi ihminen tukee nuorempaa hänen polullaan ja saa siitä mielenvirkistystä ja henkistä jumppaa tms.
Ystävyyden ainoa funktio ei ole sataprosenttisen terve ja ongelmaton seura, vaikka nykyinen mentaalihygieniamuoti yrittää niin väittää. Meille olisi paljon terveellisempää sellainen ajattelutapa, jossa ihmisellä olisi jatkuvasti useampi eri-ikäinen ystävä, joiden mekaniikka olisi joka suhteessa erilainen. Se avartaisi kaikkia. Olemme tällä hetkellä vaarassa tyhmistää itsemme linnoittautuessamme jokainen mahdollisimman omankaltaiseen seuraan.
[/quote]
Mä en tajua tuota peili-hommaa. Eikö siinä ole sellaista hyväksikäytön makua? Ja kun toinen ei enää toimi peilinä niin hei hei? En siis tiedä peilistä paljon mitään, mietin vaan. Entä jos toinen näkee minussa vain negatiivisia asioita? Mulla oli sellainenkin ystävä "" nuorena. Se oli ihan hirveää. En meinannut päästä eroon koko ihmisestä. Äitinikin silloin vain tuki sitä toista sanoen, että mun pitää olla sen ystävä, sillä ei ole ehkä keitään muita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:37"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 19:54"]Tunnistin jo ap:n ;-)) [/quote] Jos tunnistit, tee lastensuojeluilmoitus.
[/quote]
Se mitään tunnistanut. Katsos, tilannetta kokonaisuudessaan (vaikeuksia äidin kanssa, sotkuisuus, vaikea luonne mulla, äitisuhde nyt katkolla) ei tiedä kuin muutama ihminen. Osaan mäkin olla likaamatta omaa pesää. Oikein huvittuneena odotin, millaisia tunnisteita annetaan. Ei tullut mitään.
ap
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:38"]
Ja kyllä mä voisin matkustaakin toiselle paikkakunnalle, mutta en halua asiasta mitään konfliktia äitini kanssa.
Jos et halua olla väleissä äitisi kanssa niin eikö se jo silloin ole konflikti? En halua syyttää, tuskin moni muukaan tässä ketjussa. Uskon ymmärtäväni oikein hyvin sillä en itsekään ole ollut tekemisissä äitini kanssa useampaan vuoteen, hän ei kohdellut minua kunnioituksella, piti itselleen alisteisena ja olisi varmaan pitänyt loppuelämäni jos en olisi laittanut rajoja siihen. Hänkin puhui minusta muille kaikenlaista, ei kyllä valehdellut sinänsä uskoakseni, mutta väritti tietysti asiat haluamikseen ja teki itsensä uhriksi siinä. Oli tosi kiva tavata yhteisiä tuttuja (enää ei tarvitse)... Mutta tosiaan niinkun ihmiset on sanoneet niin se on ihan susta ittestäs kiinni, annatko äitis pompottaa ittees. Jos katsot paremmaksi olla vastaamatta hänen viesteihin tai tavata jonkun ilman häntä, tai mitä nyt haluatkaan, niin sittenhän sä voit tehdä just niin ja se on parempi. Ei kannata antaa vapaaehtoisesti jonkun pilata elämäänsä.
Ööö... en pysty olemaan antamatta äitini pompotella ja määräillä? Eikö se tullut jo ihan selväksi tässä ketjussa? ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"No EI OLE yrittänyt saada minua hoitoon vaan kun aikoinaan nuorena menin terapiaan hänen takiaan niin nauroi, pilkkasi ja väheksyi sitä ja sanoi, että ei minua mikään vaivaa. Nyttemmin kun mieskin alkoi sanoa, ettei minulta ainakaan vaikeuksia puutu (ja viittasi lapsuuteeni että juuret siellä) niin on alkanut sitten ehdotella että menisin lääkäriin. Mensisi itse, saatanan vittu :) ap"
Kyllähän sinun kannattaisi hakeutua lääkärin juttusille, jos koet, ettet jaksa edes siivota, vaikka kummitätisi vierailu on vasta loppukesästä ja kerrot vielä, että sinulla on lapsia ja nyt eletään vasta alkukesää.
Jo ihan lapsesi vuoksi, sillä lapsiperheissä on ihan pakko siivota säännöllisesti, muuten koti on kaaoksessa, eikä se ole myöskään paras mahdollinen kasvunalusta lapselle. Enkä tällä tarkoita, että kodin pitäisi olla tiptop-kunnossa, vaan koti voi olla kuin "lähtevä laiva" ja sotkuinen, mutta ei likainen. Roskat on vietä pois, pyykit pestävä säännöllisesti, samoin kodin pinnat jne.
Ettet vain ole vielä riippuvainen äidistäsi ja koska hänen mielipide tuntuu olevan sinulle tärkeä. Aikuiselta ihmiseltä voisi odottaa olevan puheväleissä isovanhempien kanssa, sillä lapsella on oikeus myös isovanhemmuuteen, jota vanhempien tehtävä on tukea ja käyttäydyttävä sen mukaisesti.
Älä pidä mitään yhteyttä äitiisi jos se on sinulle noin helkkarin vaikea asia. Ja koeta terapiassa keskittyä tuohon asiaan jotta pääset eteenpäin.
Ei uskoisi että olet aikuinen perheellinen ihminen.
Elämäsi on juuri sellaista millaiseksi sen teet. Vanhoissa asioissa piehtaroiminen ei auta ketään
Paitsi kun piehtaroit terapiassa.
Olet kuin levysoittimeen juuttunut levy.
Ja itsekeskeinen. Minä, minä, minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:38"]
Ja kyllä mä voisin matkustaakin toiselle paikkakunnalle, mutta en halua asiasta mitään konfliktia äitini kanssa.
Jos et halua olla väleissä äitisi kanssa niin eikö se jo silloin ole konflikti? En halua syyttää, tuskin moni muukaan tässä ketjussa. Uskon ymmärtäväni oikein hyvin sillä en itsekään ole ollut tekemisissä äitini kanssa useampaan vuoteen, hän ei kohdellut minua kunnioituksella, piti itselleen alisteisena ja olisi varmaan pitänyt loppuelämäni jos en olisi laittanut rajoja siihen. Hänkin puhui minusta muille kaikenlaista, ei kyllä valehdellut sinänsä uskoakseni, mutta väritti tietysti asiat haluamikseen ja teki itsensä uhriksi siinä. Oli tosi kiva tavata yhteisiä tuttuja (enää ei tarvitse)... Mutta tosiaan niinkun ihmiset on sanoneet niin se on ihan susta ittestäs kiinni, annatko äitis pompottaa ittees. Jos katsot paremmaksi olla vastaamatta hänen viesteihin tai tavata jonkun ilman häntä, tai mitä nyt haluatkaan, niin sittenhän sä voit tehdä just niin ja se on parempi. Ei kannata antaa vapaaehtoisesti jonkun pilata elämäänsä.
Siis kerro mulle (tai joku muukin saa kertoa) miten se on minusta kiinni, annanko äidin pompotella? Mähän olen sitäpaitsi sanonut, että en aio vastata hänelle. Siihen tuli alapeukkuja. Aivan kuin olisi hyvä vastata. Mun äiti on pompottelunsa jo pompotellut, ei mulla ole mitään keinoja siitä "parantua". Nähdäkseni ei mulla ole mitään keinoja. Terapioissa olen ollut, ei ne (määräänsä enempää) auta. Uskon elävän elämän auttavan. Elokuussa on äitikin jo nähnyt että ei tultu siihen vitun tapaamiseen, ehkä se kasvattaa mun vapautta tehdä asioita kuten mä tykkään. Siihen mikään terapeutti pysty.
Ap
Miksi sua kiinnostaa jos sun äiti loukkaantuu jos ette muutenkaan ole puheväleissä? Kasvata hyvä nainen selkäranka ja lakkaa mielistelemästä äitiäsi noin. Jos et halua häntä teille niin sanot ettei tule ja sillä selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:29"]
AP kuulostaa eksältäni, jolla todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Tunteet menivät nollasta sataan, ensin haukuttiin, sitten taas rakastettiin ja riiputtiin. Kaikki elämässä oli vanhempien vika, koska isä oli paska ja äiti oli juoppo, siksi hänellä oli nyt kaikki huonosti eikä mikään auta, kaikki tahtoivat hänestä aina pahaa ja ystäviäkin oli vaikea pitää, mutta ne kaikki olivat kuitenkin tyhmiä huoria. Paska lapsuus oli rikkonut hänet täysin ja hänen tapauksessaan minun tehtäväni oli ymmärtää ja rakastaa loputtomiin. Mutta eihän se minun rakkauteni mihinkään riittänyt, kun ei isäkään rakastanut ja koulussakin kiusattiin, niin miksi kukaan mies rakastaisi? Hän ei osannut päästää irti mennestä ja sama levy soi päivästä toiseen.
APlle toivotan vain onnea tulevaan, toivottavasti asiasi ratkeavat.
[/quote]
Onneks mun mies kykenee rakastamaan minua eikä hylkää. Onhan meillä vaikeaa tämän takia ollut ja varsinkin miehellä.
ap
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:29"]
AP kuulostaa eksältäni, jolla todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Tunteet menivät nollasta sataan, ensin haukuttiin, sitten taas rakastettiin ja riiputtiin. Kaikki elämässä oli vanhempien vika, koska isä oli paska ja äiti oli juoppo, siksi hänellä oli nyt kaikki huonosti eikä mikään auta, kaikki tahtoivat hänestä aina pahaa ja ystäviäkin oli vaikea pitää, mutta ne kaikki olivat kuitenkin tyhmiä huoria. Paska lapsuus oli rikkonut hänet täysin ja hänen tapauksessaan minun tehtäväni oli ymmärtää ja rakastaa loputtomiin. Mutta eihän se minun rakkauteni mihinkään riittänyt, kun ei isäkään rakastanut ja koulussakin kiusattiin, niin miksi kukaan mies rakastaisi? Hän ei osannut päästää irti mennestä ja sama levy soi päivästä toiseen.
APlle toivotan vain onnea tulevaan, toivottavasti asiasi ratkeavat.
[/quote]
Kieltämättä epävakausvaikutelma välillä tulee. Mutta se on vaikutelma, emme voi tietää faktaa näin lyhyen tuttavuuden perusteella. Hän kuitenkin vaikuttaisi ymmärtävän asioita epävakaita enemmän, ja mies ei vaikuta tuskastuneen häneen vaan anoppiin, eikä suhde lapsiin vaikuta ongelmalta, vaan hän tiedostaa lasten henkiset tarpeet ja huolehtii niiden täyttymisestä tiettävästi kuitenkin hyvin ja antaa miehensä tehdä sen, mihin ei itse taivu. Lisäksi hän on mallioppinut muiden syyttelyn kotoaan ja hän on heikoimmillaan ja valtavan vihainen ja hurjan hyökkäävä.
Nopea lauhtuminen saattaa olla yhtä hyvin sitä, ettei hän kuitenkaan ole pitkävihainen, tai että hänen laskentatehonsa riittää ymmärtämään, että kommentoijia on useampia, ja kaikille ei maksa olla vihainen toistensa syytöksistä.Hän myös tuntuu ymmärtävän ystävien rajallisuutta, ja toivoo ainakin lempeää kritiikkiäkin heiltä. Aito epävakaa olisi enemmän iilimatotyyppiä ja kehityskyvyttömämpi.
Minua arveluttaa tässä suhteessa lähinnä vanhojen solvausten kaivaminen ketjusta ja into vastata melko julmasti jokaiseen, mutta sekin on ymmärrettävissä, sillä joukkohyökkäys on ollut raju ja jatkuu yhä, vaikka aapee yrittäisi välillä rauhoittua juttelemaan asioista ja jättämään meuhkaamisen vähemälle. Tässä kuitenkin puhutaan asioista, jotka osuvat monia johonkin kipeään kohtaan, ja kulmahampaita paljastuu. Puhumattakaan siitä, että aapeetä tökitään hänen kipeimpään kohtaansa ties miten monen ihmisen voimin ihan tosissaan. Ihmettelen, että hän on sietänyt sitä niinkin hyvin.
Joten, en menisi julistamaan mitään. Sitä paitsi, epävakaa persoonallisuushäiriö helpottaa otettaan usein vanhemmiten. Joten on hiukan julmaa lähteä vertaamaan omaa huoritteluikäistä nuoruudenystävää keski-ikäiseen äiti-ihmiseen, jos vaikka yhteinen diagnoosi sattuisikin löytymään. En ihan heti usko, että löytyy, tai sitten se on jo lieventynyt tosi paljon.
Ennen kaikkea, minun on vaikea uskoa epävakaan edes hakeutuvan tällaiseen keskusteluun. Aapee kuitenkin varmasti tiesi laittavansa päänsä leijonan kitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:31"][quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:29"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:17"]
Koti pitää olla kunnossa myös lasten vuoksi. Tyhmää syytellä äitiä siitä, että on itse laiska. Ihmisiä tulee todella surkeista oloista ja he selviävät ja pystyvät pitämään asuntonsa kunnossa. Mitä äitisi on muka tehnyt sinulle? Mieti miten omat lapsesi puhuvat sinusta 15 vuoden kuluttua ja miltä heistä tuntuu asua epäsiistissä kodissa. Ehkä äidilläsikin on omat syynsä olla sellainen kuin on. Mitä sinä sanot, jos oma lapsesi menee terapiaan, koska joutui asumaan lapsena läävässä? Anna jo äidillesi ja itsellesi anteeksi ja ala elämään normaalia elämää.
[/quote]
Maksan hänen terapiansa. Miksi minun äitini ei tehnyt mitään? ap
[/quote]
Miksi sinä et tee mitään muuttaaksesi elämääsi? Et voi kutsua itseäsi hyväksi äidiksi, jos et pidä huolta perusasioista, kuten siisteydestä, ruoanlaitosta ym. Luuletko, että se hyvittää, että olet valmis maksamaan terapiakulut 15 vuoden päästä?
[/quote]
Kuule, en mä kutsu itseäni hyväksi äidiksi. Me muut haluttais puhua nyt ketjun aiheesta, sopiiko se sulle?
ap
[/quote]
Ja vielä, mun lapset tulee perimään vitun paljon muutakin, kuin terapiarahat, kuten itsekin olen perinyt (en äidiltäni). Kyllä se kuule kummasti hyvittää, että perii vitusti.
ap
[/quote]
Toivon mukaan eivät peri asennettasi ja kielenkäyttöäsi.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:57"][quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:29"]
AP kuulostaa eksältäni, jolla todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Tunteet menivät nollasta sataan, ensin haukuttiin, sitten taas rakastettiin ja riiputtiin. Kaikki elämässä oli vanhempien vika, koska isä oli paska ja äiti oli juoppo, siksi hänellä oli nyt kaikki huonosti eikä mikään auta, kaikki tahtoivat hänestä aina pahaa ja ystäviäkin oli vaikea pitää, mutta ne kaikki olivat kuitenkin tyhmiä huoria. Paska lapsuus oli rikkonut hänet täysin ja hänen tapauksessaan minun tehtäväni oli ymmärtää ja rakastaa loputtomiin. Mutta eihän se minun rakkauteni mihinkään riittänyt, kun ei isäkään rakastanut ja koulussakin kiusattiin, niin miksi kukaan mies rakastaisi? Hän ei osannut päästää irti mennestä ja sama levy soi päivästä toiseen.
APlle toivotan vain onnea tulevaan, toivottavasti asiasi ratkeavat.
[/quote]
Onneks mun mies kykenee rakastamaan minua eikä hylkää. Onhan meillä vaikeaa tämän takia ollut ja varsinkin miehellä.
ap
[/quote]
Miten kauan mahtanee jaksaa kanssasi? Eikä hylkää? Sitä et voi koskaan etukäteen tietää
Jos olet IRL samanlainen kuin ketjussa niin miehenäsi jo pakkaisin omia lasten kamppeita. Saisit sitten jäädä sinne sekasotkun keskelle vellomaan itsesäälissä.
Hae ihmeessä itsellesi apua ja pian!
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:46"][quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:38"]
Ja kyllä mä voisin matkustaakin toiselle paikkakunnalle, mutta en halua asiasta mitään konfliktia äitini kanssa.
Jos et halua olla väleissä äitisi kanssa niin eikö se jo silloin ole konflikti? En halua syyttää, tuskin moni muukaan tässä ketjussa. Uskon ymmärtäväni oikein hyvin sillä en itsekään ole ollut tekemisissä äitini kanssa useampaan vuoteen, hän ei kohdellut minua kunnioituksella, piti itselleen alisteisena ja olisi varmaan pitänyt loppuelämäni jos en olisi laittanut rajoja siihen. Hänkin puhui minusta muille kaikenlaista, ei kyllä valehdellut sinänsä uskoakseni, mutta väritti tietysti asiat haluamikseen ja teki itsensä uhriksi siinä. Oli tosi kiva tavata yhteisiä tuttuja (enää ei tarvitse)... Mutta tosiaan niinkun ihmiset on sanoneet niin se on ihan susta ittestäs kiinni, annatko äitis pompottaa ittees. Jos katsot paremmaksi olla vastaamatta hänen viesteihin tai tavata jonkun ilman häntä, tai mitä nyt haluatkaan, niin sittenhän sä voit tehdä just niin ja se on parempi. Ei kannata antaa vapaaehtoisesti jonkun pilata elämäänsä.
Ööö... en pysty olemaan antamatta äitini pompotella ja määräillä? Eikö se tullut jo ihan selväksi tässä ketjussa? ap
No sinä olet tässä ketjussa nyt valitettettavasti ainoa joka tätä asiaa ei ymmärrä. Huoh. En jaksa enää auttaa, kun et ota vastaan hyviäkään neuvoja, niitä on jo 9 sivua.
"Ottakaa nyt huomioon tuo, mitä ap äsken vasta kertoi: hän on aloittanut itsenäistymistaistelunsa vasta vappuna. Totta kai hän on ihan sähikäisenä vielä, tuskahan on vasta alkanut tosissaan purra. Ensialkuun sitä on huojentunut, koska tilanne on ollut kestämätön ja mikä tahansa irtiotto on helpotus. Sitten alkaa akuutti tuska helpottaa, ja siinä vaiheessa alkaa äidin psykologinen valta taas purra, koska oma epävarmuus ja syyllisyydentunteet alkavat saada tilaa. Kun on kuvitellut alkavansa vapautua ja näkee äkkiä edessään loputtoman ylämäen, loppuu usko ja rohkeus, eikä ole vielä minkäänlaista myönteistä kokemusta omasta pärjäävyydestä.
Äiti on itse kertonut, ettei rakasta lastaan. Kannattaa kuunnella sitä päälausetta ja keskittyä sen hyväksymiseen, ja luopua toivosta, jonka ripustaa sivulauseisiin, jotka ovat tyyppiä koska olet tuollainen. Äidissä nyt vain on radikaalia vikaa. Tottakai silloin on tyttäressäkin vammoja. Nuorena aikuisena niitä on silti korkea aika alkaa korjailemaan, kun joustavuutta vielä riittää ennen keski-iän jämähtäväisyyttä. Jos ehtii pilaamaan omia lapsiaan pahasti, alkaa olla liikaa jo puolustuskannalla kestääkseen muutosta, ja pahimmassa tapauksessa päätyy innokkaaksi linkiksi sukupolvisen väkivallan ketjuun.
Nyt on oikein hyvä ja korkea aika lähteä etsimään sitä terapeuttia, jolla ei tunnu olevan liikaa kiirettä yrittää saada aapeetä ymmärtämään äitiään."
Ap. kertoo viestissään 80 " MIKSI mun äiti manipulois minua? Hän on sanonut rakastavansa minua? Miksi hän haluaa tuottaa minulle PAHAN MIELEN? Miksi ihmeessä?"
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 16:55"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 16:17"]
Ottakaa nyt huomioon tuo, mitä ap äsken vasta kertoi: hän on aloittanut itsenäistymistaistelunsa vasta vappuna. Totta kai hän on ihan sähikäisenä vielä, tuskahan on vasta alkanut tosissaan purra. Ensialkuun sitä on huojentunut, koska tilanne on ollut kestämätön ja mikä tahansa irtiotto on helpotus. Sitten alkaa akuutti tuska helpottaa, ja siinä vaiheessa alkaa äidin psykologinen valta taas purra, koska oma epävarmuus ja syyllisyydentunteet alkavat saada tilaa. Kun on kuvitellut alkavansa vapautua ja näkee äkkiä edessään loputtoman ylämäen, loppuu usko ja rohkeus, eikä ole vielä minkäänlaista myönteistä kokemusta omasta pärjäävyydestä.
Äiti on itse kertonut, ettei rakasta lastaan. Kannattaa kuunnella sitä päälausetta ja keskittyä sen hyväksymiseen, ja luopua toivosta, jonka ripustaa sivulauseisiin, jotka ovat tyyppiä koska olet tuollainen. Äidissä nyt vain on radikaalia vikaa. Tottakai silloin on tyttäressäkin vammoja. Nuorena aikuisena niitä on silti korkea aika alkaa korjailemaan, kun joustavuutta vielä riittää ennen keski-iän jämähtäväisyyttä. Jos ehtii pilaamaan omia lapsiaan pahasti, alkaa olla liikaa jo puolustuskannalla kestääkseen muutosta, ja pahimmassa tapauksessa päätyy innokkaaksi linkiksi sukupolvisen väkivallan ketjuun.
Nyt on oikein hyvä ja korkea aika lähteä etsimään sitä terapeuttia, jolla ei tunnu olevan liikaa kiirettä yrittää saada aapeetä ymmärtämään äitiään.
[/quote]
Tässä on hyviäkin pointteja. Suurin osa kuitenkin on lukenut kaikki viestit ja rivien välistä voi lukea sen, että ap ei ole kykenevä ihan aikuisten asioihin. Lapsi on, mutta elämänhallinta hukassa, ei pysty siivoamaan, mies siivoaa minkä viitsii jne. Ei kuulosta ihan normaalilta toiminnalta tämä.
Tässä tapauksessa olisi minusta erittäin tärkeää kuulla myös äidin versio asiaan, ei asia ole näin mustavalkoinen kun ap kirjottaa.
[/quote]
Jos kykenet vertaamaan vain normaaliin, olet väärässä keskustelussa, täällä aiheutat vain vahinkoa. Tuollainen perhedynamiikka on kaukana normaalista, ja nyt ap on aallonpohjassa yrittäessään irtiottoa ennen kuin hän alkaa uskoa voimiinsa itsenäisenä ihmisenä ja edes tietää, mitä se tarkoittaa. Epäilemättä äiti on taitava suustaan ja kykenee niin sujuvasti selittämään miksi hänen lapsiraukkansa vain systemaattisesti epäonnistuu kaikessa vaikka hänen eteensä on niiiiin kaikki tehty, että sinäkin tarjoaisit äidille nenäliinaa ja paheksuisit niin syvästi tuhmaa tytärtä, ettei tosikaan.
Ap nykyisellään ei varmasti ole helpoimmasta päästä ihmisiä. Ei hänen tarvitsekaan olla, koska hänellä ei ole siihen toistaiseksi edellytyksiä muuten kuin ryhtymällä kynnysmatoksi, koska hän ei tiedä kuka on ja mitä tahtoo. Ajan kanssa hän kuroo kiinni sen kuilun, joka hänellä nyt on ikätovereihinsa, ja ohittaakin monet, koska tietää elämästä asioita, jotka kaltaisillesi normaaliuden ystäville jäävätkin hepreaksi.
Uskokaa nyt, kaikenlaiset taustasyyt aiheuttavat sitä, että moni meistä on kaikkea muuta kuin normaali. Se mitä te edessänne näette, on enemmän tai vähemmän taitavaa normaaliuden teeskentelyä, ettei herättäisi liikaa negatiivista huomiota ympäristössään. Naisten pyrkimys pitää laumassa kuria ja korkeaa vaatimustasoa johtaa yleiseen silmänpalvontaan ja siihen, että moni jää ilman tukea ja lapset kärsivät äidin kireydestä ja alamäestä, kun sinnittelykyky lopulta loppuu. Älkää yrittäkö ajaa siihen aapeetä, joka on äitinsä ryhmäkuria paettuaan selvästi ammattiavun tarpeessa, ei koko lauman ryhmäkurin.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 14:56"][quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 14:55"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 14:30"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:42"][quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:38"] [quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:28"] Niin mitä mä sanon äidin syytöksiin että hänen sukulaisensa saa hävetä silmät päästään minun takiani? Koska näkee, miten mä kohtelen äitiäni, eli en halua tavata kaikki yhdessä. En mä halua tuollaista kuunnella, en halua. ap [/quote] Ap, sun äidillesi on tärkeää vain kulissit. Kulissit= mitä muut minusta ajattelevat. En usko että sukulaisesi häpeää silmät päästään, tuo on vain äitisi tapa ilmaista että häntä itseään hävettää kun sukulainen tajuaa etteivät välinne ole kunnossa. On aika romahduttaa kulissit. Älä välitä äitisi syytöksistä, ne kertovat hänestä enemmän kuin sinusta. Et siis vastaa niihin muuta kuin että "äiti, se on ihan sun oma ongelmasi, ei minun". #30 [/quote] Mua häiritsee todella paljon aiheuttaa ongelmia kellekään. En usko, että voin sanoa toiselle, jolla on jonkinlainen hätä omista kulisesseistaan noin, koska kokisin aivan varmasti syyllisyyttä siitä, että halusinkin tehdä asioita eri tavalla kuin koskaan. Tavalla, joka sopisi minulle. Sellainen ei ole koskaan käynyt. Siksi mä en siivoa, koska se on taas tapa, joka ei käy minulle. Vaikka se olisi sopinut äidilleni. Näin se on tasapeli. ap [/quote] Siis..äitisi ei käy teillä mutta sinä et siivoa kostaaksesi äidille. Elät siis perheinesi paskan keskellä mutta äitisi ei sitä tiedä. Kukahan tilanteesta kärsii...? Muutenkin tunnut aika rasittavalta ihmiseltä. Täälläkin on tullut ihan asiallisia kommentteja, mutta alat haistattelemaan koska ne eivät ole sinun mieleesi. Mitä tapaamiseen tulee, sovi kummitätisi kanssa tapaaminen ja tee selväksi ettet halua äitiäsi mukaan. Mitäs väliä äitisi loukkaantumisella on jos ette muutenkaan pidä yhteyttä?
[/quote]
Miksi sä haukut minua? Totta hemmetissä mä tuun aggressiiviseksi, kun mua ei tueta. Ja se on esim. ihan tämämn kirjoittajan oma syy. nro 72 tajusi asian hyvin ja tuollainen auttaa, tukee ja kannustaa enemmän eteenpäin kuin mikään moite ikinä!
ap
[/quote]
Siis hänen oma syynsä on, ettei tue minua. Mä vastaan itse muuttua siitä aggressiiviseksi. Mikset tue minua tai ole hiljaa?? Etkö oikein tajua??
ap
[/quote]
Tajuan sen verran että sä muutut täysin skitsoksi jos asiat ei mene sun mielen mukaan tai jos jonkun antama ihan asiallinen ja ystävällinen neuvo ei ole sun mieleesi.
Ketju on lukittu.
Kuulostat kyllä että oot todella sekaisin... huh! Tarvitset apua, kipeästi. Monta asiaa on särähtänyt korvaan, mutta ehkä eniten tuo "vitut mä äitiydestä"-fraasi. Sun oma äitisuhde on vaikea, okei me ymmärretään se. Mutta luulisi tuollaisen lapsuuden kokeneena sinunkin panostavan äitiyteesi ja todellakin ottavan itseäsi niskasta kiinni. Nykyhetkeen voit vaikuttaa, joten tee se! Ja ennenkuin tulet sanomaan, etten voi tietää mistä puhun, niin kyllä tiedän. Oma äitini on täsmälleen oman äitisi kuuloinen, mutta ero on siinä että olen tehnyt työtä itseni kanssa asian hyväksymiseksi, sillä sitähän se on, hyväksymistä. Mennyttä ei voi muuttaa, eikä liioin toista ihmistä, joten asioiden kanssa pitää oppia elämään. Teen edelleen suurta työtä lapsuuteni käsittelemiseksi ja helpottaa koko ajan. Elämäni on raiteillaan ja huolehdin lapsestani, sillä hän on minulle rakkainta maailmassa.
Nyt asennetta peliin ja katkaise napanuora! Sehän välttämättä tarkoita edes välien katkaisemista, vaan opit olemaan välittämättä. Jos äitisi puhuu sinusta pahaa, mitä sitten? Jos äitisi haukkuu sinua tai valehtelee, mitä sitten? Napanuoran katkaisu on juuri sitä että opit olemaan välittämättä.
Terveisin, se jota aiemmin horoksikin kutsuit.