Tilanne/henkilö mistä vaistosi tiesi oikein?

Jotenkin tuli heti mieleen siitä lento-onnettomuudesta, mikä oli nyt äskettäin, että se oli tarhalleen Alppeja päin ohjattu.

Up

No yksi uusi tuttavuus. Mulle tuli huono tunne, et se olisi sekaantunut lapsiin yms. No kuinka kävikään, sain tietää et tuomio oli menneisyydessä tullut. Tää jäbä varmasti vaikutti ihan normaalilta, jopa hurmaavalta naisille siis. Hyvässä työssä jne. Mut mä huomasin kuitenkin jotain mätää. Tunne oli siis mätä.

Vaistoni on aina oikeassa. Olen mm. välttynyt onnettomuuksilta vaihtamalla puolta tiellä. Mutta kauan kesti oppia kuuntelemaan ja tottelemaan vaistoa. Enää en kyseenalaista tai vaienna sitä.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 20:03"]

Toinen ketju innoitti.

Onko teidän vaisto/alitajunta/mikä lie joskus viestittänyt teille jostain ihmisestä/tilanteesta jotain mitä et ehkä ole siinä hetkessä uskonut tai noteerannut, mutta jossain vaiheessa onkin selvinnyt että se oli oikeassa.

[/quote]

Mikä toinen ketju.

Joo, usein tulee tunne ja melkein aina olen ollut oikeassa. Esim. huuto.net -myyjistä tulee joskus tunne et "kusettaja", niin niin se aina on. Ihan turha sanoa, että olen pessimisti jos kukaan ei ikinä yllätä positiivisesti.

mä tiesin mun miehestä että se tulee olemaan mun vaikken oikein meinannu ymmärtää että niin vois käydä. no kun sit tilanne eteni ni uskalsin antaa mahdollisuuden, koska tunne siitä että tää on oikein, oli niin vahva. vähän kliseistä joo, mutta näin se meillä meni. mies on sanonu et se ties ekana päivänä ku näki mut, että ei mitään väliä vaik menis kuin vituilleen kaikki, haluan ton.

Muistan kun jotenkin tiesin että työkaverin miesystävä olisi ollut vankilassa.
No, niinhän se sitten kertoi että se oli ollut.
Kaikkea muutakin vaisto kertoi tästä työkaverista, mutta en iljennyt kysyä.

Joku ehkä tunnistaa mut mutta.. Sain pitkästä aikaa työapaikan joka osoittautui ihan huipuksi! Valitettavasti heti ensimmäisen viikon jälkeen mulla alkoi tulla semmonen kauheen painostava olo että mää tulen itkemään tuolla työpaikalla, paljon. Se tuli aina välillä tyyliin joka kolmas päivä kahen kuukauden ajan. Mietin sisimmässäni että mistä se voi johtua ja miksi juuri työpaikalla? Tämä paikka oli oikeasti ihan unelmien täyttymys, elämä oli kohillaan kaikin puolin, jopa normaalia paremmilla kantamilla.

Sitten eräänä  päivänä äiti soitti kesken työpäivää. Isä oli saanut pahan aivohalvauksen, ilman mitään ennakkovaroituksia. En ole ikinä itkenyt niin paljon. Eipä ole sen jälkeen enää mikään painostanut, muuta kuin koko elämä.

Vaistoan ihmisten keskinäisiä suhteita hyvin helposti. Esimerkiksi kerran olimme porukalla jossain, ja erään miehen olemuksesta jotenkin näin että oli ahdistunut ja kyllästynyt johonkin, jotenkin seinään ajettu. Arvasin jostain että eräs nainen, joka oli samassa seurueessa, roikkuu hänessä henkisesti kiinni omistajan elkein ja imee miehestä kaiken elinvoiman. Eivät he juuri puhuneet keskenään, mutta jokin naisen katseessa paljasti. Miehellä itsellään on parisuhde ja lapsiakin kai, ja eikä mennyt pitkäään kun tosiaan kuulin että heidän parisuhteensa todella kärsi naisen roikkumisesta. Jo ehkä vuotta aiemmin "vaisto" oli varoittanut minua tästä samasta naisesta, ettei tulisi alkaa tekemään liian tarkkaa tuttavuutta tämän kanssa. Minua ahdisti alun alkaenkin hänen katse. On ilmeisesti hyvin läheisriippuvainen. Meillä on lämpimän etäiset välit.

Vaistoan myös jostain jos joku on puhunut minusta pahaa tai negatiivista. Esim entinen kaveri oli puhunut minusta ystävilleen perättömiä tai vähän muunneltuja, ja jostain vaan tiesin sen paljon ennenkuin minulle kerrottiin. Luulin olevani jotenkin vainoharhainen kun aistin ettei minusta jotenkin pidetä.

Joidenkin henkilöiden kohdalla olen tuntenut selittämätöntä vastenmielisyyttä ja olen miettinyt pitäisikö tuntemukset nyt ottaa vaiston varoituksena. Kun näemme heidän kanssaan, kaikki menee hyvin, mutta kun aikaa kuluu, inho palaa. Olen jo ottanut etäisyyttä yhteen, jotenkin jopa pelkään sitä ihmistä enkä haluaisi enää nähdä kahdestaan hänen kanssaan. Tulee olo että olen uhattu. Jostain syystä itsesuojeluvaito huutaa naama punaisena.

Mitähän tämä on? Siksi aloitin tämä ketjun, kuullakseni olisiko muilla sama. En halusisi feidata heitä kokonaan mutta itsepintainen ääni häiritsee ja olen jotenkin alkanut uskoa.

-ap

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 20:30"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 20:03"]

Toinen ketju innoitti.

Onko teidän vaisto/alitajunta/mikä lie joskus viestittänyt teille jostain ihmisestä/tilanteesta jotain mitä et ehkä ole siinä hetkessä uskonut tai noteerannut, mutta jossain vaiheessa onkin selvinnyt että se oli oikeassa.

[/quote]

Mikä toinen ketju.

[/quote] tämä näin http://www.vauva.fi/keskustelu/4463865/ketju/auttakaa_mua_nyt_tekemaan_paatos

-ap

Joidenkin ihmisten seurassa tulee huono olla.

Yleensä tällaiset ihmiset ovat olleet selän takana pahaa puhuvia.

Tiesin että lapsi on poika, vain tiesin sen.

Tiesin että mies on pettänyt.

Ystäväpiiriimme tuli uusi nainen josta kaikki tuntuivat pitävän. Minulla oli heti kaikki karvat pystyssä kuin kissalla. Tein hänelle tosi selväksi että minun mieheeni ei kosketa. Hän esitti loukkaantunutta ja viatonta ja jopa ystävää minulle. Myöhemmin selvisi että hän oli täysi huijari ja hyväksikäyttäjä, ja oli yrittänyt vietellä mieheni, valehdellut kaikista ystävättäristäni ja aiheuttanut kaikille hankaluuksia. Vielä myöhemmin kävi ilmi että hänellä on mielenterveysongelmia ja oli ohjattu hoitoon.

Aika paljon ennustaja-eukkoja täällä. Kai pistitte Eurojackpotin vetämään?

Just tällä viikolla tunsin luissani että mun hakemus on pöydällä katsottavana yhdessä virastossa.
No, samana iltapäivänä tuli sieltä puhelu ja mua haastateltiin asioista tarkemmin.

Olin nuorena ulkomailla. Eräs suomalainen nainen kertoi yhden miehen tulevan sinne yhteisöömme ja hän oli tavannut tämän edelliskesänä siellä.
Tiesin että tulemme seurustelemaan tämän miehen kanssa ja niin kävi.

Tein yhteen aikaan järjestelmävakiota. Olin kerran niin varma että rivini olisi aika oikein että tein toisen samanlaisen rivin ja voitin.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 23:02"]

Mulle tuli vähän kylmät väreet etenkin tuosta yhdestä viestistä että joku oli aavistanut toisen kuoleman. Olen itse todella herkkä aavistamaan asioita ja monia asioita olen nähnyt "ennalta" ja myös ihmisistä aavistanut todellisia luonteita.

Nyt sitten mulla on ollut jo kuukausia itsestäni sellainen olo että en ole ihan terve fyysiesti. Että jotain on vialla. Ja olen huomannut että aika usein tuntemattomat tai puolitutu ihmiset katsovat minua ja heidän katseensa muuttuu jotenkin surulliseksi. Mikä on outoa, sillä usein hymyilen ihmisllle ja ihmiset hymyielvät takaisin.

Tänäänkin bussissa eräs nuori poika katseli minua pitkään, välillä katsoa muualle, mutta katsoi sitten uudestaan ja hän näytti todella surulliselta. Ei siis olut surullinen tullessan bussiin ja katsoi minua eka normaalisti, mutta kun katseemme kohtasivat, silmiin tuli surullinen, säälivä ilme. 

Pelottaa, mutta jos näistä lääkärille menee puhumaan leimaa varmaan vaan mielenterveysongelmaiseksi (jota siis en ole).

[/quote] Voisiko olla projektio? Eli olet jollain tavalla surullinen ja heijastat sen kanssaihmineen sen, ja sitten se ihminenkin näyttää surulliselta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Projektio_%28psykologia%29

[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 09:41"][quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 23:02"]

Mulle tuli vähän kylmät väreet etenkin tuosta yhdestä viestistä että joku oli aavistanut toisen kuoleman. Olen itse todella herkkä aavistamaan asioita ja monia asioita olen nähnyt "ennalta" ja myös ihmisistä aavistanut todellisia luonteita.

Nyt sitten mulla on ollut jo kuukausia itsestäni sellainen olo että en ole ihan terve fyysiesti. Että jotain on vialla. Ja olen huomannut että aika usein tuntemattomat tai puolitutu ihmiset katsovat minua ja heidän katseensa muuttuu jotenkin surulliseksi. Mikä on outoa, sillä usein hymyilen ihmisllle ja ihmiset hymyielvät takaisin.

Tänäänkin bussissa eräs nuori poika katseli minua pitkään, välillä katsoa muualle, mutta katsoi sitten uudestaan ja hän näytti todella surulliselta. Ei siis olut surullinen tullessan bussiin ja katsoi minua eka normaalisti, mutta kun katseemme kohtasivat, silmiin tuli surullinen, säälivä ilme. 

Pelottaa, mutta jos näistä lääkärille menee puhumaan leimaa varmaan vaan mielenterveysongelmaiseksi (jota siis en ole).

[/quote] Voisiko olla projektio? Eli olet jollain tavalla surullinen ja heijastat sen kanssaihmineen sen, ja sitten se ihminenkin näyttää surulliselta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Projektio_%28psykologia%29
[/quote]

On se projektio.

9-vuotiaana olin paras kaveri minua kaksi vuotta vanhemman tytön kanssa. Olimme kuin paita ja peppu ja vietimme melkein koko kesän vuoroöin yökylässä toistemme luona. Se oli jo itsestäänselvyys melkein että kun toista tullaan hakemaan kotiin, toinen tulee mukaan yökylään ja seuraavana päivänä taas toisinpäin. Yhtenä perjantai-iltana olimme sopineet että menen taas kaverini luo yöksi. Äiti kuitenkin yllättäen sanoi tiukan ein ja kielsi minua menemästä kaverilleni. Itkin ja kiukkusin ties kuinka kauan, mutta äiti vain sanoi että nyt tuntuu siltä ettei sinne kannata mennä yöksi. Äiti lupasi kuitenkin viedä minut kaverilleni heti seuraavana aamuna kun menee itse töihin. Vastahakoisesti suostuin tähän järjestelyyn. Lauantai-aamuna kun ajoimme kaverini omakotitalon pihaan, oli heidän talonsa ilmiliekeissä. Televisio oli räjähtänyt ja sytyttänyt tulipalon, koko talo tuhoutui, sillä talo oli maalla ja apua piti soittaa naapurista ja palokunnalla kesti tulla paikalle. Itkien äidin kanssa katsoimme palavaa taloa ja äiti sanoi aavistaneensa että jotain pahaa tapahtuu. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, kaverin perhe ja lemmikit pääsivät ajoissa ulos talosta. Kyllä olen äidilleni ollut kiitollinen kun piti päänsä vaikka kiukkusin ja vänkäsin haluavani kaverille yöksi!