Mikä päiväkodissa on niin hienoa?
Tätä me usein mietitään siis me päiväkodissa työskentelevät hoitajat.
Lapset tuodaan päiväkotiin, vaikka itse ollaan kotona. Vaikka lapset ovat kipeinä.
Ei päiväkoti ole mikään ihmeellinen paikka. Jokainen pystyy itse tekemään samoja juttuja kotona, ei PIENET lapset tarvitse mitään kummempaa. Oma äiti ja isä on tärkeintä lapsille, ei kaverit, ei jokapaikassa puhuttavan VIRIKKEET.
Kommentit (72)
Mielestäni jokainen itse näkee, mikä omassa tilanteessaan on parasta. Mutta tässä keskustelussa ei tainnut olla näkökulmaa siihen, että ainakin pääkaupunkiseudulla on huutava pula hoitopaikosta ja esim. alueellamme kuulemma kaikkiin alle 3v päiväkotiryhmiin ollaan 12 hengen ryhmätiloihin laittamassa 16 lasta. Parakkipäiväkoteja on rakenteilla. Hoitopaikan saattaa saada ties mistä kaukaa, mikä kyllä ei helpota ainakaan niitä, joilla molemmat vanhemmat ovat töissä. Ja vaikka lapsi olisi sen 2 päivää viikossa hoitopaikassaan, niin kyllä se vie kokonaisen hoitopaikan ellei mitään räätälöintejä toisen perheen kanssa tehdä. Kuntien pitäisi mielestäni panostaa enemmän ns. kotihoidossa olevien kerhotoimintaan, jolloin nämä ei vie "resursseja" varsinaisesta hoitopuolelta. Myös seurakunnilla on hyvät kerhotarjonnat.
Hyva kommentti :-), tuntuu, etta joillakin aideilla juuttuu putkinako paalle eika nahda muiden ratkaisujen hyvia puolia, pidetaan vaan sita omaa ratkaisua lapsen kannalta parhaana ratkaisuna.
Come on ladies, annetaan kaikkien kukkien kukkia, suurimmassa osassa tapauksissa kasvaa aivan tasapainoinen ja jarkeva lapsi, vai mita?
Olisi joskus mielenkiintoista tietaa, minka ikaisilta ihmisilta nama karkkaimmat kommentit tulevat ;-) Oma mutu-tuntuma on, etta ne, jotka ovat saaneet lapsensa vahan vanhempana ovat monen asian suhteen paljon rennompia.
Itseani ei ainkaan yhtaan kiinnosta, jos joku "tuomitsee" meidan tekemat ratkaisut.
Mukavaa kesaa, menkaa jaatelolle!!! ja nauttikaa elamasta ja lapsista.
Tämä aloitushan oli Taaperoiden palstalla. Itse miellän taaperoksi n. 10 kk - 3 v lapset. Täällä päin kerhoja on vasta yli kolmevuotiaille, joten ehkei tässä nyt ole kumminkaan mitään ristiriitaa. Ehkä kommentoijat tarkoittavat, että pienille n. alle kolmevuotiaille kaikki virikkeet, joita tarvitaan, löytyvät kyllä ihan kotoa. Sitä vanhempien mahdollista virikenälkää voi tyydyttää kerhoilla.
Mitä sitten kerhoissa on semmoista, mitä päiväkodeissa ei? Toiminta keskittyy ihan niiden virikkeiden ympärille siinä, missä päivähoidossa on myös ihan perushoitoa, syömistä, nukkumista, ulkoilua jne. Täällä päin kerhoja on viikonloppuisinkin, esim. liikunta- ja musiikkikerhoja, ja niissä käyvät myös päivähoidossa olevat lapset, joten kai niissä sitten jotain ekstraa on. Seurakunnan kerhoissa on myös perhepäivähoitajien lapsia ja päiväkodeissa olevat lapset käyvät mm. pyhäkoulua.
Äiti05 luetteli ihan käypiä syitä viedä lapsi hoitoon, vaikka itse olisikin kotona. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ilman diagnoosia oleva lapsi, oli sitten kuinka "vaikea" tapaus hyvänsä, on yksi muiden joukossa. Vasta diagnoosin saaminen mahdollistaa oman avustajan hankkimisen. Sitä ennen lapsi verottaa kovasti päiväkodin resursseja, saattaa sitoa yhden hoitajan kokonaan, jolloin muille lapsille jää sitten vähemmän. Jos äiti ei kotona niin sanotusti pärjää lapsensa kanssa, hänen on mahdollista palkata siihen apua. Esim. sillä reilulla 200 eurolla, mitä lapsen kokopäivähoito maksaa, saa jo usean tunnin siivous- tai lastenhoitoapua. Sen sijaan päiväkodin täytyy tulla toimeen niillä resursseilla, mitä sille on annettu.
Sain itse lapseni vanhana, eli 32-vuotiaana esikoiseni. En silti ole kovinkaan avarakatseinen sille, että kotona oleva vanhempi vie alle kolmevuotiaan pahimmillaan viitenä päivänä viikossa hoitoon 7.00 -16.30. Syiden on parasta olla todella hyvät. Enkä ajattele tässä itseäni tai kärky näiden lasten paikkaa. Ajattelen asiaa ihan sen pienen lapsen kannalta. Itselleni 9 ja puoli tuntia meluisaa perushoitoa, päiväunet patjalla kymmenen muun kanssa olisi ihan painajainen. Näiden pienten ulkoilukin tarkoittaa usein sitä, että he istuvat sen ajan lumihangessa paikassa, johon hoitaja heidät ulos tullessa laittaa ja josta hän nostaa heidät sitten lähtiessä pois. Tätä juttua en vedä hihasta, minulla on reilun puolentoista vuoden kyyläyskokemus lähiseutujen päiväkodeista.
Aasian oloista en tiedä, täällä noita japanilaisturistiryhmiä kyllä näkee kävelemässä samanlaiset lippikset päässä ja nenät kääntyy sekunnin tarkkuudella samaan suuntaan, kun opas jotain sanoo. Ehkä he ovat tosiaan olleet päivähoidossa kaksivuotiaasta ja se näkyy :) Itselläni herää epäilys, että yksin he olisivatkin ihan hukassa.
Tässä monet kehuivat esim. ranskalaisten lasten hyviä käytöstapoja. Itse olin au pairina Itävallassa esikaupunkialueella, jossa asui pääasiassa lapsiperheitä. Lapsista meidän pihan lapset eivät ainakaan käyneet missään leikkikouluissa. Osasivat silti tervehtiä kauniisti ja kiittivät, kun sidoin heiltä esim. kengännauhat. Meinasi ekan kerran purkka pysähtyä, kun pieni, juuri kävelemään oppinut taapero sopersi Danke schön, kun laitoin hänen kenkänsä soljen kiinni.
Siellä nämä tervehtimis- ja kiittämisjutut opetellaan ihan kotona, se kuuluu siellä ihan yleissivistykseen. Samanlainen käytäntö olisi kyllä Suomessakin ihan suositeltava,
Iirislintu
Kyllä, aloitus oli taaperoiden palstalla ja olen samaa mieltä ikähaarukastakin. Olen samaa mieltä kanssasi myös siitä, että alle kolmevuotiaalle lapselle tarvittavat virikkeet löytyvät kotoa. Mutta pitää muistaa, kaikki vanhemmat eivät osaa/jaksa niitä lapsilleen tarjota. En usko, että me voimme tuomarina toimia, milloin kukakin on oikeutettu lapsensa hoitoon viemään. Ja AP sanoi: "alle kouluikäiset lapset eivät tarvitse sen kummempaa." Tästä rohkenen olla hieman eri mieltä. Täytyy muistaa, että me kaikki olemme yksilöitä. Kahta samanlaista lastakaan ei siis löydy, toiset ovat rauhallisempia kun taas toiset tarvitsevat koko ajan menoa ja meininkiä. Ja kerhot ovat onneksi yksi virikkeitä tarjoava kanava. Mutta tässäkin on hyvä muistaa ettemme aina tiedä niitä syitä, miksi lapsi on päivähoitoon tuotu. Se kerho ei paljon kerran viikossa auta sitä väsynyttä äitä, tai ujoa ja arkaa lasta ( päivittäin kun näkevät, niin tutummaksi tulevat), tai siihen äitiin takertunutta lasta, eikä myöskään sitä turhautuvaa lasta jne. Täällä päin ei siis ole kerhoja viikonloppuisin ja aika vähäistä tarjonta on muutenkin.
Kuten jo aiemmin mainitsin, tiedän ammattini puolesta päiväkotien ja seurakunnan kerhojen toiminta-ajatukset. Tiedän myös sen ettei ilman diagnoosia olevalle lapselle myönnetä avustajaa, pointti olikin se, että vanhempi siellä kotona voi väsyä tällaiseen lapseen (etenkin jos on pieni vauva) ja siksi tuo lapsensa hoitoon. Ymmärrän myös täysin pointtisi päivähoidon näkökulmasta, mutta halusin hieman AP:lle selventää mahdollisia hoitoon tuonnin syitä.
"En silti ole kovinkaan avarakatseinen sille, että kotona oleva vanhempi vie alle kolmevuotiaan pahimmillaan viitenä päivänä viikossa hoitoon 7.00 -16.30. Syiden on parasta olla todella hyvät." Tässä olen kanssasi aivan samaa mieltä, mutta toivon, että tällaiset tapaukset ovat harvassa.
Resurssit taitavat olla aika tiukilla ympäri Suomea, mutta ainakin täällä päin perhepäivähoidosta löytyy vapaita paikkoja melkein päiväseltään. On tietysti monesta vanhemmasta kiva kun lapsen saa siihen nurkan takana olevaan tarhaan. Ja harmittaa todella, jos siellä on jonkun kotona olevan lapsi viemässä paikkaa ja itse joutuu kuljettamaan omansa pitemmälle. Näinhän se on. Mutta näistähän saadaan vaikka kuinka pitkiä keskusteluita käytyä, koska me kaikki kuitenkin ajattelemme hieman eri tavoin. Hienoa, että tällaisia palstoja on, näin asioihin saadaan uusia näkökulmia!
5-vuotiaan leukemiatytön suurin unelma ei ollut uusi lelu tai muuta kallista vaa että PÄÄSISI PÄIVÄKOTIIN
Unelmat toteen
Alla esimerkkejä lastenklinikoiden potilaiden unelmista, jotka Kummit toteuttivat yhdessä yritysten kanssa.
Anni on viisivuotias neiti Kankaanpäästä. Anni sairastui viime keväänä leukemiaan.
Hän asuu kotona ja käy sytostaattihoidoissa Turun lastenklinikalla. Anni on joutunut
olemaan pitkään eristyksessä kavereistaan ja hänen unelmansa oli seuraavanlainen:
Anni haluaisi päästä edes yhdeksi päiväksi päiväkotiin katsomaan kavereitaan.
Hän toivoi, että voisi laittaa päälle prinsessavaatteet ja että muutkin olisivat hienosti
pukeutuneita esimerkiksi naamiaisasuihin.
Anni kaipaa kovasti päiväkotia ja kavereita. Pikkuveljen seura ei aina vilkkaalle
tytölle riitä. Prinsessa saa kutsunsa.
Kirjoitit tosi kivasti ja fiksusti! On tosiaan hyvinkin hankalia lapsia, ja minusta yksi ongelma on myös diagnoosien viivästyminen. Ystäväni tyttö meni hoitoon vuoden ikäisenä ja jäi hoitoon, kun ystäväni sai toisensa lapsensa tytön ollessa hiukan yli puolitoistavuotias. Ystäväni ei jaksanut hoitaa tyttöä kotona, koska tämä oli kaikin puolin outo, hänellä oli mm. tapana pitää 2-3 tuntia kestävä huutosessio joka ikinen aamupäivä. Kun tyttö oli kaksivuotias, hän sai vihdoin diagnoosinsa. Hänellä on eräs kromosomivirheestä johtuva vamma, johon kuuluu mm. autismia. Itse ajattelin pitkään, että asia on tietenkin ihan OK, kunnes aloin ajatella asiaa muiden hoidossa olevien lasten kannalta. Monet aikuisetkin kokevat tuon lapsen pelottavaksi, hän käyttäytyy hyvin oudosti ja herättää pelko aikuisissakin. Voin hyvin ymmärtää, että hänen hoitamisensa päiväkodissa niilä resursseilla, mitä päiväkodilla on ollut, ei tosiaan ole ollut helppoa. Ja muistaisin, että monet vanhemmat toivoivatkin hänen siirtämistään pois, mikä sitten tapahtuikin hiukan myöhemmin. Hän siirtyi erityispäiväkotiin, mihin ystäväni ei ollut millään suostua. Itse en ole mitenkään kokenut lastenhoitaja, mutta tajusin jo tytön ollessa puolivuotias, että hän on jotenkin erilainen kuin muut. Ystäväni ei ehkä oikein halunnut nähdä asioita niin, ja lapsi sai lähetteen tutkimuksiin vasta neuvolan puututtua asioihin. Nämä asiat ovat tosiaan kovin vaikeita ja monisärmäisiä juttuja.
Itse olen myös sitä mieltä, että lapset kyllä tarvitsevat kodin ulkopuolisia virikkeitä ennen kouluun menoa. Kerhot ovat tietysti hieno juttu, mutta ymmärrän mainiosti, että esim. haja-asutusalueilla, joilla etäisyydet ovat pitkät, vanhemmat vievät lapsensa ennemmin esim. parina päivänä viikossa päivähoitoon kuin vaikka kolme kertaa viikossa parin tunnin kerhoon. Itselläni on myös näppituntuma, että maalla päiväkodit olisivat pienempiä ja pieniryhmäisempiä kuin täällä täyteen ahdetussa Itä-Helsingissä, jossa ryhmäkoot ovat tosiaan ihan ylärajoilla ja varmaan ajoittain ylittyvätkin. Täällä päivähoitoa ei voi sanoa kovin laadukkaaksi, vaikka uskon hoitajien tekevät parhaansa. Täällä on ongelmana myös monikulttuurisuus, joka on Suomesa vielä aika uusi ilmiö.
Omassa työpaikassani taaperon vieminen hoitoon silloin, kun äiti on kotona hoitamassa vauvaa, on valitettavasti ihan traditio. Taisin olla ensimmäinen äiti kymmeneen vuoteen, joka teki toisin. Näillä äideillä ei ihan oikeasti ole masennusta tai muutakaan sairautta. He eivät vain halua hoitaa kahta lasta kotona, koska se ei ole kivaa. He käyvät vauvan kanssa retkellä Tallinnassa, työntelevät päivät pääksytysten vaunuja ostoskeskuksessa, ja isä vie isomman lapsen hoitoon mennessään töihin ja tuo kotiin tullessaan itsekin töistä. Ja nuo hoitopaikat ovat isoja päiväkoteja ja lapset vauvan syntyessä 1,5 - 2-vuotiaita. Tuntuu, että tämä on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla ihan kasvava trendi.
Pakko kommentoida hieman ohi varsinaisen aiheen, mutta Aasialainen kuvaili, etteivät aasialaiset ole sen epänormaalimpia kuin muutkaan ihmiset maailmassa. Eikö ainakin useissa Aasian maissa olla erittäin kilpailu- ja suorituskeskeisiä ja esimerkiksi mokaamista, uupumista tai jossakin asiassa epäonnistumista pidetään totaalisena kasvojen menetyksenä, jonka kohdatessa mieluummin tehdään itsemurha kuin kohdataan epäonnistuminen? Vaikka Suomikin on itsemurhien maa, nin tällaista kilpailukulttuuria ja epäonnistumisen täydellistä sietämättämyyttä ei samoissa määrin ole.
Ja miten tämä liittyy pikkulasten hoitamiseen? Lapsen itsetunto ja minäkuva kasvavat ja kehittyvät lämpimissä ja turvallisissa hoitosuhteissa. Vuorovaikutussuhteissa opitaan kestämään epäonnistumisia, koska huomataan, ettei rakkaus ja välittäminen ole onnistumisesta tai epäonnistumisesta kiinni. Elämässä ei tarvitse kilpailla. Pienen lapsen tärkeimpiä kehitystehtäviä ei ole sosiaalisten suhteiden luominen ja jonottamaan oppiminen, vaan se, että tulee kuulluksi, saa hoivaa ja huolenpitoa ja sitä kautta oppii hahmottamaan maailmaa ja irtaantumaan turvallisesti avanhemmistaan. Vasta sen jälkeen on sosiaalistumisen vuoro. Kun tästä hoivan ja huolenpidon vaiheesta hypätään yli ja esimerkiksi aivan pieniä lapsia viedän suorituskeskeiseen maailmaan, jää ihmiseksi kasvamisen tärkeä vaihe kokematta ja oppimatta. On sitten tietysti yksilöllistä, miten tämä vaikuttaa kunkin tulevaisuudessa, mutta se ei kuitenkaan voi olla vaikuttamatta.
En halua ottaa kantaa siihen systeemiin, johon aasialainen vie lapsensa, se kuulostaa lähinnä meidän vastaavalta kerhotoiminnalta, joka voi sinänsä toimia juuri sopivana virikkeenä.
Samoin voidaan miettiä, miksi esimerkiksi keski-Euroopassa on näitä sairaita tapauksia, pedofiileja, kidnappaajia ja muita sairaita (vrt. panttivankina pidetyt naiset) jne. enemmän kuin muualla? Jollakin tavoin tällaiset toiseen ihmiseen "normitappoa" enemmän menevät rikokset ovat yleisempiä Euroopasssa kuin esim. Suomessa. Selitystä on etsittävä myös maan kulttuureista itsestään. Koska ko. rikosten tekijät usein ovat sairaita, voidaan myös ihan aiheellisesti pohtia, mikä vaikutus lapsuuden vuorovaikutussuhteilla on esimerkiksi hyväksikäyttäjän tarpeeseen? Ja ikävä kyllä näistäkin syy-yhteyttä löytyy. Tästäkään ei voi vetää suoraa syy-seuraussuhdetta, mutta jotakin yhteyttä kuitenkin.
Ja mitä tulee suomalaiseen päivähoitoon, niin sen taso on todella kirjavaa, kuten tässäkin ketjussa on käynyt ilmi. Tosiasia on, että pienen lapsen kehityksen kannalta parasta olisi muutaman läheisen aikuisen hoiva. Päiväkodissa tämä harvoin onnistuu, koska hoitajat vaihtuvat ja ns. omahoitajasysteemi ei välttämättä toimi. Jos teoriatietoa lapsen kehityksestä kaipaatte, esim. Liisa Keltinkangas-Järviseltä löytyy lapsuuden psykologiaa käsitteleviä teoksia, jossa selkeästi tutkimustuloksin asioita kuvataan, myös Lea Pulkkiselta löytyy jotakin. Näissä ketjuissa nimittäin aina niitä pyydetään, jos joku uskaltaa kotihoidon paremmuudesta puhua. Varsinaisia teoksien nimiä en nyt tähän hätään löydä!
Oiskohan syynä yksinkertaisesti se, että vanhemmat tarvitsevat hoitoapua? Nykyaikana on vaikea tunnustaa että voimat ovat vähissä, joten tekosyyksi kelpaa vaikka ne virikkeet.
Ainakin meidän 4vuotiaalle hienointa ovat kaverit! Oikeasti välttämättä muuten ai leikkikavereita ole, jos asuu omakotitalossa! Eli kivat ja tutut kaverit ovat ehdotonta plussaa. Myöskin tykkää yli kaiken retkistä, mitä tekevät, askarteluista yms. Toki retkeillään itsekin ja askarrellaan, mutta ihan jokaista liimausjuttua äiti ei voi kotiin ostaa. Meidän poika on siis askarteluhullu poika! Tässä muutama syy. Isot tarhakoot on tietty huonoa äidistä ja vaihtuvat ohjaajat, mutta pääasiassa minulla on positiivinen kuva tarhasta ja lapseni on aina viihtynyt. Toki lapseni meni tarhaan vasta aika tasan 3vuotiaana. Pienempien tarhan aloituksista ja viihtymisistä en siis osaa sanoa mitään.
Tästä asiasta on jauhettu ja riidelty täällä niin monesti, että älä nyt viitti taas alottaa jauhaan samaan juttua. Mitä se sulle kuuluu miks muut tekee niinkuin tekee? Sitten kun itelläs on lapsia voit tehdä niinkuin sua huvittaa.
On minustakin tuossa ristiriitaa. Ap:n mielestä virikkeitä ei tarvita mutta monien muiden mielestä ilmeisesti tarvitaan, koska kerhoja ja muita harrastuksia luetellaan urakalla.
OK, ap on ilmeisesti hoitajana lähinnä huolissaan siitä, etteivät jotkut hänen hoidokeistaan vietä aina vapaapäivää samaan aikaan kuin jompikumpi vanhemmista. Se tuntuisi hänestä hyvältä vaihtoehdolta lapsille, ja siksi hän kritisoi niitä vanhempia jotka eivät toimi niin kuin hän toivoisi. Se olisi varmaan mieleen myös isojen ryhmäkokojen kanssa painiville hoitajille, että lapsia ei tuotaisi heidän vaivoikseen jos ei kerran ole _ihan viimeinen pakko_.
Perusteluna se, ettei päiväkoti tarjoa lapsille kovinkaan kummoista, on silti minusta kestämätön. Kyllä sen pitäisi tarjota. Pitäisi tarjota mm. laadukasta varhaiskasvatusta ja tukea lapsen kokonaisvaltaista kehitystä yhteistyössä vanhempien kanssa. Nostakaa tekin ammattinne profiilia toimimalla ammattimaisesti ja määrätietoisesti. Painostakaa päättäjiä, älkää asiakkaitanne.
Lisäksi on minusta valtavan omahyväistä olla tietävinään, mikä muiden lapsille olisi parasta. Näihin ketjuihin tulee paljon vastauksia, ja se johtuu varmasti osittain siitä, että tunteet ovat monilla kovin pinnassa ja oma äitiys mietityttää. Silti on ahdistavaa ja jotenkin pelottavaakin että tunnekuohun vallassa kirjoitetaan valtavan kärjekkäitä mielipiteitä tiettyjen elämänvalintojen (imetyksestä aina näihin päivähoitoasioihin saakka) paremmuudesta ja vaaditaan muita tunnustamaan samaa väriä moittimalla ja tuomitsemalla.