Erotessa vanhemmat vaihtavat kotia, lapsi ei reissaa

Kuulostaa periaatteessa kivalta, mutta enpä tiedä, miten käytännössä toimisi. Ensinnäkään teidän vanhempien elämä ei mitenkään "normalisoidu", jos majailette samassa kämpässä, jolloin on vaikeampi päästä erosta eteenpäin. Etenkin miehellesi, joka ei eroa halua, voi olla tuskaisaa. Kummankin olisi hyvä saada oma koti, jota laittaa mielensä mukaan.

Ja ennen kaikkea en usko, että ratkaisu on lapsen kannalta pidemmällä tähtäimellä välttämättä hyvä. Kun lapsi tajuaa, että majailette vuorotellen siinä yksiössä sillä ajatuksella, että se viikko lapsen kanssa on paljon tärkeämpi, toinen viikko on vain majoittautumista jossain tilapäisratkaisussa, ei se ole lapselle helppo paikka. Vaikka lasta rakastaisi enemmän kuin mitään maailmassa, en usko, että lapsen on hyvä saada tuntea, että vanhemmat taipuvat joka mutkalle ja joutuvat enemmän tai vähemmän kärsimään hänen takiaan - helposti menee marttyyriuden puolelle. Tottakai ero ja muutto kahteen kotiin on lapselle shokki, mutta siitä voi jatkaa eteenpäin, tuossa ajattelemassasi ratkaisussa jäävät kaikki puoliksi roikkumaan menneeseen. Lapsi tietää, että hän on ainoa, jolle koti on oikeasti koti, hän kaipaa sitä "mennyttä hyvää aikaa".  Ja melko todennäköisesti jossain vaiheessa jompikumpi vanhemmista löytää uuden kumppanin, ja lapsen totuttautuminen isä/äitipuoleen tulee samaan syssyyn kuin muutot kahteen uuteen kotiin, ja aika helposti isä/äitipuolesta tulee lapsen mielessä syntipukki kaikkeen pahaan. En tiedä, jotenkin tulee vain sellainen vaikutelma, että ap yrittää hoitaa syyllisyyden tunnettaan siloittelemalla lapsen tietä tavalla, joka ei jatkoa ajatellen ole hyvä. Ero on lapselle shokki, ei se ole mikään "vähän niin kuin ero" tai "leikkiero", vaan se romuttaa paljon. Se pitää vanhempien osalta hoitaa aikuismaisesti vastuuta kantaen eli he näyttävät, miten aikuiset ihmiset osaavat hoitaa asiansa (perustaa uuden oman kodin), ei mitään jahkailua "kokeillaan nyt eroa, ja jos ei tunnu kivalta, niin palataan yhteen" tms. Jotkut ratkaisut ovat lapselle rankkoja, mutta lapsen pitää voida luottaa siihen, että vanhempi osaa elää tavallista aikuisen ihmisen elämää ja nähdä siihen malli. Teidän tapauksessanne parjattu vuoroviikkosysteemikin voisi ehkä toimia, jos kuitenkin olette ajatelleet myös tuota yksiön jakamista vuoroviikoin - asuisitte niin lähellä toisianne, että lapsen päivähoito, koulu, kaverit jne. voisivat pysyä samoina.

Ja ennen kaikkea mieti nyt vielä sitä eroa. Onko mies oikeasti se tekijä, joka estää sinua "toteuttamasta itseäsi" tai miten sen nyt sanoisi? Jos et voi jakaa miehen kanssa jotain tarvetta tyyliin syvälliset keskustelut tai jokin harrastus, niin voisitko jonkun ystävän kanssa tehdä niin? Ei kai ole tarkoituskaan, että puoliso on vastaus kaikkiin tarpeisiin.

Niin, tässä on pointtia!

Aikuistehan sen suhteensa ovat sössineet.

Aikuinen jaksaa kyllä asua kuusikin vuotta kahta eri väliaikaispaikkaa (kokemusta on opiskeluajalta), mutta kehittyvällä lapsella olisi hyvä olla pysyvät puitteet. Tosi hienoa, että harkitsette tällaista ratkaisua! Lapsuus on ainutlaatuinen aika.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt näitä, jotka vaativat omalta lapseltaan muutamista esim. viikon välein. Käsittämätöntä!

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 14:47"]

Tuo toimii lasten kannalta loistavasti. Aikuisille se on raskasta (mutta mun mielestä saa oollakin.

[/quote]

No mä en ymmärrä miten tuo voi toimia. Vanhemmat haluaa eron, mutta kuitenkin jaetaan asuntoa ja huonekaluja. Eli ei siitä toisesta pääse kokonaan eroon silloin. Ja silti joutuu maksamaan ylimääräisestä kämpästä vuokraa.

Meillä ratkaistu niin, että mä asun yläkerrassa ja mies alakerrassa omakotitalossa. Lapset kulkee ympäri taloa. Ei kolmansia osapuolia.

Minä en voisi lähteä tuohon systeemiin. Ehkä toimii jollakin, mutta minulla ei toimisi. Monestakaan syystä.

Eniten minua surettaisi, että lapsi ei koskaan näkisi normaalia rakastavaa parisuhdetta. Miten hän muodostaa mielikuvan perheestä ja kahdesta aikuisesta jos ei ikinä näe kotona asuessaan normaalia parisuhdetta? Siis kahden aikuisen läheisyyttä, halailua, kainalokkain istumista, yhdessä nukkumista. Kun vanhemmille tulee uudet kumppanit, ne varmasti jossain vaiheessa esitellään lapselle, mutta lapsi ei koskaan ole läsnä kun vanhemmat ovat uuden kumppanin kanssa yhdessä. Tulee jotenkin häiriintynyt kuva parisuhteista. 

Ja kyllä minä ainakin eron tullen kaipaisin omaa kotia. Tuossa järjestelyssä ei olisi ihan puhtaasti omaa kotia missään. Mies voisi tonkia kaikki tavarani kummassakin kodissa. Hänen hajunsa, hänen tavaransa, hänen sotkunsa jne. Mikä ero se nyt olisi? Loppujen lopuksi kumppanista jäisi ne kaikki turhimmat asiat vielä jäljelle. 

Ei ne lapset oikeasti kärsi erosta niin paljon kun moni luulee. Jos siis ero hoidetaan asiallisesti. Minusta oli ainakin lapsena kivaa kun oli kaksi kotia ja molemmissa omat huoneet ja omat tavarat. Aina jaksoi leikkiä leluillakin kun niitä ei ollut vähään aikaan nähnyt. 

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 21:59"]

No mä en ymmärrä miten tuo voi toimia. Vanhemmat haluaa eron, mutta kuitenkin jaetaan asuntoa ja huonekaluja. Eli ei siitä toisesta pääse kokonaan eroon silloin. Ja silti joutuu maksamaan ylimääräisestä kämpästä vuokraa.

Meillä ratkaistu niin, että mä asun yläkerrassa ja mies alakerrassa omakotitalossa. Lapset kulkee ympäri taloa. Ei kolmansia osapuolia.

[/quote]

Ei erossa pääse koskaan eroon exästä jos on lapsia, ellei saa totaalista yksinhuoltajuutta tai exä hylkää lapsia kokonaan. Täytyyhän tapaamisista aina sopia, järjestää perhejuhlia kuten rippi- ja yo-juhlia ja synttäreitä. Kaikki eivät halua totaalisesti eroon entisestä puolisostaan vaan kykenevät tapaamaan ja sopimaan lasten asioista kasvotusten. 

Uskon että on myös siistejä ja rehellisiä ihmisiä joille ei tuota tuskaa asua samaa asuntoa eri aikoina. 

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 22:05"]

Minä en voisi lähteä tuohon systeemiin. Ehkä toimii jollakin, mutta minulla ei toimisi. Monestakaan syystä.

Eniten minua surettaisi, että lapsi ei koskaan näkisi normaalia rakastavaa parisuhdetta. Miten hän muodostaa mielikuvan perheestä ja kahdesta aikuisesta jos ei ikinä näe kotona asuessaan normaalia parisuhdetta? Siis kahden aikuisen läheisyyttä, halailua, kainalokkain istumista, yhdessä nukkumista. Kun vanhemmille tulee uudet kumppanit, ne varmasti jossain vaiheessa esitellään lapselle, mutta lapsi ei koskaan ole läsnä kun vanhemmat ovat uuden kumppanin kanssa yhdessä. Tulee jotenkin häiriintynyt kuva parisuhteista. 

[/quote]

Ööh, siis onhan sillä uudella kumppanillakin koti. Kaverini miesystävä on tällaisessa pikkukoti-järjestelyssä. He tapaavat ja ovat yhdessä miesystävän (ja tämän omien) lasten kanssa esimerkiksi siellä kaverini kodissa. Näkevät aivan taatusti hellyyttä kaikenlaisissa tilanteissa. Ei lasten tarvitse minusta olla näkemässä kuinka nukutaan sängyssä yhdessä, uskoakseen että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan. Ihan kummallinen ajatus. Tuntuu että monella on tarve vääntää tästä ap:n ajatuksesta perversio keinolla millä hyvänsä. Kun se ihan todella toimii joillakin. Ei se tietenkään ole loppuelämän ratkaisu, kasvaahan ne lapsetkin aikanaan isoiksi ja kenties kun vanhemmat pariutuvat uudelleen tahoilleen, käy mahdottomaksikin. Mutta miksei sitä voisi yrittää, jos rahat riittävät kahteen asuntoon ja hyvää tahtoa on?

Kaivoin pari kuukautta vanhan ketjuni esiin, ap siis tässä.

Meillä nyt reilu kuukausi takana tätä ja ihan hyvin menee. Lapsi on käynyt pikkukodissa, tietää minne äiti tai isä menee niinä aikoina kun ei ole hänen kanssaan kotona. Joulu vietettiin yhdessä, kyläiltiin aattona toisen vanhemman perheenjäsenellä ja joulupäivänä toisen. Minä lähdin sitten lapsen kanssa Tapaninpäivänä reissuun muutamaksi päiväksi ja kun palasimme niin lapsi oli isän vuoro olla lapsen kanssa.

Arki sujuu toistaiseksi ihan normaalisti, vaihdetaan tiistaina tai keskiviikkona vähän töistämme riippuen koteja.

Lasta on hirveä ikävä niinä aikoina kun on minun "yksiövuoro" mutta olen sitten yrittänyt niinä päivinä tehdä pidempään töitä että on kaikki rästit ainakin pois ettei tarvitse "kotivuorolla" olla kuin virka-aika töissä. Omat harrastukset ovat kotiviikolla jääneet mutta  yksiöviikolla sitten ehtii vaikka joka ilta jumppaan tai lenkille.

AP

Ei ole omakohtaisia kokemuksia. Mielestäni tuo on vastuullisin ja lapsen kannalta paras ratkaisu. Onnittelut hyvästä vanhemmuudesta:)

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 14:10"]

Maksatte sitä asuntoa puoliksi ja kaikkia muitakin kuluja?

[/quote]

Elatuskyvyn mukaan menee lapsen elatusmenot kummaltakin. Lapsen tarve, vanhemman kyky. Ei se ole erossa välttämättä 50-50. Toki hienoa jos niin on.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 11:27"]

On kokemusta vastaavasta järjestelystä parin vuoden ajalta.

Neljä lasta, iältään 9-17 vuotta , ovat tyytyväisiäsiihen, että he saavat pysyä koko ajan vanhassa kodissa. Aktiivisesti usein mainitsevat asiasta.

Eksällä ja minulla tosin molemmilla pikkukodit. Molemmilla uudet seurustelukumppanit. Kukaan osapuoli ei ole kokenut järjestelyä ongelmaksi.

Vanhassa kodissa kumpikin hoitaa omalla vuorollaan sivoukset , pyykit ym.

Asiaa auttaa molempien suurpiirteinen ja joustava luonne. Kirjallisia sopimuksia emme ole tarvinneet. Maksut menee puoliksi niin kuin aiemminkin. Lapsien etu menee muiden asiaoisen edelle, eli omalla viikollaan kumpikin hoitaa eteen tulevat asiat, eikä mitään vedätystä ole tähän saakka tullut esiin.

Onnistuakseen tämä järjestely vaatii hyvät välit ja kommunikaatiokykyä

[/quote]

... ja rahaa. En ole itse eronnut, mutta käytännössä esim. pk-seudulla tällainen järjestely ei onnistu, elleivät vanhemmat ole hyvin varakkaita. Pienetkin asunnot ovat kalliita ja siihen vielä päälle lasten asunnon kustannukset.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 14:19"]AP tässä, kiitos vastauksista.

Ajateltiin toistaiseksi siis maksaa yhdessä omistusasunnon lyhennystä, kuten myös sen yksiön vuokraa. Todennäköisesti niin että joka toinen kuukausi toinen maksaa lyhennyksen + vastikkeen ja joka toinen kuukausi vuokran. Ruuat kumpikin ostaa omalla viikollaan. Jaetaan astiat, pyyhkeet, lakanat jne niin että ei tarvitse ostaa uusia.

Juurikin nuo mahdolliset uudet kumppanit tässä mietityttää, mutta eihän tätä ratkaisua tarvitse onneksi tehdä loppuelämäksi vaan katsomme miten pitkään se tuntuu mielekkäältä. Välit on ihan hyvät, olemme vaan "kasvaneet erillemme" niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Mies ei haluaisi erota ja ajattelee ehkä tämän olevan jonkinlainen kokeilu, että sitten huomaisimmekin että kyllä sitä rakkautta kumminkin vielä on. Enkä minäkään sitä poissulje, voihan niin käydäkin, ja siinä tapauksessa on sitten helppo palata takaisin yhteen.

Lapsi on vielä niin pieni että uskomme tämän olevan hänelle se paras vaihtoehto. Surettaa kyllä rikkoa perhe, uskoimme tämän olevan "ikuista"

[/quote]

Älkää erotko. Selvittäkää välinne. Menkää parisuhde neuvontaan. Tuntuu näiden viestien perusteella että pystyisitte kyllä saamaan vielä suhteen kuntoon.

Meillä aikanaan seurusteluvaiheessa muutaman vuoden jälkeen mies jätti minut - kolmeksi päiväksi. Olin ihan rikki. Vei minut kriisiapuun tms. ja pääsimme keskustelemaan miksi mies haluaa erota. Työntekijä halusi myös mieheni paikalle koska itse en oikein osannut edes kertoa eron syytä.

Esitti miehelleni erittäin hyvän kysymyksen, joka antoi eri lähestymistavan eroajatuksiin: "Mikä suhteessanne pitäisi olla toisin, ettet tekisi tuollaista ratkaisua eli et haluaisi erota?"

Jos ap. Näkee niin kerrotko miten selititte lapsille tuon kuvion silloin? Meillä miehen kanssa sama tilanne ja ei oikein tiedä mitä lapsille sanoisi =( näytitte siis asunnon jne..?

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 14:38"]

Tuollainen järjestely oli yhdellä kuopiolaisperheellä, kertoivat systeemistä lehtijutussa. Harmi kun nyt en muista missä lehdessä se oli, muistaako joku? Olisko ollut Perhe-lehti, tai Apu, about vuosi sitten. Miehellä oli uusi naisystävä, joku nuori itämaalainen nainen. jäi mieleen kun se järjestely oli niin erikoinen, ja se että mies oli löytänyt uuden ja paljon nuoremman kumppanin jostain itämailta. Kertoivat siinä että järjestely toimii hyvin, mutta sitten jos saavat nuorikon kanssa yhteisen vauvan, niin on pakko asettua yhteen asuntoon. Miehen lapset olivat siis jo vähän isompia, joten heille pysyvä koti oli varmaan hyvä asia.

Itse en varmaan tuollaiseen ryhtyisi, ellei olisi useampi, isompi lapsi... Hienoa että siinä aikuiset ovat aidosti halunneet lapsen parasta, (ellei avioliitto ollut enää korjattavissa). Vaatii varmasti paljon vanhemmilta, mutta jos välit exään on hyvät, niin voi toimiakin.

[/quote]

Minä muistan lukeneeni artikkelin tälläsestä järjestelystä Kodin kuvalehdestä, ihan vuotta siitä ei kuitenkaan ole kun se taitaa olla huhtikuun numerossa. Tossa artikkelissa on kuitenkin kyse pk-seudulla asuvasta perheestä että taitaa olla tästä asiasta useammassakin lehdessä.

Kaivoin vanhan ketjuni esiin ja halusin kertoa teille "tilinpäätöksen" miten meille käví vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani. Erossa ollessa oli aikaa miettiä asioita ja keskustella ristiriitoja auki ja olemme nyt palanneet yhteen. Vieläkin muutama asia hiertää, mutta uskon että saamme solmut auki ja opimme olemaan entistä onnellisempia yhdessä.

Lapsi on liikuttavan onnellinen ja välillä itsellä on melkoinen morkkis, että hänet tälläisen mankelin läpi pakotimme mutta loppujen lopuksi mikäli tällä saamme avioliiton takaisin raiteilleen ja entistä vahvemmaksi niin kyllä se oli sen arvoista. Minä olen edelleen sitä mieltä että ikinä ei pidä tyytyä epätyydyttävään suhteeseen vaan tehdä töitä paremman eteen (viittaan tällä nyt siihen kun  useampi oli sitä mieltä että olen ihan tyhmä kun edes harkitse eroa siksi kun "vain" en ole onnellinen).

ap

Olisko kellään tuoreempia kokemuksia aiheesta

Olisi mielenkiintoista kuulla, onko tähän malliin päädytty ja kuinka on toiminut?

Vierailija kirjoitti:

Kilpaileva vaihtoehto, jossa lapsi reissaa kahden kodin väliä, on sekin raskasta pienelle ihmiselle. Toisaalta on kaksi kotia ja tuplaten kaikkea, toisaalta joutuu pakkailemaan tavaroita ja pohtimaan mitä tarvitsee milläkin viikolla sen sijaan että kaikki olisi siinä yhdessä kodissa.

Meillä on kaksi alakouluikäistä lasta ja viikkoviikko systeemi. Lapset pakkaavat tasan ne pari rakkainta unilelua laukkuun, vanhemmat huolehtivat kaiken muun toisen vanhemman luo viikon vaihtuessa. Toinen vie lapset kouluun + vaihtokamat toisen luo ja toinen vanhempi sitten hakee lapset koulusta luokseen ja tavarat ovat jo siellä. Kotia vaihtaa lähinnä varaulkovaatteet, ylimääräiset koulukirjat ja kausiurheiluvälineet. Kaikkea muuta löytyy kummastakin kodista yllin kyllin. Lasten niskaan ei kaadeta mitään vastuuta vaihdosta, paitsi että koulutarvikkeet pitää itse osata huolehtia reppuun tai laukkuun ne kirjat mitä ei juuri sinä päivänä tarvi. Mut sitähän nyt edellytetään muutenkin että huolehtii koulutarvikkeensa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Samanlainen asumiskuvio mietinnässä kuin aloittajalla. Lähistöltä voisi vuokrata pienen asunnon ja omakotitalo pysyisi toisena kotina, jossa lapset asuvat. Toinen asunto voisi olla myös paikka, johon lapset voisivat tulla niin halutessaan (molemmat eivät mahtuisi yhtäaikaa).

Uskon, että nykytilanteemme ei ole kenelläkään hyvä, ei lapsille eikä meille vanhemmille. Tuskin puhumme miehen kanssa toisillemme, ainoastaan lapsia koskevista asioista vaihdamme muutaman sanan. Huomaan, että kun mies ei ole kotona, olen normaalimpi oma itseni ja mieli parempi. Olen tyytyväinen, kun hän ilmoittaa menevänsä omille menoilleen. Luulen, että molempien on helpompi olla, kun toinen ei ole läsnä.

Uskon, että tämä malli olisi lasten kannalta paras. Toinen lapsista sen ikäinen, että lähtee opiskelemaan muutaman vuoden sisällä ja toinen alakouluikäinen. Tässä mallissa me vanhemmat "reissaisimme" ja olisi meille työläämpi, mikä ei ainakaan minua haittaisi. Ei tulisi lapsille ylimääräistä vaivaa, koska ero ei olisi heidän vika.

Kaipaisin vielä lisää kokemuksia muilta.

Ei ole kokemusta mutta en suostuisi eksäni kanssa asumaan samassa yksiössä edes eri aikoihin. Aivan erilainen elämäntyyli joka alkaisi ottamaan kovasti päähän. Menisi varmasti yksiöviikot siivotessa ja korjatessa paikkoja, ei se eksä huolehtisi asioista kunnolla.

Meillä tuskin siivous tulisi olemaan ongelma. Minä toki siivoan nykyistä pääasiallisesti, mies pakon edessä. Ja sääntö tulisi olemaan, että kodinjättäjä siivoaa kodin. Yksiö on nopeasti siivottu. Vanhempi lapsista tykkää siivoilla eli omakotitalossa ei vanhemman tarvitsisi yksin siivota.

Enkä sano, että tämä vanhempien reissaaminen tulisi olemaan pysyvä ratkaisu.