Suomalaiset eivät osaa kasvattaa lapsiaan, ranskalaiset osaavat

Druckermanin mielestä Amerikassa ja Pohjoismaissa ajatellaan, että äitiyden tulisi olla naiselle koko elämän täyttymys.

^ Tuo on niin totta!

Ranskalaisten lastenkasvatus ei ole kasvatusta, vaan alistamista. Suomalaislapsetkin olivat siten koulutettuja 50 vuotta sitten,

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:15"]

Ranskalaisten lastenkasvatus ei ole kasvatusta, vaan alistamista. Suomalaislapsetkin olivat siten koulutettuja 50 vuotta sitten,

[/quote]

Ei pidä paikkansa.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:15"]

Ranskalaisten lastenkasvatus ei ole kasvatusta, vaan alistamista. Suomalaislapsetkin olivat siten koulutettuja 50 vuotta sitten,

[/quote]

hah, ne onkin menestyneitä yritysjohtajia yms. tänä päivänä, eikä mitään nykynuoriso-sossupummi-vellihousuja jotka nostaa työkyvyttömyyseläkettä kun eivät osaa käyttäytyä työpaikoilla = käytöshäiriöiden takia.

Suomalaisen lapsen paapomiskasvatuksen tulos?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081115942383_uu.shtml

Onko tämä sama kirja kuin suomennettu Kuinka kasvattaa bebe? On todella mielenkiintoinen kirja. Ei ole kyse mistään alistamisesta, vaan enemmänkin siitä että vanhemmat luottavat itseensä ja siihen että rajojen pitäminen kannattaa. Lapset on onnellisempia rajojen sisällä turvassa. Suosittelen kyllä kirjaa.

Ruotsalaisbloggaajat muuten hehkuttavat tuota kirjaa :)

Ehkä se johtuu siitä, että siellä lapset ovat luonteva osa elämää ja kaikessa mukana, ja heitä kohdellaan ihmisinä siinä missä muitakin. Eivät ole projekti, kuten täällä, eivätkä saa erivapauksia tyylin "Pierre on vaan lapsi, kyllähän lapset huutaa naama punaisena karkkihyllyllä, se on ihan normaalia".

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:15"]

Ranskalaisten lastenkasvatus ei ole kasvatusta, vaan alistamista. Suomalaislapsetkin olivat siten koulutettuja 50 vuotta sitten,

[/quote]

No ei nyt ehkä suoranaista alistamista, mutta kuri on kyllä kovempi kuin Suomessa. Mutta en pistäisi ollenkaan pahaksi, jos Suomessakin hiukan taannuttaisiin tässä asiassa takaisin 60-luvun suuntaan. 

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:23"]

Ehkä se johtuu siitä, että siellä lapset ovat luonteva osa elämää ja kaikessa mukana, ja heitä kohdellaan ihmisinä siinä missä muitakin. Eivät ole projekti, kuten täällä, eivätkä saa erivapauksia tyylin "Pierre on vaan lapsi, kyllähän lapset huutaa naama punaisena karkkihyllyllä, se on ihan normaalia".

[/quote]

Ihan sama, silti suomalaiset vihaisivat lapsia ja uikuttaisivat jatkuvasti lasten mistäkin tekimisistä.

Kiinnostuin itse tuosta kirjasta jokin aika sitten ja googlailin arvioita siitä. Keskusteluissa tuli ilmi, ettei esimerkiksi sellaisia seikkoja kuin lastenhoitajat, ruumiillinen kuritus ja miesten sivusuhteet (minkä takia vaimoilla ulkonäköpaineita) oteta huomioon. Ranskalaisesta kasvatuskulttuurista tietävät saavat puolestani avata tätä vähän enemmän.

Lapset ovat myös eriluonteisia. Jos nyt otat silmän käteen ja katsot ympärillesi, huomaat ehkä ranskalaisten keskimäärin olevan sosiaalisempia kuin suomalaisten, ja - ylläripylläri - tämä näkyy jo lapsissa! Itse kuuluin nuorempana siihen ryhmään, joka hanakasti kritisoi suomalaisia epäsosiaalisesta kasvattamistyylistä, mutta sitten sain asua ulkomailla ja sain omia lapsia, ja huomasin, että luonne-erot ovat todellisuutta eikä pelkkää ikävää stereotyypittämistä.

Ei se ole kurista kiinni vaan siitä, että ranskalaisessa perheessä lapsi on arvojärjestyksessä vanhempien alapuolella. Ei siis mitään "lapsen ehdoilla" elämistä. Vanhemmat asettavat ehdot, joiden puitteissa lapsi saa harjoitella vapautta ja itsemääräämistä. Kun mennään syömään, on itsestäänselvää, että lapset ovat nätisti ja antavat vanhempien syödä ja keskustella rauhassa. Ei suomalaisissa lapsissa ole mitään geneettistä vikaa, joka estäisi heitä käyttäytymästä ihan yhtä hyvin.

Suomessa on lapsen fyysinen kurittaminen (=väkivalta) kiellettyä laissa. Ranskassa se on päinvastoin hyväksyttyä ja oletettua. Eipä ihme, jos pelkkä isän kulmakarvan kohottaminen saa lapset ruotuun kun odotettavissa on vyötä persuksille jos et tottele.

Ranskassa lapset eivät myöskään ole "luonteva osa elämää", vaan ne eivät ole osa elämää juuri lainkaan. Aikuisten parisuhde on tärkein yksikkö, lapset eivät niinkään. Lapset kasvavat hoitajien kanssa ja vanhemmat eivät opi heitä juurikaan tuntemaan. Välit säilyvät hyvinä ja muodollisen pinnallisina ja viileinä, josta voi tulla illuusio siitä, että kasvatustehtävässä olisi jotenkin erinomaisesti onnistuttu. Pinnan alla on traumatisoituneita ihmisiä, jotka on jo pariviikkoisina vauvoina viety toiselle puolelle taloa nukkumaan, jotta vanhemmat eivät herää heidän itkuunsa öisin.

Parisuhdetta arvostetaan yli kaiken, silti sivusuhteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Parisuhteen ytimenä on se, että nainen puunaa ja huoltaa itseään ja pyrkii miellyttämään ja kelpaamaan miehellensä. Myös lapset pidetään poissa jaloista tästä syystä.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:26"]

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:15"]

Ranskalaisten lastenkasvatus ei ole kasvatusta, vaan alistamista. Suomalaislapsetkin olivat siten koulutettuja 50 vuotta sitten,

[/quote]

No ei nyt ehkä suoranaista alistamista, mutta kuri on kyllä kovempi kuin Suomessa. Mutta en pistäisi ollenkaan pahaksi, jos Suomessakin hiukan taannuttaisiin tässä asiassa takaisin 60-luvun suuntaan. 

[/quote]

Juuri näin. Tukkapölly tai pieni läpsy olisi monelle kakaralle hyväksi. Suomessa vain näin ei saa tehdä. Ranskalaisäiti nappaa niskavilloista kiinni julkisestikin, jos lapsi sintturoi

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:13"]

Mistä tämä johtuu? Suomalaisten nykyvanhempien saamattomuudesta? Vai onko täällä edelleen muotia joku lastenpalvonta tai vapaa kasvatus?

[/quote]

No ei ole. Lähinnä kai Suomessa on "muotia" kiintymysteorisointi. Sinänsä varmasti ei vahingollinen kasvatustapa ollenkaan, mutta tietyissä kohdissa hiukan siitä ranskalaisesta ihannekasvatustavasta poikkeava.

Druckermanin mukaan - joka siis on itse amerikkalainen, naimisissa Alankomaissa kasvaneen britin kanssa ja saanut kolme lasta Ranskassa - Ranskassa aletaan  kohtelemaan yksilönä, jolla on oikeuksia ja velvollisuuksia, hyvin varhain. Ja toisin kuin joku täällä yrittää väärin tulkita, ihanteena  - todellisuus voi sitten olla jotain ihan muuta - ei todellakkaan ole mikään alistaminen, vaan rousseaulaiseen ajatteluun perustuva malli, jossa lapsille mm. keskustellaan ja hänet opetaan jo pienestä pitäen toimimaan myös perheen ulkopuolisten tahojen kanssa.

Suurimpana erona anglosaksiseen ihanteeseen - joka siis myös perustuu tuohon kiintymysteoriaan - on varmaankin tässä se, että ranskalaiset eivät esim. pidä pienten (alle 3-vuotiaiden) lasten laittoa hoitoon kodin ulkopuolelle vahingollisena kiintymyssuhteen synnylle. Lastentarhaa ei pidetä lapsiparkkina, vaan varhaiskasvatuksena, ja siihen panostetaan - vaikkakin varhaislastentarhoihin, eli crechéihin,  on vaikea päästä. Tässä mielestäni ranskalaisilla saattaa olla pointtikin. 

Samoin esim. lasten uniasioihin suhtaudutaan Ranskassa kuulema hyvin tieteellisesti. Ranskalaisvanhemmat tietävät jo lasta hankkiessaan lapsen unisykleistä, ja osaavat toimia niiden mukaan. Esim. harva suomalainen vanhempi taitaa tietää, että jos lapsi oppii yhdistämään unisyklit noin 2-4 kuukauden välillä, heillä ei sitten vanhempanakaan ole ongelmia unen kanssa. Tämä on itse asiassa ihan täysin ohitettukin neuvolaohjeissa, jotka ovat tyyliä "ei pienen vauvan voi olettaakaan osavaan nukkua oikeaan aikaan". Seurauksena tällaisesta löysäilystä on  ranskalaisesta näkökulmasta  jatkuvasti väsyneitä lapsia. 

Toki Druckerman löytää ranskalaisesta mallista myös ainakin jotain arvosteltavaakin. Ranskalaiset naiset jatkavat harvoin imetystä ensiviikkoja pidemmälle, koska jo lähtökohtaisesti opitaan osaimetykselle. Tämä tietysti helpottaa lasten nukuttamista. Tosin Druckerman kertoo newyorkissa toimivasta ranskalaissyntyisestä lastenlääkäristä, joka on suosittu paikallisten varakkaiden hipsteriäitien keskuudessa, koska osaa neuvoa, kuinka imetys ja yöunet on yhdistettävissä. 

Ja toki Druckerman itsekin myöntää, että hänen esimerkkinsä ovat lähinnä varakkaiden ja koulutettujen pariisilaisten piiristä. Varmasti tilanne voi olla hyvinkin erilainen ns. tavisranskisten keskuudessa. 

Druckermanin kirja on myös suomennettu, nimellä Kuinka kasvattaa bebé? Käännös tulee jenkkiversion nimestä How To Raise A Bebé?, meillä on ihan se ensimmäinen brittiversio, French Children Don't Throw Food. Olen nähnyt useammankin nuoren naisen lukevan kirjaa viimeisen vuoden aikana julkisesti, joten siis ei tässä muoti-ilmiössä nyt olla Ruotsissa yhtään ainakaan Helsinkiä edellä. ;-)

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:17"]

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:15"]

Ranskalaisten lastenkasvatus ei ole kasvatusta, vaan alistamista. Suomalaislapsetkin olivat siten koulutettuja 50 vuotta sitten,

[/quote]

hah, ne onkin menestyneitä yritysjohtajia yms. tänä päivänä, eikä mitään nykynuoriso-sossupummi-vellihousuja jotka nostaa työkyvyttömyyseläkettä kun eivät osaa käyttäytyä työpaikoilla = käytöshäiriöiden takia.

[/quote]

Tuskin missään kulttuurissa enemmistö ikäluokasta on yritysjohtajia tai vellihousuja.

Itse en missään nimessä haluaisi kasvattaa lapsiani ranskalaisen mallin mukaan (tai sen, mitä siitä tiedän, mikä ei välttämättä ole paljon). Lapsillani on rajat ja he käyttäytyvät hyvin, mutta saavat paljon huomiota ja vuorovaikutusta, olemme hoitaneet heitä kotona pitkään (huom vuorotellen sekä mies että minä, en ole ollut kotona vuosikausia) ja ovat tietyllä tavalla elämäni keskipisteitä. Pidän myös työstäni ja minulla on harrastuksia ja ns. oma elämä. Tämä on minulla oikea tapa olla äiti, ranskalaiset ja muut tehkööt mitä haluavat.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:40"]

Suomessa on lapsen fyysinen kurittaminen (=väkivalta) kiellettyä laissa. Ranskassa se on päinvastoin hyväksyttyä ja oletettua. Eipä ihme, jos pelkkä isän kulmakarvan kohottaminen saa lapset ruotuun kun odotettavissa on vyötä persuksille jos et tottele.

Ranskassa lapset eivät myöskään ole "luonteva osa elämää", vaan ne eivät ole osa elämää juuri lainkaan. Aikuisten parisuhde on tärkein yksikkö, lapset eivät niinkään. Lapset kasvavat hoitajien kanssa ja vanhemmat eivät opi heitä juurikaan tuntemaan. Välit säilyvät hyvinä ja muodollisen pinnallisina ja viileinä, josta voi tulla illuusio siitä, että kasvatustehtävässä olisi jotenkin erinomaisesti onnistuttu. Pinnan alla on traumatisoituneita ihmisiä, jotka on jo pariviikkoisina vauvoina viety toiselle puolelle taloa nukkumaan, jotta vanhemmat eivät herää heidän itkuunsa öisin.

Parisuhdetta arvostetaan yli kaiken, silti sivusuhteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Parisuhteen ytimenä on se, että nainen puunaa ja huoltaa itseään ja pyrkii miellyttämään ja kelpaamaan miehellensä. Myös lapset pidetään poissa jaloista tästä syystä.

[/quote]

En tiedä missä yläluokkapallossa tämän kirjoittaja elää, mutta ainakaan normaaleissa keskiluokkaisissa perheissä mikään tässä sanottu ei pidä paikkaansa. 

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:23"]

Ehkä se johtuu siitä, että siellä lapset ovat luonteva osa elämää ja kaikessa mukana, ja heitä kohdellaan ihmisinä siinä missä muitakin. Eivät ole projekti, kuten täällä, eivätkä saa erivapauksia tyylin "Pierre on vaan lapsi, kyllähän lapset huutaa naama punaisena karkkihyllyllä, se on ihan normaalia".

[/quote]

Näin ja lisäisin vielä, että lasten kanssa jutellaan eri asioista. Se on jotain muuta kuin Suomessa ööö, ei, eikä, et, tyhmä, inhottava, ole hiljaa.....Lapsia myös kehutaan kotona, päiväkodeissa.....täällä tuttavani lapsi sai jostain kympin totariin, jopas tuli vanhemmille kiire selittää ettei lapsi oikeasti ollut kympin arvoinen kun ei osaa täydelleen sitä ainetta!!!!

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 12:02"]

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 11:40"]

Suomessa on lapsen fyysinen kurittaminen (=väkivalta) kiellettyä laissa. Ranskassa se on päinvastoin hyväksyttyä ja oletettua. Eipä ihme, jos pelkkä isän kulmakarvan kohottaminen saa lapset ruotuun kun odotettavissa on vyötä persuksille jos et tottele.

Ranskassa lapset eivät myöskään ole "luonteva osa elämää", vaan ne eivät ole osa elämää juuri lainkaan. Aikuisten parisuhde on tärkein yksikkö, lapset eivät niinkään. Lapset kasvavat hoitajien kanssa ja vanhemmat eivät opi heitä juurikaan tuntemaan. Välit säilyvät hyvinä ja muodollisen pinnallisina ja viileinä, josta voi tulla illuusio siitä, että kasvatustehtävässä olisi jotenkin erinomaisesti onnistuttu. Pinnan alla on traumatisoituneita ihmisiä, jotka on jo pariviikkoisina vauvoina viety toiselle puolelle taloa nukkumaan, jotta vanhemmat eivät herää heidän itkuunsa öisin.

Parisuhdetta arvostetaan yli kaiken, silti sivusuhteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Parisuhteen ytimenä on se, että nainen puunaa ja huoltaa itseään ja pyrkii miellyttämään ja kelpaamaan miehellensä. Myös lapset pidetään poissa jaloista tästä syystä.

[/quote]

En tiedä missä yläluokkapallossa tämän kirjoittaja elää, mutta ainakaan normaaleissa keskiluokkaisissa perheissä mikään tässä sanottu ei pidä paikkaansa. 

[/quote]

Niin, ja eikö tuo nyt kuulosta vähän juuri sellaiselta maailmalta, jota vastaan ne rikkaiden perheiden Sorbonnea käyvät lapsukaiset nousivat näkyvästi 1968? Itse en asu Ranskassa, mutta tuttavapiiriin kuuluu pitkälle opiskelleita ja ilmeisen varakkaista oloista tulevia ranskalaisia (juuri kävi ilmi, että yhden tutun perheellä on viinitarha Bordeaux'on alueella...), ja ei näitä lähinnä 70-luvulla syntyneitäkään ole millään remmillä kasvatettu.