Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Päiväkodin kehityskeskustelu, tuli kauhea olo
04.05.2011 |
Oltiin tänään päiväkodissa tyttäremme 3v. kehityskeskustelussa. Nyt olen sitten itkeä tihuuttanut koko illan siitä lähtien, kun lapsi meni nukkumaan, ja varasin ajan ensi viikolle neurologille.
Koko keskustelu oli äärimmäisen ongelmakeskeistä ja jotenkin vihjailevaa, että tyttärellämme olisi mahdollisesti jokin neurologinen kehityshäiriö tai-viive. Mm. kuinka tytär "jumittaa" tilanteissa, ei aina ota kontaktia, ei aina katso silmiin, häntä pitää joskus auttaa pukemisessa, hän ei opi auditiivisesti eli häntä ei voi opettaa sanomalla asioita kun hän ei ymmärrä tarpeeksi hyvin. Puheen kehityksessä on meidänkin mielestä viive, ja siksi ollaan käyty nyt puheterapeutilla neuvolan kautta. Mutta minä ja mieheni emme tunnistaneet tytärtämme näistä muista kuvauksista. Tyttäremme oli jopa turhan kiltti, he toivoisivat, että pistäisi enemmän hanttiin, että turhan helposti tottelee. (Meillä kotona kyllä todellakin pistää hanttiin ja uskaltaa protestoida). Samaan hengenvetoon täti näki senkin ongelmana, että tyttäremme on liian herkkä ja reagoi liian voimakkaasti suruun ja itkee pienenkin asian takia kuin se olisi iso asia. Lisäksi täti vihjaili, että on monenmoista aistiyliherkkyyttä, kun tyttäremme säikähtää esim. roska-auton kolinaa tai moottoripyörän ääntä ja on jopa joskus ruvennut itkemään nämä äänet kuullessaan. Ja että haju-yliherkkyyttäkin on, kun kuulemma sanoo usein vessassa että "haisee pahalle", jos joku toinen on käynyt kakalla.
Kaikki oli ihan yhtä suurta ongelmavyyhteä. Se, että tyttäremme joskus haluaa leikkiä yksinään ja tehdä vaikka nuppipalapelejä, oli merkki huonosta vuorovaikutuksesta. Lisäksi täti muisti mainita, miten arka tytär on ennen ollut (ei siis esittänyt asiaa niin, että tytär on hyvin reipastunut ja tullut rohkeaksi, vaaan että oli pienempänä niin kovin arka ja jännitti). Nukkumisasioissakin oli sen verran huomautettavaa, että "ennen häntä oli vaikeaa saada nukkumaan, kun jalat heiluivat, eikä rauhoittunut, nyt menee paremmin". Ruokailussakin oli ongelmaa, kun tytär kerää joskus ruokaa suuhunsa eikä nielaise - kuulemma autisteilla voi olla tällainen piirre. Olimme aivan että täh.
Nyt olen sitten aivan paniikissa näistä puheista ja olen varannut tosiaan neurologille ajan. 3-vuotisneuvolassa ei todettu kuin puheenviivästymä, mistä on jo terapeutille hakeuduttu. Tuon keskustelun jälkeen on olo, että tyttäremme on vähintääkin autisti. Mitään hyvää sanottavaa ei tarhantädillä ollut, luetteli vain näitä ongelmia ja sekaan jotain pedagogista juttua. Ihmettelen, että miten ei neuvolassa ole mitään huomattu, eikä puheterapeutti ole lähettänyt jatkotutkimuksiin, jos epäilisi jotain muutakin kuin puheen viivästymää? Olemme myös allergioiden takia käyneet useampaan kertaan yksityisellä lastenlääkärillä, ja luulisi hänenkin jotain huomanneen, jos jokin olisi vikana.
No, saa neurologi nyt selvittää asian. Onko muilla tällaisia kauhukokemuksia kehityskeskustelusta? 2-vuotis-kehityskeskustelu meni päiväkodissa ihan toisella tavalla, juteltiin mukavia ja täti kehui tytärtämme monesta asiasta, se olikin toinen tarhantäti...
Kommentit (152)
että näitä lapseen liittyviä havaintoja ei hissukseen kerätä pinoon ja täräytetä kerran vuodessa keskustelussa, joka siis järjestetään kaikille, vaan huoli ilmaistaan vanhemmalle heti, kun se nousee esim. kertomalla, että tänään xxx käyttäytyi näin tässä tilanteessa ja se huolettaa meitä. Miten kotona? Seuraillaan tilannetta. Seurailuaika voisi olla esim. kaksi viikkoa tai jopa kuukausi. Muista huolistakin ilmoitetaan mutta päivittäin ei vanhempaa kuormiteta.
Seurantajakson jälkeen puhutaan palaverista, jossa sovitaan jatkotoimet. Mielestäni erityislastentarhanopettaja pitäisi viimeistään tässä vaiheessa vetää mukaan kuvioon, ja hänen kanssaan palaveerataan uudestaan tai sitten tässä ekassa palaverissa hän on jo mukana ja on saanut vanhemmilta luvan seurata lasta. Palaveri ei mielestäni saa olla normaali kehityskeskustelu vaan ihan ylimääräinen.
Vanhempien suhtautuminen on varmasti myönteisempää, kun asiasta on varoitettu, tilannetta on seurattu ja jopa uusi ammattilainen on otettu kuvioihin mukaan. Kyllä hoitaja on jättänyt ap:n perheen aika yksin esittämällä joukon epäilyksiä ja sysäämällä vastuun sitten vanhemmille. On toki hyvä, että kertoo epäilyistään ja laittaa vanhemmille syyn etsiä lisäapua mutta kai siellä päiväkodissakin on niitä ammattilaisia (elto), joiden apua hakea ennen tällaista täräytystä. Lisäksi vierastan aina vihjauksia lapsen sairaudesta (autismi), kun ammattilainen ei sitä tee. Eikö voitaisi todeta hyvässä hengessä, että varmasti osa "ongelmista" on ihan normaalia käytöstä mutta olisi hyvä tutkia tilanne, jotta saadaan vakavat häiriöt poissuljettua?
Päiväkodin henkilökunnankin on kyettävä vanhempien inhimilliseen kohteluun. Ei kukaan halua kuulla lapsestaan pelkkää negatiivista. Itse sain pelkkää negatiivista palautetta lapseni vasu-keskustelussa aikanaan. Lapsi piti todella paljon päiväkodista, ja minullakin oli hyvin myönteinen kuva hoitajista, mutta vasu-keskustelussa sain kuulla lapsestani mm. että heittelee joskus leluja (2-vuotias), ei pue itse, joskus puhuu ruokailutilanteissa, leikkii erillisleikkejä eikä yhdessä jne. kaikki kommentit lopetettuina siihen, että tämä pitää saada muuttumaan. Kun kysyin esim. lelujen heittelemisestä, hoitaja myönsi, ettei itse ollut nähnyt ainuttakaan tapausta vaan lto oli sen lisännyt...
Jos keskustelu olisi aloitettu sillä, että lapseni osaa olla todella hurmaava, osaa sitä ja sitä ja selvästi viihtyy päiväkodissa, olisi minunkin ollut helpompi kuulla ne negatiiviset asiat (varmasti ihan aiheestakin tulleet kommentit). Nyt vain itku kurkussa kuuntelin saarnaa siitä, miten asioita on muutettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko todeta, että omassa työpaikassani (pk. Helsingissä) työskentely on viime vuosina muuttunut kovin ongelmakeskeiseksi ja "kehitystarvehakuiseksi". Unohdetaan iloita lapsen hyvistä ominaisuuksista ja pienistä onnistumisista. Valitettavasti!
Sinulle annan pisteet, että olet ryhtynyt nopeasti selvittämään asioita. Ajattele niin, että hoitajilla on herännyt huoli tyttärestänne, ja on hyvä, ja tyttärenne oikeus, että huolen lähteet selvitetään mahd. pian. Muista, että keskustelussa esiin tulleet asiat eivät ole diagnoosi. Huoli voi osoittautua turhaksi.
lastentarhaopettaja otti nk. kehityskeskusteluun mukaan lastenhoitajan, jonka tehtävä on ollut avustaa toista lasta. Hänellä ei ollut mitään tekemistä lapseni kanssa. Tämä sitten oli äänessä koko keskustelun ajan puhuen todella negatiivisesti lapsestani, ja lto vain nyökkäili. Lastentarhaopettaja ei itse uskaltanut puhua, vaan otti sen "asennevammaisen" hoitajan puhumaan epäpätevänä.
En sen jälkeen sinne päiväkotiin enää mennyt, onneksi vaihdettiin paikkaa. Se kummallisella asenteella nähty hoitaja vähät piittas hoidokistaan, lihava kun oli, haukotteli vaan kun kävin lasta hakemassa ja hoidokki teki juttujaan itsekseen.
Suurisuinen ällöttävä nainen.
Niistä et kertonut - vaikka täällä on tehty jo monia tulkintoja. Saitteko jotain rakentavia ehdotuksia ?
Minullakin on kokemusta, että asioista ei ole uskallettu kertoa ajoissa, eikä suoraan vaan vihjailemalla. Sen takia nykyään aina ekana kaikissa lasten päiväkodin ja koulun keskusteluissa painotan, että haluan kuulla heti kaikista pienistäkin ongelmista ja epäilyistä.
Tuo kirjallinen palaute on hyvä idea. Paitsi, että lääkäri tarvitsee sen ehdottomasti, sillä ettehän te tarkkaan tiedä, miten lapsi toimii ja käyttäytyy ryhmässä, vaan tunnette hänet kotona.
Ja toisaalta kuten ap totesi saisitte hoitajilta jäsennellyn kirjallisen palautteen.
lastentarhaopettaja otti nk. kehityskeskusteluun mukaan lastenhoitajan, jonka tehtävä on ollut avustaa toista lasta. Hänellä ei ollut mitään tekemistä lapseni kanssa. Tämä sitten oli äänessä koko keskustelun ajan puhuen todella negatiivisesti lapsestani, ja lto vain nyökkäili. Lastentarhaopettaja ei itse uskaltanut puhua, vaan otti sen "asennevammaisen" hoitajan puhumaan epäpätevänä.
En sen jälkeen sinne päiväkotiin enää mennyt, onneksi vaihdettiin paikkaa. Se kummallisella asenteella nähty hoitaja vähät piittas hoidokistaan, lihava kun oli, haukotteli vaan kun kävin lasta hakemassa ja hoidokki teki juttujaan itsekseen.
Suurisuinen ällöttävä nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... Ensimmäinen, reilun 1 v ikäisenä meni hyvin - kehuttiin reipasta tyttöä jne.
Seuraavassa, parivuotisena oli yllättäen vastassa kaksi tarhatätiä, jotka vuoron perään haukkuivat tytärtäni. Mitään positiivista ei löytynyt. ... Sen jälkeen otin yhteyttä päivähoidon johtajaan ja vaadin päiväkodin vaihtoa ...
Kolmas keskustelu, uudessa päiväkodissa, oli jälleen ammattilaisen hoitama. ...
Nyt taas uudessa päiväkodissa on ongelmia. Keskusteluja on ollut jo kaksi, ja jälleen tyttärestäni on tehty ongelma. ... Jälleen olen anomassa siirtoa...
Eli aina kun ei varhaiskasvatuskeskustelu mammulia miellytä, niin hän anoo siirtoa. =D Voisiko sitä vähän avoimemmalla mielellä vaikka KUUNNELLA niitä ihmisiä ja pohtia, jos tyttäresi ei olisikaan niin ihmeellinen, kuin sinä äitinä luonnollisesti tykkäät ajatella. Ehkä hänellä ON ongelmia, eikä niin, että kaikki muut ovat väärässä ja he vain "leimaavat" tyttäresi ongelmatapaukseksi, mutta eivät tiedä mistä puhuvat. Vain kehua saa tai muuten tulee siirtoanomus!!
lapset ei saa olla lapsia vaan ongelmia etsitään suurennuslasin kanssa. Minusta nuo lto:n mainitsemat esimerkit kuulostavat täysin normaalilta käytöksesltä 3-vuotiaalle. Taitaa olla kyseessä joku virkaintoinen lto, joka haluaa pätetä tietämyksellään ja on ottanut lapsen, josta ei pidä silmätikuksseen. Meidän lapselle kävi samalla tavalla eskarissa; lto katsoi lasta "pahojen silmälasien" läpi. Kaikki mitä lapsi teki tai sanoi oli hänen mielestään outoa, esimerkit oli uskomattomia. Nyt lapsi normaali 12-vuotias, jolla on paljon kavereita ja on luokkansa paras. Kamalaa äidille kun puolustuskyvytön lapsi joutuu sellaisen haahkan pihteihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et ilmeisesti keskustellut johtajan tai muun lastentarhanopettajan kanssa. Omien lasten hoitoaikana huomasin saman: jotkut oppisopimuksella lastenhoitajaksi kouluttautuneet yrittivät kovasti päteä "uusimmilla tieteellisillä tiedoillaan". Minun kohdallani iski kirveensä kiveen, innokas yliopisto-opiskelija kun olin ja "tieteellinen tieto" oli minulle kuin punainen vaate härälle.
Ota yhteyttä johtajaan ja kerro ongelmasi, joka oli nimenomaan se nagatiivinen palaute lapsestasi. Jos siihen on todellista aihetta, niin kyllä se pitää ilmaista aivan eri tavalla.
Totta sekin, että lapset voivat eri tilanteissa ja paikoissa käyttäytyä eri tavalla, mutta ei asiasta ole hyvä puhua tuolla tavalla, eikä esimerkiksi herkkyys itkemiseen, hajuihin ym. aistiärsykkeisiin ole välttämättä merkki mistään autismista tai muusta sellaisesta. Tämän voivat todistaa monet valolle, hajuille ja äänille herkät migreenipotilaat ja sellaiset itkuherkät ihmiset, jotka itkevät aina niin ilosta kuin surusta.
Parit keskustelut käynyt yhteistyössä ryhmiksen tädin kanssa. Halusin, että mahdollisimman vähän kirjataan asioita ylös, tietysti joka kohtaan jotain. Tärkeintä on lapsen vanhempien ja hoitajien yhteistyö.
Keskustelu ei ole se yksi yksittäinen keskustelutilaisuus vaan jokapäiväinen aamuin illoin sanan vaihto päivän kuulumisista. Omien lasten hoitajille täydet kiitokset. (No joskus ajattelin, että saisivat olla pihalla enemmän ja kersoja oli aivan liikaa pienissä tiloissa, mutta mitä tuollaisista asioista sanomaan).
Kolmivuotiaalla kai tärkeintä on puheen kehitys (ja vaipatkin pois). Ja jos siinä ongelmia, niin puheterapiaan = ammattilaiselle.
Parhaiten autat lastasi jättämällä morkkaukset omaan kastiinsa, tarkkailet ja kehität lastasi, hankit lisäapua jos ammattilaiset sen katsovat tarpeelliseksi. Vanhemmat tietävät kuitenkin parhaiten. Itsellä luja usko siihen :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten lapsi käyttäytyy ryhmässä, vieraiden aikuisten ohjauksessa. En myöskään osaa arvoida, miten lapsen kuuluisi missäkin iässä osata toimia, koska ei minulla ole kotona niin paljon verailukohtia. Tunnen kyllä lapseni lapsi kotioloissa.
Vanhemmat tietävät kuitenkin parhaiten. Itsellä luja usko siihen :-)
Poikani meni 4 v päiväkotiin; oli toki tarkkaavainen, pohtiva ja hiljainen lapsi. Olimme käyneet viivästyneen puheenkehityksen takia puheterapeutilla 2,5 vuotiaasta ja tuolloin käynnit jo lopetettu koska terapeutti totesi että lapsi yli ikätason jo kaikissa osa-alueissa. Oli vain pohtiva ja myöhään puheen aloittava. Mutta pk:ssa tuli johtavalta erityislto:lta tuutin täydeltä vastaavassa keskustelussa: hänen mielestään poikani on vähintään vakavasti autistinen. Hän sanoi todella törkeästi "eihän sitä edes tiedä ymmärtääkö se mitään"... tämä lause jäi mieleeni. Olin tuolloin yh ja täti sanoi "onhan meillä tällaisia tapauksia ollut" ja perusteli että olemme ongelmaperhe koska äidillä pitää aina olla miesystävä muuten lapsi traumatisoituu.. (??!!??). Lapseni pelkäsi tätä lto:a, vastasi nyökkäämällä tai pudistamalla päätään, muut hoitajat kertoivat kuinka poika selostaa kuin papupata. Mutta tämän lto:n kanssa meni "jumiin". Oli hoidossa vaan 1-2 pv/vko 4-5 vuotiaana. En oikein edes tajunnut että olimme järjestelmällisen vainoamisen kohteen, kunnes eskarivuonna tämä lto alkoi puhua että pojan on käytävä eskari uudelleen, "koska ei se mitään osaa eikä taida oppiakaan". JA antoi ymmärtää että on kehitysvamma ja paha... Toinen mukava ope sanoi, että poika on vaan tarkkaavainen, hiljainen täydellisyydentavoittelija joka on joskus todella varautunut ja että meidän kannattaisi hankkia yksityisen lausunto. Mutta oli sitä mieltä että kaikki ok. Mentiin yksityiselle testeihin ja lääkäri totesi että on ikätasoa edellä, mm.kirjoitti jo 6-vuotiaana, abstraktinen käsityskyky 10-vuotiaan tasolla jne. Mutat sen tämä lto:n mollaav käytös teki että oli suunnattoman arka ja varautunut ykkösluokalla opettajaa kohtaan josta tämän ihanan ekaluokan open kanssa monesti keskustelimme. Nyt poika on 4 lk:lla. Luokkansa priimus, todistus lähes pelkkiä kymppejä, lukee ylimääräistä kieltä jne.
Olen sitä mieltä että mene ihmeessä lääkäriin lapsesi kanssa niin saat mielenrauhan ja mustaa valkoiselle asiasta. Omalla pojallani oli myös tarve leikkiä yksinään, tehdä palapelejä, lukea, "keskittyä", ja nukkumaanmenokin kesti. Ei silti, toki ainahan voi jotain hoitoa vaativaakin löytyä mutta erikoislääkärin tutkimukset ovat tällöin oikea paikka. Eikä tarvitse kuunnella mollaavaa lto:ta, se vie itsetunnon sekä laoselta että äidiltä. Kokemusta on ! TSEMPPIÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on mennyt arvostus lto:jia kohtaan. Ovat kai ylikoulutettuja tehtäviinsä kun pitää ruveta pätemään ja osoittamaan tietämystään. Tuntuvat inhoavan varsinkin ujoa ja arkoja lapsia, joista aletaan leipomaan autisteja. Meilläki kokemus väärästä "diagnoosista" lto:n taholta.
ja oppi kirjaimet ja numerot 2 v ja lukemaan 4v, mutta on lievästi autistinen.
Tunne myös perheitä, joiden lapsilla lievä autusmi on diagnostisoitu vasta murrosiässä. Siihen asti ihmeteltiin vaan noita kaikenlaisia epämääräisiä jumittumisia, hiljaisuutta ja pohtivaisuutta ja varautuneisuutta. Ja sitten kun se tosiaan todettiin oli jo liian myöhäistä syrjäytyminen oli jo aika voimakasta priimuksen lukio jäi kesken ja masennus ja ahdistus vei, kun purkautuivat koko lapsuuden traumat kun kukaan ei ymmärtänyt - että olispa vaan jo Pkssa tai koulussa vakavasti puutuuttu.
Poikani meni 4 v päiväkotiin; oli toki tarkkaavainen, pohtiva ja hiljainen lapsi. Olimme käyneet viivästyneen puheenkehityksen takia puheterapeutilla 2,5 vuotiaasta ja tuolloin käynnit jo lopetettu koska terapeutti totesi että lapsi yli ikätason jo kaikissa osa-alueissa. Oli vain pohtiva ja myöhään puheen aloittava. Mutta pk:ssa tuli johtavalta erityislto:lta tuutin täydeltä vastaavassa keskustelussa: hänen mielestään poikani on vähintään vakavasti autistinen. Hän sanoi todella törkeästi "eihän sitä edes tiedä ymmärtääkö se mitään"... tämä lause jäi mieleeni. Olin tuolloin yh ja täti sanoi "onhan meillä tällaisia tapauksia ollut" ja perusteli että olemme ongelmaperhe koska äidillä pitää aina olla miesystävä muuten lapsi traumatisoituu.. (??!!??). Lapseni pelkäsi tätä lto:a, vastasi nyökkäämällä tai pudistamalla päätään, muut hoitajat kertoivat kuinka poika selostaa kuin papupata. Mutta tämän lto:n kanssa meni "jumiin". Oli hoidossa vaan 1-2 pv/vko 4-5 vuotiaana. En oikein edes tajunnut että olimme järjestelmällisen vainoamisen kohteen, kunnes eskarivuonna tämä lto alkoi puhua että pojan on käytävä eskari uudelleen, "koska ei se mitään osaa eikä taida oppiakaan". JA antoi ymmärtää että on kehitysvamma ja paha... Toinen mukava ope sanoi, että poika on vaan tarkkaavainen, hiljainen täydellisyydentavoittelija joka on joskus todella varautunut ja että meidän kannattaisi hankkia yksityisen lausunto. Mutta oli sitä mieltä että kaikki ok. Mentiin yksityiselle testeihin ja lääkäri totesi että on ikätasoa edellä, mm.kirjoitti jo 6-vuotiaana, abstraktinen käsityskyky 10-vuotiaan tasolla jne. Mutat sen tämä lto:n mollaav käytös teki että oli suunnattoman arka ja varautunut ykkösluokalla opettajaa kohtaan josta tämän ihanan ekaluokan open kanssa monesti keskustelimme. Nyt poika on 4 lk:lla. Luokkansa priimus, todistus lähes pelkkiä kymppejä, lukee ylimääräistä kieltä jne.
Olen sitä mieltä että mene ihmeessä lääkäriin lapsesi kanssa niin saat mielenrauhan ja mustaa valkoiselle asiasta. Omalla pojallani oli myös tarve leikkiä yksinään, tehdä palapelejä, lukea, "keskittyä", ja nukkumaanmenokin kesti. Ei silti, toki ainahan voi jotain hoitoa vaativaakin löytyä mutta erikoislääkärin tutkimukset ovat tällöin oikea paikka. Eikä tarvitse kuunnella mollaavaa lto:ta, se vie itsetunnon sekä laoselta että äidiltä. Kokemusta on ! TSEMPPIÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekö, että äitiä saatta keskustelun jälkeen ahdistaa vai se, että jos joku jotain häikkää epäilee niin lapsi tutkitaan ja TARVITTAESSA saa kaiken mahdollisen avun?
Entä jos jotain onkin, ja se jää tutkimatta ja lapsi vaille apua kun vanhemmat ahdistuvat ja kieltäytyvät tutkimuksista (ja sen sijaan suuntaavat energiansa esim valitusten tekemiseen?)
Mä luulen että kun tuollaista tulee keskustelussa esiin, vanhempaa ahdistaa oli asia esitetty millä tyylillä tahansa, varsinkin jos ei ole osannut varautua.
Tuo valitusten tekeminen vääristä epäilyistä johtaa vain siihen että ne lapset, jotka oikeasti apua tarvitsisivat, jäävät sitä vaille kun pk:n henkilökunta tulee varovaiseksi näiden epäilysten esittämisten kanssa.
Miettikää sitä että mitään haittaahaan niistä tutkimuksista ei ole. Jos lapsi siellä todetaan normaaliksi ja epäilykset vääriksi, eikö se ole vain hyvä juttu?
Sekö, että äitiä saatta keskustelun jälkeen ahdistaa vai se, että jos joku jotain häikkää epäilee niin lapsi tutkitaan ja TARVITTAESSA saa kaiken mahdollisen avun?
Entä jos jotain onkin, ja se jää tutkimatta ja lapsi vaille apua kun vanhemmat ahdistuvat ja kieltäytyvät tutkimuksista (ja sen sijaan suuntaavat energiansa esim valitusten tekemiseen?)
Mä luulen että kun tuollaista tulee keskustelussa esiin, vanhempaa ahdistaa oli asia esitetty millä tyylillä tahansa, varsinkin jos ei ole osannut varautua.
Tuo valitusten tekeminen vääristä epäilyistä johtaa vain siihen että ne lapset, jotka oikeasti apua tarvitsisivat, jäävät sitä vaille kun pk:n henkilökunta tulee varovaiseksi näiden epäilysten esittämisten kanssa.
Miettikää sitä että mitään haittaahaan niistä tutkimuksista ei ole. Jos lapsi siellä todetaan normaaliksi ja epäilykset vääriksi, eikö se ole vain hyvä juttu?
kyökkipsykologit diagnosoivat mitä sattuu, kaikki röörit tukkeutuvat, kun kaikki epäilyt tutkitaan. Ja oikeasti apua tarvitsevat joutuvat jonottamaan siellä seassa.
Että ruosteisen naulan kantaan lähinnä menee.
Meillä on ujo lapsi ja häntä on myös välillä yli-innokkaat diagnosoineet kiivaasti.
kuin todella selvät kehitysvammat.
Meillä esimerkiksi on nuorimmaisella autismikirjoon kuuluva aspergerin syndrooma, ja ikävä sanoa, mutta JOS lapsenne tosiaan käyttäytyy kuten tarhan täti kuvaili, niin tutultapa kuulostaa. Totta kai ne piirteet voivat johtua jostain normaalistakin, mutta tosi hyvä asia on nyt selvittää!
Meidän as muuten tuli ilmi siitä, kun poika meni 2,5 -vuotiaana tarhaan eikä siellä ottanut leikkeihin osaa eikä muutenkaan juuri kontaktia. Pitkään se kuitattiin sopeutusmisvaikeuksiksi, ja päiväkodin palaute oli meillä liiankin ympäripyöreää. ITSE aloin epäillä autismikirjoa ja vaadin kolmivuotisneuvolassa lähetettä jatkotutkimuksiin. Silloinkin neuvolatäti ei olisi millään lähetettä antanut, vaan puheli koko ajan, että mun huoleni on turha. No ei ollut ei...
Joten varsinkin lievästä autismista tai aspergerista kärsiviä lapsia ei yleensä huomata kuin vasta eskari- tai kouluikäisenä, kun ero normaalilapsiin alkaa olla jo tosi iso. Monasti he ovat älykkäitä lapsia ja omaavat erityistaitoja, eivätkä vastaa perinteistä neuvolatätien kuvaa "sademies"-sairaudesta. Heillä on kuitenkin ongelmia juuri seuraavissa:
- sosiaalinen vuorovaikutus kömpelöä, mm. vastavuoroista leikkiä lapsi ei juurikaan osaa tai halua leikkiä.
- puhe voi olla monotonista ja kankeaa, kuvaileva puhe hankalaa
- mielenkiinnon kohteet rajatut (isommilla lapsilla)
- monilla on aistiyli- tai aliherkkyyksiä, kipukynnys voi olla epänormaalin korkea
- unihäiriöt yleisiä
- pienenä he harrastavat poikkeavia leikkejä, mm. lelujen riviin paneminen ja lelun yksityiskohtien tuijottelu ("zoomailu") tyypillistä
- ymmärtävät viestinnän yhdellä tasolla, vaikeuksia ymmärtää monitasoista viestintää, ns. rivien välejä
- rutiinit tärkeitä, koska kokevat ne ennakoitaviksi ja siten kaoottista sosiaalista maailmaa järjestäviksi
- omantoiminnan ohjaus puutteellista, jää helposti miettimään omiaan ja suuttuu hoputtamisesta
- vetäytyy sosiaalisissa tilanteissa yleensä sivuun tarkkailemaan
- monet ovat motorisesti kömpelöitä, vaativat paljon enemmän harjoittelua oppiakseen liikeratoja kuin normaalilapset.
Noista oikeastaan vain eka kohta on leimallinen kaikille autismikirjolaisille, muissa on yksilöllistä vaihtelua.
ÄLÄ nyt liikaa panikoi. Jos lapsesi on sosiaalisesti pärjäävä, silloin kyse lienee jostakin muusta (esim. dysfasia on hyvä selvittää ja hyvä juttu, että olettekin jo puheterapeutilla). TAI ei yhtään mistään ongelmallisesta!
Joka tapauksessa erinomaista, että menette jo nyt tutkittavaksi. Kannattaa pyytää tuo pk-lausunto paperilla mukaan, kun menette neurologille! Hän ei tunnin vastaanottoajan puitteissa pysty paljoakaan sanomaan ilman, että tietää, miten lapsi toimii ryhmässä (=päiväkodissa), koska autismikirjo nimenomaan oirehtii sosiaalisissa tilanteissa!
Hyvät pointit (lainaus), mutta meillä tutkittiin lapsi tarkasti (el + neurologi) ja kyse on siitä että lapsi on rauhallinen, viihtyy yksin, on tarkkaavainen, "pikkuvanha", täydellisyydentavoittelija jolla oma rima todella korkealla. Viihtyy yksin, ja kaipaa omaa rauhaa. Neurologin mukaan persoonallisuudeltaan yksintekijä, eikä ryhmäpelaaja. Tämä näkyy myös harrastuksissa; jääkiekko ja jalkapallo eivät kiinnosta yhtään. Sosiaalississa tilanteissa on enemmän vetäytyjä mutta jos kokee asian tärkeäksi on valmis esiintymään, vaikka koko luokan edessä jne. Eli osin vahvasti autismin piirteetkin kirjallisuuden valossa täyttyvät mutta kokonaisuutena lapsi ei ole autistinen ollenkaan. Oman persoonallisuuden piirteet vain ovat vahvat ja halutessaan puhe on laajan abstraktista ja kvuailevaa vaikka muuten on hiljainen. Valitettavasti nyky-yhteiskunta ei suosi eikä kannusta tällaista tutkijaprofessoriluonnetta vaan kaikkien tulisi olla suunapäänäsupliikkimestareita.
kuin todella selvät kehitysvammat. Meillä esimerkiksi on nuorimmaisella autismikirjoon kuuluva aspergerin syndrooma, ja ikävä sanoa, mutta JOS lapsenne tosiaan käyttäytyy kuten tarhan täti kuvaili, niin tutultapa kuulostaa. Totta kai ne piirteet voivat johtua jostain normaalistakin, mutta tosi hyvä asia on nyt selvittää! Meidän as muuten tuli ilmi siitä, kun poika meni 2,5 -vuotiaana tarhaan eikä siellä ottanut leikkeihin osaa eikä muutenkaan juuri kontaktia. Pitkään se kuitattiin sopeutusmisvaikeuksiksi, ja päiväkodin palaute oli meillä liiankin ympäripyöreää. ITSE aloin epäillä autismikirjoa ja vaadin kolmivuotisneuvolassa lähetettä jatkotutkimuksiin. Silloinkin neuvolatäti ei olisi millään lähetettä antanut, vaan puheli koko ajan, että mun huoleni on turha. No ei ollut ei... Joten varsinkin lievästä autismista tai aspergerista kärsiviä lapsia ei yleensä huomata kuin vasta eskari- tai kouluikäisenä, kun ero normaalilapsiin alkaa olla jo tosi iso. Monasti he ovat älykkäitä lapsia ja omaavat erityistaitoja, eivätkä vastaa perinteistä neuvolatätien kuvaa "sademies"-sairaudesta. Heillä on kuitenkin ongelmia juuri seuraavissa: - sosiaalinen vuorovaikutus kömpelöä, mm. vastavuoroista leikkiä lapsi ei juurikaan osaa tai halua leikkiä. - puhe voi olla monotonista ja kankeaa, kuvaileva puhe hankalaa - mielenkiinnon kohteet rajatut (isommilla lapsilla) - monilla on aistiyli- tai aliherkkyyksiä, kipukynnys voi olla epänormaalin korkea - unihäiriöt yleisiä - pienenä he harrastavat poikkeavia leikkejä, mm. lelujen riviin paneminen ja lelun yksityiskohtien tuijottelu ("zoomailu") tyypillistä - ymmärtävät viestinnän yhdellä tasolla, vaikeuksia ymmärtää monitasoista viestintää, ns. rivien välejä - rutiinit tärkeitä, koska kokevat ne ennakoitaviksi ja siten kaoottista sosiaalista maailmaa järjestäviksi - omantoiminnan ohjaus puutteellista, jää helposti miettimään omiaan ja suuttuu hoputtamisesta - vetäytyy sosiaalisissa tilanteissa yleensä sivuun tarkkailemaan - monet ovat motorisesti kömpelöitä, vaativat paljon enemmän harjoittelua oppiakseen liikeratoja kuin normaalilapset. Noista oikeastaan vain eka kohta on leimallinen kaikille autismikirjolaisille, muissa on yksilöllistä vaihtelua. ÄLÄ nyt liikaa panikoi. Jos lapsesi on sosiaalisesti pärjäävä, silloin kyse lienee jostakin muusta (esim. dysfasia on hyvä selvittää ja hyvä juttu, että olettekin jo puheterapeutilla). TAI ei yhtään mistään ongelmallisesta! Joka tapauksessa erinomaista, että menette jo nyt tutkittavaksi. Kannattaa pyytää tuo pk-lausunto paperilla mukaan, kun menette neurologille! Hän ei tunnin vastaanottoajan puitteissa pysty paljoakaan sanomaan ilman, että tietää, miten lapsi toimii ryhmässä (=päiväkodissa), koska autismikirjo nimenomaan oirehtii sosiaalisissa tilanteissa!
Milloin ne "pelkät piirteet" ovat niin voimakkaista, että johtavat diagnoosiin. Usein diagnoosi on tarpeen, kun lapsi tarvitsee tukitoimia, sillä niitä on hankala saada ilman. Muuten lievempi tapaus voi pitkälle pärjätä ilmankin. MUTTA silti sanoisin, että nuo piirteet kannattaa pitää mielessä. Ja jos esim. murrosiässä alkaa olla ongelmia, niin kannattaa vanhemapana toimia aktiivisesti ja viedä lapsi/nuori neuropuolen hoitoon. Perusterveyden huollossa usein aletaan siinä vaiheessa tutkia vain psykopuolen kannalta ja näin ei päästä sinne,mistä kaikki johtuu - neurologisista häiriöistä. USein toki tarvitaan myös psykiatrisen puolen asiantuntemusta, neurologiset oireet johtavat ongelmiin, joista seuraa masennusta ja ahsituneisuutta.
Hyvät pointit (lainaus), mutta meillä tutkittiin lapsi tarkasti (el + neurologi) ja kyse on siitä että lapsi on rauhallinen, viihtyy yksin, on tarkkaavainen, "pikkuvanha", täydellisyydentavoittelija jolla oma rima todella korkealla. Viihtyy yksin, ja kaipaa omaa rauhaa. Neurologin mukaan persoonallisuudeltaan yksintekijä, eikä ryhmäpelaaja. Tämä näkyy myös harrastuksissa; jääkiekko ja jalkapallo eivät kiinnosta yhtään. Sosiaalississa tilanteissa on enemmän vetäytyjä mutta jos kokee asian tärkeäksi on valmis esiintymään, vaikka koko luokan edessä jne. Eli osin vahvasti autismin piirteetkin kirjallisuuden valossa täyttyvät mutta kokonaisuutena lapsi ei ole autistinen ollenkaan. Oman persoonallisuuden piirteet vain ovat vahvat ja halutessaan puhe on laajan abstraktista ja kvuailevaa vaikka muuten on hiljainen. Valitettavasti nyky-yhteiskunta ei suosi eikä kannusta tällaista tutkijaprofessoriluonnetta vaan kaikkien tulisi olla suunapäänäsupliikkimestareita.
kuin todella selvät kehitysvammat. Meillä esimerkiksi on nuorimmaisella autismikirjoon kuuluva aspergerin syndrooma, ja ikävä sanoa, mutta JOS lapsenne tosiaan käyttäytyy kuten tarhan täti kuvaili, niin tutultapa kuulostaa. Totta kai ne piirteet voivat johtua jostain normaalistakin, mutta tosi hyvä asia on nyt selvittää! Meidän as muuten tuli ilmi siitä, kun poika meni 2,5 -vuotiaana tarhaan eikä siellä ottanut leikkeihin osaa eikä muutenkaan juuri kontaktia. Pitkään se kuitattiin sopeutusmisvaikeuksiksi, ja päiväkodin palaute oli meillä liiankin ympäripyöreää. ITSE aloin epäillä autismikirjoa ja vaadin kolmivuotisneuvolassa lähetettä jatkotutkimuksiin. Silloinkin neuvolatäti ei olisi millään lähetettä antanut, vaan puheli koko ajan, että mun huoleni on turha. No ei ollut ei... Joten varsinkin lievästä autismista tai aspergerista kärsiviä lapsia ei yleensä huomata kuin vasta eskari- tai kouluikäisenä, kun ero normaalilapsiin alkaa olla jo tosi iso. Monasti he ovat älykkäitä lapsia ja omaavat erityistaitoja, eivätkä vastaa perinteistä neuvolatätien kuvaa "sademies"-sairaudesta. Heillä on kuitenkin ongelmia juuri seuraavissa: - sosiaalinen vuorovaikutus kömpelöä, mm. vastavuoroista leikkiä lapsi ei juurikaan osaa tai halua leikkiä. - puhe voi olla monotonista ja kankeaa, kuvaileva puhe hankalaa - mielenkiinnon kohteet rajatut (isommilla lapsilla) - monilla on aistiyli- tai aliherkkyyksiä, kipukynnys voi olla epänormaalin korkea - unihäiriöt yleisiä - pienenä he harrastavat poikkeavia leikkejä, mm. lelujen riviin paneminen ja lelun yksityiskohtien tuijottelu ("zoomailu") tyypillistä - ymmärtävät viestinnän yhdellä tasolla, vaikeuksia ymmärtää monitasoista viestintää, ns. rivien välejä - rutiinit tärkeitä, koska kokevat ne ennakoitaviksi ja siten kaoottista sosiaalista maailmaa järjestäviksi - omantoiminnan ohjaus puutteellista, jää helposti miettimään omiaan ja suuttuu hoputtamisesta - vetäytyy sosiaalisissa tilanteissa yleensä sivuun tarkkailemaan - monet ovat motorisesti kömpelöitä, vaativat paljon enemmän harjoittelua oppiakseen liikeratoja kuin normaalilapset. Noista oikeastaan vain eka kohta on leimallinen kaikille autismikirjolaisille, muissa on yksilöllistä vaihtelua. ÄLÄ nyt liikaa panikoi. Jos lapsesi on sosiaalisesti pärjäävä, silloin kyse lienee jostakin muusta (esim. dysfasia on hyvä selvittää ja hyvä juttu, että olettekin jo puheterapeutilla). TAI ei yhtään mistään ongelmallisesta! Joka tapauksessa erinomaista, että menette jo nyt tutkittavaksi. Kannattaa pyytää tuo pk-lausunto paperilla mukaan, kun menette neurologille! Hän ei tunnin vastaanottoajan puitteissa pysty paljoakaan sanomaan ilman, että tietää, miten lapsi toimii ryhmässä (=päiväkodissa), koska autismikirjo nimenomaan oirehtii sosiaalisissa tilanteissa!
Alue: Aihe vapaa
oman lapseni diagnoosi viivästyi, kun ei tarhassa oikein uskallettu ottaa kantaan asiaan. Ja jos joutuvat pelkäämään, että valitukset tulee, kun epäilynsä esittää, niin vielä vähemmän jatkossa niin tekevät. Ja kuka kärsii? LAPSI, joka jää vaille aikaista terapiaa tai oikeaa PK tai koulupaikkaa.