Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Päiväkodin kehityskeskustelu, tuli kauhea olo
04.05.2011 |
Oltiin tänään päiväkodissa tyttäremme 3v. kehityskeskustelussa. Nyt olen sitten itkeä tihuuttanut koko illan siitä lähtien, kun lapsi meni nukkumaan, ja varasin ajan ensi viikolle neurologille.
Koko keskustelu oli äärimmäisen ongelmakeskeistä ja jotenkin vihjailevaa, että tyttärellämme olisi mahdollisesti jokin neurologinen kehityshäiriö tai-viive. Mm. kuinka tytär "jumittaa" tilanteissa, ei aina ota kontaktia, ei aina katso silmiin, häntä pitää joskus auttaa pukemisessa, hän ei opi auditiivisesti eli häntä ei voi opettaa sanomalla asioita kun hän ei ymmärrä tarpeeksi hyvin. Puheen kehityksessä on meidänkin mielestä viive, ja siksi ollaan käyty nyt puheterapeutilla neuvolan kautta. Mutta minä ja mieheni emme tunnistaneet tytärtämme näistä muista kuvauksista. Tyttäremme oli jopa turhan kiltti, he toivoisivat, että pistäisi enemmän hanttiin, että turhan helposti tottelee. (Meillä kotona kyllä todellakin pistää hanttiin ja uskaltaa protestoida). Samaan hengenvetoon täti näki senkin ongelmana, että tyttäremme on liian herkkä ja reagoi liian voimakkaasti suruun ja itkee pienenkin asian takia kuin se olisi iso asia. Lisäksi täti vihjaili, että on monenmoista aistiyliherkkyyttä, kun tyttäremme säikähtää esim. roska-auton kolinaa tai moottoripyörän ääntä ja on jopa joskus ruvennut itkemään nämä äänet kuullessaan. Ja että haju-yliherkkyyttäkin on, kun kuulemma sanoo usein vessassa että "haisee pahalle", jos joku toinen on käynyt kakalla.
Kaikki oli ihan yhtä suurta ongelmavyyhteä. Se, että tyttäremme joskus haluaa leikkiä yksinään ja tehdä vaikka nuppipalapelejä, oli merkki huonosta vuorovaikutuksesta. Lisäksi täti muisti mainita, miten arka tytär on ennen ollut (ei siis esittänyt asiaa niin, että tytär on hyvin reipastunut ja tullut rohkeaksi, vaaan että oli pienempänä niin kovin arka ja jännitti). Nukkumisasioissakin oli sen verran huomautettavaa, että "ennen häntä oli vaikeaa saada nukkumaan, kun jalat heiluivat, eikä rauhoittunut, nyt menee paremmin". Ruokailussakin oli ongelmaa, kun tytär kerää joskus ruokaa suuhunsa eikä nielaise - kuulemma autisteilla voi olla tällainen piirre. Olimme aivan että täh.
Nyt olen sitten aivan paniikissa näistä puheista ja olen varannut tosiaan neurologille ajan. 3-vuotisneuvolassa ei todettu kuin puheenviivästymä, mistä on jo terapeutille hakeuduttu. Tuon keskustelun jälkeen on olo, että tyttäremme on vähintääkin autisti. Mitään hyvää sanottavaa ei tarhantädillä ollut, luetteli vain näitä ongelmia ja sekaan jotain pedagogista juttua. Ihmettelen, että miten ei neuvolassa ole mitään huomattu, eikä puheterapeutti ole lähettänyt jatkotutkimuksiin, jos epäilisi jotain muutakin kuin puheen viivästymää? Olemme myös allergioiden takia käyneet useampaan kertaan yksityisellä lastenlääkärillä, ja luulisi hänenkin jotain huomanneen, jos jokin olisi vikana.
No, saa neurologi nyt selvittää asian. Onko muilla tällaisia kauhukokemuksia kehityskeskustelusta? 2-vuotis-kehityskeskustelu meni päiväkodissa ihan toisella tavalla, juteltiin mukavia ja täti kehui tytärtämme monesta asiasta, se olikin toinen tarhantäti...
Kommentit (152)
http://areena.yle.fi/ohjelma/1674099
Yhtä niistä jo 50-kymppistä oli tosiaan pompoteltu psykitarisissa sairaaloissa ennekuin selvis, mistä oli kysymys. Oli käynyt ihan normaalit koulut ja lukiot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse epäilen 3-vuotiaallamme lievää autismia/aspergeriä. Ei osaa oikein olla vuorovaikutuksessa toisten lasten kanssa, ei leiki mielikuvitusleikkejä, on vähän kömpelö ja on suunnattoman kiinnostunut numeroista yms. järjestelmistä. Osaa lukea. Toisaalta tykkää sosiaalisista tilanteista, juttelee mielellään aikuisten kanssa ja on kaikin puolin valoisa tyyppi, joka tykkää käydä päiväkodissa. Arjessamme ei ole mitään ongelmia, mutta lapsen tulevaisuuden kannalta mietityttää pitäisikö tähän jotenkin puuttua. Päiväkodissa ovat kiinnittäneet huomiota lähinnä tuohon leikkimättömyyteen ja saimmekin elto:lta neuvoksi tukea lasta leikin opettelussa. Neuvolassa sen sijaan oltiin vähän vihaisiakin siitä, että kaikkia lapsia yritetään tunkea samaan muottiin. Neuvolantäti oli sitä mieltä että meillä on ihan normaali pieni poika, joka on vielä tosi pieni ja jolla on aikaa kehittyä leikkimään toisten lasten kanssa.
Sinänsä on tietenkin ihan sama, onko mitään diagnoosia vai ei, mutta se on mietityttänyt, missä vaiheessa ja minkälaista tukea pitäisi sitten antaa, jos on neurologisia poikkeavuuksia.
Tästä ketjusta sai ihan hyviä ajatuksia.
Ap:lle vielä kommenttina, että olisin minäkin järkyttynyt jos asiat esitettäisiin noin ongelmakeskeisesti. Meillä on ollut minusta tosi hyviä keskusteluja päiväkodin kanssa. Sellaisia, joista tulee olo, että lapsesta välitetään ja että häntä arvostetaan, ja sitä kai jokainen vanhempi lapselleen toivoo.
minu jo 6v lapsestani :))
ja ihan normaali lapseni on..
eli ei kai 3v voi vielä osata kaikkea, vaativat liikaa
ryhmät on isoja ja ikaa lasta kohden ie ole
joku lapsi kaipaa ja tarvitsee enempi ohjausta ja huomiota toinen pärjää itekseen
eli rauhoitu, lapsesi on vasta 3v
mutta menkää toki tutkimuksiin, ihan vaan varmuuden vuoksi ;)
ne vouhkaa tarhassa kaikesta ;)
osa heistä on hyvinkin ulospäinsuuntautuneita tyyppejä, jotka tykkäävät puhua loputtomiin - mutta viis veisaavat siitä, kiinnostaako kuulijaa kuulla esitelmää Star Trekistä tai juna-aikatauluista...
Eli ihan tyypillisesti hengailevat aikuisten kanssa, jotka sopeutuvat assien kummallisuuksiin enemmän kuin toiset, samanikäiset lapset.
PS: meidän assi oppi myös kaikki kirjaimet jo alle kaksivuotiaana ja osasi laskea päässään kaksinumeroisia lukuja jo eskariin mennessä... tyypillistä asseille, tosin toki myös muille matemaattisesti lahjakkaille.
-61-
tai siis oli juuri tuollainen 3-vuotiaana. Ei kyllä osannut vielä lukea, mutta kirjaimet numerot, aikataulut ja bussit ja junat kiinnostivat. Neuvolassa todettiin vaan tyyliin, että "kaikki 3-vuotiaat nyt ovat sellaisia". Mutta itse kun olin todennut nuo selkeät piirteet niin päivähoidon kelton ja psykologin kautta päästiin jatkotukimuksiin lastenlinnaan jne.
Ei teillä vielä mitään kiirettä ole varsinkin, jos PKssa pärjäävät - sekä lapsi että akuiset. Mutta ajoissa ennen eskaria ja koulua kannattaa alkaa selvittää tarkemmin. Meidän poika sai diagnoosin 5v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai siis oli juuri tuollainen 3-vuotiaana. Ei kyllä osannut vielä lukea, mutta kirjaimet numerot, aikataulut ja bussit ja junat kiinnostivat. Neuvolassa todettiin vaan tyyliin, että "kaikki 3-vuotiaat nyt ovat sellaisia". Mutta itse kun olin todennut nuo selkeät piirteet niin päivähoidon kelton ja psykologin kautta päästiin jatkotukimuksiin lastenlinnaan jne.
Ei teillä vielä mitään kiirettä ole varsinkin, jos PKssa pärjäävät - sekä lapsi että akuiset. Mutta ajoissa ennen eskaria ja koulua kannattaa alkaa selvittää tarkemmin. Meidän poika sai diagnoosin 5v.
Kolmevuotiaille nyt ei vielä tehdä as-diagnooseja varmaan muutenkaan, mutta kiinnostaisi tietää, miten teitä on neuvottu?
Päiväkodin linja kun oli kannustaa lastamme pois "kummallisuuksista" ja yrittää saada leikkimään "tavallisia" leikkejä, kun taas neuvolassa kehotettiin antaa lapsen olla sellainen kuin on.
66
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä kuulostaa ihan normaalilta lapselta, jolla nyt sattuu olemaan joitakin piirteitä. Tuollaiset yleensä menee ohi... Kotona vanhempien kanssa totta kai osoitetaan mieltä, mikä ihme se nyt on. Tarhassa vieraiden tätien kanssa se ei ole niin yksiselitteistä. Eikö vessassa saa kommentoida, jos haisee pahalle? :D Eikös se tuotos nyt yleensä todellakin haise pahalle... ja tuon ikäise monesti pitävät palapeleistä. Mä en oikein käsitä, miksi tuollaista diagnoosia tehdään näistä asioista. Kuulostavat aivan normaaleilta.
Tyttösi on vielä PIENI ja kehittyy vielä monessa suhteessa. Lieneekö oikeasti tarpeen pelotella neurologeilla...
Minusta sekä neuvola että pk ovat vähän hakoteillä. JOs oikeasti on kyse aspiirteistä, niin ei niistä kummallisuuksista eroon pääse. Niiden kanssa pitää opetella elämään. Ja toisaalta ei neuvolassakaan voi noin selkeitä piiteitä vaan jättää huomiotta.
Tosin lapsi on vasta niin pieni, ettei mitään diagnooseja tehdä. Mutta koulun esim koulun alun kannalta kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä tutkimuksiin on jono (yksityiselle esim Neuromentaliin pääsee vähän nopeammin) ja ne ovat perusteelliset - ei siis mitään hepposia diagnooseja kuten usein luullaan.
Ja koulupaikkojen kuten myös erityisPKpaikkojen jako on usein jo tammi-helmikuussa eli aina seuraavaa syksyä varten pitää olla ajoissa liikkeellä.
Päiväkodissa olisi tärkeää, että antavat lapselle mahdollisuuden leikkiä sellaisissa ryhmissä ja useimmiten ihan vaan parina jonkun toisen kanssa. Meidän poika osasi leikkiä joidenkin kanssa kahdestaanei (ei kaikkien) usein leikki sujui paremmin tyttöjen kanssa (ehkä siksi että tytöt ovat usein sosiaalisesti taitavampia ja leikkivät kauppaa ja kioskia etc juttuja jotka kiinnostivat poikaani). Mutta heti jos leikkiin tuli lisää porukkaa poika jäi siitä pois. Isossa porukassa osallistui vaan sellaisiin yleisiin riehuntaleikkeihin. ELi PK on tärkeää ohjailla "vapaata leikkiä". Lisäksi pitää antaa mahdollisuus erillisessä tilassa rauhassa jos hälinä ja liian iso porukka häiritsevät aistiyliherkkää ja helposti häirittävää lasta. Usein huono käytös johtuu liiasta kuormittumisesta. t. 69 (kai)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toodella lievä tapaus, jolloin henkilö on ihan samanlaian kun ns. normaali ujo ja hiljainen tyyppi. Siis nykyajalla, eri asia ennen vanhaan. Nykyään menty liian pitkälle hiemankin erikoisemman käytöksen medikalisoinnissa. Jos villapaita kuitittaa, toteaa lto lapsella olevan aistiyliherkkyyttä jne. Oikeasti tuo ole niin harmitonta kun lto ottaa lapsen silmätikukseen. Tällä voi olla suuriakin vaikutuksia lapsen itsetuntoon. Lapset on herkkiä ja vaistoavat asioita. Samoin vanhemmille aiheutetaan turhaa huolta ja tuskaa. Totta kai myös kustannuksia syntyy turhista tutkimuksista. Minunkin lapseni siis kävi kalliit tutkimukset turhaan lto:n väärän autismiepäilyn vuoksi. Lapsi normaali, vain ujo ja arka luonteeltaan.
sanottiin että tyttö on liian arka ym kaikkea vastaavaa. Oli silloin 2 v ja juuri aloittanut päiväkodissa. Onneksi ryhmän toinen (kokenut) aikuinen tuli juttelemaan asiasta ja sanoi, että hänen näkemyksensä lapsestani on ihan toinen eli tykkää vähän seurata sivusta ensin ennen kuin menee mukaan. Ja ihan oikeassa olikin.
Päiväkodin työntekijät eivät muuten saisi tehdä tuollaisia diagnoosivihjauksia. Eli ap:n tapauksessa selkeästi toimittu väärin. Pitäisi kertoa huolesta ja ohjata jatkoselvittelyihin neuvolaan. Ja sinne laitetaan sitten ihan paperilla nämä huolen aiheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kaikki on tänäpäivänä onnellisesti kuitenkin. Lapsi nyt 6½v.
Tarkkailtiin päiväkodissa voimakkaan innostusreaktion takia; myös kuukausia ennen kuin asian laajuus ja vakavuus selvisi meille vanhemmille.
Yhteen asiaan oltiin jo ehditty siinä vaiheessa liittää vaikka minkälaista muutakin; ääntelee joskus omituisesti, katselee ikkunasta ulos poissaolevan näköisenä, on aggressiivinen ja dominoiva muita lapsia kohtaan (ei todellakaan ole aggressiivinen, vaikka voimakas persoona onkin) ym. Lista jatkui tälläistä tekstiä pursuillen kahden A4:sen verran.
Olimme myös tyrmistyneitä.
Vein asian neuvolamme terveydenhoitajalle sekä päiväkodin johtajalle. Terveydenhoitaja oli työssään paljon nähnyt ja kokenut nainen - 25 v. alalla ollut, ja tiesi kertoa heti, että hänellä on ollut uransa aikana vastaavanlaisia tapauksia eikä syytä huoleen, tai lisätutkimuksiin, ollut. Päiväkodin johtajalle ilmoitin, että jos ei tälläinen seuraaminen, tarkkailu ja henkinen kiusa lopu, vien asian ylemmälle taholle. Tarhan hoitajat olivat saaneet tiukkalinjaisen puhuttelun, eikä asia ollut ongelma enää.
Tämän jälkeen muuttui täysin ääni kellossa; ja sanottiin, että "vanhempien asia on viedä asiaa eteenpäin, jos tarpeelliseksi näkee, asia ei kuulu meille nyt, kun olemme huolemme ilmaisseet".
Neurologin mukaan tuominen kuvioon on todennäköisesti liioittelua, kannattaa konsultoida lapsen kanssa hyvää terveydenhoitajaa ja Keltoa ensin. Keltoissakin on hyviä ja huonoja ammattilaisia; toivon sydämestäni, että löydätte asiallisen, empaattisen Kelton, joka kuuntelee teitä ja katsoo puolueettomasti lastanne. =)
Muista aina, että lapsen vanhemmat ovat oman lapsensa parhaita asiantuntijoita! Tiedän, miten paljon tämä tilanne nyt koskee (se on ihan kamalaa, yksi elämäni kovimmista koettelemuksista), VOIMIA!!
Mutta kaikki on tänäpäivänä onnellisesti kuitenkin. Lapsi nyt 6½v. Tarkkailtiin päiväkodissa voimakkaan innostusreaktion takia; myös kuukausia ennen kuin asian laajuus ja vakavuus selvisi meille vanhemmille. Yhteen asiaan oltiin jo ehditty siinä vaiheessa liittää vaikka minkälaista muutakin; ääntelee joskus omituisesti, katselee ikkunasta ulos poissaolevan näköisenä, on aggressiivinen ja dominoiva muita lapsia kohtaan (ei todellakaan ole aggressiivinen, vaikka voimakas persoona onkin) ym. Lista jatkui tälläistä tekstiä pursuillen kahden A4:sen verran. Olimme myös tyrmistyneitä. Vein asian neuvolamme terveydenhoitajalle sekä päiväkodin johtajalle. Terveydenhoitaja oli työssään paljon nähnyt ja kokenut nainen - 25 v. alalla ollut, ja tiesi kertoa heti, että hänellä on ollut uransa aikana vastaavanlaisia tapauksia eikä syytä huoleen, tai lisätutkimuksiin, ollut. Päiväkodin johtajalle ilmoitin, että jos ei tälläinen seuraaminen, tarkkailu ja henkinen kiusa lopu, vien asian ylemmälle taholle. Tarhan hoitajat olivat saaneet tiukkalinjaisen puhuttelun, eikä asia ollut ongelma enää. Tämän jälkeen muuttui täysin ääni kellossa; ja sanottiin, että "vanhempien asia on viedä asiaa eteenpäin, jos tarpeelliseksi näkee, asia ei kuulu meille nyt, kun olemme huolemme ilmaisseet". Neurologin mukaan tuominen kuvioon on todennäköisesti liioittelua, kannattaa konsultoida lapsen kanssa hyvää terveydenhoitajaa ja Keltoa ensin. Keltoissakin on hyviä ja huonoja ammattilaisia; toivon sydämestäni, että löydätte asiallisen, empaattisen Kelton, joka kuuntelee teitä ja katsoo puolueettomasti lastanne. =) Muista aina, että lapsen vanhemmat ovat oman lapsensa parhaita asiantuntijoita! Tiedän, miten paljon tämä tilanne nyt koskee (se on ihan kamalaa, yksi elämäni kovimmista koettelemuksista), VOIMIA!!
t. Se, joka kirjoitti tämän viestin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt kommentoi keskustelua paitsi, että ehkä vähän asiaton tyyli. Mutta mulla on herkkä poika, jolla haju-, kuulo-, tunto yliherkkyydet ehkä näkökin. Hänellä on myös ongelmia ollut muidenkin aistien (tasapaino jne) kanssa, motorisesti todettu usein neuvolassa kömpelöksi. On siis SI-häiriö. Kävi 5v:nä toimintaterapiassa ja sitten etsittiin sopiva liikuntaharrastus. Menee syksyllä kouluun ja eskan kehityskeskustelussa oli pelkkää hyvää sanottavaa. Kommentoitiin liikunnalliseksi ja motoriikka ok. Tähän on kuljettu pitkä tie. Ei siis vaivalloinen, mutta kehitys melkoista.
Ei se lapsi varmaan täysin ole autisti, koska tavallisessa porukassa pärjää. Ja jos on jotain lievempää, niin paljon on tehtävissä aika helpoilla konsteilla. Älä vaivu epätoivoon. Käykää siellä neurologilla ja jos terapiaa tarjotaan, niin ottakaa ihmeessä vastaan. Nyt voi asialle vielä tehdä ihmeitä.
Päiväkodeissa tehdään kaikenmaailman huolikartoituksia, ja päiväkodin perustehtävä on unohtunut. Ongelma on siinä, kun kaiken maailman lähihoitajat alkavat tehdä diagnooseja, joihin heillä ei ole pätevyyttä. Neurologisten sairauksien diagnosointi ei ole aina selkeätä edes lastenneurologille, mutta kyllähän kolme vuotta lähärikoulua käynyt hoitaja asian tietää.
Huoh.
Suosittelen ap:lle, että kiikutat lapsesi lastenneurologille, viet kopion lääkärinlausunnosta päiväkotiin ja toteatte yhdessä, että huoli oli turha, lapsi on terve ja miten jatkossa voitaisiin toimia, ettei tällaista sontaa tarvitsisi enää kuunnella.
Paljon olikin tullut tähän ketjuun keskustelua ja kokemuksia. Joku kysyi, että antoiko tarhantäti mitään neuvoa tai ohjetta, että miten tästä eteenpäin. Ei antanut. Sehän siinä olikin, kun hänellä ei ollut mitään ratkaisua tai näkökulmaa siihen, miten näitä asioita voisi purkaa. Erikois-lastentarhanopettajasta ei ollut mitään puhetta, en edes tiennyt sellaisesta mahdollisuudesta. Itse sitten tein sen johtopäätöksen, että selvitetään tämä asia pisimmän kaavan mukaan eli yksityisellä neurologilla, ja pyydetään kaikki mahdolliset testit, mitä tässä iässä voidaan tutkia. Saadaan sitten selvyys, ja sehän on lapsen kannalta parasta.
Miehellä oli lapsen tarhaanvientivuoro tänään, ja hän otti eilisen keskustelun ihan avoimesti puheeksi tämän tarhantädin kanssa. Mies sanoi reilussa hengessä, että jäi hieman ontto fiilis keskustelusta, kun tuntui olevan niin paljon monenlaisia ongelmia, eikä lainkaan positiivisia havaintoja. Tarhantäti alkoi puolustella ja pahoitteli, että keskustelu oli painottunut niihin ongelmiin. Mies kertoi, että olemme varanneet neurologille ajan, jossa tyttäremme tilanne kartoitetaan perin juurin, ja tästä syystä toivoisimme uutta keskustelua ihan lyhyesti, jossa näitä mahdollisia kehitysongelmia käydään vielä kertaalleen läpi. Ja sitten tarvitsemme lausunnon lapsestamme lääkärille vietäväksi. Tarhantäti kuulemma jotenkin järkyttyi tästä, lupasi tietenkin vielä uuden keskustelun (meidän tarhassa on tapana, että jos ekan keskustelun aika jää kesken, niin keskustelua jatketaan toisella kertaa, tämä ei siis ole mitenkään poikkeuksellista). Ja hän lupasi myös kirjoittaa sen lausunnon.
Siinä kohtaa hän veti kuitenkin sanojaan paljon takaisin, että ei hän missään nimessä pidä tytärtämme autistina, eikä usko että on muita kehitysviiveitä kuin puheviive. Toisteli koko ajan, että olisi pitänyt muistaa puhua niistä hyvistäkin puolista, mutta hän nyt vain jäi "jotenkin jankkaamaan niistä ongelmakohdista".
Se harmittaa, kun eilen keskustelun sävy oli niin toinen, ja nyt hän sitten "puolusteli" puheitaan. Ei oikein tiedä, mihin uskoa enää. Sen takia onkin hyvä, että se neurologi on heti ensi viikolla. Kuten täällä on moni jo sanonut, niin on parempi tutkia hyvissä ajoin kuin sulkea silmänsä mahdollisilta ongelmilta!
Eikä meillä ole tarkoitus tehdä tästä henkilöstä valitusta, saati vaihtaa päiväkotia, sillä tyttäremme viihtyy todella hyvin ryhmässä, ja meidän mielestämme kaikki on sujunut hyvin, kunnes tuli tämä keskustelu. Tyttö on toisen tarhantädin mielestä ikäänsä nähden tosi omatoiminen ja ollut jo viime kesästä lähtien päiväkuiva, hänellä on "bestis" siellä päiväkodissa (samanikäinen poika, päiväkoti on siis ryhmis, jossa on eri-ikäisiä lapsia). Tämä bestiskin nähtiin ongelmaksi, kun he keskenään leikkivät sellaisia rajuja ääneen ja juoksuun perustuvia leikkejä, esim. hirviö-leikkejä (toinen on hirviö joka jahtaa toista). Tarhantädin mielestä olisi parempi, että tyttäremme leikkisi isompien tyttöjen kanssa koti-leikkejä ja nukkeleikkejä, koska siinä joutuu enemmän keskustelemaan ja käyttämään mielikuvitusta, eikä leikki ole vain mekastamista ja ääntelyä, esim. autoleikkejä joissa matkitaan auton ääntä. Tätäkään en kyllä ihan ymmärrä... Mutta enpä olekaan pedagogi, ehkä tähänkin on jokin pedagoginen pointtinsa.
Joka tapauksessa käymme ensi viikolla uuden keskustelun hyvässä hengessä tarhantädin kanssa ja sitten jatkamme sinne neurologille. On vain edelleen tosi paha mieli sen eilisen keskustelun sävystä, mietin, että heijastuuko tädin negatiivisuus lapseemme ja mikä se tilanne siellä ryhmässä oikein on, kun täti on nyt antanut vähän ristiriitaista tietoa. Ja totta kai on iso pelko lapsen hyvinvoinnista, sillä olen itsekin pannut merkille tiettyjä käyttäytymispiirteitä, jotka saivat sitten karmivan vahvistuksen, kun tarhantäti vyörytti täyslaidallisen ongelmia kertaheitolla esiin. On vähän nihkeää mennä huomisaamuna päiväkotiin äitienpäiväkahveille...:/
Me saatiin viime syksynä tosi paljon huolestunutta palautetta kuopuksestamme ja yksi keskustelukin käytiin ja yksi kirjallinenkin raportti saatiin lapsen ongelmakohdista.
Sanoin koko ajan, että lapsi on hitaasti lämpiävä ja että ei syytä huoleen.
Meidän "täti" oli tosi nuori ja haluaa tehdä työnsä hyvin, joten hän ilmeisesti koki sitten kovaa vastuuta tästä meidän lapsesta...
Minusta on ihan turha itse sitten hyppiä samalla tavoin seinille...
Tyttömme on ihan terve, pärjää koulussa ja kavereiden kanssa loistavasti. Mutta kaikki muumit ei kyllä ole kanootissa, jos nyt näin ikävästi voi omasta lapsestaan sanoa. Hän esimerkiksi unohtaa annetut ohjeet usein hetkessä (10 sek), ei kuule kun häntä puhutellaan jne. Toisaalta hän pystyy vaivatta omaksumaan kokonaisen kirjallisen tietoa muurahaisista, koska sattuu olemaan äärimmäisen kiinnostunut ötököistä.
Tytärelläni voisi nähdäkseni olla lievä asperger. Tätä ei siis koskaan ole todettu ja tuskin tullaankaan toteamaan, koska siihen kukaan ei ymmärtänyt puuttua lapsen ollessa pieni. En tiedä vielä (tyttö nyt 10-v) onko tämä tutkimattomuus hyvä vai huono asia. Se lienee selvinnee aikanaan.
Lievästä omalaatuisuudestaan huolimatta lapseni pärjää kaikilla elämänaloilla ikäisellään tasolla tai jopa sen yli. Äidillä vain tuppaa menemään hermot, kun tavarat hukkuvat jatkuvasti, eikä mikään tylsä ohje oikeasti mene perille millään.
Se mitä yritän sinulle sanoa, on kai seuraava:
Vaikka lapsenne tutkimuksissa löytyisikin jotain, ei se ole mikään maailmanloppu. Autismin kirjo on laaja.
Kuulostaa äärettömän tutulle. Itselläni on todettu aikuisiällä lievä aspergerin syndrooma ja näin jälkikäteen toivoisin, että se olisi osattu huomioida jo lapsena. Äitini sanoi, että minua ei ole lähetetty minkäänlaisiin tutkimuksiin, koska minähän olen fiksu tyttö ja pärjäsin koulussa. Koulussa pärjääminen ei kuitenkaan kerro arjessa pärjäämisestä juuri mitään. Itse totesin viimeistään yläasteella, ettei kaikki ole kunnossa, toki erilaisuuteni huomasin jo paljon aiemmin.
Elämäni voisi olla huomattavasti helpompaa, jos ongelmakohtiin olisi paneuduttu ja olisin saanut tukea ja opastusta arkeen. Aikuisille asseille ei ole edelleenkään tarjolla minkäänlaista arjen valmentautumista, ainoastaan kehitysvammaiset on huomioitu. Kotiapuunkaan ei ole mahdollisuutta, kun ei ole ns. mitään syytä kykenemättömyyteen.
Olen koko ikäni saanut kuulla olevani laiska, saamaton... En osaa itsekään selittää, miksi Mensa-tason älykkyydelläkään en saa millään pidettyä kotia siistinä. Jumitan jatkuvasti yksityiskohtiin (esim. DVD-hyllyn aakkostamiseen) eikä koko päivän siivoamisen jälkeen ole havaittavissa mitään eroa aiempaan. Muutoinkin huomaan välillä toimivani kuin hidastetussa filmissä: järki kyllä juoksee, mutta kroppa ei tee mitään.
Myös suuntavaistoni on todella heikko ja eksyn helposti. Kaikki uuden aloittaminen tai jonkin asian valmiiksi saattaminen on välillä jopa ylivoimaista ja opintoni ovat hyvistä arvosanoista huolimatta vielä 3-kymppisenäkin kesken.
Olen tehnyt itseni kanssa hirveät määrät töitä, jotta olen saanut piilotettua omituisuuteni. Olen erikseen opetellut käyttämään ilmeitä ja eleitä, olemaan tuijottamatta, hallitsemaan lieviä pakko-oireita yms. Väsyneenä ne kuitenkin puskevat yhä pintaan, kun en enää jaksa esittää olevani ns. normaali. Jatkuva itsensä kehittäminen syö hirveästi voimia ja vastoinkäymiset ovat johtaneet masennukseen.
Alkuperäiselle haluaisin sanoa, että tarhantädit ovat varmaankin tutkailleet lastasi tarkkaan jo pidemmän aikaa, eivätkä ole halunneet huolestuttaa ennen kuin ovat varmoja, ettei sattuneet "erikoisuudet" ole yksittäistapauksia.
Tuskin ne tädit ilkeyttään teille noita asioita ovat listanneet.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tarjottu apu kannattaa ottaa vastaan ja tutkituttaa lapsesi. Aistien (ali- tai) yliherkkyys sekä paikalleen jumittuminen ovat tyypillisiä aspergerin oireita. Uskon aidosti, että lapsesi voisi hyötyä diagnoosin suomista tukitoimista.
Todella mielenkiitoista lukea aikuisen omia kokemuksia aiheesta.
T. As-lapsen äiti
Tyttömme on ihan terve, pärjää koulussa ja kavereiden kanssa loistavasti. Mutta kaikki muumit ei kyllä ole kanootissa, jos nyt näin ikävästi voi omasta lapsestaan sanoa. Hän esimerkiksi unohtaa annetut ohjeet usein hetkessä (10 sek), ei kuule kun häntä puhutellaan jne. Toisaalta hän pystyy vaivatta omaksumaan kokonaisen kirjallisen tietoa muurahaisista, koska sattuu olemaan äärimmäisen kiinnostunut ötököistä.
Tytärelläni voisi nähdäkseni olla lievä asperger. Tätä ei siis koskaan ole todettu ja tuskin tullaankaan toteamaan, koska siihen kukaan ei ymmärtänyt puuttua lapsen ollessa pieni. En tiedä vielä (tyttö nyt 10-v) onko tämä tutkimattomuus hyvä vai huono asia. Se lienee selvinnee aikanaan.
Lievästä omalaatuisuudestaan huolimatta lapseni pärjää kaikilla elämänaloilla ikäisellään tasolla tai jopa sen yli. Äidillä vain tuppaa menemään hermot, kun tavarat hukkuvat jatkuvasti, eikä mikään tylsä ohje oikeasti mene perille millään.
Se mitä yritän sinulle sanoa, on kai seuraava:
Vaikka lapsenne tutkimuksissa löytyisikin jotain, ei se ole mikään maailmanloppu. Autismin kirjo on laaja.Kuulostaa äärettömän tutulle. Itselläni on todettu aikuisiällä lievä aspergerin syndrooma ja näin jälkikäteen toivoisin, että se olisi osattu huomioida jo lapsena. Äitini sanoi, että minua ei ole lähetetty minkäänlaisiin tutkimuksiin, koska minähän olen fiksu tyttö ja pärjäsin koulussa. Koulussa pärjääminen ei kuitenkaan kerro arjessa pärjäämisestä juuri mitään. Itse totesin viimeistään yläasteella, ettei kaikki ole kunnossa, toki erilaisuuteni huomasin jo paljon aiemmin.
Elämäni voisi olla huomattavasti helpompaa, jos ongelmakohtiin olisi paneuduttu ja olisin saanut tukea ja opastusta arkeen. Aikuisille asseille ei ole edelleenkään tarjolla minkäänlaista arjen valmentautumista, ainoastaan kehitysvammaiset on huomioitu. Kotiapuunkaan ei ole mahdollisuutta, kun ei ole ns. mitään syytä kykenemättömyyteen.
Olen koko ikäni saanut kuulla olevani laiska, saamaton... En osaa itsekään selittää, miksi Mensa-tason älykkyydelläkään en saa millään pidettyä kotia siistinä. Jumitan jatkuvasti yksityiskohtiin (esim. DVD-hyllyn aakkostamiseen) eikä koko päivän siivoamisen jälkeen ole havaittavissa mitään eroa aiempaan. Muutoinkin huomaan välillä toimivani kuin hidastetussa filmissä: järki kyllä juoksee, mutta kroppa ei tee mitään.
Myös suuntavaistoni on todella heikko ja eksyn helposti. Kaikki uuden aloittaminen tai jonkin asian valmiiksi saattaminen on välillä jopa ylivoimaista ja opintoni ovat hyvistä arvosanoista huolimatta vielä 3-kymppisenäkin kesken.
Olen tehnyt itseni kanssa hirveät määrät töitä, jotta olen saanut piilotettua omituisuuteni. Olen erikseen opetellut käyttämään ilmeitä ja eleitä, olemaan tuijottamatta, hallitsemaan lieviä pakko-oireita yms. Väsyneenä ne kuitenkin puskevat yhä pintaan, kun en enää jaksa esittää olevani ns. normaali. Jatkuva itsensä kehittäminen syö hirveästi voimia ja vastoinkäymiset ovat johtaneet masennukseen.
Alkuperäiselle haluaisin sanoa, että tarhantädit ovat varmaankin tutkailleet lastasi tarkkaan jo pidemmän aikaa, eivätkä ole halunneet huolestuttaa ennen kuin ovat varmoja, ettei sattuneet "erikoisuudet" ole yksittäistapauksia.
Tuskin ne tädit ilkeyttään teille noita asioita ovat listanneet.Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tarjottu apu kannattaa ottaa vastaan ja tutkituttaa lapsesi. Aistien (ali- tai) yliherkkyys sekä paikalleen jumittuminen ovat tyypillisiä aspergerin oireita. Uskon aidosti, että lapsesi voisi hyötyä diagnoosin suomista tukitoimista.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole joko-tai, vaan autismikirjossa on kyse jatkumosta, jossa tietyssä vaiheessa oireita on tarpeeksi diagnoosikynnyksen ylittymiseksi. Myös "autistisia/asperger-piirteitä" on diagnoosi, jolla voi saada tukitoimia päiväkotiin ja kouluun!
En kommentoinut sinun tapaustasi, 55, ja hyvä että lapsesi on kunnolla tutkittu. Kuten mielestäni sanoin, samoja yksittäisiä piirteitä voi olla muistakin neurologisista syistä johtuen TAI ilman mitään erityistä neurologista häikkääkään.
-61-