Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Päiväkodin kehityskeskustelu, tuli kauhea olo
04.05.2011 |
Oltiin tänään päiväkodissa tyttäremme 3v. kehityskeskustelussa. Nyt olen sitten itkeä tihuuttanut koko illan siitä lähtien, kun lapsi meni nukkumaan, ja varasin ajan ensi viikolle neurologille.
Koko keskustelu oli äärimmäisen ongelmakeskeistä ja jotenkin vihjailevaa, että tyttärellämme olisi mahdollisesti jokin neurologinen kehityshäiriö tai-viive. Mm. kuinka tytär "jumittaa" tilanteissa, ei aina ota kontaktia, ei aina katso silmiin, häntä pitää joskus auttaa pukemisessa, hän ei opi auditiivisesti eli häntä ei voi opettaa sanomalla asioita kun hän ei ymmärrä tarpeeksi hyvin. Puheen kehityksessä on meidänkin mielestä viive, ja siksi ollaan käyty nyt puheterapeutilla neuvolan kautta. Mutta minä ja mieheni emme tunnistaneet tytärtämme näistä muista kuvauksista. Tyttäremme oli jopa turhan kiltti, he toivoisivat, että pistäisi enemmän hanttiin, että turhan helposti tottelee. (Meillä kotona kyllä todellakin pistää hanttiin ja uskaltaa protestoida). Samaan hengenvetoon täti näki senkin ongelmana, että tyttäremme on liian herkkä ja reagoi liian voimakkaasti suruun ja itkee pienenkin asian takia kuin se olisi iso asia. Lisäksi täti vihjaili, että on monenmoista aistiyliherkkyyttä, kun tyttäremme säikähtää esim. roska-auton kolinaa tai moottoripyörän ääntä ja on jopa joskus ruvennut itkemään nämä äänet kuullessaan. Ja että haju-yliherkkyyttäkin on, kun kuulemma sanoo usein vessassa että "haisee pahalle", jos joku toinen on käynyt kakalla.
Kaikki oli ihan yhtä suurta ongelmavyyhteä. Se, että tyttäremme joskus haluaa leikkiä yksinään ja tehdä vaikka nuppipalapelejä, oli merkki huonosta vuorovaikutuksesta. Lisäksi täti muisti mainita, miten arka tytär on ennen ollut (ei siis esittänyt asiaa niin, että tytär on hyvin reipastunut ja tullut rohkeaksi, vaaan että oli pienempänä niin kovin arka ja jännitti). Nukkumisasioissakin oli sen verran huomautettavaa, että "ennen häntä oli vaikeaa saada nukkumaan, kun jalat heiluivat, eikä rauhoittunut, nyt menee paremmin". Ruokailussakin oli ongelmaa, kun tytär kerää joskus ruokaa suuhunsa eikä nielaise - kuulemma autisteilla voi olla tällainen piirre. Olimme aivan että täh.
Nyt olen sitten aivan paniikissa näistä puheista ja olen varannut tosiaan neurologille ajan. 3-vuotisneuvolassa ei todettu kuin puheenviivästymä, mistä on jo terapeutille hakeuduttu. Tuon keskustelun jälkeen on olo, että tyttäremme on vähintääkin autisti. Mitään hyvää sanottavaa ei tarhantädillä ollut, luetteli vain näitä ongelmia ja sekaan jotain pedagogista juttua. Ihmettelen, että miten ei neuvolassa ole mitään huomattu, eikä puheterapeutti ole lähettänyt jatkotutkimuksiin, jos epäilisi jotain muutakin kuin puheen viivästymää? Olemme myös allergioiden takia käyneet useampaan kertaan yksityisellä lastenlääkärillä, ja luulisi hänenkin jotain huomanneen, jos jokin olisi vikana.
No, saa neurologi nyt selvittää asian. Onko muilla tällaisia kauhukokemuksia kehityskeskustelusta? 2-vuotis-kehityskeskustelu meni päiväkodissa ihan toisella tavalla, juteltiin mukavia ja täti kehui tytärtämme monesta asiasta, se olikin toinen tarhantäti...
Kommentit (152)
Itsellä ihan vastaava kokemus. Aina saa noistakin keskusteluista lähteä itku kurkussa. Samaa sontaa se oli silloin 10 vuotta sitten esikoisen kanssa ja silloin jouduin palautetta antamaan. Esikoisen kohdalla epäiltiin ties mitä ja suunnilleen idiootteja molemmt lapsemme. Kummasti vetää yläasteikäinen kymppejä koulussa ja uskon että pojankin äly riittää pidemmälle kun tarhassa annetaan ymmärtää. Tuntuu enemmänkin että ihan me vanhemmat emme miellytä silmää ja siksi arvostellaan lapsia kärkkäämmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mikä siinäkin on, että päiväkoti pitää lapsia aina vanhempina kuin he ovat? Sanotaan että neljävuotiaan pitäisi jo osata sitä ja tuota, mutta lapsi ei ole edes neljää täyttänyt? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Kiitoksia kommenteista ja tsempeistä, täällä ollaan miehen kanssa juteltu asiasta koko ilta ja ajateltiin aluksi ottaa asia puheeksi uudelleen tämän tarhantädin kanssa. Hän on vanhempi rouva, oli tammikuuhun asti puolen vuoden vuorotteluvapaalla. Ja tosiaan menemme niihin kaikkiin neurologisiin testeihin sun muihin, mitä se neurologi nyt keksiikään määrätä. Haluamme selvittää tämän perin pohjin.
Sitä ollaan vain mietitty, että jos tämä johtava tarhantäti on leimannut tyttäremme jotenkin "hitaaksi ongelmatapaukseksi", niin vaikuttaahan se väistämättä siihen, miten tytärtämme kohtelee päiväkodin arjessa. Täytyy nyt puhua hänen kanssaan uudelleen, jos se selkiyttäisi asiaa. Joillain ihmisillä kun voi vain olla sellainen perus-negatiivinen tyyli tuoda asiat esille.
Harmittaa vain ihan vietävästi tällainen asenne tarhantädiltä! Ja ikävä kuulla, että muillakin on huonoja kokemuksia. Aika surullista tosiaan.
Päiväkodissa töissä olleena voin todeta, että siellä isossa lapsiryhmässä kehitysviiveet erottuvat eri lailla kuin kotona, jossa paremmin sopeutetaan vanhempien toimintaa lapsen tarpeisiin.
Isossa ryhmässä ja päiväkodissa (jossa tilojen käyttöä vuorotellen ja kaikki on aikataulutettua) toiminta on käytännössä hyvin joustamatonta, eikä aikaa lapsen ohjaukseen jää. Ehkä siksi päiväkodin opettaja haluaa lapsen neurologille tutkimuksiin ja saada haettua tukitoimia myös päiväkotiin? Esim. lapsiryhmään voidaan tehdä pienennys tms. Sekään tosin tuskin auttaa, kun päiväkodissa on niin hektistä nykyään ja aikuiset vaihtuvat solkenaan. Osa kasvattajista on myös inhottavia niin kollegoilleen kuin viattomille pikkulapsille. Itse lähdin sen vuoksi pois alalta.
On kokemusta. Hoitaja epäili lapsellamme olevan neurologisia ongelmia, vähintään adhd. En tunnistanut lastamme ollenkaan keskustelusta!
Kyseisen hoitajan kanssa oli muutakin ongelmaa. Oli ainoa jonka piti käyttää fyysisiä rajoitteita lapsemme kohdalla, näistä ei tietenkään meille kerrottu kuin vasta vasussa :).
Eipä ole asia edennyt mihinkään näin neljän vuoden jälkeen, lapsi on koulussakin.
Nämä on aina hankalia, koska eihän kukaa halua kuulla lapsestaan mitään poikkeavia arvioita. Helposti sitten otetaan ne ihon alle, ikään kuin joku arvostelisi lastasi vaikka siitä ei ole kyse.
Diagnoosien heittely ilman kunnollisia tutkimuksia on aina vähän arpapeliä, mutta tarkoitus siinä on varmasti hyvä ja voihan olla että koulutettu lastenhoidon ammattilainen monesti huomaakin asioita joita vanhempi ei osaa tai halua nähdä, tai ei näe vertailukohtaa muihin lapsiin, joka taas päiväkodissa tulee helposti esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin, itse alalla työskentelevänä ja kolmen lapsen äitinä, olisi kiva että kerrottaisiin myös niitä positiivisia huomioita ja kehuja. Nyt kuulosti omaankin korvaani todella pahalta.
Kuitenkin hyvä myös toki tutkia jos sellaisia asioita ilmenee. Parempi niin päin kuin että ei tartuttaisi huolestuttaviin asioihin.
Meillä yksi lapsista sai lähetteen toimintaterapiaan kun täti oli sitä mieltä että oli yhtä sun toista ongelmaa. Ihan siitä lähtien ettei osaa numeroita tai värejä jne. Kerroin silloin jo etten kyllä tunnista lastani tuosta kuvauksesta ollenkaan. Muistan sen tunteen kun vieras ihminen lateli huolen aiheita toisen perään. Kävimme sitten kuitenkin arviossa ja siellä todettiin että lapsella ei mitään huolestuttavaa. Osasi kaikki jutut joista täti oli ollut niiiiin huolissaan. Ja joista minä taas en osannut olla huolissani. :D On nyt ihan kelpo koululainen!
Jos jotain positiivista tuosta jäi niin kontaktit niin että mikäli olisimme apuja tarvinnut niin niitä olisi saanut paljon helpommin. Joten tavallaan oli myös hyvä juttu siltäkin kannalta.
Meillä eskari päiväkodissa oli aivan järkyttävän vaikea lapsella, päiväkodin mukaan kaikki pielessä ja vietiin poikaa ties mihin terapiaan. Kun lapsi oli siirtymässä kouluun ilmoitin jo kesällä opettajalle näistä haasteista ja että tulee tarvitsemaan tukea. No niin vaan lapsi päätti viime vuonna peruskoulun hyvin arvosanoin eikä mitään tukitoimia koko koulu-urallaan tarvinnut. En tiedä mihin katosi ne kaikki ongelmat kun siirtyi kouluun..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvolassa ollaan hetki, päiväkodissa nähdään lapsi ns. aamusta iltaan, usein enemmän kuin vanhempansa. En tyrmäis heidän ajatuksia. Se vaan menee niin ihon alle, kun oma lapsi ei olekaan tähtiyksilö. Me kukaan ei olla!
Onneksi en ole lisääntynyt.
On omatkin kehityskeskustelut olleet "t a p p o a"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap,
en ole lukenut kuin aloitusviestisi ja vastaan sen pohjalta. Rakastat lastasi selvästi hyvin paljon, sen takia olet huolissasi ja pahoillasi saamastasi palautteesta. Inhottavaa, jos palaute on annettu huonosti keskittyen pelkästään ongelmiin. On ehkä tuntunut siltä, että kaikki asiat lapsessasi käännetään tukemaan päiväkodin ennalta määrittelemää ongelmaa/diagnoosia. Ehkä hoitaja on yrittänyt vakuuttaa sinut siitä, että tutkimuksiin kannattaa hakeutua, eikä ole osannut kommukoida asiaa hyvin hakien tasapainoa eri puolien välillä. Jos sinulla on hyvä yhteys päiväkotiin, voit ottaa asian puheeksi, varsinkin jos pelkäät lastasi kohdeltavan jotenkin diagnoosi-lasien läpi. Toinen vaihtoehto on ajatella, että hoitaja kommunikoi kanssasi tökerösti, mutta hyvä että hän toi huolensa esiin ja nyt neurologi tutkii sekä suunnittelee jatkotoimia jos tarpeen. Toivon teille voimavaroja tilanteen käsittelyyn, asia tuskin on niin iso, kuin miltä se nyt tuntuu. Enkä yhtään halua vähätellä tuolla toteamuksella tunnekokemustasi.
-Psykologi
Aloitusviesti on vuodelta 2011. Termit kyseisille keskusteluille ja ohjeistukset niille lienee jo moneen kertaan muuttuneet...
Alue: Aihe vapaa
Heh, voi ne asiantuntijoidenkin kommentit mennä metsään. Meidän TH oli sitä mieltä ettei lapsemme opi puhumaan vaikka saisi puheterapiaa. Epäili ADHD:ta. Noin 4kk myöhemmin lapsi puhuu ja ymmärtää kaiken ikätasoisesti. Kyllä monella terveysalan ihmiseltä puuttuu ns. silmä ja visiot! Eli luottakaa omaan tunteeseen asioista.