Harrastusasiaa: pilasinko tietämättömyyttäni lapsen mahdollisuudet?

Palautit mua hiukan maanpinnalle. Tosin syyllisyys kalvaa vieläkin sen verran, että pohdin miksen sitten ole hoksannut viedä edes niihin viuluviikareihin tai telinevoimisteluun... Siis ylipäätään miksi luulin että harrastaa ehtii vanhempanakin? Kun näköjään niin monet lajit pitäisi aloittaa neljän vanhana, jotta voisi tosissaan kehittyä. Tästähän pitäisi tarkemmin ajatellen puhua nelivuotisneuvolassa! No, tuo oli vitsi, mutta ymmärtänette pointin... Ap

eli aikaisin pitää myös siinä aloittaa. Viulun pariin ehtii kyllä vielä hyvin.

Kuinka 3- tai 4-vuotias voi tietää, haluaako hän kilpaluistelijaksi/ammattifutaajaksi? Minun pian 4 vuotta täyttäväni on hyvin lapsellinen, ja tuntuu ettei hän osaisi ollenkaan ilmaista vielä tuollaisia harrastustoiveita.

Tavallaan silti tosi sääli, että jos viettää rauhallisen lapsuuden, useimpiin lajeihin on sitten "seinä pystyssä", kun oma kiinnostus alkaa herätä vähän isompana.

ja harjoituksia on tällä hetkellä 5 kertaa viikossa. Tytön ollessa eskarissa useimmat harjoituksista alkoivat klo 13 tai 14, jolloin äiti lähti töistä, kuskasi tytön harkkoihin ja jatkoi sitten niiden jälkeen taas töitä kotona, jotta tuli täysi työpäivä täyteen... välillä mieleen tuli, että onko se sen arvoista. Mutta on samaa muissakin lajeissa; meidän 7v ikäisellä olisi mahdollista käydä 4 kertaa viikossa jalkapalloharjoituksissa ja joskus jopa viisikin kertaa. Mutta kuka sitten mitäkin elämältään haluaa

eli vaikka johonkin kilparyhmään pääsisi (harva niistä 4-vuonna aloittaneistakaan sinne pääsee) niin siinä pitää yleensä laittaa koko perheeen rytmit uusiksi, jotta harrastus onnistuisi. Harjoitukset ovat jo 6-vuotiaalla 3 -4 kertaa viikossa ja yleensä tosiaan jo klo 14 tai 15 päivällä, joten harva vanhempi pystyy kuljetuksia järjestäämään. Niin pienet kun eivät vielä itsekään voi oikein kulkea.

omaa 3v. poikaani, joka vetelee sohvalla päiväunia niin tällä hetkellä ei ole aavistustakaan hänen tulevista harrastuksista. Mistä tiedän haluaako lapseni huipulle? Ja missä lajissa? Mistä voin edes tietää mitä hänen tulevaisuus tuo tullessaan? Oikeastiko minun pitäisi nyt aloittaa kuskaamaan tuota 3v. 5 krt viikossa jääkiekkotreeneihin ja jos niihin vien niin mistä tiedän, ettei hän syytä minua juuri ekaluokkalaisena, että miksi vein hänet lätkään kun olisin voinut valita jalkapallonkin ja nyt on jo myöhäistä....



Olen kyllä ajatellut, että varmasti poika jotain tykkäisi alkaa sitten joskus harrastamaan, mutta tällä hetkellä kotihoidossa oleva nauttii jo pelkästä seurakunnan kerhosta. En ole edes ajatellut, että ekaluokkalaisena kaikki olisi jo liian myöhäistä....



nimim. 8v. sirkuksen aloittanut ja silti pääsin huipulle...

En ole edes ajatellut, että ekaluokkalaisena kaikki olisi jo liian myöhäistä.... nimim. 8v. sirkuksen aloittanut ja silti pääsin huipulle...

Kunnes todellisuus iski vastaan tänä syksynä. Tuntuu että lähes lajiin kuin lajiin ekaluokkalainen on jo "yli-ikäinen" vasta-alkaja. Tuntuu tosi järkyttävältä. Jopa tenniksessä on kuulemma suurin osa treenaajista näitä 4-5-vuotiaana aloittaneita. Kyllähän joihinkin lajeihin mukaan pääsee kun maksuhalua löytyy, mutta lapsi turhautuu helposti kun päätä lyhyemmät ovat niiiiiin paljon parempia.

En ole edes ajatellut, että ekaluokkalaisena kaikki olisi jo liian myöhäistä.... nimim. 8v. sirkuksen aloittanut ja silti pääsin huipulle...

Kunnes todellisuus iski vastaan tänä syksynä. Tuntuu että lähes lajiin kuin lajiin ekaluokkalainen on jo "yli-ikäinen" vasta-alkaja. Tuntuu tosi järkyttävältä. Jopa tenniksessä on kuulemma suurin osa treenaajista näitä 4-5-vuotiaana aloittaneita. Kyllähän joihinkin lajeihin mukaan pääsee kun maksuhalua löytyy, mutta lapsi turhautuu helposti kun päätä lyhyemmät ovat niiiiiin paljon parempia.

niin kilpaurheilu ei tällä lapselle sovi. Näissä ryhmissä on valtavat taso erot vaikka kaikki olisivat aloittaneet samaan aikaan ja harkkaisivat ihan yhtä paljon.

Minun lapseni antaisi tällä hetkellä vaikka silmän päästään jos pääsisi 4 kertaa viikossa harjoittelevien ryhmään. Miten perustelet harrastamattomuuden? Kysyn tätä ihan hyvällä, koska haluaisin itsekin hiukan uusia näkökulmia asiaan tämän syyllisyydentuntoni keskellä. Ap

Vaikka hän olisi aloittanut luistelun 4-v ja ollut innostunut ja jakasanut harjoitella. Sekään ei olisi riittänyt, koska lajissa on kova taso ja vaatimukset sen mukaisia. Ilman liikunnallista lahjakkuutta lajissa ei voi pärjätä. Vaikka kilparyhmiin pääsisikin, niin niistä joutuu hyvin nopeasti "ulos". Käykääpä katsomassa luisteluseuran harjoituksia niin näette miten kovaa "työtä" se on.

meidän 5 vuotiaan harkat alkoivat klo 13.00. Sunnuntain harkat klo. 8.00 jonka jälkeen oli parin tunnin tauko ja sitten oheiset. Yhdet harkat taas loppuivat tosi myöhään illalla. Niin ja 4 krt vkko harjoitelttiin.

aloitti oman lajinsa harrastamisen vasta 10-vuotiaana ja on siinä nyt moninkertainen SM-mitalisti, sekä pari MM-mitaliakin.

Tietysti olihan hänellä vahva yu-tausta + jalkapallotaustaa tuota ennen, mutta siis lajikohtainen harjoittelu alkoi vasta tuolloin.

käy 1 kerran harjoituksissa srk:n kerhon (2x/vko) lisäksi ja katson tuon todellakin riittävän.

Olisi halunnut vielä yhteen harrastukseen tuon lisäksi, mutta peruimme sen tuon jaksamisepäilyn vuoksi...

Taitoluistelussa on aloitettava nuorena - ammunnan voi aloittaa vaikka aikuisena

aloitti oman lajinsa harrastamisen vasta 10-vuotiaana ja on siinä nyt moninkertainen SM-mitalisti, sekä pari MM-mitaliakin.

Tietysti olihan hänellä vahva yu-tausta + jalkapallotaustaa tuota ennen, mutta siis lajikohtainen harjoittelu alkoi vasta tuolloin.

Taitoluistelussa on aloitettava nuorena - ammunnan voi aloittaa vaikka aikuisena

aloitti oman lajinsa harrastamisen vasta 10-vuotiaana ja on siinä nyt moninkertainen SM-mitalisti, sekä pari MM-mitaliakin. Tietysti olihan hänellä vahva yu-tausta + jalkapallotaustaa tuota ennen, mutta siis lajikohtainen harjoittelu alkoi vasta tuolloin.

Monet lajit (telinevoimistelu, taitoluistelu, rytminen voimistelu, baletti, uinti tms) aloitetaan kilpatasolla nuorena, mutta esim. oman tyttöni telinevoimisteluryhmääm (9v, 5 krt viikossa) tuli tänä syksynä tyttö, joka ei ollut koskaan aikaisemmin harrastanut voimistelua ja hän jo saanut jo ainakin puolet ryhmästä kiinni. Kaikki on mahdollista, ei kannata ainakaan kokeilematta luovuttaa.

...miettikää nyt hieman. Kyllähän suurimman osan lajeista ehtii hyvin aloittamaan 7-8-vuotiaana ja silti lahjojen riittäessä päästä huipulle. Tuon ikäinen osaa jo itsekin kertoa haluaako mennä futaamaan vai viulutunnille. Ja tämä on se olennainen juttu! Olisi tärkeää, että lapsi tekee sitä mistä hän nauttii, etenkin kun kyse on harrastuksesta. Pakollisia asioita kuten koulu, tässä elämässä riittää. Sen vuoksi harrastuksesta todella pitää nauttia. En ole ihan varma nauttiiko jokainen 4-5-vuotiasta vaikkapa mainituista taitoluisteluharkoista.



Itse olen ehdottoman "pro-harrasteihminen" ja 10-20-vuotiaana harrastin muutamaa lajia yhteensä noin 5-8 kertaa viikossa. Silti tuntuu, että nykyään vähän turhan moni lapsen harrastus lähtee vanhempien, ei lapsen, intohimoista.



Tästä olen melkein yhtä huolissani kuin siitä, että kovin lapsi ei harrasta mitään.

Oma tyttöni, nyt 6v. käy luisteluharkoissa 4xvko, lisäksi on kahdet ohaiset ja baletti. Jääharkkoja olisi viisi mutta saamme tytön nuoren iän takia jättää yhdet väliin.



Tyttö haluaa aina lähteä hallille, eikä koskaan kiukkua väsymystä tms. Hän onkin taitava ja selvästi kyvykäs lajissa. Valmentajatkin ilmeisesti näkevät hänessä mahdollisuuden, koska tyttöni saa huomiota ja paljon kehuja.



Salaa olen tyttärestäni ylpeä. Hän on tällä hetkellä ryhmänsä nuorin, osa on kolme vuotta vanhempia. Silti hän pärjää porukassa mainiosti ja osaa joitain juttuja paljon paremmin kuin vanhemmat.



Toisaalta olen kauhuissani pienen lapsen harjoittelumäärästä sekä siihen, että mihin tämä johtaa. Pian harjoituksten määrä taas kasvaa, mukaan tulee jossain vaiheessa myös aamuharjoituksia ennen koulua. Miten ihmeessä muu perhe elää normaalia elämää, kun yhden lapsen harrastus määrää käytännössä kaikki aikataulut. Kesällä ei voi lomailla miten haluaa, vaan kesäleireille on osallistuttava. Muitakaan normaaleja lomia (syysloma, joululoma, hiihtoloma) ei luistelussa tunneta. Täysillä painetaan koko ajan.



Ensi vuoden aikana mukaan astuu myös kilpaileminen. Omia ohjelmia tehdään jo osalle ryhmän tytöistä, pian myös omalleni. Sitten edessä onknin aivan uusi maailma, kun kilpailuissa jokaista potkua ja ojennusta arvioidaan. Saapa händä, mitä siitä sitten tulee.



Monesti olen ajatellut, että jokin muu laji olisi paljon järkevämpää mutta nyt en enää tyttöäni saa luistelemasta poiskaan. Ihan tätä en ajatellut, kun tyttöni luistelukouluun vein.



Ja ihan vertailuksi, Oopperan balettikoulu ottaa alkuopetukseen vasta 7-vuotiaita lapsia. Heillä harjoitusta on 2xvko ja tavoitteena on kuitenkin kouluttaa lapsista aikanaan ammattitanssijoita.

Meidän 6 v poika harrastaa erästä lajia kerran viikossa ja se riittää sekä meille että hänelle. Lisäksi poika menee uimakouluun parin viikon päästä. Minusta nuo riittävät hänelle oikein mainiosti, lähinnä häntä kiinnostaa kaverit ja vapaa leikki, mikä onkin ihan oikein tuon ikäiselle.



Tyttö 3 v haluaisi aloittaa baletin, mutta meilläpäin ikäraja on 4 v, joten ensi vuoteen menee.

Toinen haluaa jatkaa jumppaa ja mennä taotoluisteluun, toinen haluaa jatkaa jumppaa ja mennä karateen. Karateharrastus torpattiin, samoin luistelu. Toinen on liian kallis ja toinen liian aikaista ;)

Itse aloitin telinevoimistelun 9-vuotiaana, kilpailinkin harrastajatasolla, ja toimin lajin parissa edelleen. Mukavasta harrastuksesta jäi kipinä liikkumiseen ja oman kehon tuntemiseen. Alunperin äiti vei voimisteluun jo 5-vuotiaana, mutta en silloin halunnut jäädä, koska pienemmät osasi monia asioita minua paremmin. Myöhemmin menin itse kavereiden perässä. Koskaan en saanut kiinni taidoissa kaikkia ikätovereitani (mm. kahta parasta kaveriani) tai nuorempiakaan, mutta se oli jotenkin luonnollista. Olin kai kotoa saanut niin terveen itsetunnon pohjan, että osasin aina ajatella, että toiset on hyviä tässä ja minä taas pärjään jossain muussa. Kuitenkin onnistumisen kokemuksiakin oli ja on paljon. Edelleen kävelen sujuvasti käsillä, teen spagaatit yms., mihin ihan kaikki ei pysty :)

että lapsen ja kasvuikäisen nuoren ylenmääräinen äärirasitus (esim. telinevoimistelun jatkuvat selän liioitellut taaksetaivutukset) voivat aiheuttaa selkään rasitusmurtumia, jotka voivat jäädä luutumatta (ns. spondylolyysi) ja aiheuttaa pitkäaikaisia selkävaivoja (nikamasiirtymiä, kulumamuutoksia, välilevyvaivoja, kroonisia kipuja), jotka voivat vaatia leikkaushoitoa, katkaista voimistelu-uran ja vaikuttaa merkittävästi arkielämään, jopa työkykyyn.



Ja tiesittekö, että esim. 15-18-vuotiaista jalkapalloilijoista useimmilla on täysin resut polvet: rusto- ja kierukkavaurioita, irtopalasia, jänne- ja nivelsidevammoja, luukuolioita... polvia on kortisonilla ja puudutteella piikitetty, jotta on päästy harjoittelemaan ja pelaamaan. Ja niillä polvilla pitäisi pärjätä vielä se 70 vuotta...



Että joku järki tähän lasten yksipuoliseen ammattilaistasoiseen harjoitteluun. Jos lapsesta ei tule alansa huippua ilman leikki-ikäisen massiiviharjoittelua, ei vanhempien kunnianhimo saa vaarantaa lapsen ruumiin ja mielen terveyttä. Ja jos lapsella itsellään ei ole järkeä ja harkintaa asian päättämiseen, aikuisilla pitää olla.



t. lääkäri

Taustalla tietenkin oma laiskuus, etten useampaa lasta jaksa viedä töiden jälkeen iltaisin pitkin kyliä harrastelemaan. Kateellisena katson, miten naapureiden 3-6 vuotiaat harrastavat parina iltana arkena ja sitten vielä viikonloppuharrastukset päälle (ja lapset ovat päivät päiväkodissa).