Voiko 4kk vauvan jättää vuorokaudeksi isän hoiviin?
Kaikkea sitä tuleekin ensikertalaisena ajateltua. Olen siis vielä raskaana (2 viikkoa laskettuun), mutta yrittäjänä minulla olisi yhdet suuret messut tulossa joissa läsnäoloni olisi lähes pakollista (ja asia pitää päättää nyt). Tämä vaatisi siis sitä, että joutuisin jättämään vauvan isänsä kanssa toiselle paikkakunnalle hieman alle vuorokaudeksi.
Tämä on ainoa työkeikka jonka ns. joutuisin äitiyslomani aikana hoitamaan ja tietäisi todella isoa lisätienestiä talouteemme.
Oletteko itse olleet vuorokautta pois noin pienen vauvan luota? Kuitenkaan vauva ei joutuisi vieraaseen ympäristöön hoitoon, vaan saisi olla kotonaan isänsä kanssa.
Kommentit (73)
ja olet pois vauvan luota, sun pakko pumpata, muuten se ihan fyysinen kipu käy vuorokaudessa kestämättömäksi.
Usko pois, sun on helpompi ja nopeampi käydä imettämässä vauva (messualueella tai sen läheisyydessä) kuin pumpata jossain vessassa.
Edelleenkään tuonne messuille en vauvaa voi ottaa mukaan. Messuilla teen 18 tunnin työpäivän, josta 12 tuntia olen asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, joten imetys ei myöskään onnistuisi siellä. Vaikka mies ja vauva olisikin mukana, eivät he voisi olla kanssani samassa paikassa, kun joudun edustamaan ja juoksemaan pitkin ja poikin.
pumppauskaan. Saattaa olla että rintasi ovat melkoisen kipeät ja maitoa vuotaa useammankin paidan läpi. Oikeasti, sä et siinä paljon edusta etkä juokse.
Saattaa olla että rintasi ovat melkoisen kipeät ja maitoa vuotaa useammankin paidan läpi.
märkä t-paita kisa :D
Totta hotossa normi isä pärjää tuon ikäisen vauvan kanssa omassa kodissa. Ihme kysymys.
Opettele muutenkin pumppamaan ja juottamaan myös pullosta niin pääset itsekin välillä helpommalla.
Suunnitelmissa todellakin imettää vielä tuolloin (jos siis pystyn imettämään), mutta aion myös totuttaa korvikkeisiin hyvissä ajoin.
Miksi? Älä ainakaan kovin aikaisessa vaiheessa anna korviketta, ettei tule diabetestä lapselle!
Totta hotossa normi isä pärjää tuon ikäisen vauvan kanssa omassa kodissa. Ihme kysymys.
Opettele muutenkin pumppamaan ja juottamaan myös pullosta niin pääset itsekin välillä helpommalla.
vaihtanut lennossa täysimetyksestä vuorokauden ajaksi pumppaukseen?
Imetykseen sopimattomalle lääkekuurille joutuneet tietävät ettei se ole kovinkaan helppoa eikä kivaa!
Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että jos täysimetät, sinun on pakko pumppailla 6h välein jossain pienessä vessassa. Kaikilla pumppaaminen ei edes onnistu. Voi myös olla, että vauva ei suostu juomaan pullosta, vaikka miten päin yrittäisitte.
Vauvan hoitaminen onnistuu ihan yhtä lailla hotellihuoneessa kuin kotonakin. Siksi ehkä varulta varautuisin ajatukseen, että mies tulee hotelliin vauvan kanssa johonkin siihen lähellä ja pyöriskelee vauvan kanssa messuilla. Meteliin ja valoihin voi aivan hyvin ottaa vauvan mukaan vaikka rintarepussa.
Jos imetys ei onnistukaan tai maidon pumppailu vastaavasti onnistuu niin siinä tapauksessa menet messuilla ja mies hoitaa vauvan. Kannattaa siis kuitenkin pitää se ajatus ettei välttämättä ole niin yksinkertaista olla 4kk ikäisestä vauvasta vrk:tta erossa.
Muistetaan se tosiasia, että nykyistä äitisukupolvea on ruokittu kiinteillä jo 3 kk:n iässä - kuinkas monella teistä onkaan diabetes?
Mummosukupolvea ruokittiin täsmälleen neljän tunnin välein täysimetyksellä vielä lyhemmän aikaa. Veikkaan, että heidän joukossaan diabeetikoita on enemmän.
Mummojen vauva-aikaan äitiysloma oli vain noin 3 kk synnytyksen jälkeen. Eikä ne vauvat isänsä hoitoon jääneet.
Aloittajalla on sentään neljä kuukautta totutella muuhunkin ruokintaan kuin imetykseen, siis totuttaa sekä omat rinnat että vauva.
Muistetaan se tosiasia, että nykyistä äitisukupolvea on ruokittu kiinteillä jo 3 kk:n iässä - kuinkas monella teistä onkaan diabetes?
Oliko silloin teollinen korvike yleistä?
Kiinteät ruoat on eri asia.
Mun yksi vauva ei kerta kaikkiaan oppinut pullolle. Vaikka miten yritettiin opettaa. En voinut siis jättää häntä kuin pariksi tunniksi ikinä, ennen kuin hän alkoi syödä nestepitoisia soseita (kuusikuisena) ja juoda nokkamukista (kahdeksankuisena).
Mutta tuollaisen messuongelman ratkaisisin niin, että mies ja vauva tulevat mukaan. Eihän heidän tarvitse olla koko päivää messualueella hälinässä ja metelissä, vaan he voivat olla vaikka lähellä hotellihuoneessa ja sitten mies tuo vauvan imetettäväksi kolmen tunnin välein. Aivan varmasti saat imetykset niin onnistumaan, samalla kun käyt vessassa, imetät vauvan.
Itse asiassa olen tehnytkin noin, kun oli eräs pakollinen koulutustilaisuus jonne minun oli mentävä, kun tuo pulloa hylkivä vauva oli 5kk. Imetin hänet ennen lähtöäni (koulutus oli onneksi vain puolen tunnin matkan päässä) ja mies toi hänet päivän aikana kahdesti imetettäväksi, kahvi- ja vessataukojen aikaan.
olla menossa keikalle seksimessuille, kun vauvan mukaanotto on noin nounou.
Minä olisin voinut hyvin jättää. Maitoa ei tullut muutenkaan, joten korvikkeella vauva eli jokatapuksessa. Myöskään mun tuttavapiirissä tuo ei olisi ollut ongelma. Täytyy myöntää että en ole niin tarkasti puhunut kuin neljän kanssa, mutta kaikki heistä pystyivät pumppaamaan /olemaan imettämättä tuon ajan ilman ongelmia.
vessatauot on? 4 kk vauva ei enää ime pitkiä maratoneja, vaan voi hörpätä maitonsa melko nopeastikin.