Voiko 4kk vauvan jättää vuorokaudeksi isän hoiviin?
Kaikkea sitä tuleekin ensikertalaisena ajateltua. Olen siis vielä raskaana (2 viikkoa laskettuun), mutta yrittäjänä minulla olisi yhdet suuret messut tulossa joissa läsnäoloni olisi lähes pakollista (ja asia pitää päättää nyt). Tämä vaatisi siis sitä, että joutuisin jättämään vauvan isänsä kanssa toiselle paikkakunnalle hieman alle vuorokaudeksi.
Tämä on ainoa työkeikka jonka ns. joutuisin äitiyslomani aikana hoitamaan ja tietäisi todella isoa lisätienestiä talouteemme.
Oletteko itse olleet vuorokautta pois noin pienen vauvan luota? Kuitenkaan vauva ei joutuisi vieraaseen ympäristöön hoitoon, vaan saisi olla kotonaan isänsä kanssa.
Kommentit (73)
Kyllä 4kk vauvan voi isälle vuorokaudeksi jättää, jos vauva vaan suostuu syömään pullosta. Meillä ei kumpikaan lapsista ole suostunut koskaan pullosta syömään, niin heitä ei ole voinut jättää kovin pitkäksi aikaa mihinkään ilman minua. Niin se vaan on ollut ja siihen on ollut pakko sopeutua.
Kyllä voi ihan hyvin! Meillä on 4kk vauva ja olen jättänyt mieheni hoiviin monesti.
Jos imetät, voit pumpata maitoa valmiiksi ja jos vauva syö jo soseita niin niitäkin voi antaa.
Minä täysimetin esikoista 6kk, ja sinä aikana kävin mm. pareilla festareilla. Tuskin siellä ap:n messuilla on ollut sen vähempää ihmisiä tai melua.
Nyt menossa kuopuksen täysimetys, ja sen verran olen vanhentunut ja laiskistunut, etten enää kesäturneelle lähde. Mutta kaiken kaikkiaan pienen rintavauvan kanssa liikkuminen on yllättävän helppoa. Isommat lapset ovat sitten oma lukunsa.
todellaki se o lapsen isä ja pärjää siinä missä äitiki, suurinpiirtein ellei vauva jo täysin äidissään kii ja kaikkii "salaisuuksii" se isä ei tiedä, kannattaa aika hyvin kertoo mitä teet jollaki taval, et pikkune rauhottuu sit kans ;) kokemus tytöstäni
Aiheuttaako imettäminen tosiaan noin paljon ongelmia ja hankaluuksia? Taidan sittenkin olla tyytyväinen, ettei onnistunut ja mentiin korvikkeella alusta asti. Eikä tullut diabetestä eikä korvatulehduksiakaan. Ja äidillä säilyi satunnaisesti myös oma elämä. ;)
[quote author="Vierailija" time="08.02.2013 klo 08:15"]
Jos täysimetät, ET PYSTY olemaan vuorokautta imettämättä/pumppaamatta ilman järjetöntä kipua, tiehyttukosta ja pahimmillaan rintatulehdusta. Vauva taas ei välttämättä osaa juoda pullosta. Meidän vauva joi vastasyntyneenä ja vielä 2-3 kk ikäisenä pullosta ihan OK (ei yhtä hyvin kun tissistä, mutta tuskin olisi nälkään kuollut), mutta nyt 6 kk iässä pullo ei kelpaa sitten millään. Eli varautukaa oikeasti tähän antamalla pullosta maitoa päivittäin (vähintään siis kerran päivässä) syntymästä alkaen, ja ostakaa sellainen rintaa imitoiva pullo, koska normaalin pullon kanssa voi käydä sitten niin, että vauva alkaakin hylkiä rintaa, koska saa pullosta maidon helpommin.
Niin ja tietysti isän pitää hoitaa vauvaa paljon jo ennen tota keikkaa, ettei vauvalle tule turvaton olo kun oot noin pitkään pois.
Eli voit jättää isän hoitoon jos nämä asiat toimii :) Mut itsellesi toi hoitoonjättö voi olla aika rankka paikka, sitä on vaikea kuvitella etukäteen miltä se tuntuu.
[/quote]
Kuten tuossa jo sanottiin, niin voit lähteä messuille, jos joko lopetat imetyksen (tai radikaalisti vähennät) tai sitten pumppaat tai imetät messujen aikana. Jos olet yksityisyrittäjä ja meinaat muutenkin tehdä lapsen imetysaikana töitä edes satunnaisesti, niin kannattaa tosiaan opettaa lapsi alusta asti myös pullolle. Vastasyntynyt on helppo opettaa imemään sekä pullosta että rinnasta, mutta lapsi alkaa helposti hylkiä pulloa isompana, jos sitä ei aktiivisesti tarjota. Eli älä aloita pullolle opettelua viikoa tai paria ennen messuja, voi olla ettei onnistu enää silloin. Heti alusta tai ainakin alle 2 kk iässä pitää opetella, että varmimmin onnistuu. Samoin pumppaaminen on helpointa opetella heti alussa, kun maito nousee rintoihin. Samalla saa sitä alun pingotusta helpotettua. Maitoa kannattaa säilöä pakastimeen jo alkuvaiheessa, annatte sitten pakastettua maitoa pullosyötöillä ja pumppaat uutta taas säilöön. Helpottaa myös jumpassa tai kaupassa käyntiä, kun ei tarvitse murehtia syöttöjä. Kuten joku jo sanoi, niin 4kk ikäisen vuorokaudessa tarvitsemaa maitomäärää ei hetkessä saa herutettua, joten kannattaa kartuttaa varastoa pitkän ajan kuluessa. Ja voihan korvikettakin kokeilla ja siihen totutella, jos se on varteenotettava vaihtoehto.
Messuihin... Kuten sanottu, et pysty edustamaan tissit pinkeinä ja paita maidosta märkänä ja se kipu voi olla todella kova. Sellaisia messuja ei kuitenkaan olekaan, ettet voisi käydä välillä pumppaamassa. Käythän välillä vessassakin. Ei pumppaaminen tietysti tottumattomalta helposti messuolosuhteissa onnistu, mutta tottunut pumppaaja pumppaa lähes missä vain. Tarvitset vain hyvän pupun ja hieman näkösuojaa. Ja jo 5-10 minuutin pumppauksella saat pahimmat pingotukset pois, jos olet kiireinen niin se riittää. Itse olen pumpannut mm. iltapukujuhlissa vessassa, hain vain pumppukassin mukaan narikasta... Eikä mitään ongelmia, joku saattoi tietysti ihmetellä sähköpumpun ääntä vessassa, mutta mitä siitä :) Tutut kyllä tiesivät, mitä siellä teen.
Palasin myös täysipäiväisesti töihin lapsen ollessa reilut 3kk, pumppasin päivän aikana kahdesti ja vauva sai pullomaitoa kotona. Korvikkeita ei tarvittu koskaan, imetin melkein 2-vuotiaaksi. Hyvin onnistuu imetyksen ja pullosta syömisen yhdistäminenkin.
Vauvan syöttöjä et pysy aikatauluttamaan miten vaan, joten tuo pumppausvaihtoehto on siinä mielessä messuilla helpompi, että voit käydä pumppaamassa aina "sopivassa välissä" eikä tarvitse miettiä itkeekö vauva nälkäisenä, jos asiakastapaaminen venyy. Maidot voit kaataa pois tai säilöä myöhempää käyttöä varten. Maidon säilömistä varten otat messuille mukaan tyhjiä pulloja ja pienen kylmälaukun hyvällä jääpakkauksella ja säilöt maidot sinne. Siellähän ne menevät vaikka messupöydän alla...
Ja turhaan murehdit noita onnistumisia messuilla. Asiakkaasi varmasti tietävät sinun saaneen lapsen ja saattavat asiasta mainitakin ja kommentoida messuilla oloasi. On ihan normaalia sanoa, että "Nyt minun täytyy pitää tauko ja käydä pumppaamassa maitoa vauvalle." Ei sitä kukaan ihmettele, ihan normaalia toimintaa tuoreelle äidille.
Mä voisin hyvinkin jättää vaikka nyt neliviikkoiseni isänsä kanssa vuorokaudeksi. Ja kolme isompaakin menisi siinä samalla, en ymmärrä mitä asiassa et uskalla? Luottaa isän hoivaan?
Ihme souvi yhdestä imetyksestä. Joka ei siis kaadu yhteen vuorokauteen erossa lapsesta. Joudut varmaan pumppailemaan isompia määroä pois, muttai imetys ei siihen kaadu.
Hyvää reissua, sitten kun se on edessä:)
Lukematta muiden vastauksia kysyisin, oletteko ihan tieten tahtoen tarkoituksella tehneet lapsia sellaisten miesten kanssa, että pitää kysyä tällaista asiaa?
Vai oliko lapsi vahinko, vai onko miehestä paljastunut jotain epäilyttävää raskaaksitulon jälkeen.
Imetys on vähän ongelmallista, mutta tuon ikäiselle voi antaa jo kiinteämpääkin ruokaa, ja onhan siinä 4 kuukautta aikaa opettaa syömään muutenkin kuin tissistä.
Että minä taas tunnen itseni kummajaiseksi tällä palstalla, kun pidin itsestään selvänä, että isä olisi voinut hoitaa vauvaa vaikka siinä tapauksessa, että vauva olisi jostakin syystä päässyt sairaalasta kotiin ennen minua. Eikä minun lasteni isä mitenkään niin erikoisen erinomainen isäihminen ole, ihan tavallinen äijä vaan.
Miksi isä ja lapsi eivät voisi tulla mukaan Niin ero olisi lyhyempi?
Minusta paras vaihtoehto voisi olla, että koko perhe lähtee ja mies hoitaa vauvaa päivän.
Miehessäni siis ei ole mitään vikaa ja varmasti pärjää vauvan kanssa. Niin kun sanoin, tämä on meidän ensimmäinen lapsi ja kun vielä olen raskaana ja lapsi ei vielä ole syntynyt, niin kaikki tuntuu vielä niin kaukaiselta ja itsellä on vielä se paniikki päällä, että miten tässä pärjätään vauvan kanssa.
Miestä ja vauvaa en todellakaan halua messuille mukaan monestakin syystä. Messut eivät ole sovelias paikka noin pienelle (kova meteli, tungosta, kuuma jne.) ja onhan vauvan hoitaminen varmasti miehellekkin helpompaa ja mukavampaa kotona kuin hotellihuoneessa.
Suunnitelmissa todellakin imettää vielä tuolloin (jos siis pystyn imettämään), mutta aion myös totuttaa korvikkeisiin hyvissä ajoin.
Siksi myös kyselin asiaa, kun ystäväpiirissäni ei ole perheellisiä, joilta olisi kokemuksia voinut kysyä.
Sinä saatat saada rintatukoksen ja tulehduksen, vaikka pumppaisitkin. Eli jos imetät, kannattaa mies ja vauva ottaa mukaan ja käyt välillä imettämässä vauvaa.
Mulle jo 6 tuntia päiväsaikaan erossa täysimetetystä 3 kk ikäisestä vauvasta aiheutti rintojen pakkautumista, tukoksen ja tulehduksen. Vaikka pumppasin välillä ollessani poissa vauvan luota.
Sinä saatat saada rintatukoksen ja tulehduksen, vaikka pumppaisitkin. Eli jos imetät, kannattaa mies ja vauva ottaa mukaan ja käyt välillä imettämässä vauvaa.
Mulle jo 6 tuntia päiväsaikaan erossa täysimetetystä 3 kk ikäisestä vauvasta aiheutti rintojen pakkautumista, tukoksen ja tulehduksen. Vaikka pumppasin välillä ollessani poissa vauvan luota.
hyvin ikävän tuntuista. Mä en edes saanut pumpattua, vauva oli ainut joka osas toimia pumppuna. Itselle vuorokausi pumppauksen varassa olis ollut tuskaa ja kidutusta. Vauva kyllä olis pärjännyt isänsä kanssa oikein mainiosti.
Edelleenkään tuonne messuille en vauvaa voi ottaa mukaan. Messuilla teen 18 tunnin työpäivän, josta 12 tuntia olen asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, joten imetys ei myöskään onnistuisi siellä. Vaikka mies ja vauva olisikin mukana, eivät he voisi olla kanssani samassa paikassa, kun joudun edustamaan ja juoksemaan pitkin ja poikin.
että onko kukaan näistä "tietysti voi" -vastaajista täysimettänyt 4 kk ikäistä, tai edes suurimmaksi osaksi ruokkinut lasta rintamaidolla? Se vuorokaudessa menevä maitomäärä on melko iso, ja jos imeminen yhtäkkiä loppuu, rinnat pakkautuvat pahasti.
Pumppaamista pitää harjoitella, jotta se toimisi. Eli vaikka rinnat ovat täynnä maitoa, ei ole mitenkään itsestään selvää, että ne saa pumpulla tyhjennetyksi. Etenkään siellä meluisassa, stressaavassa messuympäristössä, jossain vessassa kun hirveä jono oven takana ja yrittää säheltää sotkematta vaatteitaan...
Jos imetät, on helpompaa ottaa mies ja lapsi mukaan. Voivat olla hotellissa ja ulkoilla. Jollain konstilla sinun rintasi tyhjennettävä ( jos siis imetät). Helpompi ottaa vauva imemään kuin yrittää itse lypsää jossain messukeskuksen vessassa. Imetä muutama kerta päivän aikana ja mies huolehtikoon muuten vauvasta. Yöllä voit imettää siellä hotellissa.
Jos vauva syö vain korviketta, mitään ongelmaa ei messujen suhteen luonnollisesti olekaan.