Miten te työssäkäyvät pienten lasten äidit JAKSATTE??

tai tehkää täysipainoisesti töitä. Parempi sekin kuin välimaastossa sompailu ja lopputuloksena kaikille vähemmän ja laaduttomampaa.

Ikävä kyllä me lapsettomat "uranaiset" joudutaan usein oman etenemisen kanssa toteamaan, että esimiehellä on karvaita kokemuksia mammalomalaisten, räkäisiä kakaroita kotona hyysäävien ja muuten vaan työaikarajoitteisten kanssa. Vakuuta siinä sitten että eipä ole lisääntyminen mielessä.

niin vikahan on ihan vaan itsessäsi. Et liene kovin uskottava jos vakuutusta lapsettomuudesta ei uskota.

Mulle ei sopinut vuorotyö - luojan kiitos en koskaan opiskellut alaa, vaikka suunnitelmissa oli.

Nyt opiskelen opettajaksi ja teen myös sivussa oikeustieteen opintoja; ei enää ikinä vuorotöitä ja parempi palkka odottaa!

T:Äiti, lapset 2 v 4 v ja 6 v

Vierailija kirjoitti:

Siis miten jaksatte tätä arkea, päivästä toiseen puurtamista ja liian vähää aikaa olla lasten kanssa puhumattakaan kotitöistä ja omasta ajasta...

Mä olen ollut nyt hetken töissä, lapset pian 3 ja 5 v. ja tuntuu tosi vaikealta. Aamulla kiireellä lasten vienti, töissä kiire, töistä tullessa kiireellä ruoka, tiskit ja ehkä pyykkäystä jos jaksaa, sitten onkin pian jo iltatouhut nukkumaanmenoineen. Jossain välissä pitää tietenkin jutella lasten kanssa, pitää sylissä ja antaa huomiota. Sitten pitäisi vielä illalla katsoa seuraavan päivän kamppeet porukalle ja taas aamulla sama rumba...

Tuntuu että tarvin sitä omaa aikaakin, niin otan sen sitten myöhäisillasta ja valvon liian myöhään niin sitten tietty olen aamusta entistä väsyneempi... Oikeesti, tekis mieli vaan lopettaa työt ja jäädä elelemään miehen rahoilla... :( Mitä iloa on paremmista tuloista kun ei niitä ole aikaa käyttää?

Viikonloppuisin sitten on ulkoilua, siivousta, ruoanlaittoa ja touhua siinäkin, ei siinä itse mitenkään kauheasti lataudu tulevaa viikkoa varten.

Sanokaas nyt joku että tää on vaan alkukankeutta ja tähän tottuu?! Mua masentaa. :(

Mä tein niin kun jäin yksinhuoltajaksi kahden pienen lapsen kanssa, että päätin ettei se ole niin tärkeää että tiskipöytä on täysin tip-top, vaan se että vietän aikaa lasteni kanssa. Kun tultiin iltapäivisin kotiin, syötiin joku pieni välipala, laitoin pesukoneen päälle ja vietin aikaa lasten kanssa. Sen jälkeen laitoin ruoan, syötiin, tein niitä kotihommia samalla kun lapset leikki keskenään.

Noin meni monta vuotta. Lapset olivat huomattavasti rauhallisempia ja helpompia hoitaa kun heille antoi välipalan lisäksi aikaa enkä vaan alkanut puuhaamaan älyttömästi kaikkea ja paljon. 

Sotku on välillä hirveä nytkin pitäisi siivota. Olen yh lapset 7 v ja 10 v.

Herään aamulla viideltä, koska tahdon sen oman pienen hetken. Laittelen aamupalat valmiiksi, lapset herää, syö aamupalan ja sit viskelen tiskit koneeseen. Etsin lapsille vaatteet ja varavaatteet, puen ipanat ja vien hoitoon. Käyn töissä, mies on hakenut lapset, laittanut tiskikoneen ja pyykkikoneen pyörimään, toinen imuroi ja loppuaika ollaan perheen kesken. Lapset 3v kaksospojat, en koe arkea raskaaksi.

Eipä siinä ollut vaihtoehtoja, 6.45 lähdettiin viemään lapsia tarhaan, siitä 1h matka julkisilla töihin kahdeksaksi ja sama rumba klo 16 takaisinpäin. Sillä erotuksella että aina oli tuli perseen alla kun piti olla tarhalla viimeistään klo 17.

Kun oli pienet tulot ja asuntovelkaa (siihen aikaan 16% korolla...) ei oltu kotihoidontuella päivääkään äitiysloman jälkeen.

Onneksi koti ja lapset hoidettiin yhdessä mutta omaa aikaa tai harrastuksia ei ollut kummallakaan. 14 vuoden aikana käytiin 3x kaksin reissussa, siinä se parisuhdeaika olikin;)

Ihmisten energiatasot vaihtelee vissiin.

Mulla on pienet lapset ja hektinen työ + 1h työmatka suuntaansa. teen täyttä päivää, en lyhennettyä työaikaa. En koe etten "jaksaisi" tätä, ehdin silti pestä pyykit ja eineksiä meillä on ehkä jos olen pahasti sairaana eli 1-2 krt vuodessa. Ehdin harrastaa ja liikkua ja mielestäni lastenkin kanssa on aikaa ihan hyvin!

Tämä ei ollut mitään superäiti-brassailua vaan totean vaan että jos oma jaksaminen ei ole huipputasoa niin kannattaa muokata se oma arki sellaiseksi että sitä jaksaa!

Ei mulla ollut tuon ikäisten kanssa ongelmaa, taaperovaiheessa kyllä väsytti. Lapset oli pienessä yksityisessä tarhassa, olivat tyytyväisiä ja rauhallisia kun hain, vietettiin aikaa yhdessä ja siivosin sitten kun kerkesin tai viitsin. Hirmu mukavia muistoja ajalta, ja työnteko antoi elämään myös omia kiinnostavia haasteita ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen.

Meillä ehkä tehdään selkeästi vähemmän kotitöitä kuin monessa muussa perheessä - näin olen päätellyt.

Meidän ratkaisut:

1) ruoka ostetaan netistä, korkeintaan täydennyksiä ohikulkumatkalla

2) ruokaa laitetaan aina niin, että siitä syö kahtena päivänä; usein toinen pakkaseen talteen

3) heti kotiin tultua ravitseva välipala, ei niin kiire ruoanlaittoon. Me syödään usein seitsemän aikaan

4) asunto hyvällä paikalla ja lapset itse harrastuksiin kouluikäisinä - ihan pienet pärjää ilmankin

5) monia vaatteita voi käyttää useamman päivän peräkkäin

6) siivooja 2 kertaa kuussa

7) sotkut siivoaa heti kun ne tulee, esim keittiön lattia kannattaa lakaista vaikka useammankin kerran päivässä kuin imuroida - paljon nopeampaa. Monihan odottaa, että roskat leviää koko kämppään, jolloin pitää imuroidakokp asunto

8) eteisessä kurastopparimatto - hiekat jäävät siihen eivätkä leviää kämppään

Mä en ole tehnyt tänään töiden jälkeen muuta kuin keitin spagetin ja lämmitin pakastimesta otetun bolognesen. Mies laittoi tiskit koneeseen ja vei roskat. Muuten ollaan oltu poke-jahdissa ja lapset askartelivatkin. Ja mä siis tulin töistä puoli kuuden aikaan.

Oletan että lapset ovat täyttä päivää päiväkodissa, jolloin he saavat kaksi kiireetöntä, leikintäyteistä ulkoilukertaa päivässä.

Kotiin voi ostaa joskus valmisruokaa joka keventää ruoanlaittourakkaa.

Toinen vanhempi laittaa ruoan tarjolle, viisivuotias osaa kattaa pöydän ja repiä salaattia palasiksi. Melkein 3v osaa kantaa pöytään jokaiselle lautaselle haarukan. Samalla voi jutella tarhapäivän kuulumisia.

Molemmat osaavat tarhassa viedä astiansa tiskikärryyn, eli myös kotona tiskipöydälle.

Kun ruokailun jäljet on siivottu, voi lukea kirkaa sylikkäin/tehdä palapeliä/leikkiä/mitä vaan, ja pikkukakkosesta voi katsoa osan tai vaikka kokonaan.

Pyykkiä ei tarvitse pestä joka päivä, mutta jos sitä on pestävä juuri tänään, niin kone pääle kotiin tullessa ja pyykin ripustus käy kätevästi samalla kun lapsi on kylvyssä. Viisivuotias osaa laittaa sukat kiinni nipsuihin pikkupyykkitelineeseen.

Sohvalla levätessään vanhempi voi jutella/ osallistua pehmolelujen teekutsuihin/ olla leilliravintolan tilaaja-asiakas/ olla syli/ katsella leikkejä.

Meilä on jo isot lapset, mutta sama kiire ja hösäkkä sen kun jatkuu. Toki lapset ovat omatoimisempia ja monella tapaa arki sujuu helpommin, mutta omista ikääntyvistä vanhemmista huolehtiminen taas vastavuorostaan kuormittaa uudella tapaa arkea. Palkkamme ei ole kovin suuri, vaikka ihan ok koulutus onkin, eikä rahalla voi ostaa apua elämäänsä, esim. siivoojaa tms. Kaikki pitää tehdä itse, ja arki alkaa tosiaan tuntua pelkältä loputtomalta suorittamiselta. 

Ainoa kiire on jonka itse itselleen luo.

No meillä on just näitä tällaisia naapureita pienessä taloyhtiössä, jotka eivät tosiaankaan luo itselleen kiirettä. Pihahommat pitäisi huolehtia yhteisesti, mutta kun toisilla ei ole aikaa tai jaksamista iän vuoksi tehdä mitään, ei myöskään halua muuttaa vanhainkotiin tms. Kun joku lusmuilee, muille tulee enemmän kiirettä. 

Päiväkoti-ikäisten kanssa on niin helppoa. Vieläkin kaipaan kaiholla sitä aikaa. Koululaisten kanssa alkaa se todellinen tuska. Pitkät kesälomat, joihin pakko keksiä hoitoratkaisut, loputon vanhempien pakkokoulunkäynti öitä ja viikonloppuja myöden, yksinäiset iltapäivät ja harrastuskuskausrundi. Ja mokkapalahelvetti.

Miksi ajatellaan että pitäisi olla helppoa. Minä olin aikoinaan yksin viikot lasten kanssa vuorotöitä tehden ja hoidin ihan kaikki yksin. Puutarha, lumet, puiden pieniminen ym. En mä tiedä oliko se raskasta. ? Mä oon tätä miettinyt useasti työkaverin kanssa että se oli sitä aikaa se. Mutta en mä käynyt bilettämässä ikinä koskaan. Siihen vaan aika ei riittänyt eikä olisi malttanut viedä lapsia mummuille. Niin lyhyt aika kun lapset muuttaa kotoa omilleen, ensin opiskelemaan ja sitä myöden. Minä olin kyllä täystyöllistetty mutta mitä sitte. 719

Lyhennetty päivä. En lähtisi aamuvuoroon vaan teen työt illalla. Koululaisia näkee vain v.loppuisin ja tunnin illasta mutta tätä tämä nyt on. Raha on tietty tärkeintä...;)

No kokeilepa pyörittää tuota yhtälöä yksihuoltajana kolmen lapsen kanssa. Voi sanoa, että on tosiaan kiire ja voimat vähissä.

Onko se jotenkin erilaista jaksaa pienten lasten työssäkäyvänä äitinä kuin pienten lasten työssäkäyvänä isänä? Mitä eroa siinä on?

TUSSUKKA kirjoitti:

Onko se jotenkin erilaista jaksaa pienten lasten työssäkäyvänä äitinä kuin pienten lasten työssäkäyvänä isänä? Mitä eroa siinä on?

Yhteiskunta kuormittaa äitiä eri tavalla... Hänelle ladataan kaikki se sälä. Tyypillistä on esim päiväkodista kertoa kolmen arkin lista kaikkea pientä kun äiti hakee. Kun isä hakee, ei edes pukahdeta.