En käsitä, miksi synnytyssairaalassa joutuu itse vaihtamaan lakanat ja muutenkin sitä menoa

Niin kauan kuin on joku käsitys inhimillisyydestä on toivoa, että asiat muuttuvat. Ei pidä hyväksyä, että kaikki kokemukset "kuuluvat asiaan".

Sairastuin ensimmäisen lapsen synnytyksen jälkeen synnytysmasennukseen, jonka ensioireita ilmeni jo vuodeosastolla ja silti kotiutettiin vauhdilla, vaikka kerroin olevani kovin epävarma vauvan kanssa ja pyysin saada vielä jäädä. Tilanne meni sitten muutaman viikon aikana kotona siihen, että olin lopulta psykiatrisella osastolla, diagnoosina vaikea synnytysmasennus.Söin lääkkeitä vuosia ja kävin terapiassa.



Kaikesta huolimatta uskaltauduin kuitenkin hankkimaan myöhemmin toisen lapsen ja olipa muuten aivan erilainen kohtelu vuodeosastolla tällä kertaa(3 vuotta edellisestä), kun papereissani luki historiani. Sain paljon tukea ja apua, monenlaista psyk. asiantuntijaakin kävi jututtamassa. Suurimman osan aikaa sain olla omassa huoneessa ilman huonekaveria ja kätilöt pitivät hyvää huolta. Vauva sai viettää pari yötä kätilön hoivissa kansliassa, että sain nukkua jne. Kukaan ei kiirehtinyt kotiuttamista, päinvastoin. Miltä kaikelta olisimmekaan ehkä säästyneet, jos ensimmäisellä kerralla olisi kohdeltu hyvin?

hyvin esille se asenne (en tiedä ovatko useimmat kärkevimmistä kommenteista itse kätilöiden...?), mutta juurikin se asenne, jonka vuoksi olen onnellinen että olen lapseni saanut sektiolla. Jälkimmäinen oli sype ja syynä henkilökunta. Olisi hyytävä kokemus olla kaikki tietävien tylyjen hoitajien armoilla, kun joku meneekin vikaa etkä saa apua.



Sektioista toivuin pikavauhtia, ilman ylimääräisiä kipulääkkeitä ja tuli ne lakanat ja vauvatkin hoidettua ihan itse ne pari päivää, jotka sairaalassa "lepäsin". ;)



Aikaisemmin luulin, että synnärillä olisi keskimääräistä empaattisempaa porukkaa töissä, mutta kyllä ne synnyttäjät siellä taitavat olla lähinnä tiellä.

noustaan heti seuraavana päivänä kävelemään. Samoin itse kävelin kohdunpoiston jälkeen jo illalla.

Eli ei synnytys ole ainoa, minkä jälkeen ei maata röhnötetä sängyssä. Kyllä sieltä kaikkien leikkausten jälkeen patistellaan ylös, ettei tule veritulppaa.

Panadolin ja buranan voimalla sektiohaavaa hoideltiin, jepjep...meinasi vieläpä tulehtua kaupan päälle. Kätilö patisti liikkeelle heti aamusta, minä suutuin ja vaadin oikeutta lepoon: vatsani oli jumalauta leikattu auki, enkö minä saanut edes kokonaista päivää levätä?? Koska en saanut kipupiikkejä, oloni oli kamala. Istuin ja meinasin oksentaa sekä pyörtyä, silti vaan vaadittiin että liikun. Sitten syyteltiin, kun rojahdin takaisin makuulle uupuneena. Voi helvetti. Todellakin allekirjoitan sekä väitteet siitä, ettei miesten kokiessa vastaavaa tarvitsisi olla niin vitun reipas ja että synnärillä tuntuu vain vauvan voinnilla olevan merkitystä. Jossain oli tutkittu muuten levon ja synnytyksen jälkeisen masennuksen yhteyttä: tulos oli, että jos äidit saisivat levätä kunnolla pari päivää ja osallistua vain jaksamisensa mukaan vauvanhoitoon, masennusta ei esiintyisi läheskään niin paljon kuin nyt!

hyvin esille se, että synnyttäjät taitavat olla lähinnä hoitajien tiellä siellä sairaalassa. ;) Itsellä ei jäänyt kahdesta sektiosta mitään kauhukokemuksia, kaikki meni hyvin, mutta käsitys siitä että synnärillä olisi jotenkin keskimääräistä empaattisempaa henkilökuntaa töissä, muuttui kahdella synnytysreissulla totaalisesti. Onneksi lapsiluku on täynnä. Kärkevimmät kommentit taitavat olla ihan kätiöiden omaa käsialaa, sen verran asenteellista tekstiä. ;) Potilas on asiakas, vai miten se nyt meni...

Olin ekan synnytyksen jälkeen aivan tohjona ja itkin päivät ja yöt koko sairaalassaoloajan. Kukaan ei edes kysynyt itkemisestä, eikä särkylääkettä tuotu. Vauvanikaan ei nukkunut yhtään, itki vain, mutta vain yksi ainoa hoitaja tarjoutui häntä hoitamaan, että saisin edes hetken unta. Olin niin onnellinen, kun pääsin kotiin oikeasti lepäämään. Hirveä trauma jäi.

Kätilöopistolta taas hirveä. Kätilöt olivat epäystävällisiä, jopa töykeitä. Särkylääkkeitä ja lisämaitoa pihdattiin yms. Taysissa taas sai lääkkeitä pyytämättäkin, vauvaa hoidettiin suihkun yms. ajan ja minun lakanani ainakin vaihdettiin. Ja mikä tärkeintä oltiin YSTÄVÄLLISIÄ!

Ei ole tullut mieleenikään ryhtyä lakanoita vaihtamaan. Ei siis todella ole käynyt pienimmässä mielessäkään, että sairaalassa ei laitoshuoltaja sitä tekisi. Nyt ymmärränkin edellisestä kerrasta kätilöksi nyrpeän ilmeen kun kommentoi veristä lakanaani. Taisi kehottaa pesulle, jonka toki tein ja vaihdoin siteen ja ehkäpä nakkasin samalla vuoteelle jätetyn puhtaan poikkilakanan paikalleen. Mutta ihan tosi, enemmän olin kiinnostunut omasta voinnistani ja vuodosta, sekä kätilöksi suhtautumisesta siihen (tuli varmaan painellaan kohdun hyytymistä). Eli ei tähän päivään ole tullut mieleenkään vaihtaa lakanoita sairaalassa, enkä varmaan sitä tulevaisuudessakaan tekisi. Jos olen kunnossa vaihtamaan lakanoita niin lähden kotia.



Ruuan haku on minusta muuten ihan ok. Jotenkin kivaakin nähdä muita.

Tuossa eka sivulla kerroin huonosta kokemuksesta TAYSissa. Tunsin olevani todellakin heitteillä siellä ja vaikka en pystynyt nousemaan sängystä alhaisen hempan takia (sain onneksi kaksi pussia verta) niin lasta minun olisi pitänyt hoitaa. Onneksi ihana mieheni oli siellä koko päivän, että hän sitten hoiti vauvaa ja minä tietenkin syötöt. No jälkeenpäin kävin puoli vuotta mielenterveystoimistossa juttelemassa...



Mä olin niiin kateellinen vierustoverille, joka tuli synnytyksen jälkeen omin jaloin kävellen vauva sylissä huoneeseen. Sellaista minäkin toivoin, mutta ei mennyt todellakaan suunnitelmien mukaan. Minut tuotiin huoneeseen sängyllä kärräten. Onneksi toinen synnytykseni oli sektio, josta toivuinkin paljon nopeampaa kuin alatiesynnytyksestä. Sektiosta jäi hyvä mieli, koska en ollut juurikaan riippuvainen henkilökunnasta vaan pystyin hyvin toimimaan. Jopa vaihtamaan lakanat, hakemaan ruuan ja kävelemään lastenosastolle monta kertaa päivässä vauvani luo.

"Onko tällainen kohtelu yksi syy siihen, että synnytysmasennus on yleistynyt viime vuosina merkittävästi?"



Sehän on yleistynyt myös miehillä....ja saatikka synnytyksen jälkeinen psykoosi, joka johtaa noihin lapsentappoihin.



Yli puolella synnyttäneistä äideistä ilmenee heti synnytyksen jälkeen muutaman päivän kestävää ja itsestään ohimenevää masentuneisuutta, mielialan vaihtelua, itkuisuutta, joskus ruokahaluttomuutta ja unettomuutta. Tämä synnytyksen jälkeinen herkistymisen oireet ovat voimakkaimmillaan 3–5 päivää synnytyksen jälkeen, minkä jälkeen ne häviävät yleensä parissa viikossa.



Noin 10–15 %:lle synnyttäneistä kehittyy kuitenkin synnytyksen jälkeinen masennustila, joka on oirekuvaltaan vakavampi ja pitkäkestoisempi.

Sain esikoiseni 2006, repesin pahasti, menetin paljon verta ja hoipuin naama valkoisena seinistä kiinni pitäen, kaikki näkyi ihan oikeasti kahtena ne ekat päivät. Kerroin hoitajalle että en uskalla mennä suihkuun kun pyörryttää mutta haluaisin siellä käydä koska hiuksissani on kuivunutta verta..hänellä ei kuulemma ollut aikaa auttaa, mies sitten piti pystyssä suihkussa kun tuli ja kerran suihkun aikana oikeasti pimene niin että mies roikotti kainaloista hetken aikaa. Vuotoa tuli niin paljon että yöpaita ja aamutakki oli pyllystä alaspäin aivan veressä, lakanat myös ja pyysin hoitajaa tuomaan uudet koska edelleenkin meinasin pyörtyä seisoessani ja toisekseen en olisi halunnut kävellä osaston toiseen päähän verisissä vaatteissa, hoitajan vastaus oli jälleen kerran että haeppa itse, hänellä on tekemistä ja lakanatkin vaihdat itse koska siivoojien tehtävä on laittaa vain yhdet lakanat per potilas..ruuan sain huoneeseen vasta kun tarjotin putosi käsistä ruokailutilassa..tuntui kuin olisi ollut jossain neuvostoliitossa. Kotiin lähdin kahden päivän päästä ja vasta kotona sain oikeasti levätä. Tämä kokemus phks:stä..kahden seuraavan kohdalla meininki oli ihan sama mutta silloin olin onneksi itse heti synnytysten jälkeen kunnossa eikä tarvinnut apua kerjätä.

Itse lyhistyin sairaalan käytävälle, kun oli niin kovat jälkisupistukset enkä saanut kivunlievitystä vaikka ruinasin ja rukoilin. Kivut olivat huomattavasti pahempia kuin yhdenkään synnytyksen (4kpl)kivut tai supistukset.



Sain vain jotain panadolia ja kuumavesipussin, jotka oli yhtä tyhjän kanssa. Heillä kuulemma ei muuta ollut antaa (siis muka koko Jorvin sairaalassa!). Kun yöllä sattui niin, että tärisin ja itkin, lupasi joku hoitaja (erittäin kiukkusena ja tuohtuneena) pyytää jonkun antamaan minulle akupunktiota, mutta en sitten sitä koskaan saanut.

Synnytykseni sujui sutjakkaasti, mutta jouduin istukan käsinirrotukseen ja nukutuslääkkeen sekä verenvuodon vuoksi olin ihan pökkyrässä.



Minua kyllä autettiin todella paljon ja hoitajat ja kätilöt olivat ystävällisiä. Ruoka tuotiin vuoteeseen ja vauvaa hoidettiin puolestani ollessani heikoimmillani. Myös veriset lakanat vaihdettiin pyytämättä.



Vauvani oli öisin itkuinen, ja hoitajat itse tarjoutuivat ottamaan hänet hoiviinsa, jotta saisin nukuttua - ei mitään syyllistämistä tms. Tarvitsin myös aika paljon apua imetyksen suhteen, ja aina apua myös sain, ja tällöinkin hoitajat olivat todella mukavia, vaikka "vaivasinkin" heitä pahimmillaan monta kertaa tunnissa. Itse taas olin aika herkässä mielentilassa, ja tällöinkin minuun suhtauduttiin empaattisesti ja kannustavasti.



Eli ainakin Hyvinkäällä koen saaneeni todella hyvää palvelua (vaikka olinkin luultavasti aika työllistävä potilas) ja niinpä synnytyksestä jäi kaiken kaikkiaan erittäin myönteinen muisto.

viime kesänä oltiin todella ystävällisiä ja auttavaisia, kun synnytin esikoisemme! Olin toki melko hyvässä kunnossa vaikka menetinkin paljon verta. Mutta joka vuorossa hoitaja tuli esittäytymään (paitsi ensimmäisenä yönä yöhoitaja, joka oli muutenkin järkky tapaus, haisi röökille ja hajuvedelle ja jolla oli ulkonäköön hyvin sopivat terävät korppikotkan kynnet).



Hoitajat kertoivat mikä on osaston normaali arkirutiini ja muutkin käytönnät (vierailut, verikokeiden otto jne.). Auttoivat imetyksen kanssa ja pesuissa. Tarjosivat särkylääkettä ja laksatiivia. Ottivat vauvan mukisematta kansliaan kun halusin mennä suihkuun. Ehdottivat kaalinlehtien kokeilemista maidonnoususta arkoihin rintoihini. Keskustelivat empaattisesti kanssani vauvan terveydestä ja selittivät jos lääkärin jäljiltä oli jäänyt jotain epäselväksi. Lupasivat tulla yöllä tarkastamaan, että olin jaksanut nousta syöttämään vauvaa. Toivat rintapumppuja kokeiltaviksi. Kertoivat jälkivuodosta, tulehduksesta ja sen ehkäisystä. Antoivat ohjeita lantionpohjajumppaan. Synnytyksen hoitanut kätilö tuli keskustelemaan kanssani synnytyksestä.



Minulla ei ole sairaalassa vietetystä ajasta mitään negatiivista sanottavaa (yöhoitajaa lukuunottamatta)! Toki soitin itse aktiivisesti kelloa.



Ja lakanani vaihdoin itse puhtaisiin joka aamu ;)

Kun olin valvonut vuorokauden putkeen synnyttäen, mun annettiin nukkua 4 tuntia! Sitten tuotiin vauva mulle ja unohdettiin huoneeseen neljäks päiväksi. En alkuun edes tajunnut, että ite pitää hakea ruuatkin! Ja kun lapsi oli rinnalla lähes koko ajan, niin mulla jäi parit ruuat välistäkin. Wc-käynnit synnytyksen jälkeen kesti mulla aika kauan, mutta vauva piti silti jättää yksin huoneeseen. Wc oli kaukana käytävällä, en olis edes kuullut sinne, jos vauva olis alkanut itkemään. Olihan se melko tylyä. Synnytyksen jälkeen en sit saanu kertaakaan nukkua yli 4h kerralla neljään kuukauteen, ja tuo sairaalan 4 tuntia oli myös poikkeus, muuten mun unet oli 1-3h. Että olis se ollu ihan jees jos edes sen hullun synnyttämisen jäljiltä olis kerran saanut nukkua kunnolla.

Vaikka luulisi, että kätilöt ymmärtävät, miten tärkeää on riittävä ravinto ja juoma, jotta imetys käynnistyy. No paskaksi meni se imetys, mistä olen ikuisesti katkera näille nartuille. Veikkaan, että Suomen pienet imetysluvut johtuvat nimenomaan siitä, että kätilöt eivät osaa töitään.

minulla on ihan vain positiivisia muistikuvia PHKS.tä, tosin jo 10 vuotta sitten

- tosin olin tarkkailtavana (kaksosraskaus- kokoeroepäily) muutaman päivän puoltoista kuukautta ennen synnytystä, joten osaston rutiinit tulivat tutuiksi

- olin osastolla odottelemassa käynnistystä, kun illalla vuoron vaihdon aikaan illalla istukka irtosi, hätäsektioon siitä, onneksi leikkaava lääkäri oli vapaa, toinen hoitaja joutui vielä jäämään töihin "yliajan", muttei tuntunut pitävän sitä lainkaan pahana



- kipulääkettä sain kiitettävästi, olo oli alusta alkaen euforinen, eikä kivut koskaan päässeet "päälle",

- alussa sain nukkua yöt, tissille toivat vauvan, sain levätä niin paljon kuin tahdoin

- lakanoista ei mitään muistikuvaa

- ja lähtiessä vielä lupasivat, että saan palauttaa lapset, jos siltä tuntuu (siis huumoriakin oli, tää täytyy selventää)



- onko kymmenessä vuodessa mennyt tilanne noin huonoksi

Jos äiti on huonossa kunnossa niin miksi ihmeessä sitä ei voi auttaa kun kerran sairaalassa ollaan? Eikö se nyt ole lapsenkin kannnalta hyvä juttu että äiti ei pyörtyile pitkin lattioita ja että hänen kivut, vointi huomioidaan? Eihän siitä imetyksestäkään tule mitään jos äiti on stressin partaalla! Itse olen joutunut olemaan 4 päivää sängyssä ja pissa on tullut pussiin sektion jälkeen. Ei puhettakaan että olisi pitänyt alkaa itse mitään tekemään. Vauvaakin sain nostaa vasta viimeisenä päivänä kun pääsin pois, tais olla seitsemäs päivä toimenpiteestä! Mutta toisen synnytyksen jälkeen en sitten saanutkaan oikein mitään palvelua kuin vasta sen jälkeen kun alkoivat huolestua kun ei äitiä näy syömässä eikä käytävillä. En päässyt sängystä ylös enkä edes tajunnut huutaa apua tms. Olo oli niin sekava ja sitten minut kiikutettiinkin neurologin käskystä kuviin. Kun tuloksia odoteltiin (ne lähetettiin yöllä helsinkiin) ja olin taas osastolla niin jostain kumman syystä minulle tuotiin vauva hoidettavaksi!!! Oli ehdoton kielto tälle, koska kuntoni oli niin huolestuttava. No, en minä tietenkään pystynyt nousemaan ylös sängystä, sain kuitenkin sanottua että en voi lasta hoitaa, eikö tästä ole sovittu?! Mutta eipä mennyt jakeluun hoitajalle joka vauvan toi minulle. Vauva oli sitten "heitteillä" useamman tunnin huoneessani. Että semmosta. Onneksi selvisin hengissä noista reissuista. Ei enää ikinä lisää lapsia!

synnytin ilman sairaaloita ja nykyajan lääkkeitä. Eikö ne valittanut koko ajan

Sinä aikana ei synnyttänyt nainen tehnyt muuta kuin lepäsi ja imetti vauvaa. Maataloihin palkattiin piika tekemään muita juttuja. Sukulaiset ja naapurit toivat rotinoita, joilla ruokittiin muu perhe ja erityisesti äiti.

Oman äitini aikaa oltiin vuodeosastolla vähintään viikko. Siitä en tiedä, minkälaista kohtelu oli. Ainakaan äitini ei ole kritisoinut mitään. Äitini oli leikkauksen takia sairaalassa vähän aikaa sitten. Hän ei ole mikään valittaja, mutta pyysi että toisimme tullessamme hänelle ruokaa. Vatsanalueen leikkauksen takia hänelle olisi pitänyt tulla erikoisruokavalio, mutta sitä ei tullut, joten äitini oli elänyt pari päivää pelkällä mehulla. Hoito oli todella ala-arvoista sairaalassa myös tuolloin!

Omat synnytyskokemukseni olivat ihan kohtalaiset. Synnytykset olivat helppoja, mutta lääkettä en saanut, joten käytin omiani laukusta. Esikoisen aikaan en saanut ollenkaan levätä (vauvan ruokkiminen kellon mukaan), mutta onneksi kotona tähän oli mahdollisuus.

Olen myös ihmetellyt tuota äidiltä vaadittavaa oma-aloitteisuutta lapsivuodeosastolla. Itse oli molempien synnytysten jälkeen niin hormonihuuruissa, kipeä ja sekaisin, että olin tosi hämmentynyt siitä kuinka kaikki asiat piti osastolla itse hoitaa ja selvittää, niistä lakanoista lähtien...



Ja mulle ei edes esitelty osastoa ensimmäisellä kerralla vaan itse jouduin kyselemään ja etsimään sairaalavaatteet ym. Apua sai niukasti tai sitten annettiin ymmärtää että pitäisi itse taitaa kaikki.



Kaiken huipuksi edellisessä synnytyksessä menetin paljon verta ja jouduin sitten tippaan seuraavana päivänä niin eikö mulle lyödä samaan aikaan lapsi imetettäväksi kun itse olin kiinni tipassa ja toisen käden pitäisi pysyä kutakuinkin paikallaan.



En edes tajunnut vaatia, että lapsi hoidettaisiin hoitajien toimesta sillä välin kun olen tipassa, koska kehaisivat vaan että kyllähän se imetys näyttää sujuvan. Juu, ei kyllä ihan noinkaan, kun omaa isot rinnat ja toisella pitäisi pitää vauvaa ja toisella itse sitä rintaa, että vauva saa edes syötyä...



Siinä sitten ollessani kiinni tipassa ja yrittäessä samaan aikaan imettää vauvaa, tuli kuulutus ruokailusta, eikä kukaan tuonut mulle edes sitä ruokaa, enkä itse ylettänyt edes siihen hemmetin kutsunappulaan sängyn toisella puolella. Pikkuisen oli avuton olo siinä vaiheessa.

Isoäitini aikaan oli lapsivuodeaika

Sinä aikana ei synnyttänyt nainen tehnyt muuta kuin lepäsi ja imetti vauvaa. Maataloihin palkattiin piika tekemään muita juttuja. Sukulaiset ja naapurit toivat rotinoita, joilla ruokittiin muu perhe ja erityisesti äiti.

Oman äitini aikaa oltiin vuodeosastolla vähintään viikko. Siitä en tiedä, minkälaista kohtelu oli. Ainakaan äitini ei ole kritisoinut mitään. Äitini oli leikkauksen takia sairaalassa vähän aikaa sitten. Hän ei ole mikään valittaja, mutta pyysi että toisimme tullessamme hänelle ruokaa. Vatsanalueen leikkauksen takia hänelle olisi pitänyt tulla erikoisruokavalio, mutta sitä ei tullut, joten äitini oli elänyt pari päivää pelkällä mehulla. Hoito oli todella ala-arvoista sairaalassa myös tuolloin!

Omat synnytyskokemukseni olivat ihan kohtalaiset. Synnytykset olivat helppoja, mutta lääkettä en saanut, joten käytin omiani laukusta. Esikoisen aikaan en saanut ollenkaan levätä (vauvan ruokkiminen kellon mukaan), mutta onneksi kotona tähän oli mahdollisuus.

Esimerkiksi oma äidinäitini joutui laittamaan vaan vanhemmat lapset vahtimaan pienempiä kun meni saunaan synnyttämään yksikseen uutta tulokasta. Piikoihin ei köyhän pirtin akalla ollut varaa, eikä sukulaisiakaan lähimainkaan, eikä oikeastaan muitakaan ihmisiä asunut kovin lähellä heitä. On kertoillut että sanoi lapsille että käy halkoja tekemässä, ja sitten tuli lapsen kanssa takaisin ja jatkoi talon töitä.

juu, ottaisin katkarapucoctailin tähän alkupalaksi" ennen synnytystä

Ponnistuksen jälkeen armottomassa nälässä

"pippuripihvi mediumina, talon perunat ja punaviinikastike"

Lykätkää minut ja vauva nyt vaan osastolle privaatti perhehuoneeseen, jossa taulu tv ja 300 kanavaa mistä ukko saa katsoa jalkapalloa ja saisko kunnon tömpsyt jotain synnytyksen kunniaksi? Kyllä tämä iloksi muuttuu kun tuotte vielä burana 5000.

Hoitajaaaaa/ siiiivous henkilökuntaaaaa, kokit hohooiiiii

Ei tarvitse mennä äärimmäisyyksiin, ainoastaan inhimmillisyyden ja välittämisen perään tässä kuulutetaan.