Olen kateellinen teille, joilla koulutettu älykäs mies

On tekniikan alalla joten ei edes tunne mitään yleissivistykseen kuuluvaa juurikaan. Sitä kiinnostaa lähinnä oma alansa ja erilaiset laitteet.



Kotona se lähinnä on tietokoneella ja selaa iPadilla niitä alansa foorumeita joissa toisia nörttejä on keskustelemassa. Eipä tuosta juuri seuraa ole, koska on niin itseensä sulkeutunut aina.

kun eilen illalla luin viestisi.



Bulevardin perhesurmassa oli korkeasti koulutettu mies kyseessä.



Ehkä nää parisuhdejutut kuitenkin perustuvat pääosin muuhun kuin koulutukseen kumminkin? Jos vaikka tunteeseen?



Toisaalta ymmärrän hyvin ap:n tuskastumisen, mutta darling, olet valintasi tehnyt. Jos ei oo hyvä, niin sitten pitää olla munaa erota.

pankkialallla johtotehtävissä työskentelevä mies.. 22 vuotta ollaan oltu kimpassa, teatterissa on käyty kerran (n. 15v sitten) ja yhdessäkään kolmen lapsen pkoti tai koulukeskustelussa ei ole ollut mukana. Hoituvat kuulemma minulta paremmin... Ja aika vähän mnitään maailmanpolitiikka jutellaan keskenämme, ja kun jutellaan niin ollaan kyllä aina NIIN eri mieltä, että parempi on kun ei niistä jutella. Ja on äkkipikainen eikä kestä mitään palautteen antoa, mistään. Muuten on lasten kanssa aktiivinen osallistuu harrastuksiin yms. Mutta ei se kyllä mitään koulutusta tai älyä vaadi, että osaa ajaa jäähallille.

Jos et osaa arvostaa hyvää miestä, et häntä ansaitsekaan.

että kaipaa henkistä samanvertaisuutta, tarkoittaisi ettei osaa arvostaa "hyvää miestä". Ei duunarius tee kenestäkään "hyvää" niin kuin ei tee akateemisuuskaan. Nyt on kyse aivan eri asiasta.

Ap:n tllanteessa ei ole kyse siitä onko mies hyvä vai huono, vaan siitä, että puolisot ovat liian erilaisia eivätkä heidän maailmansa kohtaa. On tässä elämässä voitava jakaa puolisonsa kanssa muutakin kuin asuntovelka ja lastenhoito.

Tuosta eroasiasta tuli mieleen, että tavallaan lapset elävät jo "kahdessa kodissa" koska vanhempien todellisuudet ovat niin erilaiset. Ja mitä siihen lehmään ja ämmään tulee, niin riidellessä nyt sanotaan mitä vain, varmaan ap:kin sanoo. Ja löytyvät nuo sanat koulutetun miehen sanavarastostakin ja pahempiakin vielä. :)

Tunnen miehen, joka ei lue lainkaan kaunokirjallisuutta, koska siinä ei hänen mukaansa ole "tietoa". Meinasin pudota tuoliltani! Eikö hyvän kaunokirjallisuuden tunne- ja psykologiset kuljetukset ja erittelyt ole "tietoa"?! Eikö kaunokirjallisuuden hieno kieli kehitäkään lukijan älyä ja sitä kautta ajattelua?

se ainakin ÄÖ vaikuttaa, yleissivistyneisyyden sun muun voi aina hankkia. Itselläni on toinen tohtori menossa ja en kyllä kestäisi tyhmää miestä hetkeäkään.

Mullakin on mies jonka ÄO on matala. Ei tajua abstraktia ajattelua yhtään. En tiedä onko se syynä kun seksi on lakannut kiinnostamasta. Kärsin tilanteesta. Mies on kiltti ja mukava eikä itse tajua tyhmyyttään kun ei ole siihen tajuamiseen tarvittavaa älynlahjaa. Mies tykkää minusta ja kai minäkin tykkään ja ollaan läheisiä. Mutta tunnen viiltävää kaipuuta kun mietin miten ihanaa olisi leijua älykkään miehen kanssa. Onneksi olen itse jo aika vanha joten oma äly vähenee kovaa vauhtia olen huomannut.

Jos olisin samassa tilanteessa sinun kanssasi niin olisin itsekin pettynyt puolisooni ja tuskin pystyisin tuntemaan, että minulla olisi juurikaan mitään yhteistä hänen kanssaan. Ihan ymmärrettävää.

Mun mieheni on kyllä korkeasti koulutettu, mutta kiinnostuksenkohteemme ovat kuitenkin aika erilaiset. Häntä kiinnostaa klassinen musiikki ja tiede, itseäni historia, kulttuuri ja vieraat kielet. Keskustelemme jonkin verran, mutta en tiedä tarpeeksi hänen aloistaan eikä hän minun, että mitään kovin henkeviä keskusteluja syntyisi. Sammutan sitten keskustelujnanoni siskoni ja äitini kanssa :)

Onneksi mieheni ei ajattele, kuten ap ;)

Itse olen tavis, mitä tulee älyllisiin lahjoihin. Looginen päättelykykykään ei parhaimmassa terässä. Kaikki monimutkaisemmat laskut naputan laskimella. Koulutus on kulttuurialalta.

Mieheni on veitsenterävä älyltään. Koko kouluajan hän sai stipendejä koulumenestyksestä, keskiarvo lähes 10. Työskenneltyään vapaaehtoistyössä slummeissa, hän opiskeli kaksi yliopistotutkintoa ja tuli suoraan palkatuksi viimeisenä opiskeluvuotenaan kansainväliseen organisaatioon, missä nopeasti eteni aluejohtajaksi. Kolmekymppisenä hän oli aluejohtajana yli 10 maassa.

Luonteeltaan mies on aarre: epäitsekäs, empaattinen, todella rakastava. Kuvaavaa on, että kun mies auton ikkunasta näki humalaisen sammuneen tienpenkareelle, hän pyysi mua soittamaan hätäkeskukseen ja sen jälkeen meni sateeseen pitämään sateenvarjoa tuntemattoman päihdekäyttäjän yllä, ettei tämä kastuisi ja saisi kylmää. Ja just ennen tätä episodia, mies oli puhunut mulle roskiksista löytyneistä tyttövauvoista Aasiassa ja ehdotti, että omien biologisten lasten lisäksi adoptoisimme. Mies on todella, todella lapsirakas ja omistautunut isä. Kodin ulkopuolisia harrastuksia hänellä ei ole ollenkaan. Kun työpäivä/työmatka on ohi, hän viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä perheen kanssa ja silmät ristissä illallakin askartelee tai leipoo lasten kanssa. Aviomiehenäkin hän on helmi <3

Seurusteluaikana keskustelimme koko ajan "henkeviä", nykyään vain erityistilanteissa (yhdessä ollaan oltu kohta 10 vuotta).  Suurimmaksi osaksi juttelemme arkisista asioista, päivän tapahtumista, lasten kuulumisista, toiveista seuraavan päivän suhteen jne.

Meillä on myös eri kiinnostuksenkohteet: mies syttyy teknologiasta ja tietokoneista, minä historiasta, arkkitehtuurista ja taiteesta. Miehen unelmailta olisi purkaa tietokone osiin ja rakentaa se uudelleen, mun unelmailta olisi pakahduttavan upea oopperaesitys. Miehen ilme taas on "voi ei", jos ehdotan oopperaa. Ja jos ehdotan balettiesitystä, mies heittää vitsin miestanssijoiden trikoista. Museon sijaan mies suuntaisi ostoskeskukseen. Pariisi ei miestä kiinnosta, vaan hän ehdottaa, että siirtyisimme sieltä suoraan Disneylandiin. 

Mitä miestä tulkitsen ja omasta puolestani voin sanoa, meillä on hyvä olla yhdessä. Erilaisuus ei haittaa mua pätkääkään. Kyllä, mies on mua älykkäämpi ja hän näkee kokonaisuudet paremmin kuin minä. Hän on looginen ja pysyy asiassa, mä kierrän puskat ja niitytkin keskustelun aikana. Mutta, mulla on omat vahvuuteni ja mies näkee ne. Hän ei tongi tai etsi vikojani. Hän voi ehdottaa petrattavia asioita tai esimerkiksi rautatangosta vääntäen, selkeitä kuvia piirtäen, havainnollistaa todennäköisyysteorioita tai vaikka kuinka tietokone toimii, mutta halventavana en ole näitä tilanteita kokenut. Yritän esittää kiinnostunutta ja kuumeisesti mietin jotain fiksua kysyttävää, vaikka mieli alkaa nopeasti vaeltaa muualla. Tietokoneet ei nappaa. Mies kyllä huomaa tämän, mutta ei vedä pultteja. Välillä puuskahtaa, että olen keskittymiskyvyltäni kuin lentoon lehahtava perhonen. Tähän yleensä vastaan naurulla ja totean tunnistavani itseni.

Olisi kammottavaa elää suhteessa, jossa olisi syynin alla. Että puoliso kokisi ylemmyydentunnetta ja katsoisi pitkin nenänvartta. Viat ja mokat huomattaisiin ja niitä analysoitaisiin selän takana nettiä myöten. Että saisi epäonnistujan leiman puolisonsa silmissä. Niin, niin surullista. 

Ennen aviomiestäni seurustelin tällaisen miehen kanssa. Hän oli väitellyt tohtoriksi nuorella iällä, kiersi luennoitsijana eri maiden yliopistoissa, toimi poliittisena neuvonantajana kansainvälisissä delegaatioissa. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista sisään (mm. varakkaan perheen ainoa lapsi). Ja...mies oli itseään täynnä. Lomallakin piti tutkia ja lukea hänen väitöskirjaansa tai vähintäänkin itsekin opiskella, töitä hän teki koko ajan. Vapaa-aikana hän oli rivo ja avoimesti naisten perään. Vartaloani hän hipelöi koko ajan, taksissakin käsi meni kaula-aukosta sisään. Jos hän näki mielestään paremman naisen, kuin minä, hän yksinkertaisesti meni treffeille ja saattoi karjua mulle, kuinka haluaa musta eroon. Ja eroon pääsikin. Pakkasin laukkuni ja lähdin. Viimeiset sanani olivat: "Näin sinut, enkä ole vaikuttunut." Ei ole ollut ikävä ;)

[quote author="Vierailija" time="08.01.2013 klo 20:53"]

Itsellä kun olisi ollut kaikki edellytykset vaikka mihin, mutta mies oli väärä valinta ja lapset tehtiin tosi nopeasti suhteen alussa.

Nyt on myöhäistä katua, kun ikää 40+. Ukon tosin heitin pellolle ääliömäisen käytöksensä takia.

[/quote]

Heihei, kyllä sä ehdit vielä, jos vain päätä riittää. Ryhdy vain toteuttamaan unelmaasi.

No minulla on erittäin älykäs ja kunnianhimoinen mies. Voin kertoa, ettei sellaisenkaan kanssa elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Keskustelut ovat kyllä mielenkiintoisia ja sisältörikkaita, mutta riidat puolestaan ovat aivan hirveitä. Mies keksii tuhat ja yksi tapaa kääntää sanomiseni nurinniskoin ja joudun tosissani työskentelemään pitääkseni tilanteen jonkinlaisessa valtatasapainossa niin, että en tule jyrätyksi. Yksi tällainen kiivas väittely/riita voi kestää useita tunteja, tai viikonloppuisin lähemmäs vuorokaudenkin! Mies ei anna millään periksi ennen kuin saan perusteltua asiat hänelle tyydyttävästi.

Lisäksi mieheni on erittäin vaativa sekä itseään että muita kohtaan. Hieman jopa pelkään sitä, että saisimme lapsia, koska jos hän kohdistaa samanlaisia kohtuuttomia vaatimuksia lapsiinkin, se ei varmasti ole näiden kehitykselle hyväksi. Yritän opettaa miestäni suhtautumaan lempeämmin ja hyväksyvämmin myös elämän epäonnistumisiin, mutta kovan työn takana se on.

Silti mieheni on hyvä mies. Ei polta eikä juo, osallistuu kotitöihin, viettää kanssani suuren osan vapaa-ajastaan ja yrittää parhaansa. Ei ripustaudu minuun mutta ei työnnä minua liian etäällekään. Jokaisessa ihmisessä on huonot puolensa; itse olen valinnut kumppanin, jonka huonoja puolia siedän (tietäen, että moni muu ei sietäisi). Ettet vain ap haaveilisi miehestä, jollaista ei ole olemassakaan, eli täydellisestä ja virheettömästä? Muistathan haaveillessasi ottaa huomioon, että jokaisella kolikolla on kääntöpuolikin. Jos olet aivan varma, että olisit onnellisempi aivan toisenlaisen miehen kanssa, vikoineen päivineen, niin eroa. Tosiasiassa harvan parisuhde-elämä paranee kumppania vaihtamalla. Yleensä oman asenteen vaihtaminen auttaa enemmän.

Ap, saanko kysyä minkä ikäinen olet?

Olet tasokas suominainen: älykäs, hyvinkoulutettu, kulturelli, hyvässä työssä, ulkomuoto kunnossa.

Luultavasti sijaitset suuressa kaupungissa. Jossa miehet jo lähtökohtaisesti vähemmistönä, koulutetuista naisista ylitarjonta. Ja entäs kun vuodet kuluu....... joka paikka suorastaan TURSUAA pärjääviä, pirteitä, reippaita, teatterissakäyviä, kirjoja lukevia exblondeja, exharmaantuvia, nykyisin punapäitä, zumbaavia tehopakkauksia. Ihmettelevät että mikä kumma kun ei vastaavia miehiä ole pilvin pimein.....

Aviossa haaveillessa sitä itsekukin kuvittelee, että oma älyllinen ja ulkomuodollinen pääoma olisi markkinoilla käypää valuuttaa: "Minähän olen siis ihan saalis. Vahva aikuinen nainen. Itsetuntokin kunnossa." Itsekin näin kuvittelin vielä nelikymppisenä. STOP. Erehdys! Jos mittarissa on tietty ikä, yksikään noista ei merkitse. Ainoa asia, jotka on kertaalleen eronneiden markkinoilla kuumaa valuuttaa, on nuoruus. Ikä. Numerot.

Ikä ON numeroita. Ainakin sinkkumarkkinoilla.

Eli ap, i feel your pain. Miehet nyt usein vaan ovat ulapalla. Sekä koulutetut, että amikset, että ne peruskoulun keskeyttäneet.

Koulutetuista miehistä huomio. Ymmärrän ja symppaan täysin ap:n kaipuuta elämänkumppaniin, jonka kanssa pelaisi henkinen yhteys. Itselläni (humanisti-korkeakoulutettu kukkis) taustana, että kertaakaan ei ole haaviini tarttunut loppututkinnon omaavaa miestä. Lähimpänä on olleet nuorena sellaista opiskelevat poikaystävät.

Aikuisiällä oli yksi miesystävä, joka oli oma lukunsa. Teknillisen kk:n keskeyttänyt asperger-piirteinen machonörtti. Jäi mieleen, koska oli niin ristiriitainen sekoitus ominaisuuksia. Hän jakoi kanssani rakkauden elokuviin. Katsottiin yhdessä mitä hämärimpiäkin pläjäyksiä viimeisen sadan vuoden ajalta ja Hollywoodin ulkopuolelta. Ja hänellä oli mahtava leffakokoelma, paljon suurempi kuin itselläni. Ikävä vaan, että elokuvan päätyttyä, kun olisin halunnut jotain nähdystä jutella ja analysoida, niin hän totesi, että "jätän sen analysoinnin sulle. Mä vaan katson kuvia."

Eli jätkä oli älykäs ja jopa niin pitkälti taiteista kiinnostunut että elokuvaharrastaja -- mutta ilmeisen sosiaalisia suhteita/elokuvien logiikkaa ymmärtämätön?? Siis eikö voi voittaa.

Miksi, siis miksi heteromiehet ovat tällaisia ????? Vai pitäisikö sitten ottaa

a) lesbonainen

b) kuka vain miespuolinen, vaikka seksi ei pelittäisi

c) etsiä ulkomailta

d) ?

Ap, jos lähdet sinkkumarkkinoille, varustaudu kohtaamaan nämä:

Pelimies / narsisti / väkivaltainen / yhdenillan pano / itsemurhaaja / autistinen yksineläjä / peräkammarinpoika.

 Heh.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2013 klo 21:10"]

Minä olen kuullut olevani lehmä ja ämmä kun mies on suuttunut. Näistä olen tehnyt totaaliselväksi, että suhde on poikki jos vielä tekee. Mutta tuo syvempi naisen arvostus ilmeisesti hieman hakusessa..

[/quote]

Kuule, mulla on VTM miehenä ja senkin suusta tulee tuota ihan samaa kamaa kun se suuttuu. Että siihen ei koulutus kyllä auta. Ainoastaan kotikasvatus, ja se on mun miehellä erittäin puutteellinen.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2013 klo 20:40"]

Olen itse korkeakoulutettu ja hyvässä työssä, mutta ottanut (nuorena) mieheksini duunarin, joka on hätäseen käynyt amiksen eikä työelämässä ole edennyt. Hän lukee sanomalehteä ja seuraa uutisia, mutta yhtään monimutkasemmat keskustelut menevät häneltä yli. Saattaa kommendoida täysin epäloogisia mun puheisiin. Ei vaan tajua. Ja sanoo sen itsekin suoraan. On myös itse monesti turhautunut itseensä, kun ei ymmärrä mitä jossain sanotaan. Jos pitää kirjoittaa, pyytää mua sanelemaan..

Rehellisesti kadun, että nuorena otin hänet miehekseni. Toisaalta hänellä on hyväsydäminen (vaikka on myös äkkipikainen ja pettymystensietokyky on heikko), tekee kotitöitä ja hoitaa lapsia, antaa minulle omaa aikaa jne. Pitäisi siis olla tyytyväinen perusmieheen, mutta salaa harmissani katson kuinka meidänkin tuttavapiirissä lähes kaikki miehet ovat kouluttautuneita, voi keskustella monipuolisesti, ovat myös lastensa asioiden suhteen taitavampia ja aktiivisempia (vaikka päiväkoti- ja kouluasioissa kun taas oma mies jättää tuollaiset kaikki minulle koska ei esim "osaa puhua kehityskeskustelussa"). Se harmittaa. Ehdotan teatteriin lähtöä niin mies sanoo että korkeintaan stand uppia kuuntelemaan mutta mennään mieluummin lätkämatsiin.

Mun silmissäni kaikki joilla fiksut kouluttautuneet miehet saavat olla niin onnellisia... Vaikka toki tiedän, että vikansa kullakin.

[/quote]

I know the feeling.... Phuuh. Eroan varmaan jossain vaiheessa juurkin tämän takia, kun miehen järjenjuoksu ei oikein täsmää omaani. Ikävä kyllä.

up

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:48"]

Onneksi mieheni ei ajattele, kuten ap ;)

Itse olen tavis, mitä tulee älyllisiin lahjoihin. Looginen päättelykykykään ei parhaimmassa terässä. Kaikki monimutkaisemmat laskut naputan laskimella. Koulutus on kulttuurialalta.

Mieheni on veitsenterävä älyltään. Koko kouluajan hän sai stipendejä koulumenestyksestä, keskiarvo lähes 10. Työskenneltyään vapaaehtoistyössä slummeissa, hän opiskeli kaksi yliopistotutkintoa ja tuli suoraan palkatuksi viimeisenä opiskeluvuotenaan kansainväliseen organisaatioon, missä nopeasti eteni aluejohtajaksi. Kolmekymppisenä hän oli aluejohtajana yli 10 maassa.

Luonteeltaan mies on aarre: epäitsekäs, empaattinen, todella rakastava. Kuvaavaa on, että kun mies auton ikkunasta näki humalaisen sammuneen tienpenkareelle, hän pyysi mua soittamaan hätäkeskukseen ja sen jälkeen meni sateeseen pitämään sateenvarjoa tuntemattoman päihdekäyttäjän yllä, ettei tämä kastuisi ja saisi kylmää. Ja just ennen tätä episodia, mies oli puhunut mulle roskiksista löytyneistä tyttövauvoista Aasiassa ja ehdotti, että omien biologisten lasten lisäksi adoptoisimme. Mies on todella, todella lapsirakas ja omistautunut isä. Kodin ulkopuolisia harrastuksia hänellä ei ole ollenkaan. Kun työpäivä/työmatka on ohi, hän viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä perheen kanssa ja silmät ristissä illallakin askartelee tai leipoo lasten kanssa. Aviomiehenäkin hän on helmi <3

Seurusteluaikana keskustelimme koko ajan "henkeviä", nykyään vain erityistilanteissa (yhdessä ollaan oltu kohta 10 vuotta).  Suurimmaksi osaksi juttelemme arkisista asioista, päivän tapahtumista, lasten kuulumisista, toiveista seuraavan päivän suhteen jne.

Meillä on myös eri kiinnostuksenkohteet: mies syttyy teknologiasta ja tietokoneista, minä historiasta, arkkitehtuurista ja taiteesta. Miehen unelmailta olisi purkaa tietokone osiin ja rakentaa se uudelleen, mun unelmailta olisi pakahduttavan upea oopperaesitys. Miehen ilme taas on "voi ei", jos ehdotan oopperaa. Ja jos ehdotan balettiesitystä, mies heittää vitsin miestanssijoiden trikoista. Museon sijaan mies suuntaisi ostoskeskukseen. Pariisi ei miestä kiinnosta, vaan hän ehdottaa, että siirtyisimme sieltä suoraan Disneylandiin. 

Mitä miestä tulkitsen ja omasta puolestani voin sanoa, meillä on hyvä olla yhdessä. Erilaisuus ei haittaa mua pätkääkään. Kyllä, mies on mua älykkäämpi ja hän näkee kokonaisuudet paremmin kuin minä. Hän on looginen ja pysyy asiassa, mä kierrän puskat ja niitytkin keskustelun aikana. Mutta, mulla on omat vahvuuteni ja mies näkee ne. Hän ei tongi tai etsi vikojani. Hän voi ehdottaa petrattavia asioita tai esimerkiksi rautatangosta vääntäen, selkeitä kuvia piirtäen, havainnollistaa todennäköisyysteorioita tai vaikka kuinka tietokone toimii, mutta halventavana en ole näitä tilanteita kokenut. Yritän esittää kiinnostunutta ja kuumeisesti mietin jotain fiksua kysyttävää, vaikka mieli alkaa nopeasti vaeltaa muualla. Tietokoneet ei nappaa. Mies kyllä huomaa tämän, mutta ei vedä pultteja. Välillä puuskahtaa, että olen keskittymiskyvyltäni kuin lentoon lehahtava perhonen. Tähän yleensä vastaan naurulla ja totean tunnistavani itseni.

Olisi kammottavaa elää suhteessa, jossa olisi syynin alla. Että puoliso kokisi ylemmyydentunnetta ja katsoisi pitkin nenänvartta. Viat ja mokat huomattaisiin ja niitä analysoitaisiin selän takana nettiä myöten. Että saisi epäonnistujan leiman puolisonsa silmissä. Niin, niin surullista. 

Ennen aviomiestäni seurustelin tällaisen miehen kanssa. Hän oli väitellyt tohtoriksi nuorella iällä, kiersi luennoitsijana eri maiden yliopistoissa, toimi poliittisena neuvonantajana kansainvälisissä delegaatioissa. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista sisään (mm. varakkaan perheen ainoa lapsi). Ja...mies oli itseään täynnä. Lomallakin piti tutkia ja lukea hänen väitöskirjaansa tai vähintäänkin itsekin opiskella, töitä hän teki koko ajan. Vapaa-aikana hän oli rivo ja avoimesti naisten perään. Vartaloani hän hipelöi koko ajan, taksissakin käsi meni kaula-aukosta sisään. Jos hän näki mielestään paremman naisen, kuin minä, hän yksinkertaisesti meni treffeille ja saattoi karjua mulle, kuinka haluaa musta eroon. Ja eroon pääsikin. Pakkasin laukkuni ja lähdin. Viimeiset sanani olivat: "Näin sinut, enkä ole vaikuttunut." Ei ole ollut ikävä ;)

[/quote]

Eihän tämä sinun tekstisi liity millään tavalla ketjun aiheeseen. Ap puhuu amismiehestä, jonka kanssa ei voi keskustella kuin arkiasioista ja niistäkin rajoittuneesti. Sinä kirjoitat kahden akateemisen ihmisen yhteiselosta. Totta kai ihmisten välillä on älykkyys- ja lukeneisuuseroja, mutta kyllähän akateemiset ihmiset noin keskimäärin pystyvät kommunikoimaan samalla tasolla riippumatta siitä, mikä heidän lopullinen koulutustasonsa ja älykkyytensä on. .

En voisi olla naimisissa minua selvästi tyhmemmän tai sivistymättömämmän naisen kanssa. En vain tuntisi riittävästi vetoa ja yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan. Syvälliset keskustelu ja yhteinen älykköhuumori ovat nykyisen suhteeni suurimpia ilonaiheita.

Ota ap huomioon että koulutus ei takaa viisautta, henkevyyttä , monipuolisuutta tai ymmärtämistä. Jonkun verran selittää tausta, millaisesta kodista tulee.

Yksi ystäväni on huippuarvosanoin valmistunut tutkijatohtori, joka ei tiedä mistään mitään paitsi kulloisestakin tutkimusaiheesta. On muuten ihan mukavaa seuraa. Muttei henkevää.

Tunnen myös peruskoulun nippa nappa suorittanut rakennusmies, valtavan monipuolinen, älykäs ja sivistynyt.

Puoliso on ihan riittävän fiksu, oli jo aikoinaan mulle tärkeää. Muttei liity koulutukseen vaikka sekin on.

Aloittaja saisi hävetä. Se amis mies tekee varmasti perheensä eteen kaiken mihin pystyy ja jaksaa. Duunarimiehelle ei palkka tule usein mistään kevyestä sisätyöstä vaan se on raskaan työn takana. Mies ymmärrykseni mukaan rakastaa vaimoaan ja lapsiaan vilpittömästi mutta tämäkään ei riitä tyydyttämään vaimon narsismia sekä kunnian himoa. Minusta tuntuu että perimmäinen syy on että nainen ei ole koulutuksestaan huolimatta saavuttanut työelämässä asemaa jonka mielestään ansaitsisi ja nyt haikailee akateemista isotuloista miestä pelastajakseen.

Minä, yliopistossa koulutettu nainen, tutkijanakin työskennellyt, otin amiksen käyneen duunarin, jonka kanssa en todellakaan pysty keskustelemaan kaikista asioista. Esimerkiksi säieteoria menee minulta valitettavasti täysin yli hilseen, vaikka hän kuinka kärsivällisesti yrittää selittää. Hän kyllä on omaksunut minun alani asiat ja on mukana intoiluissani.

Koulutustaso ja työ eivät välttämättä korreloi sen kanssa, kuinka kiinnostunut ihminen on eri asioista ja kuinka älykäs ja yleissivistynyt hän on, käytöstavoista ja elämänhallintataidoista puhumattakaan.