"Yritin tappaa vaimoni"

Minulle ja varmasti monelle muullekin naiselle olisi äärimmäisen helppoa ja rentouttavaa tehdä työpäivä ja sen jälkeen mennä kauppakeskukseen jätskille. Mies tekee tästäkin ongelman, aivan kauheaa että pitää olla ihan VIIDELTÄ kotona ja mennä perheen kanssa kauppaan. Voi miespoloa, ihmekös tuo jos alkaa tulla ruumiita.

.

Vain yksi totuus tässä ketjussa.

No, toisilla on vaativammat kuin toisilla, mutta onneksi mammoilla on työt, joista pääsee irti ihan silloin kun vain niin päättää ja haluaa.

Tähän mennessä on todettu:

- naisen aikataulufriikkeys ei ole missään oloissa ongelma vaan hieno naisellinen ominaisuus

- miehellä ei voi olla henkisiä paineita perheen elättämisestä

- jos miehelle tulee taloudellisia paineita kun perheeseen tulee uusi perheenjäsen ja vaimo äitiyslomalla, niin mies on vätys ja henkisesti heikko yksilö

Eli juuri miesten tahtoman mallin mukaan, lähdettiin kauppakeskukseen toiselle puolelle Suomea, lapsi söi milloin söi ja nukkui milloin nukkui.



Ainoa huono juttu että nuo spontaanit reissut oli minun kannaltani ihan tuskaa: lapsi EI KOSKAAN nukkunut päiväunia vaunuissa meluisassa kauppakeskuksessa, vaan siinä sitten kannoin väsymyksestä parkuvaa lasta sylissä ihmisten tuijotuksen alla tai istuin lastenhoitohuoneessa imettämässä miehen nauttiessa ex tempore ostosreissustaan. Se nyt vaan on niin että ihan pienen lapsen kanssa tarkat aikataulut toimii parhaiten, näin saadaan päiviin edes jonkinlainen tolkku ja lapsikin oppii nopeammin että yöllä nukutaan.



Läheskään kaikki naiset eivät luo aikatauluja alleviivatakseen omaa erinomaisuuttaan ja luodakseen kurjia sääntöjä, vaan siksi että elämä lapsen kanssa olisi helpompaa. Mies joka käy lähinnä töissä ja illat hilluu omissa harrastuksissaan voisi joskus kokeilla (yksin!) miten helppoa päikkärit väliin jättäneen puolivuotiaan kanssa on asioida kaupoilla, ja miettiä sitten siellä motonetin hyllystöjen välissä miten syöttää toppapuvussaan parkuva käärö ja missä vaihtaa vaipat - ja mistä vetoa että ruokaa tai vaippoja ei ole edes älytty ottaa mukaan.

Monelle miehelle arjen perusasiat - vaikkapa jouluvalojen ripustus tai kaupassa käynti perheen kanssa - on niin hirveää uhrautumista että surma-ajatukset täyttää mielen. Ei voi kuin ihmetellä.

Mamma on mamma vaikka voissa paistaisi.

Mutta kun moni on sitä mieltä, että mies on vaan avuton ruikuttaja ja hullu tappaja ja vaikka mitä..



Mä ymmärrän oikein hyvin ihmistä, joka on myöhään töissä ja aamulla kiskotaan hoitamaan lasta, kun "tämä nyt vaan on lapsen vanhempi", että siinä väsyy.



Oon viiden lapsen äiti. Mieheni on pitänyt vähintään kaikki isyysvapaat, siis myös isäkuukaudet jokaiselta lapselta ja mä oon ollu isäkuukausien ajat töissä. Mun työ on vuorotyö, joka on rytmin vaihdoksineen uuvuttavampaa kuin mieheni 7.30-15.30 -työ. Toisaalta mun työpäivät on harvoin kokonaiskestoltaan alle 8h. Ja ihan rehellisesti, jos en olis esim. iltavuoron jälkeen saanu nukkua aamulla ja mies ottanu vastuuta jälkikasvusta, ni olisin saattanu kyllä pimahtaa...



Meillä ei oo ikinä ollu mitään säännöllistä rytmiä, tai no aamupala, kaks lämmintä ruokaa, iltapala ja aamulla herätään, illalla mennään nukkumaan. Meidän lapset on tasapainoisia ja joustavia. Ja siitä ovat saaneet kiitosta mm. päiväkodista, jossa olivat pari kuukautta ennen viidennen syntymää.



Mutta on todellakin niitä ihmisiä, joiden on pakko syöttää lapset tasan klo 11 tai lapsen rutiinit hajoaa ja koko elämä on pilalla. Jos se on molempien vanhempien mielestä hyvä ja tarpeen, ni hyvä. Mutta parisuhde (lapset muuten on osa tätä suhdetta) on kompromisseja. Jos toinen on sitä mieltä, että ruuan on oltava tasan klo 11 ja toinen sitä mieltä, että 11-12, ni toisen on pakko joustaa. Ja jos kaikki asiat sitten kellotetaan tämän tarkemman osapuolen mielen mukaan, ni siinä jyrätään toinen vanhempi ja tämän päätösvalta omaan lapseensa nähden. Ja voin hyvin kuvitella, miten se rassaa.



Tuossa kyseisessä tapauksessa äiti oli hoitovapaalla ja se tarkoittaa alle 300€/kk käteen. Eli kyllä se lisää miehen taloudellista rasitetta, jos mies ei oo vaan päättäny, että kumpikin hoitaa omat menonsa. Se tuskin onnistuu, jos on iso asuntolaina ja hoitovapaalla olevalla ei ole säästöjä. Ja avioliitossa taitaa olla vielä elatusvelvollisuuskin puolisoon nähden.



Mietin vaan tuota juttua, että mitä jos se olis ollu nainen, joka oli pimahtanut.. Ja olis sitten selittänyt, että kun mies kävi töissä ja lisätöissäkin, että saatais lainat maksettua ja hän vaan oli kotona ja hoiti lasta ja.. sitten pimeni ja hän yritti tappaa miehensä. Jotenkin tässä yhteiskunnassa ja ihmiskunnassa yleensäkin katsotaan naista aina melkein kuin pyhimystä, vaikka esim. lapsiin kohdistuvassa väkivallassa tekijä on useammin nainen kuin mies. Ja jos mies hakee apua, kun vaimo pahoinpitelee, ei häntä pidetä minään sankarina, joka pelastaa itsensä ja lapsensa väkivallalta, ei todellakaan. "Otatsä naiselta pataan...?"



Niin, eikä sekään, että jonkun puoliso on vätys, tarkoita sitä, että kaikkien puolisot on. Mutta monesti taustalta löytyy miehen kokemus (siis nainen/äiti ei ole tarkoittanut tai ymmärtänyt) siitä, ettei hän osaa tehdä mitään oikein tai puolison mielen mukaan. Ja se aiheuttaa epävarmuutta ja haluttomuutta osallistua. Kliseinen esimerkki: "Sä et koskaan imuroi." Mies imuroi: "Sä et imuroi oikein." Mies ei imuroi: "Sä et koskaan imuroi."



Ei mua ainakaan itseäni huvita silloin tehdä mitään, jos toinen koko ajan kontrolloi mun tekemisiä. Enkä luultavasti hoitais lapsiakaan, jos mulla ei olis mitään päätösvaltaa lapsiin nähden vaan olisin joku "piika", jolle annetaan minuuttiaikataulu ja pikkutarkat ohjeet.



Tuota anteeksi antamista mietin, että eihän se tarkoita, että silloin hyväksyy toisen teon, vaan se on lähinnä itseä varten tärkeää. Siis oman "paranemisprosessin" kannalta. Jos miettii esim. lapsena seksuaalisesti hyväksikäytettyjä, aika moni siitä selvinnyt on sanonut, että anteeksi antaminen on osa selviytymisprosessia, eikä se kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisi teot. Ja tuossakin tapauksessa, vaikka olisivat päätyneet eroon, ei se sulkis pois mahdollista anteeksi antamista. Ja ilmeisesti kertoja on pyytänyt anteeksi, koska voi sanoa, että vaimo ei anna anteeksi.



Itse tulkitsin, että parisuhteessa kummallakin puolisolla on joka päivä syytä katsoa peiliin ja miettiä, voinko jotenkin helpottaa toisen elämää tai kuormitanko omilla vaatimuksilla toisen elämää liiaksi. Kuten vanha viisaus sanoo: syy ei ole vain toisessa, jos kaksi tappelee. Niin ja onhan niitäkin, jotka vaikenee erimielisyydet kuoliaaksi tai ei suostu käsittelemään niitä. Tai ei vaan osaa kuunnella.



Tällaiset jutut on aina niin monisyisiä, että tuollaisella pintapuolisella raapaisulla ei voi saada aikaan kuin spekulointia. Toisaalta pistää ehkä miettimään parisuhdetta ja omaa rooliaan siinä..

saanut esikoista millekään rytmille ikinä. Aina kun kuvittelin saaneeni rytmin aikaiseksi niin hän päätti toisin. Koskaan ei tiennyt milloin on nälkä ja koska ja miten saa lapsen nukkumaan. Ihan vastasyntyneestä näin. Itkua riitti ja pari vuotiaana oppi nukkumaan yöt vihdoin, mutta silloinkin alkoi uhma nukkumaan mennessä. Se taas viivästytti nukkumaan menoa joka ikinen ilta. Ihan sama mitä temppuja koitettiin.

Toisen kanssa tein samat kuviot ja vauva toimikin kuin kello. Todellakin halusin pitää kiinni siitä, että syödään ja nukutaan tiettyyn aikaan kun se teki elämästä tosi helppoa. Toinen lapsi nukkui usean tunnin päiväunia ja nukahti helposti siis. Iltaisin meni helposti nukkumaan.

Ymmärrän siis sitäkin puolta, että rytmistä pidetään kiinni. Lisäksi osa lapsista saa kauheita itku-potku-raivareita väsyneenä ja nälkäisinä. Esikoiseni kuuluu näihin. Aivan tuskaa olla liikenteessä silloin. Toinen taas odottelee tyynesti ja vaikka nukahtaa nälissään jos ei reissussa saa ruokaa just minuutilleen eteensä.

Yhden kiukkuisen lapsen kanssa voi sujua vielä ok aikataulusta joustaminen. Mutta kaksi alle kolme vuotiasta ja niiden kanssa liikenteessä, nukkuen ja syöden väärään aikaan... kertokaa kuka jaksaa??? Minä en.

Monelle miehelle tekisi terää, että äiti jättää lapset muutamaksi päiväksi täysin miehen vastuulle ilman aikatauluinfoa. Jos lapsi on sellainen, että rytmiä tarvitaan niin mieskin tajuaa muutamassa vuorokaudessa miten kiva on kun kaikki ovat hyvällä päällä ja itkemättä ja itsekin saa vuorokaudessa jonkin lepohetken.

Ehkä sitä rytmin tärkeyttä on vaikea hahmottaa jos on 10 tuntia päivästä muualla. Tullapa kotiin klo 17.30 kun päivä on jo putkessa ja lapset iltaruoan syöneinä. Siinäpä ei enää muuta tarvita kuin puuro eteen ja suihku ja lapset nukkumaan. Mutta... jos päivä olisi ihan rytmitön niin takuulla vastassa olisi väsymystä kiljuvia nappuloita koko illan tarpeiksi. Kummassahan tapauksessa se mieskin nauttii olostaan enemmän???



En tiedä mikä olisi paras ratkaisu vauvan hoitoon, mutta ainakin tämä systeemi vieraannuttaa isät lapsen hoidosta aika tavalla. Omaa aikaa halutaan sen 10 tunnin työpäivä+matkaruljanssin lisäksi. Mitäs äkkipikaa laskemalla saadaankaan... 10 tuntia töissä ja työmatkalla, tunti aamulla aamutoimia yms, 8 tuntia unta siihen yöllä... on kulunut 19 tuntia ja vuorokaudessa on 24 tuntia... Siihen joku harrastus pari tuntia matkoineen ja jäljelle jää 3 tuntia perheelle... Siitäkin ajasta osa syödään ym. Miten siinä pääsee perille mitä se vaimon ja lasten arki on? Varmaan pitäisi osallistua siinä ajassa kotitöihin jne. myös.

Läheskään kaikki naiset eivät luo aikatauluja alleviivatakseen omaa erinomaisuuttaan ja luodakseen kurjia sääntöjä, vaan siksi että elämä lapsen kanssa olisi helpompaa.

Varsinkin kun lapsi on tosi pieni ja ns. oma aika muutenkin minimaalista, kaikki rutiinien kanssa sähläys on lopulta pois siitä tunnin hengähdystauosta illalla ennen kuin on itsekin pakko mennä nukkumaan. Pois jääneet päikkärit tarkoittaa sitä että ne otetaan sitten naama ruokalautasella maaten ja ihan väärään aikaan ja koko häslingin lopputulos on se että muksu rääkyy vielä yhdeltätoista kun sen olisi pitänyt nukkua jo monta toista tuntia. Niin ja itse en koskaan ole ollut mikään aikataulunatsi, mutta tämä on vain tosiasia. Eikä ole yhteen kertaan jääneet ne kerrat kun olen hoidellut miehen luovan aikatauluttamisen aiheuttamaa _hillitöntä_ taaperoraivaria. Lapselle on vain yksinkertaisesti pakko antaa säännöllisin väliajoin ruokaa. Muuten ei hyvä heilu. Eikä taaperoa saa syömään varastoon. Edes alakoululaista ei tahdo saada.

Jos miehelle antaa vastuuta ja odottaa jotain, on se väärin. Mieheltä odotetaan liikoja ja iskee ahdistus. Jos tekee kaiken eikä vaadi mitään, omii lapsen ja kodin ja sysää miehen ulkopuolelle.

Se ihan tavallinen arki, mitä nainen pyörittää koko ajan on miehelle ylivoimaista.



Omalta osaltani avioliitto olis ohi jos mies yrittäis mut tappaa. Ei olis enää mitään uusia mahdollisuuksia. Ensinnäkin, olisin soittanut poliisit paikalle, sen jälkeen kerännyt tavarani ja lapset ja lähtenyt. Mikään maallinen mammona eikä kulissit ole niin tärkeitä että niiden takia vaarantaisin lasteni tai oman henkeni. Ei mikään, mieluummin se kurja vuokrayksiö kuin jatkuva pelko.

ahdistavimpia hetkiä äitinä vauvan kanssa on ne



-kirkumiset kauppakeskuksessa/bussissa/ulkona, niitä ei saa niin vaan loppumaan

-koliikki-itkut pari tuntia putkeen ennen isän kotiin tuloa

-väsymys/ruoka/läheisyysitkut, joita vaikea erottaa toisistaan



Tuskan hiki itsellä, ahdistus ja epäonnistumisen tunteet, kun toinen ei meinaa rauhoittua vaikka mitä tekisi.



Noihin juttuihin auttavat ne rutiinit ja niiden avulla sitä lasta oppii tulkitsemaan myös.



Jos sitä lapsen biologista rytmiä ei kuuntele, niin kyllä äiti nopsaan menee siihen kuntoon, ettei lapset oo turvassa.



Kumpi tärkeämpää: Se että isällä hyvä olo vai se että ne isän jälkeläiset saa hyvää hoivaa ja on turvassa!

Tämä viestiketju on parasta aihe vapaata varmaan ikinä. Aivan loistava, niin tärkeää ja monipuolista pohdintaa.



Minulla meni kylmät väreet kun luin tuota Petrin tarinaa HS:stä. Sehän kuin oman mieheni tunteita ja kokemuksia, niitä joita on sanallisesti mulle puhunut ja joita muuten vaan viime aikoina osoittanut. Hermot on kireellä, ei jaksa, ei millään jaksaisi tai sitten kaikki on aivan sama.



Ollut aivan hilkulla pillahtaa, ja tehnytkin välillä aikamoisia äkäisyyskohtauksia. Minä olen ollut nalkuttava ja vaativa vaimo, mies mennyt sieltä mistä rima alin. Me emme kohtaa, emme ollenkaan.



Meilläkin mies sanoo syyksi ettei jaksaisi kun vaatimuksia joka suunnalta. Sitten jos on pari viikkoa lomaa, ei jaksaisi koska hän haluaa _lomailla_. Liian vaativaa viedä lapsia ulos tai antaa jotakuinkin ajallaan ruokaa. Vähempikin pistää iskän kiroilemaan.



Tunnesäätely ollut aina heikkoa miehellä ja omien sanojensakin mukaan ei kestä pettymyksiä. Kiva siinä lasten kuunnella, kun miehellä ollut epäonnistuminen töissä ja koko illan vituttaa. Vaimokin kehtaa vaatia osallistumaan lapsiperhearkeen.



Pelottavaa koko tämä keskustelu. Liippaa liian läheltä kaikella tavalla.

Tätä olen omalle vaimolleni muistuttanut. Naisen tulee osata lukea miehiään paremmin. On niitä miehiä jotka valittaa et naiset ei anna niille tilaa hoitaa lasta tasapuolisesti ja sit eron tullen "ryöstävät" lapset miehiltä sillä perusteella että ovat yksin ne hoitaneet. Eli tässä nainen on toiminut väärin.



Toisaalta joka mies ei ole luonnostaan lastenhoitaja ja moni ahdistuu pienistäkin vaatimuksista niin että voi mielenterveys kärsiä. Naiset ei saisikaan lähtökohtaisesti vaatia miehiltä mitään, vaan miehen pitäisi voida oman halunsa ja kiinnostuksensa mukaan osallistua kotihoitoon ja lastenhoitoon. Tätä ei naiset tajua.



Naisten tulisi enemmän osata tarkkailla mitä mies haluaa ja sen mukaan joko vetäytyä syrjään tai ymmärtää ottaa enemmän vastuuta, sen mukaan mitä mies haluaa. Ennen vanhaan naiset olivat parempia tarkkailemaan miehiään koska nainen oli tuolloin luonnostaan myötäilevä, nykyisin jokainen nainen on itsetuntoisuudessaan itsekeskeinen.

Naiset ei saisikaan lähtökohtaisesti vaatia miehiltä mitään, vaan miehen pitäisi voida oman halunsa ja kiinnostuksensa mukaan osallistua kotihoitoon ja lastenhoitoon. Tätä ei naiset tajua.

Sillä miehellä on suu, senkun avaa sen ja kertoo, mitä mielessä liikkuu.

Tätä olen omalle vaimolleni muistuttanut. Naisen tulee osata lukea miehiään paremmin. On niitä miehiä jotka valittaa et naiset ei anna niille tilaa hoitaa lasta tasapuolisesti ja sit eron tullen "ryöstävät" lapset miehiltä sillä perusteella että ovat yksin ne hoitaneet. Eli tässä nainen on toiminut väärin.

Toisaalta joka mies ei ole luonnostaan lastenhoitaja ja moni ahdistuu pienistäkin vaatimuksista niin että voi mielenterveys kärsiä. Naiset ei saisikaan lähtökohtaisesti vaatia miehiltä mitään, vaan miehen pitäisi voida oman halunsa ja kiinnostuksensa mukaan osallistua kotihoitoon ja lastenhoitoon. Tätä ei naiset tajua.

Naisten tulisi enemmän osata tarkkailla mitä mies haluaa ja sen mukaan joko vetäytyä syrjään tai ymmärtää ottaa enemmän vastuuta, sen mukaan mitä mies haluaa. Ennen vanhaan naiset olivat parempia tarkkailemaan miehiään koska nainen oli tuolloin luonnostaan myötäilevä, nykyisin jokainen nainen on itsetuntoisuudessaan itsekeskeinen.

Tätä olen omalle vaimolleni muistuttanut. Naisen tulee osata lukea miehiään paremmin. On niitä miehiä jotka valittaa et naiset ei anna niille tilaa hoitaa lasta tasapuolisesti ja sit eron tullen "ryöstävät" lapset miehiltä sillä perusteella että ovat yksin ne hoitaneet. Eli tässä nainen on toiminut väärin. Toisaalta joka mies ei ole luonnostaan lastenhoitaja ja moni ahdistuu pienistäkin vaatimuksista niin että voi mielenterveys kärsiä. Naiset ei saisikaan lähtökohtaisesti vaatia miehiltä mitään, vaan miehen pitäisi voida oman halunsa ja kiinnostuksensa mukaan osallistua kotihoitoon ja lastenhoitoon. Tätä ei naiset tajua. Naisten tulisi enemmän osata tarkkailla mitä mies haluaa ja sen mukaan joko vetäytyä syrjään tai ymmärtää ottaa enemmän vastuuta, sen mukaan mitä mies haluaa. Ennen vanhaan naiset olivat parempia tarkkailemaan miehiään koska nainen oli tuolloin luonnostaan myötäilevä, nykyisin jokainen nainen on itsetuntoisuudessaan itsekeskeinen.

Mies on kuin perheen kolmas lapsi. Ei tasavertainen kumppani naiselle. Nainen on perheen ainoa ihminen, jolla ei ole omia tarpeita ja jonka jaksamisesta kenenkään ei tarvitse huolehtia.

Edustatko kenties jotain uskonlahkoa vai oletko vain muuten yksinkertainen?

Tätä olen omalle vaimolleni muistuttanut. Naisen tulee osata lukea miehiään paremmin. On niitä miehiä jotka valittaa et naiset ei anna niille tilaa hoitaa lasta tasapuolisesti ja sit eron tullen "ryöstävät" lapset miehiltä sillä perusteella että ovat yksin ne hoitaneet. Eli tässä nainen on toiminut väärin. Toisaalta joka mies ei ole luonnostaan lastenhoitaja ja moni ahdistuu pienistäkin vaatimuksista niin että voi mielenterveys kärsiä. Naiset ei saisikaan lähtökohtaisesti vaatia miehiltä mitään, vaan miehen pitäisi voida oman halunsa ja kiinnostuksensa mukaan osallistua kotihoitoon ja lastenhoitoon. Tätä ei naiset tajua. Naisten tulisi enemmän osata tarkkailla mitä mies haluaa ja sen mukaan joko vetäytyä syrjään tai ymmärtää ottaa enemmän vastuuta, sen mukaan mitä mies haluaa. Ennen vanhaan naiset olivat parempia tarkkailemaan miehiään koska nainen oli tuolloin luonnostaan myötäilevä, nykyisin jokainen nainen on itsetuntoisuudessaan itsekeskeinen.

Miehet on niin sööttejä pikku palleroita. Omakin mieheni tulee aina joskus iltaisin syliin tissiä puristelmaan ja hokee että mamma. Olen huomannut, että tämä on auttanut poliisijohtajana työskentelevää miestäni etenemään urallaan, joten en ole hennonut kieltää.

Mies on kuin perheen kolmas lapsi. Ei tasavertainen kumppani naiselle. Nainen on perheen ainoa ihminen, jolla ei ole omia tarpeita ja jonka jaksamisesta kenenkään ei tarvitse huolehtia.

kun naista ei kiinnosta seksi aikuisen lapsen kanssa.

hesarin taso on mennyt alaspäin minusta ei ole hyvää journalismia tuollainen yksipuolinen tarina, jossa ei ole mitenkään loogisia johtopäätöksiä edes tehty.

Ja kyllä, ihmettelen, miten mies syyttää edelleen vaimoaan kaikesta, ja lapsiperhearkea. Oma vastuu toisen ihmisen murhayrityksestä jää täysin pois. koska kyllä minusta on jo murhayritys, jos puoli tuntia yrittää toista tappaa. Ihan kamala tilanne. Tosiaan olisi hyvä kuulla myös vaimon näkökulma asioihin.

En ymmärrä myöskään, miksei poliisille ole ilmoitettu. Miksei sieltä sairaalasta tehty rikosilmoitusta?

Mies vaikuttaa kyllä narsistisia piirteitä omaavalta, kun ei näe omaa osuuttaa asioihin.

Ja ihmettelen suuresti, miten Hesari voi julkaista tuollaista paskaa. Vastenmielisen Petrin ongelmaan löytyy tasan yksi ratkaisu.

Juu, se ei ollut sitä tuolle miehellekään. Ei ollut ikinä ennen toiminut aggressiivisesti, ei sen jälkeenkään. Pimahtamisestahan se koko tapahtumakuvaus kertoo, luepa huolellisesti uudestaan. -86-

Mieshän oireili kuukausia ennen tekoa!!! Ja oli väkivaltainen lapsena. Ja mitä muutakin, eihän hän kerro kaikkea taatusti. "Vaimo nukkui, kello oli viisi aamuyöllä. Petrin mielessä möyrivät samat mustat ajatukset kuin pari kuukautta aiemmin työmatkalla, kun hän heräsi paniikissa hotellissa: Nyt on tehtävä jotain. On päästävä kaikesta eroon. Eroon perhe-elämästä ja tästä ainaisesta oravanpyörästä. Petri toisteli päässään, että kaikki on loppu, menetetty. Hän oli jollain oudolla tavalla huolissaan lapsestaan ja itsestään. Miten he pärjäisivät kaksistaan? Miten niin kaksistaan? Ennen tuota yötä perhe-elämä nitkutteli perusurissaan: oli "normimukavaa", kuten laiskoja lepopäiviä, ja "normijäkätystä". Liisa-vaimo osoitti mieltään esimerkiksi siitä, että mies kävi vapaa-ajalla auttamassa ystävänsä yritystä. Epäreilua, ajatteli Petri. Hänhän sai siitä rahaa perheelle. Ja vaimon aikataulurutiinit olivat yhtä tiukat kuin aina.Tuntui, ettei ole elämää.Petri ravasi talossaan, mörkö painoi ja painoi. Sitten Petri romahti.Hän kävi nukkuvan vaimonsa kimppuun."

Hänhän kertoo siinä olleensa lapsenakin se pakoon juokseva, ei siis todellakaan reagoinut väkivaltaisesti. Lisäksi tuossa mitä siteerasit EI ole mitään psyykkistä oirehdintaa. Sellaiseksi ei voi kutsua sitä ajatusta, että "Petri" oli työmatkalla herännyt ajatukseen siitä, että perhehelvetistä on päästävä eroon. Hän ei ollut viihtynyt tilanteessa eikä ollut tyytyväinen, mutta se on hemmetti vie kaksi eri asiaa kuin että oirehtii väkivaltaisesti ja/tai mielenterveydellisesti. Jos katsot tyytymättömyyden parisuhteeseen ja perhe-elämään aggressiiviseksi oirehdinnaksi, melkein jokainen suomalainen oirehtii sitten tulevaa surmayritystä...

Luitko sä juttua??? Sehän mietti jo hotellissa tuota tappoa. Ja kotona mietti uudelleen ja sit yritti sinnikkäästi puoli tuntia sitä vaimoa tappaa. Että näin.

Ei kotonakaan MIETTINYT TAPPOA, siis suunnitellut tappavansa vaimonsa. Vaan epämääräisesti mietti, että haluaa eroon vaimostaan. Lue se juttu, pliis. Hän koki tilanteen ahdistavaksi, halusi eroon "kaikesta", muttei siis suunnitellut tappoa.

halusi eroon vaimostaan = yritti tappaa. Tässä tilanteessa näin. Sehän yritti tappaa, sitähän ne ajatukset siis väistämättä oli. Hänen pään sisäiset ajatukset on pakko tulkita tappoajatuksiksi sen takia, koska yritti tappaa!!! Jos olisi ajatellut vain eroon pääsemistä vaimostaan, olis varmaan pakannu urheilukassinsa yöllä ja lähtenyt ovesta ulos kaverilleen nukkumaan. Näin.

vaan oli ahdistunut ja ajatteli suhteen päättyvän.

Minä ymmärrän, että sinä et nyt tajua noiden kahden asian eroa. Kun ihminen on pahasti sekaisin, hän ei ajattele järjellä tai suunnittele organisoidusti yhtään mitään.

Tuo kaaos käy hyvin ilmi itse väkivaltayön etenemisestäkin. "Petri" haahuilee tuntikausia ympäri huushollia ja ahdistuu aina vaan lisää, kumauttaa vaimoaan (muttei kuolettavasti, vaikka jokainen aikuinen ihminen voisi oikeasti tappaa yhdellä iskulla nukkuvan puolison). Paikkailee haavan yhdessä vaimon kanssa, mutta käy hetken kuluttua uudelleen päälle, repii toista sängyn alta esille, eikä onnistu ja havahtuu sitten tilanteeseen.

C'MOON - MISTÄ olet saanut päähäsi, että tuossa on ihan järkevästi mies päättänyt tappaa ja tehnyt sen taponyrityksen johdonmukaisesti ja selväpäisenä?

Se, että hän sitä tuossa yritti ei käy todisteeksi, että hän olisi sitä jo suunnitellut pitkän aikaa. Ei ainakaan sen lehtijutun mukaan. Sitä et "sopivasti nähnyt" siitä jutusta, koska haluat demonisoida aviomiestä.

Jutussahan luki näin:

""En minä suunnitellut mitään, että tapan vaimoni ja sitä kautta vapaudun jostain pahasta ja alkaa uusi elämä. Ei se ollut mikään tavoite."

"Että minkä takia olen käynyt Liisan kimppuun, niin tavallaan se kaikki paha oloni on kohdistunut Liisaan tai..."

Että Liisa on syntipukki?

"Niin, olen kokenut, että hän on se kaiken pahan alku, ilmeisesti."

Petri kertoo, ettei hänen mielessään käynyt missään vaiheessa, että hän surmaisi vaimonsa, lapsensa ja itsensä. "

ETKÖ OSAA LUKEA?

En yhtään puolustele Petriä, mutta yritän nähdä asian mahdollisimman objektiivisesti. En hae syntipukkia "Liisasta", mutta tuo Petrin sekaisin meno on oikeasti - vaikka se teistä tuntuukin liian pelottavalta tunnustettavaksi - asia, joka voi sattua kenellä vaan tarpeeksi kovassa paineessa ja ahdistuksessa. EI välttämättä kaikille tuossa muodossa - mutta sitä on vaikea sanoa, miten se pimahdus itse kussakin ilmenee, kun ei ole noin pahaan stressitilanteeseen joutunut.

Ja mitä tulee "Petrin" väitettyyn väkivaltamenneisyyteen, niin sekin on ihan teidän itsenne keksimää. Äijä oli ollut ahdistunut ja työmatkalla kerran miettinyt, että ahdistavasta perhe-elämästä on päästävä (miten, sitä ei kerrota, älkääkä tekään tehkö liiallisia johtopäätöksiä ilman faktoja...). Lapsena on ollut helposti tulistuva, mutta ei ole ollut väkivaltainen: jutussahan sanotaan näin: "Löytyisikö Petrin nuoruudesta jotain valaistusta asiaan? Onko hän joskus aiemmin ollut väkivaltainen?

Ei varsinaisesti. Hän kertoo pelänneensä väkivaltaa jo pienestä pitäen, juosseensa karkuun nyrkin heristelijöitä. Hän on kotoisin keskikokoisesta suomalaiskaupungista. Kaduilla hän sai itse teininä "turpiin". Kerran eräs sekakäyttäjä uhkasi Petriä puukolla.

Kymmenkesäisenä Petri oli lyhytpinnainen. Hän kiihtyi nollasta sataan no-peasti. Petri muistaa yrittäneensä heittää siskoa halolla ja lyöneensä nyrkin oven ikkunan läpi paetessaan veljeään, joka härnäsi."

TOISIN sanoen hän pakeni, ei hyökännyt. Jokainen äiti, jolla on poikia, tietää, että tuo on jopa harvinaisen väistävä käyttäytymismalli, tuon ikäiset nujakoivat erittäin herkästi.

LUKEKAA SE JUTTU siis kokonaan, älkääkä jättäkö sopivasti rivejä väliin tällä kertaa.

-86-

ahdistavimpia hetkiä äitinä vauvan kanssa on ne

-kirkumiset kauppakeskuksessa/bussissa/ulkona, niitä ei saa niin vaan loppumaan

-koliikki-itkut pari tuntia putkeen ennen isän kotiin tuloa

-väsymys/ruoka/läheisyysitkut, joita vaikea erottaa toisistaan

Tuskan hiki itsellä, ahdistus ja epäonnistumisen tunteet, kun toinen ei meinaa rauhoittua vaikka mitä tekisi.

Noihin juttuihin auttavat ne rutiinit ja niiden avulla sitä lasta oppii tulkitsemaan myös.

Jos sitä lapsen biologista rytmiä ei kuuntele, niin kyllä äiti nopsaan menee siihen kuntoon, ettei lapset oo turvassa.

Kumpi tärkeämpää: Se että isällä hyvä olo vai se että ne isän jälkeläiset saa hyvää hoivaa ja on turvassa!

Aikataulut ovat hyvä renki, mutta huono isäntä.