"Yritin tappaa vaimoni"

kyseessä ei ollut tapauksen "uutisointi", vaan artikkeli, jonka tarkoitus on nimenomaan herättää keskustelua yleisellä tasolla vastaavanlaisten tapahtumien taustoista.



Jos nainen "pimahtaa", häntä yritetään kovasti ymmärtää - tämä on säädetty jopa lakiin lapsensurmien osalta. Miehiä ei yritetä ymmärtää.



Minä henkilökohtaisesti toivoisin, että hiukan yritettäisiin. Pidetään nyt kuitenkin mielessä sekin pitkän aikavälin tilasto, että lapsia tappavat enemmän naiset kuin miehet.



"Se on hullu" ei riitä minulle selitykseksi.

että minun ei tulisi edes antaa nähdä lapsiani. Olen kuitenkin hoitanut heitä yksin lähes kymmenen vuotta, ja elän nykyisin onnellisessa parisuhteessa.

Se mikä meidän yhtälössämme oli liikaa aikanaan oli toimimaton parisuhde.

Otin eron siitä ja naisesta, en lapsista.

Halusin lapsiperhearkea, en naisarkea.

En jaksanut siinä parisuhdetilanteessa lapsirumbaa lainkaan, vaikka jaoin sen toisen ihmisen kanssa. Yksin tehtävää oli enemmän, mutta nautin siitä.

lapsensa. Niin kauan kuin mies ja nainen eivät ole tasa-arvoisia avioerotilanteessa miehet sinnittelevät liian pitkään.

Ei tullut sitä mielikuvaa tästä tapauksesta

Mieshän nimenomaan koki sen lapsiperheen elämän itseään kuormittavana, lapsen säännölliset syötöt ja nukutukset ja oman yöunen katkonaisuuden. Pitäisikö tällaiselle miehelle sitten antaa vauva eron jälkeen kokonaan hoidettavaksi vaikka viikonlopun ajaksi? Haluaisiko hän sitä edes vai kokisiko tilanteen itselleen liian rasittavana?

muistetaanpas taas, että tarina on nimenomaan MIEHEN kertoma. Nainen ei ole päässyt omaa versiotaan kertomaan. Emme voi olla varmoja naisen kontrollifriikkiydestä vain siksi, että mies niin sanoo.



Voihan olla, että nainen on noudattanut aivan normaaleja rutiineja ja aikatauluja tyyliin yöllä nukutaan ja päivällä valvotaan, ruoka-ajat suht säännölliset ym. Tuollaiset perusasiat kun tuntuvat olevan joillekin aivan utopiaa. Netissä roikutaan kaiket yöt ym.



Vaimon näkökulma olisi todella kiva kuulla. Saisi selvyyden moneen asiaan. Se voisi olla aivan erilainen kuin miehen.

Tuo mies yritti ensin kumauttaa vaimonsa kuoliaaksi, sitten tämän mentyä uudelleen nukkumaan yritti kuristaa, kamppaili vaimon tappaakseen puolen tunnin ajan. Ei ollut kännissä, ei ison riidan jälkeen, ja nyt syö mielialalääkkeitä vain vaimonsa mieliksi oman kertomansa mukaan. Edelleen etsii syitä vaimostaan tapahtuneeseen.

Ryyppyputki ja pettäminen voivat vielä tähän verrattuna olla "normaaleja" tapoja reagoida paineisiin ja masentuneisuuteen. Tuo kahteen kertaan toistettu sinnikäs murhayritys sen sijaan kertoo jo paljon suuremmista henkisistä ongelmista, jotka eivät todellakaan selity pelkillä kotipaineilla. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on kyse ilmeisesti osin sairaudentunnottomasta miehestä, jonka seuraavaa sekoamista ei välttämättä voi estää, vaikka vaimo kuinka siloittelisi perhe-elämän paineita ympäriltä.

Voihan perheiden ongelmista tosiaan keskustella yleiselläkin tasolla, mutta tätä uutisoitua tapausta ei selitetä muulla kuin mielenterveyden vakavalla häiriöllä. Vaikka tuo mies ei ilmeisesti sitä vieläkään ole oikein myöntänyt, kun etsii syitä ulkopuoleltaan, vaimostaan jne. Käsittääkseni psykoosi ja skitsofrenia ovat yhteyksissä, sitäkin kannattaisi tuon miehen tapauksessa tosissaan miettiä.

mikä tossa miehen kertomuksessa on pelottavaa on se, kuinka mun silmiin heidän elämä ei ollut nyt mitenkään kovin erityisen hankalaa. Ja silti pimahti.

"Kesä 2008 oli leppoisa, ja sen päätteeksi syntyi lapsi. Seuraavan vuoden alussa Petriä alkoi ahdistaa.



Elettiin sitä aikaa, kun lapsiperheen rutiinit olivat asettuneet taloksi. Uusi perheenjäsen oli muuttanut sekä äidin että isän arjen.



Petrin mielestä elämästä oli kadonnut rentous. Petrin puoliso, nelikymppinen Liisa, huolehti järkähtämättömästi siitä, etteivät syöttämiset ja nukuttamiset lipsuneet aikataulusta.



"Tuntui, että se oli hirmu pingottamista. Sanoin monta kertaa, että otetaan nyt ihan rennosti. Eihän lapsen ruokailu voi olla minuutista tai puolesta tunnista kiinni. Jos se ei just silloin onnistu, niin syödään kun keretään", Petri sanoo.



"Minä rupesin kuormittumaan henkisesti, ihan hirveästi. Että tätäkö tämä elämä nyt on. Ja sitähän se oli."



Petrin työ oli epäsäännöllistä, vuorot loppuivat usein vasta puolenyön jälkeen. Päivän rytmin määräsi kuitenkin vauva, aamuisin väsytti. "Monta kertaa yritin pyytää Liisalta, että saisi välillä vähän nukkuakin, mutta ei se vain perille mennyt."



Petri tinki aikaa perheelle omista harrastuksistaan. Tämäkin lisäsi ahdistusta, eikä hän "huonona puhujana" saanut penätyksi itselleen tilaa.



"En osannut ottaa omaa aikaa, sanoa että nyt minä tarvitsen sen. Vaikka ihan pikku hetken", hän muistelee.



Petri pitää itseään velvollisuudentuntoisena. Perheen hoitamista hän kuvailee "kunniatehtäväkseen". Hän puursi yötöitä ja kotitöitä, mutta silti tuntui, ettei se riitä vaimolle. Kun Liisa jäi hoitovapaalle, Petrin harteille kasautui lisää taloudellisia paineita. Piti kantaa leipää pöytään ja lyhentää lainaa.



Petri ja Liisa tekivät kaiken itse, ilman perheen ulkopuolista apuvoimaa.



Niskassa hirveä mörkö.



Näin Petri kuvailee tunteitaan sinä kauheana yönä, jota hän on miettinyt yli puolitoista vuotta. Hän ravasi aamutakki päällä olo- ja makuuhuoneen väliä.



Elettiin kevättä 2011. Häitä oli vietetty edellisenä kesänä. Petri oli "pakannut ruutitynnyriä" jo kahden vuoden ajan, osaamatta purkaa latausta.



Vaimo nukkui, kello oli viisi aamuyöllä. Petrin mielessä möyrivät samat mustat ajatukset kuin pari kuukautta aiemmin työmatkalla, kun hän heräsi paniikissa hotellissa:



Nyt on tehtävä jotain. On päästävä kaikesta eroon. Eroon perhe-elämästä ja tästä ainaisesta oravanpyörästä.



Petri toisteli päässään, että kaikki on loppu, menetetty. Hän oli jollain oudolla tavalla huolissaan lapsestaan ja itsestään. Miten he pärjäisivät kaksistaan? Miten niin kaksistaan?



Ennen tuota yötä perhe-elämä nitkutteli perusurissaan: oli "normimukavaa", kuten laiskoja lepopäiviä, ja "normijäkätystä". Liisa-vaimo osoitti mieltään esimerkiksi siitä, että mies kävi vapaa-ajalla auttamassa ystävänsä yritystä. Epäreilua, ajatteli Petri. Hänhän sai siitä rahaa perheelle.



Ja vaimon aikataulurutiinit olivat yhtä tiukat kuin aina.



Tuntui, ettei ole elämää.



Petri ravasi talossaan, mörkö painoi ja painoi. Sitten Petri romahti.



Hän kävi nukkuvan vaimonsa kimppuun."

Vaimon tarina ei myöskään muuta miehen subjektiivista kokemusta epätodeksi vaikka se olisi minkälainen. Kovin monella kirjoittajalla tuntuu olevan lähtökohtaisesti se asenne, että mies valehtelee. Miksi?



Oleellinen pointti tuossakin taustoissa on, että sitä miehen näkökulmaa ei ikinä kuunneltu. Keskustelua ei ollut, vaan asiat kasautuivat. Nainen määritteli tekemisen ehdot ja mies suoritti.

Vaimon tarina ei myöskään muuta miehen subjektiivista kokemusta epätodeksi vaikka se olisi minkälainen. Kovin monella kirjoittajalla tuntuu olevan lähtökohtaisesti se asenne, että mies valehtelee. Miksi?

Oleellinen pointti tuossakin taustoissa on, että sitä miehen näkökulmaa ei ikinä kuunneltu. Keskustelua ei ollut, vaan asiat kasautuivat. Nainen määritteli tekemisen ehdot ja mies suoritti.

Tuo vikinä, että vaimo ei antanut *hänen* nukkua, karahtaa korvaan kovasti, kun tuntee vauvaperheen arjen. Minkähänlainen univelka sillä vaimollakin oli, mutta eipä ole kertomassa. Miestä ahdisti, kun joutui tinkimään omista harrastuksistaan. Oliko sillä vaimolla yhtään harrastusta jäljellä? Mies ei ymmärtänyt, että vaimo ei pitänyt siitä, kun hän autteli kaveriaan vapaa-aikana. Jos kerran aikataulut oli jo valmiiksi noin kireällä, niin kenties vaimo näki, ettei tuo enää jaksa muitakin autella.

Tuossa jutussa häiritsee se, että homma on täysin minä-minä-tasolla. Eiköhän ne ongelmat olleet koko perheen yhteisiä ja niistä olisi pitänyt keskustella ja selvitä yhdessä. "Petri" ei vain keskustellut vaan keräsi katkeruutta, kun hänellä oli mielestään niin vaikeaa. Vaimohan siihen tottakai oli syyllinen, kun oli kehdannut tuollaisen vauvan synnyttää ja mullistaa heidän arkensa säännöllisillä syötöillä ja vaipanvaihdoilla.

Säännölliset ruoka- ja uniajat ovat normaali osa elämää pienten lasten kanssa. Ne ovat ennen kaikkea lapsen etu. Tällaista elämää eletään sadoissa tuhansissa kodeissa tässä maassa ja se elämä koetaan useimmiten ihan onnelliseksi. Raskaaksi, mutta myös antoisaksi.



Petri koki tämän kuitenkin niin ahdistavana, että päätyi tappamaan vaimonsa. Syy tähän tuskin löytyy vaimosta, lapsesta tai mistään ulkoisesta tekijästä. Petri ei ole mieleltään terve ihminen. Ihmettelen suuresti, että vaimo päätti jatkaa perhe-elämää ilman, että Petri on saanut kunnollista psykiatrista hoitoa ja lääkitystä. Samoin ihmettelen suuresti, ettei vaimo ilmoittanut viranomaisille mitään.



Mikäli hesariin ei tule kirjoitusta vaimon näkökulmasta, journalistisessa mielessä ja muutenkin aiheen käsittely jää vajaaksi. Sinänsä hienoa, että aihe on nostettu lehdessä esille.

en kai sanonut että tuo väkivalta oli kyseiselle miehelle normitoimintaa? Sanoin, että tuollainen teko ei ole ymmärrettävissä pimahtamisena.

Ja edelleen; noin ei tapahdu kenen tahansa päässä. Piste.

joku saattaa todella istua vankilassa esim. siksi, että on kiivastuksissaan lyönyt riitatilanteessa veitsellä. aivan eri psykologia tämän tapahtuman taustalla. Mutta jos ensin lyö nukuksissa olevaa vaimoaan ja hetken päästä pyrkii viimeistelemään tekonsa kuristamalla ja JATKAA yrittämistään puoli tuntia niin älä väitä sen olevan kenelle tahansa mahdollista. Demonisoit sillä turhaan muita ihmisiä ja lisäksi ilmeisesti selittelet itsellesi jotain?

"normitoimintaa", vaan ihan once in a lifetime pimahtaminen.

Sanoit siis näin: "Tämä on juuri se juttu; se ei voi käydä kenelle vain. Siitä syystä, että tuon kaltainen toiminta ei ole normitoimimtaa."

Juu, se ei ollut sitä tuolle miehellekään. Ei ollut ikinä ennen toiminut aggressiivisesti, ei sen jälkeenkään.

Pimahtamisestahan se koko tapahtumakuvaus kertoo, luepa huolellisesti uudestaan. Hän ei edes muista, mitä silloin ajatteli ja havahtui jälkikäteen kuin unesta. Se, että ajallisesti siihen meni yli puoli tuntia ei poista sitä, että hän ei ollut syyntakeisessa tilassa.

Minä en selittele yhtään mitään, nähdäkseni SINÄ nyt yrität tuudittautua syystä tai toisesta väärään kuvitelmaan siitä, mihin ihmispsyyke oikein kovassa puristuksessa voi ryhtyä.

Ei tässä mistään normaalista tilanteesta puhuta. Stressitön, väkivallaton ja terve ihminen ei tietenkään yritä ketään tappaa. Mutta ahdistunut, sairas ja kroonisesta unenpuutteesta kärsivä ihminen - sekä mies että NAINEN, kuten lapsensurmaajaäideistä tiedämme - VOI todellakin naksahtaa tekemään pelottavia juttuja.

Sen takia olen vankasti sitä mieltä, että nykyinen perheväkivaltakeskustelu on OSIN hakoteillä. Syyllistetään yksilöitä ja päivitellään ihmisten abstraktia pahuutta sen sijaan, että oikeasti mietittäisiin niitä poliittisia päätöksiä uusiksi, joilla on ajettu perheiden tukipalvelut likelle nollaa ja uuvutetaan vanhempia.

En sano, että tuota perhettä olisi esim. kunnallinen kodinhoitoapu auttanut, jos äiti oli vankasti kiinni siinä kaikkivoipaisuuden kuvitelmassa, että rutiinit ja sisu auttavat selviämään vauvavaiheen uupumisesta. Apua pitää myös älytä hakea ajoissa. Mutta jos meillä olisi tässä yhteiskunnassa hyvin toimiva ja ennen kaikkea matalan kynnyksen politiikalla toimiva perhetukijärjestelmä - jossa EI tarvitse kirjautua lastensuojelun asiakkaaksi hakeakseen apua - kenties he olisivat hakeneet ja saaneet tukea ennen pimahduskriisiä.

-86-

Juu, se ei ollut sitä tuolle miehellekään. Ei ollut ikinä ennen toiminut aggressiivisesti, ei sen jälkeenkään.

Pimahtamisestahan se koko tapahtumakuvaus kertoo, luepa huolellisesti uudestaan.

-86-

Mieshän oireili kuukausia ennen tekoa!!! Ja oli väkivaltainen lapsena. Ja mitä muutakin, eihän hän kerro kaikkea taatusti.

"Vaimo nukkui, kello oli viisi aamuyöllä. Petrin mielessä möyrivät samat mustat ajatukset kuin pari kuukautta aiemmin työmatkalla, kun hän heräsi paniikissa hotellissa:

Nyt on tehtävä jotain. On päästävä kaikesta eroon. Eroon perhe-elämästä ja tästä ainaisesta oravanpyörästä.

Petri toisteli päässään, että kaikki on loppu, menetetty. Hän oli jollain oudolla tavalla huolissaan lapsestaan ja itsestään. Miten he pärjäisivät kaksistaan? Miten niin kaksistaan?

Ennen tuota yötä perhe-elämä nitkutteli perusurissaan: oli "normimukavaa", kuten laiskoja lepopäiviä, ja "normijäkätystä". Liisa-vaimo osoitti mieltään esimerkiksi siitä, että mies kävi vapaa-ajalla auttamassa ystävänsä yritystä. Epäreilua, ajatteli Petri. Hänhän sai siitä rahaa perheelle. Ja vaimon aikataulurutiinit olivat yhtä tiukat kuin aina.Tuntui, ettei ole elämää.Petri ravasi talossaan, mörkö painoi ja painoi. Sitten Petri romahti.Hän kävi nukkuvan vaimonsa kimppuun."

"Kymmenkesäisenä Petri oli lyhytpinnainen. Hän kiihtyi nollasta sataan nopeasti. Petri muistaa yrittäneensä heittää siskoa halolla ja lyöneensä nyrkin oven ikkunan läpi paetessaan veljeään, joka härnäsi."



Ja mitähän kaikkea muuta, mitä ei kerro....

Juu, se ei ollut sitä tuolle miehellekään. Ei ollut ikinä ennen toiminut aggressiivisesti, ei sen jälkeenkään.

Pimahtamisestahan se koko tapahtumakuvaus kertoo, luepa huolellisesti uudestaan.

-86-

Mieshän oireili kuukausia ennen tekoa!!! Ja oli väkivaltainen lapsena. Ja mitä muutakin, eihän hän kerro kaikkea taatusti.

"Vaimo nukkui, kello oli viisi aamuyöllä. Petrin mielessä möyrivät samat mustat ajatukset kuin pari kuukautta aiemmin työmatkalla, kun hän heräsi paniikissa hotellissa:

Nyt on tehtävä jotain. On päästävä kaikesta eroon. Eroon perhe-elämästä ja tästä ainaisesta oravanpyörästä.

Petri toisteli päässään, että kaikki on loppu, menetetty. Hän oli jollain oudolla tavalla huolissaan lapsestaan ja itsestään. Miten he pärjäisivät kaksistaan? Miten niin kaksistaan?

Ennen tuota yötä perhe-elämä nitkutteli perusurissaan: oli "normimukavaa", kuten laiskoja lepopäiviä, ja "normijäkätystä". Liisa-vaimo osoitti mieltään esimerkiksi siitä, että mies kävi vapaa-ajalla auttamassa ystävänsä yritystä. Epäreilua, ajatteli Petri. Hänhän sai siitä rahaa perheelle. Ja vaimon aikataulurutiinit olivat yhtä tiukat kuin aina.Tuntui, ettei ole elämää.Petri ravasi talossaan, mörkö painoi ja painoi. Sitten Petri romahti.Hän kävi nukkuvan vaimonsa kimppuun."

Hänhän kertoo siinä olleensa lapsenakin se pakoon juokseva, ei siis todellakaan reagoinut väkivaltaisesti.

Lisäksi tuossa mitä siteerasit EI ole mitään psyykkistä oirehdintaa. Sellaiseksi ei voi kutsua sitä ajatusta, että "Petri" oli työmatkalla herännyt ajatukseen siitä, että perhehelvetistä on päästävä eroon. Hän ei ollut viihtynyt tilanteessa eikä ollut tyytyväinen, mutta se on hemmetti vie kaksi eri asiaa kuin että oirehtii väkivaltaisesti ja/tai mielenterveydellisesti.

Jos katsot tyytymättömyyden parisuhteeseen ja perhe-elämään aggressiiviseksi oirehdinnaksi, melkein jokainen suomalainen oirehtii sitten tulevaa surmayritystä...

"Kymmenkesäisenä Petri oli lyhytpinnainen. Hän kiihtyi nollasta sataan nopeasti. Petri muistaa yrittäneensä heittää siskoa halolla ja lyöneensä nyrkin oven ikkunan läpi paetessaan veljeään, joka härnäsi."

Ja mitähän kaikkea muuta, mitä ei kerro....

PAETESSAAN VELJEÄÄN, joka härnäsi... hän ei siis lyönyt edes härnäävää veljeään. Opettele lukemaan, nainen.

Juu, se ei ollut sitä tuolle miehellekään. Ei ollut ikinä ennen toiminut aggressiivisesti, ei sen jälkeenkään.

Pimahtamisestahan se koko tapahtumakuvaus kertoo, luepa huolellisesti uudestaan.

-86-

Mieshän oireili kuukausia ennen tekoa!!! Ja oli väkivaltainen lapsena. Ja mitä muutakin, eihän hän kerro kaikkea taatusti.

"Vaimo nukkui, kello oli viisi aamuyöllä. Petrin mielessä möyrivät samat mustat ajatukset kuin pari kuukautta aiemmin työmatkalla, kun hän heräsi paniikissa hotellissa:

Nyt on tehtävä jotain. On päästävä kaikesta eroon. Eroon perhe-elämästä ja tästä ainaisesta oravanpyörästä.

Petri toisteli päässään, että kaikki on loppu, menetetty. Hän oli jollain oudolla tavalla huolissaan lapsestaan ja itsestään. Miten he pärjäisivät kaksistaan? Miten niin kaksistaan?

Ennen tuota yötä perhe-elämä nitkutteli perusurissaan: oli "normimukavaa", kuten laiskoja lepopäiviä, ja "normijäkätystä". Liisa-vaimo osoitti mieltään esimerkiksi siitä, että mies kävi vapaa-ajalla auttamassa ystävänsä yritystä. Epäreilua, ajatteli Petri. Hänhän sai siitä rahaa perheelle. Ja vaimon aikataulurutiinit olivat yhtä tiukat kuin aina.Tuntui, ettei ole elämää.Petri ravasi talossaan, mörkö painoi ja painoi. Sitten Petri romahti.Hän kävi nukkuvan vaimonsa kimppuun."

Hänhän kertoo siinä olleensa lapsenakin se pakoon juokseva, ei siis todellakaan reagoinut väkivaltaisesti.

Lisäksi tuossa mitä siteerasit EI ole mitään psyykkistä oirehdintaa. Sellaiseksi ei voi kutsua sitä ajatusta, että "Petri" oli työmatkalla herännyt ajatukseen siitä, että perhehelvetistä on päästävä eroon. Hän ei ollut viihtynyt tilanteessa eikä ollut tyytyväinen, mutta se on hemmetti vie kaksi eri asiaa kuin että oirehtii väkivaltaisesti ja/tai mielenterveydellisesti.

Jos katsot tyytymättömyyden parisuhteeseen ja perhe-elämään aggressiiviseksi oirehdinnaksi, melkein jokainen suomalainen oirehtii sitten tulevaa surmayritystä...

Luitko sä juttua??? Sehän mietti jo hotellissa tuota tappoa. Ja kotona mietti uudelleen ja sit yritti sinnikkäästi puoli tuntia sitä vaimoa tappaa. Että näin.

Juu, se ei ollut sitä tuolle miehellekään. Ei ollut ikinä ennen toiminut aggressiivisesti, ei sen jälkeenkään.

Pimahtamisestahan se koko tapahtumakuvaus kertoo, luepa huolellisesti uudestaan.

-86-

Mieshän oireili kuukausia ennen tekoa!!! Ja oli väkivaltainen lapsena. Ja mitä muutakin, eihän hän kerro kaikkea taatusti.

"Vaimo nukkui, kello oli viisi aamuyöllä. Petrin mielessä möyrivät samat mustat ajatukset kuin pari kuukautta aiemmin työmatkalla, kun hän heräsi paniikissa hotellissa:

Nyt on tehtävä jotain. On päästävä kaikesta eroon. Eroon perhe-elämästä ja tästä ainaisesta oravanpyörästä.

Petri toisteli päässään, että kaikki on loppu, menetetty. Hän oli jollain oudolla tavalla huolissaan lapsestaan ja itsestään. Miten he pärjäisivät kaksistaan? Miten niin kaksistaan?

Ennen tuota yötä perhe-elämä nitkutteli perusurissaan: oli "normimukavaa", kuten laiskoja lepopäiviä, ja "normijäkätystä". Liisa-vaimo osoitti mieltään esimerkiksi siitä, että mies kävi vapaa-ajalla auttamassa ystävänsä yritystä. Epäreilua, ajatteli Petri. Hänhän sai siitä rahaa perheelle. Ja vaimon aikataulurutiinit olivat yhtä tiukat kuin aina.Tuntui, ettei ole elämää.Petri ravasi talossaan, mörkö painoi ja painoi. Sitten Petri romahti.Hän kävi nukkuvan vaimonsa kimppuun."

Hänhän kertoo siinä olleensa lapsenakin se pakoon juokseva, ei siis todellakaan reagoinut väkivaltaisesti.

Lisäksi tuossa mitä siteerasit EI ole mitään psyykkistä oirehdintaa. Sellaiseksi ei voi kutsua sitä ajatusta, että "Petri" oli työmatkalla herännyt ajatukseen siitä, että perhehelvetistä on päästävä eroon. Hän ei ollut viihtynyt tilanteessa eikä ollut tyytyväinen, mutta se on hemmetti vie kaksi eri asiaa kuin että oirehtii väkivaltaisesti ja/tai mielenterveydellisesti.

Jos katsot tyytymättömyyden parisuhteeseen ja perhe-elämään aggressiiviseksi oirehdinnaksi, melkein jokainen suomalainen oirehtii sitten tulevaa surmayritystä...

Luitko sä juttua??? Sehän mietti jo hotellissa tuota tappoa. Ja kotona mietti uudelleen ja sit yritti sinnikkäästi puoli tuntia sitä vaimoa tappaa. Että näin.

Ei kotonakaan MIETTINYT TAPPOA, siis suunnitellut tappavansa vaimonsa. Vaan epämääräisesti mietti, että haluaa eroon vaimostaan. Lue se juttu, pliis.

Hän koki tilanteen ahdistavaksi, halusi eroon "kaikesta", muttei siis suunnitellut tappoa.

Sä, joka selvästi puolustelet miestä. Jos oisit kuule nähny omin silmin koko tilanteen, jossa mies yrittää puoli tuntia tappaa vaimoaan, niin olis varmaan nyt eri ääni kellossa. Yritä visualisoida se oikea tilanne, kuinka vaimo on sängyn alla piilossa ja puristaa sängynjalasta ja mies yrittää repiä vaimoa sieltä pois tappaakseen sen. Puoli tuntia on älyttömän pitkä aika tuollaiselle kamppailulle. Ihan sairasta!!!!!!

Juu, se ei ollut sitä tuolle miehellekään. Ei ollut ikinä ennen toiminut aggressiivisesti, ei sen jälkeenkään.

Pimahtamisestahan se koko tapahtumakuvaus kertoo, luepa huolellisesti uudestaan.

-86-

Mieshän oireili kuukausia ennen tekoa!!! Ja oli väkivaltainen lapsena. Ja mitä muutakin, eihän hän kerro kaikkea taatusti.

"Vaimo nukkui, kello oli viisi aamuyöllä. Petrin mielessä möyrivät samat mustat ajatukset kuin pari kuukautta aiemmin työmatkalla, kun hän heräsi paniikissa hotellissa:

Nyt on tehtävä jotain. On päästävä kaikesta eroon. Eroon perhe-elämästä ja tästä ainaisesta oravanpyörästä.

Petri toisteli päässään, että kaikki on loppu, menetetty. Hän oli jollain oudolla tavalla huolissaan lapsestaan ja itsestään. Miten he pärjäisivät kaksistaan? Miten niin kaksistaan?

Ennen tuota yötä perhe-elämä nitkutteli perusurissaan: oli "normimukavaa", kuten laiskoja lepopäiviä, ja "normijäkätystä". Liisa-vaimo osoitti mieltään esimerkiksi siitä, että mies kävi vapaa-ajalla auttamassa ystävänsä yritystä. Epäreilua, ajatteli Petri. Hänhän sai siitä rahaa perheelle. Ja vaimon aikataulurutiinit olivat yhtä tiukat kuin aina.Tuntui, ettei ole elämää.Petri ravasi talossaan, mörkö painoi ja painoi. Sitten Petri romahti.Hän kävi nukkuvan vaimonsa kimppuun."

Hänhän kertoo siinä olleensa lapsenakin se pakoon juokseva, ei siis todellakaan reagoinut väkivaltaisesti.

Lisäksi tuossa mitä siteerasit EI ole mitään psyykkistä oirehdintaa. Sellaiseksi ei voi kutsua sitä ajatusta, että "Petri" oli työmatkalla herännyt ajatukseen siitä, että perhehelvetistä on päästävä eroon. Hän ei ollut viihtynyt tilanteessa eikä ollut tyytyväinen, mutta se on hemmetti vie kaksi eri asiaa kuin että oirehtii väkivaltaisesti ja/tai mielenterveydellisesti.

Jos katsot tyytymättömyyden parisuhteeseen ja perhe-elämään aggressiiviseksi oirehdinnaksi, melkein jokainen suomalainen oirehtii sitten tulevaa surmayritystä...

Luitko sä juttua??? Sehän mietti jo hotellissa tuota tappoa. Ja kotona mietti uudelleen ja sit yritti sinnikkäästi puoli tuntia sitä vaimoa tappaa. Että näin.

Ei kotonakaan MIETTINYT TAPPOA, siis suunnitellut tappavansa vaimonsa. Vaan epämääräisesti mietti, että haluaa eroon vaimostaan. Lue se juttu, pliis.

Hän koki tilanteen ahdistavaksi, halusi eroon "kaikesta", muttei siis suunnitellut tappoa.

halusi eroon vaimostaan = yritti tappaa.

Tässä tilanteessa näin. Sehän yritti tappaa, sitähän ne ajatukset siis väistämättä oli.

Hänen pään sisäiset ajatukset on pakko tulkita tappoajatuksiksi sen takia, koska yritti tappaa!!! Jos olisi ajatellut vain eroon pääsemistä vaimostaan, olis varmaan pakannu urheilukassinsa yöllä ja lähtenyt ovesta ulos kaverilleen nukkumaan. Näin.

- sehän kertoo, että miehen itsesäätelykyky ja tunnesäätely olivat heikkoja, eli tunne-elämän häiriötä ilmeisesti takana. Miehen stressinjärjestelmä on ilmeisesti myös heikosti kehittynyt, sillä hän reagoi jo pienenä pelolla ympäristön ärsykkeisiin ja koki tilanteen uhkaavina ja hänen stressijärjestelmä aktivoitui herkästi.

Ja tämän miehen puolustelijat. Kun sanotte että miehen näkökulmaa ja logiikkaa pitää kuunnella, niin mitä sitten ehdotatte näihin tilanteisiin, jossa mies kokee kaikenlaiset perhe-elämään osallistumisen raskaana?



Mieheltä ei siis saa edellyttää mitään? Vaimon pitää jaksaa koko homma ypöyksin? Vai järjestetäänkö perhe-elämä niin että vaimo hoitaa ja kun alkaa väsyä, ulkoistetaan hoito jollekin toiselle (nais)sukulaiselle? Eli esim. 70-vuotias isoäiti on velvollinen hoitamaan lapsia, mutta terve neljäkymppinen mies ei?



Vai jätetäänkö lapsi ruokkimatta/vaippa vaihtamatta/laittamatta päiväunille, jos mies kokee aikataulut turhauttaviksi? Annetaan toisen huutaa vaan kunhan mies ei rasitu? Eikö se jatkuvat huuto sitten rasita?



Kertokaa, oi loogiset miehet!

Ja tämän miehen puolustelijat. Kun sanotte että miehen näkökulmaa ja logiikkaa pitää kuunnella, niin mitä sitten ehdotatte näihin tilanteisiin, jossa mies kokee kaikenlaiset perhe-elämään osallistumisen raskaana?

Mieheltä ei siis saa edellyttää mitään? Vaimon pitää jaksaa koko homma ypöyksin? Vai järjestetäänkö perhe-elämä niin että vaimo hoitaa ja kun alkaa väsyä, ulkoistetaan hoito jollekin toiselle (nais)sukulaiselle? Eli esim. 70-vuotias isoäiti on velvollinen hoitamaan lapsia, mutta terve neljäkymppinen mies ei?

Vai jätetäänkö lapsi ruokkimatta/vaippa vaihtamatta/laittamatta päiväunille, jos mies kokee aikataulut turhauttaviksi? Annetaan toisen huutaa vaan kunhan mies ei rasitu? Eikö se jatkuvat huuto sitten rasita?

Kertokaa, oi loogiset miehet!

Miehen mielestä miehen pitää jaksaa vain sen verran kuin miehen on kohtuullista jaksaa ja miltä hänestä itsestään tuntuu. Naisen pitää jaksaa loput.