"Yritin tappaa vaimoni"

mikä tossa miehen kertomuksessa on pelottavaa on se, kuinka mun silmiin heidän elämä ei ollut nyt mitenkään kovin erityisen hankalaa. Ja silti pimahti.

Heillä oli YKSI, huom! yksi, ilmeisesti täysin terve lapsi, ja kaksi fyysisesti tervettä (?) aikuista häntä hoitamassa. Lisäksi mies sai harrastaa ja nukkua öitä hotellissa ylhäisessä yksinäisyydessä.

Miettikää miten paljon vahvempia naiset on, on useamman lapsen yksihuoltajia jotka selviää yrittämättä tappaa ketään.

luonteeltaan väkivaltainen ja yrittäneen pahoinpidellä myös omia sisaruksiaan. Miehen kommentit vaimostaan kertoivat osittain myös paranoidisuudesta, osa niistä oli aivan outoja, eli sellaisia asioita joita pyöritellään sairaassa mielessä niin kauan kunnes ne irtoavat reaalimaailmasta.

Palstan miesasiamiehet ilman muuta puolustavat vaimontappajaa, misogynisti tietenkin haaveilee väkivaltaisesta käytöksestä naista kohtaan.

Ja tämän miehen puolustelijat. Kun sanotte että miehen näkökulmaa ja logiikkaa pitää kuunnella, niin mitä sitten ehdotatte näihin tilanteisiin, jossa mies kokee kaikenlaiset perhe-elämään osallistumisen raskaana?

Mieheltä ei siis saa edellyttää mitään? Vaimon pitää jaksaa koko homma ypöyksin? Vai järjestetäänkö perhe-elämä niin että vaimo hoitaa ja kun alkaa väsyä, ulkoistetaan hoito jollekin toiselle (nais)sukulaiselle? Eli esim. 70-vuotias isoäiti on velvollinen hoitamaan lapsia, mutta terve neljäkymppinen mies ei?

Vai jätetäänkö lapsi ruokkimatta/vaippa vaihtamatta/laittamatta päiväunille, jos mies kokee aikataulut turhauttaviksi? Annetaan toisen huutaa vaan kunhan mies ei rasitu? Eikö se jatkuvat huuto sitten rasita?

Kertokaa, oi loogiset miehet!

yrittäkää jo vähitellen tajuta se. Tämän viestin pitäisi mennä perille sekä naisille että niille mieskiihkoilijoille joidenka mielestä miehen pitäisi eron jälkeen ottaa lasten huoltajuus.

Miehelle ei LAPSENHOITO SOVI KUTEN NAISELLE. Moni mies ei kestä esim vauvan itkua. Minä olin hyvin lähellä erota kun saimme vaimon kanssa vauvan ja vaimo alkoi vaatia tasapuolista osallistumista vauvanhoitoon. Olin silloin työtön eli aikaa ois ollut mutta olisin menettänyt minun mielenterveyden siinä ainaisessa rääkymisessä ja ruokkimisessa parissa viikossa jos oisin joutunut siihen osallistumaan.

Nyt kun lapsi on sen verran iso et voin ottaa sen harrastuksiini mukaan on tilanne ihan erilainen. Ne ensimmäiset vuodet menee nopeesti ja sit mieskin voi olla lapsen kanssa, mut naisen kärsivällisyys ei meinaa sitä ymmärtää.

Ja tämän miehen puolustelijat. Kun sanotte että miehen näkökulmaa ja logiikkaa pitää kuunnella, niin mitä sitten ehdotatte näihin tilanteisiin, jossa mies kokee kaikenlaiset perhe-elämään osallistumisen raskaana? Mieheltä ei siis saa edellyttää mitään? Vaimon pitää jaksaa koko homma ypöyksin? Vai järjestetäänkö perhe-elämä niin että vaimo hoitaa ja kun alkaa väsyä, ulkoistetaan hoito jollekin toiselle (nais)sukulaiselle? Eli esim. 70-vuotias isoäiti on velvollinen hoitamaan lapsia, mutta terve neljäkymppinen mies ei? Vai jätetäänkö lapsi ruokkimatta/vaippa vaihtamatta/laittamatta päiväunille, jos mies kokee aikataulut turhauttaviksi? Annetaan toisen huutaa vaan kunhan mies ei rasitu? Eikö se jatkuvat huuto sitten rasita? Kertokaa, oi loogiset miehet!

Miehen mielestä miehen pitää jaksaa vain sen verran kuin miehen on kohtuullista jaksaa ja miltä hänestä itsestään tuntuu. Naisen pitää jaksaa loput.

Naisen tulee "suojella" miestä perhe-elämän raskaudelta jaksamalla itse loputtomiin.

Itse masennuin pahasti, kun lapset olivat alle 3-vuotiaita molemmat. Kävin töissä ja hoidin kodin ja lapset käytännössä yksin, kun mies teki uraa. Kerroin miehelle, että olen niin väsynyt, että kohta en tiedä, mitä itselleni teen. Mies sanoi, ettei kuuntele tuollaista paskaa. Mies ei kestänyt uupumustani lainkaan. Hain apua ja opin jaksamaan. En ikinä anna miehelleni anteeksi, että hän jätti minut niin yksin siinä tilanteessa. Se tuntuu paljon vaikeammalta hyväksyä kuin joku yksittäinen pettäminen. Sori, kun meni vähän ot.

Ja tämän miehen puolustelijat. Kun sanotte että miehen näkökulmaa ja logiikkaa pitää kuunnella, niin mitä sitten ehdotatte näihin tilanteisiin, jossa mies kokee kaikenlaiset perhe-elämään osallistumisen raskaana? Mieheltä ei siis saa edellyttää mitään? Vaimon pitää jaksaa koko homma ypöyksin? Vai järjestetäänkö perhe-elämä niin että vaimo hoitaa ja kun alkaa väsyä, ulkoistetaan hoito jollekin toiselle (nais)sukulaiselle? Eli esim. 70-vuotias isoäiti on velvollinen hoitamaan lapsia, mutta terve neljäkymppinen mies ei? Vai jätetäänkö lapsi ruokkimatta/vaippa vaihtamatta/laittamatta päiväunille, jos mies kokee aikataulut turhauttaviksi? Annetaan toisen huutaa vaan kunhan mies ei rasitu? Eikö se jatkuvat huuto sitten rasita? Kertokaa, oi loogiset miehet!

yrittäkää jo vähitellen tajuta se. Tämän viestin pitäisi mennä perille sekä naisille että niille mieskiihkoilijoille joidenka mielestä miehen pitäisi eron jälkeen ottaa lasten huoltajuus. Miehelle ei LAPSENHOITO SOVI KUTEN NAISELLE. Moni mies ei kestä esim vauvan itkua. Minä olin hyvin lähellä erota kun saimme vaimon kanssa vauvan ja vaimo alkoi vaatia tasapuolista osallistumista vauvanhoitoon. Olin silloin työtön eli aikaa ois ollut mutta olisin menettänyt minun mielenterveyden siinä ainaisessa rääkymisessä ja ruokkimisessa parissa viikossa jos oisin joutunut siihen osallistumaan. Nyt kun lapsi on sen verran iso et voin ottaa sen harrastuksiini mukaan on tilanne ihan erilainen. Ne ensimmäiset vuodet menee nopeesti ja sit mieskin voi olla lapsen kanssa, mut naisen kärsivällisyys ei meinaa sitä ymmärtää.

KAIKKI naisetkaan eivät ole luonnostaan mitään lastenhoitajia ja pienen vauvan itku saa raivon ja epätoivon partaalle. Naisella ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin kestää yksin jos puolisoksi on sattunut mies, joka kääntää naiselle tässä tilanteessa selkänsä ja pakenee vastuutaan "pariksi vuodeksi". Valitettavasti tämä piirre miehistä ei näy mitenkään päälle, se tulee ilmi vasta kun lapsia on talossa.

Miehelle ei LAPSENHOITO SOVI KUTEN NAISELLE. Moni mies ei kestä esim vauvan itkua. Minä olin hyvin lähellä erota kun saimme vaimon kanssa vauvan ja vaimo alkoi vaatia tasapuolista osallistumista vauvanhoitoon. Olin silloin työtön eli aikaa ois ollut mutta olisin menettänyt minun mielenterveyden siinä ainaisessa rääkymisessä ja ruokkimisessa parissa viikossa jos oisin joutunut siihen osallistumaan.

Koska se ei SOVI MIEHELLE. Just. Tämän kirjoittaja on melkoista tähtiainesta, kun on tyhjänpanttina kotona, mutta ei voi hoitaa OMAA LASTAAN, koska se ei "sovi hänelle" ja mies "olisi menettänyt mielenterveytensä siinä ainaisessa rääkymisessä ja ruokkimisessa".

Vaimo hoitaa lapsen ja kodin ja palvelee miestään, joka vain makaa, sotkee ja valittaa, ja varmaan vaimo tarjoilee myös seksiä väsymyksestä huolimatta. Ihan helmi mieheksi tämä yksilö.

yrittäkää jo vähitellen tajuta se. Tämän viestin pitäisi mennä perille sekä naisille että niille mieskiihkoilijoille joidenka mielestä miehen pitäisi eron jälkeen ottaa lasten huoltajuus.

Miehelle ei LAPSENHOITO SOVI KUTEN NAISELLE. Moni mies ei kestä esim vauvan itkua. Minä olin hyvin lähellä erota kun saimme vaimon kanssa vauvan ja vaimo alkoi vaatia tasapuolista osallistumista vauvanhoitoon. Olin silloin työtön eli aikaa ois ollut mutta olisin menettänyt minun mielenterveyden siinä ainaisessa rääkymisessä ja ruokkimisessa parissa viikossa jos oisin joutunut siihen osallistumaan.

Nyt kun lapsi on sen verran iso et voin ottaa sen harrastuksiini mukaan on tilanne ihan erilainen. Ne ensimmäiset vuodet menee nopeesti ja sit mieskin voi olla lapsen kanssa, mut naisen kärsivällisyys ei meinaa sitä ymmärtää.

Luuletko, että se yöheräily, itkun kuuntelu ja oman ajan menetys on naisista sitten ihanaa? Ei ole, mutta heillä on vastuullisuutta kestää se. Kuten itsekin sanoit, lapset kasvavat nopeasti ja se hankalampikin aika on vaan kestettävä.

Minun mieheni ajattelee paljolti kuten sinä, toki nyt lapset on isompia ja miesylhäisyyskin alentuu viettämään heidän kanssaan aikaa, mutta kun näin miten kylmästi hän käänsi minulle selkänsä oman mukavuudenhalunsa takia ja odotti tosiaan sen pari vuotta per lapsi ennenkuin oli taas perheemme jäsen, en voi enää katsoa häntä samalla tavalla. Kunnoitus on tietyllä tavalla kadonnut, ja vaikka rakastana häntä edelleen, sinisilmäisyys on kadonnut. En pysty enää ajattelemaan, että hän seisoo vierelläni kävi miten kävi. Hän seisoo vierelläni silloin kun se on hänelle mukavaa. Vaikea kunnioittaa tuollaista miestä.

ja jota on hyssytelty olemaan "kiltti". Tällaiset ihmiset ovat menettäneet yhteyden tunteisiinsa: niiden tunnistamiseen, ilmaisuun ja käsittelyyn.

Tällaisia ihmisiä voi ahdistaa suurestikin lapsen itku ja lapsen sitovuus.



Joka viides aikuinen kärsii mielenterveyden ongelmista, usein liittyen mielialaan tai ahdistuneisuuteen. Suuri osa pienten lasten isistä on alkoholin suurkuluttajia, ja kuten tiedetään, alkoholi vaikuttaa mielenterveyttä heikentövästi. Ei ihme, että osassa perheitä voidaan huonosti, ja se periytyy sosiaalisesti sukupolvelta toiseen.

Minun mieheni ajattelee paljolti kuten sinä, toki nyt lapset on isompia ja miesylhäisyyskin alentuu viettämään heidän kanssaan aikaa, mutta kun näin miten kylmästi hän käänsi minulle selkänsä oman mukavuudenhalunsa takia ja odotti tosiaan sen pari vuotta per lapsi ennenkuin oli taas perheemme jäsen, en voi enää katsoa häntä samalla tavalla. Kunnoitus on tietyllä tavalla kadonnut, ja vaikka rakastana häntä edelleen, sinisilmäisyys on kadonnut. En pysty enää ajattelemaan, että hän seisoo vierelläni kävi miten kävi. Hän seisoo vierelläni silloin kun se on hänelle mukavaa. Vaikea kunnioittaa tuollaista miestä.

Olen pettynyt mieheni osallistumiseen, kun meillä on nyt parikuinen vauva. Mies itse erityisesti halusi vauvan, ja puhui minua ympäri jonkin aikaa. Eikä nyt sitten osallistu täysipainoisesti, vaan jonkun yksittäisen kylvetyksen tai vaunulenkin, ja sitten omasta mielestään onkin jo tehnyt paljon.

Olen alkanut jotenkin halveksia miestäni. En ole osannut pukea sitä sanoiksi, mutta tuossa yllä sen kirjoitit, mistä on kyse.

Tai ainakaan riittävää hoitoa. Nimittäin tuossa artikkelissahan mainittiin jotain, että Petri käy jossain yksityisellä terapiassa, kun ei julkisella puolella enää mitään saa. Näinköhän sanottaisiin vaimonsa tappamista yrittäneelle miehelle, että hoida itse ongelmasi? Lisäksi tuo Petri ei osannut sanoa, onko hänellä ollut mitään kunnon psykoosidiagnoosia. Ja hänen saamansa lääkitys oli unilääkkeitä ja masennuksen hoitoon käytettyä sertraliinia. Ei psykoosilääkkeitä. Tuskin näin olisi, jos hän olisi avoimesti kertonut joutuneensa tilaan, jossa yritti tappaa vaimonsa?

sen tapahtuneen jälkeen. "Petri" meni psykiatriseen päivystykseen, muttei Liisa minnekään. "Kun kauhean yön jälkeinen aamu valkeni, vaimo vei kaksivuotiaan lapsen päiväkotiin ja mies ajoi autolla hoitoon Auroran sairaalan psykiatriseen päivystykseen. Poliisia ei soitettu, eikä vaimo halunnut turvakotiin. Liisa kuitenkin järkyttyi kovasti. Hän lähetti Petrin evakkoon kotitalosta ja otti tältä avaimet pois. "

Ei ainakaan tapon yrityksellä, kun ei poliisia soitettua. Onko näin ollen saanut edes oikeaa hoitoa?

EI jutussa sanota, että Petri kävisi yksityisellä terapiassa.

Jutussa sanotaan näin: "Suomalaisia miehiä moititaan usein siitä, etteivät he mene lääkäriin kirveelläkään, ainakaan millekään kallonkutistajalle. Petri ei lukeudu sellaisiin miehiin. Hän hakeutui terapiaan sekä yksin että yhdessä vaimonsa kanssa.

Ilmaiset yksilöterapiatunnit loppuivat, ja nyt Petri siirtyy ryhmään, jossa asiakkaat puhuvat vuorotellen. Ryhmässä on samanlaisia miehiä kuin Petri."

Sulle tiedoksi, että valtaosa terapiasta hankitaan yksityisiltä terapeuteilta, mutta siihen saadaan joko erikoissairaanhoidon maksusitoumus tai Kelan korvaus. Eli asiakas etsii terapeutin ja maksaa sen itse ja hakee maksuihin Kela-korvauksen. Ryhmäterapiaa voi järjestää moni taho.

Oikeesti ois kiva, jos sakki edes lukisi sen jutun huolella ennen kuin kommentoi...

Minun mieheni ajattelee paljolti kuten sinä, toki nyt lapset on isompia ja miesylhäisyyskin alentuu viettämään heidän kanssaan aikaa, mutta kun näin miten kylmästi hän käänsi minulle selkänsä oman mukavuudenhalunsa takia ja odotti tosiaan sen pari vuotta per lapsi ennenkuin oli taas perheemme jäsen, en voi enää katsoa häntä samalla tavalla. Kunnoitus on tietyllä tavalla kadonnut, ja vaikka rakastana häntä edelleen, sinisilmäisyys on kadonnut. En pysty enää ajattelemaan, että hän seisoo vierelläni kävi miten kävi. Hän seisoo vierelläni silloin kun se on hänelle mukavaa. Vaikea kunnioittaa tuollaista miestä.

Olen pettynyt mieheni osallistumiseen, kun meillä on nyt parikuinen vauva. Mies itse erityisesti halusi vauvan, ja puhui minua ympäri jonkin aikaa. Eikä nyt sitten osallistu täysipainoisesti, vaan jonkun yksittäisen kylvetyksen tai vaunulenkin, ja sitten omasta mielestään onkin jo tehnyt paljon. Olen alkanut jotenkin halveksia miestäni. En ole osannut pukea sitä sanoiksi, mutta tuossa yllä sen kirjoitit, mistä on kyse.

Itsekin uskoin, ennen lapsia, että mies pitää huolta ja kantaa vastuun perheestään. Näin ei käynyt. En enää arvosta miestäni ihmisenä samalla tavalla. Minkäänlaista tasa-arvoa lasten hoitamisessa ei ollut, kun he olivat pieniä. Rakastan miestä kyllä, mutta samaa kunnioitusta tai luottamusta häntä kohtaan ei ole eikä tule.

Nykyäänkin useimmissa perheissä äiti kantaa lopulta vastuun lapsista. Näin oli Petrinkin perheessä. Tässä valossa tuntuu käsittämättömältä, miten se oli hänelle silti niin raskasta.

Siis todella värikäs ja elää kaikenlaisia mielenkiintoisia seikkoja kuten äiti on pullantuoksuinen neitsyt Maria, joka hoitaa miestäänkin -siihen että mies kokee kotielämän taakkana.



On pohdittu mikä on väkivaltaa. Heitteleekö lapset toisiaan haloilla? Onko se tehty leikissä vai satuttaakseen? Entä jos ottaisi veitsen halon sijasta? Muistan yhden uutisen jossa Tamperelaisessa hyvässä perheessä tytär vitsaili veljelleen hänen opiskelusta ja veli tuikkasi puukolla takaisin, tyttö kuoli.



Onko tuo mies nuorempana ollut häirikkö? Juoksee veljeään pakoon joka myös lyö? Lyökö siskokin? Entä vanhemmat, mitä ne tekee?



Onko se nainen jonka mies "koitti tappaa" luonteeltaan oikeasti mukava vai ärsyttääkö hänkin? Lätkii miestään?



Minustakin kuullostaa siltä että nuo jokkut esimerkit on vaan jäävuoren huippuja ja pinnan alla on paljon kuohuntaa. Eikä ehkä vaan miehen kohdalla vaan ehkä molemmilla on omat puutteensa?



Minä ihmettelen mistä tuo puolituntia on saatu, siis aika jonka nainen makaa sängynalla ja mies vetää toisesta päästä. Sillä vaikka mies olisi fyysisesti heikko niin silti naista suurempi jos tämä mahtuu sängyn alle. Toinen kuitenkin tilassa jossa tahtoo toisen hengiltä niin sen täytyy olla vahva silloin!



Ja koko tämän puolituntisen hiljaisen pihistelyn taapero nukkuu viereisessä makkarissa?

Siellä ei nainen kiljunut henkensä edestä?



Tuo oli ensimmäinen kerta kun mies kävi naiseen käsiksi. Sitten kun pääsi teltasta ja varastosta sisälle, tultiin raskaaksi ja mies kävi taas naiseen kiinni. Silloin ainakin voidaan puhua että miehellä on väkivaltainen historia!



Kyllä minä ainakin uskon että mies on ollut eri kasvatuksen mielinen kuin emäntä, naisella ollut tiukka minuuttilinja milloin lapsi kuuluu olla sängyssä ja milloin syödään. Kun taas mies on vähän ympäripyöreämpi. Eli siitä on ainakin tapeltu ja miten silloin mies heittelee tavaraa vaikka? Niinkuin klapeja pienenä..

Miehellä voi varmasti olla tunne että kun kotiin tulee niin alkaa suorittaminen. Terapeuttikin sanoi että ottaa joka päivä 5 minuuttia itselleen kun tulee kotiin mutta ehkä se mies ei vaan ole saanut sitä sanottua kotona? Ja nainen on heti elämässä "yhteistä arkea" kun mies tulee ja mies suorittaa työssä ja kotona, kulisseja pidetään yllä eikä kukaan tiedä mitä kotona tapahtuu.



Mies on varmaan lapsena hiljennetty lyömällä, kertoohan hän raapaisten pintaa miten sisaret toisiaan kohtelee. Jostain se malli tulee.



Kokoajan unohdetaan se esikoinen, taapero joka nukkuu kun äitiä tapetaan. Hän näkee miten äiti ja isä käyttäytyy. Ottaa mallia ja kasvaa uusi sukupolvi puhumattomuutta ja kylmyyttä.

Kauhea mies. tai Naisen vika. Siinä vaihtoehdot.



Eihän siinä artikkelissa noin lukenut.



Petri on ymmällään ja kauhistunut, miksi tuollaisen teon on tehnyt. Ei ymmärrä. Ei syytä naista.



Toinen asia on sitten se miehinen näkökulma lapsiperheen "onneen". Mikä siinä on naisille niin vaikea ymmärtää, että miehen elämä menee enemmän tai vähemmän kriisiin lapsen syntyessä. Pelottavaahan tuossa on, että lähes kaikki fiilikset olivat tuttuja.



Oikein vastsasta viilsi lukea aikataulufanatismista.



Muistan vielä yli kymmenenkin vuoden jälkeen tämän tilanteen ja fiiliksen. Ensin nainen narisee aina ja koko ajan miten kamalaa on, kun joutuu vain lapsen kanssa olla kotona. No, sovimme (siis sovimme ihan selvästi), että käydään yhdessä vähän "katsomassa ihmisiä" kauppakeskuksessa. Painoin veren maku suussa työpäivän ja selvitin kolme akuuttia kriisitilannetta, että olin paikalla sovittuna aikana (taisi olla viisi) valmiina kuin partiopoika viemään perheen kahville, jätskille yms. ja antaakseni äidille mahdollisuuden hoitaa "omia asioitaan" vaikka edes tunnin ajan.



Emme lähteneet mihinkään. Jonkun iltapäiväruokailun ajankohta oli mennyt 20 minuuttia väärin ja päivä oli peruuttamattomasti pilalla.



Oman ketjunsa aihe jossain miesforkalla olisi tuo äärimmäinen henkinen paine hoitaa leipä pöytään, katto pään päälle ja auto alle ja samalla täyttää naisen vaatimukset olla toinen äiti.

Oman ketjunsa aihe jossain miesforkalla olisi tuo äärimmäinen henkinen paine hoitaa leipä pöytään, katto pään päälle ja auto alle ja samalla täyttää naisen vaatimukset olla toinen äiti.

monessako perheessä mies enää elättää? Itse tienaan enemmän kuin mieheni, tosin näin äitiysvapaalla hiukan vähemmän, mutta olen pystynyt säästämään omista menoistani niin, että miehen taloudelliseen tilanteeseen ei ole tullut mitään muutosta. Saako tässä tilanteessa mielestäsi vaatia, että mieskin hoitaisi vauvaa edes viikonloppuisin puolet ajasta?

Huomasitko muuten itse kirjoituksestasi sen arvovalinnan, ettei isä voi hoitaa pientä lasta? Hoitaa lasta = olla toinen äiti.

Minulle ja varmasti monelle muullekin naiselle olisi äärimmäisen helppoa ja rentouttavaa tehdä työpäivä ja sen jälkeen mennä kauppakeskukseen jätskille. Mies tekee tästäkin ongelman, aivan kauheaa että pitää olla ihan VIIDELTÄ kotona ja mennä perheen kanssa kauppaan. Voi miespoloa, ihmekös tuo jos alkaa tulla ruumiita.



Turha myöskään jauhaa tuota "tuon leivän pöytään ja olen toinen äiti", juurihan tässä joku mies mesosi että vaikka oli kotona työttömänä ei suostunut hoitamaan lasta koska se "ei sovi hänelle".



Näiden "hyvien" neuvojen ristitulessa menee ihan sanattomaksi, aina kerrotaan kuinka miehelle tulee antaa vastuuta niin hän ottaa sitä kyllä, ja sitten kun yksilapsisen perheen isältä odotetaan edes jonkinlaista osallistumista niin hän yrittää tappaa vaimonsa.

Oman ketjunsa aihe jossain miesforkalla olisi tuo äärimmäinen henkinen paine hoitaa leipä pöytään, katto pään päälle ja auto alle ja samalla täyttää naisen vaatimukset olla toinen äiti.

monessako perheessä mies enää elättää? Itse tienaan enemmän kuin mieheni, tosin näin äitiysvapaalla hiukan vähemmän, mutta olen pystynyt säästämään omista menoistani niin, että miehen taloudelliseen tilanteeseen ei ole tullut mitään muutosta. Saako tässä tilanteessa mielestäsi vaatia, että mieskin hoitaisi vauvaa edes viikonloppuisin puolet ajasta?

Huomasitko muuten itse kirjoituksestasi sen arvovalinnan, ettei isä voi hoitaa pientä lasta? Hoitaa lasta = olla toinen äiti.

Koska minä tienaan enemmän kuin mieheni, niin omalla miehelläni tai kenelläkään muulla miehellä tuo ei voi pitää paikkaansa. MOT.

Toinen äiti sanavalinta on ihan tarkoituksella valittu ja vaatii vähän enemmän ymmärrystä kuin mitä kommentissa on. Mietipä sitä.

Mutta tässä anti tähän ketjuun, ei tämä johda mihinkään.

Mies on käynyt yhtä lailla töissä ennen lastakin. Ennen lasta on myös löytynyt auto, katto pään päälle ja ruokaa kaappiin. Ja kas, kun nainen jää äitiyslomalle (jolloin yhä useammin maksaa äitiyspäivärahastaan puolet menoista), mies muuttuukin tavallisesta työssäkäyjästä sankarilliseksi elättäjäksi, jonka harteilla koko lauman toimeentulo makaa.

Oman ketjunsa aihe jossain miesforkalla olisi tuo äärimmäinen henkinen paine hoitaa leipä pöytään, katto pään päälle ja auto alle ja samalla täyttää naisen vaatimukset olla toinen äiti.

monessako perheessä mies enää elättää? Itse tienaan enemmän kuin mieheni, tosin näin äitiysvapaalla hiukan vähemmän, mutta olen pystynyt säästämään omista menoistani niin, että miehen taloudelliseen tilanteeseen ei ole tullut mitään muutosta. Saako tässä tilanteessa mielestäsi vaatia, että mieskin hoitaisi vauvaa edes viikonloppuisin puolet ajasta?

Huomasitko muuten itse kirjoituksestasi sen arvovalinnan, ettei isä voi hoitaa pientä lasta? Hoitaa lasta = olla toinen äiti.

Koska minä tienaan enemmän kuin mieheni, niin omalla miehelläni tai kenelläkään muulla miehellä tuo ei voi pitää paikkaansa. MOT.

Toinen äiti sanavalinta on ihan tarkoituksella valittu ja vaatii vähän enemmän ymmärrystä kuin mitä kommentissa on. Mietipä sitä.

Mutta tässä anti tähän ketjuun, ei tämä johda mihinkään.

ehkäpä sitten joku mies voi ottaa äärimmäisen henkisen paineen siitä, että tienaa kotiin vähemmistöosan tuloista, eikä perhe ole mitenkään erityisen tiukilla. Mutta kyllä sellainen mies olisi henkisesti kovin hauras ja heikko!

Miten sinä et ymmärtänyt sen miehen esimerkkiä? Hänhän puhui siitä että lapselta sitten olisi jäänyt päiväunet väliin niin ei voinut ajatellakaan enää lähtöä.



On ihan oikeasti olemassa naisia jotka elää minuuttiaikatauluja. Ei voi lähteä lapsen kanssa minnekään koska hän A) syö tai B) nukkuu siitä 45 minuutin jälkeen.



Omassa suvussa on nainen jonka elämää kuormittaa aikataulutus: Lapsi kun syö puolenpäivän jälkeen niin sitten tulee unet. Silloin siis ollaan kotona.

Välipala kun lapsi herää. On sen jälkeen aikaa 2 h että voidaan tulla kotiin syömään ja nukkumaan.



Ilta menee tankatessa ja iltatoimissa. Ei voi lähteä minnekään.



Se on oikeasti perheessä ongelma jos kumppani sanoo että kyllä voisi ehtiä käymään äkkiä jossain asialla, koska aikaa on puolituntia mutta toinen pelkää ettei ehdi ja aikataulu myöhästyy.



Sitten on niitä tilanteita ettei lapsi nukukaan päiväunia ja tilanne taas muuttuu koska lapsi ei voi mennä autoon koska nukahtaa sinne ja koko ilta olisi kuulemma pilalla jos päiväunirytmi muuttuu, kun oikeasti se lapsi menisi kuitenkin nukkumaan tunnin päästä.



Minusta se on juurikin normaalia että miehen tultua kotiin voisi lähteä kaupungille kuten tuo joku mies ehdotti, mutta sinä solvaat. Miksi?

Koska ei voi lähteä sillä lapsen kuuluu nukkua silloin päiväuniaan.



Rytmiä ei vaan voi muuttaa niin että syöttää lapsen niin että ollaan valmiiksi syöty kun mies tulee kotiin ja voisi lähteä. Lapsi voisi nukkua siellä vaunuissa?



Mutta kuten sanoin: on naisia joille se ei vaan käy: koska ruokailu on klo 16.00 ja sitten vaipanvaihdot ja päiväunet omassa sängyssä. Klo 17.30 lapsi herätetään ja saa ruokaa taas klo 19. Kylpyyn klo 19.30 ja kirjaa luetaan klo 20.15. Ei sitä kuulkaa ehdi lähteä ostoksille, koska lapsen pitää olla pöydässä klo 16.00 ja nukkuu heti sen jälkeen eikä se uni odota reilua tuntia.. :(



Se että meillä joillain ei ole kyseistä ongelmaa, ei tarkoita etteikö jollain ole ja että se ei vaan välttämättä ole mitä itse tahtoo noudattaa vaan koska toinen niin tahtoo tehdä.

monessako perheessä mies enää elättää? Itse tienaan enemmän kuin mieheni, tosin näin äitiysvapaalla hiukan vähemmän, mutta olen pystynyt säästämään omista menoistani niin, että miehen taloudelliseen tilanteeseen ei ole tullut mitään muutosta. Saako tässä tilanteessa mielestäsi vaatia, että mieskin hoitaisi vauvaa edes viikonloppuisin puolet ajasta?

Huomasitko muuten itse kirjoituksestasi sen arvovalinnan, ettei isä voi hoitaa pientä lasta? Hoitaa lasta = olla toinen äiti.

Mies tienaa minua enemmän! Ja olen jäänyt hoitovapaalle ja minulla ei ole ollut mahdollisuutta "omista rahoistani" säästää. Meillä on yhteinen tili ja maksetaan laskuja kun tilillä on rahaa.

Mieheni on ollut työttömänäkin joskus ja minä olen kannatellut perheen taloutta mutta siitä ei tässä taidettu puhua että olisi talous ollut tiukkaa ja kuka tienaa vaan nainen oli kotona ja mies kävi työssä tai nainen oli raskaana ja mies hakkasi silloinKIN naisen.

Siitä mitä siellä kotona on tekeillä ja pidetään kulisseja vaikka apua tarvitaan.

Tuolla tappoa yrittäneellä miehellä ei ollut lapsenakaan toimintatapoja riitatilanteissa vaan on juostu ja hakattu heitelty klapeja ja miten ne riidat on alkanut? Poika on ärsyttänyt ja juossut karkuun ja hän ärsyyntyi kotona ja takaa-ajoi vaimoaan.