Pitääkö tätäkin vain sietää miehen lapsilta?

Äitihahmoksi on vaikea ryhtyä ihan vain omalla päätöksellä. Hänhän on tavannut lapset vasta parikymmentä kertaa ja välissä on aina viikkoja. Jos jokainen tapaaminen on yhtä vaikea, on myös siteen syntyminen vaikeaa. On vaikea tutustua, jos pitää kokoa ajan komentaa. Avainhenkilö on isä. Hänen pitäisi selvitä lastensa kanssa ilman, että ap hoitaa osan isänvastuista. Ehdottaisin, että ap ei ole paikalla koko aikaa, kun lapset ovat isällään. Hänen kannattaisi keksiä niille viikonlopuille jotain tosi mukavaa ja olla osa ajasta miehen ja lasten kanssa. Miehen taas pitää sitoutua huolehtimaan lapsista ja korjaamaan heidän sotkunsa. Niinhän me ydinperheellisetkin joudumme tekemään. Ei meille tule tänne rakastajia pesemään pissoja ja kieltämään kirjojen repimistä. Ap:n pitää saada keskittyä ihmissuhteeseen lasten kanssa ja isän pitää hoitaa isänvelvollisuutensa. Niin tilanne voi joskus parantua ja luonnollistua.

Miksi osaa meidän lapsista ei sitten ole koskaan "tarvinnut laittaa kuriin", vaikka kaikilla on sama kasvatus?

Temperamentteja on ihan oikeasti...

inhoan tuota "kaikilla sama kasvatus, miksi ei toimi"-mantraa. Ja ihmettelen miten kukaan voi oikeasti kysyä jotain noin tyhmäää.....

Katsos kun ihmiset on niin kovin erilaisia. Se mikä toimii toiselle, ei toiselle toimikaan. On mullakin kolme poikaa, joista kaksi ensimmäistä on rauhallisia ja rakentavia ja oikeudentuntoisia ja haluavat noudattaa lähtökohtaisesti kaikkia sääntöjä.

Sitten on kolmas, joka on aivan kaikkea muuta. Idioottihan mä olisin, jos yrittäisin tuota kolmatta vaan vähän hennosti puheella ohjata, kun se ei kertakaikkiaan hänen kanssaan toimi. Hänen kanssaan pitää suunnilleen painia jotta asiat menee jakeluun, ja hän tarvitsee n 10 kertaa enemmän sääntöjen toistamista ja fyysistä ohjausta ja vierestä vahtimista kuin isoveljensä yhteensä.

Jos me mennään vaikka johonkin kyläpaikkaan, jutellaan usein lasten kanssa etukäteen miten siellä käyttäydytään. Tuo pikkuriiviö osaa kaikki täydelliset vastaukset hyvään käytökseen. Vaan kun päästään perille, taas pitää olla vieressä, vahtia, ohjata, opastaa, käydä välillä rauhoittumassa jne.

Näillä toimilla, eli varsin erilaisilla kasvatuksilla saman perheen sisässä meillä on kuitenkin kolme suurimmaksi osaksi hyvin käyttäytyvää lasta. Ja vaikka se lapsi ei aina käyttäytyisi hyvin, ja olisi vaikeasti ohjattava, niin hommahan menee vain niin, että säännöistä pidetään kiinni ja piste. ELi ei taivastella ja väännellä käsiä, että tuolla se taas tekee tuhojaan ja pieksee sisaruksiaan, vai ei-toivottu käytös keskeytetään tavalla tai toisella. Jos se sisarusten kanssa toimi puheella, mutta tämän kanssa ei, niin sitten se lopetetaan fyysisesti, eli estetään se toiminta.

Ja jo pienen lapsen, 3-4-vuotiaan voi laittaa siivoamaan omia jälkiään, jos kysymys on ollut ihan hölmöilystä. Kyllä mä ainakin teen niin tuon meidän vilpertin kanssa. Sen ei tarvitse olla mikään rangaistus sen ihmeemmin, vaan pieni opetus elämän syy-seuraussuhteista. Että jos piirtää seinään, niin sen puhdistaminen on aika raskasta hommaa...

Ehkäpä tutustua sen verran, että tietää, osaako niitä lapsiaan kasvattaa, onko halua ja intoa hoitaa heitä,opastaa heitä, ottaa osaa elämään ja jopa yllättäen vaatiakin heiltä jotain (kuten hyvää käytöstä).



Äitipuoli ei ole virallisesti vastuussa mutta oman elämänsä pilaamisesta hän toki on. Lisäksi häneltä odotetaan aikuisen ihmisen otetta. Hän on tosiasiassa tiennyt, minkälaisen paketin ottaa. Tuskin mies on niitä lapsiaan salannut.

En ole vielä puhunut miehen kanssa, illemmalla vasta on siihen mahdollisuus.

Pakko puolustautua sen verran, että lasten äiti ei todellakaan ole se mallikasvattaja. Niillä on siellä oikeasti asiat aika rempallaan, ls-ilmoituskin on tehty jokin aika sitten, mutta mitään ei ainakaan toistaiseksi ole tapahtunut. Talous on täysin retuperällä (äiti korviaan myöten veloissa), lapset eivät ole aina saaneet edes lämmintä ateriaa päivällä kun ovat meille tulleet illalla, usein ovat sen näköisiä etteivät ole hetkeen käyneet suihkussakaan jne. En mitenkään pysty uskomaan, että äiti kasvattaisi hyvin ja johdonmukaisesti. Varmasti kahden pienen kanssa on hyvin rankkaa, mutta silti.

Lapset ovat meillä yleensä joka toinen viikonloppu, ei "silloin tällöin". Välillä ovat useammin. Viikolla ei ole mahdollisuus heitä ottaa, asumme sen verran kaukana etteivät esim. iltakyläilyt onnistu.

Käytämme rangaistuksena jäähyä. Se ei vain tehoa. Sitä käytetään oikein perinteisesti supernannyn tapaan, eli ensin sanotaan, sitten varoitetaan ja sitten jäähylle. Ei mitään vaikutusta. Voisiko joku kertoa tehokkaamman rankaisutavan? Mikään keskustelu ja perusteleminen ei auta, eikä 3v vielä sellaista ymmärräkään.

Syliä ja rakkautta varmaan tarvitsevat, mutta minä en sitä pysty antamaan. Emme ole niin läheisissä väleissä ja se tuntuisi teeskentelyltä.

Sen verran vielä, ettei meidän kotimme säännöt ole heille mitenkään uusi juttu. Olen asunut miehen kanssa yhdessä vuoden verran, saman ajan ovat lapset käyneet meillä. Säännöt ovat olleet koko ajan samat.

Teillä käy siis paikalla miehesi lapsia, jotka eivät saa todennäköisesti kotonaan tarpeellista perushoitoa ja turvaa, eikä sitä teilläkään anneta, koska lapset ovat liian hankalia.

Uutinen: nuo lapset eivät tule muuttumaan kivemmiksi ja ihanammiksi rangaistuksilla. He eivät selvästikään ole mitään rajattomia lellipentuja, joiden curling-kasvattava äityli ei saa heitä kuriin. Paljon todennäköisimmin he ovat emotionaalisesti heitteillä olevia pieniä ihmisiä, jotka eivät saa tarvittavaa kiintopistettä elämäänsä teilläkään.

Tilanne noiden lasten kannalta kuulostaa todella ikävältä. Kunpa miehesi ja sinä nyt heräisitte todellisuuteen ja alkaisitte ymmärtää mitä nuo lapset oikeasti tarvitsevat: kehuja, kiitoksia, rakkautta ja hyväksyntää. Jos tulee sotkuja ja tehdään tyhmiä, lapset mukaan siivoamaan sotkuja, mutta ei siitä sen ihmeempää numeroa ja hirveitä rangaistuksia tarvitse tehdä.

samassa tilanteessa, koska en todellakaan menisi yhteen miehen kanssa jolla on tuollainen asenne, mitä ap:n miehellä on. Toisekseen olen aina tykännyt paljon lapsista ja omalla kohdallani olisin kyllä tehnyt paljon lasten eteen jos sellaisia olisi miehen mukana tullut. Enkä missään nimessä olisi muuttanut miehen kanssa noin nopeasti yhteen, varsinkin kun lapset ovat noin pieniä eikä kukaanm ole tilanteen tasalla. Eli ap:n oma valinta. Lapset eivät voi valita. Aikuiset voivat

Ehkäpä tutustua sen verran, että tietää, osaako niitä lapsiaan kasvattaa, onko halua ja intoa hoitaa heitä,opastaa heitä, ottaa osaa elämään ja jopa yllättäen vaatiakin heiltä jotain (kuten hyvää käytöstä).

Äitipuoli ei ole virallisesti vastuussa mutta oman elämänsä pilaamisesta hän toki on. Lisäksi häneltä odotetaan aikuisen ihmisen otetta. Hän on tosiasiassa tiennyt, minkälaisen paketin ottaa. Tuskin mies on niitä lapsiaan salannut.

En minä ainakaan tiennyt, millaisen paketin todellisuudessa saan, kun aloitin seurustelun jne miehen kanssa jolla oli lapsia edellisestä liitosta.

Ei niitä lapsia puolin tai toisin salailtu. Mutta mitä kaikkea eteen tuli, en todellakaan osannut varautua. En omista kristallipalloa, en ole selvännäkijä. se, että on lapsia ex-liitosta, ja että lasten kansaa tulee kaikenlaista on aivan eri asia kuin se, että mitä tuli ainakin meillä sitten eteen.

Vai tiedtätkö sinä, mitä saat, kun alat odottaa lasta ja sitten se lapsi syntyy. Että tiesithän sinä, mitä siitä seuraa, kun on raskaana ja lapsi on siinä - ja oikeasti se voi olla aivan mitä vain, KAIKKI variaatiot on mahdollisia! Jos varautuu siihen, että lapsi kuolee kohtuun, kuolee pian syntymän jälkeen, syntyy vammaisena, vammautuu synnytyksessä, vammautuu myöhemmin.. varaudut siihen, ja kun se tulee kohdalla, osaat olla tyyni ja toimia ns. oikein, aikuismaisesti, kuten oppikirjassa, kliinisesti. Tunteet - pah! mitä ne on! Mielipaha, pettymys, itku, ristiriita, voimattomuus, turhautuminen - miten lapsellista, ei aikuinen ihminen noin. Masennus, romahdus - heikkoutta, mene hirteen ja katoa täältä turha ihminen.

Ei sitä millään voi tietää, mitä oikeasti saa, kun alkaa olemaan toisen ihmisen kanssa eikä voi tietää, mitä saa kun saa lapsia, omia tai toisen tekemiä.

Ja uusperhekuviossa on niin monta liikuvaa osaa, niin monta ihmistä mukana, että ihan turha ensimmäisenä vastuuttaa, syyttää tai syyllistää sitä äitipuolta! vastuu on vanhemmilla! vain ja yksin heillä, omista lapsistaan!

ja vaikka mitä olisi, mikään ei voi antaa oikeuden käyttäytyä huonosti tai loukkaavasti!

Kysyin kerran eräältä psykologilta (nainen), missä iässä lasta voi alkaa vastuuttamaan omasta käytöksestään.

Hän vastasi: heti siinä vaiheessa kun syntyy.

Tällä hän tarkoitti sitä, että ikätasoisesti ohjataan tietyyn käytökseen ja jos käytös on -vaikkapa juuri tahallisesti- huonoa, siihen puututaan.

Ja niin, tiedän että alatte saivartelemaan vastasyuntyneestä mutta asian ydin on se, että vaikka 3 ja 5 v:t ovat aivan sekaisin ja ymmällään erosta, joka on jo monta vuotta vanha asia, heidän käytöstään ei tule hyväksyä, vaan siihen tulee puuttua. ja näissä uusperhekuvioissaKIN se on vanhempien tehtävä. ei viikonloppu-äitipuolen.

mennä näin mutkalle. MIkä siinä VÄLITTÄMISESSÄ on niin vaikeaa? Miksi on niin vaikea käsittää että lapset ovat pieniä, aikuisten armoilla ja tarvitsevat rakkautta? Ja aikuinen voi sitä heille antaa? Eikä sillä ole väliä mikä on aikuisen juridinen suhde lapseen, vaan mikä on lapsen ja aikuisen FYYSINEN etäisyys. Jos lähelläsi on lapsi joka tarvitsee sulta turvaa niin MILLAINEN IHMINEN ei vastaa tähän? Tällä palstalla tämä yksinkertainen, inhimillinen peruskysymys kääntyy tuhansille käsittämättömille mutkille, ja tulee mieleen että ovatko ihamiset jotenkin seonneet vai mistä on kyse?

Ja ap; jos aiot jatkaa tuossa kuviossa; voit välittää lapsista ja auttaa heitä-jo kovia kokeneita pieniä- elämänsä alkuun; antaa heille rakkautta ja se tulee palkitsemaan sinut moninkertaisesti. Tai voit olla antamatta- ja senkin löydät varmasti edestäsi. Merkityksesi ja valintasi noiden lasten elämässä voi olla hyvinkin merkittävä, ihan suuntaan jos toiseenkin. Onko kivampaa sitten vanhempana kun mukavat nuoret muistavat sua, turvautuvat sinuun, haluavat jakaa jotain kanssasi tai vaihtoehtoisesti elämäsi on täynnä vihaa, epäluottamusta, katkeruutta- ja lasten elämä samoin? SÄ VOIT VALITA.PIenet lapset ovat aikuisten valintojen armoilla. Välittää/hylätä. Siinä se. Kertoo myös mitä itse olet. Selitykset ovat vain selityksiä.

ap:n miehen lapsia. Todella sääli.





Kukaan ap, isä, äiti, ei ole kykeneväinen antamaan lapsille sitä rakkautta mitä he tarvitsisivat.



Ja ap on osaltaan ihan yhtä syyllinen, kun kuvioon on tietoisesti lähtenyt.

Ei ole ihan helppo rakastaa sellaisia vieraita ihmisiä, jotka vielä käyttäytyvät hankalasti.



Meillä ei ole mitään sellaista sisäänrakennettua rakkautta, joka kohdistuu rajattomasti kaikkiin pieniin ihmisiin. Omaan, itse synnytettyyn ja tarkoituksella ja rakkaudella tehtyynkin lapseen kiintyminen vie aikansa, eikä edes oman lapsen rakastaminen ole ihan itsestään selvää.



Aloittajaa tästä on turha syyllistää. Jos ei rakasta niin sitten ei, mutta kyllä lapsia voi silti kasvattaa asiallisesti.

Vai kuvitteletteko tosissanne jokaisen päivähoitajan suuresti rakastavan hoidossaan olevia vieraita lapsia? Tuskinpa sentään, mutta eivät he silti anna kakaroiden särkeä tavaroita, eivät kaataa maitoa tietokoneelle, rääpiä konvehteja ym.



Sekä aloittaja että hänen miehensä ovat vaan täydellisesti hukassa pienten lasten kasvatuksen ja varsinkin valvominen osalta. Kumpikaan ei ole oivaltanut, että varsinkin vilkkaita lapsia on vahdittava IHAN KOKO AJAN.

mennä näin mutkalle. MIkä siinä VÄLITTÄMISESSÄ on niin vaikeaa? Miksi on niin vaikea käsittää että lapset ovat pieniä, aikuisten armoilla ja tarvitsevat rakkautta? Ja aikuinen voi sitä heille antaa? Eikä sillä ole väliä mikä on aikuisen juridinen suhde lapseen, vaan mikä on lapsen ja aikuisen FYYSINEN etäisyys. Jos lähelläsi on lapsi joka tarvitsee sulta turvaa niin MILLAINEN IHMINEN ei vastaa tähän? Tällä palstalla tämä yksinkertainen, inhimillinen peruskysymys kääntyy tuhansille käsittämättömille mutkille, ja tulee mieleen että ovatko ihamiset jotenkin seonneet vai mistä on kyse? Ja ap; jos aiot jatkaa tuossa kuviossa; voit välittää lapsista ja auttaa heitä-jo kovia kokeneita pieniä- elämänsä alkuun; antaa heille rakkautta ja se tulee palkitsemaan sinut moninkertaisesti. Tai voit olla antamatta- ja senkin löydät varmasti edestäsi. Merkityksesi ja valintasi noiden lasten elämässä voi olla hyvinkin merkittävä, ihan suuntaan jos toiseenkin. Onko kivampaa sitten vanhempana kun mukavat nuoret muistavat sua, turvautuvat sinuun, haluavat jakaa jotain kanssasi tai vaihtoehtoisesti elämäsi on täynnä vihaa, epäluottamusta, katkeruutta- ja lasten elämä samoin? SÄ VOIT VALITA.PIenet lapset ovat aikuisten valintojen armoilla. Välittää/hylätä. Siinä se. Kertoo myös mitä itse olet. Selitykset ovat vain selityksiä.

Juuri näin. Välittää voi aina ja antaa positiivista huomiota. Ei ap:n tarvitse tulisesti rakastaa lapsia, mutta on aikuisen ihmisen valinta, miten suhtautuu pieniin lapsiin, jotka tarvitsevat aikuisia, tukea ja positiivista huomiota heiltä. "Irtisanoutuminen" tästä kertoo vain kylmästä suhtautumisesta, itsekkyydestä ja siitä, että ap on itse vielä kakara. Isän kuuluu osoittaa rakkauttaankin lapsiin läheisyydellä jne., mutta kyllä jokainen aikuinen voi suhtautua lapsiin lämpimästä, jos vain haluaa. Ja kannattaa hoitaa myös sitä kasvatuspuolta, niin kaikki positiivinenkin yhdessäolo on helpompaa toteuttaa.

Vai kuvitteletteko tosissanne jokaisen päivähoitajan suuresti rakastavan hoidossaan olevia vieraita lapsia?

No ei varmasti rakasta, mutta onpa silti valtavasti eroja hoitajissa, miten lämmin tai kylmä suhtautuminen lapsiin on. On selvästikin näitä, jotka ap:n tavoin eivät anna mitään lapselle, koska eivät "voi rakastaa" näitä lapsia. Kyse voi näiden kohdalla olla siitäkin, että he eivät ole ikinä olleet rakastettuja tai eivät ole saaneet postiivista huomiota. He eivät kerta kaikkiaan osaa.

Sitten taas on inhimillisiä ihania hoitajia, jotka hoitavat toki työnsä asiallisesti, mutta saavat myös synnytettyä luottamuksen ja lämpimän suhteen lapseen. Se on ihan aikuisen oma valinta, millaista ilmapiiriä säteilee ympärilleen ja millaisen kasvuympäristön lapselle tarjoaa. Ei ole vain on-off - rakkautta tai sitten täysin jääkylmää.

Ei ole ihan helppo rakastaa sellaisia vieraita ihmisiä, jotka vielä käyttäytyvät hankalasti. Meillä ei ole mitään sellaista sisäänrakennettua rakkautta, joka kohdistuu rajattomasti kaikkiin pieniin ihmisiin. Omaan, itse synnytettyyn ja tarkoituksella ja rakkaudella tehtyynkin lapseen kiintyminen vie aikansa, eikä edes oman lapsen rakastaminen ole ihan itsestään selvää. Aloittajaa tästä on turha syyllistää. Jos ei rakasta niin sitten ei, mutta kyllä lapsia voi silti kasvattaa asiallisesti. Vai kuvitteletteko tosissanne jokaisen päivähoitajan suuresti rakastavan hoidossaan olevia vieraita lapsia? Tuskinpa sentään, mutta eivät he silti anna kakaroiden särkeä tavaroita, eivät kaataa maitoa tietokoneelle, rääpiä konvehteja ym. Sekä aloittaja että hänen miehensä ovat vaan täydellisesti hukassa pienten lasten kasvatuksen ja varsinkin valvominen osalta. Kumpikaan ei ole oivaltanut, että varsinkin vilkkaita lapsia on vahdittava IHAN KOKO AJAN.

kun välittää ja hoivaa. Toiselle antaminen herättää rakkautta. Kyllä ap:ta voi syyllistää ja pitääkin, jos aikuinen ihminen katsoo sivusta ja vinkuu kun pienet lapset jäävät heitteille. Totta h******ssä se on ap;nkin syy jos hän on niissä tilanteissa on mukana. Itsekäs, epäkytpsä ihminen. Ei sellaista päähän kuulu silitellä. Aikuisilla on vastuu lapsisista. Piste.

Vai kuvitteletteko tosissanne jokaisen päivähoitajan suuresti rakastavan hoidossaan olevia vieraita lapsia?

No ei varmasti rakasta, mutta onpa silti valtavasti eroja hoitajissa, miten lämmin tai kylmä suhtautuminen lapsiin on. On selvästikin näitä, jotka ap:n tavoin eivät anna mitään lapselle, koska eivät "voi rakastaa" näitä lapsia. Kyse voi näiden kohdalla olla siitäkin, että he eivät ole ikinä olleet rakastettuja tai eivät ole saaneet postiivista huomiota. He eivät kerta kaikkiaan osaa. Sitten taas on inhimillisiä ihania hoitajia, jotka hoitavat toki työnsä asiallisesti, mutta saavat myös synnytettyä luottamuksen ja lämpimän suhteen lapseen. Se on ihan aikuisen oma valinta, millaista ilmapiiriä säteilee ympärilleen ja millaisen kasvuympäristön lapselle tarjoaa. Ei ole vain on-off - rakkautta tai sitten täysin jääkylmää.

ja välittämistä. On olemassa ihan vaan rakkaudellinen asenne. Aikuinen joka ei pysty suhtautumaan lapseen asenteella joka on lämmin ja välittävä on ihmishirviö. En mäkään rakasta sukulaisten/naaurien lapsia kuten omiani, mutta tunnen heitä kohtaan lämpimiä tunteita, välitän heitä jo ihan siksi että ovat lapsia jotka kaipaavat aikuiselta positiivista huomiota ja mitä enemmän suhtaudun heihin lämmöllä, sen enemmän heistä pidän, ihan riippumatta siitä mitä mieltä olen esim. heidän luonteestaan, kasvatuksestaan, vanhemmistaan. ON pöyristyttävää kuinka kehittymättömiä, itsekekseisiä, lapsellisia aikuiset ihmiset ovat!

Ei ole ihan helppo rakastaa sellaisia vieraita ihmisiä, jotka vielä käyttäytyvät hankalasti. Meillä ei ole mitään sellaista sisäänrakennettua rakkautta, joka kohdistuu rajattomasti kaikkiin pieniin ihmisiin. Omaan, itse synnytettyyn ja tarkoituksella ja rakkaudella tehtyynkin lapseen kiintyminen vie aikansa, eikä edes oman lapsen rakastaminen ole ihan itsestään selvää. Aloittajaa tästä on turha syyllistää. Jos ei rakasta niin sitten ei, mutta kyllä lapsia voi silti kasvattaa asiallisesti. Vai kuvitteletteko tosissanne jokaisen päivähoitajan suuresti rakastavan hoidossaan olevia vieraita lapsia? Tuskinpa sentään, mutta eivät he silti anna kakaroiden särkeä tavaroita, eivät kaataa maitoa tietokoneelle, rääpiä konvehteja ym. Sekä aloittaja että hänen miehensä ovat vaan täydellisesti hukassa pienten lasten kasvatuksen ja varsinkin valvominen osalta. Kumpikaan ei ole oivaltanut, että varsinkin vilkkaita lapsia on vahdittava IHAN KOKO AJAN.

kun välittää ja hoivaa. Toiselle antaminen herättää rakkautta. Kyllä ap:ta voi syyllistää ja pitääkin, jos aikuinen ihminen katsoo sivusta ja vinkuu kun pienet lapset jäävät heitteille. Totta h******ssä se on ap;nkin syy jos hän on niissä tilanteissa on mukana. Itsekäs, epäkytpsä ihminen. Ei sellaista päähän kuulu silitellä. Aikuisilla on vastuu lapsisista. Piste.

Totta. Nykyaikana on niin hirveän kova tarve ulkoistaa kaikki tekeminen ja välittäminen jollekin muulle ja jos pienikin oikeutus tälle löytyy (ei ole minun lapsi), siihen tartutaan. Mutta kun se menee tosiaan niin, että keitä lapsia siinä saman katon alla onkin, niin kyllä _kaikilla aikuisilla_ on velvollisuus välittää ja hoitaa lapsia hyvin. Ei ole mitenkään hyväksyttävää tai selitettävissä, että "en mä vaan voi rakastaa niitä, ei mun tarvii tehdä Mitään niiden eteen". Tämä ei vain käy. Vaikkei rakastaisikaan, jokainen aikuinen voi olla hyvä aikuinen lapselle ja muodostaa luottamuksellisen suhteen lapseen. Jos niin luulee, on helvetin nuori ja tyhmä tai vain jotenkin tunne-elämältään sekaisin.

että molemmat lapset saavat hetken omaa aikaa isän kanssa. Eli jakaudutte kahteen porukkaan, jolloin kumpikin lapsi saa sen oman hetken isän kanssa :)

Sillä minä, isän uusi vaimo, haluan mennä lasten edelle, ja lasten pitää se vain hyväksyä. Että minä olen ykkönen. Lapset saavat tulla meille, mutta MINUN ehdoillani.

ap

Joku käyttää törkeästi hyväkseen sitä faktaa, että kuka vaan voi sanoa netissä olevansa mikä vaan.

Ei ole ihan helppo rakastaa sellaisia vieraita ihmisiä, jotka vielä käyttäytyvät hankalasti.

Meillä ei ole mitään sellaista sisäänrakennettua rakkautta, joka kohdistuu rajattomasti kaikkiin pieniin ihmisiin. Omaan, itse synnytettyyn ja tarkoituksella ja rakkaudella tehtyynkin lapseen kiintyminen vie aikansa, eikä edes oman lapsen rakastaminen ole ihan itsestään selvää.

Aloittajaa tästä on turha syyllistää. Jos ei rakasta niin sitten ei, mutta kyllä lapsia voi silti kasvattaa asiallisesti.

Vai kuvitteletteko tosissanne jokaisen päivähoitajan suuresti rakastavan hoidossaan olevia vieraita lapsia? Tuskinpa sentään, mutta eivät he silti anna kakaroiden särkeä tavaroita, eivät kaataa maitoa tietokoneelle, rääpiä konvehteja ym.

Sekä aloittaja että hänen miehensä ovat vaan täydellisesti hukassa pienten lasten kasvatuksen ja varsinkin valvominen osalta. Kumpikaan ei ole oivaltanut, että varsinkin vilkkaita lapsia on vahdittava IHAN KOKO AJAN.

Ihan normaalilta kuulostaa toi sotkeminen ja vandalisointi. Sellaisia lapset ovat. Oireilu erosta voi tulla kuukausien viiveellä, ehkä just, kun on riittävän vakaata.



On hyvä, että mietit, miksi näin tapahtuu. Yksi vaihtoehto on pohtia, miksi lapset sotkevat. Ehdottaisin, että ottasit selvää miten tyhmiä noin pienet lapset ovat; sinä järkeilet aikuisen järjellä, että miksi näin. Lapset alkavat saavuttaa saman kypsyyden ajattelussa ja toisten huomioimisessa siinä 12-vuoden iästä alkaen.



Toki käytöstapoja tulee koko ajan asettaa, sitä kasvatusta siis harjoittaa. Jos ne saivat noin paljon aikaan tuhoa ja se on sinusta liikaa, niin tästä voidaan aikuisten kesken vetää johtopäätös, että ette osaa kasvattaa ja hoitaa niitä lapsia. Jos ne meinaa tärvellä ja sotkea: ennaltaehkäiskää. Lapset koko ajan toisen silmien alla. Kirjoja ei itsekseen lukuun, jos niitä revitään. Kaikki pois ulottuvuilta, lapsilukkoja kaappeihin.

Se ei tarkoita (pelkästään) sitä, että kielletään ja komennetaan. Kuri on paljon hienovaraisempi käsite kuin käskyttäminen.



Onko teillä päivässä jokin toimintasuunnitelma, kun lapset ovat teillä? Meinaan että tuon ikäiset TARVITSEVAT ulkoilmaa.



En tarkoita ylenmääräisiä aktiviteetteja, ei noita tarvitse viihdyttää (näyttävät hyvin osaavan sen itsekin) vaan sitä, että pää ja kroppa uupuvat samaan tahtiin.



Jos ovat liian pieniä olemaan ulkona yksin, niin ukko pihalle lastensa seuraksi ja sinä hoidat siivoushommat siinä välissä. Tai toisin päin, jos ajattelet sen olevan helpompaa.



Tää ei ehkä kuulosta sinusta loogiselta, mutta noin pienten lasten kanssa on vielä oikeasti helppoa. Niiden arki pitää ottaa haltuun - ja se tarkoittaa sitä, että kitinöistä huolimatta vastaat(te) ulkoilusta, syömisestä ja nukkumaanmenosta. Sekä hygieniasta.



Muu on laiskuutta. Pienten kanssa ei laiska pärjää. Mutta kun rutiinit on kunnossa, homma toimii.

Juu, ton tekosyyn kuulee valitettavan usein.

Ja samaan hengenvetoon muistutan, että maailmassa on myös eloisampia lapsia kuin sun lapset.

Ihanko se estäis sen kasvatuksen.

vaan vain muistutus. Totta tuo, että kaikenlaiset lapset on kasvatettava.

Mutta kun joku tulee pätemään, ettei heillä ole ikinä ollut tuollaista, niin silloin on selvästi syytä muistuttaa, että toisenlaisiakin lapsia on. Jos jonkun äidin lapsilla ei ole ikinä tullut sitä ikävaihetta, milloin todella vikkelästi toteuteaan kaikkea hullua mitä päähän pälkähtää, niin se ei tarkoita sitä, ettei muiden lapsilla tulisi.

Ja jos lapsi osuu olemaan sellainen, joka tarvii tuhat toistoa ennen kuin oppii, niin siinä on nopeammin oppivien lasten äitien turha viisastella, että ei meillä vaan tuollaista.

Sillä välin, kun sitä tuhatta toistoa kasvatuksessa suoritetaan, niin kaikkea ehtii tapahtua. Kasvattaminen on kesken ja tulosta tulee ehkä parin vuoden sisään. Sillä välin lapsi saattaa olla aika mahdoton.

Jonkun lapsi uskoo parilla sanomisella. Lapset kun ovat temperamentiltaan erilaisia. Totta kai äidin on silloin vaikea uskoa, että joku muu lapsi tarvii samaan kirjaimellisesti tuhat toistoa.

Jotta ei tule luultua, että kaikki lapset uskovat säännöt yhtä helposti, niin kannattaa vähän lukea lapsista ja kasvatuksesta, ettei tule oletettua liikoja ihan vain oman subjektiivisen näkemyksen kautta.

Kokeilevat selvästi rajojaan. Normaaleilta lapsilta vaikuttavat.Lasten kanssa nyt sattuu ja tapahtuu koko ajan.Löysää pipoa ja leiki lasten kanssa niin on helpompaa. Testaavat selvästi sinua ja isäänsä, että rakastetaanko heitä. Huumorilla selviää pitkälle.