Kurja "pommi" exältä.
Exäni, joka muutenkin tekee paljon kiusaa ja koittaa vaikeuttaa elämääni, pudotti nyt pommin. Ollaan sovittu lapsemme huoltajuudesta niin, että lapsi on isällään joka toinen viikonloppu. Muuten mulla.
No nyt kuulemma ei enää viikonloput sovi, kun on niin paljon töitä, voi nähdä lasta "satunnaisesti" asiasta sen enempää sopimatta arkisin joskus.
Mulla ei ole siis lainkaan omaa elämää enää jatkossa. Olin sopinut joogakurssit + pari reissua keväälle, jotka oli sovittu just noille exän viikonlopuille, mutta nyt taitaa mennä kaikki vituiksi. Mulla ei asu edes sukulaisia tms lähellä jotka voisivat silloin tällöit lasta vahtia.
Miten te muut äidit jotka olette vastaavanlaisissa tilanteissa selviätte? Olin haaveillut löytäväni vielä uuden miehen itselleni, olen kolmekymppinen, nätti ja hauska nainen, mutta kaipa se täytyy unohtaa kun missäs sellaisen miehen tapaisi kun omaa vapaa aikaa ei käytännössä enää ole.
Että hyvää uutta vuotta mulle vaan.
Kommentit (94)
Onko lapsen etu standardit joka toisen viikon lopun sopimukset. Kyllä äitien pitäisi ponnistella, että isät olisivat lastensa kanssa enemmän, eikä solmia tälläisiä sopimuksia.
Pitäisikö miehen nyt sitten kieltäytyä työstä, jolla on myös vaikutus lapsen elatukseen.
Ikävähän tilanne on, mutta pahasti näyttää siltä, että emme voi saada kaikkea ja vaan joudumme tekemään arvovalintoja.
Eikö kuitenkin ole asiat kohdillaan, kun saa viettää sitä päivittäistä arkea lapsensa kanssa, eikä tavata häntä vain standardisti.
ajatella esim tukiperhettä kerran kuukaudessa tytölle, että saisit vähän hengähtää.
Kommentoijilla ei näytä olevan mitään käsitystä yh-perheen arjesta.
Äiti ei ole itsekäs, jos hän haluaa hiukan omaa aikaa. Sitähän etäisällä on vaikka kuinka. Mun exä aikoinaan vaati, että mä en saisi lähteä baariin, kun lapsi on hänellä. Hän toki sai tehdä mitä lystäisi silloin kun lapsi oli minulla eli noin 99 prosenttia ajasta.
Ap:lle voimia. Tukiperhe on hyvä idea. Toivottavasti tartut siihen.
että näillä typeriä kommentteja heittävillä ei ole oikeasti käsitystäkään siitä millaista on olla yksin lapsen kanssa.
Sitä sitten kiillotetaan omaa sädekehää kun "minä en ole ikinä tarvinnut omaa aikaa vaikka lapsia on kymmenen ja mies tekee pitkiä päiviä". On kuitenkin täysin eri asia olla lapsen/lasten kanssa oikeasti yksin kuin olla kotiäitinä niin että mies on mukana tukemassa edes jollain tavalla.
Tai sitten nämä typerästi kommentoivat ovat niitä jotka "uhraaavat kaikkensa" niiden lapsien takia, eli eivät huoli edes siltä isältäkään apua lasten tai kodinhoidossa. Sitten kun saadaan lapsenlapsia niin vaahdotaan sille tyttärelle tai miniälle että "MINÄ en tarvinnut tuollaisia. MINÄ hoidin lapset, kodin ja työni ilman mitään apuja" kun tytär tai miniä kertoo käyvänsä kaksi kertaa viikossa jumpassa ja mies katsoo sillä aikaa lasta..
Mikä näillä typerästi kommentoivilla on myös yhteistä (etenkin tuolla "erolapsella" joka kertoi vihanneensa vanhempiaan kun ei nähnyt isäänsa kuin joka toinen viikonloppu), on se että luetun ymmärtäminen on hukassa. Sitä kun keskitytään vain siihen että ap kertoi haluavansa käydä joogakurssilla, eikä siihen mikä on se pointti asiassa.
Joten mitäpä jos te marttyyriäidit ottaisitte ja kävisitte itsekin välillä jossain ilman lapsia? Ehkäpä huomaisitte sen että edes se parin tunnin oma aika tekee vain hyvää. Ehkä teiltäkin häviäisi nuo hernepellot poskionteloista sen jälkeen.
Olen ollut kohta 2 vuotta yh, jätin miehen joka tuli yllättäen uskoon (lestadiolaisuus) painosti minua mukaan vuosia väkivallalla, fyysisesti ja henkisesti mukaan seurakuntaan.
Olen onnellinen kun pääsin miehestä eroon. Ero oli todella vaikea lähellä oli että ei kaikki jouduttu "taivaan kotiin" :(
Lapsi on isällään joka 3. viikon koska välimatka on pitkä. Kun koulu alkaa vuoden kuluttua niin sit tapaamiset muuttuu.
Ainut mikä harmittaa on se että en pääse lenkille ts. harrastamaan. Tykkään juosta ja juoksin tänä vuonna ekan puolimaratonin. Haaveilen että voisin treenata koko matkalle lähivuosina mut se on nyt mahdotonta. Olen tänne kirjoittanut ennekin et en pääse harrastamaan, liikkumaan kun olen yh. Vittuilua onlen saanut vastaukseksi, mitäs teit lapsen hullun miehen kanssa. Ja tää on tyypillistä: vie lapsi kuntosalin lapsiparkkiin. En todellakaan vie kun on ollut täyden päivän päiväkodissa! Mielummin olen kotona ja jätän liikkumisen koska lapsi on mulle kaikista tärkein asia maailmassa ja rakastan häntä valtavasti.
Olen ajatellut ostaa juoksu maton kotiin. Siitä olisi muutenkin hyötyö kun on liukkaat kelit/kova pakkanen ja lenkkeily hankalaa. Olisko kenelläkään mammalla myytävänä? :)
Nimittäin kuka muistaa sitä pientä lasta? Kirjoituksesta tuli silmille vain minä-minä-minä...
Olisko aika miettiä lastakin ja hänen tunteita..
Minusta on ihan oikeasti vastuullisen vanhemman merkki, että ajattelee omaa jaksamistaan ja hyvinvointiaan. Ap olisi alkuperäisen sopimuksen mukaan hoitanut lastaan kaikki viikot ja joka toisen viikonlopun. Isähän tässä ei lastaan ajattele, sillä mitä elämää se lapselle olisi että isä ilmoittaa lyhyellä varoajalla että nyt sopisi nähdä. Ja varmaan, tuollaiset miehet tuntien, yhtä lyhyellä varoajalla että nyt ei sovikaan, kun tuli kiirellisiä työhommia. Ihan yhtä hyvin tässä isä voi olla se vastuullinen aikuinen, joka ajattelee lastaan, eikä vaan niitä työhommiaan.
Kommentoijilla ei näytä olevan mitään käsitystä yh-perheen arjesta.
Äiti ei ole itsekäs, jos hän haluaa hiukan omaa aikaa. Sitähän etäisällä on vaikka kuinka. Mun exä aikoinaan vaati, että mä en saisi lähteä baariin, kun lapsi on hänellä. Hän toki sai tehdä mitä lystäisi silloin kun lapsi oli minulla eli noin 99 prosenttia ajasta.
Ap:lle voimia. Tukiperhe on hyvä idea. Toivottavasti tartut siihen.
Sen verran yh arjesta ymmärrän, että ex on syystä ex ja hänen varaan ei omaa elämää rakenneta. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä vanhempi, joka on itse vastuussa omasta jaksamisesta.
Ei pidä jäädä tuleen makaamaan passiivisena tilanteen vietäväksi. Tukiperhe on tosiaan hyvä idea, varsinkin ryhtyminen itse sellaiseksi. Mutta oliko ap tarkoituskaan ongelman todettuaa löytää siihen ratkaisua.
Ehkä sitä voisi pelkän yhden osapuolen syyttämisen sijaan miettiä, olisiko kummassakin vähän vikaa...mutta paha paha mies vain kiusaa kilttiä ja ahkeraa naista.
Keneen ap. sitten tuntisi olevansa parempi ihminen, jos ei saisi haukkua, kuinka huono mies hänellä on joskus ollut, kelvoton asuinkumppani jne. Mutta oiva lapsenvahti tarvittaesssa...eihän hän nyt kännipäissään lastaan löisi, eihän?!
Eikä se toisenlainen taktiikka miehen etsimiseen huono idea ole. Tietenkin sitä voi löytää baarista machon alkoholiin menevän miehen, mutta mitä sitä sellaisella, kun voi kahvilasta löytää kuivakan kirjanpitäjän.
Tuskinpa ap sen paremmin kuin muukaan lähiäiti haluaa vapaata itselleen vain siksi, että pääsee rietastelemaan. Jos sulla on noin sairas käsitys omasta vapaa-ajasta, niin käy juttelemassa jollekin valkotakkiselle ongelmistasi. Sulla ei ole terve ajatusmaailma ja eittämättä naiset ovat sulle siitä sanoneetkin, eikös vaan.
Että hyvää uutta vuotta mulle vaan.
Meinasitko siis tehdä uudelleen saman mokan ja etsiä miestä baarista? Vai väitätkö ettet saa hauskana naisena sanaa suustasi selvinpäin? Onko siis ainoa strategia se että menet sumussa baarissa ja aamulla paikat mällättyinä katsot viereesi että mitä löytyi?
Miehen löytäminen ei ole ongelma, mutta kaikki avautuu kun tajuat että et ole riippuvainen eksästäsi ja että tässä elämäntilanteessa lapsen etu on edellä. Jos eksäsi ei ole muuta työtä saanut niin siihen täytyy vaan sopeutua. Kun nyt ero on ollut parempi vaihtoehto niin silloin siitä tulee tietyt ongelmat.
Totta on että monelle ero on taivas. Pääsee rietastelemaan joka toinen viikonloppu. Eikö jumalauta kukaan uskalla olla kaunis, rietas ja onnellinen suhteessa? Miten ihmeessä meidän arvot on näin karut että suhteessa elämä loppuu?
Mies 37
Kommentoijilla ei näytä olevan mitään käsitystä yh-perheen arjesta.
Äiti ei ole itsekäs, jos hän haluaa hiukan omaa aikaa. Sitähän etäisällä on vaikka kuinka. Mun exä aikoinaan vaati, että mä en saisi lähteä baariin, kun lapsi on hänellä. Hän toki sai tehdä mitä lystäisi silloin kun lapsi oli minulla eli noin 99 prosenttia ajasta.
Ap:lle voimia. Tukiperhe on hyvä idea. Toivottavasti tartut siihen.
Sen verran yh arjesta ymmärrän, että ex on syystä ex ja hänen varaan ei omaa elämää rakenneta. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä vanhempi, joka on itse vastuussa omasta jaksamisesta.
Ei pidä jäädä tuleen makaamaan passiivisena tilanteen vietäväksi. Tukiperhe on tosiaan hyvä idea, varsinkin ryhtyminen itse sellaiseksi. Mutta oliko ap tarkoituskaan ongelman todettuaa löytää siihen ratkaisua.
Ehkä sitä voisi pelkän yhden osapuolen syyttämisen sijaan miettiä, olisiko kummassakin vähän vikaa...mutta paha paha mies vain kiusaa kilttiä ja ahkeraa naista.
Keneen ap. sitten tuntisi olevansa parempi ihminen, jos ei saisi haukkua, kuinka huono mies hänellä on joskus ollut, kelvoton asuinkumppani jne. Mutta oiva lapsenvahti tarvittaesssa...eihän hän nyt kännipäissään lastaan löisi, eihän?!
Eikä se toisenlainen taktiikka miehen etsimiseen huono idea ole. Tietenkin sitä voi löytää baarista machon alkoholiin menevän miehen, mutta mitä sitä sellaisella, kun voi kahvilasta löytää kuivakan kirjanpitäjän.
ihan ihme analysointia ja syyttelyä! huhhuh.
et olisi jättänyt miestäsi. vieras munako kiinnostaa niin paljon että pitää päästä huoraamaan? sinulle ei lasta pitäisi edes antaa, hyi helvetti, isälle vaan tuollaisesta lutkalta lapset pois. oksetat minua.
Etäisienkö pitäisi aivan itse saada päättää, milloin ja kuinka paljon lastaan tapaa? Vai eikö se isä tehnytkään lasta "itselleen"? Vain äitikö sen lapsen itselleen teki? Ja etäisä toimiikin vastuullisesti, kun kieltäytyy ottamasta lasta joka toinen viikonloppu, sillä hänhän tekee palveluksen lastensa äidille ESTÄMÄLLÄ tämän rietastelun ja baareissa luuhaamisen. On suorastaan humaani ja uhrautuva teko, tosiaan.
Äitien on aivan pakko saada yhtä monta vapaata viikonlopppua kuin etä-isien...
Eikö ne lapset jo alunperin tehdä itselle?
Varsinkin tilanne, jossa ensin jätetään mies ja pidetään väkisin lapset muuten, mutta etäisä kelpaa kyllä "ilmaiseksi" lapsenpiiaksi, ei muuksi.
Arrggg kun ärsyttää.
Ja mitä elämää se sellainen olisi, että lapsen pitäisi olla valmiudessa milloin vain singahtaa isälleen, kun se tälle sopii? Eikö tosiaan ennakoitu tapaaminen olisi molemmille osapuolille parempi?
Äitien on aivan pakko saada yhtä monta vapaata viikonlopppua kuin etä-isien...
Eikö ne lapset jo alunperin tehdä itselle?
Varsinkin tilanne, jossa ensin jätetään mies ja pidetään väkisin lapset muuten, mutta etäisä kelpaa kyllä "ilmaiseksi" lapsenpiiaksi, ei muuksi.
Arrggg kun ärsyttää.
Empaattinen olkapää edelläkö pitäisi olla, kun äiti, jonka pitäisi olla elämän suojelija, ottaa riskin ja antaa väkivaltaan taipuvaisen miehen tavata lastaan. Eikö äidin kuulu olla lapsen puolella?!
Empaattinen olkapää edelläkö pitäisi olla, kun äiti, jonka pitäisi olla elämän suojelija, ottaa riskin ja antaa väkivaltaan taipuvaisen miehen tavata lastaan. Eikö äidin kuulu olla lapsen puolella?!
Minun pitäisi täysin omavaltaisesti päättää, ettei isä saakaan enää tavata lasta ollenkaan? Lapsi haluaa todellakin nähdä isäänsä, eikä isä ole koskaan ollut lasta kohtaan väkivaltainen.
Luuletko että minä voin lain puitteissakaan yhtäkkiä päättää että isä ei saa tavata enää lastaan? Olemme sopineet yhteishuoltajuudesta, enkä voi sitä täysin omavaltaisesti muuttaa yhtäkkiä täydelliseksi yksihuoltajuudeksi, koska isä oli väkivaltainen minua kohtaan yhdessä ollessamme.
Ihan oikeasti, olenko todellakin ainoa jonka mielestä lapsi tarvitsee molempia vanhempia? Ja oletko todella sitä mieltä että täysin ilmna sanktioita voisin viedä lapselta isän yhtäkkiä?
Ihmeellisiä ajatuksia. Teen miten päin vaan niin olen huono, jos annan lapsen nähdä isää, olen vastuuton, jos en anna, olen hirviö. Huh.
ap
jonne lapsi pääsisi esim kerran kuussa viikonlopuksi
Onko päiväkodissa vai oletko hänen kanssaan kotona.
Lapsenkin kanssa saat harrastettua liikuntaa. Hanki joku joogadvd ja jumppaa sen kanssa kotona. Kevään tullen ähdette lenkille: lapsi rattaisiin/pyörän selkään ja sinä juokset tai hölkkäät.
Hanki ystäviä toisista yksinhuoltajista. saatte vuoroteltua lastenhoitoa. Esim. kerran kuussa sinun lapsesi menee hänelle ja kerran kuussa sinä otat tuttavasi lapsen teille.
Olen ollut yksin lapsen kanssa 9 vuotta eikä lapsi ole ollut mikään este harrastaa.
Kumppania en kaipaa ja suosittelen, että sinäkin seisot vähän aikaa omillasi ennenkuin alat hankkia seurustelukumppania.
Heillä on palkattavissa lastenhoitajia. Ovat käyneet lyhyen lastenhoitokurssin, hinta lastenhoidosta ei liene paha. Voit itse valita mieleisen hoitajan ja pääset jumppaan.
Ehkä olisi kannattanut ensin tutustua mieheen paremmin.
Mutta jos selkäsi on huonossa kunnossa, käy lääkärillä tai ainakin etsi ohjeita sen hoitamiseen. Jumppa onnistuu kotonakin, kun lapsi on nukkumassa.
tai olisit vaihtoehtoisesti alunperin jakanut enemmän huoltovastuuta lapsen isän kanssa. Mutta nyt sitten voit vain etsiä netistä miehen, joka kaitsee lastasi, kun joogailet, jos se kerran on niin tärkeätä.
Jos olisin jäänyt olisin varmaan tappanut itseni, mies petti jatkuvasti ja pahoinpiteli.
En mä lastenhoitajaa halua, vaan kumppania ehkä joskus. Kai se sitten on liikaa että mulla olisi kerran kuukaudessa jokin harrastus. Mulla on ollut selän kanssa ongelmia ja olin ajatellut että esim. Jooga voisi vahvistaa selkää. Mutta hautaan nyt senkin ajatuksen sittten.
Ei tässä kysytä sopeutumista tai suostumista, minkäs teet jos etävanhempi tälleen päättää. En mä väkisin lasta hänelle vie. Me pärjätää hienosti kahdestaan, mutta mä kaipaisin vaan joskus irtiottoja ja omaakin aikaa.
ap
pienenä vinkkinä todellisuuteen: ihmisestä voi tulla uusia piirteitä esiin pitkänkin tuntemisen jälkeen. Usein esim. isäksi tuleminen/puolison raskaus ja muu elämäntilanteen iso muutos saattaa muuttaa miestä rajusti - sitä on hemmetin vaikea arvoida etukäteen vaikka ihmisen kunnolla tuntisikin.
Olisikin mielenkiintoista kuulla näiltö ihmisiltä, jotka heti heittävät kritiikin "pitäisi tuntea mies paremmin" - mikä on teidän mielestänne sitten se aika, jonka jälkeen voi sanoa tuntevansa toisen kunnolla?
me seurustelimme 2,5v, asuimme avoliitosta 2,5v, menimme naimisiin ja aloin odottaa esikoista 6,5v tuntemisen ja yhdessä olon jälkeen. Olimme toistemme parhaita ystäviä, liittomme oli todella läheinen. Väitän, että tunsimme toisemme hyvin - siitä huolimatta raskauteni myötä miehestä tuli kuin täysin toinen ihminen ja liitto päätyi myöhemmin eroon, koska en halunnut elää (enkä antaa lapseni elää) perhehelvetissä. Ilmeisesti olisi siis pitänyt tutustua mieheen paremmin?
et olisi jättänyt miestäsi. vieras munako kiinnostaa niin paljon että pitää päästä huoraamaan? sinulle ei lasta pitäisi edes antaa, hyi helvetti, isälle vaan tuollaisesta lutkalta lapset pois. oksetat minua.
Taisi olla pahakin ero, miesressu?
Isä on täysin kelvoton puolisona ja asuinkumppanina, mutta mitä parhain isä lapselleen.
Kautta aikojen on kasvanut terveitä aikuisia yhden vanhemman perheissä. Ehkä se on ihmeellinen ajatus, jos mies löisi minua loppuisi hänen isyyskin siihen. En uskaltaisi olla niin naivi, että luottaisin siihen, että hän ei löisi lasta.
Kommentoijilla ei näytä olevan mitään käsitystä yh-perheen arjesta.
Äiti ei ole itsekäs, jos hän haluaa hiukan omaa aikaa. Sitähän etäisällä on vaikka kuinka. Mun exä aikoinaan vaati, että mä en saisi lähteä baariin, kun lapsi on hänellä. Hän toki sai tehdä mitä lystäisi silloin kun lapsi oli minulla eli noin 99 prosenttia ajasta.
Ap:lle voimia. Tukiperhe on hyvä idea. Toivottavasti tartut siihen.