muita joilla trikotillomania? (karvojennyppimishäiriö)

En oikein kehtaa puhua siitä kellään. Mies kyllä tietää ja näkee mut tukka auki päivittäin.



Ap

siirtyisit nyppimään vaikka säärikarvoja tai kädestä, niinku pinseteillä?

joku tollanen opus. Lisäksi suosittelen psykiatrillakäyntiä. Ehkä lääkitys voisi hillitä sinua.

Tää on ollu mulla vaivana jo pitkään. Tottunut olen elämään asian kanssa, ja muutenhan olen ihan "Normaali" tapaus. Olen kuitenkin nuori, äiti, joka kuitenkin haluaisi näyttää hyvältä hiuksineenkin. Enkä halua, että kun lapseni tuosta kasvavat, he tulevat tietämään mitään. Sitä en halua.



Ap

Täällä yksi trikotillomaniasta kärsivä tai oikeastaan kärsinyt. Olen päässyt irti häiriöstä, mutta töitä joudun tekemään edelleen päivittäin etten nyppisi hiuksiani. Olen kärsinyt häiriöstä/sairaudesta 17 vuotta ja muistona minulla on 1/3 päästä kaljuna, eivätkä ne oikein kasva takaisin. Naisena tämä häiriö ruokkii itse itseään, sillä stressi ja ahdistus tulivat ja kasvoivat viimeistään ensimmäisistä kaljuista kohdista päässä ja sen jälkeen elämä on ollut yhtä peittelyä, häpeää, tuskaa, ahdistusta ja stressiä.

Vasta 17 vuoden jälkeen olen uskaltanut avautua ongelmastani läheisilleni, oloni on keventynyt ja huolet pienentyneet - minut hyväksytään tälläisenä. Olisin itse tarvinnut aikoinaan ja tarvitsisin varmasti vieläkin vertaistukea. Mietin blogin perustamista ja fb-suljettua vartaisryhmää tai tapaamista muiden kanssakulkijoiden kanssa. Mites on onko meitä paljonkin muita, jotka kärsivät trikotillomaniasta? Jos tarvetta vertaistuelle on niin sellaista olisi varmasti mahdollisuus järjestää tai etsiä. 

Itse olen vasta äskettäin tajunnut, että tämän häiriön fyysisyys ei sinällään luo rajoitteita, mutta henkisellä puolella tämä rajoittaa ja ahdistaa niin paljon, että päästääkseen häiriöstä täytyy päästä kuormittavista ajatuksista ja häpeästä ja monista turhista luuloista jotka rajoittavat elämää ja kaventavat ajatusmaailmaa.

Tärkeintä on, että emme ole yksin ja toisiltamme voimme oppia ja kaikesta voi päästä eroon, itseään, ajatteluaan ja tunteisiin reagointiaan voi muuttaa.

Minullakin on! Mutta,nypin pinseteillä alavatsastani karvoja. Tiedän,ne ovat olemattoman pieniä, mutta siitä on tullut pakkomielle. Minulla on mukanani aina pinsetit ja aina kun käyn vessassa, pakko nyppiä ja etsiä niitä. Olen useasti heittänyt kaikki pinsetit pois, mutta ostan aina vaan uudet.En tiedä, miksi nypin.

Mä ruukasin aina lapsena ja teini-iässä nyppiä ripsiäni ja kulmakarvoja... ihan vaan sormin niitä vetelin jos sattui olemaan jotain joka lähti irti helposti... Nyt en oo tuota tehnyt 15-vuoteen... En tiedä mistä johtuikaan että oli ihan pakko tehdä tuota... Nykyään on sitten toisenlaiset "pakkomielteet"... tai tarkemmin sanottuna luulotautia ja sairauden/kuolemanpelkoa....

Mun tyttärelläni oli. Eli siis hänellä oli pienenä tapana imeä peukkua ja samalla nyplätä hiuksia takaraivolta niin että siihen tuli kalju kohta. Lääkkeeksi auttoi hiusten leikkaaminen niin lyhyeksi ettei siitä saanut kiinni. Loppui sitten pikkuhiljaa ja samalla peukun imeminenkin kun ne liittyi yhteen.

Tässä faktaa asiasta:

Karvojennyppimishäiriö (trikotillomania)

Lääkärikirja Duodecim
22.10.2011

psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen

Karvojen nyppimishäiriölle eli trikotillomanialle on ominaista merkittävään hiusten tai ihokarvojen lähtöön johtava omien hiusten toistuva nyppiminen. Hiusten nyppimistä edeltää jännityksen tunne ja sitä seuraa mielihyvän tai helpotuksen tunne.

Useimmiten nyppiminen kohdistuu hiuksiin, kulmakarvoihin tai silmäripsiin, mutta se voi kohdistua mihin tahansa ihon karvoihin. Nyppiminen tapahtuu yksin ollessa joko hetkittäin pitkin päivää tai jopa tunteja kestävissä ajoittaisissa jaksoissa. Joillakin on myös pakonomainen halu nyppiä myös toisten ihmisten ja eläinten karvoja tai esimerkiksi mattojen nukkia.

Yleensä karvojen nyppiminen pyritään salaamaan tai kieltämään, vaikka se olisi johtanut huomattavaankin hiusten, silmäripsien tai karvojen lähtöön. Jotkut trikotillomaniasta kärsivät henkilöt leikkivät repimillään ihokarvoilla tai hierovat niitä huuliinsa tai kasvoihinsa.

Satunnainen hiusten tai ihokarvojen nyppiminen on suhteellisen tavallista lapsuudessa. Jatkuvampi ja kiusallisempi trikotillomania alkaa useimmiten nuorena lapsena tai varhaismurrosiässä. Osalla pakonomainen karvojen nyppiminen kestää voimakkuudeltaan vaihdellen ja usein jaksoittain vuosikymmeniä. Trikotillomania on selvästi yleisempää naisilla kuin miehillä. Stressi lisää pakonomaista nyppimistä ja aikuisiässä se on usein laukaisevana tekijänä uudessa nyppimisjaksossa.

Trikotillomanian syytä ei tunneta. Se ilmenee useimmiten nuorilla 11–13 vuotiailla lapsilla, mutta jatkuu usein vaihtelevassa määrin koko elämän. Tytöt ja naiset hakeutuvat poikia ja miehiä useammin hoitoon, mutta oireyhtymä on luultavasti yhtä yleistä molemmilla sukupuolilla. Alle 5 vuotiailla lapsilla voi ilmetä karvojen nyppimistä, mutta tällöin se on yleensä lievää ja ohimenevää.

Trikotillomaniaa esiintyy siitä kärsivien henkilöiden lähisukulaisilla keskimääräistä enemmän, joka seikka viittaa perinnöllisten tekijöiden osuuteen häiriön synnyssä.

Pakonomainen karvojen nyppiminen korostuu stressin tai erilaisten negatiivisten tunteiden (esim. ahdistuneisuus, pettymykset, väsymys, yksinäisyyden tunne) yhteydessä. Karvojen nyppiminen lievittää näitä tunteita, rentouttaa ja tuottaa mielihyvää.

Trikotillomaniaan liittyy usein myös kynsien pureskelua tai ihon raapimista. Monilla trikotillomaniasta kärsivillä ilmenee samanaikaisesti masennustiloja, ahdistuneisuushäiriöitä, pakko-oireista häiriötä tai syömishäiriöitä.

Itsehoito ja hoito

Trikotillomanian oireet korostuvat eri syistä johtuvan stressin tuloksena. Tämän vuoksi kaikki jokapäiväistä stressiä vähentävät seikat ja itsehoidolliset rentoutusmenetelmät voivat lievittää pakonomaista karvojen nyppimistä.

Hankalasta ja itsepäisestä karvojen nyppimishäiriöstä kärsivän on viisasta aina kääntyä joko ihotautilääkärin tai psykiatrin puoleen. Alttiutta tahdosta riippumattomaan ja pakonomaiseen karvojen nyppimiseen voidaan usein merkittävästi lievittää pakko-oireisen häiriön (ks. «Pakko-oireinen häiriö»1) hoidossa käytettyjen serotoninergisten lääkkeiden avulla. Jotkut ongelmasta kärsivät voivat hyötyä suurestikin kognitiivisesta psykoterapiasta, käyttäytymisterapiasta tai hypnoosista.

Käytettyjä lähteitä

Huttunen M. Lääkkeet mielen hoidossa. 2.painos. Kustannus Oy Duodecim 2008.

Räisänen P, Lonnqvist J. Käytös- ja hiillitsemishäiriöt. Kirjassa Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.) Psykiatria. 5.painos. Kustannus Oy Duodecim 2007, s. 509–517.

Artikkeli on tarkastettu 22.10.2011
Artikkelin tunnus: dlk00379 (019.010)
© 2012 Kustannus Oy Duodecim

Nostan

Minä nypin alapäänkarvoitustani. Tää kuulostaa ihan oudolta. Teen vuorotyötä ja saatan olla kotona vapaalla joku arkipäivä ja avokkini on töissä. Mulla menee helposti monta tuntia siihen että makoilen sängyllä tai sohvalla ja nypin häpykarvoja, varsinkin niitä jotka on tuolla keskemmällä jalkojen välissä. Joskus myös satunnaisesti avokkinikin läsnäollessa, jos vaan oon hyvässä asennossa ja sopivasti filtin alla. Oon tehny sitä noin 6vuotta. Nyppiminen alko edellisessä suhteessani, joka oli todella vaikea. Minulla on myös bipolaria, nyt jo voiton puolella oleva vaikea masennus sekä toistuvia paniikkikohtauksia. Lapsuuteni, nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni on ollut TODELLA rankka.

En ikinä leiki nypityillä karvoilla sen enempää. Enkä ole ikinä ajatellut että se vois olla jokin pakko-oire. Ja ehkä se ei olekaan. En tiedä. Vähän alkanut mietityttämään tuo oma "harrastus" kun siitä on ollut niin paljon televisiossaki viime aikoina.

Sitä en osaa sanoa, saanko nyppimisestä jotain mielihyvää tai rauhantunnetta, mutta vaikea on olla nyppimättä jos vaan kotona tilaisuus siihen tulee, ja jos vaan on jotain jäljellä mitä nyppiä. Ja nypin vaikka kuinka sattuisi.

Kappas vaan, sillekin ominaisuudelle on nimi.

Mä revin itseltäni enimmäkseen vain ripsiä. Jos pinsetit sattuu käteen, lähtee iho- ja häpykarvoja. Myös miehen selkäkarvoja tulee nypittyä.

Lemmikeiltä ei tulisi mieleenkään repiä yhtään karvaa.

Alapäänkarvat ja kulmat tulee nypittyä ainakin viikon välein. Kulmat olenkin nyt tatuoinut joten karvaa ei niissä tarviikaan.

Häpykarvat olen tottunut ehkä 15v ajan nyppimään tarkasti kaikki pois. Kiva harrastus johon löydän sen puolituntisen aina aikaa. Raskauksien loppuvaiheilla kävin vahauksessa ja sokeroinnissa jotta eivät päässeet rehottamaan.

Mä kans aluks en tiennyt että kyseessä on oikeesti sairaus. Toisaalta se helpotti, kun sai kuulla että ei olekaan yksin asian kans, mutta silti vähän harmitti, kun otti asiasta enemmän selvää ja tajusi, että se nimenomaan on pakko-oire ja vaikea päästä siitä eroon. Luulin sen olevan vaan joku väliaikainen tapa..

Ap

Tässä yksi 16v poika jolla on trikotillomania...

Nypin sääri- tai bikinikarvoja. Yleensä istuessani vessassa. Tai jos en nypi karvoja, puristelen ja räplään jaloissa olevia näppyjä. Äskenkin vessareissu venähti puoleen tuntiin kun pinseteillä nypin bikinirajaa, ja jalat valuu verta, kun oli pakko taas irrotella ruvet säären näpyistä.

Mitä kummaa, löysin oudolle pakkomielteelleni nimen/syyn! Luulin, että olin ainoa ihminen maailmassa kenen on pakko nyppiä hiuksia/muita karvoja.. olen 28v-mies ja nähtävästi sairastanut tätä jo ala-asteen viidenneltä luokalta. Minulla epäiltiin pienenä pälvikaljuja ym. syyksi sille että päässä oli kaljuja laikkuja, todellisuudessa en vain kehdannut kertoa kellekkään itse repineeni hiuksia. "sairastan" ilmeisesti myös Trikofagia eli minun on vain pakko pureskella repimäni karvat.. kuulostaa sairaalta, mutta onneksi en sentään syö niitä, vaikka se näyttää oireisiin kuuluvan :)

Nostelen tätä keskustelua hieman. :)

Eilen tuli telkkarista Akuutti ohjelma. Mieheni sanoi,että katso,ei tarvitse vaihtaa nimestä kuin yksi kirjain,niin se kertoisi melkein minusta...
En edes oikein tiedä mitä ajatella tästä,mutta nyt tiedän,etten olekaan ainoa joka nyppii hiuksensa päästään.

Minulla oli lapsena erittäin paksut kiharat vaaleat hiukset,jotka jostain tuntemattomasta syystä lähtivät melkein kaikki kun olin 10 vuotias. Silloin se ei vielä johtunut nyppimisestä,mutta se alkoi jotenkin tämän jälkeen,kun hiukset alkoivat kasvaa päähäni uudelleen. Olen kärsinyt tästä siis nyt noin 25 vuotta,enkä tiennyt että on olemassa jokin selityskin tälle,Trikotillomania.Olen miettinyt että olen jotenkin poikkeava ja tyhmä,kun niitä nypin ja sitten kärsin siitä,etten voi pitää hiuksiani ollenkaan vapaana siksi,kun olen nyppinyt kaljuja kohtia. Se harmittaa minua ja aina päätän,ettei enää,mutta silti huomaan hetken päästä että kädet hamuaa taas päänahassa.

Itsellä se on sellaista,että en nypi ihan mitä vain hiuksia,vaan nyhdän enimmäkseen niitä lyhyempiä ja yritän saada hiuksen aina juurineen. Tämä juuri minun sitten pitää saada pureskella. Kuulostaa kyllä hassulta varmasti muista.

Onneksi hiukseni ovat alunperin vahvat,niin ei kukaan huomaa/tiedä mitään,kun pidän hiuksia ponnarilla tai nutturalla. Haluaisin kuitenkin eroon tästä vaivasta ja voida pitää hiuksiani vapaasti auki.

Häpeillen ilmottaudun mukaan. Etsin sormillani sellaisen karkean, möykkyisen hiuksen jota alan kihartaa vetäen kynsien välissa. Sitten kun se irtoaa puren sen poikki. Ja kyllä olen lähes kalju oikealta sivulta, pitkät hiukset ja ponnari peittää häpeäni. :-) 

Täällä 34 vee mies, joka kärsinyt hiustennyppimisestä noin 20 vuotta. Naiset eivät välttämättä halua tätä kokeilla, mutta itselle auttoi hiusten leikkaaminen kaljuksi aina hetkittäin (tyyliin kerran vuodessa tai kahdessa). Kun huomasin, että nyppiminen oli kerta kerran jälkeen mennyt liialliseksi (eli sen pystyi varmasti joku muukin huomaamaan), niin ajoin hiukset pois. Nykyään pidän hiukseni niin lyhyenä, että niitä on vaikea nyppiä (kuitenkin tukkaa on sen verran, että ei voi kaljuksi kutsua) ja se on todella auttanut!

Jos ei ihan kaljuksi kehtaa leikkauttaa, niin naisillakin lyhyt tukka on ihan tavallista nykyään.

Itselläni nyppimistä on tapahtunut varsinkin sellaisina hetkinä, kun stressaan jostain asiasta. Tuosta on todella vaikea päästä lopullisesti eroon, mutta lyhyt tukka tuo ainakin vähän apua.