muita joilla trikotillomania? (karvojennyppimishäiriö)

http://www.trich.org/ ja facebookissa  https://www.facebook.com/groups/trichotillomania/ ja https://www.facebook.com/groups/8609708154/

Näitä tutkiessa ymmärtää, ettemme ole yksin. Voimia kaikille huomiseen.

Olen itse sairastanut trikoa jo 7-8 vuotta. 

Se alkoi olessani opiskelemassa.. itse en aluksi tiedostanut että nypin niin paljon mutta kaverini töni minua usein oppitunneilla ja sanoi että lopeta nyhtäminen..myöhemmin huomasin että usein pulpetin vierus oli täynnä hiuksia. 
Moniin vuosiin en tiennyt että se on sairaus enkä kiinnittänyt huomiota vaan nypin hiuksia jos mieli teki.. ei se ollut niin iso juttu.
Kerran satuimme katsomaan tv:stä avokkini kanssa ohjelmaa jossa etsivät apua naiselle joka nyhti hiuksia päästänsä.. silloin havahduin että hei sehän on niin kuin minäkin.. en tiennyt itkisikö vai nauraisko asialle. 
No tavalleni oli ainakin nimi.. ihan kiva se oli tietää.. mutta silloin havahduin siihen että prkl.. tätä ei ehkä saa loppumaan ihan vaan tuosta. 
En ole koskaan trikoa pahemmin salannut lähipiiriltäni vaan kertonut avoimesti että minulla on tälläinen sairaus mutta se on toinen asia että kuin moni minua ymmärtää.. enhän ymmärrä itsekään että mitenkä joku hiusten repiminen, juurten syöminen ja hiuksien vetäminen hampaiden välissä tai kynsien välissä voi tuntua ihmisestä niin hyvälle.. järjetöntä.. mutta silti niin ihanaa ja rentouttavaa.. prkl.. hullua hommaa.. =D
Ennen kuin aloin repiä hiuksiani, hiukseni olivat kadehdittavan pitkät ja paksut.. kaikki ihailivat niitä. 
Vuodet kuluivat ja päähän alkoi muodostua todella harvoja kohtia, melkein kaljuja laikkuja.. vedin usein hiukset tiukalle ponihännälle ja hiuslakkaa niin paljon että hiukset eivät päässeet liikkumaan siltä paikalta johon ne kammalla vedin.
Nyppiminen jatkui ja hiustyyli vaihtui todella kerrostettuun malliin jotta harvenemista ei näkyis niin helpolla. 
Jossain vaiheessa minun tavaramerkki oli isot kolmiohuivit jotka oli kiedottu merirosvotyyppisesti päähän.. ne mulle kävikin.. ;)
Sen jälkeen tukka lyheni radikaalisti takaa ihan lyhyeksi ja päältä hieman pitemmäksi, vuoden sitä jaksoin mutta nyppiminen vain jatkui. 
Sitten marraskuussa 2011 riitti ja otin avokkini hiustrimmerin ja vedin itselleni 2 cm siilin. 
Se oli sellainen teko jota olin uhkaillut jo monta vuotta tuskissani. Ja kyllä.. se auttoi.. minun ei tehnyt mieli yhtään nyppiä koska kaikki hiukseni tuntui samalle, mikään ei ollut erilainen, ei paksu tai röpeläinen eikä ohuempi kuin muut.. niin lyhyessä tukassa hiukset näyttivät todella tuuheille eikä laikkuja ollut.
Ei ollut sitä ongelmaa että jonkut hiukset olivat 15 cm toiset, 7 cm ja toiset 3 cm.. kun kaikki oli 2 cm.. =P 
Noooh.. kuhan hiukset alkoivat kasvaa.. eikös sieltä taas ruennut löytymään "erilaisia" hiuksia jotka oli pakko repiä pois.
Nyt hiukset on puoli pitkät ja ennen kesää ne oli ihan "ok" tai ok ja ok.. mutta semmoset että siellä ei ollut ihan suoraan harvoja kohtia näkyvillä.. mutta nyt hiuksia olen nyhtänyt taas paljon.. ihan liikaa.. paikoitellen on todella monen pituista hiusta ja harvaa kohtaa.. ahistaa.. =( 

Tiedän että heinäkuun tapahtumat on saaneet mut nyppimään enemmän.. (avokki jäi työttömäksi ja samalla meni avokin ja minun veljen välit, kaikki on nyt niin monimutkasta.) :(
Tää ei voi jatkua näin.. mua ahintaa tää nyppiminen ja se että mun pitää tehdä niin iso työ aina hiustenlaiton suhteen.. näkyykö harvaa kohtaa vai ei.. :(

Välillä mieleeni tulee avokkini kanssa käyty keskustelu nyppimisestäni kun sanoin että ei se oli niin vaan helppoa lopettaa tämmöinen sairaus (avokkiani ahistaa triko hyvin paljon) Silloin avokkini sanoi sellaisen asian mikä sai minut miettimään asiaa.. 
Hän vertasi sairauttani alkoholismiin ja siitä pois pääsyyn.. 
Enoni on ollut kuivilla nyt lähes 2 vuotta tahdon voimalla.. ja olen siitä niin sairaan ylpee ja hän on itse huomannut miten paljon parempi olo hänellä on olla. 

Mä toivon että multa löytyis sitä samaa tahdon voimaa kun enostani ja minäkin onnistuisin.. ja että itsekin huomaisin joku ilta että triko on jäänyt pois ilman että sitä ajattelen koko ajan.. :)

Tämän vuoden alusta olinkin melkein viikon nyppimättä ja olin itsestäni sairaan ylpee mutta sitten se vaan luisu ja luisu.. Oli vaan niin pakko..  :/

Tunti sitten mut valtasi kauhean paha olla kun vaan nyhin ja nyhi..:( Nyt olen ollut tunnin nyppimätä vaikka kuinka on tehnyt mieli.. ja kerran jo yhden hiuksen otin sormien väliin mutta hampaat irvessä siitä päästin irti vaikka koville otti.. :/ Avokkini kanssa keskustelin juuri facessa (hän kotipaikallaan talovahtina tämän viikon) äsken ja kerroin että ahistaa niin että tekis mieli leikata taas hiukset niin hän ehdotti taas niitä lääkkeitä ja terapiaa.. kai se on kokeiltava ainakin sitä terapiaa.. lääkeitä ei huntsittas alkaa syödä.. :/

Luin juuri artikkelin osoittesta: 

http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/arkisto/trikotillomaanikko_nyppii_omia_hiuksiaan_irti

(surullisen tuttua tekstiä)

T:Minä

Hei wau täähä on keränny keskustelua. Minä edelleenkin nypin tukkaa ja kalju läntti on vähän kasvanutkin. Löytyykö ketään joka olis päässy eroon kokonaan? Ap

Olen nyppinyt hiuksia niin kauan kun vain voin muistaa... Pahimmillaan nyppiminen oli kun menin seiskalle se oli todella noloa aikaa ja se nolostuttaa vieläkin.... Olen nyt yhdeksännellä ja sain kasvatettua hiukseni aika hyvin takaisin, mutta taistelen nyppimistä vastaan joka päivä. Haluaisin siitä eroon ja se onnistuu silloin tällöin joksikin aikaa, mutta aina kun tulee jokin stressaava tilanne tai jokin jännittää se tulee takaisin... En tiedä mitä voisin tehdä asialle enkä haluaisi mennä minnekkään psykiatrille...

Olen nyppinyt hiuksia niin kauan kun vain voin muistaa... Pahimmillaan nyppiminen oli kun menin seiskalle se oli todella noloa aikaa ja se nolostuttaa vieläkin.... Olen nyt yhdeksännellä ja sain kasvatettua hiukseni aika hyvin takaisin, mutta taistelen nyppimistä vastaan joka päivä. Haluaisin siitä eroon ja se onnistuu silloin tällöin joksikin aikaa, mutta aina kun tulee jokin stressaava tilanne tai jokin jännittää se tulee takaisin... En tiedä mitä voisin tehdä asialle enkä haluaisi mennä minnekkään psykiatrille...

Onko jalkapohjien kuivan ihon repimiselle omaa nimeään? Harrastan sitä ilmeisesti stressatessani. 

Aloitettuani lääkityksen joka saattaa aiheuttaa hiustenlähtöä olen vähentänyt radikaalisti hiusten nyppimistä - nyt enää katkon niitä... Voi siinä olla kampaajalla miettimistä ensi kerralla. :-/

Trikotillomania on nimenomaan psyykkinen sairaus ei niinkään fyysinen, joten mieluummin menisin psykiatrille kuin ihotautilääkärille . :) Itse olen nyt 14v tyttö. Aloitin hiusten nyppimisen n. puoli vuotta sitten . Alkoi siitä kun jakauksesta pisti esiin pieniä lyhyitä hiuksia ja niitä rupesin kiskomaan. Ensin vaihdoin vaan jakauksen paikkaa mutta jossain vaiheessa alkoi mennä nyppiminen niin pahaksi että oli pakko pitää hiuksia kiinni. Nyt on alkanut otsatukkakin ohentua ja kohta kaljuja kohtia ja lyhyitä hiuksia ei enään pysty peittämään jos en lopeta. Oon käynyt psykiatrilla jo pari kertaa ja on ollut helpottavaa myös tavata muita ihmisiä saman sairauden kanssa :)

Kutsutaan dermatillomaniaksi :) Jos siitä ei ole haittaa (henkisesti tai fyysisesti) ei ymmärtääkseni luokitella sairaudeksi. On sellaisiakin tarinoita kuultu että iho on tulehtunut nyppimisen seurauksena niin pahasti että on otettu antibiootit käyttöön.

Täällä myös yksi trikotillomaniasta kärsivä! En nypi hiuksia enää ollenkaan, viimeksi sitä tein lapsena tai varhaisnuoruudessa, mutta muita ihokarvoja nypin edelleen. Silmäripsiä, kulmakarvoja, alapääkarvoja, säärikarvoja, käsikarvoja, kainalokarvoja.. eli melkein kaikkia mahdollisia. Pinsetit pitää olla aina jossain lähettyvillä yksin ollessani. Pahimmillaan joskus tuli nypittyä useampi tunti päivässä. Tosiaan kova stressi ja psyykkiset ongelmat tämän kaiken aiheuttaa. Onneksi on helpompia kausia aina välissä..

Ap täällä taas. Hyvä että ketjusta on ollut joillekin hyötyä ja ovat saaneet selvyyden että kyseessä on sairaus jota on myös muilla. Mulla on nyt ollut jonkin aikaa hyvää jaksoa ja tukka alkanut tuuhistua siitä missä ennem oli lähes täysin paljas kohta. Tiedän että takapakkia tulee jossain vaiheessa taas. Ajattelin kuitenkin kokeilla priorin -kapseleita, jospa saisi tukan kuntoon ja se innostaisi itseä tsemppaamaan niin, ettei nyppisi enää hiuksia. Oon koittanut siirtää nyppimisen muualle. Häppärikarvoja tulee nypittyä, mutta ne joutaakin olla pois :D

Mulla auttoi Seronil- niminen lääke. Auttoi myös muihin pakko-oireisiin. Pahimmillaan oli puoli päätä kaljuna vuosia, nypin myös häpykarvat ja kulmat ja ripset. Nyt lääkityksen aloituksen jälkeen hiukset on kasvanut takaisin, enkä enää nypi. Kuulemma psykoterapiaa suositellaan myös, itse en ole käynyt kun lääkitys toi tarvittavan avun.

Suosittelen lämpimästi käymään kunnollisella psykiatrilla, miksi kärsiä yhtään kauempaa kun on pakko?

En oo päässyt eroon vielä.

Hei!

Rennompaa otetta elämään. Mindfulnessiä. Psykofyysistä fysioterapiaa.

Ajatuskaavojen muuttamista. Mitä jostain ajattelet ja koet ei välttämättä ole totta todellisuudessa.

Tosin sitkeä sairaus tämä on. Tai tapa. 

Välillä hiukset kasvaa ja välillä eivät kerkeä kun niitä saksii ja nyhtää.

Tämä on kuulemma älykkäiden sairaus.

Hurraa sille.

Voimaa!

Olen 18.v. tyttö joka on kärsiny just hiusten nyppimisestä nyt vuoden. Siinä hetkessä kun nyppii niitä niin rentoutuu ja yleensä nypinkin just sillon kun oon erityisen stressaantunu. Kuitenkin heti kun lopettaa nyppimisen tulee hirveä itseinhon aalto. En oo ennen tajunnu että muillakin on tätä ja oli hirveen helpottavaa lukee teidän kaikkien kommentteja ja huomata ettei oo yksin!!! Kaverit ja vanhemmat on kyllä tukena mut sanoo just aina vaan et mikset vaan lopeta. Mutta kun en hallitse mun omia käsiä vaan meen aina jonkinlaiseen transsiin kun nypin. Muuten vietän ihan normaalia ja onnellistakin elämää, ja hatut on vaan tyylikkäitä mutta haluisin joskus vielä olla ilmankin ja kävellä kadulla taas hiukset auki. Tuntuu että joka päivä on taistelua tän asian kanssa ja joka kerta kun kävelen peilin ohi(nypin yleensä just aina peilin edessä) joudun puristamaan käsiä nyrkkiin ettei ne nouse sinne hiuksiin. Just eilen päätin että nyt loppu kun huomasin kuinka mun jakaus on taas kasvanu sellaseks neljä senttiä paksuksi täysin kaljuksi alueeksi. Tänään en oo nyppinyt yhtään ja se tekee olon vahvaksi. Tiedän että varmasti sorrun taas jossain vaiheessa mutta haluan pysyä vahvana. Ja hiuksiahan ne vaan loppujen lopuks on. Psykologi ei mua auttanu mut en sit tiiä.. äiti ehdotti aromaterapiaa tai jotain muuta sellasta ja ehkä kokeilen seurravaks sitä. Tavoite on että vuoden päästä yo-juhlissa lakin alla on ees jotain ohutta pehmustetta ennen päänahkaa. Tsemppiä kaikille!

hUH Olispas tiukkaa tekstiä :) ihana löytää kirjoitus joka kertoo myös minusta ja sairaudestani. Mulla alkoi tää 16 vuotiaana ja on kestänyt 12 vuotta. Välillä oon ollut ihan siilinä joka on auttanut mut sit taas saanut ihanat hiukset takaisin. Se pelko on ihan kamala että tää menis taas niin pahaksi et löytyis kaljuja kohtia. Mua on auttanut stressittömyys ja elämän hallinta. SIt kun oon stressaantunut teen sitä automaattisesti. Mulle annettiin terapiassa ohjeet että istu käsien päällä kun tulee se tunne et nyt täytyy nyppiä tai laita kädet taskuun. Hengittely kymmeneen kun on "kohtaus" ja pyri nukkumaan ja syömään terveellisesti. Pitäs olla tietoinen millo sitä tapahtuu ja koittaa keksii jotain tilalle. Sitten hiusten laskeminen auttaa , paljon sitä tekee päivässä. Mulle vaikeinta on pitää motivaatio yllä et jaksaa tehdä näit toimenpiteitä. Nyt on mennny taas super huonosti. Voi kun tosta olis apua jollekkin. 

Täällä kans yks... alko yläasteella, nyt 35v.

Juu täällä kanssa kärsitään trikotillomaniasta, oiskohan noin 10vuotta kun aloin tukkaa repiä ja ripset oon nyppinyt niin kauan kun pystyn muistamaan. Oon vasta parikymppinen, niin kyllähän se ahdistaa kun miltei koko elämän tästä kärsinyt ja loppua ei näy. Päätä joutuu peittelemään ja hävettää kun missään ei voi olla hiukset auki niin kuin normaalit ihmiset. Apua en ole kehdannut hakea, nyt olen kuitenkin aloittamassa terapian masennuksen takia, ehkä siellä saisi sitten asiasta vaikka mainittua..

Voi,eikö löydy ketään jolla sama vaiva? Vinkkejä miten pystyis lopettamaan,vai pystyykö ollenkaan? Ilisi kiva löytää saman henkisiä ja kuulla jos joku on saanut apua vaivaansa! :)

Mulla on samaa.Alkoi uudestaan tänä syksynä kun vaihdoin kampausta.