muita joilla trikotillomania? (karvojennyppimishäiriö)

Nypin alapääkarvoitustani 7-8 vuotta. Tätä tapahtuu tressaantuneena. Kasvaako nämä takaisin? Onko suomessa ketään tähän erikoistunutta psykologia? Haluan tosissani päästä tästä eroon..

Itse olen 14v tyttö ja kaikki alkoi 12v:nä kun aloin nyppiä kakshaarasia, mut sit aloin repii hiuksia, 6lk hiukset oli häpeättömän kamalassa kunnossa. Nypin päällimmäisiä hiuksia niinven kehtää pitää auki koska ne näyttää tyhmält ku puolet hiuksist on lyhyitä. En omista enään vahvaa trikotillomaniaa mut silti trikofagiaa on. Uskon et kaikki alko mun kaveri porukan myötä ku aina piti varoa mitä sanoo muute jäät syrjityks. Nyt oon hyväs porukas ei syrjimist/haukkumist. Pelkään et tulee stressi kausi ja alkaa paha nyppiminen.

Mut kyl siihen tottuu kanttii pysyy vahvan :-)

Kärsinyt itsekkin samasta jaksoittain. Nypin lähinnä hiuksia. Nyppimistä on edeltänyt aina voimakas stressi joka saa ikään kuin ihon pistelemään/kihelmöimään ja nyppiminen tuntuu ihanalta juuri näissä pistelevissä kohdissa. Onko muilla ollu samaa? Mulla myös kasvojen iho voi tällä tavalla pistellä jolloin nypin näitä ohuen ohuita ihokarvoja.

Samasta kärsin minä myös ja kärsiny niin pitkään kun muistan. Silmäripsistä alkoi nyppiminen, sitten tuli mukaan kulmakarvat ja kaksihaariaset hiukset. Välillä häpykarvoja. Ihan yhtä paskaa kun pitää ihmisellä tällasta olla:( nuorempana oli vaikeampi hallita nyppimistä, enkä vieläkään todellakaan voi sanoa hallitsevani sitä, mutta pitkään aikaan ei ole mitään paniikkia tullut että olisi nyppinyt liikaa ja joku voisi huomata. Aika tasaisesti yritän sitä tehdä.... mutta ihan kamalaa.

Onko kukaan kokeillut NACia?

http://www.terve.fi/terveyden-abc/karvojen-nyppimishairioon-yllattava-a…

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on! Mutta,nypin pinseteillä alavatsastani karvoja. Tiedän,ne ovat olemattoman pieniä, mutta siitä on tullut pakkomielle. Minulla on mukanani aina pinsetit ja aina kun käyn vessassa, pakko nyppiä ja etsiä niitä. Olen useasti heittänyt kaikki pinsetit pois, mutta ostan aina vaan uudet.En tiedä, miksi nypin.

No tuosta ei suurta haittaa tai vahinkoa seuranne, vaikka vatsakarvat nyppisikin.

Olisi kiva kuulla kokemuksia. Mistä olette saaneet apua?

Todella lohduttavaa lukea tarinoita samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä. Itse aloitin nyppimisen 11 vuotiaana ja se on jatkunut tähän päivään saakka, 8 vuotta. Pääasiassa nyhtäminen kohdistuu aina ripsiin tai kulmakarvoihin, vaikka pakkomielteenäni on pitää koko keho karvattomana. Oireiden puhjettua olin yksin ongelmieni kanssa, koska tuntui ettei kukaan voisi ikinä ymmärtää. Kuka haluaa nyppiä omia ripsiään tai hiuksiaan? Asiasta puhuminen on vaikeaa, olen kertonut vain parhaimmille ystävilleni ja sekin tuntui nöyryyttävältä. Perheeni ei ymmärrä vieläkään, mutta he tietävät olla kysymättä. Minulle karvojen irroittaminen tuottaa mielihyvää, pakoa ahdistuksesta ja stressistä. Peiliin katsoessa kaljut kohdat vetävät itsetunnon vielä alemmas, ja näin jatkuu ahdistuksen oravanpyörä. Peitän ongelmani liimattavilla ripsillä ja meikillä, luonnollisena harvoin pystyn poistumaan kotoani. Trikotillomanian lopettaminen itse tuntuu mahdottomalta, pari kertaa näiden vuosien aikana olen onnistunut olemaan nyppimättä viikon, maksimissaan kaksi, sen jälkeen oireet ovat aina palanneet. En haluaisi turvautua lääkitykseen, joka saattaa vain lisätä pahaa oloa, mutta miten muuten päästä irti melkein vuosikymmenen kestäneestä piinasta...

Olen lapsesta asti repinyt huulia niin, että välillä ovat vereslihalla. Se on auttanut jonkin verran, että olen kasvattanut kynsiä ja lakkaillut/koristellut ne nätisti, niin ei niin herkästi raaski pilata laitettuja kynsiä.

Täällä yksi myös. Olen kärsinyt Trichotillomaniasta 6-vuotiaasta asti ja välillä minulla on ollut parempia aikakausia jolloin en nypi. Sitten taas tapahtuu jotain, yleensä jos käyn läpi vaikeita asioita muutenkin (masennus, ahdistus) ja kierre jatkuu. Nypin silmäripsiäni ja joskus minulla ei ole melkein yhtäkään ripseä silmissä. Se tunne joka pakottaa nyppimään on omituinen, kuin kihelmöivä kutina luomessa joka helpottaa kun nyppäisee ripsen siitä kohdasta pois.

Haluaisin eroon tästä sairaudesta sillä ripsettömänä itsetunto on ihan nollissa ja häpeän lähteä ulos.

N23

No huhhuh kyllä on ihmisillä ongelmia.

Johtuu varmaan sairauden tuntemattomuudesta, että moni tuomitsee sen niin kovasti. Trikotillomania on psyykkinen sairaus kuten muutkin pakko-oireet. Karvojen tai ihon nyppiminen (dermatillomania) on pakonomaista toimintaa kuten vaikkapa liiallinen käsienpesu tai asioiden pakonomainen tarkistaminen. Jos et tee tätä, ahdistus kasvaa sietämättömäksi. On todella ikävää, että usein sairasta käsketään lopettamaan "typeryys".

Näin siis oma perheenjäsen on sanonut minulle. Trikotillomanian lisäksi sairastan myös muita pakko-oireita, masennusta ja ahdistusta.

Ja kun minä luulin olevani sekaisin...

Hei täällä 15-vuotias tyttö! Kärsin itsekin trikotillomaniasta jo 5 vuotta. En ole sitä sen kummemmin noteerannut moneen vuoteen mutta tänään asia alkoi häiritsemään minua ja oli pakko taas googlata mikä sen taudin nimi nyt olikaan. Olin sen monta vuotta unohtanut enkä halunnut muistaa mutta nyt ajattelin päästä eroon tästä tavasta. Tiedän että se ei tapahdu äkkiä mutta ehkä silti yritän.

Minulla tämä alkoi kun kaveriporukassa oli syrjintää ja siitä seurasi stressiä. Aina on parempia kausia ja huonompia hetkiä mutta silti olen selvinnyt eikä se enää haittaa minua suuremmin. En ensin edes myöntäny koko asiaa ja nyt olen kertonut kahdelle kaverilleni joista toinen laittoi välit myöhemmin poikki ja aloin taas nyppimään siksi enemmän hiuksiani. Ja tosiaan minulla tämä ilmenee vähn kaikkialla. Enimmäkseen nyhdän hiuksia päästä irti. Mutta pakko pitää myöskin kulmakarvat siistinä ja jos yksikin karva ilmaantuu muualle se ei saisi siinä olla. Samoin alapäänkarvoitus häiritsee ja sitä tulee pinseteillä nypittyä. Ripsiäkin lähtee välillä jos joku on oikeen löyhässä.

Trikotillomaniaan liittyy toinenkin ihon nyöpimis tauti ja olen aina ollut jotenkin tosi huolissani pienistäkin nypyistä käsissäni ja jaloissani ja niitä tulee nypittyä välillä kuitenkin harvemmin.

Ja nyt jos ja kun joku eksyy tälle palstalle ja miettii mikä ihmeen hullujenhuone tämä on niin ei siinä mitään. Voin näille ihmisille sanoa että se on ihan normaali riippuvuus/tauti niin kuin vaikkapa alkoholismi tai urheilu riippuvuus. Tästä ei vain pääse eroon noin vain. Ja jos joku kertoo sinulle että sairastaa kyseistä tautia, älä tyrmää häntä heti. Tyyppi voi olla mukava ja muuten aivan normaali eikä tämä tauti haittaa ketään tai sen ei pitäisi haitata ketään muuta kuin itse nyppijää.

Tukea ja tsemppiä lopettamiseen sinne niille kaikille jotka sitä parhaansa mukaan yrittävät ja muistakaa pysyä vahvoina. Itse en tiedä mitä teen kun tuntuu että stressi vain nousee kohisten silmissä kun ajattelenkin lopettamista mutta kaipa minä sitten yritän!! 🙈❤️

En tiedä lukeeko tätä keskustelua enää kukaan mutta kiitos teille jotka kerroitte häpeästä huolimatta asiasta. Mun pakkotoiminto ei oo koskaan kohdistunut hiuksiin, vaan häpy- ja säärikarvoihin. Vois luulla että sehän on vaan näppärää ja pysyy kivasti posliinina vaan ei. Revin nimittäin ihon auki pinseteillä heti kun olematon karvan alku näkyy tai tuntuu ihon alla. Vuosikymmeniä olen tätä tehnyt, kaikkein eniten masennus- ja ahdistuskausina, mutta muutenkin, ja usein tuntikausia putkeen.

Seuraus on se, että jalkojen ja alapään iho on täysin raadeltu ja tulehtuneiden karvatuppien peitossa. Ja kun ruvet ovat ehtineet parantua, onkin iho kauttaaltaan ja siis tosiaankin ihan kokonaan pienten arpien peitossa. Ei ole nättiä katsottavaa. Myös asennot, joissa nypin, aiheuttavat kroonista selän ja hartioiden ja niskan kipua ja jäykkyyttä. Lisäksi tulee sitten jännetuppitulehdus pinsettikäteen. Myöhästyn tämän pakon vuoksi milloin mistäkin kun en vaan pysty lopettamaan.

Nykyään yritän suhtautua asiaan lempeän itseironisesti, tavallaan hyväksyvästikin. Kun eivät häpeä ja itsesyytökset ja lopettamispäätökset ole ainakaan auttaneet. Ja kun muitakin ja vakavampiakin ongelmia psyykessä riittää. Tietysti olen nyppimishäiriöisten keskuudessa sikäli onnekas, että saan nypityt, rupiset ja arpiset alueet vaatteiden alle piiloon. Voimia ja tsemppiä kaikki kanssasisaret ja -veljet ja kiitos keskustelusta... lohdullista etten ole ainoa.

Minulle tämä tuli ala-asteella, kun kaverini jolla todella vaalea tukka keksi repiä mustia hiuksia päästään. Jäin siihen heti koukkuun, itselläni ruskeat hiukset mutta päälaen takaosassa näitä tummempia ja vähän säkkäröitä jotka tuntuvat sormien välissä paksuilta ja säkkäröiltä. Niitä sitten aloin repiä, ja se tunne kun sai vedettyä juurineen hiuksen irti oli  virkistävä, mutta sitä seurasi sitten häpeä ja itseinho kun pilaa omaa tukkaansa.

Olen nyt jo 41 vuotias ja pidän hiukseni pitkänä, koska en voi leikata lyhyeksi takana olevan kaljun läntin vuoksi. Ajoittain olen saanut itseni irti tavasta, jolloin hius on alkanut kasvaa, mutta nyt tuntuu että ei enää välttämättä kasvakaan takaisin. Minulla ainakin stressi on saanut tekemään tätä enemmän.

Muistan kun nuorena sitä häpesin ja en voinut pitää hiuksiani auki, välillä leikkasin hiukset lyhyeksi mutta kasvatin heti pitkiksi koska en pitänyt mallista.

Oli huojentavaa lukea, että ei ole ainoa, mutta huolestuttavaa, että monikaan ilmeisesti ei apua ole hakenut. On helppo ohjeistaa että vältä stressiä, mutta mitenpä vältät. Itse luonteeltani olen sellainen että stressaan vähän kaikesta, vaikka en sitä ulospäin näytäkään.

Toivon että haette apua ajoissa, ja tämä ei rajoita turhaan elämäänne. Itse olen parhaiten saanut homman kuriin siten, että asetan itselle pieniä tavoitteita, tyyliin: en revi tänä iltana ollenkaan, saatan jopa jättää hiukseni pesemättä viikonloppuisin, pidän muka pesuväliä, mutta tosiasiassa jos hiukset ovat likaiset en halua kosketella niitä. Samoin kiinnipitäminen pinneillä auttaa paremmin kuin hiusrenksuilla, koska renksut kiristävät ikävästi ja voivat aiheuttaa pääkipua.

Koitan ajatella että olen arvokas ihminen, ja että pääsen tästä eroon vielä joskus.

Voimia kaikille teille ja mukavaa syksyä.

Vanha keskustelu, joten toivottavasti joku huomaa tän. Olen siis kohta 14v ja tätä hiusten nyppimistä kestänyt melkein kaksi vuotta. Minulta on lähtenyt aika paljon hiuksia, mutta ne ovat alkaneet kasvamaan melko nopeasti. Nyt olen onnistunut olemaan repimättä hiuksia( tai revin yhä mutta paljon paljon vähemmän) ja vähän pelottaa, että myöhemmin tää voi tulla uudestaan. :( Haluaisin, että onnistuisin pääsemään tästä "kotihoidoilla" niin onko mahdollista, että tää hiusten repiminen voisi loppua kokonaan, jos hiusten sijasta nyppisi, vaikka jalkakarvoja? :) Toivottavasti joku vastaa.

Hei, vastaan nyt viestiisi, kun huomasin jonkun vielä jatkavan. Oma nyppimiseni alkoi 11-vuotiaana ja olen nyt 48-vuotias ja lähes ripsetön. Muukin kehon karvoitusta on kärsinyt ja ihoni on arpinen. Olen iän myötä huomannut, että ihminen tarvitsee kehon karvoitusta suojakseen muiden eläinten tavoin. Ripsien puute johtaa siihen, että silmiin menee roskia jne. Sinä olet vielä kasvuikäinen nuori, joten kannattaa hakea kaikkia niitä tuli palveluita mitä yhteiskunta tarjoaa ilmaiseksi nuorille. Nuorena myös mieli muokkautuu helpommin kuin jo ikääntyvälle ihmisellä. Yritä ensin jutella vaikka kouluhoitajan tai muun henkilön kanssa, jolla on velvollisuus käsitellä ongelmaa luottamuksellisesti kanssasi. Aikuisena apua on jo vaikeaa saada mistään ja kaikki maksaa paljon, joten pyri hoidattamaan ongelmiasi nuorella iällä, kun voit vielä saada helposti monenlaista tukea.

Toivotan sinulle onnea ja menestystä!

Yritin etsiä tuoreempia keskusteluja aiheesta, mutta en löytänyt. Itse raavin lapsena päälakea, jonka johdosta hiukset katkeilivat. Tarpeeksi kauan kun jatkoin, oli päälakeni täynnä muutaman sentin pituisia hiuksia jotka sojottivat pystyssä. Silloin äitini sai minut lopettamaan. Kului yli 10 vuotta ja aloin tiedostamattani repimään kulmakarvojani. Ensimmäisen vuoden ajan se pysyi jokseenkin hallinnassa, eikä niinkään häirinnyt elämää. Nyt olen kulmia repinyt n. 3 vuotta, ja tällä hetkellä toisella puolella jäljellä vain muutama karva, toisella puolella muutama enemmän. Vielä vuosi sitten pystyin olemaan muutaman päivän repimättä, ja karvat kasvoivat nopeasti takaisin. Nyt eivät enää kasva. Tekisin mitä vaan että saisin tummat ja tuuheat kulmani takaisin. Alkaa itkettämään kun katson vanhoja valokuvia. Jos olisin alussa tiennyt että kyseessä on tällainen sairaus, olisin varmasti lopettanut repimisen ennen kuin ehti kunnolla edes alkamaan. Nyt kun pystyn olemaan pidempiä aikoja repimättä on se jo myöhäistä. Olen hieronut kulmiin risiiniöljyä ja syön biotiinia, mutta eihän nekään ihmeitä tee. Mielestäni asiasta pitäisi puhua enemmän, jotta sairauden alkuvaiheessa olijat saisivat nopeasti apua.

Minkälaista apua voi peruskouluikäinen saada trikotillomaniaan? Kokemuksia kaipailee äiti jonka lapsella tällainen vaiva juuri havaittuna.