Millaisista syistä te poistatte Facebook-kavereitanne?
Kommentit (16)
Poistan vain, jos tiedän, etten itse halua olla ko. tyyppiin _ikinä_ yhteydessä. Eli lähinnä eksät/eksien sukulaiset jne. Muuten korkeintaan rajoitan joidenkin juttujen näkyvyyttä.
Kohtalaisen paljon joudun toistelemaan itselleni, että muut saattavat poistaa kavereita kevyemmin, ja kadulla voi siis moikata ihmistä joka itsen on kuukausi aiemmin poistanut.
Miksi olla facessa, jos ei siellä mitään ikinä kommentoi tai keskustele?????
Esim siksi, että kuuluu ryhmiin joissa keskustelee aktiivisesti (kuten opiskeluun liittyvät ryhmät) tai juttelee chatin kautta. Fb:ssä on myös kätevä pistää kutsuja esim tupareihin. Mä olen introvertti ja olen sitä myös facessa. Eli pienissä porukoissa kommentoin jos on asiaa, sen sijaan monelle sadalle ihmiselle en koe luontevaksi saatika tarpeelliseksi mitään päivittää. Ystävien kanssa kommunikoidaan intiimimpiä väyliä pitkin. Toisin kuin niin kovin moni tuntuu haluavan kuvitella, minä en stalkkaa tai kyylää ketään. Olen myös sitä mieltä, että jos joku päivittää asioitaan niin että ne näkyvät niille 200 ihmiselle, niin on huvittavaa syyttää kyyläämisestä niitä, joiden silmille ne päivitykset fb:n avatessa ilmestyvät. Pahoittelen kappalejaon puuttumista, ekaa kertaa kännykällä av:lla..
Ei kirjoita omia kuulumisia, ei tykkää, ei mitään - paitsi lukee muiden juttuja. Se on vuorovaikutteista ja ellei osallistu, pudotan pois.
lusään tyyppejä jotka liittyvät johonkin tapahtumaan, esim leiriin ja sitten jos aikaa kuluu ja ei olla jutuissa, niin poistan.
Vanhat luokkakaverit ja sellaiset tutut joita en halua kokonaan poistaa, menevät ryhmään, joka näkee profiilin mutta ei päivityksiä
Jos ei tahdo mulle seinäänsä näyttää, sitten ei varmaan olla sen vertaa väleissä, että kannattaa edes Facebookissa kaveerata.
Syitä pitää kavereissa:
Ollaan oikeastikin tekemisissä koko ajan
Ollaan tunnettu pitkään
On kiva tyyppi ja tykkää samoista asioista
Sama elämäntilanne (pieniä lapsia)
Syitä poistaa:
Jauhaa aina samaa kuten kännäysjuttuja tai politiikkaa
Spammaa koko ajan tai ei postaa ikinä
Ei osaa oikeinkirjoitusta tai kirjoittaa muilla kielillä
Valittaa aina vaan negatiivista
Postaa typeriä "kiertokirjeitä", aforismeja tai "se tunne kun"-juttuja
entisen työpaikan työkavereita joiden kanssa ei silloinkaan ollut muuta juteltavaa kuin ympäripyöreät asiat. Ja joita ei työpaikan vaihdon jälkeen ole nähnyt missään.
Olenhan minäkin poistanut pari kaveria. Toisen siksi, että jakoi jatkuvasti abortti- ja israel-propagandaa. Ovat kyllä ihan hyviä aiheita, mutta en halua että etusivuni tukitaan niillä.
Toisen poistin kun huomasin, että oli estänyt minua näkemästä muuta kuin profiilinsa. Joten mitä suotta.
Muuten minua ei yhtään jaksa häiritä vaikka joku ei koskaan mitään kommentoisi tai ei tykkäisi.
Muutamia syitä pitää joku kaverina:
- ollaan säännöllisesti tekemisissä tosielämässä
- haluaisin tutustua tyyppiin paremmin
- ko. ihmiseen liittyy hyviä muistoja
- kiinnostavia statuspäiväityksiä/kuvia
- haluan pysyä yhteydessä, vaikka ei oltaisi enää tekemisisissä
Syitä poistaa listalta:
- ei olla enää tekemisissä enkä ole hirveän kiinnostunut tyypin tekemisistä
- piilotettu profiili: jos joku ei halua näyttää mulle koko profiiliaan, en näe järkeä olla hänen fb-kaverinsa
- ei moikkaa, jos törmätään tosielämässä
- kommenteista ärsyyntyjät, jotka postaavat ajankohtaisaiheita ja politiikkaa, mutta suuttuvat, jos linkkejä kommentoi jollain muulla tavalla kuin "oon siis niinku niin samaa mieltä"
Itselleni facebook on kätevä tapa pitää yhteyttä kavereihin, vaihtaa kuulumisia ja tietää uusimmat puheenaiheet. Se on myös hyvää viihdettä: joillain ihmisillä on pistämätön huumorintaju tai kyky editoida elämänsä huippukiinnostavaksi.
Tykkään silloin tällöin, kommentoin aina kun siltä tuntuu ja päivittelen statustani hiljalleen. Olen opiskellut yhteiskunta-alaa, mistä johtuen feedissäni on yleensä aika paljon ajankohtaista asiakeskustelua ja fb onkin hyvä foorumi myös mielipiteiden vaihtoon ja kuulemiseen.
Täytyy myöntää, että joskus olen kyllä trollanut joitain herkkänahkaisia tuttuja aika antaumuksella, koska itseäni - ehkä liittyen just siihen, että about puolet fesekavereistani pystyy käymään hyvää ja analyyttistä keskustelua myös asioista, joista ovat eri mieltä - tosiaan ärsyttää aivan helvetisti se, että postataan omalle seinälle keskustelua herätäviä aiheita, mutta vedetään sitten herneet nenään siitä keskustelusta, vaikka kukaan ei kommentoisi millään vauva.fi/uusi suomi -vittuilumentaliteetilla.
lusään tyyppejä jotka liittyvät johonkin tapahtumaan, esim leiriin ja sitten jos aikaa kuluu ja ei olla jutuissa, niin poistan.
Vanhat luokkakaverit ja sellaiset tutut joita en halua kokonaan poistaa, menevät ryhmään, joka näkee profiilin mutta ei päivityksiä
Mä poistan, koska en halua jakaa tietojani ihmisten kanssa, jotka eivät jaa mulle. Esim. monta hyvääkin kaveria, mutta eivät koskaan laita sinne mitään. Eivätkä "tykkää" mun jutuista. Sitten kuitenkin tavatessa puhuvat: "Niin teiltäkin lähti jo hammas, hauskaa". Silti eivät mitenkään ilmaise, että lukevat kuulumisiani sieltä. Eivätkä itse paljasta itsestään mitään.
Kiitos hei vaan niille. Huom. poistan myös hyviä ystäviä sanoilla "ei olla facessa tekemisissä" muta ollaan muuten.
Miksi olla facessa, jos ei siellä mitään ikinä kommentoi tai keskustele?????
exäni serkun siinä vaiheessa kun erottiin, tuo serkku oli pyytänyt minut fb-kaveriksi, koska olin tuttu exän kautta, ei oltu sen kummemmin kavereita.
Sitten poistin yhden samassa koulussa olleen, joka oli pyytänyt kaveriksi mutta häneltä ei ollut mitään tietoja näkyvissä minulle, vaikka olikin fb-kaveri, ainoastaan huono kuva ja tieto, että on naimisissa. En nähnyt mitään syytä pitää listalla ihmistä, joka ei ole kiinnostunut nykyisistä kuulumisistani tai halua jakaa omia kuulumisiaan tai jonka kanssa ei ole yhteistä menneisyyttäkään muuta kuin tuo sama koulu.
koska en käytännössä tunne ko. ihmisiä lainkaan. JOskus esimerkiksi lisännyt kaveriksi kun ovat pyytäneet ja ollut jostain syystä jossain tekemisissä. Pidemmän päälle (vuosien jälkeen edellsiestä kanssakäymisestä) alkaa tympimään sellaiset, joista ei tiedä mitään.
Sitten toinen ryhmä ketä poistan, ovat sellaiset, jotka eivät tee facebookissa mitään muuta kuin todennäköisesti kyyläävät ja ovat keskusteluistakin piilotettuna. Nämä ovat usein myös niitä, jotka naistenilloissa isoimpaan ääneen arvostelevat ihmisten facebook-päivityksiä. Näitä poistelen aika usein.
Sellaiset ihmiset, jotka ovat edes jonkin verran kanssani muutenkin tekemisssä ja ovat itse aktiivisia naamakirjassa, sellaiset säilytän kavereina.
Kyylät saa mennä.
ihmisiä,jotka päivättää jotain tylsiä " meilllä vauva puklaa tänään plaaplaaplaa" tai "ihanaa perhepyhyyttä, olemme pyhäperhe meillä ihanaa plaplaplaa"
Puolitut jotka oon ottanut kaveriksi joskus epähuomiossa, varsinkin sellaset jotka osoittautuu ihan idiooteiksi päivityksineen. En vain halua kuulla heidän juttujaan.
Sillä meni liian hyvin, oli mies talo lapsi. Kostin ja poistin kavereistani. Tuli voimakas olo. Tv. Läski kouluttamaton yh
Yhden kaverin poistin kyllästyttyäni jatkuviin tuotemarkkinointikutsuihin. Nämä olivat siis ainoita postauksia.
Toinen tyyppi on vielä pahempi, tägää mut mainoksiinsa, jolloin postaukset päätyvät mun timelineen ja näyttävät omiltani. En ole vielä poistanut, koska on uusi facebookissa eikä vielä hallitse etikettiä. Olen huomauttanut asiasta kerran. Jos ei usko, niin byebye.