Uusi muotidiagnoosi: aistiyliherkkyys :D!

Ja ei ole lääkettä. Lapsella koulussa kuulosuojaimet kun ei kestä melua, kaikki vaatteet kiertää ja hiertää jne.

eikä ole lääkkeitä tai diagoosia. Mutta olen koko ikäni ollut outo ja kärsinyt äänistä, valoista, hälinästä... On lohduttavaa lukea tuosta ja tietää, että vaivani saattaa olla aistiyliherkkyyttä.

Diagnooseja on paljon, koska asiaa on tutkittu paljon ja niitä on opittu tunnistamaan. Lapsilla ja nuorilla oireiden syy voi olla ratkaisevaa, jotta suorituvat esim koulusta ja saavat tarvittaat eväät elämäänsä. Ennenhän näistä tuli mm. peräkammarinpoikia. Nyt pyritään kuntouttamaan heti kun syy oireille selviää. Ja tuo aistiyliherkkyys on ihan todellinen. Ystäväni lapsella on se ja elämä oli pelkkää tappelua kunnes syy selvisi. Lpasen etuhan se on että saa diagnoosin, jos sellainen on.

Kunnes oma lapsi sai lastenneurologilta saman diagnoosin. Ei paljon naurata, kun lapsi puree kaikki lelut rikki hakiessaan voimakkaampaa tuntoaistimusta. Tai on äärimmäisen meluherkkä.

ongelma jollakin perheenjäsenellä on.

ja sitten kansaa taas lääkitään.

Tänään luin erään vahan psykiatrin blogia, jossa hän kertoi vielä 60-luvulla olleen 6-7 diagnoosia.. kun taas tänä vuonna niitä oli jo yli 400.

Ja kaikkiin on olemassa lääke.

Huolestettuvaa

Huolestuttavaa on sun kaltaiset tomppelit.

60-luvulla käytettiin myös reippasti sähköshokkihoitoja ja paljon tehtiin Itsemurhia ihan perusmasennuksen hoitamattomuudesta johtuen. Moni sellainen joka nykyään pärjää ihan normaalielämässä oli 60-luvilla suljetulla ilman lääkkeitä tai hoitoja.

Ajattele kuinka paljon vähemmän oli lääkkeitä tai hoitoja ylipäätään. Rintasyöpä oli kuolemaksi kun nykyään suuurinosa jo selviää.

60-luvulla ei myöskään ollut edes digitaalikelloja.todella lapsellista puhua jostain lääketehtaista ja ihannoida 60-lukua jolloin moni sairaus oli kuolemaksi jotka nyt hoituu terkkarissa.

on kuule muodikkuus kaukana, kun lapsi hakkaa päätään seinään koska ympäristön ärsykkeet aiheuttavat sisällä sietämättömän kaaoksen.

Siitäkin on muodikkuus kaukana, kun lapsi on tuntoaliherkkä ja ei tunne normaalisti kipua. Ja sitten ei osaa varoa tietenkään, vaan kolhii itseään mennen tullen. Kuuluu samaan sarjaa aistiyliherkkyyden kanssa.

Niin ja ei ole lääkettä tähän, eli ei ole lääkefirmojen keksimä sairaus.

ja sitten kansaa taas lääkitään.

Tänään luin erään vahan psykiatrin blogia, jossa hän kertoi vielä 60-luvulla olleen 6-7 diagnoosia.. kun taas tänä vuonna niitä oli jo yli 400.

Ja kaikkiin on olemassa lääke.

Huolestettuvaa

Huolestuttavaa on sun kaltaiset tomppelit.

60-luvulla käytettiin myös reippasti sähköshokkihoitoja ja paljon tehtiin Itsemurhia ihan perusmasennuksen hoitamattomuudesta johtuen. Moni sellainen joka nykyään pärjää ihan normaalielämässä oli 60-luvilla suljetulla ilman lääkkeitä tai hoitoja.

Ajattele kuinka paljon vähemmän oli lääkkeitä tai hoitoja ylipäätään. Rintasyöpä oli kuolemaksi kun nykyään suuurinosa jo selviää.

60-luvulla ei myöskään ollut edes digitaalikelloja.todella lapsellista puhua jostain lääketehtaista ja ihannoida 60-lukua jolloin moni sairaus oli kuolemaksi jotka nyt hoituu terkkarissa.

ja sinä olet oikeutettu omaan mielipiteeseen. Itse olen käynyt viime vuosina läpi lääkehelvetin, joten luulen tietäväni mitä ylilääkitys saa aikaan.

parhaillaan mennään ilman lääkkeitä ja olo on parhain moniin vuosiin.

Ennen ahdistusta ja masennusta tai muita nykyajan sairauksia ei ollut tässä määrin. Ihmiset tekivät raskasta ruummillista työtä ja näin ollen eipä paljoa masennukset vaivanneet.

Aivan liikaa lääkkeitä ja liian hepposin perustein nykypäivänä.

Ai niin, itselläni on As-poika jolla on aistiyliherkkyys ja muita ongelmia; hän syö ongelmiinsa risperdonia.

Ennen ahdistusta ja masennusta tai muita nykyajan sairauksia ei ollut tässä määrin. Ihmiset tekivät raskasta ruummillista työtä ja näin ollen eipä paljoa masennukset vaivanneet..

mutta myös ihmisten elinympäristö on muuttunut. Esimerkiksi minua ei vaivaa ahdistus jos olen vaikkapa maaseudulla, hoidan eläimiä ja vaellan metsässä... Mutta kaupunki, valot ja äänet ja erilainen työympäristö tekee elämän hankalaksi. Ehkä ryhdyn kalastajaksi jonnekin syrjäiselle luodolle ;)

Minä en edes tietäisi mitä on sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistus jos olisin koko ajan asunut jossain korvessa ja kaivanut työkseni ojaa enkä olisi kohdannut niitä minua ahdistavia asioita.

Mutta aistiyliherkkyys ei ole psykiatrinen ongelma. Vaan neurologinen. Siihen ei yleensä käytetä lääkkeitä, vaan esm toimintaterapiaa.



Se mitä kirjoitit masennuksesta on vähän aiheen vierestä, mutta tottahan se on että masennuslääkkeistä ei ole kaikille apua.Ihan tutkimuksissa on todettu että moni masennuslääke ei vaikuta sen enempää kuin blasebolääkekään. Eli joskus on ihan paikallaan kyseenalaistaa lääkehoito.

lapsenne on aistiyiherkkä. Se jo pienestä pitäen kavahtaa ääniä, ei kykene olemaan isossa ihmisjoukossa juuri äänten vuoksi. Iho kutiaa tietyistä vaatteista, pystyy syömään vaan tosi mautonta ruokaa. Siinä sitten mietitte, että voi perse lun lapsella nyt vaan on tommonen muotisairaus ja hihittelette.

en elänyt lapsuuttani tässä ajassa. Ihan kylmiltään minun lapsiversiolleni olisi lätkäisty diagnosia jos jonkinlaista. Minä olen aina ollut aistiyliherkkä, kroonisesti ahdistunut, keskittymishäiriöinen, unihäiriöinen, sosiaalisesti rajoittunut, lievästi pakko-oireinen, äärimmäisen estoinen ja vielä lisäksi pikkasen outo. Tästä huolimatta ihan "normaali" elämää ollaan elelty, pitkälti siksi, ettei ympärilläni läähynyt laumaa aikuisia, jotka olisivat osoitelleet sormella "erityspiirteitäni" ja vouhottaneet siitä miten "Jerppaa ei saa katsoa silmiin kun sitä ahdistaa tai ei se nyt voi ottaa noita paskasia verkkareita pois kun sillä on toi aistiyliherkkyys,kyllä ne siitä sitten aikanaan maatuu".



Taitaa vähän olla kilpavaruselun henkeä tässäkin. Kun se Jerppa ei osaa soittaa flyygeliä tai ei osoita matemaattista lahjakkuutta niin sitten sillä on joku "erityisominaisuus".....Mitä ikinä, ettei se Jerppaa vaan olis tusinatavis, joita kuitenkin 99% ihmisistä on. Opettakaa ne pentunne hyväksymään keskinkertaisuutensa, se on paras lahja mitä niille voi antaa.



-

en elänyt lapsuuttani tässä ajassa. Ihan kylmiltään minun lapsiversiolleni olisi lätkäisty diagnosia jos jonkinlaista. Minä olen aina ollut aistiyliherkkä, kroonisesti ahdistunut, keskittymishäiriöinen, unihäiriöinen, sosiaalisesti rajoittunut, lievästi pakko-oireinen, äärimmäisen estoinen ja vielä lisäksi pikkasen outo. Tästä huolimatta ihan "normaali" elämää ollaan elelty, pitkälti siksi, ettei ympärilläni läähynyt laumaa aikuisia, jotka olisivat osoitelleet sormella "erityspiirteitäni" ja vouhottaneet siitä miten "Jerppaa ei saa katsoa silmiin kun sitä ahdistaa tai ei se nyt voi ottaa noita paskasia verkkareita pois kun sillä on toi aistiyliherkkyys,kyllä ne siitä sitten aikanaan maatuu".

Taitaa vähän olla kilpavaruselun henkeä tässäkin. Kun se Jerppa ei osaa soittaa flyygeliä tai ei osoita matemaattista lahjakkuutta niin sitten sillä on joku "erityisominaisuus".....Mitä ikinä, ettei se Jerppaa vaan olis tusinatavis, joita kuitenkin 99% ihmisistä on. Opettakaa ne pentunne hyväksymään keskinkertaisuutensa, se on paras lahja mitä niille voi antaa.

-

Mieluummin diagnoosi ja siihen apua kuin kasvu noin tunnevammaiseksi aikuiseksi.

Ennenvanhaan masennuksesta kärsivät tekivät itsareita pilvin pimein, koska mitään diagnooseja tai hoitoja ei ollut. Itsemurhantekijät vaan haudattiin syntisinä siunaamattomaan maahan. Näitähän riitti Suomessakin, hukuttautuivat järviin ja hirttivät itsensä aittaan.



Sodista tulivat miehet kotiin syvästi traumatisoituneina, joivat sitten itsensä hautaan ja hakkasivat perheensä sitä ennen.



Mielummin elän kuitenkin nykyajassa ja kritisoin vaikka ylilääkintää kuin palaan takaisin niihin aikoihin.

Mieluummin diagnoosi ja siihen apua kuin kasvu noin tunnevammaiseksi aikuiseksi.

negatiivisena asiana. itse koen sen eri tavalla, niin että ihminen saa apua ja vaikka ei saisikaan, niin hän kenties ymmärtää että missä on vika. Olen samaa mieltä kanssasi, oli aika häiriintynyttä tekstiä aikuiselta.

Mielummin elän kuitenkin nykyajassa ja kritisoin vaikka ylilääkintää kuin palaan takaisin niihin aikoihin.

saunassa synnyttiin ja sinne kuoltiin. Perserepeämätkin parani äideiltä ihan itsestään siellä saunassa!

en elänyt lapsuuttani tässä ajassa. Ihan kylmiltään minun lapsiversiolleni olisi lätkäisty diagnosia jos jonkinlaista. Minä olen aina ollut aistiyliherkkä, kroonisesti ahdistunut, keskittymishäiriöinen, unihäiriöinen, sosiaalisesti rajoittunut, lievästi pakko-oireinen, äärimmäisen estoinen ja vielä lisäksi pikkasen outo. Tästä huolimatta ihan "normaali" elämää ollaan elelty, pitkälti siksi, ettei ympärilläni läähynyt laumaa aikuisia, jotka olisivat osoitelleet sormella "erityspiirteitäni" ja vouhottaneet siitä miten "Jerppaa ei saa katsoa silmiin kun sitä ahdistaa tai ei se nyt voi ottaa noita paskasia verkkareita pois kun sillä on toi aistiyliherkkyys,kyllä ne siitä sitten aikanaan maatuu".

Taitaa vähän olla kilpavaruselun henkeä tässäkin. Kun se Jerppa ei osaa soittaa flyygeliä tai ei osoita matemaattista lahjakkuutta niin sitten sillä on joku "erityisominaisuus".....Mitä ikinä, ettei se Jerppaa vaan olis tusinatavis, joita kuitenkin 99% ihmisistä on. Opettakaa ne pentunne hyväksymään keskinkertaisuutensa, se on paras lahja mitä niille voi antaa.

-

Jotain muotia sitten meidänkin perheessä:(

.. jos olisin diagnoosin saanut lapsena. Erityisesti makuyliherkkyys teki elämästäni vaikean, yhdistettynä äitiin joka pakotti syömään ruoan kuin ruoan. Kammohan siitä tuli, mutta nyt aikuisena olen lähes kaikkiruokainen.



Oman lapsen kohdalla diagnoosi ei ollut yllätys.