Kannattaako enää 41-vuotiaana yrittää lasta?

Kerta kysyt: ei kannata.

Omat vanhempani olivat 42 ja 53 kun minut saivat. Lapsuuden pelkäsin vanhempieni kuolevan ennen kuin olen aikuinen. SYy tähän se että vanhemmilleni alkoi tulla iän suomia vaivoja jo minun ollessani alle 10v. Heidän ajatus maailmansa oli vanhanaikainen, hysteerisen suojeleva vaikka eivät sitä varmasti suunnitelleet olevansa.



TToki nuoremmellain voi olla vaivoja mutta lapsen ajatusmaailma on vain suoraviivaisempi = vanha on sama kuin kohta kuoleva.



Noh selvisin lapsuuden traumasta mutta ainoana lapsena on turhauttavaa huolehtia yksin vanhemmista varsinkin kun nyt omia lapsia . Vanhempani on nyt yli 74 ja 84 vuotiatia. Ei heistä ole apua lasten hoidossa. Minä hoidan heitä omien lapsni lisäksi sillä heidän vanhuus on ollut sairauksia täynnnä.

Äitini on muodostanut minuun läheisriipuvaisen suhteen ja se on raskasta.



Mutta tehkää vaan. Tekihän mun vanhemmat minutkin ja kiva tääl on olla olemassa. Raskasta se voi olla lapselle tulevaisuudessa . Mutta jospa teil pysyis järki päässä ja lapsenne ei joudu teitä hoitamaan alle 20v .

lasta nolottaa sitten koulussa kun äiti on vanhempi kuin toisten mummot...

itse en todellakaan jaksaisi, enkä haluaisi, nyt nelikymppisenä vain odottelen, että kasvavat aikuisiksi, muutamia vuosia menee vielä

Hedelmällisin ikä meni jo ajat sitten. Riskit on suuret, tunnut ehkä nyt "nuorelta" mutta kun olet 50 v niin lapsi on n 8v.

Kannattaa. Ei sillä niin välii sillä iällä ole.

Kerta kysyt: ei kannata.

Omat vanhempani olivat 42 ja 53 kun minut saivat. Lapsuuden pelkäsin vanhempieni kuolevan ennen kuin olen aikuinen. SYy tähän se että vanhemmilleni alkoi tulla iän suomia vaivoja jo minun ollessani alle 10v. Heidän ajatus maailmansa oli vanhanaikainen, hysteerisen suojeleva vaikka eivät sitä varmasti suunnitelleet olevansa.

TToki nuoremmellain voi olla vaivoja mutta lapsen ajatusmaailma on vain suoraviivaisempi = vanha on sama kuin kohta kuoleva.

Noh selvisin lapsuuden traumasta mutta ainoana lapsena on turhauttavaa huolehtia yksin vanhemmista varsinkin kun nyt omia lapsia . Vanhempani on nyt yli 74 ja 84 vuotiatia. Ei heistä ole apua lasten hoidossa. Minä hoidan heitä omien lapsni lisäksi sillä heidän vanhuus on ollut sairauksia täynnnä.

Äitini on muodostanut minuun läheisriipuvaisen suhteen ja se on raskasta.

Mutta tehkää vaan. Tekihän mun vanhemmat minutkin ja kiva tääl on olla olemassa. Raskasta se voi olla lapselle tulevaisuudessa . Mutta jospa teil pysyis järki päässä ja lapsenne ei joudu teitä hoitamaan alle 20v .

jos syitä kaivelemaan alkaa, niin niitä löytyy aina joka lähtöön :)

Meidän suvuissa eletään pitkään, jopa yli 100-vuotiaiksi. Harvoilla terveydelliset ongelmat alkavat 5-kymppisinä. Jotkut ovat kalkkeutuneita koko ikänsä. Monista isovanhemmista ei nykyään ole apua, vaikka olisivat nuorempia. Toisaalta monet eivät hoida niitä isovanhempia eivätkä koe velvollisuudekseen.

Joo, no itse saan kolmannen lapseni hieman yli 4-kymppisenä, joten siksi erilainen kanta :) Tosin, ei meitä muiden mielipiteet liikuttaneetkaan. Ja syy puhtaasti se, ettei miehellä ole omia lapsia. Ja toisaalta, me ollaan ikuisia kakaroita :)

tai jopa kakara....

Mutta mittari raksuttaa vääjäämättä ehtoon puolelle....

Kerta kysyt: ei kannata.

Omat vanhempani olivat 42 ja 53 kun minut saivat. Lapsuuden pelkäsin vanhempieni kuolevan ennen kuin olen aikuinen. SYy tähän se että vanhemmilleni alkoi tulla iän suomia vaivoja jo minun ollessani alle 10v. Heidän ajatus maailmansa oli vanhanaikainen, hysteerisen suojeleva vaikka eivät sitä varmasti suunnitelleet olevansa.

TToki nuoremmellain voi olla vaivoja mutta lapsen ajatusmaailma on vain suoraviivaisempi = vanha on sama kuin kohta kuoleva.

Noh selvisin lapsuuden traumasta mutta ainoana lapsena on turhauttavaa huolehtia yksin vanhemmista varsinkin kun nyt omia lapsia . Vanhempani on nyt yli 74 ja 84 vuotiatia. Ei heistä ole apua lasten hoidossa. Minä hoidan heitä omien lapsni lisäksi sillä heidän vanhuus on ollut sairauksia täynnnä.

Äitini on muodostanut minuun läheisriipuvaisen suhteen ja se on raskasta.

Mutta tehkää vaan. Tekihän mun vanhemmat minutkin ja kiva tääl on olla olemassa. Raskasta se voi olla lapselle tulevaisuudessa . Mutta jospa teil pysyis järki päässä ja lapsenne ei joudu teitä hoitamaan alle 20v .

jos syitä kaivelemaan alkaa, niin niitä löytyy aina joka lähtöön :)

Meidän suvuissa eletään pitkään, jopa yli 100-vuotiaiksi. Harvoilla terveydelliset ongelmat alkavat 5-kymppisinä. Jotkut ovat kalkkeutuneita koko ikänsä. Monista isovanhemmista ei nykyään ole apua, vaikka olisivat nuorempia. Toisaalta monet eivät hoida niitä isovanhempia eivätkä koe velvollisuudekseen.

Joo, no itse saan kolmannen lapseni hieman yli 4-kymppisenä, joten siksi erilainen kanta :) Tosin, ei meitä muiden mielipiteet liikuttaneetkaan. Ja syy puhtaasti se, ettei miehellä ole omia lapsia. Ja toisaalta, me ollaan ikuisia kakaroita :)

se käy kaikille, nuoremmillekin :) Kenenkään aika täällä ei ole kiveen kirjoitettu. Oletettavasti tuossa iässä vielä helposti yhden lapsen aikuiseksi kasvattaa, turha negatiivisuus romukoppaan :)

Kerta kysyt: ei kannata.

Omat vanhempani olivat 42 ja 53 kun minut saivat. Lapsuuden pelkäsin vanhempieni kuolevan ennen kuin olen aikuinen. SYy tähän se että vanhemmilleni alkoi tulla iän suomia vaivoja jo minun ollessani alle 10v. Heidän ajatus maailmansa oli vanhanaikainen, hysteerisen suojeleva vaikka eivät sitä varmasti suunnitelleet olevansa.

TToki nuoremmellain voi olla vaivoja mutta lapsen ajatusmaailma on vain suoraviivaisempi = vanha on sama kuin kohta kuoleva.

Noh selvisin lapsuuden traumasta mutta ainoana lapsena on turhauttavaa huolehtia yksin vanhemmista varsinkin kun nyt omia lapsia . Vanhempani on nyt yli 74 ja 84 vuotiatia. Ei heistä ole apua lasten hoidossa. Minä hoidan heitä omien lapsni lisäksi sillä heidän vanhuus on ollut sairauksia täynnnä.

Äitini on muodostanut minuun läheisriipuvaisen suhteen ja se on raskasta.

Mutta tehkää vaan. Tekihän mun vanhemmat minutkin ja kiva tääl on olla olemassa. Raskasta se voi olla lapselle tulevaisuudessa . Mutta jospa teil pysyis järki päässä ja lapsenne ei joudu teitä hoitamaan alle 20v .

Tiedän alta kolmikymppisenä syöpään kuolleen pienten lasten äidin. Tiedän myös pirteän kahdeksankymppisen isoäidin, joka asuu yksikseen ja välillä hoitaa lastenlapsiaan. Nuorimman lapsensa hän sai yli nelikymppisenä.

Aloittajalle: Ei ehkä kannata tehdä elämän isoja ratkaisuja av:n mielipidekyselyjen perusteella ;) Kuuntele sydäntäsi ja tee siten kuin sinusta parhaimmalta tuntuu.

Siinä ei paljon funtsittu ja deittailtu. Sain tois lapseni 43v.

Päivittäin katson ihmeissäni sekä lasta että miestä: mä sain vielä tuollaiset ( ;

neuvoa näin isossa asiassa, ei ehkä ole kypsä lapsentekoon.

Eihän tähän ole oikeaa vastausta. Siihen vaikuttaa muu lapsimäärä, onko parisuhde kunnossa, äidin kunto, työpaikka yms.

Kaksi esimerkkiä asiasta tutuissani. Toinen teki lapsen 42v ja vauva-aika oli ihan kauheaa kun oli niin väsynyt. Ja kun lapsi on kasvanut, on koko ajan vain odottanut, että se kasvaisi isommaksi ja saisi omaa aika. Kyseessä uusperhe, mihin haluttiin rakkausrusina suhteen liimaksi. Lapsi ei vaikuta onnelliselta, koska tuntuu, että kukaan ei jaksa häntä.

Toisessa perheessä kyse myös uurperheestä. Äiti jaksoi hyvin vauva-ajan ja jaksaa nyt myös teinin juttuja, vaikka jäikin leskeksi. On onnellinen kun jäi lapsi mieheltä, ketä rakasti valtavan paljon

että ne ratkaisut on tehtävä ajattelematta muiden mielipiteitä. Joko tai ei, jäätkö katumaan vai hyväksytkö osasi? Ja mikään maailmassa ei takaa, että olipa päätöksesi mikä tahansa, ettei kohtalo päättäisi toisin. Et saa haluamaasi lasta, saat epätoivotun lapsen.

Kuuntele sydäntäsi, muista voimavarasi.

ja sama kuin aiemmallakin. Meillä on ollut aina hoitosuhde niin päin, että minä olen hoitanut vanhempiani.

Itse en tällä kokemuksella todellakaan halunnut iltatähteä, enkä lasta vanhana.

Monella iltatähdellä ja vanhojen vanhempien lapsella on samoja kokemuksia, kun ollaan juteltu.

Toki on toisinkin päin, mutta kyllä tuolla 65 vuotiaana alkaa monella olla jo muut jutut mielessä kuin huoli teinin asioista. Kun ihmiset ei jaksa edes töissä olla päälle 60 vuotiaiksi kun vingutaan, että pitää eläkkeelle päässä mahdollisimman nuorena.

se käy kaikille, nuoremmillekin :) Kenenkään aika täällä ei ole kiveen kirjoitettu. Oletettavasti tuossa iässä vielä helposti yhden lapsen aikuiseksi kasvattaa, turha negatiivisuus romukoppaan :)

äiti oli 19v kun mieheni syntyi. Näin kun itse olen 45v, vaihtaisin mielelläni mieheni kanssa osia, vaikka hänen äitinsä melkoinen pentu olikin mieheni saadessaan.

Kerta kysyt: ei kannata.

Omat vanhempani olivat 42 ja 53 kun minut saivat. Lapsuuden pelkäsin vanhempieni kuolevan ennen kuin olen aikuinen. SYy tähän se että vanhemmilleni alkoi tulla iän suomia vaivoja jo minun ollessani alle 10v. Heidän ajatus maailmansa oli vanhanaikainen, hysteerisen suojeleva vaikka eivät sitä varmasti suunnitelleet olevansa.

TToki nuoremmellain voi olla vaivoja mutta lapsen ajatusmaailma on vain suoraviivaisempi = vanha on sama kuin kohta kuoleva.

Noh selvisin lapsuuden traumasta mutta ainoana lapsena on turhauttavaa huolehtia yksin vanhemmista varsinkin kun nyt omia lapsia . Vanhempani on nyt yli 74 ja 84 vuotiatia. Ei heistä ole apua lasten hoidossa. Minä hoidan heitä omien lapsni lisäksi sillä heidän vanhuus on ollut sairauksia täynnnä.

Äitini on muodostanut minuun läheisriipuvaisen suhteen ja se on raskasta.

Mutta tehkää vaan. Tekihän mun vanhemmat minutkin ja kiva tääl on olla olemassa. Raskasta se voi olla lapselle tulevaisuudessa . Mutta jospa teil pysyis järki päässä ja lapsenne ei joudu teitä hoitamaan alle 20v .

Tiedän alta kolmikymppisenä syöpään kuolleen pienten lasten äidin. Tiedän myös pirteän kahdeksankymppisen isoäidin, joka asuu yksikseen ja välillä hoitaa lastenlapsiaan. Nuorimman lapsensa hän sai yli nelikymppisenä.

Aloittajalle: Ei ehkä kannata tehdä elämän isoja ratkaisuja av:n mielipidekyselyjen perusteella ;) Kuuntele sydäntäsi ja tee siten kuin sinusta parhaimmalta tuntuu.

Naiselle on määrätty luonnollinen ikä, jolloin ei voi enää saada lapsia. Hyvin harvalla on vielä tuossa iässä menopaussia.

kuinka nelikymppiset pitävät itseään ikäloppuina. Ei jaksa valvoa, ei jaksa viedä lapsia minnekään. Kuusikymppisiä pidetään ihan haudan partaalla olevina. Millaista elämää te oikeen elätte?



Itse olen 40v, lapset 5 ja 2v. Itsessäni en ole huomannut muutosta siihen, kuinka jaksaisin valvoa tai tehdä asioita. Olen nyt nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin 15 v aiemmin, elän terveellisemmin, olen tasapainoisempi ja varakkaampikin. Omat vanhempani olivat ihan täydessä vedossa kuusikymppisinä, ja vasta nyt kun he ovat 70+ alkaa näkymään ensimmäisiä vanhuuden merkkejä. Silti jaksavat hyvin vielä touhuta, matkustella ja hoitaa lapsenlapsia.



Ikinä ei tiedä miten elämässä käy. Muistisairauteen voi sairastua alle viisikymppisenä tai kuolla ennen aikojaan. Jokainen varmasti tuntee itsensä, ja tietää kaipaako elämäänsä enemmän rauhaa ja omaa aikaa vai lasten tuomaa vilskettä. Ei kukaan muu voi näihin "kannataisko mun hankkia vauva"-kysymyksiin vastata.

"lasta nolottaa sitten koulussa kun äiti on vanhempi kuin toisten mummot... itse en todellakaan jaksaisi, enkä haluaisi, nyt nelikymppisenä vain odottelen, että kasvavat aikuisiksi, muutamia vuosia menee vielä"



Tästä paistaa niin hyvin läpi se, että ne lapset on tehty LIIAN nuorina!



Minä sain vanhemmalla iällä lapseni ja nautin heistä täysin rinnoin! Minun ei todellakaan tarvitse tässä odotella koska kasvavat aikuisiksi, että pääsen viettämään sitä menetettyä nuoruutta. Se on eletty jo antaumuksella ja hauskaa oli!



Ja toi taas, että lasta nolottaa kun äiti on vanhempi kuin toisten mummot. Jos tolla perusteella pitäis jättää lapset tekemäättä niin silloin lapsia eivät voisi tehdä mm: punatukkaiset, lihavat, silmälasipäiset, kauniit, rumat jne. vanhemmat. Lista on loputon. Lapsi häpee AINA jossain vaiheesa vanhempiaan.



Eli AP:lle sanon: jos oma terveys ja elämän tilanne antaa myöden, totta kai voit vielä tehdä lapsia!

Mä oikeesti ihmettelen näitä 40-vuotiaita, joilla on jos minkälaista kremppaa ja ongelmia jaksamisen kanssa. Olen itse keväällä 41v, kolmen lapsen äiti (nuorin 2 v) ja jaksan todella hyvin. Puolimaratonit menee, koti on todella siisti, lasten kanssa jaksan hyvin. Itse asiassa olen paremmassa kunnossa kuin 15 v sitten, jolloin en harrastanut juurikaan liikuntaa vaan kuvittelin, että nuoruuden kunto säilyy mitään tekemättä. Paljon sit näkee näitä alle 3-kymmppisiä leikki-ikäisten äitejä, jotka on kuin valaita. Iän puolesta pitäisi jaksaa, mut kun sitä ylipainoa ja sen mukanaan tuomia vaivoja todellakin on. Häpeämisestä kun oli puhetta, LIHAVIA vanhempia häpeää kovinkin monet. Samoin juoppoja. Iälleen ei kukaan mitään voi, elintavoilleen paljonkin. Ei muuta kuin peittoja heiluttelemaan, ap!