olen lakimies, kysy jotain
Olen nuori lakimies. Saa kysyä mitä vaan, vastaan niin rehellisesti kuin juristi pystyy.
Kommentit (60)
saako töitä ja voiko oikeasti opiskella nopeasti (huhuissahan aina on niitä kolmessa vuodessa valmistuneita)
Saa ja voi opiskella nopeasti, ainakin Helsingissä. 3 vuotta on ihan mahdollinen aika, jos jaksaa vaan istua ja lukea kaiket päivät aamusta iltaan.
Suurin osa yksityisen sektorin töistä on pääkaupunkiseudulla, mutta kyllä pienempiä, perheoikeuteen erikoistuneita toimistoja on ympäri Suomea. Tampereella on myös ihan kivasti liikejuridiikan lafkoja. Tuomioistuimia on monilla paikkakunnilla, samoin syyttäjiä, virastojen toimipaikkoja, maistraatteja yms yms.
Riippuu juristin omasta kiinnostuksesta, että missä päin on parhaat työllistymismahdollisuudet. Esim. M&A-juttuja lähinnä vain Etelä-Suomessa, mutta maankäyttö- tai perhejuttuja kaikkialla (nämä vain siis esimerkinomaisia aloja).
tosi hyvä ympäristöjuristi ( Hki) ?
Olen aloitteleva yrittäjä ja teen töitä yksin eli ei mitään konsernitasoisesta sopimusjuridiikasta ei ole kyse. Pitääkö olla liikejuridiikkaan keskittynyt juristi? Eivätkö he ole yleensä isojen firmojen palveluksessa? Mistä löytäisin minulle sopivan? Pk-seutu.
uuden asunnon niin lasketaanko uusi asunto koko pottiin mukaan. Olettaen siis, että eropaperit on laitettu jo aikaisemmin vetämään ja ei ole avioehtoa.
Mitä isompi pesä sitä isompi palkkio
tosi hyvä ympäristöjuristi ( Hki) ?
Tässä en valitettavasti osaa auttaa.
tosi hyvä ympäristöjuristi ( Hki) ?
Tässä en valitettavasti osaa auttaa.
"Millaisiin töihin pääsee helpoiten ja mihin taas on kovin kilpailu?"
Kovin kilpailu lienee isojen liikejuridiikkaan erikoistuneiden asianajotoimistojen paikoista. Myös Etelä-Suomen auskultointipaikoista kisaillaan. En valitettavasti osaa arvioida, minne olisi helpoin päästä.
Ylipäänsä parhaimmat työllistymismahdollisuudet on sellaisella vastavalmistuneella juristilla, joka on hankkinut runsaasti relevanttia työkokemusta jo opiskeluajalla (mieluiten muualtakin kuin niistä pienimmistä toimistoista). Isona plussana myös kokemus opiskelijatoiminnassa mukanaolemisesta ja kansainvälisestä kokemuksesta (esim. vaihto-oppilasvuosi).
blogistin haukkuminen netissä rikos? Esim. tiedämme vain jonkun blogistin etunimen, niin voiko netissä kirjoittaa että hän on maksullinen nainen?
Jos Arttu löytyy kuolleena lumihangesta, niin että sen sisällä on miehen spermaa, ottaako poliisit Artun isältäkin näytteet, ettei ole isä tehnyt sitä tekoa?
Toivon toki että näin ei ole.
blogistin haukkuminen netissä rikos? Esim. tiedämme vain jonkun blogistin etunimen, niin voiko netissä kirjoittaa että hän on maksullinen nainen?
Paras vastaus häneltä tuohonhan olisi, riippuu kumpi maksaa.
Olen aloitteleva yrittäjä ja teen töitä yksin eli ei mitään konsernitasoisesta sopimusjuridiikasta ei ole kyse. Pitääkö olla liikejuridiikkaan keskittynyt juristi? Eivätkö he ole yleensä isojen firmojen palveluksessa? Mistä löytäisin minulle sopivan? Pk-seutu.
Osaavia sopimusoikeuden tuntevia juristeja löytyy ilman muuta muualtakin kuin isoista firmoista. Hyvä väline juristin löytämiseen on Google ja esim. Fonecta. Pienistä, yhden miehen firmoista löytyy loistavaa osaamista ja asiakaspalveluhenkisyyttä.
Kannattaa soitella/laittaa sähköpostia eri firmoihin ja kysellä hinta-arviota ja alustavaa toimintasuunnitelmaa, mielipidettä yms. Suurin osa toimistoista tarjoaa ilmaisen 30 min alkuneuvottelun, jossa voidaan miettiä puolin ja toisin toimeksiannon sopivuutta. Nettisivuilta pitäisi löytyä hinnasto, josta voi tarkistaa mahdollisuuden maksuttomaan alkuneuvotteluun.
Jos Arttu löytyy kuolleena lumihangesta, niin että sen sisällä on miehen spermaa, ottaako poliisit Artun isältäkin näytteet, ettei ole isä tehnyt sitä tekoa?
Toivon toki että näin ei ole.
Tottakai poliisi käy runkkaamassa Artun isää. Miten sait Artun isän spermat ja vielä Artun sisälle? Jäljillesi voidaan päästä, jos Artun isä tunnustaa olleensä kanssasi.
uuden asunnon niin lasketaanko uusi asunto koko pottiin mukaan. Olettaen siis, että eropaperit on laitettu jo aikaisemmin vetämään ja ei ole avioehtoa.
Puolisoiden varat ja velat luetteloidaan osituksen oikeusperusteen syntyhetken mukaan. Avioerossa osituksen oikeusperuste on avioerohakemuksen jättäminen. Jos asunto on ostettu hakemuksen jättämisen jälkeen, sitä ei lasketa mukaan avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen. Samoin veloista otetaan huomioon vain ne, jotka ovat syntyneet ennen oikeusperusteen syntyhetkeä.
jos joutuisit olemaan valehtelematta, kuten siinä elokuvassa?
saako töitä ja voiko oikeasti opiskella nopeasti (huhuissahan aina on niitä kolmessa vuodessa valmistuneita)