Millainen ei juo jouluna?
Kommentit (80)
joka ei juo muutenkaan.
jonka mielestä jouluun ei kuulu alkoholi.
jolle joulu on nimenomaan rauhan aikaa.
jolle joulu on lasten juhla.
Mulle joulu on nimenomaan lastenjuhla ja lapsille omistettua perheen yhteistä aikaa. En ole tykännyt juoda jouluna ennen lapsiakaan, en juo nytkään. Mies saattaa ehkä ruoan kanssa juoda viiniä ja saunassa käydessä kaljan.
mutta jos tapat vauvan muuten vain, saat kovan rangaistuksen.
Surullisinta on, että vanhemmat ovat siirtäneet nuorilleen tämän junttimaisen kännäämisen ihannoinnin. Nuoret vetää itsensä jurriin ja sille nauretaan vain, kuinka hienoa oli, että oli niin umpitunnelissa.
Nuorten tyttöjen kohdalla näkee äitiensä alkoholin ihannoinnin. Sidukkaa reput täynnä ja vedetään lärvit ja maataan sammuneena ojassa. Vittu joo hienoa ku meni niin päähän, jeeee.
Suomalainen alkoholikulttuuri on todella surullista. Ennen sentään miehet vain veti perjantaina pullon kossua. Nykyään vetää miehet pullon kossua, naiset lastin viinaa ja lisäksi siihen lipitetään hienosti viikot viiniä päälle.
käy se, että olit humalassa. Jos tapat toisen ihmisen, et saa isoa rangaistusta, koska olit rattijuoppo, se on puolustus.
Suomalaiset nauraa kännimokille ja hihittää kun tuli jouluna vahingossa tempaistua kännit. Hihiiii, tulipa oksennettua olkaarin matolle.Suomalaisille kännissä olo on jotenkin kamalan hienoa. Se, joka ei käytä alkoholia, joutuu joka paikassa selittelemään sitä, miksi ei käytä. Alkoholinkäyttöä taas ei joudu perustelemaan ja örveltämistä pidetään suorastaan hienoa ja huvittavana.
Miksi pitää perustella aina sitä, että ottaa jouluaterialla sen pari lasi viiniä?
että nimenomaan juomattomuutta pitäisi perustella. Harvemmin tarvitsee selitellä, jos juo, sitä pidetään itsestäänselvyytenä.Siis mitä, et kai oikeasti luule, että tuomiota lieventää se seikka, että rikos on tehty kännissä??? Sehän vaan pahentaa asiaa, kännissä olevaa rikoksentekijää ei pidetä syyntakeettomana.
Normaali pienten lasten äiti ja isä.
En juo muinakaan maanantai päivinä/iltoina..
elämäni aikana niin paljon, ettei voi kuin hymähtää. Sellaiset tyypit, jotka oikeasti ottaa lasin viiniä ruoan kanssa, ei elämöi ja puolustele.
Ne ihmiset, jotka ottaa lasin viiniä ja toisen ja kolmannen pullon ja pänikän ja konttaa loppuillasta, pitää kovinta meteliä siitä yhdestä lasista viiniä ja raivoavat, kun heitä ei ymmärretä kun hehän ei koskaan kännää ja juo humalaan. Kun ottavat vain lasin viiniä kerran vuodessa.
Jos nämä tyypit pitäisi alkoholipäiväkirjaa, voisivat yllättyä aika rajusti, kuinka paljon sitä alkoholia oikeasti menee.
Illanistujaisissa erottaa parhaiten ne, jotka hyökkää sitä vastaan, että miksi heitä arvostellaan, kun he nauttivat viinin mausta ja ottavat vain ruokajuomana. Yleensä nämä tyypit valuu pöydän alle kännissä jo ennen puolta yötä.
Mitä ihmettä te piccolo-pullolliset elämöitte? Kaikki suomalaiset äidinkieleltään suomenkieliset ymmärtävät ihan hyvin, että "meillä juodaan jouluna" = "meillä ryypätään jouluna känniin asti". On eri asia sanoa "meillä juodaan jouluna illallisen yhteydessä lasi viiniä".
mun jouluun kuuluu lasillinen kuohuviiniä, siis reilu 1 dl. tämän vuoksi olet siis sitä mieltä, että en rakasta lapsiani vaan vihaan, ja tuhoan heidän tulevaisuutensa, ja tämän lasillisen perusteella he saavat viinanhuuruisia muistoja lapsuutensa jouluista??? ihanko oikeasti?? no, siinähän itket. mä en ole koskaan ollut humalassa enkä tuosta lasillisestakaan tule, mutta tuolla meillä juhlistetaan joulua. ja jos alat selittää, että se ei siihen jää jne,jne, niin mulla ja miehellä on jouluksi sellainen piccolo-pullo, ja se riittää. mutta siis tästä opin, että lapsiamme me emme rakasta. voi huoh...
ja tervetuloa meille jouluna, niin pääsisit katsomaan ihmisiä, jotka ottavat sen yhden lasillisen ja se jää siihen. vietämme joulua n. 200 km helsingistä, tervetuloa!
siis mitä tää nyt on, siis eihän se että on tappanut ihmisen kännissä voi vähentää rikoksen tuomittavuutta???
oonko jotenkin ihan pihalla nyt vai?? siis toi että jos tappaa rattijuoppona vauvan, niin se on pienempi paha kuin että tappaa sen "muuten vaan".
Jos olisit sinut alkoholinkäyttösi kanssa, ei sinulla olisi tarvetta kiihtyä tavallisesta asiasta.
elämäni aikana niin paljon, ettei voi kuin hymähtää. Sellaiset tyypit, jotka oikeasti ottaa lasin viiniä ruoan kanssa, ei elämöi ja puolustele.
Ne ihmiset, jotka ottaa lasin viiniä ja toisen ja kolmannen pullon ja pänikän ja konttaa loppuillasta, pitää kovinta meteliä siitä yhdestä lasista viiniä ja raivoavat, kun heitä ei ymmärretä kun hehän ei koskaan kännää ja juo humalaan. Kun ottavat vain lasin viiniä kerran vuodessa.
Jos nämä tyypit pitäisi alkoholipäiväkirjaa, voisivat yllättyä aika rajusti, kuinka paljon sitä alkoholia oikeasti menee.
Illanistujaisissa erottaa parhaiten ne, jotka hyökkää sitä vastaan, että miksi heitä arvostellaan, kun he nauttivat viinin mausta ja ottavat vain ruokajuomana. Yleensä nämä tyypit valuu pöydän alle kännissä jo ennen puolta yötä.
Mitä ihmettä te piccolo-pullolliset elämöitte? Kaikki suomalaiset äidinkieleltään suomenkieliset ymmärtävät ihan hyvin, että "meillä juodaan jouluna" = "meillä ryypätään jouluna känniin asti". On eri asia sanoa "meillä juodaan jouluna illallisen yhteydessä lasi viiniä".
mun jouluun kuuluu lasillinen kuohuviiniä, siis reilu 1 dl. tämän vuoksi olet siis sitä mieltä, että en rakasta lapsiani vaan vihaan, ja tuhoan heidän tulevaisuutensa, ja tämän lasillisen perusteella he saavat viinanhuuruisia muistoja lapsuutensa jouluista??? ihanko oikeasti?? no, siinähän itket. mä en ole koskaan ollut humalassa enkä tuosta lasillisestakaan tule, mutta tuolla meillä juhlistetaan joulua. ja jos alat selittää, että se ei siihen jää jne,jne, niin mulla ja miehellä on jouluksi sellainen piccolo-pullo, ja se riittää. mutta siis tästä opin, että lapsiamme me emme rakasta. voi huoh...
ja tervetuloa meille jouluna, niin pääsisit katsomaan ihmisiä, jotka ottavat sen yhden lasillisen ja se jää siihen. vietämme joulua n. 200 km helsingistä, tervetuloa!
juominen on todella tärkeää, tärkeämpää, kuin syöminen.
En juo jouluna lainkaan, se on vain tapa. Joulua on ihana viettää ilman alkoholia. Juon ennen joulua (pikkujouluilua) ja sen jälkeen (uusivuosi), mutta jouluna en tahdo. Kammottava ajatus. Kotikalja kinkun kanssa maistuu.
Jos olisit sinut alkoholinkäyttösi kanssa, ei sinulla olisi tarvetta kiihtyä tavallisesta asiasta.
elämäni aikana niin paljon, ettei voi kuin hymähtää. Sellaiset tyypit, jotka oikeasti ottaa lasin viiniä ruoan kanssa, ei elämöi ja puolustele.
Ne ihmiset, jotka ottaa lasin viiniä ja toisen ja kolmannen pullon ja pänikän ja konttaa loppuillasta, pitää kovinta meteliä siitä yhdestä lasista viiniä ja raivoavat, kun heitä ei ymmärretä kun hehän ei koskaan kännää ja juo humalaan. Kun ottavat vain lasin viiniä kerran vuodessa.
Jos nämä tyypit pitäisi alkoholipäiväkirjaa, voisivat yllättyä aika rajusti, kuinka paljon sitä alkoholia oikeasti menee.
Illanistujaisissa erottaa parhaiten ne, jotka hyökkää sitä vastaan, että miksi heitä arvostellaan, kun he nauttivat viinin mausta ja ottavat vain ruokajuomana. Yleensä nämä tyypit valuu pöydän alle kännissä jo ennen puolta yötä.
Mitä ihmettä te piccolo-pullolliset elämöitte? Kaikki suomalaiset äidinkieleltään suomenkieliset ymmärtävät ihan hyvin, että "meillä juodaan jouluna" = "meillä ryypätään jouluna känniin asti". On eri asia sanoa "meillä juodaan jouluna illallisen yhteydessä lasi viiniä".
mun jouluun kuuluu lasillinen kuohuviiniä, siis reilu 1 dl. tämän vuoksi olet siis sitä mieltä, että en rakasta lapsiani vaan vihaan, ja tuhoan heidän tulevaisuutensa, ja tämän lasillisen perusteella he saavat viinanhuuruisia muistoja lapsuutensa jouluista??? ihanko oikeasti?? no, siinähän itket. mä en ole koskaan ollut humalassa enkä tuosta lasillisestakaan tule, mutta tuolla meillä juhlistetaan joulua. ja jos alat selittää, että se ei siihen jää jne,jne, niin mulla ja miehellä on jouluksi sellainen piccolo-pullo, ja se riittää. mutta siis tästä opin, että lapsiamme me emme rakasta. voi huoh...
ja tervetuloa meille jouluna, niin pääsisit katsomaan ihmisiä, jotka ottavat sen yhden lasillisen ja se jää siihen. vietämme joulua n. 200 km helsingistä, tervetuloa!
just tuollaisen asenteen vuoksi, ettei muka ikinä ja kenenkään ole mahdollista juoda vain sitä yhtä lasillista. siksi. olen niin kyllästynyt siihen, että kun sanoo juovansa lasillisen, niin siihen "tiedetään", että se ei siihen jää vaan aina juodaan enemmän ja rutkasti. lapsuudenperheessäni olen jo nähnyt sitä, että juodaan se lasillinen ja se on siinä, joten ärsyttää, että oletetaan, ettei sellainen ole mahdollista. jotta vaan tuntuu siltä, että puolusteltava on, anteeksi.
En juo koska perheessä on alkoholisteja
jonkun täytyy olla ajokunnossa, jos juppohulluuskohtauksen saanut täytyy kärrätä johonkin tai pakollisten lääkkeiden kanssa liikaa ottanut sairaalaan.
Sun mies vai joku lapsistasi tuo joka saa juoppohulluuskohtauksia?
Koska muuten en ymmärrä miksi vietät joulua juoppohullujen kanssa.
Juu ja meillä tosiaan otetaan joulunakin, ihan samoin kuin muutenkin, saatetaan olla humalassa tai sitten ei.
ottaneet saunan jälkeen kaljan, ruoan kanssa lasin viiniä, äiti otti toisen lasin viiniä äitinsä kanssa ennen lahjojen avaamista ja isäni otti sitten appiukkonsa kanssa yleensä pienet lasilliset viskiä/konjakkia. Siinä meillä joulujuominen, enkä näe tuota mitenkään pahana. Vanhemmat eivät ole koskaan olleet humalassa, kyllä meillä siis alkoholi kuuluu jouluun, mutta meille ei yhdistetä alkoholia ryyppäämiseen, sitä nautitaan :) Itsekin muuten ottaisin tänä vuonna sen saunakaljan ja lasin viiniä, mutta raskauden takia en ota :)
kun niiden mahaan mahtuu pariakymmentä lajia jouluruokaa ja jälkkärit ja siihen viinit ja oluet ja glögit. Mahtaa olla melko mänkkiä porukkaa kun mahalaukku vetää muutaman tunnin aikana monta litraa mäskiä.
Hyi yök.
Sitten luullaan olevan sivistyneitä kun osataan juoda valkkaria graavilohen kanssa ja punkkua sian kanssa :D
juodakin voi fiksusti. Ei todellakaan ole alkoton joulu meillä, mutta toisaalta lapset ei ole koskaan nähnyt meitä humalassa! Viikottain juodaan, mutta erittäin vähän tai ei lainkaan lasten nähden. Yleensä lasten mentyä nukkumaan otetaan vasta se vinkkupullo esille, joka tissutellaan hiljaa illan aikana. Joskus harvoin mies juo hiukan liikaa ja humalatila näkyy silmistä, mutta on harmiton, katsellaan töllöä, jutellaan takan edessä ja lapset nukkuu kuitenkin.
Lapset 6 ja 8.
Pienestä pitäen saanut itse omalta äidiltäni mallin, koskaan ei ollut mitään alkoholipitoista pöydässä. Jos äiti sattui ottamaan jouluna jotain se oli vasta kun olin mennyt nukkumaan. Jotenka alkoholiton joulu malla kohdallani on itsestään selvä. Se jos joku muu sattuu ottamaan snapsia, punkkua mitä ikinä nyt tuleekaan mieleen niin senkus ottaa. Minä pystyn oman pojan kanssa siten liikkumaan siinä vaiheessa kotia kohti jos muilta lähtee juominen käsistä.
Minä ja appivanhemmat juomme viiniä ruuan kanssa, lasillisen tai kaksi. Kahvin kanssa otamme ehkä konjakin. Humalassa ei olla.
mä en nyt juo ollenkaan, koska olen raskaana. Muuten saattaisi mennä pari lasia viiniä, mutta tuskinpa sen enempää. Musta ruokajuomana alkoholi on ihan ok, mutta ei joulu mikään kännäysjuhla ole - varsinkaan jos seurueessa on lapsia. Monet ei juo ollenkaan, oli sitten joulu tai ei, ei se tee heistä tekopyhiä.
Siis mitä, et kai oikeasti luule, että tuomiota lieventää se seikka, että rikos on tehty kännissä??? Sehän vaan pahentaa asiaa, kännissä olevaa rikoksentekijää ei pidetä syyntakeettomana.