Miksi lapsettomat pariskunnat viettävät joulua?
Mietin vaan, kun eikö joulu ole nimenomaan lasten juhla, miksi lapsettomat hössöttävät siitä?
Jos halutaan juhlia perhejuhlia, niin miksi ei sitten hankita sitä perhettä, vaan hehkutetaan kun ollaan niin vapaaehtoisesti lapsettomia.
Kommentit (58)
Kai sinä sentään sen nyt tiedät että kristityt pöllivät joulun, ja muokkasivat siitä "pyhän" juhlan?
Samoin kuin pääsiäistäkin vietettiin kauan ennen Jeesusta?
Ja mittumaarina tanssittiin kokkotulien ympärillä vuosisatoja ennen mitään juhannuksia.
Se mua eniten ihmetyttää, että nämä periaatteessa uskonnottomat tapaluterilaiset pitävät kynsin hampain kiinni katolisen kirkon pakanauskonnoilta varastamista juhlista. Ja väittää vielä niitä omikseen.
Terveisin joulua viettävä lapseton sinkku ja ateisti
jotka juhlivat sitä Jeesuksen syntymäjuhlana. Ateistejen joulunvieton syytä en tiedä.
"Joulun juuret juontavat aina antiikin Roomaan saakka, jossa meidän nykyisen joulumme paikkeilla vietettiin Saturnaliaksi kutsuttua juhlaa. Tuohon aikaan juhlinnan kohteena oli maanviljelyksen jumala Saturnus. Muinaiset suomalaisetkin juhlistivat sadonkorjuun päättymistä vuodenvaihteeseen sijoittuvien kekri-juhlien merkeissä. Kekri oli muinainen malli nykyisestä joulustamme, sillä sitäkin vietettiin saunoen ja ylenpalttisesti syöden. Tuona iltana talosta taloon kulkenutta kekripukkia voinee verrata nykyiseen joulupukkiin, vaikkakin hänen tehtävänään oli kerätä uhrilahjoja vainajille. Alun pakanallisten juhlien tilalle kirkko asetti myöhemmin kristillisen joulun, jota on vietetty Jeesuksen syntymäjuhlan päivänä 25. joulukuuta jo vuodesta 354 lähtien. Suomessa nykyisenlaista joulua on vietetty aina 1800-luvulta lähtien.
"
Lainaus: http://www.kookas.fi/articles/read/1290
Monesta paremmastakin lähteestä löytyy samat jutut. Tuo nyt vain sattui ensimmäisiin hakutuloksiin.
Ehkä he haluavat pysytellä juhlan alkuperäisissä, pakanallisissa juurissa. Joulupukkeineen kaikkineen.
Sitä minä en ymmärrä miksi tosikristitytkin ovat lähteneet siihen pakanalliseen pukkitouhuun mukaan ;) Ihan sama se minulle kuitenkin on kuinka juhliansa viettävät. Pakanaperinteitäkin saavat ottaa juhliinsa vaikka kuinka. Ei se minulta ole pois.
Kyse siis lapsettomasta ateistipariskunnasta. Silti viettävät joulua, varsinkin nainen hössöttää joulun kanssa. En ymmärrä. Ap.
"Germaanikansat viettivät ennen kristinuskon saapumista keskitalven juhlaa, jota kutsuttiin jul-juhlaksi. Kristuksen syntymäjuhlaa alettiinkin myöhemmin kutsua samalla nimellä. Myös Suomessa käytössä oleva joulu-sana tulee ruotsin kielen sanasta jul. Suomi on yksi niistä harvoista maista, joissa käytetään alkuperäistä joulu-sanaa. Monissa muissa kielissä joulu-sanassa mainitaan Kristus."
Tästä voimme päätellä että joulu on Suomessa edelleen pakanajuhla.
Jos se olisi Jeesuksen syntymäjuhla, pitäisi sen nimen olla Kristusjuhla tmv.
Ja niille jotka lähettelevät lapsen kuvilla joulukortteja me lähtetään meidän söpöliineistä koirista!
Ihanaa Joulua kaikille!
Ateistien joulunviettoa en ymmärrä
Uskovaisten lapsettomien kyllä.
syntymäjuhla lätkästiin pakannallisen kekrin päälle. Joko alkaisistte uskoa, kuinka usein uskonnoilla jyrätään/väheksytään aiempaa kulttuuria?
he sitten juhlivat sitä pakanallista muinaisajan juhlaa.
Ja miksi lapsettomat matkustavat esim. rantalomille, nehän on lasten huvia. Miksi lapsettomilla on kesämökkejä, kun kesämökkeilyhän on kivaa vasta, kun on lapsia. Miksi ne lapsettomat ylipäätään viitsivät elää, kun lapset ovat elämän sisältö?
Olen lapseton sinkku, ehkäpä sitten itsekin vielä niin lapsellinen että rakastan joulunviettoa.
Mä teen kaikki perinteiset jutut, käyn haudalla, saunomassa ja vanhempien luona syömässä.
Illalla tulen kotiin, sytytän kynttilöitä, kasaan itselleni herkkuja ja alan katsoa elokuvia.
Mun mielestä on ihana ostaa ystäville ja sukulaisille joululahjoja ja viettää kiireetöntä aikaa. Ei se joulu ole pelkästään lapsia varten, vaikka lapset siitä toki nauttivatkin.
Uskonnottomana ihmisenä ja muutenkin en oikein piittaa joulusta. Jostain syystä molempien vanhemmat haluavat viettää joulua kaikkien lastensa, myös lapsettomien, kanssa.
mutta kaikkihan me jonkun lapsia ollaan:)
Pitääkö sukujoulujen vietto lopettaa kun lapset täyttävät 18 vuotta? Meillä se olisi tarkoittanut 14 vuoden paussia lapsia odottaessa..ei ei..kyllä kinkku meillekin maistuu.
Vai onko sitten juhannus, uusi vuosi, vappu, häät ja hautajaiset kenties pelkästään aikuisten juhlia, joihin lapsilla ei ole mitään asiaa?
Nykymuotoinen jouluhan on vain kristittyjen nappaama juhla jota on sitten jalostettu eteenpäin. Uskaltaisin kyllä väittää että 99% suomalaisista ei mieti Jeesusta tippaakaan joulukiireiden keskellä. Noh...jokatapauksessa itse vietän joulua ystävien ja perheen kesken vaikka lapseton olenkin.
Vai onko sitten juhannus, uusi vuosi, vappu, häät ja hautajaiset kenties pelkästään aikuisten juhlia, joihin lapsilla ei ole mitään asiaa?
uutta vuotta, vappua tai häitä ja hautajaisia! Eikä muutenkaan mitään "aikuisten juhlia". Lapset traumatisoituu, kun näkee alkoholin juomista tai itkeviä aikusia... ja haittaa aikuisten mahdollisuuksia dokata.
Taidat olla kateellinen lapsettomille, jotka nauttivat joulusta kaikessa rauhassa itse valitsemallaan tavalla?
Mietin vaan, kun eikö joulu ole nimenomaan lasten juhla, miksi lapsettomat hössöttävät siitä? Jos halutaan juhlia perhejuhlia, niin miksi ei sitten hankita sitä perhettä, vaan hehkutetaan kun ollaan niin vapaaehtoisesti lapsettomia.
Mieti sitä sitten jollei muta ole!
Niinpä! Mitä lapsettomat tekevät myöskään kesälomalla, juhannuksella tai itsenäisyyspäivällä? Tekisivät vaan töitä vuoden joka ikinen päivä, jotta perheelliset saisivat nauttia enemmän vapaa-ajasta rakkaidensa ja ystäviensä kanssa. Jos ei tee omaa osuttaan maailman liikakansoittamisessa niin turha haaveilla mistään vapaista!
No, minä olen ateisti ja avomieheni myös, ja vietämme joulua vaikkei lapsia olekaan. Käymme sukulaisilla (molempien vanhemmat ja isovanhemmat ym.), syömme ja teemme jouluruokaa, ostamme toisillemme joululahjoja, koristelemme kuusen... Eivät nämä minusta liity uskontoon.
Me ollaan miehen kanssa, vielä, lapsettomia. Silti vietämme joulua. Hössötän joulusta jo lokakuussa ja jouluvalot laitan heti kun mies antaa periksi (marraskuussa).
Joulussa rakastan sitä rauhallista yhdessäolon tunnelmaa mikä meillä, jo lapsuuden kodissani, on aina kuulunut jouluun. Tykkään kokoontua perheen kanssa yhteen, syödä hyvin, pelata lautapelejä, polttaa kynttilöitä, juoda glögiä ja valvoa pitkälle yöhön katsomassa huonoja jouluelokuvia!
Jouluna kenelläkään ei ole kiire minnekkään, vaan on oikeasti aikaa olla yhdessä (kukaan ei ole työssä jossa joutuisi jouluksi töihin). Muulloin perhepäivällisillä yms. käy niin että joku lähtee aikaisemmin koska on vaikka mitä puuhaa kotonakin tai jotain menoa...