Miksi lapsettomat pariskunnat viettävät joulua?
Mietin vaan, kun eikö joulu ole nimenomaan lasten juhla, miksi lapsettomat hössöttävät siitä?
Jos halutaan juhlia perhejuhlia, niin miksi ei sitten hankita sitä perhettä, vaan hehkutetaan kun ollaan niin vapaaehtoisesti lapsettomia.
Kommentit (58)
Joulua viettävät myös monet ei-kristityt, siis ihan pakanajoulua. Ei kaikkien jouluun uskonto kuulu. Oikeastaan joululla on aika vähän tekemistä minkään uskonnon kanssa, joulu sijoittaa samaan ajan kohtaan, kun vanhan kansan pakanajuhla. Jeesuskin on syntynyt jonain ihan muuna kuukautena. Katolinen kirkko vain päätti, että jouluna vietetään myös jeesuksen syntymäjuhlaa.
Miksi siis eivät saisi viettää joulua?
Itselläni on aivan ihana ja suloinen pikkutyttö joka odottaa pukkia todella kovasti, ja olen saanut hänen syntymänsä jälkeen joulusta niin paljon enemmän irti kuin lapsettomana, varsinkin nyt ku hän on jo vähän isompi.
Mikään ei ole parempaa kuin katsella oman ihanan kultamurun tuikkivia silmiä kun hän avaa lahjoja... tai se kun pikkukätöset kiertyvät äidin ympärille kiitosten ja pusujen kera. Siinä tulee äidille tippa linssiin...
Ja sen jälkeen voidaan yhdessä käpertyä sohvalle katsomaan jotain ihanaa jouluelokuvaa. Rauhoittua voi myös lapsen kanssa, vain lapseton voi sanoa jotain noin tyhmää.
..yrittää keksiä jotain VIELÄ ällöttävämpiä kliseitä?
Miksi vietät kristillisiä juhlia? Eihän siinä ole mitään järkeä. Vaikka joulu onkin kaupallistunut, sen tarkoitus on kuitenkin se kristillinen perinne. Sama pääsiäisenä, en kyllä ymmärrä että sitä "juhlii" jos ei ajattele sitä mitenkään Jeesukseen liittyväksi.
Sehän on ihan sama kuin juhlisit siinä samassa kaikki hanukat sun muut muidenkin uskontojen juhlat samaan syssyyn, ja naapureiden synttärit ja hääpäivätkin.
Siis kuinka tyhmää porukkaa täällä oikeasti on? Ihan tässäkin ketjussa on moneen otteeseen selitetty että joulu on alunperin PAKANALLINEN juhla, ja sama juttu on ennen joka joulua ja pääsiäistä. Mutta ei mee tajuntaan.
Ja tosiaan, älkää te uskovaiset sitten kutsuko mitään pukkia teille, se ei taida olla jouluevankeliumin henkilö, vaikka siellä seimessä tai niityllä varmaan vuohia olikin..
ateistit voi viettää joulua? Jouluhan on uskonnollinen juhla, Jeesuksen syntymäpäivä. Ei ateistilla pitäisi olla mitään tekemistä joulun kanssa. Lapseton tai lapsellinen.
Minun jouluuni ei ole koskaan uskonto liittynyt millään lailla ja sen juhliminen onnistuu oikein hyvin ilman uskontoakin =)
Miksi vietät kristillisiä juhlia? Eihän siinä ole mitään järkeä. Vaikka joulu onkin kaupallistunut, sen tarkoitus on kuitenkin se kristillinen perinne. Sama pääsiäisenä, en kyllä ymmärrä että sitä "juhlii" jos ei ajattele sitä mitenkään Jeesukseen liittyväksi. Sehän on ihan sama kuin juhlisit siinä samassa kaikki hanukat sun muut muidenkin uskontojen juhlat samaan syssyyn, ja naapureiden synttärit ja hääpäivätkin.
siis on perinteet. Syödään tiettyjä ruokia, juodaan tiettyjä juomia, annetaan lahjoja jne. En minä liitä näitä uskontoon.
Kyse siis lapsettomasta ateistipariskunnasta. Silti viettävät joulua, varsinkin nainen hössöttää joulun kanssa. En ymmärrä. Ap.
Vietämme joulua mieheni kanssa. Meidän jouluun ei kuulu jeesus eikä jumala millään lailla. Syödään hyvin, kuunnellaan joulurauha, annetan lahoja, saunotaan jne
Ei kuulu jumala millään lailla, paitsi joulurauhan kuuntelu :)
livenä. Minulle joulurauhaan meno on sen juttu ja ystävien näkeminen siellä eikä se minuutin luento =)
Miten mennään joulurauhaan? Joulurauhahan julistetaan nimenomaan Jumalan ja Jeesuksen kunniaksi!
aattona klo 12. Siihen kuuluu tuttavien tapaaminen ja terästetyn glögin juominen. Joulurauhassa julistetaan "minulle" riemullista joulujuhlaa kaikille kaupungin asukkaille =)
Kyse siis lapsettomasta ateistipariskunnasta. Silti viettävät joulua, varsinkin nainen hössöttää joulun kanssa.
En ymmärrä.Ap.
Jos he vaikkapa kuuluvat keltti-, wicca-, tai muuhun alkuperäisuskontoon. Tai muuten vaan juhlistavat pimeyden kääntymistä kohti valoa ja päivän pitenemistä. Tai ehkäpä he eivät ole ihan kauhean extremistejä ateismissaan, vaan silti ymmärtävät kulttuuristen perinteiden merkityksen, yhdessäoloa ja nauttimista?
TAI ehkäpä he eivät voi saada lapsia vaikka ovat yrittäneet, ja joulu ilman joulua olisi vielä kaksi kertaa kurjempi juttu, muistuttaisi vielä enemmän lasten puuttumisesta?
PS. Onko muuten teidän lasten lahjakassista pois muiden ihmisten toisilleen antamat joululahjat? Että ostatte jälkikasvulle aina paketin vähemmän, jos kuulette ateistin ostavan toisilleen lahjoja vuoden vaihteen tienoilla?
Hän ei saa viettää joulua... eikä varmaan mitään muutakaan juhlaa. Samaa harmaata massaa vaan kaikki päivät. Mistä näitä ihmisiä tulee...
Varmaan niin kuin sinä nyt: provoillen AV:lla.
noh..
Joulu ei ole lastenjuhla, pääasiassa se on aikuisten juhla. Tarkoitus kun ei ole ostaa 100 pakettia lahjoja lapsille, että voivat riehua itsensä tainnoksiin, vaan viettää aikaa yhdessä perheen kesken, jutella, pelata tms, rauhoittua pariksi päiväksi ja syödä hyvin.
Mielestäni juuri nämä eivät ole lasten mieleen, vaan juuri se ylempalttinen lahjamäärä on.
Joulu ei ole lastenjuhla. Se on aikuisetn oikeasti uskovaisten aikuisetn juhla, johon lapsetkin saavat osallistua.
viettää, laskettuaika 23.12. No jos oon synnärillä niin ehkä luikautetaan ukon kans joku joululaulu.
Kyse siis lapsettomasta ateistipariskunnasta. Silti viettävät joulua, varsinkin nainen hössöttää joulun kanssa.
En ymmärrä.
Ap.
aikaisempaa kommentoijaa lainatakseni:
"tarkoitus kun ei ole ostaa 100 pakettia lahjoja lapsille, että voivat riehua itsensä tainnoksiin, vaan viettää aikaa yhdessä perheen kesken, jutella, pelata tms, rauhoittua pariksi päiväksi ja syödä hyvin."
tuskinpa kovin moni viettää joulua nimenomaan jeesuksen syntymäjuhlana, vaan siitä on tullut suomessa lähes kaikkien juhla, johon voi liittää omia merkityksiä.
syntymäjuhla. Ihan sama, missä olen ja missä seurassa, mutta vietän joulua Kristuksen syntymäjuhlana.
31v, jolla jo tosin lapsia.
Kyse siis lapsettomasta ateistipariskunnasta. Silti viettävät joulua, varsinkin nainen hössöttää joulun kanssa. En ymmärrä. Ap.
mitä tekemistä joulupukilla on Jeesuksen kanssa?
Entä jouluruuat?
Kai sinä sentään sen nyt tiedät että kristityt pöllivät joulun, ja muokkasivat siitä "pyhän" juhlan?
Samoin kuin pääsiäistäkin vietettiin kauan ennen Jeesusta?
jotka juhlivat sitä Jeesuksen syntymäjuhlana. Ateistejen joulunvieton syytä en tiedä.
se joulun kristillinen merkitys nykypäivänä ole suurimmalla osalla ihmisistä aika pienessä roolissa.
En ole mikään himouskovainen, mutta en ateistikaan. Lapsia ei ainakaan vielä ole. Joulua vietän, koska pidän joulun tunnelmasta ja joulun vietto on lapsuudesta lähtien kuulunut perinteisiini. En ole ikinä ajatellut että joulun veitto kuuluisi vain "perheellisille" (minäkin mielestäni olen perheellinen, vaikka lapseton olenkin; avomies ja lemmikit ovat minun perheeni!).
puhuttiinko tuossa sinun lapsestasi? Ja sanottiinko että kakilla on kiljuvia kakaroita? Joillakin on. Ja jotkut ovat onnellisia ettei niitä ole. Vain joku mamma voi ihmetellä miksi lapsettomat edes viettää joulua.