Millaisia narsistin lapsista tulee?

...

[quote author="Vierailija" time="09.12.2012 klo 22:57"]

[/quote]

En tiedä oliko/onko äitini narsisti, psykopaatti, sadisti vai kaikkia näitä. No hän käytti koko lapsuuteni hakkaamalla ja alistamalla minua. (Lääkärissä käyntejäkin useampi) Minusta tuli pelokas, pelkään siis aivan kaikkea. Esim pimeää hyvin paljon. Minulla on huono itsetunto enkä oikein osaa luottaa kehenkään. Epäilen aina ihmisten tarkoitusperiä. Minäkuvani on hyvin vääristynyt johtuen jokapäiväisestä pilkkaamisesta sekä haukkumisesta. Enkä ole ruma vaan päinvastoin mutta ikinä en tule itselleni kelpaamaan tälläsenä kuin olen. Tässä nyt joitain asioita. Ja vielä se, että osaan hirveän hyvin peittää kaiken tämän. Minusta ei ikipäivänä uskoisi että olen kokenut jotain tuollaista. Kaikki kenelle olen lapsuudestani puhunut ovat sanoneet, että kuinka olen voinut selvitä ja miten olet noin "terve" Terapiassa en ole ikinä käynyt, enkä mene. Äitini kanssa en ole moniin vuosiin ollut tekemisissä ja se oli elämäni parhain päätös. Omia lapsia on ja heitä kohtaan (jos jotain "negatiivista" pitää keksiä) olen ylisuojelevainen ja liian periksi antava. Väkivaltaa en heihin ole ikinä käyttänyt. Kerron heille usein kuinka heitä rakastan ja kuinka kauniita ja arvokkaita ovat. Noita sanoja en itse kuullut lapsena koskaan. Olin ruma, huono ja kaikki mahdollinen mitä sairas äiti voi vaan keksiä.

Veljestäni tuli narsisti. Itse olin lapsena ylikiltti suorituja. Nykyisin olen pelokas ja arka sekä masentunut.

tai narsistisia itsekin kai

Tai sitten ylisuorittajia, ylipärjääjiä. Narsistiksi muuttuu harva, se ei periydy, mutta tietyt toimintamallit (esim väkivalta) saattaa periytyä.



Olen itse narsistisen psykon lapsi, isäni väkivalta a nöyryyttämisenhimo oli ihan sairasta, isä nautti toisten rääkkäämisestä, satuttamisesta, kivusta ja kaujusta. Lapsuuteni oli samanlaista kuin eerilöäka 8v tytöllä.



Minulla on 2 akkteemista tutkintoa, hyvä ura isossa pörssiyhtiössä, alaisia, johtotehtävä, olen tiukka, kova ja pärjään miesten maailmassa. Menestyjä siis...mutta näennäisesti.



Mulla ei ole ystäviä, koska vihaan ihmisoä enkä luota keneenkään. Apua en pyudä koskaan. Kaikessa on pakko pärjätä itse. En ole itkenyt 30 vuoteen, lapsena tunteet piti tukahduttaa ja surua, kiukkua tms ei saanut ilmaista: tapa jäi pääle.



Olen stressialtis, alati valppaana taistelemaan, säikähdän joka rasausta, koko ajan tunne että joku hyökkää kimppuun ja hakkaa.



Joten en ole alistunut reppana, mutta en myöskään normaali. Tunnistan toisten tunnetilat, eleet, jne hyvin, kun lapsena piti aina seurata isän tunnetiloja ja etsiä merkkejä alkavasta raivarista. Minulla on tunnetutka ja "kusipäätutka". Nämä kaksi asiaa ovat ainoat hyvät puolet paskasta lapsuudestani, niistä ollut paljon hyötyä työelämässä.



Isäni ja äitini kanssa välit olleet yli 10v poikki, en päästä niitä hulluja lasteni lähelle koskaan. Toiopn vaan että hullu isäni kuolisi ja pian!



Ps. Terapeuttini mukaan lähes 90% minunkaltaisen lapsuuden omaavista on mt syiden takia työkyvyttömyys/sairaseläkkeellä. Kaikista ei tule ihmisiä narsistin uhriuden jäljiltä.

Ja yleensä todellakin mahdollisimman "ei-narsisteja" , eli tietoisesti tarkkailevat omaa toimintaansa ja käyttäytymistään etteivät levitä hulluutta eteenpäin. Ainoastaan sellaiset narsistin lapset, jotka eivät tajua vanhempaansa narsistiksi, saattavat siirtää jotain tietämättään eteenpäin. Useimmat tajuavat kristallinkirkkaasti että narsistivanhempi on hullu, psyko, sairas, luonnevikainen, persoonallisuushäiriöinen.

T. Nasrsistin lapsi (ja terapiassa on käyty...)



Ps. Narsistin kanssa voi tulla toimeen vain alistumalla väkivaltaan, nöyryytykseen, pelkoon ja uhkaan - tai sitten pitää nostaa kytkintä, lähteä ja katkaista välit. Valitsin itse jälkimmäisen, mutta äitini jäi isäni kanssa liittoon ja on jo 45 vuotta ollut haukuttavana, hakattavana, alistettuna, uhkailtuna ja nöyryytettynä. Isäni ei anna äitini pitää minuun yhteyttä ollenkaan, äiti tottelee ja alistuu...

-olen huono itseytuntoinen

-mullakin on yllämainittu "tunnetutka", tarkkailen koko ajan ihmisiä, eleitä, äänensävyjä ym. Pelkään paljon.

-olen kiltti ja sopeutuvainen.

-omille lapsilleni olen todella hellä ja äidillinen.

-en kykene paniikkihäiriön takia töihin tällä hetkellä mutta se on paranemaan päin ja luultavammin pääsen töihin jossain vaiheessa

-terapiassa on käyty 3v.

-en osaa luottaa kehenkään.

Työelämässä pärjää huomattavasti alle älykkyystasonsa (on insinööri & kauppatieteen maisteri) koska pelkää, ei osaa tehdä päätöksiä, ei kykene asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen, ei osaa lukea sosiaalisia tilanteita, menee täysin lukkoon konfliktitilanteissa, ei tunne itseään...Ei yhtään kaveria, ollut koulukiusattu rankemmasta päästä (kun ei ole osannut puolustautua). Ikää 43 v., terapiaa takana 3 v. Pikkuhiljaa alkaa herätä "koomasta" elämään, pikkuhiljaa alkaa kyetä tunnistamaan tunteitaan, pikkuhiljaa alkaa uskaltaa ilmaista tunteitaan. Avioliittoa takana 12 v, joka päivä opin tuntemaan miestäni paremmin - kun hän oppii ilmaisemaan itseään.



Miehellä veli 30 v. syrjäytynyt, täysin ilman sosiaalisia taitoja, vain pari lyhyttä parisuhdetta takana, ei pärjää työelämässä (kokeillut mäkkäriä, vartiointihommia, tukityössä puistohommia), ei kyennyt menemään terapiaan (isänsä halveksuu terapiaa), ei halunnut syödä masennus/ahdistuslääkkeitä. Viimeisen vuoden asunut kotona vanhempiensa pienessä asunnossa ilman tuloja (ei osannut selvittää mistä tulojen loppuminen johtui: karenssista, menetti asuntonsa, vanhemmat siirsivät pakolla kamat heille, ei kyennyt lähtemään pois), vanhempiensa armoilla. Alkoi seota, pyysi vanhempiaan soittamaan ambulanssin, vanhemmat luulivat että käyttää huumeita (!!näin kertoivat meille). Meni vielä pari viikkoa, kykeni harhoistaan huolimatta soittamaan ambulanssin itse, salaa vanhemmiltaan. On nyt ollut suljetulla osastolla yli 5 viikkoa, poispääsystä ei tietoakaan.



Että tällaisia lapsia narsistilla. Joka on sitä mieltä, että "meillä ei ole tapahtunut mitään sellaista, minkä takia pitäisi käydä 3 vuotta terapiassa". Psykoosissa olevan poikansa avun tarvetta eivät ole hyväksyneet eivätkä tunnistaneet, heille on valtava häpeä että poika on hoidossa. Suurin huolenaihe tällä hetkellä on se, että poika tuntuu olevan ihan vahvojen lääkkeiden huumamana.



Joo, ja narsistilla on aina myös puoliso, joka peittelee, selittelee ja on kykenemätön pelastamaan lapsiaan narsistilta. Niin tässäkin perheessä.

Kuulostaa sille että tulee täysin päinvastainen kuin narsistista...

vain ne hyveelliset uhrit, jotka ovat kovalla työllä tulleet itse oman elämänsä sankareiksi, jotka sisäisestä haavoittuvuudestaan huolimatta ovat kuin ihmeen kaupalla vielä hengissä.

tosielämässä narsistin lapsesta voi tulla narsisti, ja aika usein tuleekin. mUtta ne eivät kirjoittele tänne tai luulevat olevansa niitä oman elämänsä hauraita uhreja vaikka ovatkin oikeasti ikäviä narsisteja.

Ylipäänsä tämä on niin musertavan törppö keskustelunaihe. Narsisteja on ihmiskunnasta joku 0,x määrän kaltainen luku. On se kyllä ihme, että niiden kaikkien vaimot ja lapset ovat eksyneet AV:lle :D

minusta tuli ohutnahkainen narsisti ja miehestäni paksunahkainen, ja kyllä, me loksahdetaan yhteen kuin lego-palikat!

Noiden määritelmien siäsllön löytää netistä, niissä on niin paljon tavaraa etten tänne jaksa kaikkea laittaa.

Minun pahoinvointini kautta on tämä vyyhti alkanut purkautua. En koskaan kuvitellut ketään meistä narsistiksi, mutta mustaa valkoisella kertoi aika paljon. Mulla on aina lukenut otsassa "paskamagneetti". Lähes kaikki ihmissuhteeni ovat jonkin tasoisiin narsisteihin tai vähintäänkin erittäin itsekkäisiin ihmisiin, jotka ainoastaan imevät toisista kaiken hyödyn mitä irti saavat. Terapian ja pitkälti toistakymmentä vuotta kestäneen itsetutkiskelun tuloksena minä olen aika paljon normaalimpi nykyään ja alan saada kehitettyä normaalia itsekkyyttä itselleni. Mieheni on vastakappaleeni. Hän ei koe olevansa vastuussa yhtään mistään mitä tekee, hän ansaitsee kaiken ilman mitään omaa panosta jne. jne. On ollut minun parantumiseni syy tai ansio että myös hän on joutunut vähitellen kohtaamaan itsensä sellaisena kuin on ja ottamaan teoistaan vastuuta.



Kai tässä vaan elää toivossa että jos me ollaan narsismin kaksi ääripäätä, niin lapsista tulisi normaaleja, jotain siltä väliltä...liikaa toivottu? No multa ovat ainakin saaneet suunnattoman määrän rakkautta ja myös rajat. On kehuttu ja annettu huonoa palautetta, mutta jälkimmäistä ainoastaan aiheesta. Toisesta tulee narsisti kun on koko ajan pidetty kuin jumalasta seuraavaa ja toisesta tulee narsisti alistamisen seurauksena. Nykymaailmassa tulee narsisteja koska jokainen haluaa mulle kaiken nyt ja heti...ja vanhemmat hankkii. Mistäs sitä sitten loppu viimeksi tietää mitä kenestäkin tulee, kun kaikkien kehitykseen kuitenkin vaikuttaa se oma persoona lähtökohtana.

radiossa oli kerran joku narsismitutkija psykologi joka sanoi että narsisteja on jopa 5% väestöstä, ja erityisen paljon miehissä. Näistä sitten ehkä sellaisia varsinaisia psykopaatteja on joku 1% mutta tohon viiteen prosenttiin mahtuu montaa lastenhakkaajaa, kiduttajaa, mielipuolta ja hullua.



t. oikean narsistin lapsi, jota vituttaa että joku kehtaa vähätellä lähes 20 vuoden väkivaltahelvettiäni väittämällä tätä "tekaistuksi muoti-ilmiöksi"

(minä ja 6 sisarustani) narsistin lapsista tulee huonolla itsetunnolla varustettuja. Isoja vaikeuksia olla normaalissa parisuhteessa (osa ei löydä ketään, osa ottaa kenet vain).



Puolesta tulee päihdeongelmaisia, lopuillakin iso riski. Tunteita ei näytetä, varsinkaan negatiivisia, paitsi silloin kun "keittää yli", myös kirjaimellisesti.



Isäni on ihan "klassinen" narsisti. En ole hänen kanssaan tekemisissä, vaikka vanhemiten olen ymmärtänyt ne syyt, jotka hänen narsismiinsa johtivat ja tavallaan säälinkin häntä.

Isoja vaikeuksia olla normaalissa parisuhteessa (osa ei löydä ketään, osa ottaa kenet vain).

Olen narsistin lapsi ja olen aika katkera asiasta, koska tavallaan oma elämä on sen vuoksi mennyt kankkulan kaivoon. Suurin osa aikuiselämää (20 vuotta olen asunut nyt yksin) on mennyt toipumiseen ja korjautumiseen normaaliksi ihmiseksi. Olen oikeastaan aika onnekas, koska olen melko normaali nyt, mutta täysin eheää ei musta tule koskaan, traumat niin pahat.

Narsistien lapsista tulee joko itse narsisteja, tai sitten empaatteja, jotka tuntevat vähän liikaakin empatiaa muita ihmisiä kohtaan, ovat hyvin tunteellisia ja herkkiä ja tunnistaat ihmsten tunteita muita paremmin.

Mä olen klassinen alisuoriutuja. Itsetunto nolla. Ei parisuhdetta ei mitään. Olen älykäs ja omaan hyvän lukupään, joten olisin voinut pärjätä elämässä hyvin, ellei olisi niin traumaattista lapsuutta, josta toipuminen on vienyt koko aikuiselämän miltei kaikki voimat. Tulen helposti kiusatuksi joka paikassa, enkä näe omaa arvoani, tai osaa puolustautua. Toistuvat masennusjaksot uuvuttavat ja tekevät tietyt asiat elämässäni mahdottomiksi.

Koen kuitenkin olevani onnekas, koska olen pärjännyt paremmin kuin useimmat traumaattisen lapsuuden a nuoruuden kokeneet.

Vierailija kirjoitti:

...

Up

Hyvin samanlaista täälläkin. Ylisuoriutuja, liian vahva, vaikeaa pyytää apua ja luottaa keneenkään, en koe edes ansaitsevani apua tai hoivaa, tykkäämistä ja rakkautta muilta. Olen ajautunut paljon huonoihin ihmissuhteisiin. Olen hyvin empaattinen, aistin muiden tunnetilat helposti. Olen tosi arka, yksinäinen, masentunut ja pelokas. Fyysisesti kylläkin vahva, hyväkuntoinen ja pärjäävä. Mielenterveysongelmia teini-iästä alkaen. Viimeiset puolitoista vuotta ihan itsemurhan partaalla, mutta joka päivä yritän jotenkin selviytyä. Elämäni onkin aika moista selviytymistä, onnellisuudesta en tiedä varmaan yhtään mitään, kiitos ihanan äitini ja iskäni. <3 Heidän kuolemaansa odotan päivittäin ja uskon voivani hengittää paljon vapaammin, melkoinan taakka putoaa harteilta, kun tiedän heidän poistuneen tältä tellukselta.

Mä oon siinä vaiheessa toipumisprosessiani, että tunne sellaista vihaa vanhempiani kohtaan, ettei sille löydy edes sanoja, yritän vain pysyä heistä mahdollisimman kaukana, etten päästä heitä päiviltään. Samat fiilikset myös isoveljen suhteen, sellainen pikkunilkki, vanhempien kultapoika, jota ei kestä kukaan, ihmettelen miten hän edes itse kestää itseään, mutta hänhän elää narsistisen valheensa keskellä, eikä näe itseään ja tekemisiään realistisessa valossa.

Narsistin poikalapsista saattaa tulla psykopaatteja.