Lue keskustelun säännöt.
Mies osti uuden auton - vaimolla ei varaa lounaaseen kaverin kanssa
09.12.2012 |
En tajua ystäväni avioliittoa. He pitävät raha-asiat kokonaan erillään. Miehellä on hyväpalkkainen työ ja ostaa parin vuoden välein uuden auton ja kaikkea kallista laitetta ian kun huvittaa.
Vaimonsa jäi juuri työttömäksi ja rahat on vähissä. Hän ei eilen lähtenyt mun kanssa syömään, kun "ei ole nyt rahaa". Tuli sitten meille ja kiva oli nähdä, mutta suututtaa hänen puolestaan!
Miksi kukaan suostuu tollaseen parisuhteessa? Toinen laskee pennosia ja toinen pröystäilee minkä kerkeää! Tällä naisella on paha mieli tietenkin ja häpeää tilannetta ja miehensä törkeyttä.
Miten KUKAAN voi olla noin kamala omalle puolisolle?! Minä en kehtaisi tehdä miehelleni noin.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on just tämä AP:n kuvaama tilanne, ollaan naimissa. Silloin kun tavattiin niin molemmilla oli omat tulot jne. Muutin kuitenkin miehen perässä ja vielä ulkomaille. Kesti vuosia ennen kuin pääsin takaisin jaloille koska moni asia piti aloittaa alusta, opiskella lisää jne. Kokoajan mies valitti kun mulla ei ole rahaa (!) Oli mielestäni ihan ymmärrettävät syyt miksi ei ollut. Elin säästöillä ja alussa olin muutaman vuoden huonosti palkatussa työssä mistä ei jäänyt mitään käteen. En ikinä pyytänyt mieheltä penniäkään rahaa mihinkään menoihin tai omiin kustannuksiin esim. opiskeluun ja bensaan, mutta mies maksoi useimmat laskut paitsi päivähoidon ja vakuutukset.
Lopulta kun valmistuin sain hyvän työn ja nyt palkka on 2x miehen palkka. Edelleen kyllä pidän tiukasti kiinni siitä että on tasan omat rahat kun niin ärsytti sen vittuilut niin kovasti aikoinaan (!). Sitten on sekin että hänen työ on sitten aina tärkeämpää jos lapsia pitää hakea tai joku on kipeenä niin aina olettaa että minä hoidan. Just.
Nyt katson vierestä välillä kun hän venyttää penniä kun ei kulemma oo rahaa. Ei todellakaan kävis mielessäkään avustaa sitä. Maksan puolet laskuista ja se on siinä. Annan siille tonnin kuussa ja oletan että se maksaa sillä laskuja ja ostaa ruokaa. Sen lisäksi maksan myös omat ruokaostokset, bensat ja lasten harrastukset ja hoitomaksut. Yhteensä mulla on n.1500 näitä pakollisia maksuja/kk.
Miehellä on myös asuntolaina jossa lyhennys on just saman verran kuin annan hänelle kuukausittain. Jos ne muut laskut on vähemmän niin sitten vetää välistä omaan taskuun. Aika vaikeeta kuvitella että normi elämään menee 3 tonnia kuussa, mutta silti vihjailee välillä että mun pitäis antaa sille enemmän. Ja muuten tästä kodista hän sitten sanoo myös että se on sitten hänen koti - ei ole koskaan sanonut sitä meidän kodiksi koska hän maksaa.
Etsin tätä viestiä. Miksi ihmeessä olet antanut elämäsi mennä noin?
Minä muutin miehen mukana ulkomaille. Otin riskin. Sain opintotukea, joka kertyi tilille. Myöhemmin äitiyspäivärahaa. Elin miehen rahoilla. Mutta aina olisi ollut rahat lentolippuun.
Muutettiin takaisin. Molemmilla yhtä hyvä palkka. Nykyisin minulla parempi. Aina ollut yhteiset rahat, yhteinen tili. Eipä tarvi miettiä kenen vuoro maksaa. Kaikkeen on kyllä nuukina varaa. Koskaan ei tapella rahasta. Lapset jo teinejä ja heillä on kalliit harrastukset. Samoin miehellä.
En tiedä olisiko tämä malli ollut minulle mahdollinen ilman kokemusta miehen rahoilla elämisestä. Olen hyvin itsenäinen. Ja tämä on miehen lapsuudenkodin malli. Toimii kun molemmat on samanlaisia rahankäytössä.
En sietäisi tuhlaavaa miestä. Enkä huomauttelua mistään asiasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on erilaisia. Meillä on omat rahat ihan siitä syystä, että miehen harrastukset ovat kalliita ja niihin kuluu rahaa. Meillä kumpikin maksaa tietyn prosentin kassaan tulojensa mukaan ja niistä maksetaan kaikki talon ja lasten maksut. Tuohon kassaan menee myös lapsilisät. Se mitä jää itsellä yli voi kumpikin itsenäisesti päättää mihin tuhlaa. Mies harrastuksiin ja minä muuhun. Omat henkilökohtaiset menot kumpikin maksaa itse.
Tietyn prosentin? Miksi? Minkä helkutin takia enempi tienaavan pitäisi maksaa euroakaan enempää? Ei se ole hänen syynsä että toinen ei hoida töitänsä.
Noissa tilanteissa se vähemmän maksava yleensä tekee valtaosan kotitöistä. Jos kulut menee tasan, pitää myös yhteisiin kotitöihin käytetty aika mennä tasan.
Kuka pakottaa tekemään niitä kotitöitä? Kuka edes määrittelee sen että on likaista?
No meillä se on se enemmän tienaava osapuoli (mies), joka pakottaa tekemään niitä kotitöitä. Mä siis opiskelen, mies on duunarialalla. Joudun nostamaan opintolainaa vain siksi, että mies haluaa että kaikki maksetaan puoliksi sillä elintasolla, joka on mun tänhetkisillä tuloilla (opintotuki) todella kipurajoilla JA että teen kaikki kotityöt. Ottaen huomioon että mun opiskelut nopeutetulla linjalla vie paljon enemmän aikaa kuin miehen 40h/vko, niin ei, en pidä tätä oikeudenmukaisena. Hänen mielestään kun sairauksien takia enimmäkseen opiskelen kotona (pänttäysala), niin totta kai siivoan kun kerran olen kotona. Sairauksien aiheuttamat kivut ja heikotus ja lukemisen (12h/päivä 7päivää/vko nyt kun teen gradua) viemä aika ja aiheuttama väsymys ei tietenkään mitenkään haittaa siivoamista, mutta hän on aina 8h työpäivänsä (istumatyö) jälkeen liian väsynyt tehdäkseen mitään. Ruokaa en sille tee kun itse olen lakto-ovo-vege ja se ei vegeruokia syö, ja niin vaan se hukkaa sitten kaiken järjestelyssä voittamansa rahan noutoruokaan. Tyhmä mikä tyhmä.
Mieli on tehnyt lähteä, viimeksi erityisesti kun jääkaappi (miehen ostama ennen kuin muutin tähän, halusi jostain hiton syystä hienomman kuin vuokranantajalla oli) hajosi, miehen mielestä mun olisi pitänyt maksaa uusi koska mähän ne ruoat teen ja ostan mitä siellä säilytetään. Jos olisin ostanut jääkaapin, olisi jääneet mm. reumalääkkeet ostamatta. Mies uskoi sitten, kun pidin väliaikaista jääkaappia (kaverilta lainattu minijääkaappi) ketjulla ja munalukolla kiinni, koska minun pitää maksaa jääkaappi=jääkaappiin mahtuu vain minun ruoat.
Rehellisesti sanoen oon yhdessä enää seksin takia. Se toimii ja tarviin sitä stressinlievitykseen, ja auttaa se kipuihinkin hetkeksi. Niin ja mulla on enää vuosi jäljellä ja teen tänä kesänä gradua firmaan, joka on käytännössä jo kirjoittanut sopparin valmiiksi valmistumisestani alkaen. Sen paikan jos saan (ja saan jos en sössi mitään), niin mun tulot onkin äkkiä 1500€ enemmän nettona joka kuussa kuin miehen. Saa nähdä mitä mieltä se on sitten, kun alkaa hävitä tässä vaatimassaan 50-50-diilissä. Sen tuntien muuttuu ääni kellossa. Ekat puoli vuotta voisi vaikka valehdella palkan suuruudesta ("noku oon koeajalla/harjoittelijana") ja säästää, ja sitten jättää sen kuin nalli kalliolle makselemaan ylihintaista vuokraa. Kaikki tuomani huonekalut (mm. sohva), laitteet (mm. astianpesukone, tv, ps2&3, xbox360, wii u) ja tarvikkeet (mm. astiat) vien tietysti mukanani, kun niistähän mies ei mitään maksanut. Selvitköön sitten niillä kahdella lautasella ja luhalla (oi kyllä vaan) mitä oli, ja loppuu se minun tv:n kattominen.
Niin ja jos vaikka törmäät tähän viestiin niissä istumatöissäsi ja tunnistat, niin voin kyllä lähteä jo heti tänään, osaan kyllä järjestää asiani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on just tämä AP:n kuvaama tilanne, ollaan naimissa. Silloin kun tavattiin niin molemmilla oli omat tulot jne. Muutin kuitenkin miehen perässä ja vielä ulkomaille. Kesti vuosia ennen kuin pääsin takaisin jaloille koska moni asia piti aloittaa alusta, opiskella lisää jne. Kokoajan mies valitti kun mulla ei ole rahaa (!) Oli mielestäni ihan ymmärrettävät syyt miksi ei ollut. Elin säästöillä ja alussa olin muutaman vuoden huonosti palkatussa työssä mistä ei jäänyt mitään käteen. En ikinä pyytänyt mieheltä penniäkään rahaa mihinkään menoihin tai omiin kustannuksiin esim. opiskeluun ja bensaan, mutta mies maksoi useimmat laskut paitsi päivähoidon ja vakuutukset.
Lopulta kun valmistuin sain hyvän työn ja nyt palkka on 2x miehen palkka. Edelleen kyllä pidän tiukasti kiinni siitä että on tasan omat rahat kun niin ärsytti sen vittuilut niin kovasti aikoinaan (!). Sitten on sekin että hänen työ on sitten aina tärkeämpää jos lapsia pitää hakea tai joku on kipeenä niin aina olettaa että minä hoidan. Just.
Nyt katson vierestä välillä kun hän venyttää penniä kun ei kulemma oo rahaa. Ei todellakaan kävis mielessäkään avustaa sitä. Maksan puolet laskuista ja se on siinä. Annan siille tonnin kuussa ja oletan että se maksaa sillä laskuja ja ostaa ruokaa. Sen lisäksi maksan myös omat ruokaostokset, bensat ja lasten harrastukset ja hoitomaksut. Yhteensä mulla on n.1500 näitä pakollisia maksuja/kk.
Miehellä on myös asuntolaina jossa lyhennys on just saman verran kuin annan hänelle kuukausittain. Jos ne muut laskut on vähemmän niin sitten vetää välistä omaan taskuun. Aika vaikeeta kuvitella että normi elämään menee 3 tonnia kuussa, mutta silti vihjailee välillä että mun pitäis antaa sille enemmän. Ja muuten tästä kodista hän sitten sanoo myös että se on sitten hänen koti - ei ole koskaan sanonut sitä meidän kodiksi koska hän maksaa.
Etsin tätä viestiä. Miksi ihmeessä olet antanut elämäsi mennä noin?
Minä muutin miehen mukana ulkomaille. Otin riskin. Sain opintotukea, joka kertyi tilille. Myöhemmin äitiyspäivärahaa. Elin miehen rahoilla. Mutta aina olisi ollut rahat lentolippuun.
Muutettiin takaisin. Molemmilla yhtä hyvä palkka. Nykyisin minulla parempi. Aina ollut yhteiset rahat, yhteinen tili. Eipä tarvi miettiä kenen vuoro maksaa. Kaikkeen on kyllä nuukina varaa. Koskaan ei tapella rahasta. Lapset jo teinejä ja heillä on kalliit harrastukset. Samoin miehellä.
En tiedä olisiko tämä malli ollut minulle mahdollinen ilman kokemusta miehen rahoilla elämisestä. Olen hyvin itsenäinen. Ja tämä on miehen lapsuudenkodin malli. Toimii kun molemmat on samanlaisia rahankäytössä.
En sietäisi tuhlaavaa miestä. Enkä huomauttelua mistään asiasta
Mitä tarkoitat mennä noin? Mun asiat on nykyisin aika hyvin. Kun muutin ulkomaille minulla oli säästöjä n. 15tE ja tein myös töitä mutta palkka oli silloin huono. Venytin pennejä koska ei kukaan säästeliäs ihminen ala ylettömästi tuhlailemaan säästöjä jos ei ole paljon tuloja. Noihin aikoihin siis mies valitti kun mulla ei ollut rahaa.
Sain uuden työn heti kun valmistuin reilu pari vuotta takaperin. Meille varoiteltiin yliopistolta että sitten voi mennä joitain kuukausia ennen kuin löytyy jotain oman alan töitä, mutta mulla meni tasan kaksi päivää siinä valmistujaisten ja ekan päivän välillä. En ole koskaan lusmuillu siksi ne miehen kommentit on jotenkin aina ollut tosi syvältä. Ja ekan päivän jälkeenkin hän ei kysynyt et "miten meni" tai "mitä tykkäsit" vaan "milloin tulee palkka? Milloin maksat laskuja?" (sika). Mutta sen jälkeen ei ole valittanut mun raha-asioista enää, on ollut ihan hiljaa.
Noista ajoista meillä on asiat nykyisin ihan toisin päin. Se on jännää miten raha vaikuttaa. Mulla on tulot nyt huomattavasti isommat kuin miehellä. Hän seuraa kovasti esim. politiikkaa ja verotusta yms. koska ilmeisesti on rahat tiukilla vaikka ei ole valmis tekemään mitään se oman tilanteen parantamiseksi. Tiedän että hän kävi luennoilla mutta lopetti opinnot kesken kun oli liian vaikeeta. Itse menen ruokakauppaan ja ostan mitä vaan, luomua tai eksoottista hedelmää jos vaan huvittaa. Ei tarttee ikinä miettiä että onkohan tarpeeksi rahaa. Joku aikaa sitten ostin myös uuden auton kun vanha meni lunastukseen. Ostin käteisellä, reilu 16t, ja kerroin siitä myös miehelle että varmasti tiesi.
Luulen että häntä sisimmissään ärsyttää koska minä opiskelin työn ohessa. Hän varmaan kokee, ettei se ole ollut hänelle mahdollista koska piti muita elättää, niin että mun pitäis jotenkin kompensoida hänen uhrauksia sitten? Mutta en koe että toi on kovin validi mielipide koska mies itsekin voisi opiskella jos vaan viitisi mutta ei hän viitsi. Hän on ollut samassa työssä siitä asti kun oli 18v (on nyt 31v), ja se on työ missä ei ole etenemismahdollisuuksia. Kun hän puhuu tulevaisuudesta niin jutut on siitä kuinka hän haluaa jäädä eläkeelle nykyisestä työstä. Veikaan että on samassa työssä vielä v. 2026. Mies on myös haukkunut mua kaikenlaisilla nimillä esim. huoraksi koska siitä asti kun rahatilanne muuttu noi jutut ei ole mua paljon kiinostanut ja kuulemma aikaisemminkin vain pakosta. En ole sille mitään velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ekat puoli vuotta voisi vaikka valehdella palkan suuruudesta...
Joo, mäkin teen näin. Sain just kivan 25,000/v palkankorotuksen, mutta en oo kertonut miehelle mitään. Tajuu sitten aikanaan. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et kai tosissasi verrannut armeijaa ja synnyttämistä niin kuin se olisi tasa-arvoista. Tietääkseni armeijan voi jättää välistä ja naisiakin on armeijan käynyt kun enempi ja enempi miehet lusmuilevat. Ja mieluummin kävisin armeijan jos sitten aina saisin lapsen ilman synnyttämisen kipuja ja repeämisiä. KOLME KERTAA vaikka kävisin! Mutta vaikka nainen käy armeijan myös niin SILTI hän joutuu lapsensa synnyttämään ja mies ei.
Armeija vapaaehtoista? Et sitten ole kuullut sellaista sanaa kuin asevelvollisuus? Jos kieltäydyt, vankila odottaa. Toki on mahdollista suorittaa asepalveluksen sijaan siviilipalvelus. Mutta muulla kuin lääketieteellisellä perusteella tai tiettyyn uskontokuntaan kuulumisella vapautusta ei saa.
Nainen taas voi päättää vapaaehtoisesti haluaako lapsia, ja voi myös yksin päättää raskauden keskeyttämisestä. Naiselle armeijakin on vapaahtoinen mahdollisuus.
Mutta nehän ovat vaihtoehtoja, siviilipalvelus tai vankila. Sillä lailla se on vapaaehtoista koska on vaihtoehto. Synnyttämiselle vaihtoehto on adoptio mutta silti etkö vieläkään tajua että siinä ei ole mitään vertaamista, synnyttämisellä ja armeijalla. Tajua että ei olisi ketään käymään 'pakotettuna' sitä armeijaa jos kukaan ei suostuisi synnyttämään.
Oletko ihan sekaisin? Armeija on pakko käydä vankilan uhalla, mutta synnyttämisen voi jättää ihan vapaasti välistä. Ei lapsia ole pakko olla, eikä kukaan pakota adoptoimaan jos ei synnytä. Ethän voi mitenkään verrata näitä kahta asiaa. Ei jokin asia ole "vaihtoehtoinen" jos sen tekemättä jättämisestä joutuu vankilaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et kai tosissasi verrannut armeijaa ja synnyttämistä niin kuin se olisi tasa-arvoista. Tietääkseni armeijan voi jättää välistä ja naisiakin on armeijan käynyt kun enempi ja enempi miehet lusmuilevat. Ja mieluummin kävisin armeijan jos sitten aina saisin lapsen ilman synnyttämisen kipuja ja repeämisiä. KOLME KERTAA vaikka kävisin! Mutta vaikka nainen käy armeijan myös niin SILTI hän joutuu lapsensa synnyttämään ja mies ei.
Armeija vapaaehtoista? Et sitten ole kuullut sellaista sanaa kuin asevelvollisuus? Jos kieltäydyt, vankila odottaa. Toki on mahdollista suorittaa asepalveluksen sijaan siviilipalvelus. Mutta muulla kuin lääketieteellisellä perusteella tai tiettyyn uskontokuntaan kuulumisella vapautusta ei saa.
Nainen taas voi päättää vapaaehtoisesti haluaako lapsia, ja voi myös yksin päättää raskauden keskeyttämisestä. Naiselle armeijakin on vapaahtoinen mahdollisuus.
Mutta nehän ovat vaihtoehtoja, siviilipalvelus tai vankila. Sillä lailla se on vapaaehtoista koska on vaihtoehto. Synnyttämiselle vaihtoehto on adoptio mutta silti etkö vieläkään tajua että siinä ei ole mitään vertaamista, synnyttämisellä ja armeijalla. Tajua että ei olisi ketään käymään 'pakotettuna' sitä armeijaa jos kukaan ei suostuisi synnyttämään.
Oletko ihan sekaisin? Armeija on pakko käydä vankilan uhalla, mutta synnyttämisen voi jättää ihan vapaasti välistä. Ei lapsia ole pakko olla, eikä kukaan pakota adoptoimaan jos ei synnytä. Ethän voi mitenkään verrata näitä kahta asiaa. Ei jokin asia ole "vaihtoehtoinen" jos sen tekemättä jättämisestä joutuu vankilaan!
Asepalveluksen suorittaa n. 65% ikäluokasta. Synnyttävien naisten osuus ikäluokastaan on suurempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on just tämä AP:n kuvaama tilanne, ollaan naimissa. Silloin kun tavattiin niin molemmilla oli omat tulot jne. Muutin kuitenkin miehen perässä ja vielä ulkomaille. Kesti vuosia ennen kuin pääsin takaisin jaloille koska moni asia piti aloittaa alusta, opiskella lisää jne. Kokoajan mies valitti kun mulla ei ole rahaa (!) Oli mielestäni ihan ymmärrettävät syyt miksi ei ollut. Elin säästöillä ja alussa olin muutaman vuoden huonosti palkatussa työssä mistä ei jäänyt mitään käteen. En ikinä pyytänyt mieheltä penniäkään rahaa mihinkään menoihin tai omiin kustannuksiin esim. opiskeluun ja bensaan, mutta mies maksoi useimmat laskut paitsi päivähoidon ja vakuutukset.
Lopulta kun valmistuin sain hyvän työn ja nyt palkka on 2x miehen palkka. Edelleen kyllä pidän tiukasti kiinni siitä että on tasan omat rahat kun niin ärsytti sen vittuilut niin kovasti aikoinaan (!). Sitten on sekin että hänen työ on sitten aina tärkeämpää jos lapsia pitää hakea tai joku on kipeenä niin aina olettaa että minä hoidan. Just.
Nyt katson vierestä välillä kun hän venyttää penniä kun ei kulemma oo rahaa. Ei todellakaan kävis mielessäkään avustaa sitä. Maksan puolet laskuista ja se on siinä. Annan siille tonnin kuussa ja oletan että se maksaa sillä laskuja ja ostaa ruokaa. Sen lisäksi maksan myös omat ruokaostokset, bensat ja lasten harrastukset ja hoitomaksut. Yhteensä mulla on n.1500 näitä pakollisia maksuja/kk.
Miehellä on myös asuntolaina jossa lyhennys on just saman verran kuin annan hänelle kuukausittain. Jos ne muut laskut on vähemmän niin sitten vetää välistä omaan taskuun. Aika vaikeeta kuvitella että normi elämään menee 3 tonnia kuussa, mutta silti vihjailee välillä että mun pitäis antaa sille enemmän. Ja muuten tästä kodista hän sitten sanoo myös että se on sitten hänen koti - ei ole koskaan sanonut sitä meidän kodiksi koska hän maksaa.
Etsin tätä viestiä. Miksi ihmeessä olet antanut elämäsi mennä noin?
Minä muutin miehen mukana ulkomaille. Otin riskin. Sain opintotukea, joka kertyi tilille. Myöhemmin äitiyspäivärahaa. Elin miehen rahoilla. Mutta aina olisi ollut rahat lentolippuun.
Muutettiin takaisin. Molemmilla yhtä hyvä palkka. Nykyisin minulla parempi. Aina ollut yhteiset rahat, yhteinen tili. Eipä tarvi miettiä kenen vuoro maksaa. Kaikkeen on kyllä nuukina varaa. Koskaan ei tapella rahasta. Lapset jo teinejä ja heillä on kalliit harrastukset. Samoin miehellä.
En tiedä olisiko tämä malli ollut minulle mahdollinen ilman kokemusta miehen rahoilla elämisestä. Olen hyvin itsenäinen. Ja tämä on miehen lapsuudenkodin malli. Toimii kun molemmat on samanlaisia rahankäytössä.
En sietäisi tuhlaavaa miestä. Enkä huomauttelua mistään asiastaMitä tarkoitat mennä noin? Mun asiat on nykyisin aika hyvin. Kun muutin ulkomaille minulla oli säästöjä n. 15tE ja tein myös töitä mutta palkka oli silloin huono. Venytin pennejä koska ei kukaan säästeliäs ihminen ala ylettömästi tuhlailemaan säästöjä jos ei ole paljon tuloja. Noihin aikoihin siis mies valitti kun mulla ei ollut rahaa.
Sain uuden työn heti kun valmistuin reilu pari vuotta takaperin. Meille varoiteltiin yliopistolta että sitten voi mennä joitain kuukausia ennen kuin löytyy jotain oman alan töitä, mutta mulla meni tasan kaksi päivää siinä valmistujaisten ja ekan päivän välillä. En ole koskaan lusmuillu siksi ne miehen kommentit on jotenkin aina ollut tosi syvältä. Ja ekan päivän jälkeenkin hän ei kysynyt et "miten meni" tai "mitä tykkäsit" vaan "milloin tulee palkka? Milloin maksat laskuja?" (sika). Mutta sen jälkeen ei ole valittanut mun raha-asioista enää, on ollut ihan hiljaa.
Noista ajoista meillä on asiat nykyisin ihan toisin päin. Se on jännää miten raha vaikuttaa. Mulla on tulot nyt huomattavasti isommat kuin miehellä. Hän seuraa kovasti esim. politiikkaa ja verotusta yms. koska ilmeisesti on rahat tiukilla vaikka ei ole valmis tekemään mitään se oman tilanteen parantamiseksi. Tiedän että hän kävi luennoilla mutta lopetti opinnot kesken kun oli liian vaikeeta. Itse menen ruokakauppaan ja ostan mitä vaan, luomua tai eksoottista hedelmää jos vaan huvittaa. Ei tarttee ikinä miettiä että onkohan tarpeeksi rahaa. Joku aikaa sitten ostin myös uuden auton kun vanha meni lunastukseen. Ostin käteisellä, reilu 16t, ja kerroin siitä myös miehelle että varmasti tiesi.
Luulen että häntä sisimmissään ärsyttää koska minä opiskelin työn ohessa. Hän varmaan kokee, ettei se ole ollut hänelle mahdollista koska piti muita elättää, niin että mun pitäis jotenkin kompensoida hänen uhrauksia sitten? Mutta en koe että toi on kovin validi mielipide koska mies itsekin voisi opiskella jos vaan viitisi mutta ei hän viitsi. Hän on ollut samassa työssä siitä asti kun oli 18v (on nyt 31v), ja se on työ missä ei ole etenemismahdollisuuksia. Kun hän puhuu tulevaisuudesta niin jutut on siitä kuinka hän haluaa jäädä eläkeelle nykyisestä työstä. Veikaan että on samassa työssä vielä v. 2026. Mies on myös haukkunut mua kaikenlaisilla nimillä esim. huoraksi koska siitä asti kun rahatilanne muuttu noi jutut ei ole mua paljon kiinostanut ja kuulemma aikaisemminkin vain pakosta. En ole sille mitään velkaa.
Miksi tuhlaat aikaasi sinulle kettuilevan miehen kanssa? Elämä on liian lyhyt tuollaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on erilaisia. Meillä on omat rahat ihan siitä syystä, että miehen harrastukset ovat kalliita ja niihin kuluu rahaa. Meillä kumpikin maksaa tietyn prosentin kassaan tulojensa mukaan ja niistä maksetaan kaikki talon ja lasten maksut. Tuohon kassaan menee myös lapsilisät. Se mitä jää itsellä yli voi kumpikin itsenäisesti päättää mihin tuhlaa. Mies harrastuksiin ja minä muuhun. Omat henkilökohtaiset menot kumpikin maksaa itse.
Tietyn prosentin? Miksi? Minkä helkutin takia enempi tienaavan pitäisi maksaa euroakaan enempää? Ei se ole hänen syynsä että toinen ei hoida töitänsä.
Noissa tilanteissa se vähemmän maksava yleensä tekee valtaosan kotitöistä. Jos kulut menee tasan, pitää myös yhteisiin kotitöihin käytetty aika mennä tasan.
Kuka pakottaa tekemään niitä kotitöitä? Kuka edes määrittelee sen että on likaista?
Idioottikin tajuaa, että välillä on pakko siivota, pyykätä ja laittaa ruokaa. Jos sinä haluat asua sikolätissä, niin pysy sinkkuna. Onhan noista rennosti elävien vuokralaisten kodeista ollut lehdissäkin kuvia, kun ei ole viitsitty tehdä mitään. Sinun kotisi lienee ollut yksi niistä?
Vierailija kirjoitti:
Ei tosin olla naimisissa mut meillä on kaksi lasta ja minä jäin juuri kotihoidontuelle kun työt loppui. Ja mun pitää siitä kotihoidontuesta maksaa puolet vuokrasta vielä eli rahaa itselle ei jää yhtään. Mies tuhlaa kaikki rahat itseensä ja minä kuljen risoissa vaatteissa ja vanhin lapsemme on kasvanut kaikista vaatteista ulos. Mutta eipä mulla ole rahaa hänelle vaatteita ostaa. Nyt kun joulu tulossa ja kummit ja mummit on kyselly mitä voi ostaa niin olen vaan sanonut että vaatetta tarvii, harmittaa vaan kun ei sitten niitä leluja tule ja niitäkin toivoo ja piemenpi taas ei pahemmin vaatetta saa kun niitä on liikaakin :( Mut minkäs teet kun mies on Paska!!!
Herranjestas sentään! Tähän ei voi nyt sanoa muuta kuin että eroa ja pian! Saat toimeentulotukea, jolla tulette toimeen. Nyt et saa, kun miehen tulot katsotaan sinunkin tuloiksesi.
Eroa hyvä ihminen, mikäli miehesi ei muutu! Tee se lastesi vuoksi!
Kaikki ei halua olla lompakkoloisia.