Annatko vai saatko enemmän kehuja ja kannustusta

sujuvasti, rakentavan kritiikin saaminen ja antaminen sen sijaan kaipaisi harjoittelua. Rakentavaa kritiikkiä olen joutunut antamaan edellisessä työssäni esimiestehtävässä, mutta helppoa/sujuvaa/mukavaa se ei silti ole.

se on kyllä lähes kaikista vaikeaa ja sitä nimenomaan pitää harjoitella, ettei toisaalta ole loukkaava ja hyökkäävä mutta toisaalta ei vesitä liialla 'löysyydellä' esimerkiksi juuri alais-esimiessuhteessa. Mutta yllättävän monella on myös vaikeaa positiivinen palaute, kummassakin roolissa.

Itse annan positiivista palautetta sanallistaen: kehun työpanosta, pukeutumista, luonteenpiirrettä tms. Itse saan positiivista palautetta hymynä, luottamuksen osoituksena, vuorovaikutuksen haluna, asiantuntijuuttani arvostavina kysymyksinä.. Koen myös, että minua autetaan usein, jos tarvitsen apua eikä apua välttämättä ole tarvinnut edes pyytää. Töissä saan positiivista palautetta eniten teoistani.



Kotona positiivinen palaute on toisen huomioimista. Sitä tehdään molemmin puolin. Kotona saan enemmän positiivista palautetta ulkonäöstäni ja luonteenpiirteistäni.



Kumpikin on nykyään helppoa töissä: saaminen ja antaminen. Kotona vastaanottaminen on vaikeampaa kuin antaminen.

Lapsia kehun ihan arkiaskareissa ja missä milloinkin. He kyllä sillointällöin muistavat minua samoin, eipä ole vaikea vastaanottaa. Osaan myös pyytää anteeksi ja myöntää virheeni. Opetan lapset tekemään samoin ja ovat ehkä liiankin empaattisia.



Mies peruspessimisti, ei varmasti kehu ketään, ei kiitä, ei pyydä anteeksi. Eipä kyllä häntä tule turhan usein kehuttuakaan, kun ei koskaan siltä puolelta kuulu hyvää takaisin.

Lapsia kehun ihan arkiaskareissa ja missä milloinkin. He kyllä sillointällöin muistavat minua samoin, eipä ole vaikea vastaanottaa. Osaan myös pyytää anteeksi ja myöntää virheeni. Opetan lapset tekemään samoin ja ovat ehkä liiankin empaattisia.

Mies peruspessimisti, ei varmasti kehu ketään, ei kiitä, ei pyydä anteeksi. Eipä kyllä häntä tule turhan usein kehuttuakaan, kun ei koskaan siltä puolelta kuulu hyvää takaisin.

kannattaisiko kokeilla semmoista 'testiä' että esim. yhden kuukauden ajan tietoisesti kehua miestä jostain asiasta joka ainoa päivä ja katsoa, tuleeko kuukauden päätteeksi häneltäkin jo jokin myönteinen kommentti?

Vanhemmiten vaan on entistä synkempi ja huomauttelee kaikesta turhasta :(

Lapsia kehun ihan arkiaskareissa ja missä milloinkin. He kyllä sillointällöin muistavat minua samoin, eipä ole vaikea vastaanottaa. Osaan myös pyytää anteeksi ja myöntää virheeni. Opetan lapset tekemään samoin ja ovat ehkä liiankin empaattisia.

Mies peruspessimisti, ei varmasti kehu ketään, ei kiitä, ei pyydä anteeksi. Eipä kyllä häntä tule turhan usein kehuttuakaan, kun ei koskaan siltä puolelta kuulu hyvää takaisin.

kannattaisiko kokeilla semmoista 'testiä' että esim. yhden kuukauden ajan tietoisesti kehua miestä jostain asiasta joka ainoa päivä ja katsoa, tuleeko kuukauden päätteeksi häneltäkin jo jokin myönteinen kommentti?

työpaikalla varmaan menee tasoihin, mutta muissa ihmissuhteissa olen ehkä sen antavampi osapuoli, se on mulle luontevaa ja tulen siitä itsekin hyvälle mielelle, jos saan aiheesta jollekin antaa hyvää palautetta.



Töissä osaan vastaanottaa hyvää palautetta, muuten se on mulle vähän vaikeaa, sellaista tyypillistä vähättelyä olen huomannut harrastavani... ihan turhaan, tiedän.

työpaikalla varmaan menee tasoihin, mutta muissa ihmissuhteissa olen ehkä sen antavampi osapuoli, se on mulle luontevaa ja tulen siitä itsekin hyvälle mielelle, jos saan aiheesta jollekin antaa hyvää palautetta.

Töissä osaan vastaanottaa hyvää palautetta, muuten se on mulle vähän vaikeaa, sellaista tyypillistä vähättelyä olen huomannut harrastavani... ihan turhaan, tiedän.

kannattaa ihan tietoisesti opetella vaan toimimaan toisin. Kun joku sanoo että onpas sulla nätisti leikattu tukka, et sano että kauheet juurikasvut ja ihan littana vaan kerta kaikkiaan hymyilet ja sanot: Kiitos, kiva kun tykkäsit! :D