Lapseni sai ihan liian kovan rangaistuksen tänään koulussa...
11-vuotiaallani tytöllä on adhd ja ei yleensä jaksa keskittyä kouluun erityisen hyvin. Tänäänkin äidinkielen tunnilla oli vain kirjoittanut päiväkirjaansa eikä keskittynyt.
No opettaja oli sitten tempaissut meidän tytöltä päiväkirjan kädestä ja lukenut sen ääneen luokalle rangaistukseksi. Tyttö tuli tuossa puolisen tuntia sitten kotiin ja kertoi minulle itkuisena.
Yritin soittaa opettajalle, mutta puhelimeen ei vastattu. Onko kohtuullista antaa oppilaalle tällainen rangaistus?
Kommentit (188)
Ei helkkari :D
Joo joo, teidän mielestänne on vain hyvä kun lapsia vähän laitetaan luokan edessä kärsimään. ;)
Ei ongelmaa, kasvattakaa lapsenne sillä tavalla jos ette muuta osaa ;)
Sanoisin, että helposti, vaikken ap olekaan.
Minusta ainakin näyttää, että ap-provo palasi palstalle. Minkä sarjan kävit välissä katsomassa?
miiten se häiritsee muita vaikka yksi kirjoittaa kirjaa.
mutta ehkä opettaja on uupunut, on kuitenkin väärin kostaa se yhdelle, tosin tuli kylläkin nyt mieleen, että kirjoititko ap ihan kaiken asiaan liittyvän, vai jäikö jotain mahdollisesti pois?
miiten se häiritsee muita vaikka yksi kirjoittaa kirjaa.
mutta ehkä opettaja on uupunut, on kuitenkin väärin kostaa se yhdelle, tosin tuli kylläkin nyt mieleen, että kirjoititko ap ihan kaiken asiaan liittyvän, vai jäikö jotain mahdollisesti pois?
mutta opet ihmisiä vain.
kirjoititko ap ihan kaiken asiaan liittyvän, vai jäikö jotain mahdollisesti pois?
aikaansaamiseksi.
huonokäytöksisiä lapsia kasvatetaan? Minkähän takia ADHD:t tai muut lapset eivät kunnioita enää opettajia? Minkähän takia kouluilla on ongelmia, kun yhteistyö sujuu näin saumattomasti?
Eikö teidän mielestä oikeasti ole tässäkään asiassa kultaista keskitietä?
Joko opettaja saa tehdä noin tai jos ei saa, hän ei saa tehdä mitään.
Rangaistuksia pitää olla ja saa olla.
MUTTA päiväkirjan lukeminen luokan edessä ei ole oikea rangaistus. Kun on liuta muitakin tapoja.
On opettajan ammattitaidostakin kiinni, saako hän lapseen otetta. Hyvä opettaja saa lapset kunnioittamaan itseään muillakin tavoilla.
Vanhemmistakin löytyy vikaa! Tietenkin. On niitä joiden lapsille ei saa sanoa mitään tai tehdä mitään. Mutta tässä tapauksessa ei tule missään ilmi, että ap ajattelee niin. Hän mietti, onko sopivaa opettajan rangaista lasta lukemalla päiväkirjaa koko luokalle.
en ymmärrä rankaisemist kuin silloin kun joku kiusaa tai muuten häiriköi muita. en silloin että joku kirjoittaa omaan kirjaan
On kai se nyt päivänselvää, että lapsellakin on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, tieten tahtoen ei saa nöyryyttää.
Opettaja olisi voinut vaikka takavarikoida sen päiväkirjan ja sitten antaa tunnin loputtua takaisin.
kirjoititko ap ihan kaiken asiaan liittyvän, vai jäikö jotain mahdollisesti pois?
aikaansaamiseksi.
täh?
On kai se nyt päivänselvää, että lapsellakin on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, tieten tahtoen ei saa nöyryyttää.
Opettaja olisi voinut vaikka takavarikoida sen päiväkirjan ja sitten antaa tunnin loputtua takaisin.
Minkähän takia kouluilla on ongelmia, kun yhteistyö sujuu näin saumattomasti?
Aivan, kouluissa on ongelmia, koska opettajia on hyvin monenlaisia ja monentasoisia. Jos kaikki opettajat hoitaisivat työnsä hyvin, ongelmia olisi paljon vähemmän. Useimmat normaalit lapset kestävät kehnompaakin opettajaa, mutta juuri erityislapset kärsivät huonosta opettajasta eniten.
Tämä opettaja käyttäytyi asiattomasti eikä tapahtuneen jälkeen vastaa puhelimeen. Asiattoman käytöksen vielä jotenkin voi ymmärtää (tekevälle sattuu), muttei sitä, ettei ole valmis asiasta keskustelemaan.
Useimmista kommenteista huomaa, ettei niiden kirjoittajilla ole mitään tajua siitä, miten isot moniammatilliset tiimit kouluissa erityislasten asioita käsittelevät. Tätäkin opettajaa on varmasti monessa tilanteessa ohjattu, kerrottu ja selitetty, miten kannattaa toimia, mitä opettajan ei missään nimessä pidä tehdä. Silti opettaja ei keksi muuta kuin, että nolaa lapsen.
Kai sillä joidenkin ns. tavallisten lasten ja näiden vanhempien suosion saa. Tälle lapselle itselleen opettajan käytöksestä on vain haittaa.
nähdä, kuinka se lapsi hajoaa palasiksi:D
Se on niin ihanaa.
Sen jälkeen on mahtava mennä kotiin katsomaan surkeaa avioelämäänsä. Sitä jaksaa maata miehensä alla haarat levällään taas illan kun mies jyystää. Menee se aika siinä kun miettii, kuinka huomenna se ADHD-kakara tulee kouluun peläten minua:D
ope
On kai se nyt päivänselvää, että lapsellakin on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, tieten tahtoen ei saa nöyryyttää. Opettaja olisi voinut vaikka takavarikoida sen päiväkirjan ja sitten antaa tunnin loputtua takaisin.
nähdä, kuinka se lapsi hajoaa palasiksi:D
Yksi provojen provo. Moniko opettajaa puolustava ja moittiva onkaan saman kirjoittajan? Ei välttämättä AP:n, mutta en yhtään ihmettelisi, jos on sama.
Itsekin muistan koulussa kun aina lappuja kirjoiteltiin ja kun ope näki, niin komensi luokan eteen lukemaan.
Koulu on oppimista varte ja päiväkirjaa kirjoitettaan omalla ajalla.
Koulussa kirjoitetaan koulutehtäviä.
Jopa sinun 11v pitäisi se tajuta vaikka ADHD onkin ei se tarkoita että tyhmä pitää olla.
Ei ADHD tai Asberger, Autismi tai mikään muukaan juttu voi olla noin kamala. Puhun kokemuksesta ! Moni vanhempi vetää turhaan herneet nenään ja yrittää turhaan puollustaa lapsiaan!
Antakaa lapsillenne mahdollisuus olla sellaisia kuin ovat ja tukekaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Lapsenne eivät ole köyhyys vaan RIKKAUS elämään!
Opettajan käytös on ollut todella ala-arvoista ja epäasiallista. Pistää oikein vihaksi.
Jos sama tilanne tapahtuisi työelämässä, olisi kyseessä törkeä kiusaamistapaus.
Opettaja auktoriteettina rakentaa myös lapsille arvomaailmaa opetuksen ohessa ja tässä tapauksessa lapsia rohkaistaan nolaamaan ja nöyryyttämään "väärin" käyttäytyviä kanssaihmisiä.
Yhteyttä rehtoriin ja tarvittaessa ylempiin instansseihin, jos suhtautuminen reksin puolelta liian kevyttä.
Lähes jokainen tälle palstalle kirjoittanut on joskus ollut 11 vuotias, vaikka osa tuntuu kirjoitetun sisällön puolesta olevan huomattavasti kehittymättömällä tasolla.
Tuon ikäisten varhaisteinien maailmassa on julmat säännöt - päiväkirjan lukemisen johdosta tyttö sattaa joutua pitkäksi aikaa kiusattujen listalle: eristetään, naljaillaan jne.
Aikuisten maailmassa tämä on helpompi sietää, kun voi itse vaikuttaa enemmän ystäväpiiriin, työ- ja vaikka asuinpaikkaan.
11 vuotiaan ajatusmaailmassa luokka- tai kouluyhteisö on yleensä "koko elämä".
huomio lapsen huonosta käytöksestä viedään opettajan teon oikeutukseen. Näin kasvatatte lapsia, joiden kanssa on koulussa todella vaikeaa. Jos lapsesi tekee jotakin, mikä on koulussa kiellettyä, kärsiköön rangaistukset. Ja sinä äitinä / isänä pysyt yhteisenä rintamana opettajan kanssa. Näin voitte yhdessä kasvattaa hankalaa lasta. Harvoin, hyvin harvoin, opettajana toimii joku kieroutunut narsisti. Mutta välillä tuntuu, että joistakin lapsista kasvatetaan sellaisia. T. ope itsekin
T. Alaa vaihtanut ope
Tosin epäilen, että osa näistä "opettajina" kirjoittavista ei ole koululuokassa pyörähtänytkään sitten omien peruskouluvuosiensa. Tai sitten pedagogiikan opinnot ovat menneet pahasti kuralle. Mikä siinä on, että osa opettajista on täysin kykenemättömiä kyseenalaistamaan asioita? Tunnustamaan, että joskus tekee virheratkaisuja? Luuletteko, että se on oman ammattitaidon rapauttamista tai johtaa automaattisesti arvovallan murenemiseen? On päivänselvää, että lapsia ei saa nöyryyttää, vaikka heitä rangaistaankin. Tuollaiset kasvatustavat kuuluvat jonnekin hyvin kauas menneisyyteen, että lapsen omaa, henkilökohtaista päiväkirjaa luetaan ääneen luokassa ja paljastetaan, mitä hän ajattelee päivän tapahtumista ja luokkakavereistaan. Kirjassa voi olla oikeasti hyvinkin yksityisiä asioita. Rangaistuksien valinta on tärkeä taito opettajalle. Halutaanko opettaa lapselle, että se, mitä hän teki oli väärin ja oikeampikin tapa on olemassa - vai halutaanko nolata hänet ja synnyttää syvää vihaa opettajaa kohtaan? Itse vastaavissa tilanteissa olen ottanut kirjan/lelun haltuun vähin äänin ja sanonut lapselle, että hän saa sen päivän päätteeksi takaisin. Kotiin panen asiasta myös viestin - ilmeisesti ap ei ole saanut tapahtuneesta muuta viestiä kuin mitä lapsi on kertonut? Ap:ta neuvoisin soittamaan opettajalle ja kysymään mitä on tapahtunut ja ilmaisemaan, että hän pitää rangaistusta nöyryyttävänä. - ope vm 1971, joka kehtaa kyllä myöntää, että opettajillekin sattuu mokia ja niistä SAA älähtää, kun asiallisesti sen hoitaa -
On kumma, että esitetään täällä aaveella mitä tahansa, siis MITÄ TAHANSA kritiikkiä kansankynttilöistä, osa opettajista kouristuksenomaisesti rientää puolustamaan kollegaansa ja syyttämään arvostelijaa pullamössöilijäksi, huonoksi äidiksi ja lapsen paapojaksi.
Miksi? Millä lihaksilla?
Mikään muu ammattiryhmä ei minun palstakokemukseni mukaan ole samalla lailla herkkähipiäinen ja kyvytön itsekritiikkiin.
Menkää opettajat itseenne.
ope ei saman tien riisuttanut häntä alasti ja pannut seisomaan tunnin loppuun saakka luokan edessä ja komentanut muita heittelemään lasta paperitolloilla ja kuminpalasilla...?
Ihanhan se on linjassa sen kanssa, että luetaan koko luokalle se, mitä lapsi ajattelee luokkakavereistaan yms. yksityinen.
Mitäpä sitä opettajaa moittimaan, saa tehdä näemmä joidenkin mielestä ihan mitä vaan.
Oikeesti: toi on olennaista - mitä opettaja haluaa saavuttaa? Opettaa lapselle, ettei luokassa touhuta omiaan VAI synnyttää lapsessa pysyvä viha opettajaa kohtaan?
huonokäytöksisiä lapsia kasvatetaan? Minkähän takia ADHD:t tai muut lapset eivät kunnioita enää opettajia? Minkähän takia kouluilla on ongelmia, kun yhteistyö sujuu näin saumattomasti?