9v tyttöä syytetään piratismista, latasi Chisua
Kommentit (265)
Tee Google-haku: Chisu. Tuleeko laiton sivu
En yhtään tiedä mitä kaikkea laitonta tulen netistä kopioineeksi. Kaiken sen kopioin ja käytän mitä jostakin ilmaiseksi saa.
Mutta yhdyn ajatukseen, että Chisun voi pistää boikottiin. Minusta tuollaiset tekijänoikeusvaateet on jo menneet liiallisuuksiin.
Jo 9-vuotias osaa ladata laittomasti biisejä netistä ja laittaa ne vertaisverkkoon jakeluun.
Tuo tyttöhän pitää rekrytoida töihin sitten yläasteella. Osaajista pulaa.
Saako lähikaupassa näpistellä karkkeja? Saa, eihän siitä ole mitään haittaa ja ahneet makeistehtaat tekevät rahaa tuollaisella.
Ei kai yhdistys saa mitään sakkoja määrätä? Mistä tulee juuri 600 e? Siellähän voitaisiin mielivaltaisesti heittää mikä summa tahansa.
Youtubessa pyörii kaikki maailman musa ja on helposti ladattavissa, mutta ketään ei kiinnosta. Eli ei mitään logiikkaa netin "kitkemisyrityksissä".
Teosto tekee tärkeää työtä. Vai meinaavatko nämä Teoston haukkujat, että jokaisen artistin pitäisi itse valvoa, että maksut on kunnossa jos omaa musaa soitetaan vaikka jossain tanskalaisessa paikallisradiossa? :D Jotain rajaa nyt tähän kritiikkiin.
Musan tekemiseen tarvitaan yleensä paljon porukkaa. Eli vaikka artisti menisi keikoille tienaamaan, mistä miksaajat, masteroijat, äänittäjät yms. saavat tulonsa jos kukaan ei maksa musiikista?
puolustaa toimeentuloaan!!! Kyllä kansallinen kateus on järkyttävää kun kaikki jotka ihan itse yrittävät luoda työnsä, mukaan lukien yrittäjät, herättävät kaunaa, katkeruutta, lynkkausmielialaa, käsittämättömiä mielikuvia ahneudesta, röyhkeydestä, ties mistä. Oletteko kritiikinheittelijät koskaan yrittäneet ihan itse, ihan omin toimin tienata ne eurot? Puhutaan ihan eri todellisuudesta, kun aamulla lähdetään jonkun palkolliseksi pyörittelemään jonkun toisen määrittelemiä tehtäviä, syytellään ja rutistaan, eikä ikinä tarvitse itse vastata seurauksista. Kehotan kaikkia joiden mielestä tekijänoikeuksissa on jotain väärää irtisanoutumaan ja aloittamaan aamunsa ihan nollasta; että mistähän saisi päivän palkan kasaan. (Josta verottaja vie ison osuuden, kaikenmaailman muut maksut myös ja tuotos kyllä halutaan, mutta ilmaiseksi kun on niin eppää että joku haluaa itselleen ahnehtia rahaa esim. ihan vaan musiikista- sitähän vaan kuunnellaan)
Kaupaankin tosiaan kannattaa mennä ihan vaan hakemaan ruokaa, miksi siitä nyt tarttis niin maksaa, ainakaan enempää kuin huvittaa, luontohan sen ruuan kasvattaa ja joku siitä sit yrittää ahnehtia korvausta itselleen. Myös lasut voi jättää maksamatta, ihan oikein kaikenlaisille riistopankeille ja sähkölaitoksille ja muille.
Mikä helvetti näitä ihmisiä vaivaa, jotka tosissaan vertaavat jotain levyn lataamista netistä samaksi kuin varastaisi karkkia tai rahaa kaupasta? Iät ja ajat on nauhoitettu radiosta musiikkia, kopioitu kaverilta kaverille c-kaseteilta ja videokaseteilta yms. Joku sen levyn on kuitenkin ostanut, tämä lataus on verrattavissa enemmin siihen että henkilö 1 ostaa suklaalevyn ja sulattaa sen konvehdeiksi ja jakaa kavereilleen, jolloin fazer hyökkää riehumaan tekijänoikeuksista.
Itse inhoan sitä, miten vaikeaksi tavalliselle, piraattivapaalle ihmiselle on musiikin kuuntelu tehty. Kuuntelen paljon musiikkia kännykkäni soittimesta enkä omista edes cd-soitinta, joten kaupasta en tahdo kömpelöitä ja helposti vioittuvia ylihintaisia CD-levyjä. Kaiken lisäksi kuuntelen musiikkia, joka ei Suomessa ole niin suosittua, joten ainoa vaihtoehto saada CD-levynä musiikkia on tilata pitkän matkan päästä ulkomailta ja maksaa välikäsille. Eikä CD-levy tai DVD-levy sitten edes toimi aluekoodien takia.
Kun sitten haluan digitaalisessa formaatissa musiikkia, on tarjolla vain riistohintaisia, huonosti pakattuja ja kopiointisuojattuja tiedostoja. Miten digitaalinen levy suoraan artistin nettikaupasta voi maksaa saman verran kuin fyysinen levy anttilassa? Sitten tiedosto ei välttämättä edes toimi kännykkäni soittimessa sekavien kopiointisuojausten takia.
Verratkaa tätä häsläystä siihen, että kirjoittaa googlen hakuun levyn nimen ja lataa sen 2 minuutissa ilman minkäänlaisia kopioestoja ja kristallinkirkkaalla äänenlaadulla. Levy-yhtiöt kaivavat omaa kuoppaansa tällä touhulla.
Iät ja ajat on nauhoitettu radiosta musiikkia, kopioitu kaverilta kaverille c-kaseteilta ja videokaseteilta yms.
On siinä se ero, että nykyään kun lataa niin useimmiten samalla myös jakaa muille. Eli volyymi on täysin eri kuin kasetti-aikakaudella.

Onko kaikki muutkin lait peruutettu.
9-vuotiaalle kertovat koulukaverit missä on mitäkin pelejä ja miten niitä pääsee pelaamaan.
Varmasti sama toimii näiden lailujen kanssa, jos kaveripiirissä on innokkaita musiikin lataajia.
Itse tunnen yhden elokuvia ja musiikkia netistä latailevan perheen. Asia tuli ilmi, kun tämän perheen lapsi ihmetteli, että 'miksi teilla on niin paljon levyjä' (siis musiikkia ja elokuvia). Sanoin hänelle, että me ostetaan niitä kun satutaan näkemään semmoisia mistä tykätään. Tähän lapsi totesi tyytyväisenä 'Meidän iskä kait lataa kaikki verkosta. Sieltä niitä saa ilmaseksi.'
Lapsi ei pystynyt ymmärtämään, että miksi kukaan ostaa levyjä.
Iät ja ajat on nauhoitettu radiosta musiikkia, kopioitu kaverilta kaverille c-kaseteilta ja videokaseteilta yms.
On siinä se ero, että nykyään kun lataa niin useimmiten samalla myös jakaa muille. Eli volyymi on täysin eri kuin kasetti-aikakaudella.
Niin, ja telkkari haluttiin kieltää 70 vuotta sitten, koska sen pelättiin tuhoavan elokuvateollisuuden, kun perheet halusivat jäädä mielummin kotiin katselemaan telkkaria eikä lähteä elokuviin iltaa viettämään. Videokasettien piti myös tuhota elokuvateollisuus 30 vuotta sitten, kun ihmiset vain nauhottivat TVstä elokuvia sen sijaan että ostaisivat aitoina.
Mikä helvetti näitä ihmisiä vaivaa, jotka tosissaan vertaavat jotain levyn lataamista netistä samaksi kuin varastaisi karkkia tai rahaa kaupasta? Iät ja ajat on nauhoitettu radiosta musiikkia, kopioitu kaverilta kaverille c-kaseteilta ja videokaseteilta yms. Joku sen levyn on kuitenkin ostanut, tämä lataus on verrattavissa enemmin siihen että henkilö 1 ostaa suklaalevyn ja sulattaa sen konvehdeiksi ja jakaa kavereilleen, jolloin fazer hyökkää riehumaan tekijänoikeuksista.
paitsi että näissä latausjutuissa levyn ostanut henkilö käyttää levyn ensin itse ja sitten jakaa muille, ties kuinka suurelle porukalle. Suklaan kanssa ei voi samaa tehdä. Mitä isommalle porukalle aiot jakaa sitä suklaata, niin sitä enemmän joudut sitä kaupasta ostamaan. Ja kun jaat muille, niin itse saat suklaata kovin vähän, ehkä et ollenkaan. Riippuu siitä kuinka suurelle ihmisjoukolle sitä jaat. Vieläkö haluat lähteä jakamaan suklaata kaikille jotka hoksaavat että sinulta saa suklaata?
Mietipä asiaa siltä kannalta, että jos itse tekisit vaikka musiikkilevyn. Se ei ole ihan ilmaista hommaa, ja aikaakin siihen kuluu.
No, sitten kun saisit levyn kauppoihin myyntiin, ostaisi sen levyn vai yksi henkilö, ja jakaisi ilamiseksi muille.
Harmittaisiko?
Edes pikkuisen?
Tulisiko mieleen, että alan tässä ihan kokopäivämuusikoksi kun tällä näin hyvin tienaakin.
Mikä helvetti näitä ihmisiä vaivaa, jotka tosissaan vertaavat jotain levyn lataamista netistä samaksi kuin varastaisi karkkia tai rahaa kaupasta? Iät ja ajat on nauhoitettu radiosta musiikkia, kopioitu kaverilta kaverille c-kaseteilta ja videokaseteilta yms. Joku sen levyn on kuitenkin ostanut, tämä lataus on verrattavissa enemmin siihen että henkilö 1 ostaa suklaalevyn ja sulattaa sen konvehdeiksi ja jakaa kavereilleen, jolloin fazer hyökkää riehumaan tekijänoikeuksista.
paitsi että näissä latausjutuissa levyn ostanut henkilö käyttää levyn ensin itse ja sitten jakaa muille, ties kuinka suurelle porukalle. Suklaan kanssa ei voi samaa tehdä. Mitä isommalle porukalle aiot jakaa sitä suklaata, niin sitä enemmän joudut sitä kaupasta ostamaan. Ja kun jaat muille, niin itse saat suklaata kovin vähän, ehkä et ollenkaan. Riippuu siitä kuinka suurelle ihmisjoukolle sitä jaat. Vieläkö haluat lähteä jakamaan suklaata kaikille jotka hoksaavat että sinulta saa suklaata?Mietipä asiaa siltä kannalta, että jos itse tekisit vaikka musiikkilevyn. Se ei ole ihan ilmaista hommaa, ja aikaakin siihen kuluu.
No, sitten kun saisit levyn kauppoihin myyntiin, ostaisi sen levyn vai yksi henkilö, ja jakaisi ilamiseksi muille.
Harmittaisiko?
Edes pikkuisen?
Tulisiko mieleen, että alan tässä ihan kokopäivämuusikoksi kun tällä näin hyvin tienaakin.
olisin kokopäiväinen muusikko, ymmärtäisin myydä musiikkia itse kohtuuhintaan enkä levy-yhtiöiden kautta. Jos olet Anssi Kela ja teet paskaa musiikkia jota kukaan ei osta, niin turha itkeä iltalehtien otsikoissa miten pahat nettipiraatit vievät leivän suusta. Kun itketään miten paljon rahaa levy-yhtiöt menettävät nettipiratismin takia, ei oteta huomioon sitä, että suurin osa levyn ladanneista tuskin ostaisivat sitä levyä kaupasta aitona, mikäli mahdollisuutta piratismiin ei olisi.
Ja mikäli jakaa musiikkia digitaaliformaatissa, ei tarvitse maksaa melkeinpä kuin kuin studiovuokrasta. Artisteille neuvo: tee levy digitaaliformaatissa ja myy sitä suoraan itse kotisivujen kautta ilman levy-yhtiön, sanoittajan, säveltäjän, sovittajan, asianajajan, vähittäismyyntikaupan yms käsiä, niin hups vaan kun tienaatkin yhtäkkiä monta sataa prosenttia enemmän. Artisti saa levymyynnistä ehkä 10 senttiä käteen per levy, ja tällaista pikkutyttöjen jahtaamista harrastavia levy-yhtiöitä ei todellakaan tee mieli tukea. Annan rahani mielummin pienille, itsenäisille levy-yhtiöille, jotka ymmärtävät asiakkaiden tarpeet ja myyvät musiikkiaan kotisivuillaan kohtuuhintaan.
Teosto tekee tärkeää työtä. Vai meinaavatko nämä Teoston haukkujat, että jokaisen artistin pitäisi itse valvoa, että maksut on kunnossa jos omaa musaa soitetaan vaikka jossain tanskalaisessa paikallisradiossa? :D Jotain rajaa nyt tähän kritiikkiin.
Mielestäni on hieman nurinkurista, että suomessa tyhjästä DVD- tai CD-levystä pitää maksaa Teostolle osa. Eihän täällä saa edes omaan käyttöön ladata mitään. Miksi helkutissa minun pitäisi maksaa teostolle siitä, että poltan itse kuvaamiani videoita levylle? Ja onhan se nyt ihan naurettavaa, että jos kukkakauppias haluaa kuunnella töissään radiota, niin siitäkin pitää maksaa teostolle.
Ongelmahan tässä on se, että levy-yhtiöt eivät ole keksineet uutta businessta ja näin ollen heillä ei ole nyt kivaa. Ja tämä laskutus, että jokainen ladattu biisi on pois heidän kassastaan, on täysin idioottimainen. Ja itse asiassa monet biisien lataajat ostavat paljon levyjä, he vain haluavat tarkastaa tuotteen ensin. En minäkään esimerkiksi osta autoa ilman koeajoa.
No mutta niin kauan kuin Teosto ja muut vastaavat tahot hoitavat kiskontansa tällä tavalla, minä hankin musiikin yms. muilla tavoilla. Onneksi moni muusikko välittää omaa musiikkiaan suoraan omalta sivuita ilman pahoja isoja levy-yhtiöitä...
Artisteille neuvo: tee levy digitaaliformaatissa ja myy sitä suoraan itse kotisivujen kautta ilman levy-yhtiön, sanoittajan, säveltäjän, sovittajan, asianajajan, vähittäismyyntikaupan yms käsiä, niin hups vaan kun tienaatkin yhtäkkiä monta sataa prosenttia enemmän.
Haluatko mieluummin 100% sadasta myydystä levystä vai 5% 10 000 myydystä levystä? "Pahoilla ja ahneilla" levy-yhtiöillä on sellaiset markkinointikoneistot, että ei niiden kanssa voi yksittäinen artisti kilpailla.
1. Kukaan ei voi vahingossa eksyä piraattisivustoille
2. 9-vuotias tyttö ei varmaankaan osaa asentaa lataukseen tarvittavia ohjelmia
3. kappaleet olisivat olleet kuultavina ilmaiseksi youtubessa
4. jos tyttö kerran osasi asiat niin tuskin oli itse oppinut tai kyse ei ainakaan ollut vahingosta
5. Jos kaikki oli koneella valmiina niin eiköhän se isukkin ne sinne ollut sitten laittanut ja opettanut
6. vastuuntuntoinen vanhempi valvoo lasten koneen käyttöä, laittaa lapsille salasanat latauksille ja tarvittaessa myös kielletyille sivustoille, joten isän syytä siis tämäkin.
Ei ole isällä puhtaat jauhot pussissa ns.
kuluttaja jonka mielestä toisten työllä ei ole mitään arvoa- ja kuitenkin lopputulos kelpaa itseä viihdyttämään. Nämä digiformaait ovat vyöryneet voimalla ja lyhyessä ajassa, ja tekijänoikeuksien kannalta niistä on ollut lähes pelkästään haittaa, kun niitä on niin vaikea valvoa, ja ihminen ei näytä lähtökohtaisesti olevan rehellinen. Sitä päivää odottelen, että ei tosiaan tarvii kaupassa pahemmin maksaa, päiväkodin hoitajat ja sairaanhoitajatkin; herraisä ihan tavallista kanssakäymistä, kyllä on ahnetta vaatia palkkaa siitä että auttaa toista... Miten kukaan ylipäätään kuvittelee että siitä omasta työstä pistäisi maksaa palkkaa? Itsehän sen on valinnut; sinne vaan kotisivu nettiin ja yhteyttä asiakkaisiin; kyllä joku voi jostain syystä sulle joskus haluta maksaa... ja jos ei maksa niin voivoi. Kyllä on hankalaksi tehty elämä kun niin pitää maksella kaikesta ja oikeuksien perään kysellä. Ei makseta kukaan mistään mitään- eiköhän tämä ongelma sitten sillä poistu.
Mielestäni on hieman nurinkurista, että suomessa tyhjästä DVD- tai CD-levystä pitää maksaa Teostolle osa. Eihän täällä saa edes omaan käyttöön ladata mitään. Miksi helkutissa minun pitäisi maksaa teostolle siitä, että poltan itse kuvaamiani videoita levylle? Ja onhan se nyt ihan naurettavaa, että jos kukkakauppias haluaa kuunnella töissään radiota, niin siitäkin pitää maksaa teostolle.
Tyhjistä levyistä perittävä Teosto-maksu on kyseenalainen. Mutta kukkakaupassa, parturissa tai vastaavassa musiikki voi olla oleellinen osa tunnelman luontia, joten kai siitä jotain pitää maksaa.
tiedättekös millaisen romahduksen tämä digitaalinen maailma ja netti ovat tullessaan tehneet tekijänoikeuksille?? Tekinäkorvaukset ovat pienentyneet huimasti siitä mitä ne joskus olivat ja myös siitä mitä ne ovat muualla. Että se vääryys on kyllä jo tekijöitä kohtaan tapahtunut. Ja samalla voi todeta että monella alalla sama on sitten käynyt sisällöille ja tuotosten tasoille, kun puoli-ilmaiseksi on vaikea tehdä mitään oikeasti laadukasta.
Kyllä minun lapseni tietävät varsin hyvin, mistä musiikkia saa laillisesti. Tietävät myös mistä sitä saa laittomasti mutta eivät uskalla ladata mitään, isosiskonsa on muusikko ja on kertonut tekijänoikeuksista ihan tarpeeksi. Vanhempien homma on opettaa nuo asiat.