Avioliitossa lasten takia. Epäitsekästä?

Tarkoitan sitä normaaliperheen arkea, mikä seuraa aina alkuhuuman jälkeen, kun lapsia alkaa siunaantumaan. Kait teilläkin on ainakin alussa ollut sitä "jotain kipinää", sillä ettehän te muuten olisi pari ja jälkikasvua hankkineet.

Elämä nyt on vaan semmoista vuoristorataa ja kaikkeen, hyväänkiin tottuu ja siitä muodostuu pidemmän päälle arkipäiväistä, tavallista.



Mä en pitäis tuota mitenkään tavattoman epäitsekkäänä uhrauksena. Sensijaan se, että jatkuvasti ja kaikkialta ollaan hakemassa vain omaa hekumaa ja niitä paljonpuhuttuja elämyksiä ja uusia kiksejä on todella itsekästä ja lyhytnäköistä hetken huuman tavoittelua.



Se on sitä niin omia jälkeläisiä, omaa puolisoaankin kohtaan, johon ainakin joskus ollaan oltu niin sydänjuuriaan myöten umpirakastuneita. Kyllä ne tunteet siellä jossain sydämen sopukoissa varmaan teilläkin vielä kytee. Nyt vaan pitis löytää jostain ne palkeet, joilla ne saatais pujallettua uuteen roihuun.



Onhan se seksi tärkeä yhdistävä tekijä puolisoilla, mutta nykypäivänä siitäkin on tehty vain pelkkää suorittamista. Joskus pelkkä toisen läheisyys ja pelkkä ihon kosketus tuo hyvää oloa, turvaa ja lämpöä paljon enenmmin, kuin se tänäpäivänä yliarvostettu tekninen osio.



Teillä on hyvä perusta, mistä yhdessä ponnistaa, sillä olette nimenomaan ensisijaisesti lapsillenne ne isä ja äiti, jotka kaikesta huolimatta yhdessä luovat turvallisen kodin.

Rehellisesti sanottuna lähtisin kävelemään, ellei olisi lapsia. Ainakin minun odotukseni on tahtomattanikin lisääntynyt vaimon suhteen, kun petti. Seksi ei ole tuntunut kertaakaan samanlaiselta sen jälkeen ja siitäkin on aikaa jo 3 vuotta. Haluaisin järjettömästi muita naisia.

-ap

ps. tämäkö on sitä arkea mitä kaikilla on?

Teillä on hyvä perusta, mistä yhdessä ponnistaa, sillä olette nimenomaan ensisijaisesti lapsillenne ne isä ja äiti, jotka kaikesta huolimatta yhdessä luovat turvallisen kodin.

Enhän minä voi tietää sitä, miten muilla on. Kuitenkin omasta kokemuksesta ja siitä kaikesta, mitä näillekin palstoille ihmiset kirjoittaa, olen vaan näin päätellyt ja oletan, et sitä samanlaista se on muillakin pareilla.



Totta kait meillä on selsuaalisia odotuksia ja toiveita kumppaniamme kohtaan, eivätkä kaiken mailman näytellyt pornofilmit ainakaan vähennä niitä. On kuitenkin syytä muistaa, että ne on kaikki vaan teatteria, fantasiaa, joskus jopa sairasta fantasiaa.

Niillä ei ole mitään yhtymäkohtaa normaalin kotielämän, jossa isän ja äidin seksielämää on rajoittamassa lapset ja raskas kodin arjen pyörittäminen.



Vähän paska juttuhan se oli, et sun vaimosi petti sua, mutta kukas meistä on täysin viaton?

En ainakaan minä voi itsestäni niin sanoa, vaikka en olekkaan miestäni fyysisesti pettänyt. No ajatuksissani ja fantasioissani kyllä hyvinkin usein haluaisin kokea toisenlaistakin seksiä vieraan kiihkeän miehen sylissä, kuin vain sitä tavallista ja tuttua, joskus jopa tylsälle tuntuvaa.



Ihminen on sellainen utelias etsijä ja kokeilija, että kaikki uusi kiinnostaa ja viehättää sitä hetken. Kuitenkin melko pian se uusikin muuttuu vanhaksi ja taas ollaan siinä samassa lähtöpisteessä, eikä se uusikaan seksi tunnu enää sen kummemmalle, kuin se aikaisempi. Siitä on tullut tavallista ja tuttua.



Saanko kysyä. Mikä sai sun vaimosi silloin pettämään ja mikä sai sut antamaan sen anteeksi?

Älkää odottako liikaa toisiltanne, sillä se jos mikä tekee elämästä vaikean. Parastahan ois, jos toiseen kohdistuvien vaatimusten sijaan osattaiskin antaa sille toiselle jotain hyvää ja odottamatonta.

Liikaa vaatimalla saat vaimosi vaan turhautumaan ja tuntemaan itsensä riittämättömäksi. Äläkä muistele myöskään enää tuota 3 vuotta vanhaa asiaa, jos olette sen silloin sopineet.



Oli sitte kyse sinusta, tai minusta, niin joskus tuntuu vaan sille, että se ruoho saattais olla vihreämpää siellä aidan takana. Silloin jos koskaan on hyvä muistaa se tosiasia, että ollaan ensisijaisesti kuitenkin lapsillemme niitä isiä ja äitejä, joilla pitää salattujen himojensa lisäksi löytyä myös järkeä, ettei aleta hetken huumasta pilaamaan lastemme ja koko perheen yhteistä kotia.

#2

Vähän paska juttuhan se oli, et sun vaimosi petti sua, mutta kukas meistä on täysin viaton?

En ainakaan minä voi itsestäni niin sanoa, vaikka en olekkaan miestäni fyysisesti pettänyt. No ajatuksissani ja fantasioissani kyllä hyvinkin usein haluaisin kokea toisenlaistakin seksiä vieraan kiihkeän miehen sylissä

Minun mielestä fantasiat on ihan ok. Sitä voi vaikka masturboida ja fantasioida. Se ei ole pettämistä.

Saanko kysyä. Mikä sai sun vaimosi silloin pettämään ja mikä sai sut antamaan sen anteeksi?

Huono seksi lapsen syntymän jälkeen sai minut haluamaan vaimoani vähemmän, hän petti kun seksimme ei toiminut eikä juuri muukaan sen myötä.

Mikä sai antamaan anteeksi? Mitä on anteeksianto? Onko se sitä, että päättää jatkaa ja silti pettäminen häiritsee viikoittain parisuhdetta? Mitä eroa on anteeksiannolla ja unohtamisella?

Älkää odottako liikaa toisiltanne, sillä se jos mikä tekee elämästä vaikean.

Liikaa vaatimalla saat vaimosi vaan turhautumaan ja tuntemaan itsensä riittämättömäksi. Äläkä muistele myöskään enää tuota 3 vuotta vanhaa asiaa, jos olette sen silloin sopineet.

En odota mielestäni liikoja. Odotan, että tekisi jotain sellaista, mikä saisi minut arvostamaan ja himoitsemaan häntä. Että palauttaisi itsetuntoni.

Oli sitte kyse sinusta, tai minusta, niin joskus tuntuu vaan sille, että se ruoho saattais olla vihreämpää siellä aidan takana. Silloin jos koskaan on hyvä muistaa se tosiasia, että ollaan ensisijaisesti kuitenkin lapsillemme niitä isiä ja äitejä, joilla pitää salattujen himojensa lisäksi löytyä myös järkeä, ettei aleta hetken huumasta pilaamaan lastemme ja koko perheen yhteistä kotia.

Sen takia tässä ollaan. Järjen takia. Tiedän, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella, koska tällä puolella se on ihan kelvotonta. Ei se ainakaan huonompaa voi olla.

-ap

Oletteko käyneet juttelemassa ammattilaisen kanssa? Se olisi ollut hyvä tehdä jo pettämisen jälkeen. Selvästikään sinä et ole antanut pettämistä anteeksi, olet vain päättänyt jatkaa siitä huolimatta. Seksi ei siitä kummene, jos sitä varjostaa koko ajan se vaimon pettäminen. Teidän molempien pitäisi jaksaa aktiivisesti työstää suhdettanne, jotta se toimisi. Isänä ja äitinä teidän velvollisuutenne lapsia kohtaan on tehdä kaikki mahdollinen, että perheenne pysyisi kasassa ja te vanhemmat olisitte jälleen onnellisia yhdessä.



Sinun oman haluttomuutesi sai aikoinaan vaimon pettämään ja nyt sinä kirjoitat, että haluat hänen tekevän jotain mikä saisi sinut arvostamaan ja himoitsemaan häntä. Mitä jotain? Hänelläkö nyt on vastuu siitä, että sinä annat kykenet unohtamaan menneet ja haluamaan häntä taas?

Samoin oli vaimollani. Ei ollut hänen oma syynsä, että petti minua. En huomioinut ja arvostanut tarpeeksi niin petti. Voin kokemuksesta kertoa, että ei ole helppoa huomioida ja arvostaa naista, kun seksistä ei saa tyydytystä. Silloin ei ole mitään positiivista mielessä. Onko se riittävä syy pettää? Vai pitäisikö keskustella ensin ongelmista tai harkita eroa?

En todellakaan tiedä, mitä hän voisi tehdä. Ehkä opetella olemaan mielenkiintoinen keskustelija. Ehkä voisi pitää fyysisestä kunnostaan huolta. Jotain sellaista, että voisin pitää itseäni onnekkaana, kun minulla on hänet. Nyt minusta tuntuu, että olemme todellakin vain lasten takia yhdessä.

Sinun oman haluttomuutesi sai aikoinaan vaimon pettämään ja nyt sinä kirjoitat, että haluat hänen tekevän jotain mikä saisi sinut arvostamaan ja himoitsemaan häntä. Mitä jotain? Hänelläkö nyt on vastuu siitä, että sinä annat kykenet unohtamaan menneet ja haluamaan häntä taas?

Mutta toisinpäin eli minä olen vaan vaimo, joka kelaa samanlaisia ajatuksia kuin sinä.... En tiedä kuinka kauan jaksaa olla enää järkevä ja katsoa kun elämä valuu ohitse....

Ja mitä on elämä?

No ei ainakaan niitä vaaleenpunaisia untuvapilviä ja ihanien seireenien viekoittelevaa kutsulaulua.

Ei se ole elokuvien rasvaatihkuva panokohtaus, eikä romanttinen novelli.



Koettakaas nyt aikuiset ihmiset, niin äidit kuin isät. Ottakaa viimein itseänne niskasta kiinni ja pitäytykää siinä elämänne tilanteessa, missä elätte.

Se on sitä oikeaa elämää, sitkasta, mutta ihan kaikilla mausteilla. Niillä vähän kitkerimmilläkin.

Nim. Kokemusta on

Jälleen kerran koko paatti on ajamassa karille, ja mietin ihan samoja juttuja. Onko suurta itsekkyyttä olla ihminen, joka haluaa rakastaa ja olla rakastettu myös seksuaalisesti? Vai pitääkö huonoon suhteeseen jäädä kitumaan ja katkeroitumaan lasten vuoksi, heidän joita isä ei eron jälkeen kuitenkaan näkisi niin paljon kuin haluaisi? Kumpi on suurempaa, oma elämäni ihmisenä vai sen tietoinen laiminlyöminen epäitsekkyyden nimissä?



Sitä mietin minäkin, ja tuskailen josko kaiken ei tarvitsisi olla niin mustavalkoista; parisuhteessa asiaan pitäisi löytyä kompromissi jotta kumpaakaan edellä mainituista huonoista vaihtoehdoista ei tarvitsisi miettiä. Valitettavasti sellaisen saavuttaminen ei ole mahdollista, mikäli kumpikin ei sitä halua. Minun vaimoni ei halua, hänelle ainoa tyydyttävä vaihtoehto on se että minä pidän suuni kiinni, mukaisin ja olen vaivaamatta häntä omalla tyytymättömyydelläni. Jep, perheneuvolat ja pariterapiat on käyty, ilman että mikään on muuttunut. Kai se on kivaa katsoa vierestä kun mies tuhoutuu pikkuhiljaa...



Olenko minä itsekäs, koska olen ihminen, vai olenko minä epäitsekäs, kun koetan elää tässä kurjuudessa jo 11. vuotta? Mikä minun vaimoni on, hän joka ei ole piitannut minun hyvinvoinnistani vuosikymmeneen?

Ja mitä on elämä?

No ei ainakaan niitä vaaleenpunaisia untuvapilviä ja ihanien seireenien viekoittelevaa kutsulaulua.

Ei se ole elokuvien rasvaatihkuva panokohtaus, eikä romanttinen novelli.

Mistä tiedät? Ehkei sinulla ole ikinä ollut.

Se on sitä oikeaa elämää, sitkasta, mutta ihan kaikilla mausteilla. Niillä vähän kitkerimmilläkin.

Sinulla on vain sitä oikeaa elämää ja vain sinä tiedät mitä se on?

Yhdessä viestissäsi kerroit, että vaimon pitäisi palauttaa sinun itsetuntosi. Tuo voi olla syy siihen, että et ole oikeasti antanut anteeksi. Sinun pitää rakentaa itse hyvä itsetuntosi ja arvostaa itseäsi. Toisen varaan sitä ei kannata jättää.

Samoin oli vaimollani. Ei ollut hänen oma syynsä, että petti minua. En huomioinut ja arvostanut tarpeeksi niin petti. Voin kokemuksesta kertoa, että ei ole helppoa huomioida ja arvostaa naista, kun seksistä ei saa tyydytystä. Silloin ei ole mitään positiivista mielessä. Onko se riittävä syy pettää? Vai pitäisikö keskustella ensin ongelmista tai harkita eroa?

En todellakaan tiedä, mitä hän voisi tehdä. Ehkä opetella olemaan mielenkiintoinen keskustelija. Ehkä voisi pitää fyysisestä kunnostaan huolta. Jotain sellaista, että voisin pitää itseäni onnekkaana, kun minulla on hänet. Nyt minusta tuntuu, että olemme todellakin vain lasten takia yhdessä.

Sinun oman haluttomuutesi sai aikoinaan vaimon pettämään ja nyt sinä kirjoitat, että haluat hänen tekevän jotain mikä saisi sinut arvostamaan ja himoitsemaan häntä. Mitä jotain? Hänelläkö nyt on vastuu siitä, että sinä annat kykenet unohtamaan menneet ja haluamaan häntä taas?

meillä taas on niin, että minä miehenä haluaisin rakastella, mutta vaimoa ei voisi koko asia vähempää kiinnostaa. Ei edes toisen kanssa pettämällä.

Pidän siksi sala-rakastajatarta itselläni, mistä vaimo ei onneksi tiedä mitään.

itseasiassa ekaks miehellä oli salasuhde, sitten vuosien päästä minulla ja yhä rakastan tuota toista miestä enemään kuin mitään vaikka suhde loppuikin.

Olemme yhdessä lasten vuoksi. Jos tulee muita, ei niistä puhuta, muttei salatakkaan. Sellaista elämä on. Seksiä on, mutta aina ei jaksa, lapsia 3kpl ja molemmilla paljon töitä. Emme eroa, koska se tulisi kalliiksi ja nyt on ihan kiva elämä. Toisista rakkaista huolimatta.