Koulutetut, uraa tekevät, veroja maksavat äidit

Ei tarvita kovinkaan usein mummoa iltaisin eikä viikonloppuisin. Ja ammattinimike on vanhempi tutkija.

pätevyydessäsi laskenut, riittävätkö (julkiselta sektorilta?) saamastasi palkasta pidätetyt verot omaan osuuteesi käyttämistäsi palveluista?

käy vaan töissä kun olet niin köyhä ettei sinulla olisi varaa olla kotona. t. akateeminen joka on kotona niin kauan kuin huvittaa ja palaa vakityöhönsä kun huvittaa.

Oikeasti sinua ei jää kaipaamaan muut kuin lähiomaiset, käytännössä lapset. JOS heitä on osannut varauksetta rakastaa.

Oikeasti. Mistä lähtien palkka on ollut mikään ihmisyyden mitta?

Tai sen mittari, miten tärkeää jokin työ on? Sanoisin melkein, että TÄRKEIMMÄT työt maailmassa eivät tuota palkkaa ollenkaan, ja omien lastensa hoitoa ja kasvatusta tärkeämpää en ihan hevillä keksi.

Aika jännä muuten, että koet olevasi äitiäsi parempi ihminen, hänhän nyt hoitaa sinun lastasi, jotta sinä saat luoda uraa ja tuntea itsesi tärkeäksi.

Minäkin teen tärkeää ja merkityksellistä työtä, jopa hyvinkin kadehdittua. Mutta silti en epäröinyt ollenkaan jäädä kotiin hoitamaan lapsiani, joita on kaksi. Mitä ihmettä minä muka maailmasta menetän olemalla aikuisiästäni yhteensä viitisen vuotta kotona? Uraa ehdin painaa silti 35 vuotta.

On aika surullista, jos ei oman lapsensa kehitystä ja kasvua osaa arvostaa. Mikähän siinä on, ap, että pidät sitä merkityksettömänä, onhan lasten psykologinen kehitys sekä kasvatus ihan akateemisia oppiaineita, joista voi lukea tohtoriksi asti.... mutta kun sitä tekee palkatta rakkaudesta, se on sinusta merkityksetöntä puuhastelua.

Sääli lastasi. Ja tätä en sano vittuillakseni, vaan aidosti vähän säälin lapsia, jotka ovat vanhemmilleen hidaste ja välttämätön puuhastelun kohde.

komppaan tuota täysin. Pahalta tuntuu, jos apn kaltaisia naisia on enemmän. Ettei edes me naiset arvosteta lasten hoitoa tuon enempää.

yhteiskunnallisesti tärkeää työtä, josta myös maksetaan ihan kivasti. Silti olen ollut kotiäitinä viisi vuotta elämästäni, ja tuo aika on mielestäni ollut korvaamattoman arvokasta.



Olisipa mielenkiintoista kuulla ap:lta ja hänen kaltaiseltaan, että missä menee se paremmuuden raja? Kotona max. 6 kk/ akateeminen vanhempi, niin vielä on muita parempi ihminen vai? Entäpä jos työ ei ole ns. tärkeää tai edes hyväpalkkaista, onko kotiäitiys sitten jotenkin hyväksyttävämpää vai ovatko nämä ihmiset muutenkin lähtökohtaisesti jotenkin alempiarvoisia?

josta miinus 5 vuotta kotona. Uraa voin siis tehdä elämässäni 40 vuotta. Koulun ohessa olen myös aina tehnyt työtä.



Ei mitenkään kotiäitiys kun lapset on pieniä, sulje sitä, että ehtii päästä 44 vuotiaana jo johtajaksi, kuten minä.

että saat ihan vapaasti kokea olevasi paremi.

Minä olen käynyt nuorena lukion jälkeen 1.5 vuotta perushoitajaksi. Eli valmistuin 19 vuotiaana. Tein töitä 10 v. ennen lapsia. Olin muutaman vuoden kotona kun teimme 3 lasta. Ja ehdin silti olla töissä ennen eläkettä ihan tarpeeksi. Voi olla, että minulle tulee työvuosia jopa enemmän kuin sinulle, vaikka olin kotihoidontuella hoitovapaalla työpaikastani pari vuotta.

suon sinulle paremmuudentunteesi. Samaa multaa me olemme kumpikin 100 vuoden päästä, eikä kukaan edes muista, että olemme tässä maailmassa edes eläneet. Joten en jaksa lähteä kilvoittelemaan tästä asiasta kanssasi. Minä olen onnellinen elämässäni näin

Koetteko olevanne parempia kuin kotimammat?

Minä koen. Miksi muuten olisi opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Jotta osaisin laittaa pyykki- ja tiskikoneen päälle. Ei, vaan koska haluan osata, tietää, kehittyä ja viisastua. Oma raha on minulle tärkeä. Lisäksi koen tekeväni yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti tärkeää työtä. Ja rakastan työtäni. Tietenkin rakastan poikaani enemmän, mutta en ikinä voisi kuvitella jääväni mitättömällä kotihoidontuella keittelemään perunasoppaa.

Olemme yksilapsinen pieni perhe ja mieheni kanssa olimme molemmat vuoronperään 6kk kotona. Nyt 3-vuotiasta poikaamme hoitaa Mummo ja seurakunnan päiväkerhon tädit. Jos mummoa ei olisi tai hän ei jaksaisi, päiväkoti on myös erittäin hyvä vaihtoehto!

Lastaan voi rakastaa ja lapsensa voi kasvattaa tasapainoiseksi, itsenäiseksi aikuiseksi ilman, että äiti omistaa koko elämänsä siihen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Ikään kuin olisi vain kaksi mahdollisuutta: uraäiti ja kotona max. 6 kk vs. kotona ikuisuus.. Suurin osa meistä akateemisistakin kuitenkin on kotona jonkin aikaa vielä äitiys- ja vanhempainvapaiden jälkeenkin, eikä urakehitys siihen vielä tyssää. Itse olin kotona yhteensä 6 vuotta, ja olen silti edennyt hyvin urallani. Sekin on mahdollista! On myös mahdollista sivistää itseään kotiäitinä, esimerkiksi suorittaa lisä/jatko-opintoja, ja näin moni akateeminen kotiäiti tekeekin.

Ei kukaan älykäs ja lahjakas nainen tuhlaa kykyjään ja lahjojaan ainoastaan perheen ja lasten hoitamiseen. Naisen tulee viedä lapsensa hoitoon voidakseen itse omistautua tärkeämmille, häntä itseään kehittäville asioille, kuten työuraan. Perheen hyväksi ei saa uhrautua vaan jokaisen tulee olla itsekeskeisempi.

Itsenäisyyteen kuuluu omat tulot, oma pankkitili, oma taloudellinen vastuu perheestä. Elämän onnellisuus löytyy itsenäisyydestä ja lisääntyneistä rahavaroista.

kun et selvästikään lapsia halua, vaan hoidatat heidät muilla ja yhteiskunnan avulla. Tunnetko muuten yhtään äitiä, joka on ollut 30v kotiäitinä:)

hoitamassa omia lapsiaan. Miksi tuollaiset "äidit" edes hankkivat lapsia kun eivät selvästikään heitä halua?

Koetteko olevanne parempia kuin kotimammat?

Minä koen. Miksi muuten olisi opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Jotta osaisin laittaa pyykki- ja tiskikoneen päälle. Ei, vaan koska haluan osata, tietää, kehittyä ja viisastua. Oma raha on minulle tärkeä. Lisäksi koen tekeväni yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti tärkeää työtä. Ja rakastan työtäni. Tietenkin rakastan poikaani enemmän, mutta en ikinä voisi kuvitella jääväni mitättömällä kotihoidontuella keittelemään perunasoppaa.

Olemme yksilapsinen pieni perhe ja mieheni kanssa olimme molemmat vuoronperään 6kk kotona. Nyt 3-vuotiasta poikaamme hoitaa Mummo ja seurakunnan päiväkerhon tädit. Jos mummoa ei olisi tai hän ei jaksaisi, päiväkoti on myös erittäin hyvä vaihtoehto!

Lastaan voi rakastaa ja lapsensa voi kasvattaa tasapainoiseksi, itsenäiseksi aikuiseksi ilman, että äiti omistaa koko elämänsä siihen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Ottaako koville?

Ajattelepa esim. sitä, että jos kaikki olisivat yhtä kapeakatseisia ja sanalla sanoen itsekeskeisen yksinkertaisia, maailma olisi aika kalsea paikka. Etkö tajua, että teillä on aivan poikkeuksellinen tilanne?



Oletko koskaan tullut ajatelleksi, että olette HELKKARIN onnekkaita, kun olette saaneet lastanne hoitamaan ilmaisen mummon!? Juuri kenelläkään ei ole mahdollisuutta saada lapsen isovanhempaa tai ketään muuta läheistä ihmistä hoitamaan lasta siinä vaiheessa kun itse painelee töihin. Vaikka isovanhemmat asuisivat naapurissa, vain todella harva mummo haluaa aloittaa jokapäiväisen lapsenvahdin uran eläkepäivillään. Tiedän kyllä, että joissain perheissä mummot pomppivat lastensa pillin mukaan ja uhraavat koko hyvin ansaitun vapaa-aikansa lapsenlapsilleen, mutta onko se oikein?



On pikkuisen eri asia laittaa vaikka 1-v päiväkotiin tai vieraan hoitoon pph:lle, kuin jättää kotiin mummon hoitoon, sen tiedät itsekin ja sen vuoksi olet lapsesi mummon hoiviin laittanut. Surkastuttaako ero lapsesta ihmisen tunne-elämän, empatiakyvyn tai laajakatseisen ajattelukyvyn, kun kirjoituksestasi saa kuvan ihmisestä, joka elää lasipullossa vailla mitään edellämainituista?

kukin taaplaa tyylillään. Kotiin olisin voinut jäädä lapsia hoitamaan pitemmäksikin aikaa, jos olisin saanut saman rahan kuin äitiyspäivärahani oli ja jos mies olis hommannu meille kotiapulaisen siivoon ja kokkaan. Ehkä.



Mä olisin voinut keskittyä lasteni hyvinvointiin täysillä ilman ikäviä kotitaloustöitä jotka edelleenkin ahistavat mieltäni, nyt tosin vain työpäivän jälkeen, eivät kokopäiväisesti.

Mene töihin, hanki ajattelukykysi takaisin ja tule sitten takaisin lukemaan viestejä ja kommentoimaan niihin kun lopultakin ymmärrät lukemaasti.

mut älä sit kuitenkaan ala perhepäivähoitajaksi tai lastenhoitaksi...et sä siellä ajattelukykyä saa... niinku ap:n äiti kait? Eiku mites tää nyt meni :D

nimim komppaan "aika paha" kommentoijaa :)

Täällä taas kommentoivat sellaiset, jotka luulevat kotona lasta hoitavana äitinä olevansa korvaamattomia. En yhtään vähättele kotihoidon merkitystä, mutta miksi tässä keskustelussa esitetään lähes pelkästään ainoina vaihtoehtoina se, että äiti rapistuu siellä kotona lapsen kanssa monta vuotta tai sitten hän vie lapsen päivähoitoon ja menee töihin? Onko lapsilla niin välinpitämättömät isät, etteivät he voi vuorollaan hoitaa lastaan?



Minä henkilökohtaisesti olen elämääni tyytyväisin siten, että elämän osa-alueet ovat tasapainossa. En hankkinut akateemista tutkintoa jättäytyäkseni vuoksiksi pois kelkasta. Lisäksi koen, että aivoni ja sosiaaliset suhteeni eivät saa tarpeeksi virikkeitä, jos en voi elää sitä tavallista elämää, jossa voin toimia mielenkiintoisten asioiden ja ihmisten parissa (kuten työssäni). Lisäksi oma raha (palkka) valitettavasti merkitsee minulle myös vapautta. Voin itsenäisenä ja aikuisena ihmisenä tehdä mitä tahdon eikä minun tarvitse pyytää rahaa keneltäkään tai elää/investoida toisen tienaamilla rahoilla.



Hoidin siis lastani vuoden kotona, mikä oli ihan mielenkiintoinen irtiotto. Sen aikana kuitenkin huomasin, että vaikka elämäni muuten jatkuikin aktiivisena harrastusteni yms. parissa, niin aivoni eivät sen vuoden päätyttyä tuntuneet toimivan ihan niin terävästi kuin normaalisti. Töihin palatessa monta asiaa oli opeteltavana, sillä sielläkin asioilla on tapana muuttua. En edes uskalla ajatella, kuinka paljon olisin joutunut täydentämään osaammistani, jos olisin ollut poissa useamman vuoden.



Itsestään selvää oli, että lapsi saa olla ainakin kaksivuotiaaksi kotona. Niinpä isä jäi sitten töihinpaluuni jälkeen hoitamaan. Kuinkas muuten. Mielestäni jokainen hyvä ja lapsestaan kiinnostunut isä tekee niin.



Mielestäni myös jokainen vähänkin ympäröivään todellisuuteen tutustunut mies ja nainen tietävät sen, että mitä useammin se kotiin jäävä vanhempi on vain nainen, niin sitä hankalammaksi muuttuu nuorten naisten tilanne työmarkkinoilla. Esim. lapsettomalle ja sterilisaatiota odottava ystäväni on turhaan yrittänyt etsiä vakituista työtä. Kerran hänelle jopa suoraan sanottiin hänen ikänsä ja mahdollinen lisääntymisensä syyksi sille, ettei tullut valituksi (laitonta tietysti). Jos isät ymmärtäisivät hoitovastuunsa, naisen ja miehen asema työmarkkinoilla olisi tasa-arvoinen. Miettikääs sitä.

Kenenkään ura ei siihen tyssää jos on kolme vuotta hoitamassa omia lapsiaan. Miksi tuollaiset "äidit" edes hankkivat lapsia kun eivät selvästikään heitä halua?

10 vuoden gappiä työhistoriassa on vaikea kuroa kiinni.

julistaa olevansa parempi ihminen kuin joku toinen, ei yleensä usko siihen itsekään. Julistusta tarvitaan tuon käsityksen pönkittämiseksi.



Kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä ja arvokkaita.

Koetteko olevanne parempia kuin kotimammat?

Minä koen. Miksi muuten olisi opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Jotta osaisin laittaa pyykki- ja tiskikoneen päälle. Ei, vaan koska haluan osata, tietää, kehittyä ja viisastua. Oma raha on minulle tärkeä. Lisäksi koen tekeväni yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti tärkeää työtä. Ja rakastan työtäni. Tietenkin rakastan poikaani enemmän, mutta en ikinä voisi kuvitella jääväni mitättömällä kotihoidontuella keittelemään perunasoppaa.

Olemme yksilapsinen pieni perhe ja mieheni kanssa olimme molemmat vuoronperään 6kk kotona. Nyt 3-vuotiasta poikaamme hoitaa Mummo ja seurakunnan päiväkerhon tädit. Jos mummoa ei olisi tai hän ei jaksaisi, päiväkoti on myös erittäin hyvä vaihtoehto!

Lastaan voi rakastaa ja lapsensa voi kasvattaa tasapainoiseksi, itsenäiseksi aikuiseksi ilman, että äiti omistaa koko elämänsä siihen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Kerron sulle tosiasian, et ole yhtään parempi kuin kotiäiti.Ottaako koville?

Totta kai työssäkäyvä on parempi, aikaansaavampi, aktiivisempi, yhteiskuntaa hyödyttävämpi ihminen.

Hän hoitaa lapsiaan, hoitaa huushollin, hoitaa lasten ja omat harrastukset ja vapaaehtoistyöt JA lisäksi antaa täyden panoksen työelämässä. Lapset ovat hoidossa vain muutaman tunnin arkipäivisin.

jäävien naisten puheita, kukaan ei puhu, että harmi kun teki liian vähän töitä ja ei viettänyt aikaa lasten kanssa.

Yleensä puhuvat, että jos nyt saisi elää uudestaan, viettäisivät lapsien kanssa aikaa enemmän ja olisivat pitempään kotona.



Kun meillä nuoret naiset odottavat vauvoja, nämä iäkkäämmät naiset aina sanovat, että älä kiirehdi töihin. Maailma menee menojaan, mutta lapsellasi on vain yksi ainoa lapsuus ja se menee äkkiä ohi.



Toki tämä on vain duunariammatti. Akateemiset varmaan ajattelevat toisin ja eläkkeelle jäädessään surevat vain sitä, että kun ei saanut tehdä töitä enempää ja joutui sen penikan kanssa olemaan kotona muutaman kuukauden.

Kuinka moni mies miettii, että olisinpa ollut vähemmän lasten kanssa ja enemmän töissä? Tutkitusti isiä harmittaa, että lasten kanssa tuli vietettyä liian vähän aikaa.



Siksipä isiä tulisi kannustaa viettämään aikaa lastensa kanssa vanhempain- ja hoitovapaan muodossa.